Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa
|
|
- Eveliina Hanna Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki
2 Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu Omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta Hoidettavalle annettavista palveluista Omaishoitajan jaksamista tukevista palveluista
3 Palvelutarpeen arviointi Omaishoidon tuen myöntämisestä päättäminen perustuu aina hoidettavan ja hoitajan monipuoliseen toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin Arvioidaan asiakkaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve ja kokonaisuus Arviointia tehtäessä huomioidaan myös muut vaihtoehtoiset ja täydentävät tavat järjestää asiakkaan tarvitsemat palvelut Suoritetaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön moniammatillisena yhteistyönä Useinmiten käytetään arvioinnin apuna toimintakykymittareita (esim Ravatar, MMSE, Rai Screener) => Päätös => Palvelusuunnitelma => Omaishoitosopimus
4 Hoitopalkkiot vuonna 2015 Espoossa Vuonna 2015 hoitopalkkiot ja luokat: 1 Hoitoisuusryhmä on 1666,40 (28 asiakasta/ 4%) 2 Hoitoisuusryhmä on 769,31 (189 asiakasta/ 30%) 3 Hoitoisuusryhmä on 423,05 (419 asiakasta/ 66%) Hoitopalkkiota ei makseta, mikäli hoito keskeytyy yli viideksi (5) vuorokaudeksi kalenterikuukauden aikana (ei koske lakisääteistä vapaata) muusta kuin hoidettavan terveydestä johtuvasta syystä alkaen lakisääteisen vapaan ajan hoidosta peritään hoidettavalta asiakasmaksua 11,30 / vuorokausi.
5 Omaishoidon tuen hoitopalkkiot vuonna 2015 pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa Maksuluokat / hoitoisuusryhmät Helsinki Espoo Vantaa 1. hoitoisuusryhmä 1601, , ,19 2. hoitoisuusryhmä 803,87 769,31 769,33 3. hoitoisuusryhmä 543,60 423,05 384,67 4. hoitoisuusryhmä 384,67
6 Omaishoidon tuen toimintaohjeet Espoo, Vantaa ja Helsinki Toimintaohjeet ovat omaishoidon tuen myöntämisperusteiltaan hyvin samanlaiset kaikilla kolmella kaupungilla. Eroavaisuuksia on hoitopalkkioryhmissä: Espoolla ja Vantaalla 3 luokkaa, Helsingillä 4 luokkaa. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikaisen hoidon järjestämistavat eroavat hieman toisistaan. Kuitenkin kaikilla kolmella kaupungilla on sekä ympärivuorokautista että osavuorokautista palvelua tarjolla vapaan aikaiseen hoitoon, kodin ulkopuolella ja kotiin tuotettuna.
7 Omaishoidon tuki: asiakkaita vuoden aikana, 50 vuotta täyttäneet vuosina (lisäksi tilanne) Asiakkaat v v v v ja yli YHT Tuetut kk:t Uudet asiakkaat Poistuneet asiakkaat
8 Omaishoidon tuen 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden %-osuus vastaavanikäisestä väestöstä Kuusikossa (ikävakioitu)
9 Omaishoidon tuen asiakkaat ja muut kotihoidon palvelut Omaishoidon tuen asiakkaat 538 Säännöllinen kh 141 as Tilapäinen kh 131 as Tukipalvelut 116 as Ateriat 20 as Omaishoidon siivoussetelit 390 as Nina W-N/ Lea P
10 Omaishoitajan lakisääteisten vapaiden aikainen hoito Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti (jos yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin). Mahdollisuus säästää. Vapaan ajan hoito järjestetään omaishoidettavalle ansaittuna kk kohden ensisijaisesti: Ympärivuorokautisessa hoidossa 3 x 24 h Perhehoitona 3 x 24h Toisen omaishoitajan avulla 3 x 24h Palvelusetelillä kotiin 1-3 kpl 100 euron arvoista palveluseteliä kuukaudessa (yksi palveluseteli vastaa yhtä lakisääteistä vuorokautta/kk) Eri vaihtoehtoja voidaan yhdistellä.
11 Lakisääteisten vapaiden käyttö Vuonna 2014 lakisääteisiä vapaita käytti kaikista asiakkaista yhteensä n 50 % (323 asiakasta) Vapaamuodot jakaantuivat seuraavasta: Lyhytaikainen ympärivuorokautinen hoito n 52 % asiakkaista Toinen hoitaja asiakkaan kotona n 30 % asiakkaista Perhehoidossa oli n 3 % asiakkaista Palveluseteli 100 euroa / vrk n 15 % asiakkaista
12 Yli 65 vuotiaiden omaishoitajien tukeminen siivouspalvelu Siivouspalvelua 1 h / kk kaikille 65 v täyttäneille omaishoitajille Siivous tilataan Espoon hyväksymiltä palveluntuottajilta Tunteja voi kerätä, jolloin palvelua voi käyttää useamman tunnin kerrallaan
13 Yli 65 vuotiaiden omaishoitajien tukeminen syksy 2015 kuntouttava ryhmätoiminta Intoa elämään hyvinvointikurssi Kauklahden elä ja asukeskuksessa 14 omaishoitajaa osallistuu / 7 kertaa / 5 tuntia kerrallaan ryhmän asiantuntijasisällöt: liikunta, ravitsemus, kodin ja kotiympäristön turvallisuus, sosiaaliset suhteet ja mielen hyvinvointi Omaishoidettavat ovat samaan aikaan joko kuntouttavassa päivätoiminnassa tai heille järjestetään ostopalveluna hoito kotiin Ystäväpiirit 3 ryhmää omaishoitajille (Taavin muistipalvelukeskus, Haukilahden palvelukeskus, Leppävaaran palvelukeskus) => VTKL:n omavoima -valmennus 12 kertaa / 8 omaishoitajaa per ryhmä / 2 h kerrallaan Omaishoidettaville järjestetään tarvittaessa hoito kotiin ostopalveluna
14 Ikääntyneiden omaishoitajien tukeminen syksy 2015 virkistysiltapäivät Yhteistyössä oppilaitosten kanssa on järjestetty säännöllisesti syksyisin ja keväisin virkistys ja infoiltapäiviä omaishoitajille Ohjelmassa on mm. yhteinen lounas, vertaistukea, ryhmäjumppaa, hierontaa, hius ja käsihoitoja ja seniorineuvontaa
15 Muutokset 2016 Omaishoitajien terveystarkastukset/ -tapaamiset käynnistyvät?
16 Vanhusten palvelujen keskeiset muutokset 2016 Jorvin sairaalan yhteydessä oleva Espoon 22-paikkainen päivystysosasto käynnistyy tammikuussa. Uusi kymmenpaikkainen saattohoitoyksikkö käynnistetään Puolarmetsän sairaalassa keväällä. Sairaalan sairaansijojen määrä ei muutu. Uuden sairaalan kalustus ja käyttöönotto toteutetaan syksyn aikana. Sairaalan toiminta siirtyy uusiin tiloihin vuodenvaihteessa 2016/2017. Ikääntyneen väestön neuvonta, palvelutarpeiden selvittäminen ja palveluohjaus keskitetään uuteen yksikköön kevään aikana. Leppävaaran elä ja asu -keskuksen käyttöönottoa valmistellaan. Uuden yksikön käyttöönoton vaikutukset palveluverkkoon selvitetään ja tuodaan päätettäväksi. Kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä on käytössä koko Espoossa. Kotihoidon ostopalvelut kilpailutetaan. Palvelusetelin osuutta palvelujen järjestämistapana lisätään. Valtuuston päätettäväksi tuodaan Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma Vanhuspalvelujen palvelurakenteen kehittämissuunnitelma osana Sotet strategiaa
17 Ilmakuva Tiinalta
18
19 Vanhusten palvelujen keskeiset muutokset 2016 Jorvin sairaalan yhteydessä oleva Espoon 22-paikkainen päivystysosasto käynnistyy tammikuussa. Uusi kymmenpaikkainen saattohoitoyksikkö käynnistetään Puolarmetsän sairaalassa keväällä. Sairaalan sairaansijojen määrä ei muutu. Uuden sairaalan kalustus ja käyttöönotto toteutetaan syksyn aikana. Sairaalan toiminta siirtyy uusiin tiloihin vuodenvaihteessa 2016/2017. Ikääntyneen väestön neuvonta, palvelutarpeiden selvittäminen ja palveluohjaus keskitetään KIITOS! uuteen yksikköön kevään aikana. Leppävaaran elä ja asu -keskuksen käyttöönottoa valmistellaan. Uuden yksikön käyttöönoton vaikutukset palveluverkkoon selvitetään ja tuodaan päätettäväksi. Kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä on käytössä koko Espoossa. Kotihoidon ostopalvelut kilpailutetaan. Palvelusetelin osuutta palvelujen järjestämistapana lisätään. Valtuuston päätettäväksi tuodaan Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma , joka sisältää vanhuspalvelujen palvelurakenteen kehittymissuunnitelman
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki
OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015
Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
Miten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Omaishoidontuen toimintaohje
Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 147
14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.
Oulun kaupungin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden
Oulun kaupungin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.5.2017 Hyvinvointilautakunta 30.3.2017 35 Hyvinvointipalvelut 1 (7) VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN
Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena
1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
Koko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
Yleistä omaishoidontuesta
Omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2019 Sosiaali- ja terveyslautakunta Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015)
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015) 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen
Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo
Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 Hoitopalkkiot... 1 Hoitopalkkion maksaminen... 1 3.1 Hoitopalkkion alentamisperusteet...
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT
1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Liite 2 Ptlk 15
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Liite 2 Ptlk 15 OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 2016 Omaishoidon tuen tarkoitus: Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista hoitoa ja turvata riittävät sosiaali-
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 18 Selvitys omaishoidon tuesta Helsingissä HEL 2017-002861 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi saadun selvityksen. Laki
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Sosiaali- ja vanhuspalveluiden työryhmän esitys omaishoidontuen kriteerien yhtenäistämisestä:
1 Omaishoidontuen kriteerit uudelle Oululle Sosiaali- ja vanhuspalveluiden työryhmän esitys omaishoidontuen kriteerien yhtenäistämisestä: yhtenäistetään omaishoidon tuen kriteerit 1.1.2013 kaikilta osin
Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.
Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen arviointi...
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuki sosiaali- ja terveystoimialalla
Omaishoidon tuki sosiaali- ja terveystoimialalla Vammaisten sosiaalityö / Itäkadun perhekeskus Sosiaaliohjaajat Anna Pättiniemi ja Mia Henriksson 26.3.2018 Omaishoidon tuki on uudistettu Helsingissä tammikuun
Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa
Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa Vammaistyön kuntalaistilaisuus 22.3.2017 Jonna Weckström, vammaisten sosiaalityön päällikkö Mitä omaishoidon tuki on? - Omaishoidon tuella tarkoitetaan
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä
Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä RAI-seminaari 4.4.2013 26.3.2013 IIPA/Sari Jokinen 1 Esityksen sisältö Kuntakyselyn toteutuksesta Alustavia lukuja Kuntavastaajien esiin tuomia kehittämistarpeita
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013
Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Iäkkäiden palvelut, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2018
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Iäkkäiden palvelut, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2018 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta,
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE VOIMASSAOLEVA TOIMINTAOHJE UUSI TOIMINTAOHJE ALKAEN. Johdanto
ESPOON KAUPUNKI 1 (19) OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE VOIMASSAOLEVA TOIMINTAOHJE 1.9.2009-31.12.2016 UUSI TOIMINTAOHJE 1.1.2017 ALKAEN. Johdanto Tässä Espoon kaupungin toimintaohjeessa määritellään omaishoidon
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall
Yhtymähallitus 62 28.03.2017 Yhtymähallitus 91 02.05.2017 Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/05.12.00/2017 Yhall 28.03.2017 62 Omaishoito perustuu lakiin omaishoidon tuesta 2.12.2005/937 ja
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
Omaishoidontuen toimintaohje
Omaishoidontuen toimintaohje 1/2017 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 1 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki 1(6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2014 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä
Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan
Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Oulussa 1.6.2016 OULUN KAUPUNKI Arja Heikkinen sosiaalijohtaja Raimo Ojanlatva
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.
Liite 6 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN
Liite 6 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 3. Palvelutarpeen arviointi... 2 4.
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Omaishoidon seminaari Toimintaohjeen kokonaisuus. Katri Kakko
Omaishoidon seminaari Toimintaohjeen kokonaisuus Katri Kakko 1 20.11.2018 Katri Kakko TYÖRYHMÄN VISIO: TOIMIVA ARKI OMAISHOITOPERHEENÄ Vision toteutumiseksi: Omaishoitoperheen tuki ja apu on räätälöitävissä
Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen
Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY 1.1.2013 Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJEET yli 65-vuotiaat
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJEET yli 65-vuotiaat Päivitetty 11.8.2017 1(9) 1. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja hoitajan soveltuvuus Henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn vuoksi kotioloissa
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
LASTEN OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE ALKAEN
LASTEN OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2019 ALKAEN Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 1 3. Palvelutarpeen arviointi... 2 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
Liite 3 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN
Liite 3 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 3. Palvelutarpeen arviointi... 2 4.
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
Valmistelija: vanhuspalveluiden päällikkö Hannele Lyytinen,
Sosiaali- ja terveyslautakunta 163 23.11.2016 Omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2017 2095/05.12.00/2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 23.11.2016 163 Valmistelija: vanhuspalveluiden
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN
Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 190 OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Hoidon ja hoivan palvelualue Ikäihmisten palvelut Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Omaishoidon tuen toimintaohje
Omaishoidon tuen toimintaohje 1.1.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (14) Johdanto Tässä Espoon kaupungin toimintaohjeessa määritellään omaishoidon tuen myöntämisperusteet
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.1.2018 ALKAEN Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 3. Palvelutarpeen arviointi... 2 4. Hoito- ja kuntoutussuunnitelma...
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE yli 65-vuotiaille alkaen
1 OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE yli 65-vuotiaille 1.1.2018 alkaen Kuntayhtymähallitus 30.11.2017 198 PoSa / Vanhuspalvelut Sisällys 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...3 2. OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN...3
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN Sisältö 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 3. Palvelutarpeen arviointi... 2 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa
akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 128
26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija
KEMPELEEN KUNNAN OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN
KEMPELEEN KUNNAN OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.10.2018 ALKAEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT JA OHJEET Kempeleen Kunta Khall 24.9.2018 280 1 Sisällys
Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena
Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat
KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja
KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet 2018
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet 2018 Omaishoidon tuen kriteerit ja palkkiot vuodelle 2018 ja sijaisomaishoitosopimuksen tehneen hoitajan hoitopalkkiot vuodelle 2018 vanhus- ja vammaistyön johtaja
HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2015 ALKAEN. 1. Omaishoidon tuen perusteet
HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2015 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/2005) Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun
OMAISHOIDON TOIMINTAOHJE
TUUSULAN KUNTA SOSIAALI-JA TERVEYSTOIMIALA Omaishoidon tuki OMAISHOIDON TOIMINTAOHJE Pysyväisohje 1.5.2012 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 23.5.2012 41 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOIDON TUEN MÄÄRITTELY...