HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014"

Transkriptio

1 HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley

2 Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion kohteena olivat tuulivoimasuunnittelun kannalta herkät ja muut suojelullisesti arvokkaat lajit. Metson soidinpaikat kartoitettiin erillisellä käynnillä. Hankealueella ei pesi suuria petolintuja. Lähimmät sääksen pesät ovat yli 2 kilometrin päässä alueen länsipuolella, ja merikotkan pesiä ei ole 10 kilometrin säteellä. Muitakaan tuulivoimalle herkkiä lajeja ei kartoituksessa löytynyt. Metsoa esiintyy alueella, mutta todennäköisesti vain yksittäisinä lintuina. Suunnittelualueelta ei ole myöskään rajattavissa alueita, joiden linnustolliset arvot olisivat ympäristöään korkeammat. Tulosten perusteella hankkeen pesimälinnustolle aiheuttamien riskien arvioidaan jäävän pieniksi. Johdanto Huittisten Kiimassuolle suunnitellaan tuulipuiston rakentamista. Suunniteltu hankealue sijaitsee noin 7 km Huittisten keskustasta lounaaseen (Kuva 1). Alue rajautuu idässä Jokisivun peltoihin ja lännessä Korvenkyläntiehen. Osana hankkeen luontoselvityksiä toteutettiin pesimälinnuston kartoitus. Tämä raportti esittelee kartoituksen tulokset ja arvioi niiden perusteella tuulivoimahankkeen mahdollisia vaikutuksia pesimälinnustoon. Kartoituksen maastotöistä ja raportoinnista on vastannut FT, biologi Thomas Lilley. Pesimälinnustoselvityksen tavoitteena oli paikallistaa huomionarvoisten ja lajien reviirit sekä samalla saada yleiskuva suunnittelualueen linnustollisista arvoista. Huomio kiinnitettiin valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisiin lajeihin, Euroopan Unionin direktiivilajeihin, Suomen erityisvastuulajeihin sekä muihin tuulivoiman kannalta herkkiin lajeihin, jotka voisivat asettaa rajoituksia maankäytölle. Metsien ns. peruslajistoa ei selvityksessä noteerattu. Kiimassuo on tyypillistä mäntyvoittoista kohtalaisen nuorta talousmetsää. Etukäteen ilmakuvan perusteella arvioituna linnustollisesti hyviä biotooppeja (vanhat kuusikot, lehdot, kosteikot) ei alueelta juuri odotettu löytyvän, ja tämä käsitys vahvistui ensimmäisillä maastokäynneillä. Hankealue on suurelta osin linnustollisesti tavanomaista, tai jopa keskimääräistä talousmetsää heikompaa. Kalliot ja niillä olevat suopainanteet tuovat jonkin verran monimuotoisuutta alueen maisemaan, mutta nekin ovat linnustollisesti hyvin vähälajisia elinympäristöjä.

3 Kuva 1. Hankealueen rajaus Menetelmät Suunnittelualue käytiin läpi kartoituslaskentamenetelmällä. Koko alue kierrettiin mahdollisimman kattavasti läpi kahteen kertaan. Varsinaiset kartoituskäynnit tehtiin ja Tähän aikaan lintujen laulukausi on parhaimmillaan. Kartoituskäynnit ajoitettiin aamuun klo 4-10 välille, jolloin linnut ovat aktiivisimmillaan. Kartoituksia tehtiin vain sateettomina aamuina. Kartoittaessa kuunneltiin laulavia lintuja ja avoimilla alueilla myös kiikaroitiin näkyvissä olevia lintuja. Reviireiksi tulkittiin valtakunnallisia linnustonseurannan ohjeita (Koskimies & Väisänen 1988) noudattaen seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Metson soidinpaikkojen kartoitusta varten tehtiin erillinen käynti jo jolloin inventoitiin kaikki soidinpaikoiksi soveliaat kohteet: varttuneet havumetsät, joissa harva puustorakenne ja maaston korkeuseroja; rämeitä reunustavat metsät; yli 30- vuotiaat harventamattomat männiköt. Metsokartoituksen yhteydessä saatiin havaintoja myös muusta varhain pesivästä linnustosta. Lisäksi pesimälinnustoa havainnoitiin kevätmuutonseurannan ohessa (12.4., ja 23.4.). Jonkin verran täydentäviä lintuhavaintoja saatiin myös lepakkokartoituksen yhteydessä, erityisesti kesä- heinäkuun käynneillä (6.6 ja 6.7). Epävarmuustekijät Pöllöjen kuuntelua alkukeväällä tai petolintupoikueiden kuuntelua keskikesällä ei erikseen suoritettu, mitä voidaan pitää selvityksen ainoina epävarmuustekijöinä. Muutontarkkailun yhteydessä oli kuitenkin hyvät mahdollisuudet havaita myös pesiviä petolintuja, mikäli sellaisia alueella olisi. Pöllöjen ääntelyaktiivisuus puolestaan vaihtelee suuresti mm. säätekijöistä johtuen sekä vuosien välillä, joten reviirien selville saanti

4 kuuntelemallakaan aina ole varmaa. Lisäksi alueella on hyvin vähän petolintujen ja pöllöjen suosimaa varttuneempaa metsää. Alueen kokoon ja elinympäristöjen yksipuolisuuteen nähden selvitystä voidaan pitää kattavana ja pesimälinnustosta saatua kuvaa riittävän tarkkana hankkeen vaikutusten arvioimiseksi. Joitakin yksittäisiä huomionarvoisten lajien reviirejä on kuitenkin saattanut jäädä löytymättä. Tulokset Kartoituksessa havaittiin direktiivilajien, silmälläpidettävien lajien ja Suomen erityisvastuulajien reviirejä yhteensä 19. Lisäksi havaittiin 8 muuta huomionarvoisen lajin reviiriä. Yhtään valtakunnallisesti uhanalaista lajia ei havaittu. Ainoa alueellisesti uhanalainen laji oli metso, jonka ulosteita löydettiin kolmesta paikasta. Lajisto koostui yksinomaan metsälajeista. Havaituista ns. huomionarvoisista lajeista mikään ei ole tuulivoimarakentamisen vaikutuksille erityisen herkkä. Kehrääjälle olisi periaatteessa tarjolla sopivaa kallioista elinympäristöä, mutta lajia ei havaittu huolimatta useammasta yöaikaan tehdystä käynnistä alueella. Petolinnuista havaittiin ainoastaan varpushaukka mahdollisesti pesivänä. Varsinais- Suomen ELY- keskukselta saadun tiedon mukaan lähimmät sääksen pesät ovat yli 2 kilometrin päässä alueen länsipuolella, ja merikotkan pesiä ei ole 10 kilometrin säteellä. Taulukko 1. Luokitellut lajit. EU:n direktiivilajien, uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävien (NT), alueellisesti uhanalaisten (RT) ja Suomen erityisvastuulajien parimäärät hankealueella. Laji Tieteellinen nimi EU D1 NT RT Vastuu- laji Pari- määrä Pyy Tetrastes bonasia x 4 Palokärki Dryocopus martius x 1 Kurki Grus grus x 1 Käenpiika Jynx torquilla x 1 Pikkulepinkäinen Lanius collurio x 1 Leppälintu Phoenicurus phoenicurus x 3 Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix x 5 Teeri Tetrao tetrix x x x 3 Metso Tetrao urogallus x x x x esiintyy

5 Taulukko 2. Muiden huomionarvoisten lintulajien parimäärät hankealueella. Laji Tieteellinen nimi Pari- määrä Korppi Corvus corax 1 Kulorastas Turdus viscivorus 1 Käki Cuculus canorus 2 Metsäviklo Tringa ochropus 1 Peukaloinen Troglodytes troglodytes 2 Varpushaukka Accipiter nisus 1 Lajikohtaista tarkastelua Luokitellut lajit Pyy (Tetrastes bonasia) Neljä reviiriä tulkittiin selvitysalueelta. Pyy on reviirillään ympäri vuoden viihtyvä paikkalintu, minkä vuoksi se saattaa kärsiä raskaasta maankäytöstä. Alueella on kuitenkin melko paljon lajille sopivia nuoria, kuusivaltaisia sekametsiä, joten reviirin siirtyminen on mahdollista. Pyy on vaikeahko havaittava, ja havainnointia tehostettiin käyttämällä atrappia (pyypilliä) lajille sopivissa elinympäristöissä. Palokärki (Dryocopus martius) Yksi reviiri hakkuiden ympäröimässä metsikössä Kiimasuon pohjoisreunalla. Laji vaatii laajan reviirin. Kurki (Grus grus) Suurena lintuna kurki saattaa törmätä tuulivoimaloihin. Laji on voimakkaasti runsastunut. Alueen ainoa pari piti reviiriään Kiimasuolla, suunnittelualueen eteläreunalla. Koska kurkea esiintyy nykyään kaikenlaisilla kosteikoilla, ei jokaista pesivää paria ole mahdollista huomioida tuulivoimarakentamisessa. Kiimasuo ei ole lajin populaation kannalta tärkeä pesimäalue. Käenpiika (Jynx torquilla) Yksi reviiri alueen länsiosassa. Laji ei ole tuulivoimarakentamisen vaikutuksille herkkä. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) Yksi reviiri alueen länsiosassa hakkuuaukolla. Laji ei ole tuulivoimarakentamisen vaikutuksille herkkä. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) Kolme reviiriä eri puolilla aluetta. Reviirejä saattaa olla jonkin verran enemmänkin, sillä alueella on hyvin paljon leppälinnulle sopivaa kuivahkoa mäntymetsää. Laji viihtyy hyvin myös soiden reunametsissä. Laji ei ole tuulivoimarakentamisen vaikutuksille herkkä.

6 Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) Viisi reviiriä alueen koivua kasvavissa kosteammissa metsissä. Lajille on tyypillistä esiintyä löyhinä ryhminä. Sirittäjä oli parimäärältään runsain luokiteltu laji, mutta laji ei kuitenkaan ole tuulivoimarakentamisen vaikutuksille herkkä. Teeri (Tetrao tetrix) Kolme teerireviiriä havaittiin pulputtavien koiraiden perusteella huhti- ja toukokuun käynneillä. Useampien kukkojen soidinkeskittymiä ei havaittu. Laji ei ole elinympäristövaatimuksiltaan läheskään niin vaatelias kuin metso, joten yksittäisiin kukkoihin ei hankkeella ole juuri vaikutusta. Metso (Tetrao urogallus) Metso on Etelä- Satakunnassa nykyään harvalukuinen pesimälaji, mutta sen kannankehitys on kuitenkin viime vuodet pysynyt melko vakaana tai kanta on jopa runsastunut. Hankealueella esiintyy metsoja ulostehavaintojen perusteella. Alueella olisi myös periaatteessa soidinpaikoiksi sopivaa aukkoista kalliometsää. Ilmeisesti useamman kukon soidinpaikat, jos sellaisia seudulla on, ovat kuitenkin hankealueen ulkopuolella, todennäköisesti eteläpuolella missä metsäalue jatkuu laajempana. Muut huomionarvoiset lajit Korppi (Corvus corax) Yhden parin ääntelyä kuultiin alueen kaakkoisosassa. Varsinainen pesä saattaa sijaita alueen ulkopuolella. Kulorastas (Turdus viscivorus) Yksi reviiri keskiosan kalliolla. Laji on tyypillinen vanhojen mäntymetsien lintu, mutta melko harvalukuinen. Käki (Cuculus canorus) Kukkuva käki havaittiin kahdessa paikassa, mutta havainnot eivät olleet samanaikaisia joten ne saattoivat koskea samaakin yksilö. Käen reviiri on tyypillisesti laaja, eikä se erityisesti kärsi maankäytöstä. Metsäviklo (Tringa ochropus) Yksi reviiri Kiimasuon laidalla. Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) Kaksi reviiriä alueen kuusivaltaisissa metsissä. Varpushaukka (Accipiter nisus) Reviiri mahdollisesti alueen länsiosassa, missä nähtiin pesivän oloisesti käyttäytynyt lintu. Pesintää ei kuitenkaan kyetty varmistamaan eikä poikuetta havaittu myöhemmin kesällä. Pesä saattoi sijaita alueen ulkopuolellakin. Varpushaukka on oletettavasti tuulivoimalle vähiten herkkiä petolintulajeja, koska sen lentokorkeudet ovat varsinkin pesimäaikaan tyypillisesti matalia.

7 Kuva 2. Luokiteltujen ja muiden huomionarvoisten lintulajien reviirit hankealueella.

8 Kuva 3. Metsohavainnot hankealueella. Alueella ei tehty varsinaisia näköhavaintoja metsosta, mutta kolmesta paikasta löydettiin vähäisiä määriä lajin ulosteita.

9 Päätelmät ja suositukset Selvityksessä ei havaittu tuulivoimarakentamisen vaikutuksille erityisen alttiita lajeja. Myöskään linnustollisesti ympäristöstään erottuvia kohteita ei löydetty. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että tuulivoimarakentamisella tulisi todennäköisesti olemaan vain vähäiset vaikutukset alueen pesimälinnustoon. Ainoastaan metso saattaa häiriöalttiina lajina kärsiä jonkin verran tuulivoimarakentamisesta. Alueella ei kuitenkaan ole useamman kukon soidinpaikkoja, vaan siellä esiintyy todennäköisesti vain yksittäisiä metsoyksilöitä, joten vaikutukset alueelliseen metsopopulaatioon jäisivät hyvin vähäisiksi. Pesimälinnustoa ei tarvitse hankkeessa erityisesti huomioida. Kuitenkin tulee mahdollisuuksien mukaan välttää yhtenäisten metsäkuvioiden pirstomista mm. metsoon kohdistuvien vaikutusten vähentämiseksi. Lähteet BirdLife Suomi 2011: Suomen alueellisesti uhanalaiset lintulajit. Internet- sivut, alueelliset.shtml, viitattu Koistinen J. 2004: Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset. Suomen ympäristö 721. Ympäristöministeriö. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustoseurannan havainnointiohjeet. 2., uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Internet- sivut, viitattu Ympäristöministeriö 2007: Lintudirektiivin I- liitteen lajit Suomessa. Internet- sivut, viitattu Ympäristöministeriö 2008: Suomen kansainväliset vastuulajit. Internet- sivut, viitattu

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion kohteena

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Raportti 29.5.2015 Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat ja ilmakuvat: Kirjoittaja: Toimittaja: Kiitokset: Matti Sissonen

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuiston pöllöselvitys ja metsojen soidinpaikkakartoitus

Korvennevan tuulivoimapuiston pöllöselvitys ja metsojen soidinpaikkakartoitus Liite 6 OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuiston pöllöselvitys ja metsojen soidinpaikkakartoitus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32233 Raportti 1 (7) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Marko Vauhkonen 8.9.2011 PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A OX2 MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A OX2 MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A OX2 MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO KEHRÄÄJÄSELVITYS 2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18892P002 Tiina Mäkelä Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011.

Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011. Huuhkaja saattaa pesiä alueella Suomen Luontotieto Oy 35/2012 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen Sisältö

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA

SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.12.2013 SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUUTON SEURANTA Päivämäärä 02/12/2013

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011

Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011 KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011 Leppälintu pesii alueen männiköissä Suomen Luontotieto Oy 20/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

Linnustoselvitys Porin Ahlaisten alueella 2012

Linnustoselvitys Porin Ahlaisten alueella 2012 Linnustoselvitys Porin Ahlaisten alueella 2012 1 1. Johdanto Porin Ahlaisiin suunnitellun tuulivoimapuiston viitteellinen pinta-ala on noin 6 km 2 ja se sijoittuu meren ja Valtatie 8:n väliin (Liite 1).

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Punakylkirastaan pesä. Kuva: Jari Venetvaara 24.5.2016 Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Jari Venetvaara Karrakuja 6, 66400 LAIHIA Email: jari.venetvaara(ät)venetvaara.fi

Lisätiedot

SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja käytetyt menetelmät... 4 3.1 Kartoituslaskentamenetelmä... 4 4.1 Alueella pesivät

Lisätiedot

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti

Lisätiedot

LUVIAN LEMLAHDEN TUULIPUISTOALUEEN LIITO ORAVA JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

LUVIAN LEMLAHDEN TUULIPUISTOALUEEN LIITO ORAVA JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS LUVIAN LEMLAHDEN TUULIPUISTOALUEEN LIITO ORAVA JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS EsaLammi 21.5.2012 LUVIANLEMLAHDENTUULIPUISTOALUEENLIITO ORAVA JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 AINEISTOJAMENETELMÄT...2

Lisätiedot

Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.

Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi 1 Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Ylä-Tervajärvi 4 Ylä-Tervajärvellä havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 EU:n lintudirektiivin

Lisätiedot

VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS

VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja VAPO Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 31.10.2012 Viite 82143294-01 VAPO OY AHOSUON AHOSUON Päivämäärä 31/10/2012 Laatija Sari Savolainen Tarkastaja Tarja Ojala Kuvaus Ahosuon

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä

Lisätiedot

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve

Lisätiedot

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...

Lisätiedot

Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007

Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 5 Liitteet Liite 1 Liite

Lisätiedot

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Marko Vauhkonen 18.8.2010 PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Vapo Oy Sievin Tuohinevan linnustoselvitys 9M

Vapo Oy Sievin Tuohinevan linnustoselvitys 9M Vapo Oy Sievin Tuohinevan linnustoselvitys 9M607155 30.11.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 4 Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3

Lisätiedot

SIEVIN JAKOSTENKALLION TUULIVOIMAPUISTO

SIEVIN JAKOSTENKALLION TUULIVOIMAPUISTO SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINENERGIES FINLAND OY SIEVIN JAKOSTENKALLION TUULIVOIMAPUISTO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21901 2 (11) Jakostenkallion tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET JA NATURA-ARVIO SEIVÄSSUON SIJOITUS- VAIHTOEHDOSTA

TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET JA NATURA-ARVIO SEIVÄSSUON SIJOITUS- VAIHTOEHDOSTA Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 106 /2007 Jyväskylän seudun jätteenkäsittelykeskuksen sijoituspaikan kartoitus TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET JA NATURA-ARVIO SEIVÄSSUON SIJOITUS-

Lisätiedot

Raportti 29.5.2015. Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Raportti 29.5.2015. Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Raportti 29.5.2015 Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Selvitysalueella tavattu hiiripöllö. Matti Sissonen Karttakuvat: Faunatica Oy Pohjakartat ja ilmakuvat:

Lisätiedot

Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M

Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M607155 1.10.2007 9M606143 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Kartoituslaskenta 2 3 TULOKSET 3 3.1 Mustasaaren itäpuolinen osa-alue 3 3.2 Säilynneva,

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014

Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Pajulintu on alueen runsain pesimälintu Suomen Luontotieto Oy 28/2014 Jyrki Matikainen, Tikli Matikainen ja Pihla Matikainen Sisältö

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön

Lisätiedot

Hollolan Miekkiön-Luhdantaustan alueen kanalintuselvitys, täydennetty versio 4.10.2015

Hollolan Miekkiön-Luhdantaustan alueen kanalintuselvitys, täydennetty versio 4.10.2015 Liite 1. Hollolan Miekkiön-Luhdantaustan alueen kanalintuselvitys, täydennetty versio 4.10.2015 1. Tuulivoiman vaikutukset kanalintuihin 1.1. Rakentamisen aikaiset vaikutukset Tuulivoimarakentaminen voi

Lisätiedot

METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS

METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS TYÖNUMERO: E27655.40 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Pekka Routasuo & Marko Vauhkonen 18.8.2010 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SISÄLLYS 1

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lisäalueiden pesimälinnustoja liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lisäalueiden pesimälinnustoja liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston lisäalueiden pesimälinnustoja liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 17/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista...

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Laskentamenetelmä... 4 Tulokset... 4 Linnuston yleiskuvaus...

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Koiramäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys

Koiramäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A GREENWATT OY JA KARSTULAN KUNTA Koiramäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 Koiramäen soidinselvitys

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY RAPORTTEJA 7/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen

Lisätiedot

Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys

Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY JA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 1 (9) Marjo Pihlaja Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ulppaanmäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys

Ulppaanmäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA GREENWATT OY JA VIITASAAREN KAUPUNKI tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 1 (8) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Jurvan/Teuvan Lintunevan pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy. Liro. Suomen Luontotieto Oy 43/2008 Jyrki Oja, Satu Oja

Jurvan/Teuvan Lintunevan pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy. Liro. Suomen Luontotieto Oy 43/2008 Jyrki Oja, Satu Oja Jurvan/Teuvan Lintunevan pesimälinnustoselvitys 2008 Vapo Oy Liro Suomen Luontotieto Oy 43/2008 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja käytetyt menetelmät... 4

Lisätiedot

Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys

Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A UPM KYMMEN OYJ Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY [Asiakasnro-projektinro] Raportti 1 (9)

Lisätiedot

Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia

Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia Mankisennevan linnustoselvitys 1 Mankisennevan linnustoselvitys Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 LASKENTAMENETELMÄT... 1 2.1 LINJALASKENTA... 1 2.2 KARTOITUSLASKENTA... 2 3 TULOKSET... 2 4

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY Raportteja 5/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY RAPORTTEJA 6/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä

Lisätiedot

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Ympäristökonsultointi Jynx Oy, 2014 Koppelo tiellä. Metso kuuluu Isovuoren pesimälinnustoon. Kuva: Ari Kuusela Tappikatu 2 A 6 20660 LITTOINEN hannuklemola@gmail.com

Lisätiedot

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy 16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon

Lisätiedot

Vapo Oy. Leväsuon linnustoselvitys, Pyhäjärvi

Vapo Oy. Leväsuon linnustoselvitys, Pyhäjärvi 16.10.2009 67090252 Vapo Oy Leväsuon linnustoselvitys, Pyhäjärvi 9M609143 1 Vapo Oy: Leväsuon linnustoselvitys, Pyhäjärvi Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 LASKENTAMENETELMÄ... 2 2.1 Linjalaskenta... 2 3 TULOKSET...

Lisätiedot

Storträsket-Furusbacken

Storträsket-Furusbacken Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Kauhavan kaupunki. Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Kauhavan kaupunki Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 8/2016 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys 2015 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 1. Ampumahiihtostadionin eteläpuoliset alueet 5 2. Junaradan itäpuoli 7 3. Ampumahiihtostadionin

Lisätiedot

Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy. Perhon Alajoen tuulivoimapuiston kanalintuselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy. Perhon Alajoen tuulivoimapuiston kanalintuselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Perhon Alajoen tuulivoimapuiston kanalintuselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 14/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi 28.5.2007 1. Yleistä...1 2. Tutkimusmenetelmät...2 3. Räskin-Syvälahdenpohjan vesi- ja rantalinnusto 2007...3 4. Soininlaakson

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

Päivämäärä 28.5.2012 EPV TUULIVOIMA OY METSON SOIDINPAIKKAKARTOITUS TEUVAN PASKOONHARJUN TUULIVOIMA-ALUEELLA

Päivämäärä 28.5.2012 EPV TUULIVOIMA OY METSON SOIDINPAIKKAKARTOITUS TEUVAN PASKOONHARJUN TUULIVOIMA-ALUEELLA Päivämäärä 28.5.2012 EPV TUULIVOIMA OY METSON SOIDINPAIKKAKARTOITUS TEUVAN PASKOONHARJUN TUULIVOIMA-ALUEELLA EPV TUULIVOIMA OY METSON SOIDINPAIKKAKARTOITUS TEUVAN PASKOONHARJUN TUULIVOIMA-ALUEELLA Päivämäärä

Lisätiedot

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

4.2 Pajala. 6 Northland Mines Oy

4.2 Pajala. 6 Northland Mines Oy 6 Northland Mines Oy Taulukko 4. Löydetyt pöllöreviirit Korin selvitysalueella vuonna 2011 (rev.nro = liitekartan reviirinumero). laji paikka pvm. rev.nro helmipöllö Äkäsjoki/Kuervaara 4.4. 1 helmipöllö

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Pudasjärven. pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy 39/2008 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Pudasjärven. pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy 39/2008 Jyrki Oja, Satu Oja Pudasjärven Kuokkasuon pesimälinnustoselvitys 2008 Suomen Luontotieto Oy Vapo Oy Toinen alueella pesineistä pikkusirkkukoiraista rengastettiin Suomen Luontotieto Oy 39/2008 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö

Lisätiedot

AHLMAN GROUP OY. A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy

AHLMAN GROUP OY. A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston sähkönsiirtolinjojen pesimälinnustoselvitys ja liito-oravatäydennys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 27/2014 sisällysluettelo

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset

Lisätiedot

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella.

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella. 4.5 Vaikutukset luonnonympäristöön 4.5.1 Yleistä Suunnitteilla olevien 14 tuulivoima-alueen linnustoselvityksen on laatinut Lakeuden luontokartoitus v. 2015. Osalla selvitysaluetta on tehty linnuston muutonseurantaa

Lisätiedot

Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys. Päivämäärä 1.10.2013 SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys. Päivämäärä 1.10.2013 SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 1.10.2013 SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Kattiharju tuulivoimapuiston kanalintujen soidinselvitys

Kattiharju tuulivoimapuiston kanalintujen soidinselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharju tuulivoimapuiston kanalintujen soidinselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Soidinselvitys 1 (7) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Tuulivoimahanke Soidinmäki

Tuulivoimahanke Soidinmäki Tuulivoimahanke Soidinmäki 2013-12-12 Natura 2000 arvioinnin tarveharkinta; Kulhanvuoren alue (FI0900112, SCI ja SPA) Kulhanvuoren Natura 2000-alueen Natura-arvioinnin tarvearviointi Tilaajaa: Konsultti:

Lisätiedot

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 30.8.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Kurikan Viiatin tuulivoimapuistojen lisäalueiden metsojen soidinpaikkaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Kurikan Viiatin tuulivoimapuistojen lisäalueiden metsojen soidinpaikkaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Kurikan Viiatin tuulivoimapuistojen lisäalueiden metsojen soidinpaikkaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 16/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 Päivämäärä 22/8/2012 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN TUULIVOIMA OY PUNKALAITUMEN ISOSUON PESI- MÄLINNUSTO-, LUONTOTYYPPI- JA KASVILLISUUSSELVITYS

PUNKALAITUMEN TUULIVOIMA OY PUNKALAITUMEN ISOSUON PESI- MÄLINNUSTO-, LUONTOTYYPPI- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Pesimälinnusto- ja luontotyyppiselvitys Päivämäärä 15.6.2015 Viite 1510011224 PUNKALAITUMEN TUULIVOIMA OY PUNKALAITUMEN ISOSUON PESI- MÄLINNUSTO-,

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET

KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET Päivämäärä 6..5 KANGASTUULI OY/ELEMENT POWER KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET Päivämäärä 6..5 Laatija Tarkastaja Pekka Majuri, Antje Neumann, Niina Onttonen Erika

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY. Huso Pöylän tuulivoimapuiston. soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

PÖYRY FINLAND OY. Huso Pöylän tuulivoimapuiston. soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY PÖYRY FINLAND OY Huso Pöylän tuulivoimapuiston osayleiskaavaalueen metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 2/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä

Lisätiedot

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa Joensuun kaupungin kyljessä sen pohjoispuolella (Kartta 1). Tämä linnustoselvitys

Lisätiedot

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

METSON SOIDINALUEIDEN JA PÄIVÄREVIIRIEN SELVITYS 2012 (Täydennysselvitys vuoden 2011 tehdylle selvitykselle)

METSON SOIDINALUEIDEN JA PÄIVÄREVIIRIEN SELVITYS 2012 (Täydennysselvitys vuoden 2011 tehdylle selvitykselle) NÄSEN KARTANON TUULIPUISTO METSON SOIDINALUEIDEN JA PÄIVÄREVIIRIEN SELVITYS 2012 (Täydennysselvitys vuoden 2011 tehdylle selvitykselle) Lotta Lindholm (Firma Lotta Lindholm) / Silvestris luontoselvitys

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAN MUUTOSPAINEALUEELLE NASTOLASSA

LUONTOSELVITYS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAN MUUTOSPAINEALUEELLE NASTOLASSA LUONTOSELVITYS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAN MUUTOSPAINEALUEELLE NASTOLASSA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 7.2.2013 1 JOHDANTO Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto päätti kesäkuussa 2010 käynnistää

Lisätiedot

Näsenkartanon tuulivoimapuisto täydentävä linnustoselvitys 2012

Näsenkartanon tuulivoimapuisto täydentävä linnustoselvitys 2012 Näsenkartanon tuulivoimapuisto täydentävä linnustoselvitys 2012 Silvestris luontoselvitys oy 7.9.2012 Silvestris luontoselvitys oy: Näsenkartanon tuulivoimapuisto täydentävä linnustoselvitys 2012 2 (9)

Lisätiedot

Tekijät Hannu Klemola Ari Kuusela

Tekijät Hannu Klemola Ari Kuusela Sisällys Tekijät Johdanto ja menetelmät.. Rajamäenkylän muuttolintujen tarkkailu keväällä 2014 ja syksyllä 2014. Kevätmuutto 2014 Syysmuutto 2014 10 Rajamäenkylän hankealueen linnusto Tiira-aineistossa.

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LINNUSTOSELVITYS

ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 20.8.2012 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LINNUSTOSELVITYS ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys

Pesimälinnustoselvitys Pesimälinnustoselvitys NURMEKSEN KÄNKKÄÄLÄN KAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija KESÄKUU 2014 www.osuuskuntatoimi.fi SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Selvitysmenetelmät... 2 3. Tulokset...

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ

RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NCC SUOMI OY RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28378 2 (8) Ruskon kaupan suuryksikkö FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot