Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto"

Transkriptio

1 Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto

2 Jäävuoriteoria

3 Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään jatkuvaa ja toistuvaa vakavanlaatuista kiusaamista, sortamista, syrjintää tai epäoikeudenmukaista kohtelua, jota vastaan kiusattu kokee olevansa puolustuskyvytön. Huono kohtelu on lain tai yleisen hyvän tavan vastainen teko, laiminlyönti tai käyttäytyminen. Kiusaaminen on huonoa kohtelua, jossa henkilö pyritään järjestelmällisesti alistamaan pitkähkön ajan kuluessa. Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu loukkaa yksilön oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja itsemääräämiseen. Sukupuolinen huomio muuttuu häirinnäksi, jos sitä jatketaan, vaikka kohteeksi joutunut ilmaisee pitävänsä sitä loukkaavana tai vastenmielisenä.

4 Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Työsyrjintää on kun ilman painavaa syytä toinen asetetaan epäedulliseen asemaan Rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, Sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, terveydentilan, Uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammattijärjestötoiminnan tai Muu näihin rinnastettavan perusteella

5 Ongelma on osattava tunnistaa Näkymättömänä Äänekkäänä Painostuksena, olankohautuksina, kielteisinä silmäyksinä tai äänen sävyinä tai puhumattomuutena, katseina jne. Toistuvana moittimisena ja arvosteluna, fyysisen väkivallan uhkana, työtoverin arvostelukyvyn kyseenalaistamisena Alistamisena, väheksymisenä, pilkkaamisena, uhkailemisena, luonteenpiirteiden, ominaisuuksien tai ulkomuodon arvostelemisena tai pahansuopaisena juoruiluna yksityis- ja perhe-elämästä Kohtuuttomat vaatimukset, vetoomukset ristiriitaisista ja epäselvistä ohjeista, sopimusehtojen muuttamisena

6 Riidatkin kuuluvat arkeen Jokaisen on hyväksyttävä, että työpaikalla on erilaisia ihmisiä Työtovereita ei kuitenkaan tarvitse pitää ystävinä, mutta heidän kanssaan pitää pystyä asialliseen työntekoon ja käyttäytyä hyvien käytöstapojen edellyttämällä tavalla Henkistä väkivaltaa ei ole: Työhön liittyvistä asioista, päätöksistä ja tulkinnoista syntyy ristiriitaa ja asianomaiset tästä syystä tuntevat epävarmuutta ja ahdistusta. Työnantajan tulkintaetuoikeus Toimintaan liittyviä ongelmia käsitellään työyhteisössä, vaikka asian käsittely saattaa jonkun mielestä tuntua ahdistavalta Työntekijälle annetaan perusteltu kurinpidollinen rangaistus tai huomautus Työantaja ohjaa henkilön työkyvyn mittaukseen keskusteltuaan ensin asianomaisen kanssa työnteossa ilmenevistä vaikeuksista Työtehtäviä tai organisaatiota perustellusti muutetaan ja työntekijän kanssa asiasta on keskusteltu

7 Mitä tahansa ei tarvitse suvaita, mutta liian herkkänahkainen ei kannata olla Esimiehen tehtäviin kuuluu työpaikan ongelmien hoito Esimiehen on suhtauduttava asiallisesti henkilöön, joka kokee joutuvansa henkisen väkivallan kohteeksi. Ei kostotoimenpiteitä ym. Työyhteisössä tulee olla yhteisesti hyväksytyt toimintatavat ja pelisäännöt. Työyhteisön ongelmat on ensisijaisesti käsiteltävä työyhteisön sisällä ja esimiehet ovat avainasemassa. Esimiehen on työnantajan edustajana välittömästi puututtava havaitsemaansa tai tietoonsa tulleeseen henkiseen väkivaltaan Opitaan keskustelemaan työstä, pidetään työpalavereja, kehittämiskeskustelut, noudatetaan selkeää työn- ja vastuunjakoa Rakennetaan tietoisesti tasa-arvoista ja avointa työyhteisöä, jossa perustehtävän tekeminen on pääasia, mutta taataan työntekijän perusoikeudet.

