Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007"

Transkriptio

1 Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli OKTR-puheenjohtajien koulutus

2 Korkeakoulut kehittävät laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne täyttävät Euroopan korkeakoulutusalueen laadunvarmistuskriteerit ovat osa toiminnan ohjaus- ja johtamisjärjestelmää kattavat korkeakoulun koko toiminnan nivoutuvat osaksi normaalia toimintaa ovat jatkuvia ovat dokumentoituja mahdollistavat kaikkien korkeakouluyhteisön jäsenten osallistumisen laatutyöhön

3 Auditoinnissa selvitetään, mitä laadullisia tavoitteita korkeakoulu on toiminnalleen asettanut, arvioidaan, millaisilla prosesseilla ja menettelytavoilla korkeakoulu ylläpitää ja kehittää koulutuksen ja muun toiminnan laatua, arvioidaan, toimiiko laadunvarmistus korkeakoulussa tarkoitetulla tavalla, arvioidaan, tuottaako laadunvarmistusjärjestelmä toiminnan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista tietoa ja johtaako se vaikuttaviin, laatua parantaviin kehittämistoimenpiteisiin.

4 Auditoinnissa EI oteta kantaa korkeakoulun päämääriin, tavoitteisiin, toiminnan sisältöön tai tuloksiin sinänsä. Käytännön toteutus KKA:n auditointikäsikirjan (vuosille ) mukaan:

5 Auditoinnin kohteet: 1. Korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän tavoitteiden, toimintojen, toimijoiden sekä vastuiden määrittely ja dokumentaatio 2. Korkeakoulun perustoimintojen laadunvarmistuksen kattavuus ja vaikuttavuus a) Tutkintotavoitteinen koulutus b) Tutkimus / tutkimus- ja kehitystyö c) Yhteiskunnallinen vuorovaikutus, vaikuttavuus ja aluekehitystyö d) Tuki- ja palvelutoiminnot (mm. kirjasto- ja tietopalvelu, ura- ja rekrytointipalvelut sekä kansainväliset palvelut) e) Henkilöstön rekrytointi ja kehittäminen

6 3. Laadunvarmistusjärjestelmän kytkeytyminen johtamiseen ja toiminnanohjaukseen 4. Korkeakoulun henkilökunnan, opiskelijoiden ja ulkoisten sidosryhmien osallistuminen laadunvarmistukseen 5. Laadunvarmistusjärjestelmän tuottaman tiedon tarkoituksenmukaisuus ja saatavuus a) korkeakoulun sisällä b) korkeakoulun ulkoisten sidosryhmien näkökulmasta 6. Laadunvarmistusjärjestelmän toiminnan seuranta, arviointi ja jatkuva kehittäminen 7. Laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuus

7 KKA:n auditointiaikataulu Kuopion yliopisto 2006 Svenska handelshögskolan Tampereen teknillinen yliopisto 2007 Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu 2008 Helsingin kauppakorkeakoulu Tampereen yliopisto Turun yliopisto Jyväskylän yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Turun kauppakorkeakoulu 2009 Joensuun yliopisto Lapin yliopisto Taideteollinen korkeakoulu Oulun yliopisto (marraskuu 2009?) Teatterikorkeakoulu Åbo Akademi 2010 Sibelius-Akatemia Maanpuolustuskorkeakoulu 2011 Kuvataideakatemia Vaasan yliopisto

8 Oulun yliopiston laatutyö Oulun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli TOPQA-ryhmä: mallin kehittäminen Tutkimuksen itsearviointi ja kokonaisarviointi: tutkimuksen laatutyö Tukipalvelujen kehittämishanke (palvelukeskushanke, tukipalvelujen kehittäminen suhteessa ydintoimintoihin) Laatutyön pilottilaitokset Leadpro-ryhmä: johtamisen kehittäminen ja laatutyö Kolmen yliopiston yhteistyöhankkeet: vertaiskehittäminen ja toiminnanohjausprosessin kehittäminen Henkilöstöpoliittinen toimintaohjelma: henkilöstön kehittämisen osa-alue laatutyössä

9 Toiminnan kehittämisen mallin johtoajatukset 1. Yhteistyö laadunvarmistus rakentuu ja kehittyy yliopistoyhteisön jäsenten tietoisena ja järjestelmällisenä yhteistyönä kaikissa toiminnoissa laadunvarmistus edellyttää vastuullisten henkilöiden ja toimielinten sekä niiden välisen yhteistyön määrittelemistä 2. Kehittävä arviointi 3. Hyvien käytäntöjen levittäminen

