Palvelulinjaukset , luonnos 2. Kustannusvaikutukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelulinjaukset , luonnos 2. Kustannusvaikutukset"

Transkriptio

1 Palvelulinjaukset , luonnos 2. Kustannusvaikutukset Linjaus Vaikutus käyttömenoihin / vuosi M Muut tiedot ja tuottaminen Palvelujen uudistamisessa lakisääteiset palvelut mitoitetaan kaupungin taloudellisten voimavarojen mukaan. Kaupungin toiminnan lähtökohtana on vahvistaa asukkaiden omatoimisuutta ja itsenäistä selviytymistä sekä yhteisöllisyyttä. Kaupungin hyvinvointivastuiden tasot määritellään valtuustokauden aikana (vrt. lakisääteisesti määritellyt vastuut). Harkinnanvaraisten palvelujen järjestäminen arvioidaan. Lähipalveluina järjestetään pääosa varhaiskasvatuspalveluista ja perusopetuksen alaluokkien opetuksesta, vanhusten päiväkeskukset sekä vanhus- ja vammaispalvelujen kotiin vietävät tukipalvelut, kotihoito ja omaishoidon tuki. Palveluverkkoja kehitetään muodostamalla alueellisia lähi- ja monipalvelupisteitä, hyödyntämällä olemassa olevia tiloja sekä keskittämällä joitakin palveluja. Palveluja voidaan järjestää ja/tai tuottaa muille kunnille vastuukuntamallilla, ostopalvelusopimuksilla tai asiakaskohtaisilla maksusitoumuksilla siten, että saatavat tulot kattavat aiheutuneet kustannukset. Palvelujen järjestämisessä hyödynnetään markkinoita. Soveltuvuus arvioidaan aina palvelukohtaisesti. Palveluja hankitaan muilta palveluntuottajilta silloin, kun se on taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltua. Markkinoita hyödynnetään siten, ettei yksittäiselle toimijalle synny hallitsevaa markkina-asemaa ja mahdollistetaan toimivien palvelumarkkinoiden olemassaolo.. Hankittaessa palveluja muilta palveluntuottajilta päätökset perustuvat hankintalakiin, kustannusvertailuihin ja laatuvaatimuksiin. Varmistetaan palvelujen arviointi- ja laatukriteereiden läpinäkyvyys. Kustannusvertailussa mukaan otetaan myös palvelusopimusten valmistelusta ja täytäntöönpanosta syntyvät kustannukset. Kustannusvertailuja varten laaditaan kaupungin yhteinen laskentamalli. Palvelutuotannon kehittämisessä noudatetaan kuviossa 3 kuvattua prosessia. Taloudellisen tavoitteen asettaminen? Taloudellisen tavoitteen asettaminen? Taloudellisen tavoitteen asettaminen? Lasketaan palveluverkkotyön yhteydessä Kustannusneutraali

2 Muut palvelujen kehittämisperiaatteet Palvelujen ja toimintamallien kehittämisen painopisteinä ovat palvelunkäyttäjien osallisuuden vahvistaminen, ennaltaehkäisy, varhainen tuki sekä eri toimijoiden yhdessä työskentely. Sähköisen asioinnin mahdollisuudet hyödynnetään muun muassa neuvonta-, ajanvaraus- ja hakemusasioissa. Teknologiaa hyödynnetään työprosessien sujuvoittamiseksi ja työajan kohdentamiseksi varsinaisiin työtehtäviin muun muassa liikkuvissa asiakaspalvelun tehtävissä. Palvelut toimivat verkostoituneesti julkisten-, yksityisten- ja kolmannen sektorin palvelujen kanssa sekä oppilaitosten ja yliopiston kanssa. Kehittämisote on innovatiivinen, luovia ratkaisuja hakeva ja kaupungin oman henkilöstön voimavarat ovat käytössä. Palvelurakenteita, palveluverkkoja ja toimintatapoja uudistettaessa haetaan palvelukokonaisuuksia läpäiseviä palveluita kokonaistaloudellisten ratkaisujen löytämiseksi ja tarkastellaan muutoksen vaikutusta kokonaisuuteen. Vältetään osaoptimointia, joka voi johtaa kaupunkikonsernin kokonaiskustannusten nousuun Kaupunkirakennepalvelut Joukkoliikenteen järjestämisvastuu siirtyy kaupungille vuoden 2014 aikana Tavoitteena on joukkoliikenteen tehostaminen palvelutasoa heikentämättä. Ylläpidettävien viheralueiden, satamien ja uimarantojen määrää ja hoidon tasoa vähennetään kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Kilpailutuksiin perustuvia palveluostoja lisätään. Palvelutoimintaa avataan kilpailulle, mikäli ulkoistamisella saavutetaan kustannussäästöjä. 0,5 Kustannusvaikutus vuosina yhteensä + 1 M. Joukkoliikenteen palvelulinjaus on lakisääteinen ja johtuu lakimuutoksesta. Kustannus tarkentuu syyskuussa 2013 ja tulot tarkentuvat ,2 Kustannusvaikutus vuosina yhteensä - 0,4 M -0,3 Kustannusvaikutus vuosina yhteensä -0,8 M. EteläinenAU2014, KuokkalanAU2015, VaajakoskenAU2017, KorpilahdenAU2018 Alueurakoiden ulkopuoliset säästöt liikkuvat max. muutamassa kymmenessätuhannessa eurossa

3 Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Tilojen käyttöä tehostetaan ja yhteiskäyttöä lisätään peruskorjauksista aiheutuvien tilavuokrien nousun hillitsemiseksi. Toimenpiteet perustuvat kirjasto-, kirjastoauto-, museo-, kansalaisopisto- sekä liikuntapalvelujen verkkoselvityksiin. Kirjastoverkkoa kehitetään siten, että pääkirjaston ja joidenkin aluekirjastojen lisäksi kirjastopalvelut toimivat lähi- ja monipalvelupisteissä. Kirjastojen tietoteknisiä ja digitaalisia valmiuksia lisätään. Pääkirjasto-kansalaisopisto -rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä tiloja järjestellään uudelleen ja yhteiskäyttöä lisätään. Pääkirjaston ja kansalaisopiston tiloja ajanmukaistetaan ja tiivistetään. Museoverkkoratkaisussa tavoitteena on sijoittaa Taidemuseo ja Suomen käsityömuseo kaupungin omistuksessa oleviin peruskorjauttaviin kiinteistöihin ja isompiin kokonaisuuksiin. Keski-Suomen museon peruskorjauksen yhteydessä on mahdollista muokata tiloja yhteiskäyttöön viereisen Alvar Aalto museon kanssa. -0,2 Luovutaan Tikkakosken uimahallista, Kuokkalan ja Kypärämäen pienkirjastoista sekä Halssilan lähikirjastosta. Kustannukset kasvavat alkuvaiheessa. Vaikutuksia/säästöjä aikaisintaan 2017/2018 Vaikutuksia/säästöjä aikaisintaan 2017/2019 Palvelukokonaisuuden tilamaksuja ja taksoja tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Tällöin otetaan huomioon käyttäjien mahdollinen osuus kustannusten kattamisesta sekä tavoite käyttäjämäärien kasvattamisesta. Tavoitteena on, että isot liikuntahallit ylläpidetään eri toimijoiden kumppanuuteen perustuvilla toimintamalleilla. Pääsymaksut ja taksat: 0,2 lisätuloa Valmistellaan esitys kansalaisopiston taiteen perusopetuksen ja kuvataidekoulun hallinnollisesta yhdistämisestä Kasvun ja oppimisen pavelut Varhaiskasvatuspalveluissa tarvitaan lasten määrän kasvun ja kunnallisten perhepäivähoitajien määrän vähenemisen vuoksi noin 400 uutta päiväkotipaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Perusopetusikäisten lasten määrä kasvaa tuhannella lapsella vuoteen 2020 mennessä. Päiväkoti- ja kouluverkko tarkistetaan siten, että huomioidaan kaupunkikonsernista vapautuvat tai muulta hankittavat päiväkoti- ja koulutilat, niiden kunto sekä pienten kouluyksiköiden kriteerit. Varhaiskasvatus: -0,1 Varhaiskasvatus: Kustannusvaikutus vuosina yhteensä -0,4 M Perusopetus: Vespuoli ja Hurttia, - 0,4, Keljo, - 0,4, Nyrölä, - 0,1

4 Varhaiskasvatuksessa oman toiminnan lisäykset hoidetaan nykyisillä resursseilla luopumalla pienistä toimipisteistä, mahdollistamalla lasten kotona hoitamisen tukeminen sekä ohjaamalla kysyntää tuntiperusteisilla asiakasmaksuilla, palvelutakuulla ja maksuttomalla kerhotoiminnalla. Perusopetuksessa tehostetaan oppilasvirtojen ohjausta ja kuljetuksia sekä harkitaan harkinnanvaraisista palveluista luopumista. Varhaiskasvatuspalvelut Lasten määrän kasvusta aiheutuvaan tarpeeseen vastataan lisäämällä sekä kunnallista että yksityistä palvelutuotantoa. Perusopetus ja nuorisopalvelut Aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelutuotannon järjestämismalli tarkistetaan tehtävän selvityksen perusteella. Nuorisopalveluissa lisätään avustus- ja yhteistyösopimusten sekä vapaaehtoistoiminnan perusteella järjestettävän toiminnan osuutta. Oppilasvirrat ja kuljetukset -0,1. Harkinnanvaraisten palvelujen alasajo - 0,4. -0,3 Kustannusvaikutus vuosina yhteensä -0,5 M Harkinnanvaraiset palvelut: englanninkielinen opetus, luontokoulu ja kehitysvammaisten lisäopetus. -0,1 Kustannussäästö tavoitteena Sosiaali- ja terveyspalvelut Runsaasti hoitoa ja tukea tarvitseville sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteisille asiakkaille muodostetaan palvelulinja, jossa palveluohjauksella ja moniammatillisella työskentelyllä parannetaan vaikuttavuutta ja vähennetään kustannuksia. Kaikissa palvelukontakteissa kiinnitetään huomiota ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, jotta sosiaaliset ja terveydelliset riskit tunnistetaan ja niihin voidaan puuttua ajoissa. Terveyskeskussairaalapalvelut keskitetään asteittain Kyllönmäen alueelle siten, että synergiaedut uuden keskussairaalan kanssa voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Avoterveydenhuollon palveluverkkoa ja palveluprosesseja kehitetään siten, että terveysasemien avoterveydenhuollon palvelut voidaan suurelta osin keskittää Kyllön pääterveysasemalle uuden sairaalahankkeen toteutumisen yhteydessä. Joitakin terveyspalveluja sijoittuu myös uudenlaisiin alueellisiin lähija monipalvelupisteisiin. Sosiaalipalvelujen palvelupisteet on keskitetty. Avoterveydenhuollon palveluissa selvitetään yhden terveysaseman mahdollinen ulkoistaminen, mikäli oman toiminnan tehostaminen ole riittävää. -0,1 Maahanmuuttaja-asiakkaiden palvelumallin kehittäminen: Kiintiöpakolaisten korvauskäytännöt, oikeaaikaiset palvelut -0,5 Ehkäisee palvelutarpeen kasvusta aiheutuvia kustannuksia. -4,0 Kustannusvaikutus Investoinnit: + 10 M -0,7 Uuden sairaalan investointipäätös kesken. Säästö 0,25 M totetui vuonna ,5 Ulkoistamistapauksessa mahdollisesti säästää investointikustannuksia: - 2,0 M

5 Lastensuojelussa oman toiminnan osuutta lisätään 70 prosenttiin valtuustokauden aikana. Perheiden avokuntoutusta lisätään omana toimintana. Perheiden laitoskuntoutus hankitaan ostopalveluna. -0,2 Nuorisokotien avotyötä lisäämällä säästetään laitospalveluista. Tavoitetta 40 tukevat myös alla olevat tavoitteet 41,43 ja ,5 Säästää lastensuojelun sijaishuollon palvelutarpeen kasvusta aiheutuvia kuluja Omia nuorisokotipaikkoja lisätään ja ostettuja paikkoja Palokan nuorisokodin 7 vähennetään. -0,1 lisäpaikkaa: Investoinnit: + 1,2 M Ostopalveluilla ja palveluseteleillä täydennetään omaa palvelutuotantoa. Vanhus- ja vammaispalvelut Kotihoitoa varaudutaan tarjoamaan 20 prosentille, omaishoidon tukea 4 prosentille, palveluasumista 7 prosentille ja laitoshoitoa 3 prosentille yli 75 -vuotiaiden ikäluokasta. Kotona asuminen on ensisijainen vaihtoehto. Se mahdollistetaan riittävillä ja oikea-aikaisilla palveluilla sekä palveluohjauksella. Omaishoidon tukitoimia lisätään. Tila- ja palveluverkkosuunnitelman mukaisesti laitospaikkoja vähennetään ja poistuvien tilojen tilalle sekä lisätarpeeseen vastataan uusilla palveluasumisyksiköillä. Palveluseteleillä ehkäistään neuvonta- ja terapiapalveluiden palvelutarpeen kasvun kustannuksia. -0,6 Kotihoito ja omaishoito on ensisijainen palvelu ja palveluasuminen korvaa jatkossa laitoshoidon. Tarpeen kasvu mahdollistuu palveluseteleillä. -0,5 Oiva- keskuksen palveluohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin avulla palvelut järjestetään yksilöllisesti. Kinkomaa -0,3, Laitospaikat poistuvat Puuppola -0,4 Kinkomaalta ja Puuppolasta, niiden tilalle ja lisätarpeeseen vastataan uusilla palveluasumisen kiinteistöillä, niissä vuokravastuu on asukkailla. 48 Vanhusten lyhytaikainen perhehoito aloitetaan vuonna ,1 Perhehoito on edullista laitoshoitoon verrattuna ja sillä korvataan lyhytaikaishoidon kasvava tarve Kaupungin itse järjestämät (oma toiminta, ostopalvelut, palvelusetelit) kotihoidon palvelut suunnataan asiakkaille, joiden palvelutarve on säännöllistä sekä toistuvaa. Vähäisen ja tilapäisen tarpeen asiakkaat ohjataan ensisijaisesti yksityisille palveluntuottajille palveluseteliä hyödyntäen. Vammaispalveluissa hyödynnetään peruspalveluja, joiden lisäksi järjestetään tarvittavat erityispalvelut. -0,3 Hillitään kunnallisen kotihoidon palvelujen tarpeen kasvua ohjaamalla vähän ja harvoin palvelua tarvitsevat yksityisille. -0,1 Palvelusuunnitelmien tarkistuksissa ja linjauksissa painotetaan ensisijaisesti peruspalveluja, jotka ovat erityispalveluja edullisimpia.

6 Henkilökohtainen budjetti otetaan käyttöön. Siinä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin perusteella tehdään päätös palvelujen hankkimiseen käytettävissä olevasta rahamäärästä. Asiakas valitsee itse palvelut, joihin hän käyttää tämän rahan. Kotona asumisen ja ympärivuorokautisissa palveluissa oman toiminnan osuus on vähintään 50 prosenttia. Palvelujen lisätarve katetaan palvelusetelillä. Uusilla senioriasumismalleilla vastataan joustavasti ikääntyneiden palvelutarpeisiin ja tuetaan yhteisöllisyyttä. Vammaispalvelujen kalleimmat asiakaskohtaiset sopimukset muutetaan mahdollisuuksien mukaan omaksi toiminnaksi. Vaikeavammaisten henkilökohtainen apu toteutetaan pääsääntöisesti työnantajamallilla, jonka rinnalle otetaan käyttöön palveluseteli. Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnat sekä vanhusten päiväkeskustoiminnat tuotetaan omana toimintana ja kalleimmista ostopalveluista pyritään luopumaan. Kehitysvammaisten ja autistien asumisessa otetaan käyttöön palveluseteli. Kehitysvammaisten laitoshoitoa ostetaan vain poikkeustapauksissa. Muut palvelut Asiakas- ja neuvontapalvelu 59 Yhteispalvelut pyritään järjestämään lähi- ja monipalvelupisteiden yhteyteen. Työllisyyspalvelut 60 Pitkäaikaistyöttömien, työmarkkinoilta syrjäytymisvaarassa sekä nuorisotakuun piirissä olevia tuetaan työelämään tai koulutukseen tehostetulla palveluohjauksella ja moniammatillisilla toimintamalleilla. Uusien, pysyvien työsuhteiden synnyttämiseksi avataan yhteistyötä yritysten kanssa oman toiminnan ja järjestöyhteistyön lisäksi. Tulkkaus- ja käännöspalvelut 61 Puitesopimuskauden aikana selvitetään palvelun tuottamisvaihtoehtoja, muun muassa yhtiöittämistä. -0,1 Asiakas voi käyttää palveluja laajemmin ja kustannusvastuu jakautuu eri toimijoiden kesken. -0,6 Kotihoito ja omaishoito on ensisijainen palvelu ja palveluasuminen korvaa jatkossa laitoshoidon. Tarpeen kasvu mahdollistuu palveluseteleillä. -0,1 Itsenäinen asuminen ja yhteisöllinen toiminta siirtää palvelujen tarvetta. -0,1 Tukiasuntoja lisätään ja oman toiminnan vapautuvia paikkoja tarjotaan ostopalveluasiakkaille. -0,1 Joustoa asiakastilanteiden mukaan. -0,2 Kalliit ostopalvelut arvioidaan ja muutokset toteutetaan yhteistyössä palvelun tuottajien kanssa. -0,1 Saadaan joustoa paikkatarpeeseen ja hinta on kohtuullinen. -0,1 Kaikki asukkaat hoidetaan asumispalveluissa ja varmistetaan oman toiminnan kehittäminen niin, että erityispalveluhin pystytään vastaamaan. -0,1 Valtakunnallisen lakisääteisen uuden julkishallinnon yhteisen asiakaspalvelun toteutuessa on odotettavissa lisäkustannuksia,

Palvelulinjaukset Luonnos

Palvelulinjaukset Luonnos Palvelulinjaukset 2013-2016 Luonnos 9.4.2013 9.4.2013 Palvelulinjaukset Kunnallisen palvelujärjestelmän turvaaminen kaupungin taloudellisen kantokyvyn heikentyessä ja toimintaympäristön muuttuessa. Suoraan

Lisätiedot

Palvelulinjaukset Valtuustoseminaari

Palvelulinjaukset Valtuustoseminaari Palvelulinjaukset 2013 2016 Valtuustoseminaari 26.8.2013 28.8.2013 Palvelulinjaukset, luonnos 2 (3.6.2013) Palaute selvityshenkilö Pirjo Tuosa 28.8.2013 2 Käsittelyt Palvelulinjausten valmisteluaikataulu

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin PALVELULINJAUKSET

Jyväskylän kaupungin PALVELULINJAUKSET Jyväskylän kaupungin PALVELULINJAUKSET 2013 2016 Palvelulinjaukset 2013 2016 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.9.2013 Sisällys 1 Palvelulinjausten lähtökohdat 2 1.1 Palveluihin vaikuttavat muutokset

Lisätiedot

Palvelulinjaukset 2013-2016

Palvelulinjaukset 2013-2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Palvelulinjaukset 2013-2016 Luonnos 3 12.9.2013 Kaupunginhallitus 16.9.2013 Sisällys 1 Palvelulinjausten lähtökohdat... 2 1.1 Palveluihin vaikuttavat muutokset... 2 1.2 Palvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10. Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300

Lisätiedot

Palvelulinjaukset

Palvelulinjaukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI! Palvelulinjaukset 2013-2016! "#$%%$&!'! 3.6.2013 "#$%%$&!()*)'+,()! !"#$%%&#' 1 Palvelulinjausten lähtökohdat... 2! 1.1 Palveluihin vaikuttavat muutokset... 2! 1.2 Palvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013)

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) 1.3 Strategiset kehittämishankkeet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) Valtuustokauden tavoitteena on tehtyjen linjausten mukaisesti talouden tasapainon saavuttaminen

Lisätiedot

Kannanotto Jyväskylän kaupungin palvelulinjauksiin 2013 2016

Kannanotto Jyväskylän kaupungin palvelulinjauksiin 2013 2016 1 JYVÄSKYLÄN VALTUUSTORYHMÄ 11.8.2013 Kannanotto Jyväskylän kaupungin palvelulinjauksiin 2013 2016 Yleistä Palvelulinjausten valmistelutapa on ollut hyvä ja demokraattinen. Kaupungin työntekijöillä, työyhteisöillä

Lisätiedot

Palvelulinjaukset

Palvelulinjaukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Palvelulinjaukset 2013-2016 Luonnos 2 3.6.2013 Luonnos kaupunginhallituksen iltakouluun 3.6.2013. Ei yleiseen jakeluun. Sisällys 1 Palvelulinjausten lähtökohdat... 2 1.1 Palveluihin

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN AVAINPAINOTUKSET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN PALVELULINJAUSEHDOTUKSIIN

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN AVAINPAINOTUKSET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN PALVELULINJAUSEHDOTUKSIIN K KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN AVAINPAINOTUKSET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN PALVELULINJAUSEHDOTUKSIIN eskustan mielestä kaupungin tulee järjestää lakisääteiset palvelut laadukkaasti ja tasapuolisesti. Palvelulinjausehdotuksen

Lisätiedot

Palvelulinjaukset

Palvelulinjaukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI! Palvelulinjaukset 2013-2016! "#$%%$&! 9.4.2013 Luonnos! !"#$%%&#' 1 Palvelulinjausten lähtökohdat... 2! 1.1 Palveluihin vaikuttavat muutokset... 2! 1.2 Palvelujen järjestäminen ja

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvioehdotus Kaupunginjohtaja Markku Andersson

Vuoden 2014 talousarvioehdotus Kaupunginjohtaja Markku Andersson Vuoden 2014 talousarvioehdotus 21.10.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TP2012 Esitämme huolemme viimeisten tilinpäätösten alijäämäisyydestä ja toimintakatteen vuosittaisesta merkittävästä

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa. Timo Koivisto

Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa. Timo Koivisto Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa Timo Koivisto 21.10.2013 Johdon tukipalvelut Sopeutusvelvoite 14 950 (ltk) Eläköityvien vakansseja ei täytetä 19

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS : tilinpäätösraportointi Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP TAM TP Tulot 34 738 33 824 33 640 Menot 179 494 180 327 176 929 Netto 144 756

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Perusturvapalveluiden TA KJ esitys

Perusturvapalveluiden TA KJ esitys Perusturvapalveluiden TA 2014 KJ esitys 21.10.2013 Perusturvapalvelut TA 2014 TA 2014 KJ esitys Toimintatulot TP 2012 TA/M 2013 TA 2014 Muutos 2013-2014 1 000 euroa euroa % Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön

Lisätiedot

Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä

Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä Perusopetuksen ja nuorisopalvelujen kehittämis- ja tehostamistoimenpiteet JYVÄSKYLÄ 23.10.2013 EL 28.10.2013 Kasvun

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta 1.1.-30.6. Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP 15 TAM Ennuste Tulot 34 738 33 824 33 891 Menot 179 494 180 299 180 326 Netto 144 756

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT palvelupäällikkö Kirsi Oksanen PALVELUOHJAUS RUORI Ateriapalvelu

Lisätiedot

Oman toiminnan ja ostopalvelujen vertailun laskentamalli LUONNOS

Oman toiminnan ja ostopalvelujen vertailun laskentamalli LUONNOS Oman toiminnan ja ostopalvelujen vertailun laskentamalli LUONNOS Palvelulinjaukset 2013: Palvelujen tuottaminen 6. Palvelujen järjestämisessä hyödynnetään markkinoita. Soveltuvuus arvioidaan aina palvelukohtaisesti.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21 KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palvelut Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palveluiden ydinprosessit: 1) Asumisen tukeminen 2) Liikkumisen ja osallisuuden tukeminen 3) Kuntoutus Ennaltaehkäisy HTE on kaikkea sote-palvelujen

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjintä ja osallisuus Perusturva (N=194)

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013

Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013 Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013 KV:n seminaari 6.2.2013 Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto 1.2.2013 Tiejaosto n kaupunki Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston tehtäväalue Ympäristöterveysjaosto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 23.8.2013. Palaute 39. Palvelulinjaukset. tynyt. Luonnoksessa on. ollut, että os- Työn Päihtyneille (jotka. ta. pienituloisia.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 23.8.2013. Palaute 39. Palvelulinjaukset. tynyt. Luonnoksessa on. ollut, että os- Työn Päihtyneille (jotka. ta. pienituloisia. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 23.8.2013 Työyhteisöjen palautteet palvelulinjausten 2. luonnoksesta (3.6.2013) Palaute 39 työyhteisöltä ajalta 9. 6. 20.8. (palautteet pyydetty 16.8. mennessä) Kokoaja Pirjo Tuosa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palvelumalli 2020 Selvityksen tavoitteet: Palveluiden asiakaslähtöinen ja

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI LUOTTAMUKSELLINEN 1

VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI LUOTTAMUKSELLINEN 1 VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI 17.8.2017 LUOTTAMUKSELLINEN 1 Olemme helpottaneet julkisten palveluiden järjestämistä jo lähes 10 vuotta Smartum Palveluseteli

Lisätiedot

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinna 2012 tavoitteet (kh 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden kasvu 2) Palveluiden organisointi ja tuottaminen asiakaslähtöisesti 3) Kustannustietoisuuden

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015

Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015 Kuopion kaupunki 1 (5) Strategisia linjauksia asumispalveluiden toiminnallisiin muutoksiin ja kasvavaan asumispalveluiden tarpeisiin 1.1.2017 alkaen / palveluiden järjestäjänä vastaa kunnan tehtäväksi

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut 1 Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TOT 2016 TAM 2017 TP 2017 Tulot 33 640 34

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Hankinta paremmaksi kunnan näkökulma. Tuula Poikonen 14.1.

Hankinta paremmaksi kunnan näkökulma. Tuula Poikonen 14.1. Hankinta paremmaksi kunnan näkökulma Tuula Poikonen 14.1. Mistä Helsinki ostaa? Järjestöt Yksityiset palvelun tuottajat Kunnat ja kuntayhtymät Asumispalvelut vaikeavammaisten palveluasuminen 34 tuottajaa

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto Vuosia valmisteltu sote-uudistus on jäissä; yleisesti kuitenkin nähdään, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu tulee saada yksittäistä kuntaa leveämmille hartioille Raukesivat myös pitkään

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate Toimintatulot Perusopetuksen hallinto Toimintakate Toimintamenot

Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate Toimintatulot Perusopetuksen hallinto Toimintakate Toimintamenot KÄYTTÖSUUNNITELMAT V 2011 KS 2011 Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate -97 241 200 Toimintatulot 2 950 400 Myyntitulot 1 039 900 Maksutulot 250 000 Tuet ja avustukset 1 540 500 Muut toimintatulot

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat 10.9.2015, Pekka Kuosmanen Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot