- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely
|
|
- Amanda Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HYVÄN TYÖKÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN SEKÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN LIEK- SAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA. TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimivassa työyhteisössä sen jokaisella jäsenellä on selkeä käsitys organisaation perustehtävästä ja jokainen työntekijä tietää, mitä hänen tehtäviinsä kuuluu. Työpaikoilla on erilaisia ihmisisä joiden kanssa teemme työtä. Vaikka todellinen ystävä ei tarvitse olla, kaikkia kohtaan on kuitenkin toimittava hyvien käytöstapojen edellyttämällä tavalla. Mitä tahansa ei tarvitse suvaita, mutta liian herkkänahkainen ei kannata olla. Työyhteisön toimivuutta ei ratkaise niinkään ongelmien määrä vaan erityisesti se kuinka siellä syntyvät ristiriidat ratkaistaan. Jokainen työntekijä ja esimies on omalta osaltaan vastuussa työpaikkansa työilmapiiristä ja hyvinvoinnista. Mikä ei ole epäasiallista kohtelua - kaikki epämiellyttävät tapahtumat työssä eivät ole välttämättä kiusaamista - yksittäiset kielteiset vuorovaikutustilanteet - esimiehen työnjohto-oikeutensa perusteella jakamat työtehtävät tai kehotukset - esimiehen perustellut kurinpidolliset toimenpiteet - työhön liittyvien ongelmien käsittely, vaikka se saattaakin joskus tuntua ahdistavalta - työnantajan työnjohto-oikeuden perusteella tekemät asialliset päätökset, vaikka tämä voidaan kokea epäasialliseksi - työnantajan työhön liittyvä asiallinen, kriittinenkin palaute - työnantajan määräämä tutkimus työkyvyn selvittämisestä sen jälkeen, kun työnantaja on keskustellut työntekijän kanssa työnteossa ilmenevistä ongelmista - ihmisten väliset työhön liittyvät näkemyserot ja erimielisyydet, vaikka ne koettaisiinkin loukkaavina - työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely TOIMINTA TYÖPAIKOILLA
2 Työyhteisön kokouksissa keskustellaan oman työpaikan toimintatavoista ja sovitaan yhteisistä pelisäännöistä. Johtamiseen, töiden organisointiin, sovittuihin toimintatapoihin, tehtävämäärittelyihin, perehdyttämiseen ja ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun liittyvät ristiriidat ehkäistään ennalta tai ratkaistaan kun: - työpaikkakokoukset pidetään säännöllisesti - huolehditaan, että kaikki ovat tietoisia työn ja työyhteisön tavoitteista - noudatetaan selkeää työn- ja vastuunjakoa - huolehditaan perehdyttämisestä - käydään säännöllisesti kehityskeskustelut jokaisen työntekijän kanssa - opitaan keskustelemaan työstä - kohdellaan kaikkia tasa-arvoisesti - huolehditaan työpaikan turvallisuudesta - keskustellaan siitä minkälaiset tilanteet tai käyttäytyminen koetaan yhteisössä epäasiallisena MIKÄ ON HENKISTÄ VÄKIVALTAA? Henkistä väkivaltaa ja kiusaamista on tilanne, jossa joku joutuu loukkaamisen, häirinnän, sosiaalisen eristämisen tai muun kielteisen käyttäytymisen kohteeksi toistuvasti, säännöllisesti ja pitkään jatkuen. Kiusaaminen on kiihtyvä prosessi, jonka edetessä työntekijä ajautuu puolustuskyvyttömään asemaan. Työpaikalla henkiseen väkivaltaan voi syyllistyä sekä työntekijät että heidän esimiehensä. MITÄ ON EPÄASIALLINEN KOHTELU TYÖSSÄ? - työnteon jatkuva, perusteeton arvostelu ja vaikeuttaminen; jätetään tiedonvälityksen ulkopuolelle, annetaan tarkoituksettomia tehtäviä, annetaan vain vähän tai ei lainkaan työtehtäviä - yhteisöstä eristäminen; ei puhuta, ei kuunnella, kohdellaan kuin ilmaa, kielletään muita puhumasta hänelle, pyrkimyksenä saada henkilö vaihtamaan työpaikkaa - sanattomat viestit; kielteiset eleet, ilmeet, äänensävyt, katseet, olankohautukset - maineen tai aseman kyseenalaistaminen; levitetään vääriä tietoja, loukkaava Facebook kirjoittelu, puhutaan pahaa selän takana, tehdään naurunalaiseksi, mustamaalataan, nöyryytetään, pilkataan, kritisoidaan, haukutaan - henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaaminen; suulliset tai kirjalliset uhkaukset, ahdistelu, seksuaalinen häirintä, huutaminen, käsiksi käyminen - puutteellinen perehdytys; ei anneta tarvittavaa perehdytystä, oletetaan että pärjää, uusia työntekijöitä nokitetaan, väheksytään, simputetaan, ei neuvota
3 HÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN VASTUUTON TYÖKÄYTTÄYTYMINEN Vastuuton työkäyttäytyminen tarkoittaa sellaista käyttäytymistä, joka häiritsee ja vaikeuttaa työyhteisön toimintaa ja aiheuttaa mielipahaa, ärtymystä ja työmotivaation laskua muissa työyhteisön jäsenissä. Kohde voi jatkuvasti vaihtua tai häirintä voi kohdistua kaikkiin yhtä lailla Esimerkkejä vastuuttomasta työkäyttäytymisestä: - valtuuksien ylitykset, omavaltainen käytös - työaikojen noudattamatta jättäminen - yhteisten työtä ja työyhteisössä toimimista koskevien yhteisten sopimusten ja pelisääntöjen noudattamatta jättäminen - muiden aiheeton syyttely - muiden osaamista ja työtä kyseenalaistava toiminta - dramaattiset tunteenpurkaukset - laiminlyönnit ja muu vastuuttomuus - kieltäytyminen esimiehen antamista tehtävistä - erikoisoikeuksien vaatiminen ja ottaminen - mielenosoittaminen eri tavoin työnantajan omaisuuden tai tilojen väärinkäyttö - jäynät TYÖPAIKKAKIUSAAMINEN KÄYTÖSSÄ MONTA TERMIÄ - henkinen väkivalta - työpaikkakiusaaminen, työpaikkatason arjen termi - häirintä ja epäasiallinen kohtelu (Työturvallisuuslaki 28 ) TUNNEN OLEVANI KIUSATTU Työyhteisöllä ja etenkin esimiehellä on vastuu työpaikalla esiintyvän henkisen väkivallan estämisessä, tunnistamisessa ja asiantilan korjaamisessa. Pääsääntöisesti varsinainen ongelma on ratkaistava työpaikalla. Halutessasi voit ottaa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuusi tai luottamusmieheesi ja keskustella kuinka haluaisit asiaa hoidettavan,
4 myöskin työterveyshuolto voi auttaa sinua. Työpaikan ulkopuolisten tahojen mukanaolo ristiriitojen selvittelyssä on aina toissijainen vaihtoehto. Toimintamalli epäasialliseen kohteluun puuttumiseksi. 1. Jos joudut epäasiallisen kohtelun kohteeksi, ilmoita tekijälle selvästi, että et hyväksy hänen toimintaansa. Kerro, että pidät toimintaa epäasiallisena ja kehota tekijää lopettamaan se. 2. Jos epäasiallinen kohtelu jatkuu, ota yhteys lähimpään esimieheesi tai mikäli tekijä on esimies, hänen esimieheensä. Tällöin ylempi esimies antaa tarvittavia ohjeita sekä huolehtii siitä, että epäasiallinen kohtelu loppuu. Heillä on velvollisuus puuttua tilanteeseen. Tarvittaessa voit kääntyä myös työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen tai työterveyshuollon puoleen. 3. Jos esimies ei hoida tilannetta, vastuu siirtyy seuraavaksi ylemmälle esimiehelle. 4. Jos työpaikalla ei ryhdytä toimenpiteisiin asian selvittämiseksi, ota yhteyttä työsuojeluviranomaiseen/omaan ammattiliittoon. Jos sinua epäillään epäasiallisesta kohtelusta 1. Kuuntele ja ota vakavasti toisen viesti, vaikka se voi aiheuttaa sinussa tunnekuohun tai torjuntareaktion. 2. Pyydä toista kertomaan tai tarkentamaan, mikä käyttäytymisessäsi on ollut epäasiallista kohtelua. 3. Kerro tarvittaessa oma näkemyksesi asiasta 4. Ole valmis pyytämään anteeksi. 5. Lopeta epäasiallinen käytös. Toimintamalli esimiehelle 1. Havaittuaan tai saatuaan tiedon henkisestä väkivallasta työpaikalla esimiehen tehtävänä on puuttua asiaan heti. Osapuolet kutsutaan keskusteluun, jossa selvitetään tapahtumien kulkua ja käydään läpi millaiset ovat hyvän työkäyttäytymisen ehdot sekä se mitä asiasta on syytä tiedottaa koko työyhteisölle. 2. Tarvittaessa ongelmasta ja sen ratkaisusta kerrotaan koko työyhteisölle. Esimiehen on myös harkittava, onko töiden tai työympäristön uudelleenjärjestelyt tarpeen.
5 3. Esimies seuraa tilannetta ja huolehtii, että sovituista asioista pidetään kiinni. 4. Asianosaiset, myös esimies, voivat ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon kriisiavun saamiseksi. 5. Riskien seuranta ja tiedostaminen. TYÖSYRJINTÄ Työsyrjintään voi syyllistyä vain työnantaja tai hänen edustajansa. Syrjintä on kielletty työhön otettaessa, työsuhteen aikana ja työsuhteen päättämistilanteissa. Työnantaja voi myös syyllistyä syrjintään jo ennen työhönottoa valintakriteerien asettamisessa tai työpaikkailmoittelussa. Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy. Tasa-arvolaissa on kielletty sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Kiellettyä on myös epäedullisen kohtelun tai seurausten kohdistaminen henkilöön joka ryhtyy tai osallistuu toimiin yhdenvertaisuuden turvaamiseksi. Syrjinnän määritelmään liittyy kiinteästi säännökset siitä, milloin erilainen kohtelu on hyväksyttävää. Kiellettynä syrjintänä ei pidetä syrjintäperusteeseen liittyvää erilaista kohtelua, jos työnantaja voi esittää erilaiselle kohtelulle yhdenvertaisuuslain 12 :ssä säädetyn oikeuttamisperusteen. Tällöin erilaisen kohtelun tulee perustua työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin.
Ammattiliitto Nousu ry
Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen
Ollahanpas ihimisiksi
Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Jäävuoriteoria Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla
LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan
Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari
Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa
HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU
HKJAO 27.2.2018 19 Liite 1 LAPINLAHDEN KUNTA Päivitetty 5.2.2018 TYÖSUOJELU HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU Terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan Lapinlahden kunnan työpaikoilla
TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS
TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2010 TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTA- EHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS
17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua
Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvä käytös sallittu! Rovaniemi 17.3.2011 Heli Hannonen, psykologi
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Sopuisa työyhteisö kohti epäasiallisen kohtelun ja kiusaamisen nollatoleranssia Maarit Vartia, PsT, johtava asiantuntija 17.9.2015 Sopuisa työyhteisö SOPUISA työyhteisö ajattelutapa
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä
Mikä on työpaikkakiusaamista?
Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot. Vanhempi konsultti Maija Vattulainen
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista a sta kohtelua Vanhempi konsultti Maija Vattulainen Työpaikkakiusaamisen määritelmä Kiusaaminen
Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla
Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Luonnos Opas pohjautuu työsuojeluhallinnon julkaisuun työsuojeluoppaita ja ohjeita 42 EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 Mikä ei ole epäasiallista
Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista
Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Toimintaohje työpaikkakiusaamisen estämiseksi SAK:ssa TL Me SAK:n työntekijät ja esimiehet edellytämme työpaikallamme normaalia, hyvää käytöstä emmekä
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai
TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus
TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2018 Sisällys 1. TYÖN ILO KUULUU KAIKILLE...3 2. TYÖTURVALLISUUSLAIN
Ristiriidoista ratkaisuihin
Ristiriidoista ratkaisuihin Tarja Räty Asiantuntija (työelämän kehittäminen, työhyvinvointi) Työturvallisuuskeskus TTK 19.3.2015 Erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja Ristiriitoihin ihmisten välillä vaikuttavat
Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla
Kaupunginhallitus 14.5.2018 Liite 1 189 Henkilöstöpalvelut Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Käsittely: Yt ja työsuojelujaos 11.4.2018 Yt- toimikunta 18.4.2018 Sisällys 1 Johdanto...
OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA
B 14 XII - 2004 Ykn 29.11.2004 Mitätöi lehden XII - 99 OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ. s. 2 2. VASTUU HYVÄSTÄ KOHTELUSTA TYÖPAIKALLA Työnantajan yleinen vastuu.
TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7)
TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7) 2 (7) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Mikä on häirintää ja mikä ei? 3 3. Ristiriitatilanteiden
OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry
OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN KIUSAAMINEN / EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 NORDEASSA TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA EI HYVÄKSYTÄ - perustuu
Epäasiallinen kohtelu ja häirintä
Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Kemijärven kaupunki Tstmk 30.10.2014 Kehysryhmä 17.11.2014 Kh XX.XX.XXXX 0 Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 Hyvä käytös...3 Epäasiallinen käytös...3 Mikä ei ole epäasiallista
Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa
Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa Sisältö PAMissa ei hyväksytä epäasiallista kohtelua... 2 Mistä tunnistaa epäasiallisen kohtelun?... 3 Miten tulee toimia, jos kokee tai havaitsee epäasiallista
Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa
Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa Yhteistyötoimikunta 9.11.2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 Johdanto Työelämässä voi esiintyä epäasiallista käyttäytymistä tai häirintää.
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Hyväksytty kaupunginhallituksessa 11.12.2012 238 2 Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin Työ hallitsee
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammatillinen ja vastuullinen työkäyttäytyminen VSSHP 29.1.2015 Marjut Joki, johtava konsultti Hyvin toimivien ihmissuhteiden kulmakivet työssä Yhteinen päämäärä ja tavoite sekä selkeä
Esimiehen keinot tukea tervettä työtä. Elisa Valtanen, psykologi Nina Olin, vanhempi konsultti
Hyvinvointia työstä Esimiehen keinot tukea tervettä työtä Elisa Valtanen, psykologi Nina Olin, vanhempi konsultti Toimiva työyhteisö Työntekoa tukeva organisaatio Työn maailma Selkeä perustehtävä Työntekoa
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Maarit Vartia, PsT, johtava asiantuntija, 18.1.2011 Mitä on kiusaaminen? Työpaikkakiusaaminen
KOHTI TOIMIVAA TYÖYHTEISÖÄ VIISIPORTAINEN RATKAISUMALLI
KOHTI TOIMIVAA TYÖYHTEISÖÄ VIISIPORTAINEN RATKAISUMALLI MIELENRAUHA OY / 29.10.2018 29.10.2018 OHJELMA TASO1: Kohti toimivampaa työyhteisöä TASO 2: Resilienssi eli Muutoksen hallinta TASO 3: Puhe-judo
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus 26.9.2017 218 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu... 3 2.1. Määritelmät ja ilmenemismuodot...
KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA
KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa
Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen. Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi
Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi 1 Sisällysluettelo 1 Toimintamallin tavoite ja tarkoitus... 3 1.1 Vastuullinen
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA
INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA Hyväksytty kunnanhallituksessa 7.5.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMINTAOHJE HENKISEN
Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014
Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu
Hyvä käytös sallittu. epäasiallinen kohtelu kielletty
Hyvä käytös sallittu epäasiallinen kohtelu kielletty Ohjeita työpaikoille epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi Työnantajan on lain mukaan puututtava epäasialliseen
Asiallinen käytös sallittu
Asiallinen käytös sallittu Teollisuusliitto 1 2 Teollisuusliitto Epäasiallinen käytös ja häirintä eivät kuulu työelämään Työpaikalla ja työhön liittyvissä tilaisuuksissa kenenkään ei pidä joutua pelkäämään
Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat
Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Sopimusoikeudelliset periaatteet ja oikeustoimilaki Työnhakijatietojen käsittely Syrjinnän kielto Henkilö- ja soveltuvuusarviointitestaus työhönotossa
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin
TAMPEREEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRYHMÄ Kiusaaminen ei kuulu hyvään työilmapiiriin Toimintaohje henkisen väkivallan, kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Tampereen kaupungin työpaikoilla Hyväksytty kaupunginhallituksen
Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki
Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa
TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla
TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla Kunnanhallitus 8.8.2011, 84 SISÄLLYSLUETTELO 2 HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN
Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
Teksti Martti Herman Pisto Kuvat Paula Koskivirta, Martti Herman Pisto ja Eduhouse Yritysturvallisuus Häirintää, piinaamista, henkistä väkivaltaa, epäasiallista kohtelua Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015
Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy Mitä on työpaikkakiusaaminen? Työtoverista puhutaan niin
värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä
värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä Voinko olla oma itseni työssä? Sukupuoli ja seksuaalisuus halutaan yleensä sulkea työpaikan ovien ulkopuolelle. Sinänsä
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida
Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Tarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Siltasaarenkatu 12 A, 00530 Helsinki Puh: 020 636 1040 (keskus)
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄI- RINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOH- TELUN HALLINTA NAKKILAN KUN- NAN TYÖPAIKOILLA 1 HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU...3 2 VAS TUUT HÄIR INNÄN JA EPÄASIALLIS EN KOHT ELUN EHK ÄISE
Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla
Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla Elokuvatuottajat ry Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat Finlands Dramatiker och Manusförfattare
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta. Iin kunnan toimintamalli. Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Iin kunnan toimintamalli Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011 Sisältö Sisältö 2 1. Johdanto 3 2. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu 3 2.1. Määritelmät
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua
Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Maarit Vartia, PsT, johtava asiantuntija, 29.10.2010 Termeistä Työpaikkakiusaaminen
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008
Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin
KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA
KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä
TYÖPAIKKAKIUSAAMISTILANTEIDEN. Päivi Lohi-Aalto
TYÖPAIKKAKIUSAAMISTILANTEIDEN SELVITTÄMINEN TYÖPAIKALLA Päivi Lohi-Aalto TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, l joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja jäsenliitoille
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Jouni Sipponen 18.2.2011 Termeistä ja käsitteistä Työpaikkakiusaaminen,
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä
Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla
Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Sisältö Johdanto...3 Työyhteisön toiminta kuntoon...4 Oikeudet ja velvollisuudet työssä...5 Keskeisiä käsitteitä...6 Epäasiallisen kohtelun tunnusmerkkejä...7
SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA
Hyvä käytös SALLITTU - häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA FLIRTTI SAATTAA PIRISTÄÄ työyhteisön arkea. Sukupuolinen häirintä ei kuitenkaan ole koskaan
VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN
VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu
KANSALAISAREENAN TYÖPAIKKAKÄYTTÄYTYMISEN OPAS
1 KANSALAISAREENAN TYÖPAIKKAKÄYTTÄYTYMISEN OPAS Hyvä käytös tuo iloa antajalle, saajalle ja koko työyhteisöön! Hyväksytty Kansalaisareenan toimistossa 17.5.2016 Hyväksytty Kansalaisareenan hallituksessa
Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kalvomateriaali: Sinikka Mustakallio ja Inkeri Tanhua Sukupuolivaikutusten arviointi säädösvalmistelussa opetus- ja kulttuuriministeriössä 14.4.2015
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä
Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt. Tarja Kröger Hallitusneuvos
Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt Tarja Kröger Hallitusneuvos Mistä työelämän sääntely rakentuu? A. Työlainsäädäntö B. Alakohtaiset työehtosopimukset Normaalisitovat työehtosopimukset Yleissitovat
Toimiva työilmapiiri. Anestesiakurssi 2007, 8.-9.3.2007, Naantali. Marjut Joki
Toimiva työilmapiiri Anestesiakurssi 2007, 8.-9.3.2007, Naantali Marjut Joki Työyhteisö olemassa jonkin tehtävän suorittamista varten pitää sisällään erilaisia rooleja jäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään
- rasistinen häirintä - sukupuolinen häirintä, fyysisen koskemattomuuden. - väkivaltainen käytös - epäasialliset viestit/sähköpostit/kommentit
1 (8) TOIMINTAMALLI PUUTTUMISESTA EPÄASIALLISEEN KOHTELUUN 1. Ohjeen tarkoitus Tämä ohje antaa menettelytavat epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Epäasiallisen kohtelun yksiselitteinen
Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL
Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Muodollinen yhdenvertaisuus (välittömän syrjinnän kielto) 10 Tosiasiallinen yhdenvertaisuus velvoite yhdenvertaisuuden edistämiseen eli yhdenvertaisuussuunnittelu
Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto
Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi Toukokuu 2018 Lakimiesliitto Taustaa Lakimiesliiton tekemän kyselyn (2018) mukaan työelämässä häirintää on omakohtaisesti kohdannut 26 % naisista ja 5
T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04
T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 3.3.2004: Työyhteisön toiminta, fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön toimivuus Työyhteisön toiminnan
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
Monimuotoisuus työyhteisössä. Työturvallisuuskeskus TTK Päivi Rauramo, asiantuntija TtM
Monimuotoisuus työyhteisössä Työturvallisuuskeskus TTK Päivi Rauramo, asiantuntija TtM paivi.rauramo@ttk.fi Työturvallisuuskeskus TTK Koulutusta Julkaisuja www.ttk.fi -verkkopalvelut Työsuojeluhenkilörekisteri
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.
Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta
Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Ylitarkastaja Anni Valovirta 21.8.2018 YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä Yhdenvertaisuuslain valvonta: yhdenvertaisuuden
HYVÄ KÄYTÖS KUULUU KAIKILLE Ohje häirinnän ja muun epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisyyn ja käsittelyyn
ehkäisyyn ja käsittelyyn työpaikalla Ytmk 19.4.2018 Khall 7.5.2018 1 (15) Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Ohjeen tarkoitus... 2 3. Tehokkain ja tärkein vaihe on ennaltaehkäisy... 3 4. Mikä ei ole epäasiallista
Asiantuntijalausunto koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi menettelytapaohjetta
Pirkannmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Raija Ruoranen Teiskontie 35 PL 2000, 33521 Tampere Asiantuntijalausunto koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi menettelytapaohjetta
Työpaikkojen ristiriidat voidaan jakaa neljään pääryhmään:
Työpaikkojen ristiriidat voidaan jakaa neljään pääryhmään: 1. Työyhteisön muutos- ja kriisitilanteet Organisaatiomuutokset Äkilliset kriisitilanteet: irtisanomiset Ympäristön odotukset vs. omat tavoitteet
YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus
YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...
Nolla tapaturmaa -ajattelu
Nolla tapaturmaa -ajattelu Kaikki tapaturmat voidaan estää jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa Tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa Tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa
Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 2 2018 Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017 Työsuojeluhallinto Sisällys 1. Työsuojeluviranomaisen valvonta...3 2. Asiakasyhteydenotot työsuojeluviranomaiseen...3
Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla
Työsuojeluhallinnon julkaisuja Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla Ohjeita työnantajalle 4 2019 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta Kaikilla työnantajilla on velvollisuus aktiivisesti
Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu
Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1
Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen
Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään
YHDENVERTAISUUSVALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään Itsenäinen ja riippumaton viranomainen Syrjintäperusteet: ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus,
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Puolangan lukion kiusaamisen vastainen toimintamalli alkaen 1.1.2013
Puolangan lukion kiusaamisen vastainen toimintamalli alkaen 1.1.2013 1. Yleistä Tämä toimintamalli ohjaa kiusaamisen vastaista toimintaa Puolangan lukiossa. Toimintamallissa tarkastellaan mitä eri osapuolten
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3