Strategiatyön malleja

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategiatyön malleja"

Transkriptio

1 : Tammikuu 2009 Strategiatyön malleja Strategiasta ja sen laatimiseen ja toimeenpanoon liittyvistä vaiheista ja osa-alueista on useita koulukuntia. Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti eräitä suomalaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kuvaamia tai kehittämiä strategiatyön tai strategiaprosessin malleja. Ne perustuvat muualla maailmassa esiintyvien mallien ja koulukuntien soveltamiseen suomalaisessa elinkeinoympäristössä. Ja onkin totta, että strategiatyö (strategian laatiminen ja toimeenpano) on aina tiukasti sekä ympäristön että yrityksen kulttuurista, olosuhteista ja tilanteesta riippuvainen. Käytäntö tai malli, mikä sopii johonkin maahan tai yritykseen, ei välttämättä sellaisenaan sovi johonkin toiseen. Jyrki Aholan väitöskirjassaan esittelemä strategiaprosessi katsoo strategista johtamista suomalaisen suuren konsernin näkökulmasta. Väitöskirja on luonteensa mukaisesti hyvin perusteellinen ja käsittelee laajasti strategisen johtamisen avainkäsitteitä. Strategiaprosessin Ahola on tiivistänyt kuvion 1. mukaiseen malliin. SEURANTAIMPULSSIEN ARVIOINTIA JUOKSE VASTI HAASTEET perususkomuksiin? suunnan valintoihin? toimintasuunnitelmiin ja kriittisten seurantakohtien valintaan? välittömiin toimenpiteisiin? PERUSUSKO- MUSTEN MÄÄRITTELY TAI TARKISTUS SUUNNAN ASETTAMINEN TAI TARKISTUS TOIMINTASUUN- NITELMAT JA KRIITTISET SEU- RANTAKOHTEET STRATEGIOI- DEN TOIMEEN- PANO TAI KOR- JAAVIA TOIMIA SEURANTA- IMPULSSIEN TOTEAMINEN 1. Yleinen ympäristö 2. Kilpailuympäristö 3. Toimintaympäristö 4. Näkemykset ja haasteet 1. Toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus 2. Visiot 3. Tavoitteet 4. Strategiat 5. Strateginen agenda 1. Toimintasuunnitelmat 2. Kriittiset seurannan kohteet Strategiset toimenpiteet 1. Premissiseuranta 2. Signaaliseuranta 3. Toimeenpanoseuranta YMPÄRISTÖSEURANTA 1. Yleinen ympäristö 2. Kilpailuympäristö 3. Toimintaympäristö Kuvio 1. Jatkuva strategiaprosessi (Jyrki Ahola1995) Liikkeenjohdon konsultti Mika Kamensky lähtee omassa strategisen arkkitehtuurin mallissaan liikkeelle yrityksen elämäntehtävästä, mikä käsittää toiminta-ajatuksen, arvot ja vision. Kamenskyn strategiatyömallissa pannaan suuri paino strategisten bisnesalueiden analysointiin, määrittelyyn ja pohdintaan. Toinen paljon painoarvoa saava osa-alue

2 : Tammikuu 2009 mallissa on erilaiset analyysit. Malli noudattelee muuten strategiakirjallisuuden perinteisiä valtavirtoja. Visio Arvot Elämän tehtävä Arvot Toiminta-ajatus Toimintaympäristö - analyysit - skenaariot - Strategiset bisnesalueet - Toimialan menestystekijät Sisäinen tehokkuus -organisaatio - toiminnot - talous Synteesit - Ydinpätevyyspuu - SWOT Strategiset tavoitteet Strategioiden valinta Toimenpideohjelmat Pitkän tähtäyksen budjetit Strategioiden toteutumisen turvaaminen Kuvio 2. Yrityksen strateginen arkkitehtuuri (Kamensky 2000) Näsin ja Aunolan teoksessa on tarkoitus kuvata yrityksen strategiaprosessien yleinen teoria ja suomalainen käytäntö. Siinä kuvataan ensin yrityksen strategiaprosessien yleisen teorian kehityskulku, kartoitetaan empiirisesti suomalaista käytäntöä ja lopuksi vedetään näistä yhteen strategian laadinnan ja toimeenpanon kokonaismallin hahmotelma. (kuvio 3). Näsi toteaa, että suomalaisissa yrityksissä näytetään noudatettavan ainakin likimääräisesti teorian kehottamaa laadintaprosessin kaavaa (kuvan vasen puoli). Sen sijaan strategian toteutusprosessin kohdalla ei löydy yhtenäisiä käytäntöjä (kuvan oikea puoli)

3 : Tammikuu 2009 STRATEGIAN LAADINTAPROSESSI STRATEGIAN TOIMEENPANO Visiointi Päämäärät Organisointi Viestintä Analyysit Toimintaohjelma Valvonta Motivointi Budjetointi Kuvio 3. Näsin strategiamalli (Näsi, Aunola 2001) Periaatteessa hyvin yksinkertaisen strategiatyön mallin ovat esittäneet Lindroos ja Lohivesi (kuvio 4). Siinä strategiaprosessissa on vain viisi päävaihetta, jotka ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa (niin kuin yrityselämässä kaikki aina ovat). Strategisten tietojen keruun ja analysoinnin vaihe määrittelyvaihe Strategisten projektien suunnitteluvaihe toteutusvaihe seurannan, arvioinnin ja päivityksen vaihe Kuvio 4. Strategiaprosessin viisi keskeistä työvaihetta (Lindroos, Lohivesi 2004)

4 : Tammikuu 2009 Hieman erilaisen mallin esittää Matti Hakanen kirjassaan Pk-yrityksen strategiatyö. Menestystekijöinä tieto, luovuus ja oppiminen. Siinä on periaatteessa kaikki edelläkin esitetyissä malleissa esiin tulleet osa-alueet ja vaiheet, mutta lähestymistapa on erilainen. Ensinnäkin malli painottaa nimenomaan sekä yrityksen sisäisen tilanteen, sisäisten olosuhteiden ja johtavien ajatusten, että yrityksen ympäristön, toimialan ja ulkoisten olosuhteiden vaikutusta yrityksen strategiatyön sisältöön, painotuksiin ja tekemiseen. Toiseksi mallissa ei ajatella strategiatyötä välttämättä yhtenäisenä prosessina, joka toteutetaan vaiheesta 1. vaiheeseen 10. kronologisessa järjestyksessä vuodesta toiseen. Mallin kantava ajatus on, että strategiatyö on jatkuvaa ja sen tekemisessä painottuvat eri aikoina eri osa-alueet yrityksen ja ympäristön tilanteiden mukaan. Olennaista globaalissa, nopeasti muuttuvassa kilpailuympäristössä toimivan yrityksen strategiatyölle on tilanneherkkyys ja joustavuus. Ympäristön tiivis seuranta on kaiken lähtökohtana. Ympäristö, toimialan luonne varmistus - seuranta, oppiminen ja osaamisen kehittäminen perusteet -tieto, analyysit, ymmärrys Visio, päämäärät Yhteinen toimeenpano - viestintä, toteutus, palkitseminen Yrityksen tilanne konkretisointi -tavoitteet, suunnittelu Strategiavalinnat - strategiset teemat, tuotemarkkinastrategia, kilpailustrategia Luovuus - strategiaideat, vaihtoehdot Kuva 5. Strategiatyön osa-alueet (Hakanen 2004) Nämä satunnaisesti valitut strategiatyön mallitkin riittävät jo osoittamaan, että kovin suuria eroja eri asiantuntijoiden esittämissä ja käyttämissä strategiaprosesseissa ei itse asiassa ole. Samat päävaiheet tulevat esiin kaikissa malleissa, vähän eri tavoilla ilmaistuna ja painotettuna. Vivahde-eroja toki esiintyy, mikä pääosin selittynee asiantuntijoiden erilaisista lähtökohdista ja toisaalta eri kohderyhmistä.

5 : Tammikuu 2009 Suomalaista strategiakirjallisuutta: Ahola, Jyrki (1995): Yrityksen strategiaprosessi; näkökohtia strategisen johtamisen kehittämiseksi konserniorganisaatiossa. Tieteellisiä julkaisuja / Research Papers 22. Lappeenranta, LTKK Hakanen, Matti (2004). Pk-yrityksen strategiatyö - Menestystekijöinä tieto, luovuus ja oppiminen, Multikustannus, Helsinki. Kamensky, Mika (2000). Strateginen johtaminen. Enterprise Adviser-kirjasarja nro 15. Helsinki: Kauppakaari Oyj Lindroos Jan-Erik, Lohivesi Kari (2004). Onnistu strategiassa. WSOY. Helsinki Näsi, Juha - Aunola, Manu (2001). Yritysten strategiaprosessit. Yleinen teoria ja suomalainen käytäntö. Metalliteollisuuden Kustannus Oy. Jyväskylä Tammikuu 2009 Matti Hakanen Avainsanat: strategiatyö, strategiaprosessi, strategia, malli Kun haluat lisätietoja tai toivot yhteydenottoa oman yrityksesi strategian tai strategiatyön kehittämiseksi, ota yhteys matti.hakanen(at)modulcon.fi

Tehokas strategia ja toimeenpano

Tehokas strategia ja toimeenpano Opetusministeriö Korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin valmistautuminen vuonna 2009 seminaari Helsinki Kari Neilimo vuorineuvos, taloustiet.tri Tehokas strategia ja toimeenpano Tehokas

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

Hallintomenettelytaidot LUENTO 3-25.4.2012 Heikki Salomaa. Toiminnan suunnittelu ja strateginen työskentely

Hallintomenettelytaidot LUENTO 3-25.4.2012 Heikki Salomaa. Toiminnan suunnittelu ja strateginen työskentely Hallintomenettelytaidot LUENTO 3-25.4.2012 Heikki Salomaa Toiminnan suunnittelu ja strateginen työskentely Mihin tarvitaan toiminnan suunnittelua? Onhan sitä ennenkin selvitty. Jokainen etenee omaan tahtiinsa.

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Terveydenhuollon atk-päivät 30.-31.5.2005 Helsinki TIEDOLLA JOHTAMINEN - Päätöksenteko ja suunnittelu

Lisätiedot

OSA I Strategia miksi ja miten

OSA I Strategia miksi ja miten SISÄLLYS ESIPUHE...11 SAATESANAT KOLMANTEEN PAINOKSEEN...14 OSA I Strategia miksi ja miten 1. STRATEGIAN TAUSTATEKIJÄT...17 Organisaatiot ovat olemassa asiakkaitaan varten...17 Hinta määräytyy markkinoilla...18

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA

STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA Pysyykö yrityksesi muutoksessa mukana? Maailma ja yrityksen toimintaympäristö sen mukana muuttuvat vauhdilla. Mikä vielä viime vuonna tuntui itsestään selvältä, saattaa

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma vuosille

Liiketoimintasuunnitelma vuosille Liiketoimintasuunnitelma vuosille Yrityskonsultointi JonesCon 2 TAUSTATIEDOT Laatija: Yrityksen nimi: Yrityksen toimiala: Perustajat: Suunnitelman aikaväli: Salassapito: Viimeisimmän version paikka ja

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä Johtoryhmän vahvistama 28.10.2008 Johtamisjärjestelmä tukee johtamista Johtamisjärjestelmä TKK:n johtamista tukevien organisaatiotasoisten prosessien, foorumien,

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

Aloittavan pienyrityksen strategian luominen ja sen toteuttamisen suunnittelu. Hanna Koski

Aloittavan pienyrityksen strategian luominen ja sen toteuttamisen suunnittelu. Hanna Koski Aloittavan pienyrityksen strategian luominen ja sen toteuttamisen suunnittelu Hanna Koski Opinnäytetyö Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma 2011 Tiivistelmä 15.4.2011 Johdon assistenttityön

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 16.6.2011 1 Strategiamallin kehittämisen tavoitteet Strategisen johtamisen ja johtamisjärjestelmän kehittäminen Valtuuston

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6. Osaamisen kehittymisen arviointi Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2012 Helsinki Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä.

Lisätiedot

Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia. Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker

Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia. Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker Toimintajärjestelmä.. Mikä se on? Toimintajärjestelmä sisältää toimintaprosessit, toiminnan mittaamisen

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016.

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. Toimintaympäristön kompleksisuus, läpinäkyvyys ja vuorovaikutteisuus ovat lisääntyneet

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari 16.6.2017 Arto Hiltunen Kirjaprojektit Millainen on hyvä strategia? 1. Mikä on strategia? 2. Kilpailuetu ja mistä se syntyy 3. Strategian

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Huovinen Veikko, Havukka-Ahon ajattelija (1952). Copyright Kuntien Tiera Oy 0

Huovinen Veikko, Havukka-Ahon ajattelija (1952). Copyright Kuntien Tiera Oy 0 "... Viisausopin lajit on: kaukoviisaus, jota on minulla hyvin paljon. Mitä se on? Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on

Lisätiedot

PERFORMANCE MANAGEMENT

PERFORMANCE MANAGEMENT PERFORMANCE MANAGEMENT Prof. Teemu Malmi HSE AGENDA Johtamisjärjestelmän komponentit Suorituksen mittaus osana johtamista Suorituksen mittauksen kytkeminen organisaation strategiaan Mittaristoista johtamisjärjestelmiksi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Tero Vuorinen ISBN 978-952-14-2060-3 ISBN 978-952-2061-0 (sähkökirja) Ulkoasu: Lapine Oy BALTO print,

Lisätiedot

Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus.

Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus. Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus. Mitä strategia tarkoittaa? Kuka tarvitsee strategiaa? Strategiatyön tavoitteet

Lisätiedot

SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa?

SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa? SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa? 16.4.2009 Samuli Skurnik partneri, KTT/VTL Amabile Consulting Oy SB 2008: strategian toteutuksen ongelmat arvioidaan

Lisätiedot

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Jaana Bom Merja Prepula Balanced Scorecard Yritysstrategian ja rakenteen yhdensuuntaistamisjärjestelmä Strateginen johtamisjärjestelmä Strategiset

Lisätiedot

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Marjaana Suutarinen / 7.11.2013 Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Strategisen työhyvinvoinnin sisältö Työhyvinvointistrategiassa yhdistyvät Työ- ja ympäristöturvallisuus Työterveys ja työhyvinvointi

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

Hämeen Matkailu Oy Oivalluksen portaat luentosarja 8.12.2011, Vanajanlinna EROTTAUDU TAI KUOLE

Hämeen Matkailu Oy Oivalluksen portaat luentosarja 8.12.2011, Vanajanlinna EROTTAUDU TAI KUOLE Hämeen Matkailu Oy Oivalluksen portaat luentosarja 8.12.2011, Vanajanlinna EROTTAUDU TAI KUOLE KTM Mika Kamensky Kamensky Consulting Oy www.kamensky.fi ABC-ihmisiä (Academics, Business, Consultants) on

Lisätiedot

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio

Lisätiedot

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi Tarja Meristö 10.11.2008 V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Taustaksi: Tulevaisuudentutkimuksen oletukset TULEVAISUUTTA EI VOI ENNUSTAA

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Turun Nappulaliiga Turun Nappulaliiga, TuNL 20400 Turku 20500 Turku 19/03/2012 03/05/2010 yhteispisteet 5500 3525 64 5500 3272 59 organisaatio 300 290 97 300 270 90 strategia 500 436 87 500 424 85 pelaajakartoitus

Lisätiedot

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 STRATEGIAJOHTAMISEN JUURET Strategiajohtamisen juuret ovat kaukana historiassa.

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Korkeakoulut kehittävät laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne täyttävät Euroopan korkeakoulutusalueen

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI Mitä tietojohtamisessa johdetaan? Palaveri HAUS:ssa, Leena Kononen 21.3.2014 Johtamisen arkkitehtuuri on johtamisen kokonaisuus On taitoa ymmärtää yhteyksiä ja yhteentoimivuutta

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien

Lisätiedot

Kaupunkistrategia, strategiaprosessi 2013. Kehittämisjohtaja Timo Nousiainen ja Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Kaupunkistrategia, strategiaprosessi 2013. Kehittämisjohtaja Timo Nousiainen ja Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Kaupunkistrategia, strategiaprosessi 2013 Kehittämisjohtaja Timo Nousiainen ja Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Strategian tausta sodankäynnissä - Sodankäynnissä kyky käyttää sotilaallisia, taloudellisia,

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

Hyve- johtamisen kartta

Hyve- johtamisen kartta Hyve- johtamisen kartta Johtamisen kehittämisverkoston johtoryhmän kokous 12.09.2012 Päivi Visuri Hankkeen toteutus Hanke koostuu koordinaatiohankkeesta ja kolmesta osahankkeesta. Osahankkeet muodostuvat:

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TEKEMINEN

TULEVAISUUDEN TEKEMINEN TULEVAISUUDEN TEKEMINEN Miksi strategiaa tarvitaan Teppo Sirniö kunnanjohtaja TULEVAISUUDEN TEKEMINEN EI ALA VASTA NYT TAI JOSKUS TULEVAISUUDESSA. TULEVAISUUDEN TEKEMINEN ON ALKANUT JO KAUAN SITTEN. ELÄMME

Lisätiedot

2008: budjetti 20,5. asiakastyytyväisyys 8,5. työtyytyväisyys 4,0 2007: budjetti 20,7 M asiakastyytyväisyys 8,5 työtyytyväisyys 3,9.

2008: budjetti 20,5. asiakastyytyväisyys 8,5. työtyytyväisyys 4,0 2007: budjetti 20,7 M asiakastyytyväisyys 8,5 työtyytyväisyys 3,9. Missio Strateginen tahtotila 2008 OLEMME LAATUJOHTAJA = VEL TOIMII HYVIN VEPA-OSAAMINEN VARMISTETTU TA-ASIAKKUUS SISÄISTETTY JA PALVELU PELAA RH-OSAAMINEN ERINOMAISTA TOIMINTA TEHOKASTA ASIAKASTYYTYVÄISYYS

Lisätiedot

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille...

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille... Sisällys Kiitos................................................ 13 Esipuhe.............................................. 15 Kirjoittaja............................................. 17 Johdanto: globalisaatio

Lisätiedot

MENESTYKSEN TIMANTTI Strategia, johtaminen, osaaminen, vuorovaikutus

MENESTYKSEN TIMANTTI Strategia, johtaminen, osaaminen, vuorovaikutus MENESTYKSEN TIMANTTI Strategia, johtaminen, osaaminen, vuorovaikutus MIKA KAMENSKY TALENTUM HELSINKI 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine, Jarkko

Lisätiedot

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Kompleksisuus ja dynaamisuus Kuntien kuten muidenkin organisaatioiden nähdään toimivan

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

ONNISTUNUT HANKE. Koulutuksen teemat:

ONNISTUNUT HANKE. Koulutuksen teemat: ONNISTUNUT HANKE Koulutuksen teemat: Kehittämishanke osana ohjelmallista aluekehittämistä ja suunnittelua Hankkeen arviointi osana hankkeen laadunvarmistusta SUUNNITTELU Kuva 1. Aluekehityshankkeen suunnittelun

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkistrategia 2014-

Jyväskylän kaupunkistrategia 2014- Jyväskylän kaupunkistrategia 2014- Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Kaupungin johtoryhmä 29.1.2014 Talpo 17.2.2014 Kaupungin johtoryhmä 13.3.2014 Yhteistyötoimikunta 14.3.2014 Kaupunginhallitus 17.3.2014

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus

Lisätiedot

Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin

Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin Urpo Laakkonen Harri Kivelä Elinkeinostrategiaseminaari 1 Johdattelevia kysymyksiä strategiaprosessiin Mitä tavoittelemme? Minkä haasteen edessä olemme? Mistä pitäisi

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1 SOSIAALITYÖN PROSESSIKUVAUKSET TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ Rovaniemi 13.04.2010 Asta Niskala 4.5.2010 AN 1 Sosiaalityön määritelmä Sosiaalityö kohdistuu ihmisten ja heidän sosiaalisessa ympäristössään olevien

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: palautekierrosversio, 2. palautekierros Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi

Lisätiedot

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Luento 7, , Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne

Luento 7, , Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne TU-C9280 Viestintä 1 Luento 7, 4.11.2016, Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne Agenda Alustus Keskustelua Ryhmätyö: Aallon johtamisviestinnän

Lisätiedot

SIL 2020 STRATEGIA. Palvelut. v.1.0 12.10.2015

SIL 2020 STRATEGIA. Palvelut. v.1.0 12.10.2015 LUOTTAMUKSELLINEN SIL 2020 STRATEGIA v.1.0 12.10.2015 SIL2020 Strategia- ja Sääntömuutostyöryhmä Table of Contents: 1 Yleistä... 3 1.1 Strategiaprosessi... 3 2 Tavoiteasettelu... 4 2.1 Strateginen tavoite...

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

TVT JA ELEFANTTI OVEN RAOSSA

TVT JA ELEFANTTI OVEN RAOSSA TVT JA ELEFANTTI OVEN RAOSSA TieVie -koulutus - OULU 25.8.2005 Juha Pohjonen Oulun yliopisto www.ocf.berkeley.edu/ ~lamdoo/hub/. http://www.hunkinsexperiments.com/pages/moebiusbands.htm TULEVAISUUS ATOMI

Lisätiedot

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Konsortioryhmän kokous 11.11.2014 Markku einäsenaho KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Asetetut tavoitteet ja strategiatyön hyödyntäminen Tavoitteet Yhteinen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen Jyväskylä 12.3.2008 Keskustelua vapaaehtoistoiminnasta ja yleishyödyllisyydestä YTT Juha Heikkala Yhdistyksen / järjestön toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen STRATEGINEN SUUNNITTELU Strategia:

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt.

Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt. Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt. Koulutuksen tavoitteet: Saada kokonaisvaltainen

Lisätiedot

MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS

MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS PH 13.10.17 MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS 4.10.2017 STRATEGIATIIMI Kymenlaakson visio TOIMINTA- YMPÄRISTÖ STRATEGIA SIDOSRYHMÄT Toimeenpanosuunnitelma Kymenlaakson strategian ja maakuntaohjelman yhtymäkohdat

Lisätiedot

JOHDANTO. Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen

JOHDANTO. Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak-63.3246 Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen JOHDANTO 25.2.2016 Rak-63.3246 Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Kurssin vastaava opettaja: Assistant Professor Antti Peltokorpi antti.peltokorpi@aalto.fi

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita Tuloksellisuudesta Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma Tuloksellisuussuositus Haasteita Mitä on tuloksellisuus? Käsitteet: Tuloksellisuus = vaikutukset / kustannukset Tuottavuus = tuotokset / panokset

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Terveydenhuollon ATK-päivät 25.5.2016 Kari Karru Cerion solutions Oy Johtaminen Johtamisen prosessi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI BDO 13.5.2016 Johdanto Kiitämme mahdollisuudesta tarjota BDO:n asiantuntijuutta sekä projektikokemusta Kankaanpään kaupungille. Tässä

Lisätiedot

Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia. Ritva Laine

Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia. Ritva Laine Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia Ritva Laine 24.10.2012 Yhteinen yleiskaava - lähtökohtia Yleiskaavan tehtävänä seudun maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen Lain tarjoama

Lisätiedot

PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN. C Harjoitteita. J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017

PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN. C Harjoitteita. J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017 PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN C Harjoitteita J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017 1 H1) Ohessa on esimerkkejä hankaluuksista, joita esiintyy

Lisätiedot