Yksilölliset kohtalot yhtenäiset oikeudet. Ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun myös työkyvyttömyysasioissa.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksilölliset kohtalot yhtenäiset oikeudet. Ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun myös työkyvyttömyysasioissa."

Transkriptio

1 Yksilölliset kohtalot yhtenäiset oikeudet Ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun myös työkyvyttömyysasioissa.

2 Vakuutuslääkäri ei sooloile Vakuutuslääkäri on lääketieteellinen asiantuntija, joka huolehtii siitä, että korvaus- ja työkyvyttömyyseläkepäätöksissä täyttyvät laissa asetetut etuuden tai korvauksen kriteerit. Vakuutusyhtiöt ja muut vakuutuslaitokset ovat lain toimeenpanijoita. Lainsäätäjä määrittelee sen, mitä lakisääteisistä vakuutuksista korvataan. Työeläke- ja työtapaturmavakuutuksessa työmarkkinajärjestöillä on keskeinen rooli. Vakuutuslääkärijärjestelmä perattiin vuonna 2014 laaja-alaisesti. Myös potilasjärjestöt olivat työssä mukana. Järjestelmä on lähtökohdiltaan oikeudenmukainen ja tasapuolinen. On ymmärrettävää, että asiakas on pettynyt, jos laissa säädetyt kriteerit eivät omalla kohdalla täyty.

3 Hoitavan lääkärin ja vakuutuslääkärin rooliero HOITAVA LÄÄKÄRI Kuvaa potilaan tilanteen vakuutuslaitoksessa tehtävän päätöksen pohjaksi. Tutkii potilaan Arvioi potilaan toimintakykyä Tekee diagnoosin Antaa hoidon Seuraa paranemista Laatii lausunnon vakuutuslaitoksessa tehtävän päätöksen pohjaksi. VAKUUTUSLÄÄKÄRI Arvioi, täyttääkö hoitavan lääkärin kuvaus lain mukaan työkyvyttömyyseläkkeen tai korvauksen kriteerit. Perehtyy hoitavien lääkäreiden välillä ristiriitaisiinkin lausuntoihin. Varmistaa, että potilas on tutkittu asianmukaisesti. Varmistaa, että kaikkia hakijoita kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Arvioi, millaiseen työhön hakijan jäljellä oleva työkyky riittää tai ei riitä. Antaa työkyvyttömyydestä tehtävää päätöstä varten lääketieteelliset perustelut.

4 Yhdenvertainen kohtelu tilanteesta riippumatta n yli työkyvyttömyyseläkkeelle saa korvausta tai eläkettä tapaturman tai liikennevahingon perusteella Joka vuosi yli ihmistä korvausten tai eläkkeen piiriin Jokainen tapaus on omanlaisensa. Yhteistä niille on, että eläke- ja korvauspäätökset on tehty lain, oikeuskäytännön ja yhdenvertaisen linjan mukaan. Päätösprosessi on selkeä ja tarkoin säädelty.

5 Vakuutuslääkäri ei tee päätöstä Näin A.Virtasen etuus- tai korvaushakemus etenee A.Virtanen tekee hakemuksen vakuutuslaitokselle tai ilmoituksen työnantajalle. A.Virtanen saa vakuutuslaitokselta kirjallisen päätöksen. A.Virtanen on tyytyväinen päätökseen. Vakuutuslaitos selvittää A.Virtasen oikeuden etuuteen tai korvaukseen. Hoitava lääkäri kirjoittaa lausunnon A.Virtasen terveydentilasta. Päätös syntyy vakuutuslääkärin, ratkaisu- ja kuntoutusasiantuntijoiden sekä juristien yhteistyönä. A. Virtanen valittaa päätöksestä TAI tekee uuden hakemuksen.

6 Johtopäätös ja näyttö menevät usein sekaisin. Potilas on työkyvytön on johtopäätös, mutta keskeistä on sen taustalla oleva näyttö. Johtopäätöksen toistaminen eri tahoilta (hoitava lääkäri, potilas itse) ei korvaa lääketieteellistä näyttöä. - Jyrki Elo HS // Kelan asiantuntijalääkäri

7 Miksi vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta? Työkyky on juridinen käsite, ei lääketieteellinen. Työkykyä voi olla jäljellä, vaikka terveys olisi heikentynyt. Vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta, koska etuuspäätös perustuu aina objektiivisiin lääketieteellisiin löydöksiin. Ne pystytään esittämään kattavasti kirjallisissa lausunnoissa. Löydösten suullinen toistaminen ei vaikuttaisi ratkaisuun.

8 Vakuutuslääkärijärjestelmää uudistettiin hiljattain sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Kehityskohteita linjaamassa olivat myös potilasjärjestöt ja vakuutusasioissa ongelmia näkevät ryhmät. Järjestelmää on uudistettu - keskustelua jatkettava Jatkoksi tarvitaan neuvottelukunta kehittämään järjestelmää edelleen. Yksi kehityskohde on esim. se, että vakuutuslääketiede saadaan liitettyä nykyistä paremmin lääkäreiden koulutukseen.

9 Jos kaikki työkyvyttömyyseläkehakemukset hyväksyttäisiin 720 lisäkustannus vuodessa työntekijälle* ja työnantajalle yhteensä Työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä kasvaisi 10 vuodessa. yli henkilöllä nykytasoon verrattuna *keskivertopalkansaaja Muutos korottaisi TyEL-maksua noin 1,8 %-yksikköä 2030 mennessä. Vaikutus palkansaajan ja työnantajan kustannuksiin on merkittävä. Lähde: ETK

10 Valtaosa hakemuksista hyväksytään Työeläkevakuutus hakemusta Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus: hakemusta Vakuutusoikeus Ratkaisuja työeläkeasioissa 1 035, joista muuttui noin 20 % 72 % hyväksyttiin Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta Valitus- ja hakemusasioita % hyväksyttiin Tapaturmaasioiden muutoksenhakulautakunta Valituksia 4460 Ratkaisuja tapaturma-asioissa 745, joista muuttui noin 10 % Noin 11% valituksista muuttuu muutoksenhakijan eduksi Noin 12% valituksista päätös muuttui Luvut 2016

11 Tietoa kansalaisille Esityksen ovat tuottaneet yhteistyössä Finanssiala ry, Tapaturmavakuutuskeskus, Työeläkevakuuttajat Tela ja Vakuutuskeskus

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa Omaa taustaani ja työtehtäviäni Lääket. ja kir. tri, neurologi, väitellyt huimauksesta Vakuutuslääketieteen

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Maija Haanpää Ylilääkäri Etera

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Maija Haanpää Ylilääkäri Etera Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Maija Haanpää Ylilääkäri Etera Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta samankaltaisessa tilanteessa

Lisätiedot

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämisen tilanne Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta 7.11.2014 Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärihankkeen tausta Ministeriöön tulee paljon

Lisätiedot

Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus Ajankohtaista lausunnoista Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus A-todistus: annetaan lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ( sairauslomatodistus ) osoittamiseksi ja

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Aiheet Jukka Kivekäs Ylilääkäri 1. Vakuutuslääkärin ja hoitavan lääkärin rooli 2. Miksi eläkeratkaisu

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta. Kouvola Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva

Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta. Kouvola Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Kouvola 5.10.2016 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Sidonnaisuudet LL, yhteiskuntatieteiden maisteri Vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi:

Lisätiedot

Todistusaakkoset ABCDE

Todistusaakkoset ABCDE Todistusaakkoset ABCDE Yleislääkäripäivät 30.11.01 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu Kela, Etelä-Suomen vakuutusalue Lääkärintodistusten muoto tai kaava todistuksen nimi ja

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

Työssä vai työkyvyttömänä

Työssä vai työkyvyttömänä Työssä vai työkyvyttömänä Johtajaylilääkäri Tapio Ropponen Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 10.00 10.20 Kevan tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa 1. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä omaan eläkeikäänsä

Lisätiedot

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS?

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS? MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS? Vakuutuslääketieteen perusopetus L-kurssi Helsinki 7.5.2012 Kyösti Haukipuro ylilääkäri Kela/ Etelä-Suomen vakuutusalue Kela ja muu sosiaaliturva 2011 Sosiaalim enot yhteensä

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Kunnian ja omantuntoni kautta

Kunnian ja omantuntoni kautta Kunnian ja omantuntoni kautta tietoisku vakuutuslääketieteestä ja Kelan asioista Marja Kyrö, asiantuntijalääkäri Kela Työterveyshuollon el, vakuutuslääketieteen erityispätevyys K-S shp 8.6.2017 Esityksen

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

Hyvä virkakieli on hyvää hallintoa Työtapaturmien korvauspäätökset Korvauspäällikkö Terhi Koivisto, Valtio Expo 2016

Hyvä virkakieli on hyvää hallintoa Työtapaturmien korvauspäätökset Korvauspäällikkö Terhi Koivisto, Valtio Expo 2016 Hyvä virkakieli on hyvää hallintoa Työtapaturmien korvauspäätökset Korvauspäällikkö Terhi Koivisto, Valtio Expo 2016 Valtio Expo 2016 17.5.2016 Tilastot vuodelta 2015 Työtapaturma- ja ammattitautiasioissa

Lisätiedot

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä Tausta-aineistoa toimittajille Muutama keskeinen termi Yleiskielessä hoitovirhe tarkoittaa kaikkia potilaan hoidossa tapahtuneita virheitä tai

Lisätiedot

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa Helsingin yliopisto 23.11.2010 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaukset Tuomas Talvitie Korvauslakimies / henkilökorvaukset tuomas.talvitie@if.fi Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Sidonnaisuudet Vakuutuslääketieteen dosentti, kuntoutuksen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

KUNTOUTUS JA VAKUUTUS TYÖTAPATURMAT, LIIKENNEVAHINGOT JA TYÖELÄKE

KUNTOUTUS JA VAKUUTUS TYÖTAPATURMAT, LIIKENNEVAHINGOT JA TYÖELÄKE KUNTOUTUS JA VAKUUTUS TYÖTAPATURMAT, LIIKENNEVAHINGOT JA TYÖELÄKE 1 Johdanto 1.1 Mitä kuntoutus on? 1.1.1 Kuntoutuksen käsite 1.1.2 Kuntoutuksen toimintajärjestelmä 1.2 Työkyky ja toimintakyky 1.3 Kuntoutuksen

Lisätiedot

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta Johannes Guo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Asiantuntijalääkäri/ KELA Ammatillisen Kuntoutuksen Päivät/ AVIRE 14.10.2011 B-lausunto on tärkeä

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Vakuutusoikeus Postiosoite: PL 1005, 00521 Helsinki Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Puhelinnumeroita: Vaihde 029 564 3200 Kirjaamo 029 564 3210 Tiedottajalakimies

Lisätiedot

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen 31.1.2013 1

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen 31.1.2013 1 TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE 1 Työeläke - osa lakisääteistä sosiaalivakuutusta SOSIAALIVAKUUTUS Eläkevakuutus Sairausvakuutus Tapaturmavakuutus Työttömyysvakuutus 2 Suomen

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola

MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola Palveluiden hakeminen Palveluita haetaan pääsääntöisesti kirjallisesti Laita hakemukseen kuka hakee ja mitä haetaan ja miksi Hakemukseen

Lisätiedot

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän

Lisätiedot

Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen.

Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Sulje ikkuna Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Näin täytät sähköisen hakemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 9 Oikaisuvaatimus johtavan ylihammaslääkärin kielteiseen päätökseen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä HEL 2016-000812 T 06 00 00 Päätösehdotus Perustelut

Lisätiedot

Vakuutuslääketiede Vapaaehtoiset henkilövakuutukset Jarkko Pärssinen

Vakuutuslääketiede Vapaaehtoiset henkilövakuutukset Jarkko Pärssinen Vakuutuslääketiede Vapaaehtoiset henkilövakuutukset 5.5.2015 Jarkko Pärssinen 2 Vapaaehtoisia henkilövakuutuksia Suomessa Sairausvakuutus - Vakuutus sairauskulujen varalta - Vakuutus vakavan sairauden

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma

Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma 13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA

Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA 25.1.2013 Riitta Aejmelaeus 1 Lääkärijäsen Lääkärin läsnäolo perustuu adoptioasetuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

Yhteistyö työeläkevakuuttajan kanssa. Jyväskylä Sami Riekki asiantuntijalääkäri Keva

Yhteistyö työeläkevakuuttajan kanssa. Jyväskylä Sami Riekki asiantuntijalääkäri Keva Yhteistyö työeläkevakuuttajan kanssa Jyväskylä 12.9.2016 Sami Riekki asiantuntijalääkäri Keva Keva työeläkekentässä Sijoitusten arvo, mrd euroa 2015 Maksutulo, mrd euroa 2015 50 40 44,2 41,3 35,8 5 4 5

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA VAKUUTUSLÄÄKÄRIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI

TOIMENPIDEOHJELMA VAKUUTUSLÄÄKÄRIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI 1(7) 17.10.2012 TOIMENPIDEOHJELMA VAKUUTUSLÄÄKÄRIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI Johdanto Sosiaalivakuutusjärjestelmän toimeenpanossa ja siihen liittyvissä muutoksenhakuelimissä toimivien asiantuntijalääkärien

Lisätiedot

Kela Kelan tutkimusosasto. Lauri Virta ja Kari Lahtela Henkilökohtaisen toimintakyvyn arviointimenetelmän soveltuvuus suomalaiseen käytäntöön

Kela Kelan tutkimusosasto. Lauri Virta ja Kari Lahtela Henkilökohtaisen toimintakyvyn arviointimenetelmän soveltuvuus suomalaiseen käytäntöön Lauri Virta ja Kari Lahtela Henkilökohtaisen toimintakyvyn arviointimenetelmän soveltuvuus suomalaiseen käytäntöön Keskeiset havainnot PCA-menetelmästä (Personal Capability Assessment) 46/2005 Sosiaali-

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE OHJE 1.6.2017 1 (5) TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuskeskuksen kiertokirjeessä 18/2005 ja ohjeessa 12.12.2013 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi EV 124/1998 vp - HE 91/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 9111998

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Oikeus osasairauspäivärahaan laajentunut

Oikeus osasairauspäivärahaan laajentunut Oikeus osasairauspäivärahaan laajentunut 28.4.2010 Heikki Palomäki Asiantuntijalääkäri, dosentti Kansaneläkelaitos Terveysosasto 1 Osasairauspäiväraha 2007 (I) Tavoitteena järjestelmä, joka Tukisi vakuutetun

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen

Lisätiedot

HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä.

HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä. Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Liikennevakuutus-,

Lisätiedot

ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen

ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.06.2017 Dnro OKV/925/1/2017 1/5 ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 5.4.2017

Lisätiedot

Laki työttömyysturvan aktiivimallista

Laki työttömyysturvan aktiivimallista Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017 TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017 Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Vakuutuksenottamisvelvollisuus koskee kaikkia niitä työnantajia,

Lisätiedot

KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA

KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA Henkilötietolain (523/99) 1 (5) Nro 1 1 REKISTERINPITÄJÄ Nimi KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA Postiosoite PL 1 Postinumero ja -toimipaikka 00098 VARMA Puhelin 010 2440 Käyntiosoite Salmisaarenranta

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Potilasvakuutus Suomessa. Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä

Potilasvakuutus Suomessa. Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä Potilasvakuutus Suomessa Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä Potilasvakuutus Potilasvakuutuksesta voi hakea korvausta, jos sinulle syntyy henkilövahinko terveydenhuollossa. Henkilövahinko tarkoittaa

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

Toimittajatapaaminen 9.6.2010

Toimittajatapaaminen 9.6.2010 Toimittajatapaaminen 9.6.2010 Kela saa hoidettavakseen yhä uusia tehtäviä 1.4. 2009 Kelalle siirtyi elatustuki 1.9.2010 Kelalle siirtyy vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu 1.3.2011 uusi etuus, takuueläke

Lisätiedot

laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta

laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta EDUSKUNNAN VASTAUS 168/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 16.8.2013 Työyhteisön puutteellinen tuki Korvaavasta työn pelisäännöistä ei ole

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä

2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä Sosiaaliturvaoikeus Valinnainen kurssi 19.9.2013 2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä 3. Mitä tarkoittaa ennakollinen ja jälkikäteinen oikeusturva toimeentuloturvajärjestelmässä?

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Kuntoutustahot 2 Vaihtoehtoja, kun sairaus pitkittyy Sairauspäiväraha/ Osasairauspäiväraha Sairastuneella henkilöllä on

Lisätiedot

Lääkkeiden hintalautakunta

Lääkkeiden hintalautakunta Lääkkeiden hintalautakunta kehittämispäällikkö Lauri Vuorenkoski, THL 21.4.2010 ylijohtaja Marina Erhola 1 Lääkkeiden priorisointi avohoidossa Suomessa lääkkeitä priorisoidaan avohoidossa lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Yrityksen henkilövakuuttaminen. Loppi 14.12.2011 Olli Halonen

Yrityksen henkilövakuuttaminen. Loppi 14.12.2011 Olli Halonen 1 Yrityksen henkilövakuuttaminen Loppi 14.12.2011 Olli Halonen Yrityksen henkilöriskit Eniten huolestuttavat henkilöriskit Henkilöriskit Sairaudesta / tapaturmasta aiheutuvat kulut Ohimenevä työkyvyttömyys

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

sairasloma-automaatti?

sairasloma-automaatti? Onko työterveyshuolto sairasloma-automaatti? HENRY FOORUMI 9.11.2010 Anja Hallberg Johtajalääkäri Diacor pähkinänkuoressa Omistaja Helsingin Diakonissalaitos Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen 12 täyden

Lisätiedot

Työtapaturmakirja. Sisällys

Työtapaturmakirja. Sisällys Työtapaturmakirja Sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 1.1 Tekevälle sattuu yli 130 000 työtapaturmaa vuodessa 1.2 Tapaturmavakuutuslain tarkoitus ja keskeiset periaatteet 1.3 Lakisääteinen ja

Lisätiedot

sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 2 kenellä on oikeus työtapaturmakorvaukseen? 26 3 Työtapaturmat ja ammattitaudit 47

sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 2 kenellä on oikeus työtapaturmakorvaukseen? 26 3 Työtapaturmat ja ammattitaudit 47 sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 1.1 Tekevälle sattuu 130 000 työtapaturmaa vuodessa... 11 1.2 Tapaturmavakuutuslain tarkoitus ja keskeiset periaatteet... 12 1.3 Lakisääteinen ja ensisijainen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Kunta Kela Vakuutuslaitos Työhallinto Työeläkelaitokset Valtiokonttori 2 On lakisääteinen velvoite ja virkavelvollisuus, johon tulee panostaa

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan?

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? Priorisointi terveydenhuollossa 1.11.2012 Mervi Kattelus Terveyspoliittinen

Lisätiedot

Mela-turvaa omaiselle

Mela-turvaa omaiselle Mela-turvaa omaiselle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia elämän eri

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset

VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset 18.-19.1.2017 1. Vuosityöansio. Työtapaturma sattuu 3.5.2016. Vahingoittunut on ollut vahinkohetkellä työnantajan palveluksessa

Lisätiedot

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä

Lisätiedot

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4. Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita

Lisätiedot

www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa

Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa ELON VERKKOPALVELU Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET Hoida TyEL- ja YEL-vakuutuksiasi Kartoita työyhteisösi

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017 Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme

Lisätiedot

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI Raimo Suvitaival fysiatri, osastonylilääkäri Satakunnan shp, fysiatria ja kuntoutus Alueellinen olkakoulutus 5.3.2015 YLEISTÄ AMMATILLISESTA KUNTOUTUKSESTA

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit

Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit Lähtökohtana tarve rakentaa: Menettely, jossa etuuskäsittelyssä tarvittavat lääkärinlausunnot saadaan suoraan terveydenhuollosta

Lisätiedot

Dnro 4886/4/12. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen

Dnro 4886/4/12. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen 19.12.2013 Dnro 4886/4/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen VAKUUTUSLÄÄKÄRIN OLISI TULLUT JÄÄVÄTÄ ITSENSÄ 1 KANTELU Kantelijan - - - päiväämä,

Lisätiedot

Myel-vakuutettujen työterveys

Myel-vakuutettujen työterveys Alk. 19 vuodessa Toimintasuunnitelma Sähköinen terveyskysely Sähköinen tilakysely Työolosuhdeselvitys Helpperi-terveysohjaus Yhteistyössä: MATKI Myel-vakuutettujen työterveys Lähipalveluita jo 17 kunnassa

Lisätiedot

Lataa Potilaan tutkiminen. Lataa

Lataa Potilaan tutkiminen. Lataa Lataa Potilaan tutkiminen Lataa ISBN: 9789516562943 Sivumäärä: 309 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.01 Mb Potilaan tutkiminen -oppaassa perehdytään keskeiseen lääkärin perustaitoon: potilaan tutkimiseen

Lisätiedot

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2.

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2. TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2.2016) 1 Johdanto Vuoden 2016 alussa voimaan tullut työtapaturma-

Lisätiedot

Laki. sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta. 1 luku. Soveltamisala. Henkilöllinen soveltamisala

Laki. sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta. 1 luku. Soveltamisala. Henkilöllinen soveltamisala Laki sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Soveltamisala 1 Henkilöllinen soveltamisala Tätä lakia sovelletaan henkilöön, joka: 1) suorittaa

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen TYÖNANTAJALLE Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Miten vakuutan ulkomaalaisen työntekijän Suomessa? Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Töissä Suomessa eläkettä Suomesta Kun työntekijäsi tekee

Lisätiedot

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSELLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSELLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 5/2009 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 27.5.2009 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSELLE

Lisätiedot

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 276 Diaarinumero 2783/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot