Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uudet tuulet akuuttihoidon kirjo fibrinolyysistä kotihoitoon
|
|
- Jussi Hänninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LUKU 9 Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uudet tuulet akuuttihoidon kirjo fibrinolyysistä kotihoitoon VELI-PEKKA HARJOLA JYRI KOIVUMÄKI Syvän laskimotromboosin (SLT) ja keuhkoembolian (KE) vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi väestössä on arvioitu 1 2 / Noin puoleen SLT:ista liittyy useimmiten oireeton keuhkoembolisaatio. SLT-potilaiden avohoito on vakiintunut maassamme, mutta KE-potilaat on pääsääntöisesti hoidettu vuodeosastoilla todellisesta riskistä riippumatta tai sitä arvioimatta. Sen vuoksi pienen kuoleman riskin potilaiden nopean kotiutuksen ja kotihoidon kriteerien tunnistamisessa on tällä hetkellä eniten opittavaa. Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoitolinjat SLT:n ja KE:n hoitomuotoja ovat antikoagulaatiohoito ja invasiiviset hoidot sekä systeeminen fibrinolyysi KE:n hoidossa. SLT:n hoitovalinnat perustuvat oireiden ja löydösten vaikeuteen sekä tukoksen sijaintiin. KE:n hoitovalinnat taas perustuvat varhaisen kuoleman riskin mukaan tehtävään jaotteluun suuren, kohtalaisen ja pienin riskin luokkiin (taulukko 1) (1). Sen suhteen keskeiset tekijät ovat kuoleman riskin kliininen arvio, hemodynaaminen tilanne, oikean puolen kuormituksen kuvantamislöydökset ja biomerkkiainetasot. KE:ta epäiltäessä keuhkovaltimoiden tietokoneangiografia on ensisijainen tutkimus, jossa tulee samalla arvioida myös sydämen oikean kammion kuormitus. Kuormitus määritellään TT:ssä siten, että oikean kammion loppudias- TAULUKKO 1. Varhainen kuolemanvaara Verenkierto Oikean kammion kuormitus Hoito Suuri (> 15 %) Epävakaa, sokki Kyllä Liuotushoito Kohtalainen (3 15 %) 1 Vakaa Kyllä (kuvantaminen 2 tai biomerkkiaineet 3 /EKG) Sairaalahoito 4 Pieni ( < 2 %) 1 Vakaa Ei Kotihoito 5 1 Suuren riskin potilaita lukuun ottamatta kuolemanvaaran arviointiin suositellaan lisäksi esim PESI- tai spesi-riskiluokituksen käyttöä. 2 Kuvantaminen = TT-tutkimus tai sydämen ultraääni. 3 Biomerkkiaineet = troponiinit ja natriureettiset peptidit. 4 Kohtalaisen riskin keuhkoemboliapotilas voidaan kotiuttaa alkuvaiheen seurannan (1 2 vrk) jälkeen, mikäli potilaan vointi pysyy vakaana. 5 Kotiutus joko päivystyspoliklinikalta tai alle 1 vrk seurannan jälkeen. Taulukko 1. Varhaisen kuolemanvaaran arviointi ja hoitolinjan valinta. 264 Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero
2 Oikean kammion laajentuma TAULUKKO 2. RVEDD > 30 mm parasternaalisessa pitkittäisleikekuvassa RVEDD/LVEDD > 0,9 kärjen nelikammiokuvassa Oikean kammion vapaan seinämän hypokinesia (ja apikaalinen kontraktio)*(mcconnelin merkki) Septumin oikeneminen diastolessa oikean puolen dilataation takia, deltoid sign Trikuspidaalivuodon nopeus > 2,8 m/s (> 3,4 m/s viittaa krooniseen tilaan) RVEDD = oikean kammion loppudiastolinen läpimitta LVEDD= vasemman kammion loppudiastolinen läpimitta Taulukko 2. Keuhkoemboliaan liittyvän oikean kammion kuormituksen löydökset sydämen kaikukuvauksessa. tolinen läpimitta ylittää TT-leikkeessä vasemman kammion suurimman mitan. Sydämen kaikukuvaus on hyödyksi sokkipotilaan erotusdiagnostiikassa ja tarvittaessa potilaiden tarkemmassa luokittelussa hoitovalintaa ajatellen (taulukko 2). Arvioinnin tulee olla kokonaisvaltainen eikä perustua yksittäiseen rajapintaiseen arvoon. On hyvä muistaa, että oikean kammion akuutti painekuormitus voi aiheuttaa subendokardiaalista iskemiaa, ja siten joskus sydänlihasmerkkiainepäästöä, sekä oikean kammion venytys natriureettisten peptidien nousun (1). Nämä ovat kohonneen kuoleman riskin merkkejä, mutta niiden rutiininomainen määrittäminen kaikilta KE-potilailta ei ole perusteltua. Mikäli kuvantamistutkimusta joudutaan odottamaan useita tunteja (yli 4 h), suositellaan vähintään kohtalaisen ennakkotodennäköisyyden tapauksissa aloittamaan hoitoannoksella pienimolekyylinen hepariini (LMWH) jo ennen tutkimusta suuren todennäköisyyden potilailla mahdollisimman varhain (2). Antikoagulanttihoito LMWH:t (daltepariini, enoksapariini ja tintsapariini) ja varfariini ovat vuosia olleet SLT:n ja KE:n hoidon perusta. KE ja SLT ovat myös apiksabaanin, dabitraanin ja rivaroksabaanin virallisia indikaatioita (3 5). Myös edoksabaanilla on vastaavanlainen tutkimusnäyttö (6). Vakioannoksisten uusien antikoagulanttien käyttö helpottaa hoidon toteuttamista niin hoitoa aloitettaessa kuin jatkohoidossa. Kliinikon on tunnettava kunkin lääkeaineen aloitustapa sekä jatkohoidon periaatteet. Ensimmäinen NOAC-spesifinen antidootti on hyväksytty dabigatraanivaikutuksen kumoamiseksi. Suuren riskin potilaiden hoito Suuren riskin KE on kliininen diagnooosi, jossa akuutti KE johtaa hypotensioon tai sokkiin. Ainoastaan suuren riskin KE on trombolyysihoidon kiistaton indikaatio (2). Hoidosta on laajin näyttö alteplaasilla ja tenekteplaasilla, joka käytännössä soveltuu hoitoon yksinkertaisimmin. Hoidon aloittamisessa ei ole aikaa viivyttelyyn, ja epäilyn vahvistumiseen riittää yleensä bedside sydämen kaikukuvaus, jossa nähdään oikean kammion dilataatio. Ennen liuotushoitoa on arvioitava liuotushoidon ehdottomat kontraindikaatiot. Hypotensio hoidetaan tarvittaessa varovaisen nesteytyksen ja esim. noradrenaliini-infuusion avulla. Liiallinen nesteytys sen sijaan voi pahentaa oikean kammion venytystä, siirtää septumia vasemmalle ja siten heikentää vasemman kammion täyttöä ja edelleen vaikeuttaa sokkia. Erityistilanteissa voidaan turvautua invasiivisiin hoitoihin ja jopa tilapäiseen ECMO-hoitoon (7, 8). Kohtalaisen riskin potilaiden hoito Kohtalaisen riskin KE:lla tarkoitetaan tilaa, jossa verenkierto on vakaa, mutta sydämen oikean puolen kuormitus, sydänlihasmerkkiainepäästö tai natriureettisen peptidin kohonnut arvo on osoitettavissa. Tämän lisäksi ESCin uusin suositus suosittaa käyttämään kliiniseen riskinarvioon Pulmonary Embolism Severity Index (PESI)- tai simplified PESI-laskuria (spesi) (9). Biomerkkiaineita ei sinänsä tule ottaa pelkästään riskinarviointia varten, ellei niitä ole määrätty esim. epäselvän rintakivun tai hengenahdistuksen selvittämiseksi. On hyvä muistaa, että oikean puolen kuormituksen merkkien kehittyminen edellyttää huomattavan laaja-alaista tai hyvin proksimaalista embolisaatiota. Oikean puolen laajeneminen voidaan todeta tietokonetomografiassa. Sydämen kaikukuvaus ei sinänsä ole välttämätön, mutta toisaalta sen avulla voidaan arvioida myös keuhkovaltimopainetaso. Viimeisimmän näytön perusteella potilaat hoidetaan tavanomaisella antikoagulanttihoidolla, sillä näyttöä liuotushoidon vaikutuksista kuolleisuuteen ei ole (10 11). Käytännössä potilaat on hyvä ottaa seurantaan 1 2 vuorokauden ajaksi esimerkiksi päivystysosastolle ja arvioida sen jälkeen kotiutuksen mahdollisuudet. Mikäli tilanne muuttuu epästabiiliksi, edetään liuotushoitoon. Jos Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero 265
3 TAULUKKO 3. PESI (piste) spesi (piste) Ikä 1 / ikävuosi > 80 vuotta = 1 Miessukupuoli 10 Maligniteetti 30 1 Sydämen vajaatoiminta 10 1 Keuhkosairaus 10 1 Sydämen syke > 110/min 20 1 Systolinen verenpaine < 100 mmhg 30 1 Hengitystaajuus 30/min 20 Lämpö < 36 C 20 Alentunut tajunnan taso, sekavuus 60 Happisaturaatio < 90 % huoneilmalla 20 Tulkinta PESI: < 65 pistettä: luokka I, hyvin pieni riski (30 päivän kuoleman riski 0 1,6 %) pistettä: luokka II, pieni riski (1,7 3,5 %) pistettä: luokka III, keskisuuri riski (3,2 7,5 %) pistettä: luokka IV, suuri riski (4,0 11,4 %) > 125 pistettä: luokka V, hyvin suuri riski (10,0 24,5 %) spesi: 0 pistettä: pieni riski (1,1%), vähintään 1 piste: suuri riski (8,9%). Taulukko 3. Keuhkoembolian kuolemanriskin arviointi PESI- ja spesi-pisteytysten perusteella. selvät oikean puolen kuormituksen löydökset on todettu alkuvaiheessa, kannattaa sydämen ultraäänitutkimus tehdä mieluummin lähellä potilaan kotiutusta kuin heti hoidon alussa, sillä keuhkovaltimopaine ja oikean kammion kuormitus korjaantuvat usein nopeasti antikoagulaation aloittamisen jälkeen. Rutiininomainen sydämen ultraäänitutkimus ei kuitenkaan ole perusteltu. Pienen riskin potilaat ja kotihoidon mahdollisuus Pienen riskin KE-potilaiden antikoagulanttihoidon periaatteet ovat samat kuin SLT:ssä. Pienen riskin potilaista osa voidaan useimmiten kotiuttaa suoraan päivystyspoliklinikalta tai alle vuorokauden seurannan jälkeen (12 15). Kotihoidon mahdollisuuksien arvioimiseksi on luotu riskilaskureita, joihin voi tukeutua päätöksenteossa (taulukko 3) (9, 13). PESI- ja spesi-luokitusten perusteella pienen riskin potilaiksi (luokka I-II) luokiteltujen 30 päivän kuolleisuus on alle 2 %, jos ei havaita oikean puolen kuormituksen merkkejä. Kriteerien perusteella kolmasosa tai enemmänkin voisi olla hoidettavissa avohoidossa. Aiheesta julkaistussa 13 tutkimuksen meta-analyysissä oli yhteensä 1657 kotihoitopotilasta (14). Kolmen kuukauden seurannassa toistuvia SLT:ia tai KE:ita ilmaantui 1,7 %:lle potilaista, merkittäviä vuotoja 1,0 %:lle ja kokonaiskuolleisuus oli 1,9 %. Tuloksia verrattiin kolmeen tutkimukseen, joissa 256 potilasta kotiutettiin 72 tunnin sisällä ja viiteen tutkimukseen, jossa 383 potilasta hoidettiin sairaalassa. Kun kuolleisuudessa huomioitiin maligniteettien osuus, ei aineistojen välillä ollut eroja minkään päätetapahtuman suhteen (14). Todettakoon, että HYKS Meilahden päivystyspoliklinikan ja Keski-Suomen keskussairaalan KE-potilaista kotiutui varhain 4 %, kun Hestia-tutkimuksen ja PESIn kriteerit yhdistäen kolmasosa potilaista olisi voinut kotiutua (16). Pienen riskin potilaan hoitolinjassa on huomioita etenkin hoidon toteuttamiseen vaikuttavat tai komplikaatioriskejä lisäävät tekijät sekä liitännäissairaudet. Muu hoito: KE-potilaan varhainen mobilisaatio ja SLT:n yleishoito Mikäli potilaalla on todettu SLT, tulee posttromboottisen oireyhtymän estosta huolehtia. Posttromboottisen syndrooman ehkäisyn kannalta on oleellista, että potilas 266 Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero
4 mobilisoidaan ilman tarpeettomia viiveitä ja turvonneessa jalassa käytetään ainakin päiväsaikaan vähintään polven alapuolelle ulottuvaa kierresidosta hoidon alusta alkaen, ja turvotuksen vähennyttyä potilas hankkii tarvittaessa polvipituisen, paineluokan II lääkinnällisen hoitosukan. Hoitosukan pitkäaikainen käyttö ei kuitenkaan ole perusteltua rutiininomaisesti, vaan ainoastaan oireiden ja turvotuksen perusteella. KE-potilas tulee mobilisoida osastolla mahdollisimman pian oireiden ja hemodynamiikan salliessa. Potilasta ei siis tule makuuttaa ilman selvää perustetta. Pienen riskin potilaiden liikkumista ei ole tarve rajoittaa lainkaan, ja kohtalaisen riskin potilaiden liikkumista vain yleistilan vaatiessa. Antikoagulanttihoidon kesto Antikoagulanttihoidon kesto määräytyy tukokselle altistaneiden tekijöiden tai niiden puutteen perusteella (17). Hoito on vähintään 3 kuukautta. Raskauden ajan laskimotukos kuuluu erikoissairaanhoidon piiriin. Seuranta ja kroonisen tromboembolisen pulmonaalihypertension riski Toistuva mikroembolisaatio ja suonen seinämän muutokset voivat johtaa krooniseen tromboemboliseen pulmonaalihypertensioon (CTEPH) myös ilman akuutin KE:n historiaa. CTEPH:n riski on noin 0,6 4 % kahden vuoden kuluttua ensimmäisestä KE:sta (18, 19). CTEPH:n riskiä lisäävät etenkin nuori ikä, laaja-alainen, idiopaattinen KE sekä toistuva keuhkoembolisaatio (18). Oireisille potilaille (NYHA 2 tai enemmän) suunnitellaan tarkemmat CTEPH:n kardiopulmonaaliset tutkimukset. Jos merkittävä oikean puolen kuormitus on todettu, on potilaalle syytä järjestää uusi arvio noin 3 6 kuukauden päähän. Tuolloin sydäntilanne arvioidaan oireilevilla potilailla joko suoraan sydämen ultraäänitutkimuksella tai suunnatusti vain niille potilaille, joiden NT-proBNP on koholla. Raja-arvona on käytetty 500 pg/ml (20). Tietokonetomografiaa tai alaraajalaskimoiden ultraäänitutkimusta ei tule rutiininomaisesti toistaa sairaalavaiheessa eikä myöhemmässä seurannassa. Syvän laskimotukoksen toimenpidehoidot Alaraajojen laskimotukos Syvän laskimotukoksen hoidossa voidaan harkita trombolyysihoitoa, jos oireiden kesto on alle kaksi viikkoa, tukos on vaikeaoireinen ja ulottuu nivussiteen yläpuolelle eikä potilaalla ole suurentunutta vuotoriskiä (7, 21). Systeeminen liuotushoito on tehokas, mutta siihen liittyy huomattava vuotokomplikaatioiden lisääntymisen vaara, joten sen käyttöä ei suositella vaan liuotus tulee antaa paikallisesti katetrilla (22). Toimenpidereittinä voidaan käyttää sisempää kaulalaskimoa, tukospuolelle vastakkaista reisilaskimoa tai saman tai vastakkaisen puolen polvitaivelaskimoa. Ohjainvaijeri ja diagnostinen katetri viedään läpivalaisukontrollissa trombin alueelle ja varjoaineen avulla tarkastetaan trombin paikka ja laajuus. Tämän jälkeen katetri poistetaan ja tilalle viedään infuusiokatetri, jossa on useita sivureikiä. Fibrinolyyttinä käytetään joko urokinaasia tai plasminogeenin kudosaktivaattori (tpa) alteplaasia, jonka rinnalla käytetään joko fraktioimatonta hepariinia infuusiona tai pienimolekyylistä hepariinia. Oraalinen antikoagulaatiohoito aloitetaan liuotushoidon päätyttyä. Liuotusaika on eri tutkimuksissa vaihdellut runsaasti ( h), joista keskimääräinen aika on 51 h (23). Kotimaisessa katsausartikkelissa ei suositella 48 tunnin ylittämistä (24). Tulosta voidaan seurata toistuvin venografioin ja potilaan pitää olla jatkuvassa seurannassa liuotushoidon ajan. Hyvä välitön tulos arvioituna laskimon aukeamisella ja normaalilla verenvirtauksella on tutkimuksissa saavutettu 84 %:lla (23). Kuuden kuukauden seurannassa verrattuna pelkkään antikoagulaatiohoitoon suurempi osa laskimoista näyttää myös pysyvän auki (36 % vs. 64 %) (25). Välitön oireiden lievitys on hyvä ja hoito vähentää postromboottisen oireyhtymän kehittymistä, mutta näyttöä siitä, että liotus vähentäisi keuhkoembolisaatiota tai kuolleisuutta ei ole (23, 24, 25, 26). Paikallistakaan trombolyysiä ei voida antaa, jos potilaalla on vasta-aiheita liuotushoidolle. Toimenpidekuolleisuus on 0,4 %, KE:ta on esiintynyt 0,7 1 %:lla ja vuotokomplikaatioita on raportoitu 5 11 %:lla, joka on samaa luokkaa kuin konservatiivisesti hoidetuilla ja pienempi kuin systeemitrombolyysin saaneilla (23, 24). Paikallisen liuotushoidon tulosta voidaan joskus parantaa pallolaajennuksella ja laskimostentin asennuksella, jos liuotuksen tulos on huono tai jos suonessa todetaan fibroottinen tiukka ahtauma. Stenttaamista ei tule tehdä nivusligamenttitason alapuolella, sillä tämän alueen stentit pysyvät huonosti auki (24). Yleisimmin ahtauma todetaan vasemman yhteisen iliakalaskimon alueella kohdassa, jossa oikea yhteinen iliakavaltimo ylittää sen (May-Thurnerin syndrooma). Toimenpidereitiksi suositellaan tukospuolen polvitaivelaskimoa. Ahtauma tulisi esilaajentaa ja stentin asettamisen jälkeen tehdä myös jälkilaajennus. Antkoagulaatiohoito määräytyy muun kokonaistilanteen mukaan (27). Antitromboottinen hoito harkitaan yksilöllisesti, eikä siihen ole olemassa virallisia suosituksia (17). Uudempia katetritekniikoita ovat paikallinen ultraäänitehosteinen trombolyysi (28), manuaalinen aspiraatio-trombektomia (29) ja mekaaninen trombektomia yhdistettynä paikalliseen trombolyysiin (30). Ultraäänitehosteisen trombolyysin toimenpidekatetri koostuu isommasta lääkkeenantokatetrista ja sen sisään tulevasta ultraäänianturista, jossa on 30 ultraäänielementtiä. Lääkkeenantokatetri viedään trombin sisään samalla tavoin kuin perinteisessä paikallisessa trombolyysissä. Sen jälkeen ohjain vaijeri poistetaan ja tilalle viedään ultraäänianturi, joka antaa pienienergistä ja korkeataajuista ultraääntä. Ultraääni parantaa fibrinolyytin (alteplaasi tai urokinaasi) pääsyä trombin sisään ja tehostaa näin hoitoa Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero 267
5 (28). Ultraäänitehosteista trombolyysiä ei ole todettu tavanomaista paikallista liuotushoitoa tehokkaammaksi tai turvallisemmaksi (31). Manuaalinen aspiraatio-trombektomia toteutetaan tähän tarkoitetun 9F-imukatetrin kautta. Katetri viedään trombin sisään vaijerin päällä, jonka jälkeen vaijeri poistetaan ja imukatetria liikutellaan varovasti edestakaisin ja pyöritetään trombin sisällä. Mikäli katetri tukkiutuu, se poistetaan ja huuhdellaan välillä. Tätä jatketaan kunnes > 95 % trombista on saatu imettyä pois. Toimenpiteen etuna on, että se voidaan tehdä ilman fibrinolyytin antamista eli se sopii myös korkeamman vuotovaaran potilaille (29). Vertailevia tutkimuksia hoidon tehosta ei ole. Mekaanisen trombektomian ja paikallisen trombolyysin toimenpidekatetri koostuu proksimaalisesta ja distaalisesta pallosta, infuusioportista pallojen välissä ja oskilloivasta vaijerista katetrin sisällä. Fibrinolyytti voidaan annostella (alteplaasi, reteplaasi, urokinaasi) pallojen väliin, jolloin sitä tarvitaan normaalia vähemmän. Värähtelevä vaijeri sekoittaa fibrinolyyttiä trombiin lisäten pintaalaa, johon lääke pääsee vaikuttamaan. Trombi ja lääkeaine voidaan imeä katetrin kautta pois hoidon jälkeen (30). Satunnaistettuja vertailevia tutkimuksia tämänkään hoidon tehosta ei ole. Se on myös tällä hetkellä vedetty pois markkinoilta. Kirurgisen trombektomian tulokset vastaavat paikallisen liuotuksen tuloksia ja suoni saadaan auki noin 80 % tapauksista (32, 33). Kotimaisen hoitosuosituksen mukaan se on ensisijainen hoito massiivissa kuoliouhkan aiheuttavassa tukoksessa, koska liuotushoidon vaste tulee liian hitaasti (17). Kaikkiin invasiivisiin hoitoihin tulee liittää normaali antikoagulaatiohoito, jos se vuotoriski huomioiden katsotaan mahdolliseksi. Uusien antikoagulanttien käytöstä tässä yhteydessä ei ole tutkimuksia. Alaonttolaskimosuodattimet Alaonttolaskimosuodatinta voidaan harkita potilaille, joilla on akuutti KE tai ileokavaalinen tukos ja vasta-aihe joko antikoagulaatio- tai trombolyysihoidolle tai toistuva KE huolimatta asianmukaisesta antikoagulaatiohoidosta (1, 17). PREPIC-tutkimuksessa satunnaistettiin 400 potilasta, joilla oli syvälaskimotukos joko laskimosuodatinryhmään tai kontrolliksi. Kaikki saivat asianmukaisen antikoagulaatiohoidon. Kahdeksan vuoden seurannassa suodatinryhmässä oli vähemmän KE:aa (6,2 % vs. 15,1 %, p=0,008), mutta enemmän uusia laskimotukoksia (35,7 % vs. 27,5 %, p=0,042). Kuolleisuudessa tai postromboottisen oireyhtymän esiintymisessä ei ollut eroa (34). Vastaava on todettu myös rekisteritutkimuksessa, jossa tosin lisäksi kuolleisuus KE:aan oli suodatinryhmässä pienempi (1,7 % vs. 4,9 %, p=0,03). Tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että tutkimuksissa osa potilaista sai antikoagulaatiohoitoa ja osa ei (35). Alaonttolaskimosuodattimen laittoon liittyy komplikaatioita, joista yleisimpiä ovat punktiopaikan tromboosi tai trombin kertyminen suodattimeen, suodattimen embolisoituminen, alaonttolaskimon trombosoituminen, uusi laskimotukos ja postromboottinen oireyhtymä (36, 37). Potilaille, joilla on akuutti SLT ja tilapäinen este antikoagulaatiolle, voidaan asentaa tilapäinen suodatin. Väliaikaisia suodattimia on kahdenlaisia: ihoon ankkuroitavia ja laskimon sisään ankkuroituvia. Näistä ensimmäisiin liittyy merkittävä infektioriski. Jälkimmäiset toimivat pitkälti pysyvän suodattimen tavoin ja ne voidaankin tarvittaessa jättää paikoilleen, mutta niiden poistamista suositellaan heti kun mahdollista, sillä niihin liittyy samat komplikaatioriskit kuin pysyviin suodattimiin (1). Kaikille potilaille, joille asennetaan alaonttolaskimosuodatin, pysyvä tai tilapäinen, suositellaan antikoagulaatiohoitoa, jos se vain on mahdollista (37). Yläraajojen laskimotukos Noin 10 % kaikista syvistä laskimotukoksista tulee yläraajojen laskimoihin. Näistä 20 % on primaarisia (thoracic outlet -syndrooma, Paget-Schrötterin syndrooma) ja 80 % sekundaarisia liittyen syöpäsairauksiin, traumoihin tai toimenpiteisiin (kirurgia, katetrit, tahdistinjohdot) (38). Yläraajojen syvien laskimotukosten osalta ei ole tutkimuksia antikoagulaatiohoidosta tai sen kestosta, mutta siinä suositellaan samoja hoitolinjoja kuin alaraajojen tukoksissa. Paikallista trombolyysiä ja/tai trombektomiaa voidaan käyttää hankalaoireisille potilaille. Mikäli antikoagulaatiohoidosta (ja trombolyysistä) huolimatta potilaalle jää hankalia yläraajan oireita 1 3 kuukauden seurannassa voidaan harkita dekompressioleikkausta (ylimmän kylkiluun poisto) ja solislaskimon pallolaajennusta ja stenttaamista (38). Keuhkoembolian toimenpidehoidot Kirurginen embolektomia ESC:n suosituksen mukaan akuutin KE:n reperfuusiohoito tulee antaa vain korkean kuoleman riskin potilaille ja niille kohtalaisen riskin potilaille, joiden hemodynamiikka seurannassa muuttuu epävakaaksi. Ensisijainen menetelmä on trombolyysi ja muita menetelmiä voidaan harkita, jos sille on vasta-aihe tai sillä ei saavuteta riittävää tulosta (1). Ensimmäinen KE:n kirurginen embolektomia suoritettiin onnistuneesti vuonna 1924 (1). Embolektomia tehdään mediaalisen sternotomian kautta normotermiassa sydänkeuhkokoneen turvin välttäen aortan pihditystä. Keuhkovaltimorunko ja molemmat keuhkovaltimot avataan ja trombia poistetaan imulla ja mekaanisesti aina segmenttitasolle saakka. Paremman näkyvyyden saamiseksi sydänkeuhkokoneen virtausta voidaan tilapäisesti laskea (39, 40, 41). Kirurgisesta embolektomiasta tehdyt tutkimukset ovat pääsääntöisesti pieniä satunnaistamattomia sarjoja tai retrospektiivisia tutkimuksia sekä rekisteritutkimuksia. Satunnaistettuja tutkimuksia ei ole. Tutkimuspotilaat, indikaatiot ja muu annettu hoito vaihtelevat runsaasti. Tutkimuksissa on mukana sekä suuren että kohtalaisen kuoleman riskin KE, osa potilaista on saanut trombolyysin ja osa ei, ja osalle 268 Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero
6 potilaista on samalla asetettu myös alaonttolaskimosuodatin. Operatiivinen kuolleisuus tutkimuksissa on n. 6 % ja sairaalakuolleisuus vaihtelee välillä 12,5 27,2 %. Kolmen vuoden seurannassa potilaista on elossa %, suuren kuoleman riskin KE:n vuoksi leikatuilla potilailla ennuste on huonompi (39, 42, 43). Potilaan ennusteeseen ei näytä vaikuttavan se, tehdäänkö toimenpide ison vai pienen volyymin keskuksessa (43, 44). Verrattaessa kirurgista embolektomiaa ja trombolyysiä suuren ja kohtalaisen kuoleman riskin KE:n hoidossa, on kirurgisessa hoidossa ollut vähemmän vuotokomplikaatioita, nopeampi ja parempi oikean kammion toipuminen ja osassa tutkimuksia myös pienempi kuolleisuus (45 47). Pienien potilassarjojen perusteella kehonulkoista hapetusta (ECMO, extracorporeal membrane oxygenation) voidaan käyttää tilanteen stabiloimiseen kriittisessä tilanteessa esim. leikkausta odotettaessa tai jos leikkaukselle on vasta-aihe. Sen on yhdessä antikoagulaatiohoidon kanssa todettu myös avaavan tukkeutuneita keuhkovaltimoita (40, 48). Katetritekniikat Katetritekniikoita voidaan käyttää samoin indikaatioin kuin kirurgista embolektomiaa (1,17). Tavoitteena on poistaa trombia pää- tai alalohkojen keuhkovaltimoista, nopeuttaa oikean kammion toipumista, lievittää oireita ja parantaa ennustetta (49). Laadultaan tehdyt tutkimukset vastaavat kirurgisesta hoidosta tehtyjä, eikä isoja keskenään etukäteen ekvivalentteja hoitomuotoja vertailevia tutkimuksia ole. Katetritekniikat voidaan jakaa pelkästään mekaanisiin, joita käytetään, jos on absoluuttisia vasta-aiheita trombolyysille ja farmakomekaanisiin, jolloin katetrihoitoon liitetään paikallisesti annosteltu fibrinolyytti. Mekaaniset voidaan jakaa trombia hajottaviin, reolyyttisiin eli hydrodynaamisiin, aspiraatio-trombektomiaan ja rotationaaliseen trombektomiaan. Trombia voidaan hajottaa pigtail-katetrilla tai perifeerisiin suoniin tarkoitetuilla pallokatetreilla. Reolyyttisessa hoidossa hyytymään ruiskutetaan keittosuolaa erikoiskatetrilla korkealla paineella ja samalla katetrilla myös aspiroidaan hajonnutta trombimassaa pois. Aspiraatio-trombektomiassa trombia imetään 8 9 Frenchin erikoiskatetrein. Tässä tekniikassa tarvitaan myös erityinen sisäänviejä, jossa on irrotettava hemostaattinen venttiili, joka mahdollistaa trombin poistamisen katetrin mukana. Rotationaalisessa trombektomiassa käytettävän katetrin sisällä on korkeilla kierroksilla pyörivä korkkiruuvimainen lanka, joka hajottaa trombia ja saa aikaan imun, jonka avulla hajonnut trombimateriaali poistuu potilaasta (49). Kaikkiin mekaanisiin tekniikoihin voidaan liittää paikallinen fibrinolyytin anto, joka tehostaa hoitoa. Näitä hoitoja käsittelevässä katsausartikkelissa, joka sisälsi 35 tutkimusta ja yhteensä 594 potilasta, toimenpide onnistui ja hyvä välitön kliininen vaste saatiin 86,5 %:lle. Lievä toimenpidekomplikaatio tuli 7,9 %:lle ja merkittävä 2,4 %:lle, toimenpidekuolleisuus oli 0,8 % (50). Uusin akuutin KE:n hoitoon tullut katetritekniikka on ultraääniavusteinen trombolyysi, jonka toimintaperiaate on esitetty edellä. Katetrit voidaan viedä tois- tai molemminpuolisesti joko pää- tai alalohkokeuhkovaltimoihin. Fibrinolyyttinä tutkimuksissa on käytetty alteplaasia infusoituna nopeudella 0,5 1 mg/h tunnin ajan. SEATTLE II -tutkimuksessa tällä menetelmällä hoidettiin 150 akuuttia KE-potilasta, joista 31:llä (21 %) oli korkea ja 119:llä (79 %) kohtalainen kuoleman riski, joilla oli lisäksi todettavissa sydämen oikean puolen kuormitus TT-kuvauksessa arvioituna RV/LV-suhteen nousuna ( 0,9). 48 tunnin seurannassa RV/LV-suhde laski merkittävästi (1,55 vs. 1,13, p<0,0001), samoin ultraäänellä arvioituna systolinen keuhkovaltimopaine (51.4 mmhg vs. 36,9 mmhg, p<0,0001). Merkittäviä verenvuotoja (GUSTO-luokituksella kohtalainen tai vaikea) ilmaantui 10 %:lle. Neljä potilasta (2,7 %) kuoli 30 päivän seurannassa, mutta nämä eivät liittyneet toimenpiteeseen (51). ULTIMA-tutkimuksessa satunnaistettiin 59 potilasta, joilla oli akuutti KE ja ultraäänellä arvioituna RV/LV suhde 1,0 saamaan joko hepariinia ja ultraäänitehosteisen liuotushoidon tai pelkkää hepariinia. RV/ LV-suhde laski 24 tunnin seurannassa enemmän ultraäänitehosteisessa ryhmässä (keskimääräiset laskut 0,30 vs. 0,03, p<0,001). Ultraäänen perusteella oikean kammion kuormitus väheni myös arvioituna TAPSE:lla, RV/RA-painegradientilla, alaonttolaskimon leveydellä ja silmämääräisesti 24 tunnin kohdalla. 90 päivän kohdalla näistä enää silmämääräisessä arviossa oli tilastollisesti merkitsevä ero. 90 päivän seurannassa kummassakaan ryhmässä ei kehittynyt yhtään verenkiertovajausta tai uutta KE:a, ei myöskään merkittäviä verenvuotoja. Hoitoryhmässä todettiin 3 (10 %) lievää verenvuotoa ja hepariiniryhmässä 1 (3 %) (52). Ultraäänitehosteista trombolyysihoitoa käsittelevässä katsausartikkelissa (seitsemän tutkimusta, 197 potilasta, joista 18 %:lla suuren kuoleman riskin KE) RV/LV-suhde laski hoidolla 1,36:sta 1,03:een, joka vastaa aiemmissa tutkimuksissa trombolyysihoidolla saatua vastetta. Mukana olleissa tutkimuksissa merkittävä verenvuoto tuli 3,6 %:lle ja lievä 10,7 %:lle, fataaleja tai kallonsisäisiä vuotoja ei tullut. Kolmen kuukauden seurannassa mortaliteetti oli 3,6 % (53). Lähetimme kaikkiin yliopistosairaaloihin kyselyn kartoittaaksemme, miten toimenpidehoitoja käytetään eri puolilla Suomea. Vastaukset saimme kolmesta yksiköstä ja tämän pienen otoksen perusteella voidaan todeta, että hoitokäytännöt vaihtelevat huomattavasti. Yhteistä on se, että kirurgiaa käytetään hyvin vähän. Muutoin yksiköissä on käytössä eri toimenpidevaihtoehtoja ja samojenkin osalta toimenpidemäärissä on moninkertaisia eroja. Tämä tilanne sopii hyvin siihen, että yhteenvetona SLT:n ja KE:n toimenpidehoidoista voidaan todeta, että huomioiden laskimotukosten yleisyys, on näistä tehty yllättävän vähän laadukasta eri hoitovaihtoehtoja vertailevaa tutkimusta. Päätöksissä on syytä huomioida myös hinnat, sillä vertailtaessa esimerkiksi akuutin suuren kuolemanriskin KE:n hoitoa, niin pelkän trombolyytin (tenetekplaasi) hinta on 320 euroa, ja ultraäänitehosteisessa trombolyysissä tähän tulee lisäksi katetrien hinnat eli 5780 euroa annettaessa hoito molemmin puolin. Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero 269
7 Kirurgisen trombektomian hinta taas liikkuu välillä euroa pelkän toimenpiteen osalta. Yhteenveto SLT:n ja KE:n tavanomainen hoito perustuu LMWH:hin ja varfariinin tai oraalisiin suoriin antikoagulantteihin. Lieväoireiset, pienen riskin KE voidaan pääsääntöisesti hoitaa avohoidossa. Suuren riskin KE on ainoa selvä liuotushoidon aihe. Osa potilaista voi hyötyä akuuttivaiheessa toimenpidehoidoista, mutta yksittäistä interventiota ei käytettävissä olevin tiedoin voi yleistäen suosittaa jollekin tietylle potilasryhmälle, vaan päätös pitää tehdä aina tapauskohtaisesti arvioiden tukoksen ja toimenpiteen aiheuttamaa riskiä potilaan vuotovaaraan suhteutettuna. Niille potilaille, joilla alkuvaiheessa todetaan huomattava pulmonaalipaineen nousu, tulee sopia kontrolli 3 6 kuukauden kuluttua ja oireisille potilaille (NYHA II tai enemmän) tehdään sydämen ultraäänitutkimus. Ultraäänikontrollin tarvetta voi seuloa natriureetisten peptidien avulla, ja matala taso poissulkee merkittävän oikean puolen kuormituksen. Kirjallisuutta 1. The Task Force for the Diagnosis and Management of Acute Pulmonary Embolism of the European Society of Cardiology (ESC) guidelines on the diagnosis and management of acute pulmonary embolism. Eur Heart J 2014; 35: Kearon C, Akl EA, Comerota AJ ym; American College of Chest Physicians. Antithrombotic therapy for VTE disease: Antithrombotic Therapy and Prevention of Thrombosis, 9th ed: American College of Chest Physicians Evidence- Based Clinical Practice Guidelines. Chest 2012;141(2 Suppl):e419S 94S. 3. EINSTEIN PE Investigators, Büller HR, Prins MH ym A. Oral rivaroxaban for the treatment of symptomatic pulmonary embolism. N Engl J Med 2012;366: Schulman S, Kearon C, Kakkar AK ym. for the RE-COVER study group. Dabigatran versus warfarin in the treatment of acute venous thromboembolism. N Engl J Med 2009;361: Agnelli G, Buller HR, Cohen A, ym. for the AMPLIFY investigators. Oral apixaban for the treatment of acute venous thromboembolism. N Engl J Med 2013;369: The Hokusai-VTE Investigators. Edoxaban versus warfarin for the treatment of symptomatic venous thromboembolism. N Engl J Med 2013;369: Nevala T, Perälä J. Massiivisen keuhkoembolian katetrihajotus ja paikallinen liuotushoito. Duodecim 2004;120: Taskinen P, Mosorin M, Lepojärvi M. Massiivisen keuhkoembolian hoito embolektomialla. Duodecim 2004;120: Aujesky D, Roy PM, Le Manach CP ym. Validation of a model to predict adverse outcomes in patients with pulmonary embolism. Eur Heart J. 2006;27: Kline JA, Nordenholz KE, Courtney DM ym. Treatment of submassive pulmonary embolism with tenecteplase or placebo: cardiopulmonary outcomes at three months (TOPCOAT): Multicenter double-blind, placebo-controlled randomized trial. J Thromb Haemost. 2014;12: Meyer G, Vicaut E, Danays T ym. PEITHO Investigators. Fibrinolysis for patients with intermediate-risk pulmonary embolism. N Engl J Med. 2014;370: Aujesky D, Roy PM, Verschuren F ym. Outpatient versus inpatient treatment for patients with acute pulmonary embolism: an international, open-label, randomised, noninferiority trial. Lancet Jul 2; 378: Zondag W, Mos IC, Creemers-Schild D ym; Hestia Study Investigators. Outpatient treatment in patients with acute pulmonary embolism: the Hestia Study. J Thromb Haemost. 2011; 9: Zondag W, Kooiman J, Klok FA ym. Outpatient versus inpatient treatment in patients with pulmonary embolism: a meta-analysis. Eur Respir J. 2013;42: Harjola V-P. Milloin keuhkoemboliapotilas soveltuu kotihoitoon? Duodecim 2015;131: Huttunen M, Meinander T, Lintu M, Mustonen P, Harjola V-P. Keuhkoemboliapotilaan kotiutuskäytännöt yliopisto- ja keskussairaalapäivystyksessä. Duodecim 2015;131: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Laskimotukos ja keuhkoembolia. Käypä hoito. Duodecim 2010;126: Pengo V, Lensing AW, Prins MH ym Incidence of chronic thromboembolic pulmonary hypertension after pulmonary embolism. N Engl J Med 2004;350: Klok FA, van Kralingen KW, van Dijk A ym. Prospective cardiopulmonary screening program to detect chronic thromboembolic pulmonary hypertension in patients after acute pulmonary embolism. Haematologica. 2010;95: Laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoitoketju Keski- Suomen sairaanhoitopiiri. koti?p_artikkeli=shp National Institute For Clinical Excellence. Venous thromboembolic diseases: the management of venous thromboembolic diseases and the role of thrombophilia testing Schweizer J, Kirch W, Koch R, Elix H, Hellner G, Forkmann L, Graf A. Short- and long-term results after thrombolytic treatment of deep venous thrombosis. J Am Coll Cardiol. 2000;36: Grossman C, McPherson S. Safety and efficacy of catheterdirected thrombolysis for iliofemoral venous thrombosis. AJR Am J Roentgenol. 1999;172: Saarinen J, Lahtela J. Voidaanko posttromboottista oireyhtymää estää tehostamalla hoitoa invasiivisilla menetelmillä? Suomen Lääkäril. 2003:58: Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero
8 25. Enden T, Kløw NE, Sandvik L, Slagsvold CE, Ghanima W, Hafsahl G, Holme PA, Holmen LO, Njaastad AM, Sandbaek G, Sandset PM; CaVenT study group. Catheter-directed thrombolysis vs. anticoagulant therapy alone in deep vein thrombosis: results of an open randomized, controlled trial reporting on short-term patency. J Thromb Haemost. 2009;7: Casey ET, Murad MH, Zumaeta-Garcia M, Elamin MB, Shi Q, Erwin PJ, Montori VM, Gloviczki P, Meissner M. Treatment of acute iliofemoral deep vein thrombosis. J Vasc Surg. 2012;55: Bækgaard N, Broholm R, Just S. Indications for stenting during thrombolysis. Phlebology. 2013;28 Suppl 1: Grommes J, Strijkers R, Greiner A, Mahnken AH, Wittens CH. Safety and feasibility of ultrasound-accelerated catheterdirected thrombolysis in deep vein thrombosis. Eur J Vasc Endovasc Surg. 2011;41: Zhu QH, Zhou CY, Chen Y, Wang J, Mo HY, Luo MH, Huang W, Yu XF. Percutaneous manual aspiration thrombectomy followed by stenting for iliac vein compression syndrome with secondary acute isolated iliofemoral deep vein thrombosis: a prospective study of single-session endovascular protocol. Eur J Vasc Endovasc Surg. 2014;47: Hilleman DE, Razavi MK. Clinical and economic evaluation of the Trellis-8 infusion catheter for deep vein thrombosis. J Vasc Interv Radiol. 2008;19: Baker R, Samuels S, Benenati JF, Powell A, Uthoff H. Ultrasoundaccelerated vs standard catheter-directed thrombolysis- -a comparative study in patients with iliofemoral deep vein thrombosis. J Vasc Interv Radiol. 2012;23: Hölper P, Kotelis D, Attigah N, Hyhlik-Dürr A, Böckler D. Longterm results after surgical thrombectomy and simultaneous stenting for symptomatic iliofemoral venous thrombosis. Eur J Vasc Endovasc Surg. 2010;39: Comerota AJ. The current role of operative venous thrombectomy in deep vein thrombosis. Semin Vasc Surg. 2012;25: PREPIC Study Group. Eight-year follow-up of patients with permanent vena cava filters in the prevention of pulmonary embolism: the PREPIC (Prevention du Risque d Embolie Pulmonaire par Interruption Cave) randomized study. Circulation. 2005;112: Muriel A, Jiménez D2, Aujesky D3, Bertoletti L4, Decousus H4, Laporte S4, Mismetti P4, Muñoz FJ5, Yusen R6, Monreal M7; RIETE Investigators. Survival effects of inferior vena cava filter in patients with acute symptomatic venous thromboembolism and a significant bleeding risk. J Am Coll Cardiol. 2014;63: Failla PJ, Reed KD, Summer WR, Karam GH. Inferior vena caval filters: key considerations. Am J Med Sci. 2005;330: Kucher N. Clinical practice. Deep-vein thrombosis of the upper extremities. N Engl J Med. 2011;364: Neely RC, Byrne JG, Gosev I, Cohn LH, Javed Q, Rawn JD, Goldhaber SZ, Piazza G, Aranki SF, Shekar PS, Leacche M. Surgical Embolectomy for Acute Massive and Submassive Pulmonary Embolism in a Series of 115 Patients. Ann Thorac Surg. 2015;100: Takahashi H, Okada K, Matsumori M, Kano H, Kitagawa A, Okita Y. Aggressive surgical treatment of acute pulmonary embolism with circulatory collapse. Ann Thorac Surg. 2012;94: Vohra HA, Whistance RN, Mattam K, Kaarne M, Haw MP, Barlow CW, Tsang GM, Livesey SA, Ohri SK. Early and late clinical outcomes of pulmonary embolectomy for acute massive pulmonary embolism. Ann Thorac Surg. 2010;90: Leacche M, Unic D, Goldhaber SZ, Rawn JD, Aranki SF, Couper GS, Mihaljevic T, Rizzo RJ, Cohn LH, Aklog L, Byrne JG. Modern surgical treatment of massive pulmonary embolism: results in 47 consecutive patients after rapid diagnosis and aggressive surgical approach. J Thorac Cardiovasc Surg. 2005;129: Kilic A, Shah AS, Conte JV, Yuh DD. Nationwide outcomes of surgical embolectomy for acute pulmonary embolism. J Thorac Cardiovasc Surg. 2013;145: Osborne ZJ, Rossi P, Aucar J, Dharamsy S, Cook S, Wheatley B. Surgical pulmonary embolectomy in a community hospital. Am J Surg. 2014;207: Aymard T1, Kadner A, Widmer A, Basciani R, Tevaearai H, Weber A, Schmidli J, Carrel T. Massive pulmonary embolism: surgical embolectomy versus thrombolytic therapy--should surgical indications be revisited? Eur J Cardiothorac Surg. 2013;43: Azari A, Beheshti AT, Moravvej Z, Bigdelu L, Salehi M. Surgical embolectomy versus thrombolytic therapy in the management of acute massive pulmonary embolism: Short and long-term prognosis. Heart Lung. 2015;44: Greelish JP, Leacche M, Solenkova NS, Ahmad RM, Byrne JG. Improved midterm outcomes for type A (central) pulmonary emboli treated surgically. J Thorac Cardiovasc Surg. 2011;142: Malekan R, Saunders PC, Yu CJ, Brown KA, Gass AL, Spielvogel D, Lansman SL. Peripheral extracorporeal membrane oxygenation: comprehensive therapy for high-risk massive pulmonary embolism. Ann Thorac Surg. 2012;94: Engelberger RP, Kucher N. Catheter-based reperfusion treatment of pulmonary embolism. Circulation. 2011;124: Kuo WT, Gould MK, Louie JD, Rosenberg JK, Sze DY, Hofmann LV. Catheter-directed therapy for the treatment of massive pulmonary embolism: systematic review and meta-analysis of modern techniques. J Vasc Interv Radiol. 2009;20: Hann CL, Streiff MB. The role of vena caval filters in the management of venous thromboembolism. Blood Rev. 2005;19: Sydänääni 2016 n 27:1A Teemanumero 271
9 51. Piazza G, Hohlfelder B, Jaff MR, Ouriel K, Engelhardt TC, Sterling KM, Jones NJ, Gurley JC, Bhatheja R, Kennedy RJ, Goswami N, Natarajan K, Rundback J, Sadiq IR, Liu SK, Bhalla N, Raja ML, Weinstock BS, Cynamon J, Elmasri FF, Garcia MJ, Kumar M, Ayerdi J, Soukas P, Kuo W, Liu PY, Goldhaber SZ; SEATTLE II Investigators. A Prospective, Single-Arm, Multicenter Trial of Ultrasound-Facilitated, Catheter-Directed, Low-Dose Fibrinolysis for Acute Massive and Submassive Pulmonary Embolism: The SEATTLE II Study. JACC Cardiovasc Interv. 2015;8: Kucher N, Boekstegers P, Müller OJ, Kupatt C, Beyer- Westendorf J, Heitzer T, Tebbe U, Horstkotte J, Müller R, Blessing E, Greif M, Lange P, Hoffmann RT, Werth S, Barmeyer A, Härtel D, Grünwald H, Empen K, Baumgartner I. Randomized, controlled trial of ultrasound-assisted catheterdirected thrombolysis for acute intermediate-risk pulmonary embolism. Circulation. 2014;129: Engelberger RP, Kucher N. Ultrasound-assisted thrombolysis for acute pulmonary embolism: a systematic review. Eur Heart J. 2014;35: n Sidonnaisuudet Veli-Pekka Harjola: Konsultointi (Bayer, Boehringer Ingelheim, Pfizer). Jyri Koivumäki: Tukea työnantajan määräämiin ammatillisiin koulutuksiin (Boston Scientific, St. Jude Medical). Veli-Pekka Harjola dosentti, ylilääkäri, linjajohtaja HYKS Akuutti, Päivystys veli-pekka.harjola@hus.fi Jyri Koivumäki apulaisylilääkäri, toimintopäällikkö TAYS Sydänsairaala jyri.koivumaki@sydansairaala.fi XARELTO 2,5 mg / 10 mg / 15 mg / 20 mg tabletit, kalvopäällysteiset (Tutustu koko valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä.) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Koostumus: Vaikuttava aine: 2,5 mg / 10 mg / 15 mg / 20 mg rivaroksabaania. Käyttöaiheet: 2,5 mg: Samanaikaisesti pelkän asetyylisalisyylihapon (ASA) tai asetyylisalisyylihapon ja joko klopidogreelin tai tiklopidiinin yhdistelmän kanssa aterotromboottisten tapahtumien ehkäisyyn aikuisille potilaille akuutin sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen sydämen biomarkkerien ollessa koholla. 10 mg: Laskimotromboembolioiden (VTE) ehkäisy aikuisilla potilailla, joille tehdään elektiivinen lonkka- tai polviproteesileikkaus. 15 mg / 20 mg: Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuisilla potilailla, joilla on ei-valvulaarinen eteisvärinä ja yksi tai useampi riskitekijä, kuten kongestiivinen sydämen vajaatoiminta, hypertensio, 75 vuoden ikä, diabetes mellitus, aiempi aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö (TIA). Syvän laskimotukoksen (SLT) ja keuhkoembolian (KE) hoito sekä uusiutuvan SLT:n ja KE:n ehkäisy aikuisilla. Erityisryhmät: Rytminsiirtoon menevät potilaat: XA- RELTO voidaan aloittaa tai XARELTO -hoitoa voidaan jatkaa potilailla joille harkitaan rytminsiirtoa. Annostus: Aterotromboottisten tapahtumien ehkäisyyn sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa. Ortopedisille potilaille 10 mg kerran vuorokaudessa. Aloitusannos tulee ottaa 6 10 tunnin kuluttua leikkauksesta edellyttäen, että verenvuoto on lakannut. Eteisvärinäpotilaille 20 mg kerran vuorokaudessa, kohtalaista tai vakavaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaville eteisvärinäpotilaille 15 mg kerran vuorokaudessa. SLT:n ja KE:n hoitoon 15 mg kahdesti vuorokaudessa ensimmäisten 3 viikon ajan, tämän jälkeen jatkohoitoon 20 mg kerran vuorokaudessa. Alennettua jatkohoitoannosta 15 mg kerran vuorokaudessa voidaan käyttää kohtalaista tai vakavaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaville SLT- ja KE-potilaille, mikäli vuotoriskin arvioidaan olevan suurempi kuin uusiutuvan SLT:n tai KE:n riskin. Vasta-aiheet: Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai apuaineille; kliinisesti merkittävä aktiivinen verenvuoto; vamma tai tila johon liittyy merkittävä verenvuodon riski; samanaikainen hoito muulla antikoagulantilla poislukien siltahoito tai erityistilanne, jossa fraktioimatonta hepariinia annetaan keskuslaskimo- tai valtimokatetrin auki pitämiseksi; akuutin sepelvaltimotautikohtauksen hoito potilailla, joilla on ollut aiemmin aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö, maksasairaus, johon liittyy hyytymishäiriö ja kliinisesti merkittävä verenvuotoriski sisältäen kirroosipotilaat, jotka ovat Child Pugh -luokassa B ja C; raskaus ja imetys. Varoitukset ja varotoimet: Hoitojakson ajan suositellaan antikoagulaatiohoitokäytäntöjen mukaista kliinistä seurantaa. XARELTO -hoito tulisi lopettaa mikäli potilaalla ilmenee vakava verenvuoto. Ikääntyminen voi lisätä vuotojen riskiä. Ei suositella potilaille, joilla on vakava munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma < 15 ml/min); potilaille, jotka saavat samanaikaista systeemistä hoitoa lääkkeillä, jotka ovat voimakkaita sekä CYP3A4:n että P-gp:n estäjiä, esim. atsoliryhmän sienilääkkeet tai HIV-proteaasin estäjät; potilaille, joilla on CYP3A4:ää voimakkaasti stimuloiva lääkitys, vain jos tulpan mahdollisuutta seurataan tarkasti; potilaille, joilla on lisääntynyt verenvuotoriski; ei suositella tietojen puutteen vuoksi: muiden verihiutaleestäjien kuin asetyylisalisyylihapon (ASA) tai asetyylisalisyylihapon ja joko klopidogreelin tai tiklopidiinin yhdistelmän kanssa; alle 18-vuotiaille, samanaikaisesti dronedaronin kanssa; annos 15 tai 20 mg: potilaille, joilla on sydämen tekoläppä, PE-potilaille jotka ovat hemodynaamisesti epästabiileja tai joille voidaan tehdä trombolyysi tai embolektomia. Käytettävä varoen tilanteissa, joihin liittyy suurentunut verenvuodon riski; potilaille, joilla on vakava munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma ml/min) tai maksan vajaatoiminta ja jotka saavat samanaikaisesti muita lääkkeitä, jotka nostavat rivaroksabaanin plasmapitoisuutta; kun käytetään spinaali-/epiduraalipuudutusta tai -punktiota. 2,5 mg: potilaille, joka ovat yli 75-vuotiaita; kevyille potilaille; potilaiden, jotka saavat XARELTO -valmistetta ja asetyylisalisyylihappoa tai XARELTO -valmistetta ja asetyylisalisyylihapon ja klopidogreelin/ tiklopidiinin yhdistelmää, tulee saada samanaikaisesti steroideihin kuulumattomia tulehduskipulääkkeitä vain siinä tapauksessa, että edut ovat verenvuotoriskiä suuremmat. Potilaille, joilla on haavaisen gastrointestinaalisairauden vaara, voidaan harkita asianmukaista ennaltaehkäisevää hoitoa. Vaikka rivaroksabaanihoito ei vaadi lääkepitoisuuksien monitoroimista normaalissa kliinisessä käytössä, rivaroksabaanipitoisuuksien mittaamisesta kalibroidulla kvantitatiivisella anti-faktori Xa-aktiivisuustestillä voi olla hyötyä erityistilanteissa. XARELTO sisältää laktoosia. Haittavaikutukset: Yleiset: anemia, huimaus, päänsärky, silmäverenvuoto, hypotensio, hematooma, nenäverenvuoto, veriyskä, ienverenvuoto, ruoansulatuskanavan verenvuoto, maha-, suolisto- ja vatsakivut, dyspepsia, pahoinvointi, ummetus, ripuli, oksentelu, kutina, ihottuma, ekkymoosi, iho- ja ihonalainen verenvuoto, raajakipu, urogenitaalikanavan verenvuoto, munuaisten vajaatoiminta, kuume, perifeerinen ödeema, yleinen voiman ja energian väheneminen, transaminaasipitoisuuksien suureneminen, toimenpiteen jälkeinen verenvuoto, kontuusio, haavaerite. Melko harvinaiset: trombosytemia, allerginen reaktio, allerginen ihottuma, aivoverenvuoto ja kallonsisäinen verenvuoto, pyörtyily, takykardia, suun kuivuminen, poikkeavat maksan toiminta-arvot, urtikaria, hemartroosi, huonovointisuus, seuraavien pitoisuuksien suureneminen: bilirubiini, alkalinen fosfataasi, LDH, lipaasi, amylaasi, GGT. Harvinaiset: keltaisuus, lihasverenvuoto, paikallinen ödeema, konjugoituneen bilirubiinin pitoisuuden suureneminen, pseudoaneurysma (melko harvinainen: estohoidossa akuutissa koronaarisyndroomassa perkutaanisen toimenpiteen jälkeen). Yleisyys tuntematon: Myyntiluvan myöntämisen jälkeen raportoitu (esiintyvyys ei arvioitavissa): angio- tai allerginen ödeema, kolestaasi ja hepatiitti (myös hepatosellulaarinen vaurio). Pakkaukset ja hinnat (vh+alv): 2,5 mg: 56 tabl. 93,10 ; 100 tabl. 160,14 (vain sairaalakäyttöön); 168 tabl. 245,65 10 mg: 10 tabl. 33,31 ; 30 tabl. 95,81 ; 100 tabl. (vain sairaalakäyttöön) 15 mg: 28 tabl. 89,84 ; 42 tabl. 131,70 ; 98 tabl. 273,24 ; 100 tabl. (vain sairaalakäyttöön) 20 mg: 28 tabl. 89,84 ; 98 tabl. 273,24 ; 100 tabl. (vain sairaalakäyttöön). XARELTO 15 mg/20 mg kolmen kuukauden hoitoa vastaavan pakkauksen (98 tabl.) päivähinta potilaalle 1,67. Toimitusluokitus: Reseptilääke. Korvattavuus: Rajoitetusti peruskorvattava (40 %): Ei-läppäperäistä eteisvärinää sairastaville potilaille aivohalvauksen ja systeemisen embolian estoon hoitavan lääkärin kirjoittamalla B-lausunnolla (351). Rytminsiirron yhteydessä reseptimerkinnällä 3 kuukauden ajaksi. Syvä laskimotukos- ja keuhkoemboliapotilaille diagnoosin jälkeen reseptimerkinnällä 6 kuukauden ajan. Elektiivisille lonkka- tai polviproteesipotilaille lääkemääräysmerkinnällä 2 kuukauden ajan. Myyntiluvan haltija: Bayer Pharma AG, D Berliini, Saksa. Lisätietoja saatavissa: Bayer Oy, p , Versio: , L.FI.MKT Viitteet 1. Patel M.R., Mahaffey K.W., Garg J. et al. Rivaroxaban versus Warfarin in non-valvular atrial fibrillation. N Engl J Med. 2011;365(10): Camm J., Amarenco P., Haas S. et al. XANTUS: A Real-World, Prospective, Observational Study of Patients Treated with Rivaroxaban for Stroke Prevention in Atrial Fibrillation. Eur Heart J. 2015:doi: /eurheartj/ehv Tamayo S., Peacock F., Patel M. et al. Characterizing major bleeding in patients with non-valvular atrial fibrillation: a pharmacovigilance study of 27,467 patients taking Rivaroxaban. Clin. Cardiol. 2015;38(2): Prins M.H. Lensing A.W.A., Bauersachs R. et al. Oral rivaroxaban versus standard therapy for the treatment of symptomatic vehous thromboembolism: a pooled analsis of the EINSTEIN-DVT and PE randomized studies. Thrombosis J. 2013;11(1): Ageno W., Mantovani L.G., Haas S., et al. XALIA: rationale and design of a non-interventional study of rivaroxaban compared with standard therapy for initial and long-term anticoagulation in deep vein thrombosis. Thrombosis J. 2014;12(1): IMS Health MIDAS, Database: Monthly Sales June Calculation based on IMS Health MIDAS, Database: Monthly Sales June L.FI.MKT
Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uudet tuulet akuuttihoidon kirjo fibrinolyysistä kotihoitoon
LUKU 9 Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uudet tuulet akuuttihoidon kirjo fibrinolyysistä kotihoitoon VELI-PEKKA HARJOLA JYRI KOIVUMÄKI Syvän laskimotromboosin (SLT) ja keuhkoembolian (KE) vuotuiseksi
Milloin keuhkoemboliapotilas soveltuu kotihoitoon?
Veli-Pekka Harjola NÄIN HOIDAN Milloin keuhkoemboliapotilas soveltuu kotihoitoon? Keuhkoemboliapotilaat on maassamme hoidettu vuodeosastoilla riskistä riippumatta, joten no peasti kotiutettavien pienen
Massiivisen keuhkoembolian hoito embolektomialla. Panu Taskinen, Martti Mosorin ja Martti Lepojärvi
Tapausselostus Massiivisen keuhkoembolian hoito embolektomialla Panu Taskinen, Martti Mosorin ja Martti Lepojärvi Keuhkoembolia on kehittyneestä tromboosiprofylaksiasta huolimatta yksi vakavimpia kirurgisen
MASSIIVISEN KEUHKOEMBOLIAN INVASIIVISET HOIDOT
INDIKAATIOT MASSIIVISEN KEUHKOEMBOLIAN INVASIIVISET HOIDOT Hannu Manninen Toimenpideradiologian professori, KYS l Hemodynamiikkaa uhkaava embolia ja kontraindikaatio trombolyysille TAI Massiivi embolia
Keuhkoembolia akuuttihoidon kirjo kotihoidosta fibrinolyysiin
LUKU 2 Keuhkoembolia akuuttihoidon kirjo kotihoidosta fibrinolyysiin Veli-Pekka Harjola Tiivistelmä Syvän laskimotromboosin (SLT) ja keuhkoembolian (KE) vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi väestössä on arvioitu
Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy
Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 / 9.12.2013 Kirsi Rantanen Neurologian erikoislääkäri, neurologian klinikka, HUS Aivoinfarkti Verisuonitukoksesta
Kuolleisuus hoitamattomaan akuuttiin keuhkoemboliaan
Tapausselostus TERHI NEVALA JA JUKKA PERÄLÄ Massiivisen keuhkoembolian katetrihajotus ja paikallinen liuotushoito Akuuttiin massiiviseen keuhkoemboliaan liittyy merkittävä kuolleisuus. Tavanomaisten hoitomuotojen
Keuhkoemboliapotilaan kotiutuskäytännöt yliopisto- ja keskussairaalapäivystyksessä
Merja Huttunen, Tuula Meinander, Mikko Lintu, Pirjo Mustonen ja Veli-Pekka Harjola ALKUPERÄISTUTKIMUS Muuttaisiko riskiluokituksen käyttö kotiutuskäytäntöä? yliopisto- ja keskussairaalapäivystyksessä JOHDANTO:
Uutta lääkkeistä: Edoksabaani
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2015 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Edoksabaani Taru Kuittinen / Kirjoitettu 20.10.2015 / Julkaistu 20.1.2016 Lixiana 15 mg, 30 mg, 60 mg tabletti, kalvopäällysteinen,
Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä
Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä Siltahoidolla (bridging therapy) tarkoitetaan varfariinin tilalla käytettävää pre-ja postoperatiivista hepariinihoitoa. Toimenpiteen vaatima
Lääkkeen määrääjän opas
Lääkkeen määrääjän opas YLEISTÄ XARELTO XARELTO on suun kautta otettava veren hyytymistä estävä lääke eli antikoagulantti. Sen vaikuttava aine on rivaroksabaani. Rivaroksabaani estää hyytymistekijä Xa:ta,
Uutta antikoagulaatiosta: onko marevan mennyttä? Anne Pinomäki, LL Osastonlääkäri Hyytymishäiriöyksikkö BioChem 24.3.2011
Uutta antikoagulaatiosta: onko marevan mennyttä? Anne Pinomäki, LL Osastonlääkäri Hyytymishäiriöyksikkö BioChem 24.3.2011 Johdanto Yli 2 % väestöstä antikoagulaatiohoidon piirissä Useamman viime vuoden
- Limakalvobiopsia - Harjanäyte - KNB (G19)
ANTIKOAGULANTTI- JA ANTITROMBOOTTINEN LÄÄKITYS KEUHKOTOIMENPITEIDEN YHTEYDESSÄ Jaottelemalla toimenpiteet pienen ja suuren vuotoriskin toimenpiteiksi, ja toisaalta potilaat pienen tai suuren tukosriskin
Tromboosiprofylaksian. nykytilanne. Hannu Miettinen KYS - Kuopio 10.4.2015
Tromboosiprofylaksian nykytilanne Hannu Miettinen KYS - Kuopio 10.4.2015 Tromboosiprofylaksia Vähentää laskimotukoksen aiheuttamia komplikaatioita Ei saa aiheuttaa komplikaatioita Laskimotukos ja keuhkoveritulppa
Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY
Eteisvärinän antikoagulaatiohoito Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Sidonnaisuudet Tukea esimiehen määräämiin koulutuksiin Bayer, Boehringer
Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1
Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä Tunne pulssisi Mikko Syvänne 9.10.2012 7.10.2012 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial
Lääkkeen määrääjän opas
Lääkkeen määrääjän opas YLEISTÄ XARELTO XARELTO on suun kautta otettava veren hyytymistä estävä lääke eli antikoagulantti. Sen vaikuttava aine on rivaroksabaani. Rivaroksabaani estää hyytymistekijä Xa:ta,
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan
Antitromboottinen lääkehoito
Antitromboottinen lääkehoito L6S 2012 Mikko Holmberg Käypä hoito: Eteisvärinä, 10.1.2012 Varfariini (Marevan) K-vitamiiniantagonisti, estää hyytymistekijöiden VII, IX ja X synteesiä Metaboloituu CYP2C9,
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 24.8.2017 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden
Toimenpiteeseen tulevan potilaan antikoagulaatiohoito ja veren hyytymishäiriöt. Jarkko Karihuhta 9.10.2014
Toimenpiteeseen tulevan potilaan antikoagulaatiohoito ja veren hyytymishäiriöt Jarkko Karihuhta 9.10.2014 Hemostaasi Verenhyytymisjärjestelmässä Verihiutaleet Reagoivat verisuonen sisäpinnan endoteelivaurioon
LYHYT TROMBIPROFYLAKSIA - PITÄISIKÖ HARKITA? ANNETTE MOISANDER VS OYL KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALA
LYHYT TROMBIPROFYLAKSIA - PITÄISIKÖ HARKITA? ANNETTE MOISANDER VS OYL KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALA EI AIHEESEEN LIITTYVIÄ SIDONNAISUUKSIA SIDONNAISUUDET Selvitettiin VTE esiintyvyyttä ja kuolleisuutta väestössä
ELIQUIS (apiksabaani) Määrääjän opas
Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan epäillyistä lääkkeen haittavaikutuksista Fimealle: www.fimea.fi tai Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon
Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,
Tukos dabigatraanihoidon aikana
Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen
Luentomateriaali Laskimotukos ja keuhkoembolia Mitä uutta? Julkaistu 30.3.2016 Perustuu 4.3.2016 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen
Luentomateriaali Laskimotukos ja keuhkoembolia Mitä uutta? Julkaistu 30.3.2016 Perustuu 4.3.2016 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Miksi tämä aihe? N. 1-2/1000 sairastuu vuosittain KE:an/SLT:een (Suomi:10000)
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu referral-menettelyn tuloksena. Jäsenvaltion
Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle
Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista
Geriatripäivät 2013 Turku
Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa
Veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys päivystyksessä
Veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys päivystyksessä Yleistä Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet ovat erittäin yleisiä Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet ovat yleensä potilaalle tarpeen Päivystysaikana
ELIQUIS (apiksabaani) Määrääjän opas
On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyötyhaittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia
HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun
HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HIV-positivisilla potilailla on suurentunut munuaisten vajaatoiminnan riski, joka edellyttää
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART
Käypä hoito - päivitys
LEIKKAUSTA EDELTÄVÄ ARVIOINTI Käypä hoito - päivitys Kirurgimeeting 26.4.2013 GKS Koulutuspäivät 19.9.2014 Kardiologi Pirjo Mustonen Kardiologi, LT Pirjo Mustonen, KSKS Endokardiittiprofylaksi Miten menettelen
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn
LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS
LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot
Tamponaatio tunnistaminen ja hoito
LUKU 7 Tamponaatio tunnistaminen ja hoito Matti Niemelä Sydäntamponaatiossa perikardiumontelo täyttyy nesteellä (seröösi neste, veri, märkäerite), jonka seurauksena perikardiumtilan paine nousee sydänlokerojen
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Pradaxa (dabigatraanieteksilaatti) LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄJÄN OPAS
Pradaxa (dabigatraanieteksilaatti) LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄJÄN OPAS Suositukset viittaavat ainoastaan seuraaviin käyttöaiheisiin: aivohalvausten ehkäisy eteisvärinäpotilaille syvän laskimotukoksen (SLT) ja keuhkoembolian
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos
OPAS ETEISVÄRINÄPOTILAALLE. XARELTO -lääkkeen käyttäjälle
OPAS ETEISVÄRINÄPOTILAALLE XARELTO -lääkkeen käyttäjälle SISÄLLYSLUETTELO ETEISVÄRINÄ Mikä on eteisvärinä? 3 XARELTO Mikä on XARELTO? 4 Miksi XARELTO -lääkkeen säännöllinen käyttö on tärkeää? 6 XARELTO
Lääkkeen määrääjän opas
ks i Lääkkeen määrääjän opas LIXIANA (edoksabaani) YLEISKATSAUS TÄMÄ LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄJÄN OPAS LIITTYY ERITYISESTI LIXIANAN (EDOKSABAANIN) KÄYTTÖÖN. SE SISÄLTÄÄ TIETOJA SEURAAVISTA: Käyttöaiheet Annostusohjeet
Laskimotukos ja keuhkoembolia
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä Päivitetty 4.3.2016, päivitetty kohdennetusti 16.12.2016 PDF-versio sisältää suositustekstin, keskeiset taulukot ja
LIITE III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen olennaisiin osiin
HUOM! LIITE III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen olennaisiin osiin Kansallisten viranomaisten on mahdollisesti jälkeenpäin päivitettävä valmisteyhteenvedot ja pakkausselosteet tarpeen
Uudet antikoagulantit
Suorat (=uudet) antikoagulantit ja niiden seuranta Antikoagulaatiohoitajat 30.3.2016 Pirjo Mustonen, kardiologi Keski-Suomen keskussairaala Uudet antikoagulantit Dabigatraani (Pradaxa ) Rivaroksabaanin
SYDÄMEN OIKEAN PUOLEN VAJAATOIMINTA KUOLLEISUUTTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ AKUUTTIIN KEUHKOEMBOLIAAN SAIRASTUNEILLA POTILAILLA
SYDÄMEN OIKEAN PUOLEN VAJAATOIMINTA KUOLLEISUUTTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ AKUUTTIIN KEUHKOEMBOLIAAN SAIRASTUNEILLA POTILAILLA Henna Strandman Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen
Alteplaasi Versio 3.3
Boehringer Ingelheim Sivu 1 / 5 OSA VI.2 Osa VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä Erilaiset sairaudet ja tilat edellyttävät laskimokatetrien eli laskimoon asetettavien ohuiden
Antikoagulaatiohoidon edistysaskelia ja huolenaiheita
Antikoagulaatiohoidon edistysaskelia ja huolenaiheita Elina Armstrong ja Riitta Lassila Varfariinin rinnalle on viimeisen kahden vuoden aikana tullut uusia oraalisia antikoagulantteja. Nämä vaikuttavat
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston
HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun
HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun Tärkeitä seikkoja huomioitavaksi: Tarkasta kaikkien potilaiden kreatiniinipuhdistuma ennen
Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS
Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
Tromboosiprofylaksia kirurgiassa: kenelle, miksi?
Tromboosiprofylaksia kirurgiassa: kenelle, miksi? Jukka Saarinen LT, erikoislää ääkäri TAYS verisuonikirurgia Hatanpää ään sairaala, kirurgia 8.5.2006 Tampere Avainsanoja: oireettomuus, kumulatiivinen
Trombiprofylaksia - alustus. Hannu Miettinen KYS - Kuopio
Trombiprofylaksia - alustus Hannu Miettinen KYS - Kuopio Tromboosiprofylaksia Vähentää laskimotukoksen aiheuttamia komplikaatioita Ei saa aiheuttaa komplikaatioita Laskimotukokset N. 2 / 1000 / vuosi Tukosaltteilla
Eteisvärinäpotilaan revaskularisaatio toimenpiteen valinta ja antikoagulaatio
TEEMA TROMBOOSI LUKU 2 Eteisvärinäpotilaan revaskularisaatio toimenpiteen valinta ja antikoagulaatio JUHANI AIRAKSINEN Tiivistelmä Pitkäaikaista antikoagulaatiota tarvitsevia eteisvärinäpotilaita on runsas
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin 38/46 A. Valmisteyhteenveto 4.1 Käyttöaiheet [tällä hetkellä hyväksytyt käyttöaiheet on poistettava ja korvattava seuraavilla]
Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista
Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen
Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: Yksi 2,5 mg:n kalvopäällysteinen tabletti sisältää 51,43 mg laktoosia (ks. kohta 4.4).
Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan epäillyistä lääkkeen haittavaikutuksista.
Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan
Uusien antikoagulanttien käyttö erityistilanteissa
LUKU 9 Uusien antikoagulanttien käyttö erityistilanteissa Mika Lehto Ilkka Tierala Tiivistelmä Tällä hetkellä käytössämme on kolme ns. uutta antikoagulanttia ( new oral anticoagulant NOAC ): apiksabaani,
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan
Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on
Antikoagulaatiohoidon aiheet ja toteutus eteisvärinässä
Pekka Raatikainen AJANKOHTAISTA LÄÄKÄRIN KÄSIKIRJASTA Antikoagulaatiohoidon aiheet ja toteutus eteisvärinässä Keskeistä Antikoagulaatiohoito on ainoa Kohtauksittaisessa eteisvärinässä aivohalvauksen vaara
Pienet ei-kardiologiset toimenpiteet ja pitkäaikainen antikoagulaatiohoito
LUKU 2 Pienet ei-kardiologiset toimenpiteet ja pitkäaikainen antikoagulaatiohoito MIKA LEHTO AINO LEPÄNTALO Tiivistelmä Antikoaguloidun potilaan toimenpiteeseen valmistautuessa on arvioitava sekä toimenpiteeseen
Uutta eteisvärinän hoidosta
TYKS 2013 Potilaskeskeisesti toimien talouden realiteetit ymmärtäen Sydänpurjehdus 7.10.2014 Uutta eteisvärinän hoidosta Juhani Airaksinen Kardiologian professori Toimialuejohtaja Sydänkeskus, TYKS VARSINAIS-SUOMEN
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan
PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0
PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan
Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä
Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen
EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVEDON, MYYNTIPÄÄLLYSMERKINTÖJEN JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTTAMISELLE
LIITE II EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVEDON, MYYNTIPÄÄLLYSMERKINTÖJEN JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTTAMISELLE Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä
Aivohalvauksen ehkäisy eteisvärinäpotilailla. Juhani Airaksinen Sydänpurjehdus 2011
Aivohalvauksen ehkäisy eteisvärinäpotilailla Juhani Airaksinen Sydänpurjehdus 2011 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial fibrillation
PRADAXA JA PRAXBIND Käytännön tietoa terveydenhuollon ammattilaiselle Uutta:
PRADAXA JA PRAXBIND Käytännön tietoa terveydenhuollon ammattilaiselle Uutta: www.yhdessapotilaankanssa.fi www.eteisvärinä.fi *ei-läppäperäinen eteisvärinä Praxbind-lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Eteisvärinä
Syvä laskimotukos ja keuhkoembolia
Käypä hoito -suositus Tavoite ja kohderyhmät Tämä hoitosuositus ajanmukaistaa ja tarkentaa alaraajan syvän laskimotukoksen (SLT) ja keuhkoembolian (KE) ehkäisy-, diagnosointi- ja hoitotapoja aikuispotilailla.
LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA
PROTELOS OSSEOR LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA (strontiumranelaatti) Tämä opas on osa Protelos -valmisteen riskinhallintasuunnitelmaa. Oppaan on tarkoitus antaa tietoa Protelos -valmisteen
ELIQUIS (apiksabaani) Määrääjän opas
On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyötyhaittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia
23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg
Laparoskopia raskauden aikana el Reita Nyberg Naistentautien ja synnytysten vastuualue, TAYS Taustaa 1 odottaja / 500-635 tarvitsee vatsan alueen kirurgiaa muusta kuin obstetrisesta syystä appendisiitti,
Histadin- valmisteen tehoa ja turvallisuutta ei ole osoitettu alle 2-vuotiailla lapsilla.
VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Histadin 10 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 10 mg loratadiinia. Yksi tabletti sisältää 94 mg laktoosimonohydraattia.
Vanhojen ja uusien antikoagulanttien etuja ja haittoja. Riitta Lassila Hyytymishäiriöyksikkö, hematologia ja HUSLAB 7.10.2011
Vanhojen ja uusien antikoagulanttien etuja ja haittoja Riitta Lassila Hyytymishäiriöyksikkö, hematologia ja HUSLAB 7.10.2011 Antitromboottiset lääkkeet Verihiutaleiden estäjät ja Antikoagulantit Asetyylisalisyylihappo
Pioglitazone Actavis
Tutustu Pioglitazone Actavis -valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä Hoidollisten riskien minimointiohje Pioglitazone Actavis 15 mg ja 30 mg tabletit Päivitetty viimeksi 10/2018 Pioglitazone minimointiohje
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
National experience on DOACs
National experience on DOACs 27.3.2018 Taru Kuittinen, Md, Phd., adjunct professor Internal specialist, haematologist Kuopio University Hospital Clot Platelet Plug Anti- Coagulant Fibrin Lysis DOAC use
Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto
Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin
Laskimonsisäinen paikallinen liuotushoito ja suonensisäiset toimenpiteet
Tromboosi Laskimonsisäinen paikallinen liuotushoito ja suonensisäiset toimenpiteet Wolf-Dieter Roth, Aarno Lehtola, Pekka Keto, Anders Albäck ja Mauri Lepäntalo Valtimoiden tuoreet tukokset ovat olleet
OPAS SYVÄ LASKIMOTUKOS- JA KEUHKOEMBOLIAPOTILAALLE. XARELTO -lääkkeen käyttäjälle
OPAS SYVÄ LASKIMOTUKOS- JA KEUHKOEMBOLIAPOTILAALLE XARELTO -lääkkeen käyttäjälle SISÄLLYSLUETTELO SYVÄ LASKIMOTUKOS Mikä on syvä laskimotukos? Mikä aiheuttaa syvän laskimotukoksen? KEUHKOEMBOLIA Mikä on
ARGATROBAANI (NOVASTAN ) INFUUSIO - OHJE
ARGATROBAANI (NOVASTAN ) INFUUSIO - OHJE Argatrobaani (Novastan ) on suora trombiinin estäjä, joka sitoutuu palautuvasti trombiiniin. Argatrobaani pystyy estämään sekä vapaan että hyytymiin kiinnittyneen
Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin
Liite III Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Huom.: Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon, pakkausmerkintöihin ja pakkausselosteeseen saatetaan päivittää myöhemmin
PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon
PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;
Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?
Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan
Varfariini vai ASA aivohalvauksen estoon eteisvärinässä?
TEEMA TROMBOOSI LUKU 1 Varfariini vai ASA aivohalvauksen estoon eteisvärinässä? MATTI HALINEN littää ASAn ja muiden verihiutaleiden tarttuvuutta estävän lääkityksen lievän aivohalvauksia estävän tehon.
FRAKTIOIMATON HEPARIINI (UFH) INFUUSIO - OHJE
FRAKTIOIMATON HEPARIINI (UFH) INFUUSIO - OHJE *Fraktioimaton hepariini UFH (Heparin Leo ) antikoagulaatiovaikutus perustuu antitrombiinista riippuvaan hyytymistekijä Xa:n estoon, lisäksi se estää tehokkaasti
Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon
Suurentunut D-dimeeripitoisuus ja epäily syvästä laskimotukoksesta päivystäjän päänsärky
Alkuperäistutkimus Riitta Ponkilainen, Matti Mänttäri ja Juha Halavaara Suurentunut D-dimeeripitoisuus ja epäily syvästä laskimotukoksesta päivystäjän päänsärky Arvioimme lähetekäytäntöä ja Käypä hoito
Sentraaliset kanyylit lapsilla. Nukkumarkku ja muut
Sentraaliset kanyylit lapsilla Nukkumarkku ja muut ? Kanyylin paikka? 1. Interna 2. Subclavia 3. Femoralis Kanyylin paikka? 1. Interna 2. Subclavia 3. Femoralis 47,0% 53,0% 0,0% ? Kanyylin syvyys? 1. VCS
Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen
Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti
Keuhkosyövän uudet lääkkeet
Keuhkosyövän uudet lääkkeet Jarkko Ahvonen Syöpätautien erikoislääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Asiantuntijapalkkio Boehringer Ingelheim, Bristol-Myers Squibb, Lilly, MSD, Roche
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin
Pradaxa ja uuden sukupolven verenohennuslääkkeet
Pradaxa ja uuden sukupolven verenohennuslääkkeet Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Juha Hyyryläinen Sairaala-apteekin luennot 26.10.2017 Sisältö Johdanto Hyytymisjärjestelmä Laskimo-