8 Torjuntataistelu henkistä väkivaltaa vastaan Älä jää yksin ihmettelemään ja miettimään Fairplay-henkilö Ilmoita kiusaajalle selvästi, että et hyväksy tämän toimintaa. Ilmoita että, koet hänen toimintansa epäasialliseksi Jos huomautus ei tehoa. Mene yhdessä työkaverin kanssa kiusaajan luo ilmoittamaan, että koet po. henkilön toiminnan epämiellyttävänä ja asiattomana. Jos ei tehoa, käänny esimiehen puoleen. Jos ei tehoa, käänny työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen puoleen Ja tarvittaessa esimiehen esimieheen jne. Tarvittaessa organisaation ulkopuolelle työsuojeluviranomaisen tai työmarkkinalakimiehen puoleen Lähtökohta: ensin asianosaisten kesken, oman esimiehen tuella, organisaation tuella, organisaation ulkopuolisin voimin

9 Kiitos ja kysymyksiä

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Hyväksytty kaupunginhallituksessa 11.12.2012 238 2 Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin Työ hallitsee

Lisätiedot

Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin

Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin TAMPEREEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRYHMÄ Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin Toimintaohje henkisen väkivallan, kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Tampereen kaupungin työpaikoilla Hyväksytty kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista

Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Toimintaohje työpaikkakiusaamisen estämiseksi SAK:ssa TL Me SAK:n työntekijät ja esimiehet edellytämme työpaikallamme normaalia, hyvää käytöstä emmekä

Lisätiedot

INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA

INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA Hyväksytty kunnanhallituksessa 7.5.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMINTAOHJE HENKISEN

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla

TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla Kunnanhallitus 8.8.2011, 84 SISÄLLYSLUETTELO 2 HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN

Lisätiedot

HENKINEN VÄKIVALTA JA RISTIRIITATILANTEET

HENKINEN VÄKIVALTA JA RISTIRIITATILANTEET HENKINEN VÄKIVALTA JA RISTIRIITATILANTEET Toimintaohje tilanteiden ehkäisemiseksi ja käsittelemiseksi Tuula Collin, osastonhoitaja Tommi Hautaniemi, psykologi Leena Huhtamäki, työsuojeluvaltuutettu Liisa

Lisätiedot

TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus

TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2018 Sisällys 1. TYÖN ILO KUULUU KAIKILLE...3 2. TYÖTURVALLISUUSLAIN

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS

TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2010 TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTA- EHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI. Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.6.2003 351

TORNION KAUPUNKI. Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.6.2003 351 TORNION KAUPUNKI Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.6.2003 351 SISÄLLYSLUETTELO HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN TORNION KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA Johdanto. 1 Henkisen

Lisätiedot

- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely

- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely HYVÄN TYÖKÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN SEKÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN LIEK- SAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA. TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimivassa työyhteisössä sen jokaisella jäsenellä on selkeä käsitys organisaation

Lisätiedot

Ollahanpas ihimisiksi

Ollahanpas ihimisiksi Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen

Lisätiedot

Ammattiliitto Nousu ry

Ammattiliitto Nousu ry Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan

Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan Teksti Martti Herman Pisto Kuvat Paula Koskivirta, Martti Herman Pisto ja Eduhouse Yritysturvallisuus Häirintää, piinaamista, henkistä väkivaltaa, epäasiallista kohtelua Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan

Lisätiedot

17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua

17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvä käytös sallittu! Rovaniemi 17.3.2011 Heli Hannonen, psykologi

Lisätiedot

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan

Lisätiedot

Henkisen työsuojelun toimintaohje. Oikeus hyvään kohteluun

Henkisen työsuojelun toimintaohje. Oikeus hyvään kohteluun Henkisen työsuojelun toimintaohje Oikeus hyvään kohteluun 1 Lasse Koste Työsuojelupäällikön tervehdys Kädessäsi on Carean henkisen työsuojelun toimintaohjeen uusin päivitys. Sanomme, että me emme hyväksy

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

Mikä on työpaikkakiusaamista?

Mikä on työpaikkakiusaamista? Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 3.3.2004: Työyhteisön toiminta, fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön toimivuus Työyhteisön toiminnan

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Huonon kohtelun estäminen. Työsuojelu 2015 LUONNOS

TOIMINTAOHJE. Huonon kohtelun estäminen. Työsuojelu 2015 LUONNOS TOIMINTAOHJE Huonon kohtelun estäminen Työsuojelu 2015 LUONNOS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Huonon kohtelun määritelmä... 4 3 Huonon kohtelun ilmenemismuotoja... 4 4 Mikä ei ole huonoa kohtelua...

Lisätiedot

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU HKJAO 27.2.2018 19 Liite 1 LAPINLAHDEN KUNTA Päivitetty 5.2.2018 TYÖSUOJELU HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU Terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan Lapinlahden kunnan työpaikoilla

Lisätiedot

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisy Ähtärin kaupungin työpaikoilla

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisy Ähtärin kaupungin työpaikoilla Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisy Ähtärin kaupungin työpaikoilla 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Motto 3 2 Epäasiallinen kohtelu ja henkinen väkivalta 4 3 Mikä ei ole epäasiallista kohtelua 5 4 Ollaan ihmisiksi

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi

Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Huonon kohtelun estäminen. Työsuojelu 2015 LUONNOS

TOIMINTAOHJE. Huonon kohtelun estäminen. Työsuojelu 2015 LUONNOS TOIMINTAOHJE Huonon kohtelun estäminen Työsuojelu 2015 LUONNOS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Huonon kohtelun määritelmä... 4 3 Huonon kohtelun ilmenemismuotoja... 4 4 Mikä ei ole huonoa kohtelua...

Lisätiedot

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Kemijärven kaupunki Tstmk 30.10.2014 Kehysryhmä 17.11.2014 Kh XX.XX.XXXX 0 Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 Hyvä käytös...3 Epäasiallinen käytös...3 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa

Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa Yhteistyötoimikunta 9.11.2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 Johdanto Työelämässä voi esiintyä epäasiallista käyttäytymistä tai häirintää.

Lisätiedot

Asiallinen kohtelu työyhteisössä

Asiallinen kohtelu työyhteisössä Asiallinen kohtelu työyhteisössä SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Henkisen väkivallan määritteleminen... 2 3 Henkisen väkivallan muotoja... 3 4 Mikä ei ole henkistä väkivaltaa?... 4 5 Henkisen väkivallan

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Luonnos Opas pohjautuu työsuojeluhallinnon julkaisuun työsuojeluoppaita ja ohjeita 42 EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Hyvä kohtelu. tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä

Hyvä kohtelu. tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä Hyvä kohtelu tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä HYVÄ KOHTELU PPSHP:SSÄ 2009 2 (15) SISÄLLYSLUETTELO HYVÄ KOHTELU POHJOIS-POHJAANMAAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ... 3 Ohjeen käyttötarkoitus sanoista

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI 4.12.2013 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Lainsäädäntö... 1 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8.8.1986/609 sekä voimaan

Lisätiedot

T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus

T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 16.4.2007: Työyhteisön fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön riskejä Fyysinen turvallisuus työpaikalla

Lisätiedot

KERIMÄKI. Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI. Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96

KERIMÄKI. Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI. Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96 Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96 KERIMÄKI Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI Työsuojelutoimikunta 12.12.2011 17 Kunnanhallitus 14.02.2012 51 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA B 14 XII - 2004 Ykn 29.11.2004 Mitätöi lehden XII - 99 OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ. s. 2 2. VASTUU HYVÄSTÄ KOHTELUSTA TYÖPAIKALLA Työnantajan yleinen vastuu.

Lisätiedot

Työhyvinvointiin liittyvät yhteydenotot työsuojelupiirin vuonna 2008

Työhyvinvointiin liittyvät yhteydenotot työsuojelupiirin vuonna 2008 111 UUDENMAAN Työhyvinvointiin liittyvät yhteydenotot työsuojelupiirin vuonna 28 Tässä raportissa kuvataan työhyvinvointiin liittyvää työsuojeluvalvontaa Uudenmaan työsuojelupiirissä. Raportissa kuvatut

Lisätiedot

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai

Lisätiedot

OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry

OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN KIUSAAMINEN / EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 NORDEASSA TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA EI HYVÄKSYTÄ - perustuu

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Kaupunginhallitus 14.5.2018 Liite 1 189 Henkilöstöpalvelut Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Käsittely: Yt ja työsuojelujaos 11.4.2018 Yt- toimikunta 18.4.2018 Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

Puolangan lukion kiusaamisen vastainen toimintamalli alkaen 1.1.2013

Puolangan lukion kiusaamisen vastainen toimintamalli alkaen 1.1.2013 Puolangan lukion kiusaamisen vastainen toimintamalli alkaen 1.1.2013 1. Yleistä Tämä toimintamalli ohjaa kiusaamisen vastaista toimintaa Puolangan lukiossa. Toimintamallissa tarkastellaan mitä eri osapuolten

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa -ajattelu

Nolla tapaturmaa -ajattelu Nolla tapaturmaa -ajattelu Kaikki tapaturmat voidaan estää jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa Tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa Tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

Turvattomuus työelämässä, väkivalta

Turvattomuus työelämässä, väkivalta Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7)

TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7) TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7) 2 (7) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Mikä on häirintää ja mikä ei? 3 3. Ristiriitatilanteiden

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Toimintaohje väkivaltatilanteiden varalle Pyhtään kunnassa

Toimintaohje väkivaltatilanteiden varalle Pyhtään kunnassa 1 (7) Toimintaohje väkivaltatilanteiden varalle Pyhtään kunnassa Yhteistyötoimikunta 23.8.2010 32 Kunnanhallitus 30.8.2010 227 2 (7) Sisällysluettelo 1.Mitä on henkinen väkivalta? 3 2.Mitä on fyysinen

Lisätiedot

KANSALAISAREENAN TYÖPAIKKAKÄYTTÄYTYMISEN OPAS

KANSALAISAREENAN TYÖPAIKKAKÄYTTÄYTYMISEN OPAS 1 KANSALAISAREENAN TYÖPAIKKAKÄYTTÄYTYMISEN OPAS Hyvä käytös tuo iloa antajalle, saajalle ja koko työyhteisöön! Hyväksytty Kansalaisareenan toimistossa 17.5.2016 Hyväksytty Kansalaisareenan hallituksessa

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUOSILLE

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUOSILLE SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Tausta lainsäädännöstä... 1 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8.8.1986/609

Lisätiedot

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi Toukokuu 2018 Lakimiesliitto Taustaa Lakimiesliiton tekemän kyselyn (2018) mukaan työelämässä häirintää on omakohtaisesti kohdannut 26 % naisista ja 5

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 22.3.2005: Työyhteisön fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön riskejä Fyysinen turvallisuus ei

Lisätiedot

Sujuvaa työpäivää! Toimintaohje työpaikkahäirinnän ja ristiriitatilanteiden varalle

Sujuvaa työpäivää! Toimintaohje työpaikkahäirinnän ja ristiriitatilanteiden varalle Sujuvaa työpäivää! Toimintaohje työpaikkahäirinnän ja ristiriitatilanteiden varalle Sisällys 3 Toimintaohjeen tarkoitus 4 Häirintä 4 Mitä häirinnällä tarkoitetaan 4 Miten häirintä ilmenee 5 Mitä häirintä

Lisätiedot

SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA

SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA Hyvä käytös SALLITTU - häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA FLIRTTI SAATTAA PIRISTÄÄ työyhteisön arkea. Sukupuolinen häirintä ei kuitenkaan ole koskaan

Lisätiedot

Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida

Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Tarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Siltasaarenkatu 12 A, 00530 Helsinki Puh: 020 636 1040 (keskus)

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,

Lisätiedot

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Maarit Vartia, PsT, johtava asiantuntija, 18.1.2011 Mitä on kiusaaminen? Työpaikkakiusaaminen

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015

Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015 Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy Mitä on työpaikkakiusaaminen? Työtoverista puhutaan niin

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia

Lisätiedot

Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla

Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla Elokuvatuottajat ry Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat Finlands Dramatiker och Manusförfattare

Lisätiedot

T-110.460 3.3.2004. Työyhteisön riskejä. T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus. Syitä mm. Riskit liittyvät. Seurauksia mm.

T-110.460 3.3.2004. Työyhteisön riskejä. T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus. Syitä mm. Riskit liittyvät. Seurauksia mm. T-110.5610 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 16.4.2007: Työyhteisön fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön riskejä Fyysinen turvallisuus työpaikalla

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu

Asiallinen käytös sallittu Asiallinen käytös sallittu Teollisuusliitto 1 2 Teollisuusliitto Epäasiallinen käytös ja häirintä eivät kuulu työelämään Työpaikalla ja työhön liittyvissä tilaisuuksissa kenenkään ei pidä joutua pelkäämään

Lisätiedot

Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa

Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa 2 3 Sisällysluettelo Toimintaohjeet kiusaamisen ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen...5 Erimielisyydet ja näkemyserot kuuluvat työyhteisön arkeen...5

Lisätiedot

Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu

Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun johtoryhmä 11.6.2012 Mitä on seksuaalinen häirintä? Seksuaalinen häirintä on aina ei-toivottua ja

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA RISTIRIITATILANTEIDEN VARALLE

TOIMINTAOHJE TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA RISTIRIITATILANTEIDEN VARALLE varalle TOIMINTAOHJE TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA RISTIRIITATILANTEIDEN VARALLE varalle, sivu 2 Sisällys 1 Toimintaohjeen tarkoitus 5 2 Häirintä 2.1. Mitä häirinnällä tarkoitetaan 5 2.2. Miten häirintä ilmenee

Lisätiedot

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Maarit Vartia, PsT, johtava asiantuntija, 29.10.2010 Termeistä Työpaikkakiusaaminen

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki

Lisätiedot

Tapauskuvaukset ulkomaisen työvoiman käytön laiminlyönneistä

Tapauskuvaukset ulkomaisen työvoiman käytön laiminlyönneistä Tapauskuvaukset ulkomaisen työvoiman käytön laiminlyönneistä Lakimies Noora Haapa-alho Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajavastuulaista 14.2.2019 Työnantajan on varmistettava työnteko-oikeus Ulkomainen

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA 1 HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU...3 2 VAS TUUT HÄIR INNÄN JA EPÄASIALLIS EN KOHT ELUN EHK ÄISE

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot. Vanhempi konsultti Maija Vattulainen

Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot. Vanhempi konsultti Maija Vattulainen Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista a sta kohtelua Vanhempi konsultti Maija Vattulainen Työpaikkakiusaamisen määritelmä Kiusaaminen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010

Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010 Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010 1. JOHDANTO Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Suomessa keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite. Kaikilla tulee olla samat oikeudet, velvollisuudet ja

Lisätiedot

Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa

Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa Sisältö PAMissa ei hyväksytä epäasiallista kohtelua... 2 Mistä tunnistaa epäasiallisen kohtelun?... 3 Miten tulee toimia, jos kokee tai havaitsee epäasiallista

Lisätiedot

H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A

H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A V AR S I N AI S - S U O M E N S AI R A AN H O I T O P I I R I N H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A 2 0 1 8 2 0 1 9 Hyväksytty hallintojaostossa

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille Tämä lomake o tarkoitettu tasa-arvo ja yhdevertaisuude arvioitii. Kysely tuloksia käytetää tasa-arvo- ja yhdevertaisuussuuitelma laadia apua. Vastaamalla

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Lapin yliopiston ohje henkisen väkivallan haittojen torjumiseksi työyhteisössä. Työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 10.1,11 :n mukainen ESITYS

Lapin yliopiston ohje henkisen väkivallan haittojen torjumiseksi työyhteisössä. Työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 10.1,11 :n mukainen ESITYS Lapin yliopiston ohje henkisen väkivallan haittojen torjumiseksi työyhteisössä Työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 10.1,11 :n mukainen ESITYS Työsuojelutoimikunta Rovaniemi 17.8.2000 ii SISÄLLYS Henkinen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Jouni Sipponen 18.2.2011 Termeistä ja käsitteistä Työpaikkakiusaaminen,

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen

Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen AA Marja Norrena, Asianajotoimisto Mäkitalo Rantanen & Co Oy Taustaa lähes 30 % vuoden 2011 työolobarometriin vastanneista kertoi havainneensa

Lisätiedot

Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten

Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten Valmisteltu yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot