Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti"

Transkriptio

1 n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet ovat toteutumassa lukuun ottamatta asemakaavoitusta ja maankäyttöä. Tavoitteiden toteutumisen tarkastelua tehtäväalueittain on arvioitu kunkin tehtäväalueen kohdalla erikseen.

2 n kaikkien lautakuntien osalta määrärahat näyttävät tässä vaiheessa riittävän. Teknisen lautakunnan (ml. taseyksiköt) toimintakulujen toteutuma % on 49,4, kaavoitus ja ympäristolautakunnan 45,9 ja rakennuslautakunnan 55,1. Rakennuslautakunnan osalta on esittey lisämäärärahaa henkilöstökuluihin euroa, jonka jälkeen myös rakennuslautakunnan määrärahat tulevat riittämään. n käyttötalouden henkilöstökulut näyttävät toteutuvan talousarvion mukaisesti. Talousarvioon nähden toteutuma, ml. taseyksiköt, on 50,5 %. Liikuntapaikkojen menot ovat tässä vaiheessa hienoisessa ylityspaineessa, mutta tilanteen odotetaan tasaantuvan loppuvuoden aikana. Konekeskuksen menoissa ja tuloissa on yn ylityspainetta, mutta toimintakatteen odotetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Myös ateria ja siivouspalvelut ja tilalaitoksen taseyksikön tulokset ovat toteutumassa talousarvion mukaisesti. Vesihuoltolaitoksen menot ja tulot ovat ylittymässä osittain alkuvuonna lisääntyneen veden myynnin johdosta ja osittain loppuvuonna käyttöönotettavien uusien teollisuusvesisopimusten vaikutuksesta. Oletuksena vesihuoltolaitoksen kohdalla tässä vaiheessa on, että Turun seudun vesi Oy:n ja Turun seudun puhdistamo Oy:n arviolaskutuksen korjaukset kuluvalta vuodelta tulevat olemaan yhteensä laskettuna kustannusneutraalit. Investointien toteutuminen n merkittävimmät jo toteutuneet hankkeet ovat Kultaranta-Porhokallio jk+pp-tie, Merisalin saneeraus, Kaupungin tilat virastotalossa, Terveyskeskus 4, Velkuan vedenjakelun turvaaminen. Muilta osin investointihankkeet ovat vielä kesken tai ne aloitetaan syksyn aikana. Päällystyurakka on toteutunut tässävaiheessa noin 30 %:sti Kimmo Suonpää tekninen johtaja

3 Strategisten ja operatiivistentavoitteiden toteutuminen Strateginen ja operatiivinen tavoite toteutuvat suunnitellusti. Merellisyyden vahvistamista osana Naantalin vetovoimaa toteutetaan hyväksytyn Itämeriohjelman muodossa, vuosittaisia tavoitteita seurataan ja toteuttamisesta raportoidaan. Luolanjärven luontopolkua on kunnostettu kesän aikana ja kokonaisuudessaan se on valmis 2016 aikana. Toimintatuotot ja -kulut ovat toteutumassa talousarvion mukaisesti.

4 Asemakaavoituksen mittariksi määriteltiin, että 80 % valtuuston käsittelyyn tarkoitetuista asemakaavoista hyväksytään. Kukola II, Porhonkallio-Virpi, Lammasluoto, Asunto Oy Prikitta, Birgitan talo, Kuparivuori ja Luolalan teollisuusalue, Sallisen laajennus ovat tällaisia asemakaavoja. Niitä kaikkia on valmisteltu tänä vuonna ja valmistelu jatkuu loppuvuodesta, mutta pääosaa näistä ei tulla saamaan valtuuston hyväksymiksi vuoden 2016 aikana. Asemakaavoituksen kaavoitusohjelman toteutumista koskeva tavoite ei toteudu. Se on ollut optimistinen. Kaupunginarkkitehdin virka on ollut asti täyttämättä. Kukolan teollisuusalueella lepakkojen huomioon ottaminen ja kaava-alueen jakaminen edelleen sekä joillakin alueilla myös toteutuksen viivästyminen ovat vaikuttaneet aikatauluihin. Asemakaavoituksen tehtäväalueen tulojen toteutuminen täysimääräisenä edellyttää sitä, että Keskustakorttelien asemakaava saa tämän vuoden aikana lainvoiman, muussa tapauksessa toimintatuotot toteutuvat noin 50 % tarkkuudella. Tehtäväalueen menoissa näkyy se, että kaupunginarkkitehdin tehtävä on ollut asti täyttämättä.

5 Maankäytön mittariksi on määritelty se, että Manner-Naantalin osayleiskaava saataisiin 2016 valtuustoon. On epätodennäköistä, että aikataulu toteutuisi. Mm. E-18 tien parantamishankkeen aikataulu voi vaarantaa tämän. Kaavaehdotuksesta saatiin myös paljon palautetta, jonka läpikäynti ja mahdolliset muutokset vaikuttavat aikatauluun. Muutoin toiminta toteutuu taloussuunnitelmassa 2016 esitettyjen tavoitteiden ja perustelujen mukaisesti. Maankäytön tehtäväalueiden menot ja tulot toteutuvat talousarvion mukaan. Tuloista pääosa kohdistuu vuokratuottoihin, jotka laskutetaan huhtikuussa ja lokakuussa Investoinnit Gps-laitteistohankintaa ei ole vielä toteutettu. Se tehdään loppuvuodesta.

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes poikkeusetta hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS

YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 24.9.2015 Toimielin: KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Luolalan teollisuusalueen louhinnat

Luolalan teollisuusalueen louhinnat Tekninen lautakunta 42 11.03.2009 Tekninen lautakunta 26 27.02.2013 Tekninen lautakunta 99 29.10.2014 Luolalan teollisuusalueen louhinnat 307/10.05.00/2013 Tekninen lautakunta 15.11.2005 127 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-kesäkuu 2017 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tulosalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2017

Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2017 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14.12.2016 Käyttösuunnitelmat 2017 Yhteenveto: YMPÄRISTÖNSUOJELU Taipaleenmäki Marjut -230 857 20 000-210 857-229 781 ASEMAKAAVOITUS Uurasmaa Oscu -267 439 185 000-82

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2016

Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 10.12.2015 Käyttösuunnitelmat 2016 Yhteenveto: YMPÄRISTÖNSUOJELU Taipaleenmäki Marjut -240 516 15 000-225 516-243 917 ASEMAKAAVOITUS Kaupunginarkkitehti -253 996 285 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Naantalin kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 7 27.01.2016 Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Tekninen lautakunta 27.01.2016 7 Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 19.1.2016:

Lisätiedot

Kaavoitus ja ympäristönsuojelu

Kaavoitus ja ympäristönsuojelu Tilinpäätös 2015 Kaavoitus ja ympäristönsuojelu Kaav.ympltk 10.3.2016 KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2014 TA2015 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion muutosesitykset

Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion muutosesitykset Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion 2016 1 muutosesitykset KÄYTTÖTALOUS Hallinto Menoylitykset: Asiantuntijapalkkiot ylittyvät 230 000 euroa. Ylitys aiheutuu välimiesoikeudenkäyntikuluista

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma ja kaavoituskatsaus

Kaavoitusohjelma ja kaavoituskatsaus KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 6 01.02.2016 Kaavoitusohjelma ja kaavoituskatsaus 2016-2019 74/10.03/2016 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 01.02.2016 6 Maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen 20.1.2015: Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 NAANTALIN TILALAITOS ( T I L A L A I T O S (00000006) ) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 12 000 12 000 100 100 8 000 8 000 6 000 6 000 4 000 4 000 2 000 2 000 0114 0214 0314 0414 0513 0613 0713

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

20 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta

20 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (8) Aika 06.10.2015, klo 17:41-18:11 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Arviointikertomus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 214 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI Kslk 24.2.215 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 AVUSTUKSET TA2016 TE2017 KJ2017 TA2017 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon KH - Yleisjaosto 3 13.01.2014 Kaupunginhallitus 34 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 7 24.02.2014 KH - Yleisjaosto 74 22.09.2014 Kaupunginhallitus 391 06.10.2014 Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017 Oulunkaaren taloustiedote elokuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä (1000 ) Sitovat tasot (1000 ) Sairauspoissaolojen kehitys (tammi-elokuu 2017 ja 2016) Sairauspoissaolojen kokonaiskehitystä seurataan laajemmin

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen Kaupunginhallitus 248 02.06.2014 Saaristolautakunta 13 10.06.2014 Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen 461/02.02.00/2014 KH 248 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: Taloussuunnitelman 2015-2018

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto/ OKa TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI VUODELTA 2008

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto/ OKa TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI VUODELTA 2008 HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto/ OKa TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI VUODELTA 28 Kslk 5.3.29 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin ( ) Hallintopalvelut

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin ( ) Hallintopalvelut Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin 1.1.-31.5.2015 (31.7.2015) Hallintopalvelut Käsittely Kunnanhallitus 21.9.2015 175 Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin Tulosyksikkö

Lisätiedot

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA

NAANTALIN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA NAANTALIN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2012-2015 Hyväksytty Naantalin kaupunginhallituksessa 9.1.2012 6 I TURUN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI 2035 Valtioneuvosto käynnisti keväällä 2005 ns. PARAS-hankkeen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot