Kasvu, oppiminen, perheet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvu, oppiminen, perheet"

Transkriptio

1 Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen perusteella. Uudistuksen lähtökohtana on mm.: tukea kaupunkilaisten ratkaisuja ja vastuunottoa oman hyvinvointinsa edistämiseksi, jotta painopistettä voidaan siirtää korjaavista palveluista hyvinvoinnin edellytyksiä tarjoaviin toimintoihin vahvistaa asukkaiden omatoimisuutta ja järjestää heille osallistumismahdollisuuksia nykyistä enemmän. palvelujen järjestäminen nykyistä asiakaslähtöisemmin organisaatiorakenteen ja hallinnon yksinkertaistetaan ja kevennetään. Tavoitteena on palvelujen tehostaminen ja tuottavuuden parantaminen. Uudistustyön tuloksena syntyy demokratiaa ja tehokkuutta tukeva uuden sukupolven organisaatio.

2 Uusi organisaatio muodostuu kuudesta palvelukokonaisuudesta: Elinvoima ja kilpailukyky Elinympäristö ja kaupunkirakenne Elämänlaatu ja kulttuuri Kasvu, oppiminen ja perheet Toimintakyky ja arjen sujuvuus Terveys ja sosiaalinen turvallisuus Kasvu, oppiminen, perheet palvelukokonaisuus on muodostettu ikäkausiajattelun pohjalta, ja sen on suunnattu erityisesti lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Kasvu, oppiminen, perheet keskeisiä tavoitteita ( 1/2 ) Lasten, nuorten ja perheiden omatoimisuuden ja osallisuuden vahvistaminen hyvinvoinnin turvaajana Ennakoivan ja ehkäisevän työn monipuolistaminen ja lisääminen Palvelujen järjestäminen lapsen ja perheiden tarpeiden pohjalta siten, että lapsen elämänpolku on yhtenäinen Palveluverkoston tasavertaisuus kaupungin eri alueilla, keskeisten palvelujen järjestäminen lähipalveluina sekä muiden palveluiden saatavuuden varmistaminen Perheiden arkea tukevat, jotka ja auttavat tarvittaessa vanhempia vanhemmuudessa ja kasvatustehtävässä. Palveluohjauksen ja neuvonnan yhtenäistäminen ja sähköisten asiointimahdollisuuksien lisääminen

3 keskeisiä tavoitteita (2/2) Palvelujen, ammattiryhmien ja toimijoiden osaamisen yhdistäminen joustavaksi kokonaisuudeksi. Työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisääminen mm. kehittämällä työyhteisöjen toimintatapoja: lisäämällä niiden valtaa ja vastuuta taloudesta ja toiminnasta tukemalla esimiestyötä huomioimalla henkilöstön ikärakenteen tulevan muutoksen Osaamisen ja toimintatapojen kehittäminen parantamalla uusimman tutkimuksen ja teknologian hyödyntämistä henkilöstön rekrytoinnissa, täydennyskoulutuksessa sekä kokeilemalla uusia työskentelymenetelmiä. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyön selkiyttäminen ja kehittäminen Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT Terveydenhuollon Lasten päivähoito Vanhus- ja vammais Sosiaali- ja perhe Opetus Kulttuuri-, liikuntaja nuoriso Kulttuurilaitokset Tuki Avosairaanhoito päivähoito alue 1 Kotihoito Aikuissosiaalityö ja perusturva Varhaiskasvatus ja perusopetus Kulttuuri Kaupunginteatteri Keskitetyt Neuvolat, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Terveyskeskussairaala Päivähoito alue 2 päivähoito alue 3 Palveluasuminen Pitkäaikaishoito Vammais Lasten ja perheiden Psykososiaaliset Aikuiskasvatus ja taiteen perusopetus Museo Kirjasto Liikunta Kaupunginorkesteri Suun terveydenhuolto Päivähoidon palvelukeskus Nuoriso Ympäristöterveydenhuolto Lasten, nuorten ja lapsiperheiden 2011

4 Kasvu, oppiminen, perheet palveluja Perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolat Päivähoito Perusopetus Kouluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuolto Psykologityö, koulukuraattorityö Perheneuvola Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu ja perhetyö Lapsioikeudelliset (isyysasiat ym) Lastensuojelu, mm. lyhytaikainen perhehoito, tuettu asuminen, sijaishuolto ja jälkihuolto Nuorisotilatoiminta Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Etsivä nuorisotyö Nuorten pienryhmätoiminnat Nuorten päihde- ja mielenterveystyö Vammaisten ja kehitysvammaisten lasten ja nuorten Työskentely v tavoitteiden saavuttamiseksi Kaupunkilaisten ja asiakkaiden odotukset ja näkemykset neuvolan ja päivähoidon asiakasraadit, nuorisovaltuusto, lasten parlamentti, järjestöt, yleisötilaisuudet, internet Henkilöstön osallistuminen työyhteisökokoukset ja muut henkilöstötilaisuudet, henkilöstöjärjestöjen edustus valmisteluorganisaatiossa Ohjaus poliittinen organisaatiotoimikunta valmisteluvastuulliset apulaiskaupunginjohtajat (kasvu, oppiminen, perheet: Arto Lepistö) päävalmistelijat Risto Kortelainen ja Sakari Möttönen selvityshenkilöt (kasvu, oppiminen, perheet: Pirjo Tuosa) työryhmiä

5 Kasvu, oppiminen, perheet valmistelun prosessi Selvitys ja päätös päivähoidon sijoittumisesta Valmistelu päivähoidon sijoittumisesta Kasvu, oppiminen, perheet selvitys Päivähoito sivistyspalveluihin Uuden sukupolven palvelu-organisaatio Jaosto Lautakunnat KV Valmistelu-työryhmät Organisaatiotoimikunta Hanketoimisto USO-valmistelu Päivähoidon asiakasraati Mitä hyviä ja toimivia palveluja ja käytäntöjä on olemassa? Miten niitä voisi kehittää edelleen? Mitä palvelukokonaisuudessa olisi muutettavaa? Ehdotuksia muutosten toteuttamiseksi? Muita terveisiä valmistelutyöhön Kiitokset!

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Valtuustoseminaari 21.2.2011 Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT Terveydenhuollon palvelut Lasten

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Pirjo uosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA ERVEYSPALVEL SIVISYSPALVEL erveydenhuollon palvelut Lasten päivähoitopalvelut

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio - valmisteluun liittyvät järjestelyt ja vastuutukset sekä aikataulut Organisaatiotoimikunta 27.09.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen Uuden

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu

Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu - tilannekatsaus / lokakuu 2010 Toimikunta 25.10.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelun järjestelyt

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 14.06.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 Kunnallisvaaliehdokkaiden /laisuus Laajavuori 11.10.2012 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kaupungin strategisesta kehi/ämisestä 1. Kuntauudistuksen

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjintä ja osallisuus Perusturva (N=194)

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET 21.4. 2015 Peruspalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluihin ohjautuminen Erityishuolto-ohjelman piirissä olevan lapsen

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu

Jyväskylän kaupunki Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu Jyväskylän kaupunki Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu Kaupungin organisaatiorakenne: luottamushenkilö- ja palveluorganisaation linjauksia ja kysymyksiä Valtuustoseminaari

Lisätiedot

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue. Arto Lepistö

Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue. Arto Lepistö Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue Arto Lepistö 12.5.2008 Rakenne seuraa strategiaa Kansallinen ja kansainvälinen kilpailukyky imago ja vetovoima Myönteinen näkyvyys Hyvinvointi Kuntalaisten elinikäinen

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki/ konsernihallinto/ kilpailukyky ja kaupunkikehitys, Kansalaistoiminnankeskus Matara 22.1.2014

Lisätiedot

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tuottavuutta kehitetään tilaamalla Seuranta arviointi Oman toiminnan ja markkinoiden seuranta Tarjonta Laatu Hinta Tulevaisuuden palvelutarpeen ja tarjonnan kehitys

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Raaseporin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: toimenpiteet

Raaseporin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: toimenpiteet Raasepori on yksi ensimmäisistä kunnista Suomessa, jotka ovat saaneet UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. http://www.raasepori.fi/kaupunki-pahkinankuoressa/lapsiystavallinen-kunta Tavoite Toimenpide

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä #SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien

Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien Jyväskylän yhteistoiminta-alue 4 Kuntaa 12 Terveysasemaa 150 000 asukkaan perusterveydenhuolto Henkilökuntaa 1400 115 aluelääkäriä ja muita lääkäreitä 12 terveysasemaa

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola HYVINVOINTIPALVELUT Kuntaliitosseminaari 8.4.2008 Toimeksianto toimialojen suunnitteluryhmille Organisaatiosuunnitelman laadinta 30.4.2008 mennessä: Toimialan organisaatio vastuualue- ja yksikkötaso Esimiehet

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski Kannonkoski SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -13 932-15 100-15 100-18 807 124,5-3 707-4 875 35,0 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN PALVELUT -778 318-700 979-762 479-751 849 98,6 10 630 26 469-3,4 Neuvola-,

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

- Luottamushenkilö- ja palveluorganisaation linjauksia ja kysymyksiä

- Luottamushenkilö- ja palveluorganisaation linjauksia ja kysymyksiä Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu - Luottamushenkilö- ja palveluorganisaation linjauksia ja kysymyksiä Organisaatiotoimikunta 7.3.2011 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Uuden

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja 1 2 Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa: varhaiskasvatus,

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

LANUN PALVELUKARTTA, nykytila (oma tuotanto ja ostopalvelut)

LANUN PALVELUKARTTA, nykytila (oma tuotanto ja ostopalvelut) (oma tuotanto ja osto) Varhaiskasvatus, esiopetus - Perusopetus, apip - Neuvola- ja Psykososiaalisen tuen Alle 3-v. Perhepäivähoito Iltahoito Teemallinen varhaiskasvatuskerho Isyyden selvittäminen esiopetus

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi 2019 Tampere-Orivesi Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja Vastaanottopalvelujen

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi 30.1.2017 Pirjo Nikula Verkostokoordinaattori Lapin liitto Yhteys kunta-, maakunta- ja sote-uudistukseen

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Vaihtoehtoisia ydinprosessimalleja Sakari Möttönen Risto Kortelainen Ydinprosessin ominaisuuksia Perustuu asiakas- ja asiakasryhmien tarpeisiin Vahvistaa poliittista ohjausta

Lisätiedot

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

PERHEKESKUSPALVELUT. Lyhyt oppimäärä. Mitä se on?

PERHEKESKUSPALVELUT. Lyhyt oppimäärä. Mitä se on? PERHEKESKUSPALVELUT Lyhyt oppimäärä Mitä se on? Merja Lehtonen Anni Aalto-Ropo Maija Mäkinen Vaatimattomasti paras välittäminen. LAPE- hanke Mikä se on: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Hallituksen

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Yhteensovittava johtaminen

Yhteensovittava johtaminen Yhteensovittava johtaminen Hyvin johdettu lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Marja-Leena Perälä & projektiryhmä Tukevasti raiteilla - Oulun seudun kuntien osahankkeen loppuseminaari Oulu 11.9.2013

Lisätiedot

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen Aluelautakuntien järjestämistehtävä Työseminaari 13.2.2013 Sirpa Salminen Palvelujen järjestäminen Aluelautakunta tilaajana vastaa palvelujen järjestämisestä, määrittelee määrän ja laadun, noudattaa valtuuston

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut ja palveluverkko Riitta Pylvänen hankesuunnittelija 8.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta Marja Havukainen/Sari Nurmi Marja Havukainen/Sari Nurmi Markku Kipinä/Mervi Paddar 5010 Hallinto Sari Nurmi/Marja Havukainen Sari Nurmi/Marja Havukainen Markku Kipinä/Mervi Paddar 5020

Lisätiedot