Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä."

Transkriptio

1 Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Toimitilapalvelut (6544) Lukion huonetilamuutokset Kulut Määrärahalla uusitaan luokkien ovet äänieristetyiksi, rakennetaan opiskeluterveydenhoitajan vastaanotto tilaan ja kemia/fysiikka luokkaan vesipiste, parannetaan luokkien akustiikkaa, uusitaan pihavalaistusta, märkien tilojen pinnat ja wc-laitteet uusitaan. Hätäpoistumistien kulkureitti varustetaan turvalliseksi liikkua. Hankkeen poistoaika on 15 vuotta. Työt ovat valmistuneet. (6473) Kalattoman päiväkodin talotekniikan ja pihavarusteet uusiminen Kulut Kohteelle uusitaan lämmönvaihdin, käyttövesiputkistot ja pihavarusteet. Hankkeen poistoaika on 20 vuotta. Työt ovat valmistuneet. (6449) Terveyskeskuksen vesikaton korjaus Kulut Määrärahalla uusitaan ½ osaa kiinteistön vesikatosta. Ensimmäinen vaihe toteutettiin vuonna Hankkeen poistoaika on 25 vuotta. Työt ovat meneillään.

2 (6462) Kummun Koulu Kulut Tuotot Netto Kummun koulun laajennus on käyttöön otettu Vuonna 2017 tehdään loppuun vanhan osan sisäilmakorjaukset. Sisäilmakorjaukset on tehty ja rakennus on käyttöön otettu myös tältä osin Uuden A-osan ja vanhan osan välille rakenteilla olevan yhdyskäytävän työt ovat valmistumassa. (6466) Kummu koulun keittiö (C osa) Kulut Rakennesuunnittelijan korvaus palkin suunnitteluvirheestä. (6477) Urheilutalon peruskorjaaminen Kulut Tuotot Netto Vuoden 2017 määrärahalla uusitaan urheilusalin valaisimet Led valaisimiksi. Arvioitu hankkeen takaisin maksuaika on 4 v säästönä energia kustannuksissa. Vuonna 2018 käynnistetään peruskorjauksen suunnittelu, peruskorjaus toteutetaan vuonna Kokonaiskustannusarvio sekä hankkeen laajuus tarkentuu suunnitelmien tarkentuessa. Toteutumisen ehtona peruskorjaukselle on n. 25% avustus, kuitenkin maksimissaan 750 t. Valaisimet on asennettu kesällä, työt ovat valmiit. (6599) Irtain omaisuus Kulut Vanhentunutta autokantaa uusitaan. Vuonna 2017 kiinteistöhuollon auto uusitaan. Auto on ostettu.

3 Vuokrauspalvelut (6489) Aarrekaupunki (= Vanhan kaivoksen alueen kehittäminen) Kulut Tuotot Netto Aarrekaupunki -hanke jakaantuu kolmeen vaiheeseen. I - vaihe on päättynyt kesällä Hankkeen II vaihe on päättynyt vuonna II - vaiheen jatkoksi käynnistetään kolmas vaihe eli ns. Valtaväylä hanke, jolle on arvioitu n. 28 % avustusosuus. Hankkeen toteutumisenehtona on, että hankkeelle saadaan rahoitus. Ei tapahtumia. Yhdyskuntatekniikka Ympäristönhoito/kadut ja liikenneväylät (6714) Katualueet Kulut Määrärahalla korjataan vuosittain huonokuntoisimpia katuja ja katualueita. Kohteet määritellään tarkemmin käyttösuunnitelmassa. Suunnittelu on tehty ja urakoitsija valittu. Maanrakennus Niemeläinen Oy aloittaa Korpikadun kunnostamisen syyskuussa. Samassa urakassa uusitaan myös vesi- ja viemärijohdot. (6721) Kummunkadun kunnallistekniikka Määrärahat Kust.arvio TA17 Tot 1-8 TP arvio Kulut Määräraha on varaus Kummunkadun sadevesiviemärien rakentamiseen tarvittaessa muun kunnallistekniikan uusimisen yhteydessä. Vuonna 2017 on tarkoitus päivittää suunnitelmat, mikäli valtaväylä-hanke käynnistyy. Ei tapahtumia (6720) Sadevesiverkosto Kulut Määrärahalla kunnostetaan sadevesiverkostoa. Sadevesiverkoston kapasiteettia lisätään välillä Partalanmäki- Alavinkatu/Juholankatu risteysalue. Työt ovat käynnissä.

4 (6741) Katuvaloverkoston kunnostaminen Kulut Määrärahalla kunnostetaan katuvaloja EU-määräysten mukaisiksi ja uusitaan huonokuntoisimpia valopylväitä. Työt ovat käynnissä Jokipohjan alueella. VESIHUOLTOPALVELUT Yhdyskuntatekniikka (6931) Vesijohtoverkosto Kulut Määrärahalla uusitaan vanhaa vesijohtoverkostoa. Kohteet määrätään vuotoseurantojen perusteella. Suuremmat investoinnit toteutuvat katujen peruskorjauksen yhteydessä sekä rakennetaan Lietukalle uusi pohjavesikaivo. (6916) Kummunkadun kunnallistekniikka Määrärahat Kust.arvio TA17 Tot 1-8 TP arvio Kulut Määräraha on varaus Kummunkadun runkovesijohtojen ja jätevesiviemärien saneeraukseen tarvittaessa. Vuonna 2017 on tarkoitus päivittää suunnitelmat, mikäli valtaväylä-hanke käynnistyy. Ei tapahtumia. VIEMÄRILAITOS (6971) Viemäriverkosto Kulut Määrärahalla toteutetaan viemärirunkoputkien uusintaa 10-vuotisohjelman mukaisesti. Suuremmat investoinnit toteutuvat katujen peruskorjauksen yhteydessä sekä saneerataan Kalattoman lammen JV-pumppaamo.

5 (6914) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustamiseksi tehtävän suunnittelutyöt Kulut Määrärahaan sisältyy toiminta-alueen läheisyydessä olevien vesiosuuskuntien linjatöiden suunnitelmien teko. Ei tapahtumia. (6982) Jätevedenpuhdistamon saneeraus Kulut Määrärahalla suunnitellaan ja saneerataan nykyinen jätevedenpuhdistamo tulevan ympäristöluvan vaatimusten mukaiseksi. Suunnittelu on valmistunut ja urakat ovat alkamassa. Urakka tulee jatkumaan vuoden 2018 puolella. Tämän vuoden investointiraha ei tule riittämään, joten ensivuoden talousarvion investointiosaan esitetään varattavaksi Alkuperäinen hinta-arvio oli laadittu vuonna 2014, tuolloin uuden ympäristöluvan vaatimukset eivät olleet vielä tiedossa. INVESTOINNIT YHTEENSÄ Määrärahat TP 16 TA 17 Tot 1-8 TP arvio Kulut Tuotot Netto

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. INVESTOINNIT 2017 TEKNINEN TOIMI Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot +27 +20 +20 Netto +7 0 0 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin.

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON

Lisätiedot

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016-2017 - 2018 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 142 000 1. Väyryläntien, Aimontien rakentaminen, n. 150 m 8376 244 000 0 208 000 36 000 244 000 -

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016 / määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 1. Katuvaloverkoston valaisimien uusiminen, Puu-Juuka 8378 60 000-25 000 35 000

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa.

Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa. 5 INVESTOINTIOSA 5.1.2 RAKENNUKSET (peruskorjaus ja uudisrakentaminen) Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa. 5.1.2.1 Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200 INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2017 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tulosalueiden

Lisätiedot

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno Kiinteä omaisuus Tulot 10 000 10 000 10 000 10 000 Menot 15 000 15 000 15 000 15 000 Nettomeno -5 000-5 000-5 000-5 000 Irtain omaisuus Menot 0 62 000 30 000 30 000 Nettomeno 0-62 000-30 000-30 000 Talonrakennus

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja 5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut Toimielin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset tavoitteet suunnittelukaudelle: Outokummun kaupungin tekniset

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Avustukset. Avustukset

Avustukset. Avustukset Muonion kunta Talousarvio investointiosa SIVU 1 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot Investoinnit netto 0,00 0,00 0,00 0,0 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot * yht. 25.000,00 0,00 25.000,00 100,0 Investoinnit netto

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita 1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50

Lisätiedot

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018 VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 28 Olennaiset tapahtumat vesihuoltoliikelaitoksessa Ensimmäinen vuosikolmannes sujui normaalivuoden mukaisesti. Vedenkäyttö jatkoi viime vuosien tapaan

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Teknisten palvelujen johtokunnan toimitakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Kiinteistöpalveluiden, kuntatekniikan katujen rakentamisen ja -hoidon tilauksissa

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2019

Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2019 Vesijohtok 14.8. 38 Liite nro 1 Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Nurmijärven Vesi Tuloslaskelma (eur) Tot. 1-6 Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2018 1-6 TP 2018 Liikevaihto 4 029

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49 Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT 12.2.2016 13:54:49 TULOSLASKELMA 6kk Myyntituotot 470 653 436 700 196 532 417 417 417 417 417-4,4 Maksutuotot

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017 Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/02.02.00.01/2017 Liikelaitos Salon Veden toimintastrategia 2018-2021 Liikelaitos Salon Vesi toimittaa asiakkailleen hyvälaatuista puhdasta

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Investointiosa

Tilinpäätös 2015 Investointiosa Investointiosa Kunnan toteutuneet bruttoinvestoinnit olivat 16,7 m talousarvion ollessa 18,5 m. Infran ja rakennusten bruttoinvestointibudjetti alittui 3,2 m :lla ja maanostossa talousarvio ylittyi 1,7

Lisätiedot

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio Joroisten kunta INVESTOINTIESITYKSET TA 2017, TS 2018-2019 Kunnan johto Joonas Hänninen Aineettomat oikeudet Muut aineettomat oikeudet Tytäryhteisöjen lainaösuudet As Oy Pikalle ja Tuomaalanhovi 30 000

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS 2.2.2015 Sivu 1/4 JA Tilaaja: PL 11 20101 Turku Hanke: Katedralskolan, peruskorjaus Osoite: Itäinen Rantakatu 2 / Vanha Suurtori 1, 20100 Turku KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS Suurtorin rakennuksiin kuuluvan

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI TEKNINEN LAUKUN OSAVUOSIPARORTTI 1.1 30.4.2016 TOIMIN-AJATUS: Tekninen toimi vastaa kunnan teknisen toimialan kunnossapidosta ja ylläpitotehtävistä sekä rakentamisesta ja toimialueensa kehittämisestä.

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla.

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOHJELMA 2017-2019 Aloitus- Kokonais- Määrärahojen käyttö Rahoitus- vuosi

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Muutettu talousarvio. Tot vuoden alusta

Muutettu talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Muutettu talousarvio Tot vuoden Poikkeama Tot-% muutettu ta Tot

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri

Lisätiedot

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20.

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20. HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Talousarviomuutokset, joulukuu 2016

Talousarviomuutokset, joulukuu 2016 Talousarviomuutokset, joulukuu 2016 Hailuodon kunta Khall 14.12.2016 204 tili kp TP2015 +muutos Talousarviomuutokset ESITYS 1 (5) KÄYTTÖTALOUSOSA Sitovuustasoittain Tarkastuslautakunta -7 316-12 870 0

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2019 YHTEENVETO NETTOINVESTOINNEISTA TA 2017 TS 2018 TS 2019 Kunnanhallituksen alaiset Tietokoneohjelmistot 23

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Hankkeen. muutoksen jälk INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv ohj TOT Inv numero, alv muutos, alv 0

Hankkeen. muutoksen jälk INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv ohj TOT Inv numero, alv muutos, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2015 / määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus 8366 30 000 38 441 8 500 38 500 2. Väyryläntien,

Lisätiedot

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 Kaupunginvaltuusto 25.5.20015 Liite 1 56 Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 - Puhdistamohankkeen rahoituksesta on sovittu seuraavaa 2009. Veden käyttömaksuja korotetaan etukäteen

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

`8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar TA 2012 / BU 2012 Toteutuma / Utfall. Määräraha / Anslag

`8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar TA 2012 / BU 2012 Toteutuma / Utfall. Määräraha / Anslag 1 `8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar Uusinvestoinnit yht./ Nyinvesteringar sammanlagt Tuotot / Intäkter 259 60,8 23,5 259,0 0 Kulut / Kostnader -11 467-5 490,0

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94 TP Poikkeama 009050 Kiint.Oy Honkauran pääomitus (tili 1010) Investointimenot -100 000-100 000,00 100 000,00 Investoinnit netto -100 000 0-100 000,00 0,00 100 000,00 00091100 Aineettomat hyödykkeet Investointimenot

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. 50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%)

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) KUNTATIEDOT KUNTATIEDOT Asemakaava-alueen asukkaat Ominaisuustiedot Asemakaava-alueen asukkaat Pinta-ala Ominaisuustiedot Pinta-ala Maapinta-ala Ominaisuustiedot Maapinta-ala Asemakaava-alue Ominaisuustiedot

Lisätiedot

Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero h,k, 75,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,96 Vh ,00

Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero h,k, 75,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,96 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero 637589 3h,k, 75,0 m² Kov. 1975 Energialuokka F 2013 Mh. 62 055,96 Vh. 79 000,00 Sunisenkatu 3. Heti vapaa hissitalon 2. kerroksen valoisa kulmahuoneisto.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Teknisen palvelukeskuksen lisämäärärahaesitys /käyttötalous TEKLTK 20.10.2015 135 Palkkamäärärahojen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2018 Liikenneväylät Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2018 TA-% Selite 9017 Ihantie (Teivon alue, Hiitti) Rakennettiin tie valmiiksi Kulut

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Virolahden kunnanhallitus 162 07.11.2016 Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Kh 162 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitet tä vä valtuustolle viipymättä muutostarpeen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti

Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti Ennuste vuodelle 2017 Toimintatuotot jäävät vähän alle budjetin Toimintakulut toteutuvat budjetin mukaisina Ei lisätalousarviota Verotuloja

Lisätiedot

Investointisuunnitelma

Investointisuunnitelma 2.9.2016 Investointisuunnitelma 2017-2021 Selitys TP 2015 TA 2016 Kust. yht. TS 2017 HKE 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 2017-2021 INVESTOINTIMENOT 150 KIINTEÄ OMAISUUS 150 Kiinteä omaisuus 2000 Maa-

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 217 Kirjanpitotilanne 2.6.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) tammi-toukokuun toteutuman perusteella 4 3 2 1-1 -2-3 -4-5 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-1 / 217 Kirjanpitotilanne 22.11.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-lokakuun toteutuman perusteella - - -6-8 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-8 / 217 Kirjanpitotilanne 2.9.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-elokuun toteutuman perusteella 5-5 -1-15 -2-25 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA v. 2013/ määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET 6301 KADUT 120 000 43 226 5 000 125 000 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus 8366 977 870 90 000 18 238

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen perusopetuksen esimies HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot