LINNAINMAA , YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8285.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LINNAINMAA , YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8285."

Transkriptio

1 LINNAINMAA , YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä elokuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Alue sijaitsee noin 7,5 km itään kaupungin keskustasta Linnainmaan kaupunginosassa. Linnainmaata rajaavat lännessä Aitolahdentie, Pohjoisessa valtatie 9:n ja valtatie 12:n risteymä ja Koilliskeskus, idässä Linnainmaan puisto ja etelässä Sammon valtatie. Linnainmaan eteläosassa on sekaisin eri-ikäisiä omakotitaloja, rivitaloja, varastoalueita ja pienimuotoista maataloutta, pohjoisosa on kerrostaloaluetta. Suunnittelualue käsittää korttelin nro 5622 tontin nro 5. Tontin pinta-ala on 1361 m². Tontilla on vuonna 1965 valmistunut yksikerroksinen asuinrakennus, jossa on kerrosalaa 170 m², sekä erillinen talousrakennus vuodelta Tonttitehokkuus on nyt e=0,14. Tontin lähiympäristössä on omakotitaloja eri vuosikymmeniltä, rivitaloja, yhdistetty liike- ja asuinrakennus sekä Linnainmaan koulu. Kaavan tavoitteet Asemakaavan muutoshakemuksen ovat jättäneet tontin omistajat Tavoitteena on jakaa tontti siten, että olemassa olevalle rakennukselle tulee oma tontti ja sen pohjoispuolelta lohkaistaan uusi tontti, joka rajoittuu Linnainmaankatuun. Rakentamistapa sovitetaan ympäristöön. Tonttijako tehdään kaavan yhteydessä. Kaavaprosessin vaiheet Kaavahanke tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi mielipide. Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta. Samat asiakirjat lähetettiin lisäksi aloitteen tekijöille. Saadut lausunnot eivät aiheuttaneet muutoksia asemakaavaan. Asemakaava Asemakaavan muutoksella jaetaan 1361 m² suuruinen omakotirakennusten korttelialueen tontti nro kahdeksi pientalotontiksi. Voimassaolevan asemakaavan mukaan tontilla on rakennusoikeutta 194 k-m². Tontti nro jaetaan tonteiksi nro ja 20. Tontin nro 19 pinta-alaksi tulee 607 m² ja tehokkuudeksi osoitetaan e=0,3. Tontin nro 20 pinta-alaksi tulee 754 m² ja

2 tehokkuudeksi osoitetaan e=0,3. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 214 k-m². Muutoksella muodostuu yksi uusi yksityisen omistama pientalotontti. Asemakaavan toteuttaminen Tonttijako laaditaan sitovana ja kaavan yhteydessä. Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Tampereen kaupungin Linnainmaan kaupunginosan korttelin nro 5622 tonttia nro 5. Asemakaavan muutoksella ja tonttijaolla muodostuvat Tampereen kaupungin Linnainmaan kaupunginosan korttelin nro 5622 tontit nro 19 ja 20. Kaavan laatija Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavasuunnittelu, suunnittelija Maritta Heinilä. Dno: TRE: 5446/ /2008 Verkkonumero: Vireilletulo: Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee noin 7,5 km itään kaupungin keskustasta, Linnainmaan kaupunginosassa, osoitteessa Ylinikkilänkuja Kaavan nimi ja tarkoitus Linnainmaa , Ylinikkilänkuja 1, pientalotontin jakaminen, kaava nro Asiakirjat - Asemakaavan muutoshakemus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavakartta ja poistettava asemakaava - Havainnekuva Asemakaavan selostus - Asemakaavan selostuksen liitelomake 1.5 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista 1. Linnainmaa, Korkinmäki, Nirva, Veisu, alueraportti (Elmar Badermann, Tampereen kaupungin julkaisut ( 5/1991 ISSN ))

3 2. Linnainmaa, rakentamistapaohjeita (Elmar Badermann, Tampereen kaupungin julkaisut (1/1992 ISSN )) 3. Tampereen kantakaupungin liikennemeluselvitys LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Linnainmaan kaupunginosan kaakkoispuolella, pohjoiseen nousevan Linnainmaankadun ja Ylinikkilänkujan risteyksessä. Tontti sijaitsee Tampereen kantakaupungin liikennemeluselvityksen (2003) mukaan alueella, jossa tieliikenteen aiheuttama meluhaitta nousee keskimäärin yli 55 desibeliin Luonnonympäristö Suunnittelualue on hoidettua piha-aluetta. Maasto on tasaista, ja kauttaaltaan noin 103 metriä merenpinnan yläpuolella. Suunnittelualueen pohjoisrajan ulkopuolella maasto kohoaa koillista kohden. Uuden tontin maaperä on pääosin hiekkamoreenia, olemassa olevan rakennuksen tontin maaperä on savea. Suunnittelualue ei sijaitse pohjavesi- tai radonalueella (Mapinfo 7/2008) Rakennettu ympäristö Linnainmaankadun varrella asuinrakennukset on sijoitettu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pääty kohti katua kapean istutusvyöhykkeen taakse. Autotallit sijaitsevat asuinrakennusten jatkeina lähimpänä tietä. Rakennustyylien vaihtelusta huolimatta katunäkymä on vehreytensä vuoksi miellyttävä. Katunäkymän päätteenä on tiiliverhoiltu Linnainmaan koulu. Asuinrakennukset ovat pääosin yksikerroksisia, mutta joukossa on myös muutama puolitoistakerroksinen rakennus. Lähiympäristö on kattomuodoltaan vaihtelevaa; aumakattoisen rakennuksen lisäksi alueella on sekä jyrkkä- että loivasatulakattoisia rakennuksia. Rakennukset ovat verhoilumateriaaleiltaan useimmiten tiilen ja laudan tai tiilen ja rappauksen yhdistelmiä. Ylinikkilänkujan eteläpuolella on yksikerroksisia tiiliverhoiltuja rivitaloja. Muut kadun rakennukset ovat puolitoistakerroksisia omakotitaloja luvulta. Talot ovat rapattuja tai lautaverhoiltuja. Suunnittelualue käsittää pinta-alaltaan 1360 m² tontin, jolla sijaitseva päärakennus on julkisivuverhoilultaan tiilen ja rappauspinnan yhdistelmä. Tontti nro 20 on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon, ja tontti nro 19 on liitettävissä kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja paikalliset palvelut ovat hyvin saavutettavissa Maanomistus Tontin omistavat Raimo Soukkion oikeuden omistajat ja Anja Soukkio.

4 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Yleiskaava Tampereen kantakaupungin yleiskaava on vahvistettu Siinä kaava-alue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuinalueeksi Osayleiskaava Suunnittelualueen pohjoisreunalla on vahvistettu Koilliskeskuksen osayleiskaava-alue, jonka tavoitteena on kehittää Linnainmaasta Itä-Tampereen aluekeskus. Tontti ei sijaitse osayleiskaavan alueella Asemakaava Alueella on voimassa vahvistettu asemakaava nro 675. Sen mukaan tontti on omakotirakennuksen korttelialuetta. Tontille on määrätty rakennusalaa sekä omakotirakennukselle että talousrakennukselle. Voimassaolevan asemakaavan mukaan tontille saa rakentaa omakotirakennuksen, jonka räystäskorkeus saa olla korkeintaan 5 m ja kattokaltevuus 1:1,5. Huonekorkeuden on oltava yläkerrassa vähintään 2,4 m ja alakerrassa vähintään 2,5 m. Talousrakennuksen räystäskorkeus saa olla korkeintaan 4 m ja kattokaltevuuden on oltava 1: Tonttijako Kaava-alueelle on vahvistettu tonttijako ja se on merkitty rekisteriin Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu v Alueraportti, rakennustapaohjeet ja selvitykset Alueesta Linnainmaa, Korkinmäki, Nirva, Veisu on laadittu alueraportti (Tampereen kaupungin julkaisut ( 5/1991 ISSN )) ja rakentamistapaohjeet (Tampereen kaupungin julkaisut (1/1992 ISSN ). Niiden tarkoituksena on selvittää alueen ominaispiirteet ja niiden muodostuminen sekä opastaa rakentajia alueiden omaleimaisuuden säilyttämisessä Tampereen kantakaupungin liikennemeluselvitys 2003 Liikennemeluselvitys osoittaa, että tontit nro ja 20 kuuluvat alueelle, jossa tieliikenteen tuottama melu nousee keskimäärin yli 55 desibeliin. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve

5 Asemakaavan tarkoituksena on tehostaa tontin maankäyttöä ja mahdollistaa hakijan suunnittelema tontinjako. Uuden rakennettavan tontin muodostamisen edellytyksenä on rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajien aloitteesta ja siitä peritään taksan mukaiset kulut. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Tontin omistajien päivätyssä ja kirjatussa hakemuksessa esitetään tontin jakamista kahdeksi tontiksi. Asian diaarinumero on TRE: 5446/ /2008 ja verkkonumero on Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Muutoksen hakijat Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) Kaavan vaikutusalueen asukkaat Linnainmaan omakotiyhdistys Pirkanmaan ympäristökeskus Kaupungin toimialoista: kaupunkiympäristön kehittäminen (kaavatyön tilaaja), viranomaispalvelut, kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos Kaupungin liikelaitokset: Tampereen sähkölaitos, Tampereen sähköverkko oy, Tampereen Vesi Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke on kuulutettu vireille , jolloin myös osallistumisja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Hakijat ovat esitelleet suunnitelmansa tonttijaosta naapureilleen ennen muutoshakemuksen jättämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin lisäksi edellä mainituille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin yksi mielipide, jossa rajanaapuri ilmaisi huolensa kaavamuutoksen vaikutuksista omaan tonttiinsa ja alueen tiiviyteen sekä kaupunkikuvaan. Naapurin kanssa on lisäksi käyty keskusteluja. Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta. Samat asiakirjat lähetettiin lisäksi aloitteen tekijöille. Saadut lausunnot eivät aiheuttaneet muutoksia asemakaavaan. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet

6 Hakijan tavoitteena on jakaa tontti kahdeksi asuintontiksi ja mahdollistaa samalla uuden omakotitalon sekä autotallin tai talousrakennuksen rakentaminen uudelle tontille. Kaavoittajan tavoitteena on tarkistaa asemakaava hankkeen mukaisesti ympäristöön sopivaksi. Nykyinen tonttitehokkuus on e=0,14. Asemakaavan tavoitteena on nostaa tonttitehokkuus e=0,3:een. Yleiskaavan mukaan alue on pientalovaltaista asuinaluetta. Asemakaavan muutos on yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteen mukainen. Vielä rakentamaton muodostuva tontti täydentää ja tiivistää rakennettuna asuntoaluetta. Kaavatyön yhteydessä otetaan huomioon tontin sijainti ja alueen kaupunkikuvallinen luonne. Kaavan tavoitteena on myös huomioida Linnainmaata koskevat rakentamistapaohjeet Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi kommentti, jonka jätti naapuritontin nro omistaja. Hän pyytää kaavoittajaa huomioimaan omistamansa tontin toistaiseksi rakentamattoman rakennusalan sijainnin jaettavan tontin pohjoispuolella. Naapuri pelkää tontin jakamisen johtavan hänen omistamansa tontin osalta tarpeeseen kaavoittaa rakennusala uudelleen ja aiheuttavan täten hänelle tontin omistajana kustannuksia. Uuden tontin koko ei hänen mukaansa vastaa alueen tonttikokoa eikä ympäristön väljyyttä, etenkään jos jaettavan tontin rakennus joudutaan sijoittamaan ahtaasti kahden rakennuksen väliin. Naapurin mukaan vaarana on, että alueesta muodostuu liian ahdas ja kaupunkikuvallisesti epäonnistunut. Naapurin kanssa on lisäksi käyty suullisia keskusteluja. Kaavaa on alusta lähtien suunniteltu naapurin tontilla voimassaolevan asemakaavan nro 6897 havainnekuva ja asemakaava huomioiden. Tontin nro rakennusala kulkee 5 metrin päässä tontin pohjoisrajasta ja 8 metrin päässä tontin toistaiseksi rakentamattomasta rakennusalasta. Tontille nro on mahdollista rakentaa alueelle tyypillisesti ns. puolitoistakerroksista asuintilaa lähimmillään n. 12 metrin etäisyydelle naapuritontin rakennusalasta, tätä lähempänä kerrosmerkintä on I. Havainnekuvan osoittamassa ratkaisussa tonttien nro ja 19 asuinrakennusten pääikkunat eivät kohtaa, eivätkä tontin nro rakennusten varjot ulotu tontille nro Tarkastelemalla lähiympäristön tonttikokoja voidaan todeta, että Ylinikkilänkujan varrella sijaitseva omakotirakennuksen tontti nro on pinta-alaltaan 559 m² ja sen eteläpuolella sijaitseva tontti nro on pinta-alaltaan 625 m². Asemakaavalla muodostuvan tontin nro pinta-ala 607 m² ei täten olennaisesti muuta alueen tonttikokoa tai väljyyttä olemassa olevasta tilanteesta. Naapuri on ilmaissut huolensa myös vielä rakentamattoman ja jakamattoman tonttinsa eteläpihan puolesta. Kaavoittaja katsoo

7 kuitenkin, että tontilla nro voimassa olevan asemakaavan mukaan vielä rakentamattoman rakennusalan ja tontin etelärajan välillä on vain n. 3 metriä, ja varsinainen oleskelupiha on asemakaavassa suunniteltu rakennuksen pohjoispuolelle. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Muodostettavilla tonteilla maankäytön periaatteet eivät muutu, mutta tontit merkitään asuinpientalojen alueeksi merkinnällä AO. 5.2 Aluevaraukset Korttelialueet Tontit Linnainmaa ja 20 osoitetaan asemakaavamerkinnällä AO erillispientalojen korttelialueeksi. Molemmilla tonteilla rakennusoikeus muodostuu tehokkuuden e=0,30 mukaan. Olemassa olevan rakennuksen tontin nro kooksi tulee 754 m². Rakennusoikeutta tontille tulee yhteensä 226 k-m². Uuden rakennuksen tontin nro kooksi tulee 607 m². Rakennusoikeutta tontille tulee yhteensä 182 k-m². Asemakaavan muutoksessa rakennusoikeutta tulee yhteensä 408 k-m², jolloin rakennusoikeus tonteilla lisääntyy yhteensä 214 k-m². Molemmilla tonteilla asuinrakennusten katon harjansuunta on määrätty pääty Linnainmaankatua kohden. Kattomuodon on oltava satulakatto. Julkisivumerkinnällä ju-39 määrätään julkisivun pääasialliseksi materiaaliksi punatiili tai vaihtoehtoisesti vaalea rappaus. Asuinrakennusten kerroslukumerkintä on II y75%, jonka mukaan rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa käyttää enintään 75 % alemman kerroksen pinta-alasta kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Sen yläpuolelle ei saa rakentaa ullakkoa. Autosuoja- ja talousrakennusten kerroslukumerkintä on I. 5.4 Kaavan vaikutukset Koska kyseessä on rakennettuun ympäristöön liittyvä, suppeaa aluetta koskeva asemakaavan muutos, ei sillä ole lähiympäristöä laajempia ympäristövaikutuksia. Alueen maankäyttö tehostuu ja uusi rakentaminen tukeutuu olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä katuverkkoon. Muutoksella ei ole merkittäviä alueen liikennettä lisääviä vaikutuksia Kaavan vaikutukset ihmisten elinympäristöön, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Kaava sovittaa täydennysrakentamisen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen sekä mittakaavaltaan, materiaaleiltaan että suunnaltaan. Lähialueella sijaitsevat rakennukset ovat suurimmaksi osaksi joko tiilen ja laudan tai tiilen ja rappauksen yhdistelmiä. Uuden asemakaavan ju-39 merkintä edellyttää asuinrakennusten julkisivuverhoilujen pääasialliseksi materiaaliksi punatiiltä tai

8 vaihtoehtoisesti vaaleaa rappausta, jolloin uudisrakennukset sopivat naapuritonttien ja lähialueen rakennuksiin. Uudisrakennus on merkitty olemassa olevien rakennusten tavoin sijoitettavaksi pääty Linnainmaankatua kohden. Sekä vanhan että uuden tontin rakennusalan ympärille jää vielä riittävästi piha-aluetta. Olemassa olevan ja uuden asuinrakennuksen pääikkunat ovat osittain vastakkain, mutta molempien rakennusten ikkunoista on mahdollisuus myös pitkiin näkymiin. Tontin jakoa on suunniteltu niin että uudisrakennukset eivät häiritse kohtuuttomasti pohjoisnaapuria. Rakennettuna tontti nro täydentää ja tiivistää Linnainmaankadun katunäkymää. Rakennusala on vedetty lähelle kadun rajaa tontilla nro voimassa olevan asemakaavan nro 6897 linjaa jatkaen. Tontti nro on osa Ylinikkilänkujan katunäkymää ja asemakaava sallii tontille kerroskorkeudeltaan enintään II y75% kokoisen asuinrakennuksen. Yksitasoisena rakennus sopii eteläpuolella sijaitseviin rivitaloihin ja useimpiin Linnainmaankadun rakennuksiin, II y75 % korkuinen rakennus täydentäisi Ylinikkilänkujan puolitoistakerroksisten asuinrakennusten ryhmää. Havainnekuvassa on esitetty tontilla olemassa oleva yksitasoinen asuinrakennus Vaikutukset luonnonympäristöön Alueen lisärakentaminen ei kohdistu virkistysalueisiin eikä aiheuta painetta olemassa olevien virkistysalueiden kapasiteetille. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Tampereen kantakaupungin liikennemelu 2003 tutkimuksen sekä samassa yhteydessä tehdyn EU-direktiivien mukaisen ennusteen vuodelle 2020 mukaan tontit nro ja 20 kuuluvat alueelle, jossa tieliikenteen tuottama melu nousee keskimäärin yli 55 desibeliin. Tampereen kaupungin ympäristöinsinöörin suositusten mukaan suunnittelualueen tonttien oleskelupihojen melutasoa voidaan laskea sijoittamalla rakennusmassoja tonttien Linnainmaankadun puoleiseen reunaan. Rakennusten ulkovaipoille ei kaavassa vaadita erityistä ääneneristystä. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Asemakaavasta on tehty havainnepiirros, jossa on esitetty yksi mahdollisuus kaavan toteuttamiseksi suunnittelualueen tonteilla. 6.2 Toteuttaminen ja ajoitus Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos toteutetaan sen saatua lainvoiman. 6.3 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä.

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5609-8, LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8278. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8278. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441.

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. KOIVISTONKYLÄ-5384-3, PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 27. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä ja 21.

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TONTIN JAKAMINEN, VEHMAINEN - 4454-7, SEIMENKATU 5, KAAVA NRO 8205. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä kesäkuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa no 8205. Asian hyväksyminen kuuluu

Lisätiedot

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237.

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2578-12, LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8342. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivä lokakuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8342. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 13.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594.

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2.11.2015

Lisätiedot

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5581-5, HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8279. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 14. päivänä elokuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5602-3, KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8459. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8459. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne VEISU-5481-5, PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8323. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8323. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2011 päivättyä ja 5.1.2012

Lisätiedot

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua

Lisätiedot

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivä marraskuuta 2008 päivättyä ja 15. päivä joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545.

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. UUSIKYLÄ 4820 11, KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8545. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne TAKAHUHTI-4965-9, KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8341. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8341. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486.

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. VIIALA-5205-9, VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 27. toukokuuta

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235.

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007

Lisätiedot

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5627-22, LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8356. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivä elokuuta 2010 päivättyä ja 13. päivä syyskuuta

Lisätiedot

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINTULAMPI-2555-18, PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8365 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivä kesäkuuta 2010 päivättyä ja 16.8.2010 tarkastettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 VEHMAINEN-4519-9, KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä heinäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242.

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. AAKKULA 5061-2 (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä marraskuuta 2007

Lisätiedot

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488.

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. VEHMAINEN 4482-6, PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä ja 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392.

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. LINNAINMAA-5601-1, KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä marraskuuta

Lisätiedot

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIEMI-2611-2, PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8347. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivä marraskuuta 2009 päivättyä ja 7. päivä joulukuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620.

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä ja 9.5.2016 tarkistettua

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne VEHMAINEN-4482-11, PYSÄKKIKUJA 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOI- KEUDEN LISÄÄMINEN, PUISTON NIMEÄMINEN JA TONTIN MUODOSTAMINEN MUUN- TAMOLLE KAAVA NRO 8397 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MESSUKYLÄ-5135-13, GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8296 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta 2009 päivättyä ja 11. päivänä helmikuuta 2009 tarkistettua

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5563-4, TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8482. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 30. huhtikuuta

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5208-22, NUIJATIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8332. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.08.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8332. Asian

Lisätiedot

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Lamminpää 2051-2, Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8575. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 Diaarinumero: TRE: 8607/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA-5319-5, SULKARINNE 13. KAAVA NRO 8272. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIRVA-4420-23, NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8324. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivä toukokuuta 2009 päivättyä ja 28. päivä syyskuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409.

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. NIEMI-2626-8, VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424.

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. LAMMINPÄÄ-2009-11, ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus LEINOLA 5671-1 MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, 5754-1, KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus 3.5.2018. Tarkistettu 17.9.2018 Asemakaava nro 8683 TRE:3155/10.02.01/2017

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2573-1, TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8375. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivä marraskuuta 2010 päivättyä ja 29.12.2010

Lisätiedot

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595.

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2015 päivättyä ja 7.12.2015 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 13.10.2016 2 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 2626-7

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 KOIVISTONKYLÄ-5377-6, KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8544.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, KIVIKAARENKATU 22, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8657 Diaarinumero: TRE: 8803/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Vireilletulo: 2.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I.

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I. EPILÄNHARJU-1220-4, EPILÄNKATU 65 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8240. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8240. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416.

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. PAPPILA-5557-3, TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä lokakuuta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2019-14 JA HYHKY-4:144, HÄTILÄNTIE 5 JA LAMMINKANKAANTIE 7, ASUIN- JA LIIKETONTIN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN SEKÄ PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8319. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5566-4, TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8298. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä ja 23.3.2009 tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MULTISILTA-6526-3 JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8313. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä huhtikuuta 2009 päivättyä ja

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Asemakaavan toteuttaminen

Asemakaavan toteuttaminen LEINOLA-6447-4, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KENKIRAJANKATU 11, KAAVA NRO 8253. 1 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä marraskuuta 2008 päivättyä ja 16. joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI , LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241.

RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI , LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241. RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI - 2620-2, LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä syyskuuta 2007 päivättyä ja 29. päivänä lokakuuta tarkistettua

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223.

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä elokuuta 2007 päivättyä, 1.11.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422.

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. MESSUKYLÄ-5102-11, RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2011 päivättyä ja 16.1.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KOIVISTONKYLÄ 5396-3, HYLLINIITYNKATU 13. Asemakaava nro 8632 Diaarinumero: TRE: 372/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.10.2016 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133.

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133. NIEMI-2621-8, PIIRUKATU 16, YLEISEN RAKENNUKSEN TONTIN MUUTTAMINEN ASUINPIENTALOJEN JA MUUNTAMON KORTTELIALUEEKSI JA LÄHIVIRKISTYS- ALUEEKSI, KAAVA NRO 7471 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

PAPPILA , KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552-3, KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8339. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24.08.2009 päivättyä ja 04.11.2009 tarkistettua

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449.

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. NIEMI-2628-6 JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä kesäkuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8449. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 16. päivänä toukokuuta 2014 päivättyä ja 6.10.2014 muutettua (lausunnot) asemakaavakarttaa. Lampuodintie (19/2013) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavanmuutos

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552 13, TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8484. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5566-3, TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8352. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä joulukuuta 2009 päivättyä ja 1. helmikuuta 2010 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU 1231-1, KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 16. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 21.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne KAARILA-1172-7, SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO 8412. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä joulukuuta 2011 päivättyä ja 19.12.2011 ja 3.2.2012 tarkistettua

Lisätiedot

RISTINARKKU JA , KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271.

RISTINARKKU JA , KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271. RISTINARKKU 5025-1 JA 5025-6, KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4.8.2008 päivättyä ja 1.10.2008 tarkistettua

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02. LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.2.2018, tark. 9.4.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016 NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 Diaarinumero: TRE: 8637/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.5.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot