Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017"

Transkriptio

1 1 KIRKKONUMMEN VEDEN TULOSPALKKIO-OHJELMA 2017 Raportti tilanteessa Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen edellytyksenä on että - vesihuoltolaitoksen tulos on budjetoitua nettotulosta parempi. Tulospalkkio voidaan kuitenkin jakaa myös siinä tapauksessa, että nettotulos ei toteudu, jos tulosta ei saavuteta selvästi osoitettavasti vain siitä syystä, että tulot eivät toteudu - vuoden aikana ei ole ollut vesihuoltolaitoksen toiminnassa vakavaa häiriötä, kuten esimerkiksi laajamittaista vesiepidemiaa - vesihuoltolaitoksen toiminnassa ei ole sattunut työsuojeluohjeiden noudattamatta jättämisestä johtunutta vakavaa työtapaturmaa, joka olisi johtanut pysyvään vaikeaan vammautumiseen tai kuolemaan. Kun kaikki nämä ehdot toteutuvat, tulospalkkiota maksetaan toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisasteen mukaan. Tulospalkkion enimmäismäärä Toteutuneen tuloksen ja budjetoidun tuloksen erotuksesta 40 % voidaan jakaa tulospalkkioina. Tulospalkkiona voidaan jakaa kuitenkin enintään 3 % vesihuoltolaitoksen palkkasummasta. Ylitöistä ja varallaolosta maksettuja palkkoja ei lasketa mukaan palkkasummaan. Tulospalkkion jakautuminen henkilöstölle Tulospalkkiona maksetaan kaikille vesihuoltolaitoksen työntekijöille sama euromäärä jokaista vuoden aikana tehtyä työpäivää kohden. Palkkio maksetaan ehtojen täyttyessä kaikille työntekijöille yhtäläisesti. Tulospalkkiota ei makseta sairaspoissaolopäiviltä, vanhempainvapaa päiviltä, palkattoman loman ajalta eikä eläkepäiviltä. Äitiysvapaa (enintään 105 arkipäivää) ei huomioida tulospalkkion maksurajoituksena. Tulospalkkio maksetaan työntekijöille, jotka ovat olleet vuoden loppuun mennessä vähintään kuuden kuukauden työsuhteessa kunnan vesihuoltolaitokseen. Toiminnalliset tavoitteet Toiminnallisia tavoitteita on määritelty 13 kpl. Tavoitteiden painoarvo on 5. Jokaiselle tavoitteelle on määritelty tavoitetaso (100 % ja mahdollisesti 50 %). Tulospalkkiota maksetaan toteutuneen tavoitetason mukaan. Kun 100 % -tavoitetaso saavutetaan, maksetaan tämän tavoitteen osalta täysi tulospalkkio (5 kokonaispotista). Vastaavasti kun 50 % -tavoitetaso saavutetaan, maksetaan kyseisen tavoitteen osalta puolet mahdollisesta tulospalkkiosta (2,5 kokonaispotista). taso on määritetty edellisten vuosien toteutumien tai valtakunnallisen vertailutason perusteella. Vertailutasona käytetään suositusarvoja, Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) tunnuslukujärjestelmän keskiarvoja ja vesihuoltolaitostilastoja. Tavoitteiden toteutumisasteen ja maksettavan tulospalkkion suuruuden vahvistaa vuoden päätyttyä se toimielin, jonka alaisuudessa vesihuoltolaitos toimii.

2 2 Toiminnalliset tavoitteet 2017, tilanne tasot Investoinnit ja toiminnan suunnittelu 1 Laaditaan vesihuoltoverkostojen 10 vuoden saneerausohjelma kyllä / ei Saneerausohjelma ja kriteerit valmiit Vesihuoltoverkostojen saneerausohjelman laadinta 2 Vesihuollon omien investointihankkeiden valmistuminen ajallaan Suunnitellut hankkeet toteutettu valmiiksi vuoden aikana Yksi keskeneräinen vesihuoltolaitoksen hanke vuoden päättyessä Kaikki vesihuoltolaitoksen hankkeet valmistuneet vuoden loppuun mennessä Investointihankkeista on aloitettu 6/6. Yksi hanke on valmistunut. Työsuojelutiimi 3 Työtapaturmasta aiheutuvien sairaspoissaolojen minimointi Työsuojeluohjeiden noudattamatta jättämisestä aiheutuneiden työtapaturmien aiheuttamat sairaspoissaolojen määrät (vrk) 0 vrk Työsuojeluohjeiden noudattamatta jättämisestä aiheutuneita työtapaturmia ei ole tapahtunut. 4 Hälytysten kiireellisyysluokittelu Hälytyksien kiireellisyysluokitteluiden arviointi. 70 % hälytyksien kiireellisyysluokitteluista tarkistettu. Hälytyksien kiireellisyysluokittelut tarkistettu. Hälytysten kiireellisyysluokittelu Vedentuotantotiimi 5 Veden hyvä laatu Laatuvaatimukset ja laatusuositukset täyttävä vedenlaatu (%-osuus virallisen valvonnan näytteistä) Laatuvaatimukset 100 Laatusuositukset 95 Laatuvaatimukset 100 Laatusuositukset 97 % Laatuvaatimukset täyttyneet 100 % Laatusuositukset täyttyneet 94 % Yksi ylitys laatusuosituksissa; ammonium, ammoniumtyppi.

3 3 tasot 6 Omien vesivarojen tehokas hyödyntäminen (Meiko, Veikkola I ja II, Lapinkylä) hyödynnetty yhteensä (%) hyödynnetty 9 ( m3/v) Meiko m3/v Veikkola I ja II m3/v Lapinkylä m3/v hyödynnetty 100 % ( m3/v), Meiko m3/v Veikkola I ja II m3/v Lapinkylä m3/v Kapasiteetista hyödynnetty -Meiko 100 % -Veikkola 1 ja % -Lapinkylä 100 % Verkostotiimi 7 Laskuttamattoman veden seurantaa tehostetaan Laskuttamattoman veden määrä Vuotojen jäljitys suoritettu 2 alueelta. Laskuttamaton vesi < 24 Vuotojen jäljitys suoritettu 3 alueelta. Laskuttamaton vesi < 22 Vuotojen jäljitystä on seurattu paikallisesti, mutta alueellinen tarkastetu aloitetaan elokuussa. Laskuttamaton vesi 22,4 8 Viemärin vuotovesiä vähennetään Viemäriverkostoalueiden määräaikainen tarkistus. 1 viemäriverkostoalue tarkistettu. Kaivot tiivistetty ja alueen kuntoluokitettu ja merkitty verkkotietojärjestelmään. 2 viemäriverkostoaluetta tarkistettu. Kaivot tiivistetty ja alue kuntoluokitettu ja merkitty verkkotietojärjestelmään. Yhden alueen viemäriverkoston vuotovesiseuranta 9 Pumppaamoiden kunnossapitoa hallitaan ennakoivalla kunnossapidolla Pumppaamoiden huoltopäiväkirjat Dokumentoinnista tehty 80 % Dokumentoinnista tehty 100 % Huoltopäiväkirjoihin kirjattu n. 60 % suoritetuista käynneistä. Uusi huolto-ohjelma otetaan käyttöön kesän aikana, jonka jälkeen kirjaukset ovat paremmin tilastoitavissa. 50% saavutettavissa.

4 4 tasot 10 Putkirikkoraportit täytetty Jokaisesta putkirikosta sekä viemärien rikkoutumisista ja tukoksista laadittu selvitysraportti ja tiedot viety johtokartalle 11 Hyvä asiakastyytyväisyys ylläpidetään 12 Tiedotussuunnitelman toteutus 13 Vesihuoltoilmoitukset ja liittymissopimukset asiakkaalle viivytyksettä Asiakaspalvelutiimi Asiakastyytyväisyyskyselyn arvosana kuntalaisten tyytyväisyydelle vesihuollon palveluihin Ennakoidut häiriötiedotteet viestintäsuunnitelman mukaisesti 3 päivää aikaisemmin. Ennakoimattomista häiriöistä alustavat tiedotteet 2 h kuluessa. Mikä osuus tehty 4 viikon kuluessa (%) 8,30 8,40 Kahdessa tapauksessa poikettu suunnitelmasta 9 ilmoituksista, sopimuksista tehty 4 viikon kuluessa Kaikki putkirikot sekä viemärien rikkoutumiset ja tukokset raportoitu. Kaikki tiedottaminen hoidettu suunnitelman mukaan Putkirikkoraporteista 2/2 on täytetty. Kaikki ilmoitukset ja sopimukset tehty 4 viikon kuluessa Asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan syksyllä. Tiedotteet hoidettu suunnitelmien mukaan. Kaikki ilmoitukset ja sopimukset tehty 4 viikon kuluessa. YHTEENSÄ Tavoitteet saavutettavissa 9.

5 5 Tarkennukset mittareihin Tarkennus 2 Vesihuollon omien investointihankkeiden valmistuminen ajallaan 3 Työtapaturmasta aiheutuvien sairas poissaolojen minimointi Suunnitellut hankkeet toteutettu valmiiksi asti vuoden aikana Työtapaturmasta aiheutuneiden sairas poissaolojen määrä (vrk) Ei koske kunnallistekniikan kanssa yhteisesti tehtäviä rakennus- ja suunnitteluhankkeita eikä hanketta 6995 Vesihuoltoverkoston pienet verkostotyöt. Mahdollinen asfaltointi ja viimeistelytyöt saavat siirtyä seuraavan vuoden puolelle. Jos hanke peruuntuu vesihuoltolaitoksen riippumattomista syistä, tai siksi, että toimielimessä päätetään siirtää toteutusta seuraavalle vuodelle, sillä ei ole vaikutusta tulospalkkioon yht. 6 hanketta: Viemäriverkoston saneeraus Vesijohtojen saneeraus Vesijohtojen saneeraus Vesihuoltoverkoston pienet muutos- ja saneeraustyöt Meikon vedenottamon saneeraus Upinniemen vedenottamon saneeraus Tarkoittaa työsuojeluohjeiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvia poissaoloja. Ei tarkoita esimerkiksi pitkäaikaisesta rasituksesta aiheutuvia työperäisiä vammoja. 4 Hälytysten kiireellisyysluokittelu Hälytysten kiireellisyysluokittelu Hälytyksien kiireellisyysluokittelu tarkistettu siten, että turhien, ns. haamuhälytysten määrä vähenee ja vähentää sitä kautta päivystäjän työn kuormittavuutta. 6 Omien vesivarojen tehokas hyödyntäminen (Meiko, Veikkola I ja II, Lapinkylä) 7 Laskuttamattoman veden seurantaa tehostetaan hyödynnetty yhteensä (%) Laskuttamattomien vesien mittaus ja kirjaus (%) toimenpiteistä Täysi hyödyntämien: Meiko 1730 m 3 /d, Veikkola I ja II 420 m 3 /d ja Lapinkylä 40 m 3 /d. Täydeksi hyödyntämiseksi katsotaan myös tilanne, jossa Meikon osalta vedenottoa joudutaan vähentämään tai Veikkolan osalta ostoveden pumppausta lisäämään vesilähteen vedenpinnan laskiessa liian alas johtuen sateiden vähyydestä tai haihtumisesta. - Meikon järven pinnan laskiessa alle tason +42,80 m. - Lamminjärven vedenpinnan laskiessa alle tason +50,65 m. Verkosto on jaettu alueisiin, joiden vedenkulutus voidaan selvittää. Kolmen alueen vuotovesimäärä selvitetty ja vuodot jäljitetty. Tavoitteena, että laskuttamattoman veden määrä on < 22 Nykytaso: %, valtakunnallinen tavoitetaso 17 % (VVY). 8 Viemärin vuotovesiä vähennetään Viemäriverkostoalueiden määräaikainen tarkistus. 11 Hyvä asiakastyytyväisyys ylläpidetään Kuntalaisbarometrin arvosana tyytyväisyys vesihuoltopalveluihin. Viemäriverkosto jaettu valuma-alueisiin, jotka tarkistetaan 10 vuoden välein. Vuoden aikana kaksi viemäriverkostoaluetta tarkistettu ja näiden alueiden kaivot tiivistetty ja kuntoluokka merkitty verkkotietojärjestelmään taso pyritään säilyttämään kiinnittämällä erityistä huomiota veden aistinvaraiseen laatuun, jakelukatkosten minimointiin ja asiakaspalvelukokemukseen Kuntalaisbarometri suoritetaan joka toinen vuosi. 13 Vesihuoltoilmoitukset ja liittymissopimukset asiakkaalle viivytyksettä Mikä osuus tehty 4 viikon kuluessa (%) Käsittelyaika lasketaan siitä, kun asiakas on toimittanut kaikki tarvittavat asiapaperit (liittymishakemus ja hyväksyttävissä olevat vesi- ja viemäröintisuunnitelmat) liittymismaksun määräämistä varten. Asiakkaasta johtuvia viivästyksiä ei oteta huomioon.

Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017

Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017 1 KIRKKONUMMEN VEDEN TULOSPALKKIO-OHJELMA 2017 Raportti tilanteessa Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio-ohjelma vuodelle 2017 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen edellytyksenä on että

Lisätiedot

Liite PatuL 6 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2017

Liite PatuL 6 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2017 1 Liite PatuL 6 / 2.3.2017 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2017 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2017 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen

Lisätiedot

TULOSPALKKIO-OHJELMA VUODELLE Liite

TULOSPALKKIO-OHJELMA VUODELLE Liite TULOSPALKKIO-OHJELMA VUODELLE 2018 Liite 21.02.2018 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2018 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen edellytyksenä on että - vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Liite PatuL 3 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016

Liite PatuL 3 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016 1 Liite PatuL 3 / 3.3.2016 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2016 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen

Lisätiedot

Liite PatuL 1 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016

Liite PatuL 1 / KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016 1 Liite PatuL 1 / 29.9.2016 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2016 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2016 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen

Lisätiedot

Liite PatuL 4/ KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2015

Liite PatuL 4/ KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2015 Liite PatuL 4/25.3.2015 1 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2015 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2015 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion saamisen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2016 LOPPURAPORTTI

KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2016 LOPPURAPORTTI Liite PatuL 5 / 2.3.2017 KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2016 LOPPURAPORTTI 14.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. TULOSPALKKION SAAMISEN EDELLYTYKSET... 2 1.1 Vesihuoltolaitoksen tulos... 2

Lisätiedot

Liite Vesi 2/ KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2013

Liite Vesi 2/ KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2013 Liite Vesi 2/24.1.2013 1 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2013 Liite Vesi 2/24.1.2013 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2013 Tulospalkkion saamisen edellytykset Tulospalkkion

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2014 LOPPURAPORTTI

KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2014 LOPPURAPORTTI Liite PatuL 3 / 25.3.2015 KIRKKONUMMEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO 2014 LOPPURAPORTTI 28.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TULOSPALKKION SAAMISEN EDELLYTYKSET... 3 1.1 Vesihuoltolaitoksen tulos...

Lisätiedot

Liite vesihuoltolaitoksen johtokunta KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2012 Tilanne 30.4.

Liite vesihuoltolaitoksen johtokunta KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2012 Tilanne 30.4. 1 Liite vesihuoltolaitoksen johtokunta 23.5.2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TULOSPALKKIO VUODELLE 2012 2 Vesihuoltolaitoksen tulospalkkio vuodelle 2012 Tulospalkkion saamisen edellytykset

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut 3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta

KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta Osavuosikatsaus II 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Vesi -liikelaitoksen johtokunta TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot 7

Lisätiedot

Liite Vesi OSAVUOSIKATSAUS II/2017 KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Osavuosikatsaus II

Liite Vesi OSAVUOSIKATSAUS II/2017 KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Osavuosikatsaus II KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Sisältö: - Käyttötalouden toteutuma 8/2017 - Investointien toteutuma 8/2017 - Sisäisen valvonnan toteutuma 8/2017 VESI-LIIKELAITOKSEN

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1 16.5.2019 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset täyttävä

Lisätiedot

Vesihuollon rakennemuutos

Vesihuollon rakennemuutos Vesihuollon rakennemuutos Vesihuolto 2019 päivät Jyväskylä 15.5.2019 Minna Hanski, MMM 1 2 2 1 3 3 Vesihuoltolain mukaisia vesihuoltolaitoksia n. 1100 Monissa laitoksissa tuurilla mennään - Osaamisvaje

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

Altian tulospalkkio 2014

Altian tulospalkkio 2014 Altian tulospalkkio 2014 palkkio on osa Altian palkitsemiskokonaisuutta. palkkio-ohjelmista päätetään vuosittain. palkkio maksetaan joko kerran vuodessa tai useammin tuotantopalkkiona tai myyntipalkkiona.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Liite muutos KÄYTTÖSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma

Liite muutos KÄYTTÖSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 VESI-LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOS TP 2016 TA 2017 KS 2018 TSS 2019 TSS 2020

Lisätiedot

KEHITTÄMISTOIMENPITEET

KEHITTÄMISTOIMENPITEET AIRIX Ympäristö Oy Eurajoen kunta Liite 1 (s.1/8) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Kustannusarviot eivät ole sitovia, vaan tietyillä suunnittelussa käytetyillä yksikköhinnoilla laskettuja ja suuntaa antavia. Suunnitelmat

Lisätiedot

VERKOSTOSANEERAUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN Vesihuolto 2014 päivät, 3.-4.6.2014 Eeva Luukkanen

VERKOSTOSANEERAUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN Vesihuolto 2014 päivät, 3.-4.6.2014 Eeva Luukkanen VERKOSTOSANEERAUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN Vesihuolto 2014 päivät, 3.- Eeva Luukkanen SANEERAUSTEN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Tehty diplomityö aiheesta: Saneerauksen vaikuttavuuden arviointi. Työ tehtiin

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Haukiputaan Veden välitilinpäätös 1 8/2010 Vesilaitos: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1

Haukiputaan Veden välitilinpäätös 1 8/2010 Vesilaitos: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1 Haukiputaan Veden välitilinpäätös 1 8/2010 Vesilaitos: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1 Hyvänlaatuisen talousveden saanti varmistettu kaikissa oloissa Tiedotus- ja asiakaspalvelutoiminnot ovat oikea-aikaisia

Lisätiedot

RAPORTTI LASKUTTAMATTOMAN TALOUSVEDEN MÄÄRÄSTÄ JA SEN VÄHENTÄMISESTÄ 2016

RAPORTTI LASKUTTAMATTOMAN TALOUSVEDEN MÄÄRÄSTÄ JA SEN VÄHENTÄMISESTÄ 2016 1 Liite PatuL 2 / 29.9.2016 RAPORTTI LASKUTTAMATTOMAN TALOUSVEDEN MÄÄRÄSTÄ JA SEN VÄHENTÄMISESTÄ 2016 Kirkkonummen vesihuoltolaitos / syyskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2. VESIJOHTOVERKOSTO...

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (18) Kirkkonummen Vesi Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (18) Kirkkonummen Vesi Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (18) Aika, klo 16:34-18:00 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT

TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT TILASTOTIETOA VESIHUOLTOVERKOSTOISTA JA SANEERAUSTARVE Suomen Vesiyhdistys ry:n seminaari 3.11.21 DI Matti Heikkinen TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT Yhdyskuntatekniikan verkostojen tilaa selvitettiin edellisen kerran

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden

Lisätiedot

VEDENJAKELU- JA VIEMÄRIVERKOSTON ENERGIATEHOKKUUS MALLINTAMALLA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018

VEDENJAKELU- JA VIEMÄRIVERKOSTON ENERGIATEHOKKUUS MALLINTAMALLA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 VEDENJAKELU- JA VIEMÄRIVERKOSTON ENERGIATEHOKKUUS MALLINTAMALLA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 Vesihuoltoverkostoissa energiaa kuluu veden siirtämisen pumppauksiin. Energiantarpeeseen vaikuttaa

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

Sivu LIITE 2. Vesilahti. Verkoston sulkemissuunnitelma

Sivu LIITE 2. Vesilahti. Verkoston sulkemissuunnitelma Sivu 1 12.12.17 LIITE 2 Verkoston sulkemissuunnitelma Vastuutaho Vesilahti Tarkennus - Testauksessa havaittujen toimimattomien venttiilien korjaus Yli 10 v verkostosa olleiden vesimittarien vaihto Asiakassopimusten

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus

Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus Vesihuoltolaitoksen johtokunta 42 22.08.2012 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus 2014-2015 ja investointiehdotus 2013-2017 420/02.02.00/2012 VESI 42 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8. Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Paineviemärijärjestelmät Paineviemärijärjestelmässä viemäri

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Nrj Vesi jk 6.9.2017 36 Liite nro 2 Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Nurmijärven Vesi-liikelaitos 0 Tuloslaskelma TP 2016 TA+muutokset 2017 1 TA 2018 2019 2020 Liikevaihto 7 427 111

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vedenhankinta- ja vesijohtoverkosto

Lisätiedot

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017,

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, 11.5.2017 Kuva: Toivo Lapinlampi Tarve 107 000 km vesijohtoa, 50 000 km jätevesi- ja hulevesiviemäriverkostoa, arvo 6,5 mrd Rakennettu pääosin 1960-80

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017

Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017 Talpa jory 27.122016 Talpa htk 29.12.2016 1. Tulospalkkiojärjestelmän tavoitteet...1 2. Tulospalkkiomalli...1 3. Viestintä, tulosten seuranta

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 8.5.2014 8.5.2014 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Neljäs toimintavuosi, 2013 Jäsenistö ja kerätyt maksut Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ ( 14) Kirkkonummen Vesi - liikelaitoksen johtokunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ ( 14) Kirkkonummen Vesi - liikelaitoksen johtokunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2018 1 ( 14) Aika, klo 16:40-18:14 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2 Kirkkonummi Käsitellyt asiat 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 41 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vesijohtok Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vesijohtok Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Vesijohtok 14.12.2016 Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 Tuloslaskelma TP 2015 TA+muutokset 2016 TA 2017 2018 2019 Liikevaihto 6 882 682 7 256 765 7 456 140

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 YHTEINEN JÄTEVESIRATKAISU KANNATTAA Hoidon/huollon helppouden takia Vesiensuojelullisesti Taloudellisesti, kun 5 liittyjää 1

Lisätiedot

Kuinka paljon käytämme vettä

Kuinka paljon käytämme vettä vesi Välttämätön Alkusanat Vesi on elämälle välttämätöntä. Vesihuolto on palvelu joka turvaa terveytemme ja elintasomme, yhteiskunnan toimivuuden ja ympäristön hyvinvoinnin. Vesihuoltopalvelu käsittää

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

Kunnan määrittelemä palvelutaso vesihuollon kehittämistä ohjaavana tekijänä Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto

Kunnan määrittelemä palvelutaso vesihuollon kehittämistä ohjaavana tekijänä Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto Kunnan määrittelemä palvelutaso vesihuollon kehittämistä ohjaavana tekijänä Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto Asiantuntija Henna Leppänen Pöyry Finland Oy Vesihuolto 2016 Hämeenlinna

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko

Lisätiedot

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta

Osavuosikatsaus II Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta Osavuosikatsaus II 1.1.-31.8.2017 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta Nurmijärven Vesi Tuloslaskelma Tot. 2017 1-8 Tot.% KS+muut. 2017 TP 2017 Ennuste Tot. 2016 1-8 Liikevaihto 5 056 147 68 % 7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2019

Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2019 Vesijohtok 14.8. 38 Liite nro 1 Nurmijärven Vesi-liikelaitos Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Nurmijärven Vesi Tuloslaskelma (eur) Tot. 1-6 Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2018 1-6 TP 2018 Liikevaihto 4 029

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Asuntotuotantotoimisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Asuntotuotantotoimisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 143 n tulospalkkiojärjestelmä vuodelle 2016 HEL 2016-005570 T 01 02 03 01 Päätös päätti hyväksyä asuntotuotantotoimiston tulospalkkiojärjestelmän vuodelle 2016 seuraavasti:

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan

Lisätiedot

Underground City Oy Oy DigiSewer Productions Ltd Sakari Kuikka

Underground City Oy Oy DigiSewer Productions Ltd Sakari Kuikka Underground City Oy Oy DigiSewer Productions Ltd Sakari Kuikka 16.11.2016 Sakari Kuikka Viemäristön kunnossapitoalalla vuodesta 1976 alkaen Viemäriverkoston kunnossapito, kuvaus, saneeraus Mukana pohjoismaisessa

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta. Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma

KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta. Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma 2 Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Kirkkonummen

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollon järjestämisestä tuottamalla vesi- ja viemäröintipalveluja laitoksen toiminta-alueella.

Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollon järjestämisestä tuottamalla vesi- ja viemäröintipalveluja laitoksen toiminta-alueella. Vesihuoltolaitos Liite Vesi 3/24.1.2013 Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollon järjestämisestä tuottamalla vesi- ja viemäröintipalveluja laitoksen toiminta-alueella. Toteuma Talousarvio Talousarvio Taloussuunnitelma

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta

Lapinkylän vesiosuuskunta Lapinkylän vesiosuuskunta Lappbölevattenandelslag Vuosikokous 10.5.2011 1 Ensimmäinen toimintavuosi, 2010 Perustaminen 12.1.2010 Aiesopimus Kirkkonummen kunnan kanssa 5.2010 Toiminta-alueen rakennussuunnitelma

Lisätiedot

Suomen vesihuoltoverkostojen kunto ja saneeraustarpeen kehittyminen tulevaisuudessa

Suomen vesihuoltoverkostojen kunto ja saneeraustarpeen kehittyminen tulevaisuudessa Suomen vesihuoltoverkostojen kunto ja saneeraustarpeen kehittyminen tulevaisuudessa VNTEAS-hankkeen keskeiset tulokset verkostojen osalta 15.5.2019 I Tuija Laakso Aalto-yliopisto 1 Vesihuoltoverkostojen

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT haja-asutusalueille Vesilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 11.12.2002 86. Viemärilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 2.4.2009 57 ILMAJOEN KUNTA

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon ja hulevesiin - kommenttipuheenvuoro

Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon ja hulevesiin - kommenttipuheenvuoro Tekesin Vesi-ohjelman ja Suomen Akatemian yhteinen seminaari: Vesialan sopeutuminen ilmastonmuutokseen kustannuksia vai liiketoimintaa? Suomen Kansallismuseo 23.11.2009 Sopeutumistarpeet ja varautuminen

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄ-VESILAHTI VESIHUOLLON OPEROINTISOPIMUS

LEMPÄÄLÄ-VESILAHTI VESIHUOLLON OPEROINTISOPIMUS LEMPÄÄLÄ-VESILAHTI VESIHUOLLON OPEROINTISOPIMUS 26.3.2018 TAUSTAA Osapuolet Lempäälän kunta: tarjoaa vesihuollon operointipalveluja Vesilahden kunta Nykytilanne Lempäälä toimittaa vettä Vesilahden kunnan

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta

Lapinkylän vesiosuuskunta Lapinkylän vesiosuuskunta Lappbölevattenandelslag Vuosikokous 10.5.2012 1 Toinen toimintavuosi, 2011 Ilmoitus Kirkkonummen kunnalle aiesopimuksen ehtojen täyttymisestä 2.2011 Rakennussuunnitelman edellyttämät

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET

KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET Haja-asutusalueiden vesihuollon kehittämisen yleisperiaatteet 1 (6) KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET Hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä 19.12.2013 157

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 Ympäristöviraston tammi - elokuun 2015 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

SUOMEN SUURI PUTKIREMONTTI

SUOMEN SUURI PUTKIREMONTTI VVY Maailman vesipäivän seminaari Säätytalo, Helsinki 22.3.2011 SUOMEN SUURI PUTKIREMONTTI Osmo Seppälä, toimitusjohtaja Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Kansallisvarallisuus ja rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II

Osavuosikatsaus II RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Viranomaistoiminnan tulosalue - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ympäristöterveysvalvonta RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos. OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 ja VÄLITILINPÄÄTÖS

Vesihuoltolaitos. OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 ja VÄLITILINPÄÄTÖS 1 Vesihuoltolaitos OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 ja VÄLITILINPÄÄTÖS 31.5.2017 Sisältö: - Raportin kuvaus - Käyttötalouden toteutuma 5/2017 - Investointien toteutuma 5/2017 - Sisäisen valvonnan toteutuma 5/2017

Lisätiedot