10 Arvioinnit 3. Ulkoiset arvioinnit esim. kansainvälinen arviointi toiminnon kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla 2. Sisäinen arviointi yliopiston tasolla 1. Itsearviointi yksiköissä vuosittainen dokumentointi raportointi kolmen vuoden välein tulosneuvottelut sisäiset laatuyksiköt ja palkitseminen sisäiset auditoinnit

11 Toiminnan kehittämisen malli LAATUTYÖN TAVOITTEITA Tiedeyhteisöllisen toiminnan turvaaminen ja kehittäminen sen omista lähtökohdista käsin Yliopisto saavuttaa asettamansa tavoitteet ja laatutason Innovatiivisen toiminnan edellytykset pysyvät yllä Kaikki henkilöstöryhmät sekä opiskelijat osallistuvat yliopiston toiminnan kehittämiseen Hyviä käytäntöjä kehitetään ja hyödynnetään YHTEISTYÖ KEHITTÄVÄ ARVIOINTI HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN LEVITTÄMINEN LAATUTYÖN TULOKSIA Tutkimus on yhä innovatiivisempaa ja merkityksellisempää Oppiminen on yhä syvällisempää ja kumuloituvampaa Palvelut vastaavat yhä paremmin sekä yliopiston, että toimintaympäristön intresseihin ja kehittämistarpeisiin Tukipalvelut tukevat parhaalla mahdollisella tavalla ydintoimintojen onnistumista Kaikkia toimintoja johdetaan siten, että yliopisto saavuttaa asettamansa tavoitteet ja laatutason Hyvät käytännöt leviävät yhä paremmin

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009 pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Auditointien kokonaisaikataulu 2005-2011 Pilottiauditoinnit 2004-2005 Syksy 2005-kevät 2006 Kevät

Lisätiedot

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 emeritusprofessori Paavo Okko Auditointiryhmän

Lisätiedot

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus opintoasiainpäälliköille

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus opintoasiainpäälliköille Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli Tiedotus- ja keskustelutilaisuus opintoasiainpäälliköille Jenni Soronen, Katariina Alha, Tytti Tenhula, Rauno Kenakkala Päärakennus, HR 142

Lisätiedot

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Ammattikorkeakoulujen rehtorien seminaari 15.2.2007 Projektisuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Auditointien kokonaisaikataulu

Lisätiedot

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 Suunnittelija MuT Marja-Liisa Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi Laadunvarmistuksesta 7.1.2009 Ismo Kantola Laatu Käsitykset laadusta on jäsennetty usein seuraavasti: laatu erinomaisuutena (excellence) itsestään selvää erinomaisuutta, tavanomaisesta poikkeavaa ja elitististä:

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta KOKOA seminaari 10.10.2013 Kuopio Pääsuunnittelija Sirpa Moitus & erikoissuunnittelija Touko Apajalahti KKA:n auditointimallin

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk Turun yliiston iskelijoiden muissa yliistoissa suorittamat JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intoviikkoina. Tilastossa tdk- tai yo-kohtaiset kokonaissummat on muutettu

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi Yliopistokirjastojen johdon seminaari 16.1.2006 Projektisuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Lähtökohtana Bologna

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Road Show tiedotustilaisuus Joensuussa 14.5.2007 Hallintojohtaja Petri Lintunen, Joensuun yliopisto 1 Taustaa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat Sisäinen auditointi Raportti Auditoitava kohde: Pääauditoija: Muut auditoijat: Itä-Suomen yliopiston kirjasto Mari Ikonen Tarja Kvist Auditointiajankohta: 3.11.2009 Auditoinnin aikataulu / ohjelma/ käsitellyt

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI. Opintohallinnon SEFE-seminaari

TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI. Opintohallinnon SEFE-seminaari 1 TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI Opintohallinnon SEFE-seminaari 9.4.2013 2 KERTAUSTA Suomi sitoutui Bolognan prosessiin v. 2003 OPM:n työryhmän muistio vuodelta 2004: kaikki toiminnot

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous 16.12.2013 Taina Joutsenvirta 16.12.2013 1 Auditoinnin tarkoitus Auditoinnin tavoitteena on tukea suomalaisia korkeakouluja niiden kehittäessä laatujärjestelmiään

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen Itsearviointi, case MAMK Laatu- ja palvelujohtaja Marjo Nykänen Lehtori, laatuvastaava Ulla Keto Ohjelma Itsearviointi korkeakoulun laatutyökaluna Itsearviointi MAMKissa EFQM-itsearvioinnit (1998, 1999)

Lisätiedot

Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys?

Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys? Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys? Keskustelutilaisuus 15.12.2005 Jyväskylän yliopisto Ossi Tuomi Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Korkeakoulujen arviointineuvosto 2004-2007 Puheenjohtaja,

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle!

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Aika Aihe / teema Alustaja / vastuuhenkilö klo 13.00 13.20 klo 13.20 14.15 klo 14.15 14.45 klo 14.45 15.00 Tervetulosanat ja välitehtävien

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Kokemuksia koulutusverkostossa - case TieVie. Markku Närhi, Jyväskylän yliopisto Merja Ruotsalainen, Oulun yliopisto

Kokemuksia koulutusverkostossa - case TieVie. Markku Närhi, Jyväskylän yliopisto Merja Ruotsalainen, Oulun yliopisto Kokemuksia koulutusverkostossa - case TieVie Markku Närhi, Jyväskylän yliopisto Merja Ruotsalainen, Oulun yliopisto TieVie-yhteisö Osallistujat» v. 2001 2002 (200 + 60 hlöä)» v. 2002 2003 (160 + 80 hlöä)»

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja Korkeakoulujen arviointineuvosto Peda-forum Rovaniemi 26.8.2010 Sidosryhmäyhteistyö ja auditoinnit

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Yliopistopalvelujen johtoryhmä 5.3.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Yliopistolain velvoite Yliopistolaki 558/2009, 87 : Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Puheenjohtaja Riitta Pyykkö Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Miksi juuri auditointi?

Lisätiedot

Oulun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi

Oulun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi Paavo Okko Liisa Ansala Helena Immonen Anneli Pirttilä Teuvo Uusitalo Marja-Liisa Saarilammi Oulun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTON JULKAISUJA : ISBN

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset. Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen

Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset. Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen Jyväskylän yliopiston auditointiryhmä Laatujohtaja, dosentti Helka

Lisätiedot

JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN

JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN Vararehtori Pekka Auvinen Korkeakoulujen arviointijaoston jäsen Pörssitalo, Helsinki 14.10.2015 UUDET PERIAATTEET JA SUOSITUKSET

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET Laatuvastaavat 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Aiheet Kertaus laadunhallintajärjestelmästä Ajankohtaiset muut asiat Kokonaisarkkitehtuurihanke Vuoden 2014 auditointiin

Lisätiedot

tukipalvelujen laadunvarmistusta

tukipalvelujen laadunvarmistusta Verkko-opetuksenopetuksen tukipalvelujen laadunvarmistusta Taina Rytkönen-Suontausta Bit 06, Oulu 2.11.2006 Agenda Vopla-hanke pähkinänkuoressa Mitä laatu ja laadunvarmistus ovat? Miksi tukipalveluja kannattaa

Lisätiedot

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA 2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY

Lisätiedot

Laadunvarmistusjärjestelmien auditointi - korkeakoulujen arvioinnin perusteet ja arvioinnin tulevaisuuden kuvia

Laadunvarmistusjärjestelmien auditointi - korkeakoulujen arvioinnin perusteet ja arvioinnin tulevaisuuden kuvia Laadunvarmistusjärjestelmien auditointi - korkeakoulujen arvioinnin perusteet ja arvioinnin tulevaisuuden kuvia Dosentti Seppo Saari Korkeakoulujen arviointineuvosto Oph -seminaari 5.2.2008 Korkeakoulujen

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012-konferenssi 26. 27.2.2007, Marina Congress Centre, Helsinki Prof. Ossi V. Lindqvist, pj. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Riitta Pyykkö Puheenjohtaja, Korkeakoulujen arviointineuvosto Yhteistyötä laadun vuoksi Ammattikorkeakoulun laatutoimijoiden tapaaminen Mikkeli

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA Kaija Jääskeläinen, Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto Taustaa laadunvarmistusjärjestelmään ja auditointiin 2 Kirjastossa perinteisesti tehty työtä

Lisätiedot

Liite 1. Sopijaosapuolet

Liite 1. Sopijaosapuolet Liite 1. Sopijaosapuolet Aalto-yliopisto, Y-tunnus 0245902-6 Arkistolaitos, Y-tunnus 0245885-9 Eduskunnan kanslia, Y-tunnus 0245977-1 Helsingin yliopisto, Y-tunnus 0313471-7 Itä-Suomen yliopisto, Y-tunnus

Lisätiedot

Toiminnan kehittämisen malli - opiskelijan näkökulmasta

Toiminnan kehittämisen malli - opiskelijan näkökulmasta Toiminnan kehittämisen malli - opiskelijan näkökulmasta Suvi Eriksson Laatutyöpaja opiskelijoille 9.10.2008 Laadunvarmistusjärjestelmä? Laatujärjestelmä? Toiminnan kehittämisen malli? Käsite laadunvarmistusjärjestelmä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Arviointi ja mittaaminen

Arviointi ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Laatuvastaavien koulutus 5.6.2007 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 Arviointi itsearviointia sisäisiä auditointeja ulkoisia auditointeja johdon katselmusta vertaisarviointeja

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Liite: kysymyslomakkeet

SISÄLLYSLUETTELO. Liite: kysymyslomakkeet SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2. KYSELY HALLINTOJOHTAJILLE... 3 2.1. Aineiston kuvaus ja professorien lukumäärät... 3 2.2. Mvs-professorien osuus yliopistoittain... 4 2.3. Palkka joulukuussa 2006 ja

Lisätiedot

Laatutyön asiantuntija koulutus 15.1.2009 Saalastinsali. Rauli Svento

Laatutyön asiantuntija koulutus 15.1.2009 Saalastinsali. Rauli Svento Laatutyön asiantuntija koulutus 15.1.2009 Saalastinsali Rauli Svento Strateginen kehittäminen Opetusministeriön linjaukset Huomioitava valtakunnalliset koulutus- ja tiedepoliittiset tavoitteet Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston laatutyö

Jyväskylän yliopiston laatutyö Jyväskylän yliopiston laatutyö Pirjo Halonen Laatupäällikkö 17.1.2007 1 Yliopistolain Jyväskylän yliopisto velvoite 5 Arviointi Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.1.2017 J Y V Ä S K Y LÄ N Y LI O PI S T O 26.1.2017 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Turun kauppakorkeakoulu Helsingin yliopisto

Turun kauppakorkeakoulu Helsingin yliopisto TieVieasiantuntijakoulutuksen pedagoginen orientaatio ja osallistujien esittely Paula Airaksinen ja Merja Ruotsalainen Oulun yliopisto 25.8.2005, Oulu Mikä on TieVie? Valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 292 1 558 358 340 375 360-17 020 29604 Helsingin yliopisto 420 2 520 579 600 670 220-90

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI Opintojen ulkopuolelle jääneet ja opintonsa keskeyttäneet nuoret Pekka Myrskylä Tilastokeskus 19.04.2012 Syrjään jäämisen riski asumismuodon ja perheaseman mukaan

Lisätiedot

KONSORTIOSOPIMUS TIETOJÄRJESTELMÄPALVELUN (avoinyliopisto.fi) JÄRJESTÄMISEKSI

KONSORTIOSOPIMUS TIETOJÄRJESTELMÄPALVELUN (avoinyliopisto.fi) JÄRJESTÄMISEKSI KONSORTIOSOPIMUS TIETOJÄRJESTELMÄPALVELUN (avoinyliopisto.fi) JÄRJESTÄMISEKSI Sivu 1 / 9 1. Sopimusosapuolet Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Tutkimuksen tietoaineistot 2014-2017 Keskeinen tavoite edistää sähköisten tutkimusaineistojen hyödyntämistä,

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Itsearviointi Itsearvioinnissa pyydetään tutkintotavoitteisen koulutuksen näyttöihin liittyen kuvaamaan, miten oppimistavoitteiden ja niiden määrittelyn

Lisätiedot

TuKKK Pori. Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk TuKKK Turku

TuKKK Pori. Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk TuKKK Turku Turun yliistossa suoritetut JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intov iikkoina. Tilastossa tdk- tai y o-kohtaiset kokonaissummat on muutettu intisteiksi kertoimella 1.8 1

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Asemointitilastot 2016; Yhteinen osio katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tilikauden

Lisätiedot

akkreditointistandardi SFS-EN ISO FINAS - akkreditointipalvelu

akkreditointistandardi SFS-EN ISO FINAS - akkreditointipalvelu Sisäinen ja ulkoinen laadunohjaus, akkreditointistandardi SFS-EN ISO 15189 patologian laboratoriossa Tuija Sinervo FINAS - akkreditointipalvelu Standardi SFS-EN ISO 15189 Laboratorion hyvä laatu perustuu

Lisätiedot

Ryhmätyö 1 EQAVET-suosituksen ohjeellisten kuvaajien hyödyntäminen

Ryhmätyö 1 EQAVET-suosituksen ohjeellisten kuvaajien hyödyntäminen Ryhmätyö 1 EQAVET-suosituksen ohjeellisten kuvaajien hyödyntäminen Taustaa Ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisen viitekehyksen perustamisesta annetussa suosituksessa (EQAVET-suositus)

Lisätiedot

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa Laadunhallinta osana organisaation toimintaa TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 1.9.2006 Sari Tervonen Oppimiskeskus Sisältö Laadun käsitteistöä Laatu organisaatiossa Laatutyö Kuopion yliopistossa

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

TieVie-koulutuksen osallistujien esittely ja pedagoginen orientaatio. Merja Ruotsalainen, Soile Jokinen, Hanna Seuranen 25.9.2003

TieVie-koulutuksen osallistujien esittely ja pedagoginen orientaatio. Merja Ruotsalainen, Soile Jokinen, Hanna Seuranen 25.9.2003 TieVie-koulutuksen osallistujien esittely ja pedagoginen orientaatio Merja Ruotsalainen, Soile Jokinen, Hanna Seuranen 25.9.2003 TieVie? Valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus

Lisätiedot

Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa

Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa Korkeakoulujen laatujärjestelmien seurantaja kehittämisseminaari 14.10.2015 Aatos Juurijoki Poliisiammattikorkeakoulun laatujärjestelmä muodostuu kolmesta

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Kehittyvät korkeakoulut muutoksessa, 14.6.2017, Helsinki Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Karvi Selvityksen tarkoitus

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Kehittämisprosessi. Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa seminaari 16.5.2012

Kehittämisprosessi. Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa seminaari 16.5.2012 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa seminaari 16.5.2012 Kehittämisprosessi Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus Projektitoiminnan ulottuvuudet Johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

TieVieasiantuntijakoulutus

TieVieasiantuntijakoulutus TieVieasiantuntijakoulutus (10 ov) VirtuaaliAMK-yhteyshenkilöpäivät 22. 23.11.2004 Merja Ruotsalainen Oulun yliopisto Opetuksen kehittämisyksikkö TieVie? Valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Turun kauppakorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditointi

Turun kauppakorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditointi Vesa Harmaakorpi Patrick Furu Minna Takala Marja-Liisa Tenhunen Carla Westersund Karl Holm Turun kauppakorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditointi KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTON JULKAISUJA :

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 100 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2010 yhteensä 29 100

Lisätiedot

kuulumiset Arja-Riitta Haarala Kirjastoverkkopäivä 6.5.2009, Helsinki

kuulumiset Arja-Riitta Haarala Kirjastoverkkopäivä 6.5.2009, Helsinki Yliopistokirjastojen neuvoston kuulumiset Arja-Riitta Haarala Suomen yliopistokirjastojen i t j neuvosto Kirjastoverkkopäivä 6.5.2009, Helsinki Kansainväliset trendit Future Horizon 2009 (Educause) Now

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

Turun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi

Turun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi Marianne Stenius Jari Niemelä Liisa Ansala Juha Heino Riitta Käyhkö Heikki Lempa Karl Holm Hannele Seppälä Turun yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditointi KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTON JULKAISUJA

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet

Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet Jani Ursin JY:n laatuvastaavakoulutus 14.3.2007 14.3.2007 1 korkeakoulujen autonomian periaatteen mukaisesti päävastuu korkeakoulutuksen laadunvarmistuksesta kuuluu

Lisätiedot

laadunvarmistusjärjestelmän

laadunvarmistusjärjestelmän Kajaanin ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin i i tulokset t Kehitysjohtaja Mirja Toikka Auditointiryhmän puheenjohtaja Kajaani 30.1.2008 Korkeakoulujen arviointineuvosto Rådet för

Lisätiedot