NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015"

Transkriptio

1 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 Ympäristöviraston tammi - elokuun 2015 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes poikkeusetta hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet ovat toteutumassa. Viraston talousarvion toteutumista on arvoitu tehtäväalueittain ja investointihankkeittain, yhteenvetoa tämän hetken arvion mukaan käyttötalouden nettosäästö on tehtäväalueiden osalta euroa, tilalaitoksen osalta 1000 euroa ja vesihuoltolaitoksen osalta 1000 euroa. Lisäksi investointihankkeista on syntymässä säästöä kunnallistekniikan aluekohteissa noin 2300 euroa ja vesihuollon kohteissa noin euroa. Tilalaitoksen investointihankkeista tulee siirtää euron tuloarvio rahoitusosaan ja kaupungintalon sälekaihdinhankkeelle tarvitaan lisämäärärahaa euroa. Yhteenveto talouden toteutumisesta tehtäväalueittain: RAKENTAMISEN VALVONTA JA NEUVONTA Mikäli lupamäärät kehittyvät loppuvuonna viimevuotiseen tapaan, on tuottojen osalta odotettavissa noin 100 ylitystä. Menot toteutuvat talousarvion mukaan. YMPÄRISTÖNSUOJELU Tulot toteutuvat jonkin verran yli talousarvion. Menot toteutuvat lähes talousarvion mukaisesti. ASEMAKAAVOITUS. Tuloarvio on toteutumassa myös maankäyttömaksujen osalta. MAANMITTAUS PALVELUKESKUS Henkilöstökuluissa on syntymässä säästöä, johtuen muutamasta pitkästä sairauslomasta, joiden osalta tehtävät on hoidettu osin sisäisin tehtäväjärjestelyin ja osin siirretty tehtävien hoitoa. Arvioitu säästö on noin euroa. PELASTUSTOIMI Toimintakulut ovat toteutumassa talousarvion mukaisesti. LIIKENNEVÄYLÄT JA VENESATAMAT Tehtäväalueella arvioidaan syntyvän säästöä 500 euroa. VIHERYKSIKKÖ Tehtäväalueella arvioidaan syntyvän säästöä 600 euroa. LIIKUNTAPAIKAT

2 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 JOUKKOLIIKENNE Tämän hetkisen tiedon mukaan tehtäväalueelle ei ole tulossa ylityksiä vuoden 2015 osalta. KAUKOLÄMPÖ JA ENERGIAHUOLTO ATERIAPALVELUT SIIVOUSPALVELUT Henkilöstökuluissa on syntymässä säästöä noin 1000 euroa TILALAITOS Henkilöstökuluissa ja kulutusperusteisissa erissä on syntymässä säästöä yhteensä noin 1000 euroa VESIHUOLTOLAITOS Kuluissa on syntymässä 1000 euron säästö, mikäli TSP:n ja TSV:n arviolaskutukset toteutuvat. Investointihankkeiden toteutuminen Yhdyskuntatekniikan ja vesihuollon investoineista arvioidaan jäävän määrärahoja käyttämättä vuoden 2015 kuluista seuraavasti: Vesihuolto: Luonnonmaan paineviemärin saneeraus 200 Aluekohteet: Santalantie: 2000 (josta vesihuollon osuus 500) Pirttiluoto-Karjaluoto:1500 (josta vesihuollon osuus 700) Lammasluoto: vesihuollon osalta Tilalaitoksen investointikohteet toteutuvat pääosin talousarvion mukaan ml. aiemmin vahvistetut lisämäärärahat. Kaupungintalon sälekaihdinhankeen osalta kustannukset ylittyvät euroa. Lisäksi Kummelin investointituloarvio euroa tulee siirtää rahoitusosaan Kimmo Suonpää tekninen johtaja

3 Naantalin Kaupunki ( Y m p ä r i s t ö n s u o j e l u ( ) ) KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = edellinen vuosi; katkoviiva = Talousarvio TOTEUTUMAVERTAILU (sis ja ulk) - Y m p ä r i s t ö n s u o j e l u ( ) Talousarvio 2015 ELOKUU 2014 Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrakulut Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

4 Naantalin Kaupunki ( A s e m a k a a v o i t u s ( ) ) KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = edellinen vuosi; katkoviiva = Talousarvio TOTEUTUMAVERTAILU (sis ja ulk) - A s e m a k a a v o i t u s ( ) Talousarvio 2015 ELOKUU 2014 Maksutuotot Muut toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Vuokrakulut Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

5 Naantalin Kaupunki ( M a a n k ä y t t ö ( ) ) KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = edellinen vuosi; katkoviiva = Talousarvio TOTEUTUMAVERTAILU (sis ja ulk) - M a a n k ä y t t ö ( ) Talousarvio 2015 ELOKUU 2014 Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Vuokrakulut Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2017 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tulosalueiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, :17:22

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, :17:22 Naantalin Kaupunki ( Y L E I N EN 2015- (10000010) ) 1.1.2017-31.12.2017 (1000 EUR) (NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, 12.9.2017 14:17:22 9 000 9 000 8 000 8 000 7 000 7 000 6 000

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, :31:32

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, :31:32 Naantalin kaupunki ( Y L E I N EN 2015- (10000010) ) 1.1.2016-31.12.2016 (1000 EUR) (NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, yleinen toteutumavertailu, 2.2.2017 10:31:32 9 000 9 000 8 000 8 000 7 000 7 000 6 000

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes poikkeusetta hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 AVUSTUKSET TA2016 TE2017 KJ2017 TA2017 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 NAANTALIN TILALAITOS ( T I L A L A I T O S (00000006) ) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 12 000 12 000 100 100 8 000 8 000 6 000 6 000 4 000 4 000 2 000 2 000 0114 0214 0314 0414 0513 0613 0713

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Toimintakate

Toimintakate TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 *) Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 KONSERNIHALLINTO Toimintatuotot 49 044 356 50 548 400 54 268 400 54 418 400 54 418 400 Myyntituotot 5 896 589 7 881 200 7 858 800 7 858 800

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 AVUSTUKSET TA2017 TE2018 KJ2018 TA2018 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Henkilöstökulut -4.500-4.500-1.989,49-2.510,51 44,2 Palvelujen ostot -1.650-1.650-7.288,62 5.638,62 441,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TOIMINTAKATE VUOSIKATE

TOIMINTAKATE VUOSIKATE KÄYTTÖTALOUS Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-30.9.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 60 PELASTUSTOIMI * Eläkekulut -41 733-29 987 72-40 383-30 829

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Tuet ja avustukset 20.000 20.000 20.000,00 20.000 20.000 20.000,00 Henkilöstökulut -4.866-4.866-1.374,62-3.491,38 28,2 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen Oriveden kaupunki Sivu 1 Ulkoinen/Sisäinen 01. 01. 2015-30.06.2015 00005101 TEKNISTENPALVELUJEN HALLINTO 3001 Myyntituotot 2 492,56-100,0-2 492,56 3300 Tuet ja avustukset 12 295 12 295 12 295,00 12 295

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Kaupunginvaltuusto AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Kaupunginvaltuusto AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012 AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 85 000 71 000 71 000 71 000 KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO Kaupunkisuunnittelu 2 1 400 1 400 1 400 1 400 YLEISJAOSTO Henkilöstöhallinto 3

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Tehtäväalueen toiminnot ovat alkuvuonna toteutuneet talousarvion tavoitteiden ja perustelujen mukaisesti.

Tehtäväalueen toiminnot ovat alkuvuonna toteutuneet talousarvion tavoitteiden ja perustelujen mukaisesti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Perusturvajohtaja Sosiaali- ja terveystoimen tammi - huhtikuun toimintaraportti SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisten tehtäväalueiden

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Naantalin kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 7 27.01.2016 Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Tekninen lautakunta 27.01.2016 7 Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 19.1.2016:

Lisätiedot

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 12.9.2016 1 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit Palvelujen ostot -12 300-12 300-387 3,1 11 913 Vuokrakulut -5 000-5 000-3 180 63,6 1 820 Muut toimintakulut -1 000-1 000 1 000 yhteensä -18 300-18 300-3 567 19,5

Lisätiedot

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen Oriveden kaupunki Sivu 1 00005101 TEKNISTEN PALVELUJEN HALLINTO 3001 Myyntituotot 2 465,14-100,0-2 465,14 3300 Tuet ja avustukset 12 295 12 295 12 295,00 12 295 12 295 2 465,14 20,0 9 829,86 4001 HenkiIästäkulut

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 AVUSTUKSET TA2013 TE2014 KJ2014 TA2014 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000 41 000 41 000 41 000 KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO

Lisätiedot

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat.

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten 2.1 kohdan mukaan Tehtäväalueen määräraha on kaupunginvaltuuston vahvistama menojen yhteissumma ottaen huomioon talousarvion ensikertaisen hyväksymisen jälkeen tehdyt

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

Tuloslaskelma. KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 1000 EUR Muutettu TA

Tuloslaskelma. KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 1000 EUR Muutettu TA 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 300U Myyntituotot, ulkoiset 0 0 0 0 0 0 238,2 % 161,9 % 320U Maksutuotot, ulkoiset 347 303 251-52 200 130 42,9 % -35,2 % 330U Tuet ja avustukset, ulkoiset 11 0 53 53 11

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 051001 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -74.070-1.070-75.140-78.087,30 2.947,30 103,9 4300 Palvelujen ostot -44.380-44.380-43.086,68-1.293,32

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013 YMPÄRSTÖVRASTO 2013 RAKENNUSLAUTAKUNTA KAAVOTUS- JA YMPÄRSTÖLAUTAKUNTA TEKNNEN LAUTAKUNTA RAKENNUSTOMKUNNAT Voi esitellä YMPÄRSTÖVRASTO Tekninen johtaja TLAPALVELUJAOSTO 15 ja 16 13 ja 14 Johtoryhmä PALVELUKESKUS

Lisätiedot

TP Ta+MRM Toteutuma TA Muutos % S a a r i s t o a s i a t KÄYTTÖTALOUS TALOUS

TP Ta+MRM Toteutuma TA Muutos % S a a r i s t o a s i a t KÄYTTÖTALOUS TALOUS NAANTALIN KAUPUNKI Sivu 1 S a a r i s t o a s i a t TALOUS Toimintatuotot Myyntituotot,ULK pl taseyk 3104 Myyntituotot muilta 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot,ULK pl taseyk 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä KOKO YMPPI YHTEENSÄ LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 760-774 TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä Toimintatuotot 3 398 641 3 217 598 3 399 228 3 539 158 181 630 5,64

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot