Tausta. Tavoitteet. Menetelmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tausta. Tavoitteet. Menetelmät"

Transkriptio

1 Loppuraportti TSR:n hankkeesta Biologiset riskitekijät sekä ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät työntekijöiden keskuudessa: Helsingin kaupungin henkilöstön terveystutkimus - Biological risk factors, and determinants of early retirement among employees: The Helsinki Health Study Tausta Hankkeen tarkoituksena on ollut selvittää työntekijöiden psyykkisen ja fyysisen terveydentilan, keskeisten kansantautien riskitekijöiden (sydäntaudit, lihavuus) yhteyksiä työssä selviytymiseen, erityisesti eläkkeellesiirtymisprosessiin. Työssä selviytymistä, eläkeajatusten syntyä ja eläkkeellesiirtymistä tunnetaan prosessina toistaiseksi vielä huonosti. Eläkeajatusten merkitys eläkkeellesiirtymisprosessin osana on vain vähän tutkittu alue. Ensiksikin eläkeajatusten terveyteen ja työoloihin liittyviä taustatekijöitä koskeva ymmärrys on puutteellista. Toiseksi eläkeajatusten ja muiden tekijöiden merkitys eläkkeellesiirtymiseen on myös puutteellisesti ymmärretty alue. Tällaiset tiedot työntekijöiden terveydestä, terveysriskeistä ja toimintakyvystä sekä eläkeprosessista ovat erittäin tärkeitä, kun pyritään tukemaan ikääntyneiden työntekijöiden selviytymistä työssä ja ehkäisemään ennenaikaista työkyvyn laskua ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Hanke käynnistyi vuonna 2004 TSR:n kanssa sovitun tarkennetun työsuunnitelman mukaisesti ( ). Vuonna 2004 valmisteltiin työsuunnitelman mukaan Helsingin kaupungin henkilöstöä koskevia tutkimusaineistoja, joiden avulla suunnitellut tutkimustehtävät voidaan suorittaa: kyselyaineistot (n=8960) ja terveystarkastusaineistot (n=5943) saatettiin valmiiksi sekä käynnistettiin eläkerekisteriaineiston muodostaminen. Vuonna 2005 ja 2006 hankkeen tutkimustehtävät ovat edenneet työsuunnitelman mukaisesti ja analyysit ja raportit on saatu tehdyksi. Tavoitteet Hankkeen tarkennetut tavoitteet olivat seuraavat: 1 Eläkeprosessin tutkimus 1a) Eläkehakuisuuteen vaikuttavat tekijät Tarkoituksena oli selvittää ensiksikin terveydentilaan ja toimintakykyyn sekä ammattiasemaan liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat eläkehakuisuuteen (eläkeajatukset). Toiseksi tarkoitus oli selvittää erityisesti psykososiaalisten työolojen ja työn ja perheen yhteensovittamisen yhteyksiä eläkehakuisuuteen (eläkeajatukset). 1b) Ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisen taustatekijät Tarkoituksena oli kartoittaa alustavasti sosiodemografisten taustekijöiden sekä eläkeajatusten yhteyksiä sairausperustaiselle ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen. 2 Keskeisten riskitekijöiden tutkimus Tarkoituksena oli kartoittaa työterveyshuollon kokoamien mitattujen riskitekijöiden esiintymistä työntekijöiden ja heidän osaryhmiensä keskuudessa (sukupuoli, ikä, ammattiasema). 2a) Verenpaine (systolinen ja diastolinen) ja seerumin kolesteroli työntekijöillä 2b) Lihavuus työntekijöillä mitattuna BMI:n sekä vyötärön ja lantion ympäryksen avulla Menetelmät Hankkeen tutkimukset perustuvat Helsinki Health Studyn eri aineistoihin ja niiden yhdistämiseen. Hanke kohdistuu Helsingin kaupungin vuotiaaseen henkilöstöön. Tehtävän 1a tutkimukset eläkeajatuksista perustuvat Helsinki Health Studyn kyselyaineistoihin vuosilta 2000, 2001 ja 2002 (n=8960, vastausprosentti 67 %). Kaikkien kolmen vuoden kyselyaineistot on työstetty valmiiksi ja yhdistetty yhdeksi aineistoksi sekä tehty

2 laadunvarmennusanalyysit. Aineistonkeruu onnistui hyvin ja aineistot ovat mahdollistaneet osatutkimusten analyysit ja raportoinnin. Kyselylomakkeesta saatiin keskeiset tarkastellut muuttujat: ikä, sukupuoli, ammatti, eläkeajatukset, psyykkinen ja fyysinen toimintakyky (SF- 36), pitkäaikaissairaus, puolison toiminta, psykososiaaliset ja muut työolot. Tehtävän 1b perusanalyysit ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisestä perustuvat kohdan 1a aineiston yhdistämiseen eläkerekisteritietoihin niiden osalta, jotka ovat antaneet yhdistämiseen luvan (n=6605). Kyselyaineistoon kuuluvia on seurattu eläkerekisterien avulla vuosina Aineistonkeruu on tapahtunut yhteistyössä Kuntien eläkevakuutuksen (KEVA) ja Valtiokonttorin kanssa. Eläkkeelle siirtyneitä vuosina oli yhteensä 1002, näistä vanhuuseläkkeelle siirtyneitä 399, ei-sairausperustaiselle eläkkeelle siirtyneitä 372 ja sairausperustaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä 231. Analyysit kohdennettiin sairausperustaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneisiin, jotka muodostavat varsinaisen kiinnostuksen kohteen. Tehtävien 2a) ja 2b) analyysit riskitekijöistä ja niiden taustatekijöistä perustuvat terveystarkastuksissa tehtyihin mittauksiin ja niissä koottuihin taustatietoihin. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaat työntekijät kutsutaan Helsingin kaupungin työterveyshuollon järjestämiin ikäryhmittäisiin terveystarkastuksiin. Vuosien aikana tarkastuksiin kutsuttiin yhteensä 9027 henkilöä. Näistä 5470 kävi terveystarkastuksessa ja 4267 antoi suostumuksensa tarkastustietojen käyttämiseen tässä tutkimuksessa. Terveystarkastuksissa tehtäviä työterveyshoitajan suorittamia mittauksia varten laadittiin yksityiskohtaiset ohjeet, jotta kaikki mittaukset olisivat luotettavia ja yhdenmukaisia. Riskitekijöiden esiintymistä tarkasteltiin keskiarvojen ja yleisesti käytössä olevien luokitustapojen (esim. Käypä hoito) mukaan. Taustamuuttujina tarkasteltiin sukupuolta, ikää ja ammattiasemaa. Verenpaineen ja kokonaiskolesterolin tarkastelussa otettiin huomioon myös mahdollinen verenpaine- ja kolesterolilääkitys. Tilastolliset analyysit sovitettiin tutkimustehtäviin ja niissä käytettiin parhaita nykyaikaisia menetelmiä. Eläkeajatusten esiintymistä taustamuuttujien mukaan tarkasteltiin prevalenssiprosenttien ja luottamusvälien avulla. Taustatekijöiden yhteyksiä eläkeajatuksiin tutkittiin multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin (odds ratio) avulla. Eläkkeelle siirtymisen taustatekijöiden tutkimuksessa käytettiin ikävakioituja esiintyvyys- ja ilmaantuvuuslukuja sekä luottamusvälejä. Sairausperusteisten varhaiseläketapahtumien ilmaantumista seuranta-ajan kuluessa koskevat tiedot esitetään ikä- ja sukupuolivakioituina 1000 henkilövuotta kohden. Tulokset Eläkeprosessin tutkimus kohdistui eläkehakuisuuteen vaikuttaviin tekijöihin Helsingin kaupungin vuotiailla työntekijöillä (Harkonmäki ym. 2006a). Ensiksi selvitettiin terveydentilan, toimintakyvyn ja ammattiaseman vaikutusta eläkeajatuksiin. Tulosten mukaan eläkeajatukset lisääntyivät iän myötä ja olivat yleisempiä alemmissa ammattiasemissa (työntekijät). Sekä psyykkisellä että fyysisellä toimintakyvyllä oli voimakas yhteys eläkeajatuksiin. Tulokset osoittivat että psyykkisellä ja fyysisellä toimintakyvyllä on suuri merkitys ennenaikaisen eläkehakuisuuden syntymiselle ja näin ollen eläkeprosessin käynnistymiselle. Toimintakyvyn alenemisen torjuminen ja töiden sovittaminen työntekijän edellytyksiin sopivaksi auttavat ehkäisemään eläkehakuisuutta ja tätä kautta lykkäävät ennenaikaisen eläkeprosessin käynnistymistä. Toiseksi selvitettiin psyykkisen työkyvyn sekä psykososiaalisten työolojen ja työn ja perheen yhteensovittamisen yhteyksiä eläkeajatuksiin (Harkonmäki ym. 2006b). Päätulosten mukaan psyykkinen toimintakyky, epäsuotuisat psykososiaaliset työolot ja työn ja perheen väliset ristiriidat olivat yhteydessä eläkeajatuksiin. Tulokset osoittavat, että työkyvyn lisäksi työn ja perheen yhteensovittamisen onnistuminen vaikuttaa eläkehakuisuuteen. Työn ja perheen väliset ristiriidat ennakoivat vahvasti pyrkimyksiä

3 siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle. Tulokset vahvistavat edelleen psyykkisen toimintakyvyn merkitystä eläkeprosessissa, mutta tuovat esille myös perhetekijöiden merkityksen. Näin ollen myös työn ja perheen yhteensovittamisen tukeminen osaltaan auttaa ehkäisemään ennenaikaista eläkehakuisuutta ja eläkeprosessin käynnistymistä. Sairausperustaiselle eli työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen vaikuttavia tekijöitä selvitettiin laajassa peruskartoituksessa (Harkonmäki ym. 2006c). Huomiota kiinnitettiin useisiin taustatekijäryhmiin, myös eläkeajatusten ja eläkkeelle siirtymisen välisiin yhteyksiin. Osoittautui, että noin viidenneksellä vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä esiintyy vahvoja varhaiseläkeaikomuksia. Vahvat varhaiseläkeaikomukset ennakoivat selvästi myöhempää sairausperusteista eläkkeelle siirtymistä. Lisäksi alhainen koulutus ja ammattiasema, fyysisesti raskas ja kuormittava työ sekä huono koettu terveys ja toimintakyky sekä yleinen tyytymättömyys eri elämänalueisiin lisäsivät sekä varhaiseläkkeelle suuntautumista että myös sairausperusteiselle varhaiseläkkeelle siirtymistä. Riskitekijöistä merkittävä ylipaino, runsas tupakointi ja alkoholinkäyttö olivat myös varhaiseläkeaikomuksia lisääviä tekijöitä. Lihavuus oli yhteydessä myös eläkkeelle siirtymiseen. Eri elämänalueisiin liittyen tyytymättömyys omaan terveyteen, työhön, työn ja perheen yhteensovittamiseen ja vapaa-ajan harrastuksiin ennakoivat varhaisempaa eläkkeelle siirtymistä. Toimialoista eniten varhaiseläkeaikomuksia sekä sairausperusteiselle varhaiseläkkeelle siirtymistä todettiin keittiöja siivousalalla sekä teknisellä ja liikennealalla. Tulokset osoittivat, että pääpiirtein samat tekijät, jotka vaikuttavat eläkeaikomusten taustalla, vaikuttavat myös eläkkeelle siirtymiseen. Fyysisesti kuormittava työ on edelleen tärkeä varhaiseläkkeen riskitekijä. Myös ylipaino, runsas tupakointi ja alkoholinkäyttö ovat riskitekijöitä, joihin tulee kiinnittää huomiota. Kuormittavaan työhön ja alentuneeseen terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvien tekijöiden lisäksi työssä jaksamisessa ja eläkkeelle siirtymisprosessissa on kyse myös työn ulkopuolisista tekijöistä, kuten perheelämästä ja vapaa-aikaan liittyvistä tekijöistä. Yksilölliset tekijät huomioiva ja riittävän aikainen puuttuminen työssä jaksamisen ja varhaisen eläkkeelle siirtymisen tunnettuihin riskitekijöihin on tähdellistä sekä työhyvinvoinnin ylläpitämisen että työurien pidentämistavoitteiden toteutumisen kannalta. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden tutkimuksessa osoittautui, että tutkitut riskitekijät olivat yleisempiä miehillä kuin naisilla (Wiens ym. 2006). Vähintään lievästi kohonnut systolinen verenpaine oli naisista hieman alle kolmanneksella ja miehistä lähes puolella. Kohonnut verenpaine oli muita yleisempää yhtäältä vanhemmissa ikäryhmissä ja toisaalta alemmissa ammattiasemissa. Ikäerot voimistuivat tarkasteltaessa korkeimman riskin ryhmiä. Veren kokonaiskolesterolipitoisuus oli normaali noin kolmanneksella. Naisilla korkea kokonaiskolesteroli oli yleisempää vanhemmissa ikäryhmissä. Kohonneen kokonaiskolesterolin esiintyvyydet vastasivat aiempia vastaavan ikäistä väestöä koskevia tutkimuksia. Sen sijaan kohonnut verenpaine oli jonkin verran yleisempää kuin aiemmissa väestötutkimuksissa. Kaiken kaikkiaan normaaliarvoja esiintyi melko vähän. Riskitekijöiden hallinta ja ehkäisy on erityisen tärkeää 55 vuotta täyttäneiden työntekijöiden keskuudessa sekä työntekijäasemassa olevien keskuudessa sekä lisäksi miehillä myös alempien toimihenkilöiden keskuudessa. Työpaikat voivat osaltaan tukea terveellisiä elintapoja mm. työpaikkaruokailun avulla ja järjestämällä tupakoinnin lopettamisryhmiä. Lihavuuden tutkimuksessa osoittautui, että naisista ylipainoisia oli vähemmän kuin miehistä, joista ylipainoisia oli lähes puolet (Utriainen ym. 2006a, 2006b). Lihavien osuudessa ei ollut sukupuolieroa. Ylipaino ja lihavuus olivat vanhimmassa ikäryhmässä yleisempiä kuin nuoremmilla. Naisilla lihavuus ja huomattava keskivartalolihavuus olivat yhteydessä ammattiasemaan: lihavuus oli sitä yleisempiä, mitä alemmasta ammattiasemasta oli kyse. Miehillä lihavuuden tämä yhteys heikompi. Vyötärö-lantiosuhde ja pelkkä vyötärön ympärys oli

4 naisista ainakin lievästi suurentunut 60 %:lla, miehillä luku oli 72/73 %. Painoindeksiltään normaalipainoisilla oli yleisesti ainakin lievää keskivartalolihavuutta. Vyötärö-lantiosuhteen mukaan 40 % normaalipainoisista naisista oli vähintään lievästi keskivartalolihavia. Vyötärön ympärysmitan mukaan näin oli 28 %:lla naisista. Normaalipainoisista miehistä 46 %:lla oli ainakin lievästi suurentunut vyötärö-lantiosuhde ja 35 %:lla ainakin lievästi suurentunut vyötärön ympärysmitta. Nämä tulokset osoittavat, että lihavuuden ja keskivartalolihavuuden terveyshaittojen ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että käytännön työterveyshuollossa painoon kiinnitetään huomiota ja painoindeksin (BMI) lisäksi mitataan myös keskivartalolihavuus. Lihavuutta torjumalla voidaan ehkäistä sydäntauteja, diabetesta ja metabolisen oireyhtymän syntymistä työntekijöiden keskuudessa. Nämä ja muut taudit, joihin lihavuus myös vaikuttaa, heikentävät työkykyä, johtavat sairauspoissaoloihin ja lopulta ennenaikaiselle eläkkeelle. Työterveyshuollon toimilla voidaan kuitenkin ehkäistä lihavuutta ja siihen liittyvien tautien syntymistä. Tiedotus ja muu hyödyntäminen Tutkimuksesta ja sen tuloksista on tiedotettu Helsingin kaupungille. Helsinki Health Studyn seurantaryhmänä toimii kaupungin henkilöstötoimikunta ja sitä on informoitu tutkimuksesta. Erikseen on myös informoitu henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon johtoa. Työterveyshuollon lääkäreitä ja työterveyshoitajia on informoitu yhteisissä kokouksissa ja seminaareissa. Näitä tilaisuuksia pidetään myös jatkossa ja niissä uusimmat tulokset tulevat esille. Samoin on informoitu Kuntien eläkevakuutusta (Keva) tutkimuksen tuloksista. Peruskartoitusraportti (Harkonmäki ym. 2006c) oli Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja Kevan yhteisjulkaisu ja siitä on tiedotettu sekä kaupungin että Kevan organisaatiossa. Raportista laadittiin tiedote, jonka useat lehdet julkaisivat. Tieteellinen raportointi on tapahtunut sekä arvovaltaisissa kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä että kotimaisissa, Helsingin kaupungin tietokeskuksen raporttisarjoissa (julkaisuluettelo ja julkaisut tämän raportin liitteenä). Tuloksia voidaan hyödyntää mm. pyrittäessä edistämään työhyvinvointia henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon toimin. Erityisesti tulokset tuottavat tietoa työntekijöiden terveyden edistämistä varten ja osoittavat keskeisiä riskitekijöitä sekä riskiryhmiä, joissa terveyden edistämisen tarpeen ovat suuret. Samoin tulokset tuottavat tietoa eläkeprosessista, eläkeajatuksista, eläkeprosessin käynnistymisestä ja eläkkeelle siirtymisestä sekä näihin vaikuttavista tekijöistä. Tuloksia voidaan hyödyntää työyhteisössä pyrittäessä tukemaan työssä jaksamista normaaliin eläkeikään saakka. Samoin tuloksia voidaan hyödyntää eläkelaitoksessa, jossa myös pyritään tukemaan työkyvyn säilymistä, kuntoutusta ja työssä jaksamista eläkeikään saakka. Osallistuneet henkilöt Hankkeen toteuttamiseen ovat osallistuneet seuraavat henkilöt (*=TSR:n hankerahoituksella): Helsingin yliopisto: lääk.kand. Akseli Aittomäki*, VTM Karoliina Harkonmäki, prof. Eero Lahelma, ETM Tea Lallukka, dos. Pekka Martikainen, LL, VTM, KTM Kustaa Piha, dos. Ossi Rahkonen, THM Peppiina Saastamoinen*, dos. Sirpa Sarlio-Lähteenkorva (Elintarvikevirasto), dos. Karri Silventoinen, lääk.kand. Inka Utriainen*, LL Jan-Erik Wiens Keva: VTM Karoliina Harkonmäki, YTM Janne Väänänen Pohdinta ja johtopäätökset (jatkotutkimus) Laaja kirjo tekijöitä vaikuttaa eläkeprosessiin ja lopulta ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen. Luonnollisesti sairaudet, työ ja toimintakyky sekä fyysinen että psyykkinen ovat keskeisellä sijalla. Kuitenkin myös muut tekijät ennakoivat eläkkeelle siirtymistä: alhainen ammattiasema,

5 työn fyysinen ja psykososiaalinen rasitus sekä myös perhetekijät ja yleinen tyytyväisyys. Työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon toimin voidaan tukea työssä jaksamista eläkeikään saakka. Eläkehalukkuuden liian aikaiseen syntymiseen tulisi kiinnittää huomiota. Tärkeintä on terveyden ja työkyvyn tukeminen. Työhön liittyvien tekijöiden lisäksi työn ulkopuolisilla tekijöillä on myös merkitystä. Eläkeajatusten ja eläkkeelle siirtymisen yhteyttä tulisi tutkia lisää ja selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat tähän yhteyteen. Lisää tutkimusta tarvitaan myös työolojen sekä työn ja perheen yhteensovittamisen yhteydestä eläkeprosessiin. Keskeisten kansantautien riskitekijät tulisi tiedostaa aikaisempaa paremmin myös työelämässä ja työterveyshuollossa. Ikääntyneiden työntekijöiden keskuudessa tavataan runsaasti suositukset ylittäviä riskitekijäarvoja ja ne ennakoivat myöhempää sairastumista mm. sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään. Työpaikalla on mahdollisuus tavoittaa riskiryhmiin kuuluvia työntekijöitä ja järjestää ohjausta ja ryhmiä (esim. painonhallinta, tupakoinnin lopettaminen, liikunta), joiden avulla terveellisiä elintapoja voidaan edistää. Kuitenkin tietoja puuttuu useiden riskitekijöiden samanaikaisesta esiintymisestä ja niiden taustatekijöistä työympäristössä. Vähän on myös tukittu riskitekijöiden yhteyttä sairauspoissaolohin ja eläkeprosessiin. Julkaisut Karoliina Harkonmäki, Eero Lahelma, Pekka Martikainen, Ossi Rahkonen, Karri Silventoinen. Mental functioning (SF-36) and intentions to retire early among ageing municipal employees: The Helsinki Health Study. Scand J Public Health 2006:34: (2006a) Karoliina Harkonmäki, Eero Lahelma, Pekka Martikainen, Ossi Rahkonen, Karri Silventoinen. Associations of SF-36 mental functioning and family related factors with intentions to retire early among employees. Occup Environ Med 2006:63: (2006b) Karoliina Harkonmäki, Eero Lahelma, Janne Väänänen, Ossi Rahkonen. Eläkeaikomukset ja varhaiseläkkeelle siirtyminen Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa. Helsingin kaupungin tietokeskus ja Kuntien eläkevakuutus. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuskatsauksia 2006:4, 38 s. (2006c) Inka Utriainen, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, Akseli Aittomäki, Eero Lahelma. Lihavuus ja keskivartalolihavuus Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuskatsauksia 2006:1, 41 s. (2006a) Inka Utriainen, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, Akseli Aittomäki, Eero Lahelma. Keski-ikäisten painoindeksi ja keskivartalolihavuus. Selvitys Helsingin kaupungin henkilöstön terveystutkimusaineistosta. Suomen Lääkärilehti 2006:61: (2006b) Jan-Erik Wiens, Akseli Aittomäki, Eero Lahelma. Sydän- ja verisuonitautien biologiset riskitekijät Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuskatsauksia 2006:2, 32 s.

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Hyvinvoiva kunta arkiliikunnan olosuhdeseminaari Helsinki 6.11.2014 Jouni Lahti Hjelt-instituutti, Kansanterveystieteen osasto Helsingin kaupungin henkilöstön

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Terveydentila ja riskitekijät Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus Somalialaistaustaiset, etenkin miehet, kokivat terveytensä erityisen hyväksi ja he raportoivat

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

työkyvyttömyyseläkkeistä

työkyvyttömyyseläkkeistä FINNISH CENTRE FOR PENSIONS KANSAINVÄLINEN VAMMAISNAISSEMINAARI 12.3.2008 Kuvitettua Naisten tietoa työkyky ja työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyyseläkkeet Raija Gould Raija Gould Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus

Lisätiedot

Työssä jaksamiseen ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät

Työssä jaksamiseen ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät 240111 Eero Lahelma: Työssä jaksamiseen ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehittämishanke (106065) - loppuraportti Sisällys: Tiivistelmä 2 Abstract

Lisätiedot

Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010

Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010 Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010 Kommenttipuheenvuoro Anu Polvinen, Eläketurvakeskus Koulutusta kuvaava mittari (5 ryhmää): 1. Akateeminen korkea-aste 2. Ammatillinen korkea-aste 3. Keskiasteen koulutus

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI 1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

Eläkeaikomukset ja varhaiseläkkeelle siirtyminen Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa. tutkimuskatsauksia forskningsrapporter study reports

Eläkeaikomukset ja varhaiseläkkeelle siirtyminen Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa. tutkimuskatsauksia forskningsrapporter study reports HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS HELSINGFORS STADS FAKTACENTRAL CITY OF HELSINKI URBAN FACTS tutkimuskatsauksia forskningsrapporter study reports 2006 4 2006 KAROLIINA HARKONMÄKI EERO LAHELMA JANNE VÄÄNÄNEN

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Ikääntyneiden määrä kasvaa Väestöennuste ikäryhmittäin 1910 2060

Lisätiedot

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä KANSANTAUTIEN KANSSA TYÖELÄMÄSSÄ SOTERKOn tutkimuspäivä 23.9.2013 Marianna Virtanen, TTL Eira Viikari-Juntura, TTL Kansantautien kanssa

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

työssä selviytymisen tukena Itellassa

työssä selviytymisen tukena Itellassa Kunnon Polku Määräaikainen työn keventäminen työssä selviytymisen tukena Itellassa Työelämä muutosmurroksessa 17.11.2009 Työhyvinvointipäällikkö i Pirjo Talvela-Blomqvist l Itella Oyj 1 Itellan haasteita

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

TERVEYS KANNATTAA - sanoista tekoihin

TERVEYS KANNATTAA - sanoista tekoihin TERVEYS KANNATTAA - sanoista tekoihin Tule mukaan tekemään itsellesi, läheisillesi ja kunnallesi terveempi tulevaisuus Terveys on ihmisen elämän tärkeimpiä arvoja ja hyvinvoinnin tärkeä osatekijä. Politiikkaohjelma

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn. Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen

Hyvinvointia työstä. Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn. Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen Hyvinvointia työstä Tutkimuksesta hyviin käytäntöihin ja parempaan terveyteen ja työkykyyn Leila Hopsu, Jorma Seitsamo ja Janne Halonen Vaikuttavuustutkimus Postin työhyvinvointisäätiön tukemista työkykyä

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Terttu Kattelus, kouluterveydenhoitaja Paula Häkkänen, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäri Helsingin sosiaali- ja terveystoimi Neuvokas perhe -juhlaseminaari

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta?

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkkeelle Ikääntyvästä siirryttäessä työntekijästä hyvinvoivaksi eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Sari Stenholm TtT, Dos, Akatemiatutkija Sari Stenholm TtT,

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Työterveysyhteistyöllä eteenpäin - juhlaseminaari Eteran Auditorio 9.6.2015 Kaj Husman, professori emeritus Työterveyskäsite, ILO/WHO 1950: "kaikkien

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa?

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Lihavuus ja työ. Eira Roos. Työterveyshuollon erikoislääkäri LL (väit) Helsingin yliopisto Lääkärikeskus Aava

Lihavuus ja työ. Eira Roos. Työterveyshuollon erikoislääkäri LL (väit) Helsingin yliopisto Lääkärikeskus Aava Lihavuus ja työ Eira Roos Työterveyshuollon erikoislääkäri LL (väit) Helsingin yliopisto Lääkärikeskus Aava Ylipaino ja lihavuus Suomessa Suurin osa Suomen työikäisestä väestöstä on vähintään ylipainoisia,

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Kehollinen sivistys ja kokonaishyvinvointi. Tapio Korjus

Kehollinen sivistys ja kokonaishyvinvointi. Tapio Korjus Kehollinen sivistys ja kokonaishyvinvointi Tapio Korjus ÄLYKÄS ORGANISAATIO TEHOKKUUS tiimi osaamisen johtaminen suorituksen johtaminen tiedon johtaminen itsensä johtaminen organisaatio OPPIMINEN yksilö

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2018 15.10.2018 1 Sisällys Ylipainoisuus ja lihavuus Suomessa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta. Kansallinen lihavuusohjelma

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Kansantautien kanssa työelämässä

Kansantautien kanssa työelämässä Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet

Lisätiedot

Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi. liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille vuotiaille.

Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi. liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille vuotiaille. ESITYS LASTEN JA NUORTEN BMI-KORTISTA Liikuntatoimi nyt Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille 18-64 vuotiaille. Lappeenrannan

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Päihdeongelmaisen työkyky Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Työkyvyn arvio Työkyvyttömyys Juridinen käsite, johon aina liittyy lääketieteellinen arvio Sairaus-kudosvaurio-toimintakyvyn

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013 Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Taustaa - MOPO hankkeen tavoitteena on edistää nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Vanhuuseläkkeelle jäännin vaikutukset terveyteen Suomessa

Vanhuuseläkkeelle jäännin vaikutukset terveyteen Suomessa Vanhuuseläkkeelle jäännin vaikutukset terveyteen Suomessa tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen Etla Miksi tutkitaan? Eläkkeelle siirtymisen terveysvaikutuksista tiedetään Suomessa vähän, vaikka vanhuuseläkeiän

Lisätiedot

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Sisältö Mitkä tekijät vaikuttavat sairauspoissaoloihin? Akuutit infektiot Krooniset

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Maksakokeiden viiterajat

Maksakokeiden viiterajat Maksakokeiden viiterajat - ovatko ne kohdallaan? Päivikki Kangastupa erikoistuva kemisti, tutkija Mistä tulen? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kliinisen kemian laboratorio Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

12. SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VAARATEKIJÄT

12. SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VAARATEKIJÄT 12. SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VAARATEKIJÄT Liisa Hiltunen ja Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos 12.1 Kohonnut verenpaine Kohonnut verenpaine

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari:

Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: Kuntoutuksen vaikuttavuus, näytön paikka Mika Pekkonen johtava ylilääkäri Kuntoutus Peurunka Tämä esitys perustuu tarkastettuun väitöstutkimukseeni Kiipulankuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: 40-vuotisjuhlaseminaari:

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo TAUSTAA Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa hoidetaan

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Millainen on sinun työhyvinvointisi - syttyykö lamppu?

Millainen on sinun työhyvinvointisi - syttyykö lamppu? Millainen on sinun työhyvinvointisi - syttyykö lamppu? Timo Leino, LT, dos. Ylilääkäri 22.11.2012 Sähköurakoitsijapäivät perhe, ystävät, työtoverit läheiset, naapurit... Sosiaalinen ulottuvuus terveys,

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskeskus Kiipula, Kuntoutumiskeskus Apila, Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos sekä UKK-instituutti Hankkeen

Lisätiedot

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Työpapereita 50/2013 Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Kirjoittajat Karoliina Koskenvuo, FT, erikoistutkija etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätiedot

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot. Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus

Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot. Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus Suomenruotsalaiset Suomessa asuvia henkilöitä, jotka puhuvat

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten määrä kasvaa nopeasti 1990 2011 Ulkomailla syntyneitä 65 000 266 000 (5 %) Vieraskielisiä

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 TOUKOKUU 2016 1982 2012 Päälöydökset Miesten tupakointi väheni eniten ylimmässä koulutusryhmässä. Naisten tupakointi lisääntyi alimmassa koulutusryhmässä ja väheni ylimmässä.

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Lataa Liikuntalääketiede. Lataa

Lataa Liikuntalääketiede. Lataa Lataa Liikuntalääketiede Lataa ISBN: 9789516564015 Sivumäärä: 699 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.84 Mb Liikuntalääketiede on uusimpaan tieteelliseen näyttöön perustuva alan oppi- ja käsikirja. Liikuntalääketieteellisen

Lisätiedot

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS LUOTTAMUKSELLINEN Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö, koska työntekijän vuorokausirytmiä muutetaan. Yötyö aiheuttaa lähes kaikille sitä

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006 Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkistamisseminaari 2.6.2006 Esityksen rakenne! Mitä työolotutkimukset ovat?! Artikkelijulkaisun syntyhistoria! Sisältöalueet! Seminaarista puuttuvat

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Hankkeen tarve Idea hankkeeseen lähti yrittäjäjärjestöiltä -hanke Huoli yksinyrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön jaksamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta

Lisätiedot

Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.

Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1. Pidempiä työuria työkaarimallin avulla Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.2018 Haasteena työurien pidentäminen 2 Työkyky ja ikääntyminen

Lisätiedot

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Timo Leino LT, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Nuoret ja työ ohjelman koordinaattori Yliopistojen 22. työsuojelupäivät

Lisätiedot

Terveyden edistäminen - valintakoe , kello

Terveyden edistäminen - valintakoe , kello 1 (7) Terveyden edistäminen - valintakoe 22.5.2017, kello 12.00-16.00 alintakoetehtävien vastaukset ja pisteytys Tehtävä 1. ikein väärin väittämät Perehdy artikkeliin 1. uori I. Elintapojen terveysvaikutukset.

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Uudista ja Uudistu 26.9.2013 Tietoiskun rakenne Päihteet

Lisätiedot