Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag"

Transkriptio

1 Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1

2 Neljäs toimintavuosi, 2013 Jäsenistö ja kerätyt maksut Vuoden lopussa oli Lapvokin jäseniä 124 (127 liittymää ja n. 130 taloutta), josta lisäystä vuoden aikana 23 jäsentä Jäseniltä on laskutettu 3500 liittymismaksuja vuodelta 2013 Uusilta jäseniltä on lisäksi laskutettu varausmaksua 300 (v. 2010) 400 (v. 2011) ja 3000 (v.2012). Tiedottaminen jäsenille Lehdistön kautta ja kirjeet jäsenistölle ja alueen asukkaille Avustusanomukset Osuuskunta on valittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle vuoden 2010 ELY keskuksen hylkäävstä päätöksestä Pomovestille jätettyyn avustushakemukseen. Korkein hallintooikeus on päätöksellään evännyt Osuuskunnan valitusoikeuden. Avustusanomus oli Kirkkonummen kunta; Päätös Myönnetyt varat ovat 18% hyväksytyistä kustannuksista enintään Tilityksiä kustannuksista kohdistettu kokonaan vuodelle 2013 yhteensä 1,4 M, josta 18% on Kunnan avustus on siten vähemmän kun myönnetty maksimiarvo. Uudenmaan ELY- keskus; Päätös Myönnetyt varat ovat 25% hyväksytyistä kustannuksista enintään Tilityksiä kustannuksista on esitetty siten, että ELY-keskus on maksanut kahdessa erässä syyskuussa ja joulukuussa yhteensä Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 2

3 Neljäs toimintavuosi, 2013 Kokoukset Hallituksen kokoukset (7 kpl) Rakennusurakan työmaakokoukset Yhdeksän kokousta, joista kaikista pidetty pöytäkirjaa Kirkkonummen vesihuoltolaitos kutsut ja pöytäkirjat ELY-keskukselle kutsut ja pöytäkirjat Neuvottelut urakka-ajan pidentämiseksi kevääseen 2014 Neuvottelukokoukset Fortum Espoo Distribution Oy Visma Aleatus Oy YIT (tienalitus lupien katselmukset) Kirkkonummen kunta Neuvottelut Kirkkonummen vesihuoltolaitoksen kanssa Veikkola-Lapinkylän siirtoputken ja Lapinkylän vedenottamon valmistusajan myöhästyminen Kirkkonummen kunnan möyntämän avustuksen maksatus Ehdotus toiminta alueen laajuudesta; Kirkkonummen kunta on esittänyt Lapvokin vesihuoltoverkon alueen toiminta-alueeksi joulukuussa Kunnan esityksestä on valitettu, joten toiminta-alueen vahvistaminen siirtyy kunnes valitukset on käsitelty tarvittavissa oikeusasteissa. Kolmas vuosikokous Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 3

4 Talven ja kevään 2014 tapahtumat Rakennusurakan päättäminen 5/2014 Verkon koeponnistus huhtikuun 2014 loppuun mennessä Linjan poraaminen Lapinkyläntien alitse Hedberg/Grönroos jäsenille huhtikuu 2014 Urakkalinjan viimeistely- ja maisemointityöt maalis-toukokuu 2014 Veden laadun analysointi näytteistä vesihuoltoverkoston eri osissa. Kiinteistöjen liittäminen verkostoon Infokirjeet jäsenille ja liittymissopimukset. Lapvokin toimiston Evitskogintien 101 jatkaminen vuoden 2014 kesään (ti/to ) Kirkkonummen kunnan vesilaitoksen toimenpiteet liittyen Lapvok hankkeeseen: Lapinkylän vedenottamon saneeraus ja uuden vedenpuhdistamon rakentaminen valmistui tammikuussa 2014 Runkoputken rakennusurakka Veikkolasta valmistui tammikuussa 2014 Jäsenmäärä on 124 jäsentä ja n.130 taloutta Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 4

5 Vesiosuuskunnan talouden tilanne yhteenveto per (2012) Tase vastattavaa ,13 (400716,91) Oma pääoma ,77 (-5052,86) Vieras pääoma ,90 (405769,77) Tase vastaavaa ,13 (400716,91) Pysyvät ,58 (90705,15) Vaihtuvat ,55 (310011,76) Kassa vuoden lopussa ,93 (276796,38) Tulos (tappio) ,91 ( ,60) Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 5

6 Tilinpäätöksen oma pääoma Tilinpäätöksessä osuuskunnan oma pääoma on ,77 euroa. Negatiivinen oma pääoma johtuu siitä, että osuuskunnalla ei ole vielä ollut laskutettavaa toimintaa eli veden myyntiä. Veden hankinnan ja myynnin on laskettu käynnistyvän vuoden 2014 aikana Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 6

7 Vuoden 2013 menojen erittely (tulos) Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 7

8 Vesihuoltoverkon arvo kirjanpidossa vs Laskutetut kiinteistölinjat Avustukset (ALV 0%) EUR (Pysyvät vastaavat) Vesijohto ja pumppaamot EUR Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 8

9 Investointi- ja kassavirtalaskelma Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 9

10 Vuoden 2013 budjetti vs toteutunut Avustus Kirkkonummen kunnalta toteutunut: EUR Kiinteistölinjan veloitukset siirtyneet vuodelle 2014 (toteutunut 0 EUR) Pankkilaina nostettu EUR Maarakennusurakan kustannuksista noin EUR siirtynyt vuodelle 2014 Kiinteistölinjat ja pumppaamo kustannuksista noin EUR siirtynyt vuodelle 2014 Muut kustannukset noin EUR ei toteutunut v Toteutunut kassa vuoden lopussa EUR Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 10

11 Vuoden 2014 budjetti Budjetoitu 5 uutta jäsentä Kobnet maksaa osuutensa linjatyöstä Veden myynti 6 kk vahvistetulla hinnalla joka on sama kuin Kirkkonummen kunnan hinta Liittyjät maksavat Lapvokin suorittamat tonttijohdot (sisältää ALV) Kiinteistöpumppaamojen pumppuosien maksut Veden osto: Myyntihinta -20% Pankkilainan lyhennys päätetään syksyllä 2014 Budjettikauden ylijäämä Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 11

12 LAPVOK keskitetyn vesihuoltoverkon avustukset ja liittymisen kustannus Kirkkonummen kunta Investointiavustusta18% hyväksytyistä kustannuksista enintään , tilitetty ja saatu Lainan takausta enintään josta nostettu Uudenmaan ELY-keskus Investointiavustusta, 25% hyväksytyistä kustannuksista enintään , tilitetty ja saatu Liittymismaksu ja eräät muut maksut Liittymismaksu 7200 ( /2013 alkaen) Perusmaksu 120 (sis ALV 24%) mittarikoko 19 m3/h. Vesimittarin asennusmaksu 117,92 /mittari (mittarikoko 19 m3/h) Uusille liittymille Vesimittarin tarkistusmaksu 156,05 /tarkistuskerta (sis ALV24%) Vesimittarin luentamaksu 31,38 tai 46,96 (sis ALV 24%) jos mittari sijaitsee kaivossa Liittymän sulku- ja avausmaksu 128,66 /kerta (sis ALV 24%) Kiinteistöjen tonttiliitosten rakentamisesta (kun toiminta alue on vahvistettu) Käyttövesi 693,49 (sis ALV 24%) sisältäen tonttisulun Jätevesi 660,44 (sis ALV24%) sisältäen tonttisulun Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 12

13 LAPVOK verkon ja kiinteistölinjan liittymän periaatekuva Kiinteistön liittyminen, periaatekuva (päätös 2012) Anslutning av fastighet, översiktsbild (beslut 2012) Kiinteistöpumppu Fastighetspump Kiinteistön raja Fastighetens gräns Vesi / vatten Viemäri / avlopp Venttiilit Ventiler LAPVOK liittymä: - Kiinteistön liittymispiste runkoverkkoon - Venttiilit - Kiinteistöpumppu Kiinteistön omistaja: - Kiinteistöputket (runkoverkon ja talon välillä) -Venttiilit ( jälkeen liittyjät) -Sähkö kiinteistöpumpulle LAPVOK anslutning: - Fastighetens anslutningspunkt till stamnätet - Ventiler - Fastighetspump Fastighetens ägare: - Fastighetsrören (mellan stamnätet och hus) - Ventiler (För anslutningar efter ) - Elanslutning till fastighetspumpen Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 13

14 Luonnos vahvistettavaksi toimintaalueeksi Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 14

15 LAPVOK hankkeen historia ja aikataulu Vesiosuuskunnan perustamiskysely Vesiosuuskunnan perustaminen II/2011 Päätös vesihuoltoverkoston rakentamisesta II/2011 Rekennussuunnitelman esittely II/2011 Aiesopimuksen mukainen ilmoitus Kirkkonummen kunnalle Maankäyttösopimukset Jäsenmäärän lisääminen Urakkatarjouspyyntö ja urakoitsijan valinta Sopimus Kaivinkonyhtymä Lindholm Oy:n kanssa Sopimukset pumppaamoista Xylem Suomi Oy:n kanssa Rakennustyön aloittaminen I/2013 Runkoputken rakennusurakan valmistuminen XI/ III-IV/2014 Vesihuoltoverkon painetestit ja veden analysointi IV/2014 vesihuoltolinjan vastaanotto V/2014 kiinteistöjen liittäminen verkostoon V/2014 ilmoitus veden myynnin aloittamisesta Espoon Seudun Ymp. V/2014 sopimukset toiminnan ylläpitämiseksi ja verkon valvontaan Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 15

16 Lapvokin tehtävät nyt ja seuraavina vuosina Tavoite Keskitetty vesihuolto Lapinkylän vesihuoltoalueella Asukkailla mahdollisuus liittyä nopeaan tietoverkkoon toiminta-alueella Osuuskunta velattomaksi Keskitetty vesihuolto koko Lapinkylä-Kauhala osayleiskaava-alueella Menetelmät Vesiosuuskunnan perustaminen 2010 ja verkon käyttöönotto 2014 Kobbnetin valokaapeli verkon rakentaminen ja käyttöönotto v Uusia jäsenia 5 kpl/vuosi = n. 5 vuotta Edellyttää Kirkkonummen ja/tai osuuskunnan päätöksiä Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 16

17 KIITOS TARKKAAVAISUUDESTANNE TACK FÖR ER UPPMÄRKSAMHET Lapinkylän vesiosuuskunta- Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 17