Muutos-hanke/ AVH-kuntoutuksen osatutkimus. Alustava tutkimussuunnitelma. 1. Johdanto
|
|
- Tiina Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muutos-hanke/ AVH-kuntoutuksen osatutkimus Alustava tutkimussuunnitelma 1. Johdanto Tässä alustavassa tutkimussuunnitelmassa esitetään tutkimustehtävä, joka koskee Kelan järjestämiä aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutuskursseja. Tutkimus kohdistuu 1) kommunikaatiopainotteiseen kuntoutukseen ja 2) käden tehostetun käytön ja painokevennetyn kävelyn kuntoutukseen. Aluksi kuvataan tutkimustehtävän tausta, tämän jälkeen esitetään tutkimuskysymykset ja tutkimuksen toteuttamiseen liittyviä seikkoja. Aivoverenkiertöhäiriön (AVH) sairastaneille henkilöillä on usein omatoimisuutta ja arjessa selviytymistä haittaavia toimintakykyrajoitteita. Tavoite on ollut löytää tehokkaita keinoja aivoverenkiertohäiriöön sairastuneiden itsenäisen selviytymisen parantamiseksi. Näihin tarpeisiin Kelassa on kehitetty erilaisia kuntoutusmuotoja, kuten kommunikaatiopainotteisia, kevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutuskursseja. Kuntoutujan sairauden asianmukainen diagnosointi ja tarpeelliset tutkimukset sekä niiden pohjalta tehty kuntoutustarpeen arviointi on tehty terveydenhuollossa. Kuntoutuskurssit toteutetaan harkinnanvaraisena tai vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena (KKRL 9, 10 ja 12 ). Ne toteutetaan avoja laitosmuotoisena kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan. Tämän tutkimuksen kohteena olevat kuntoutuskurssit alkavat voimaan tulevien standardien mukaisesti (ks Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi; kommunikaatioon painottuva AVH_kurssi; käden tehostetun käytön AVH-kurssi; painokevennetyn kävelyn AVH-kurssi). 1.1 Kommunikaatiopainotteinen kuntoutus Kommunikaatiopainotteinen kuntoutus on tarkoitettu AVH:n sairastaneille henkilöille, joilla kommunikointi puhumalla on vaikeutunut afasian takia. Kuntoutuksen tavoite on löytää sopivia kommunikaatiokeinoja ja tukea puheen tuottoa ja ymmärtämistä. Tavoite on näin kuntoutujan työ-, opiskelu- ja toimintakyvyn turvaaminen tai parantaminen sekä kuntoutujan osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistaminen hänelle merkityksellisissä arjen toiminnoissa. Puoliso tai muu läheinen osallistuu kuntoutukseen koko kurssin ajan; tavoite on tukea myös hänen arjessa selviytymistä. Kohderyhmä on aivoverenkiertohäiriön sairastaneet aikuiset, joiden sairastumisesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. He ovat opiskelemassa, työelämässä, palaamassa työhön, kuntoutustuella tai poissa työelämästä. 1
2 Kurssi toteutetaan ryhmämuotoisena kuntoutuksena. Ryhmämuotoisuudesta ja yksilöllisistä osuuksista muodostuu tarkoituksenmukainen ja tavoitteellinen kokonaisuus. Ryhmätilanteissa mahdollistuva vertaistuki ja yhteisten kokemusten jakaminen edistävät yksilöllisiä kuntoutumisprosesseja. Kuntoutus kestää yhteensä 15 vuorokautta: kurssi toteutetaan aina kolmessa jaksossa ja toteutus on vuorokautta. Kurssin kaikki jaksot toteutetaan 9 kuukauden aikana, jaksot sovitetaan 9 kuukauden ajalle tasaisin välein. (ks Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi; kommunikaatioon painottuva AVH_kurssi.) 1.2 Käden tehostettu käyttö ja painokevennetty kävely Painokevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutusmuodot kehitettiin osana GERI-hanketta erityisesti ikääntyneille. Kehittämishankkeessa kuntoutukseen osallistui 270 aivoverenkiertohäiriön sairastanutta vuotiasta henkilöä. Kuntoutujat osallistuivat toimintakykyä pääasiallisesti haittaavan ongelman mukaan joko kävelyn tai tehostetun kädenkäytön kuntoutusohjelmaan. Vastaavasti kuntoutujat valikoituivat ongelman vaikeuden mukaan joko avo- tai laitosmuotoiseen kuntoutukseen. Kuntoutujien toimintakykyä, elämänlaatua, mielialaa ja elämänhallintaa arvioitiin ja seurattiin useilla mittareilla. Myös iän, sukupuolen ja sairastamisajan vaikutusta arvioitiin suhteessa kuntoutuksessa saavutettuihin tuloksiin. Arviointitutkimuksen tulosten mukaan laitosmuotoinen kävelykuntoutus ja avomuotoinen käsikuntoutus paransivat potilaiden yleistä toimintakykyä, kävelykykyä ja käden toimintakykyä. Kuntoutuksesta hyötyivät eniten ne, joiden toimintakyky oli alkutilanteessa heikko. (Karttunen ym ) Painokevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutuskurssit alkoivat standardeilla ohjattuina vakiintuneina kuntoutuspalveluina ja astui voimaan uudistettu standardi. Kurssien kohderyhmä on aikuiset AVH:n sairastaneet henkilöt, joiden sairastumisesta on kulunut 6 kuukaudesta noin 3 vuoteen ja sairaalasta kotiuttamisesta vähintään 1 kuukausi. Puoliso, omainen tai läheinen voi osallistua osaan kuntoutusta hahmottaakseen kuntoutujan kokonaistilanteen, tuen tarpeen ja kyetäkseen edistämään kuntoutumista. Kursseilla suurin osa toiminnasta tapahtuu ryhmissä, mikä mahdollistaa vertaistuen ja aktiivisen osallistumisen. Kuntoutuksen tavoitteisiin pyritään käytännön harjoittelujen, vuorovaikutusta edistävien keskustelujen ja tekemisen avulla ryhmäytymistä tukevin menetelmin. Kuntoutujaryhmässä työskennellään yhteisten ja kuntoutujien yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ryhmän tavoitteet muodostuvat kuntoutujien tarpeiden mukaisesti. Käden tehostetun käytön kuntoutuskurssi on tarkoitettu AVH:n sairastaneille henkilöille, joilla halvaantuneen käden toimintakyky on heikentynyt ja mutta sitä voidaan kuntoutuksella kohentaa. Kuntoutus sisältää käden tehostetun käytön harjoittelua, käsikuntoutusta pari- tai pienryhmätyöskentelynä. Kuntoutujan terveen käden käyttäminen estetään yksilöllisesti valmistetulla lastalla tai siteellä. Kuntoutuja käyttää lastaa terveessä kädessään koko ajan, muulloinkin kuin käsikuntoutuksen aikana. Kuntoutujan tulee olla motivoitunut tiiviiseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun. 2
3 Tavoite on kuntoutujan aktivoituminen parantamaan ja ylläpitämään toimintakykyä ja halvaantuneen käden toimintaa intensiivisen harjoittelun avulla sekä halvaantuneen käden omatoimisen harjoittamisen ja käden käyttämisen omaksuminen. Kurssi kestää yhteensä 18 vuorokautta ja toteutetaan kuuden kuukauden aikana. Se koostuu 12 vuorokautta kestävästä aloitusjaksosta, kotikäynnistä noin kuukauden kuluttua aloitusjakson päättymisestä ja 6 vuorokautta kestävästä päätösjaksosta. Kuntoutujan omainen/läheinen voi osallistua kuntoutukseen osan aikaa yhteensä 5 vuorokautta, joista 3 vuorokautta aloitusjakson lopussa ja 2 vuorokautta päätösjakson lopussa 1 (ks Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi; käden tehostetun käytön AVH-kurssi voimassa alkaen.) Kevennetty kävely toteutetaan kävelyvaljailla, -matolla tai kävelysimulaattorilla, jossa painoa kevennetään tukivaljailla. Kuntoutus on tarkoitettu henkilöille, joiden kävelykyky on aivoverenkiertohäiriön johdosta heikentynyt ja kotona selviytyminen vaikeutunut. Kuntoutuksen avulla hänen arvioidaan kykenevän kävelemään itsenäisesti tai apuvälineen avulla. Kurssi kestää yhteensä 25 vuorokautta ja toteutuu 9 kuukauden aikana. Kuntoutus sisältää 1 kotikäynnin + 20 vuorokautta + 5 vuorokautta. Kotikäynti toteutetaan noin kuukautta ennen aloitusjaksoa. Kuntoutujan omainen/läheinen voi osallistua kuntoutukseen osan aikaa yhteensä 5 vuorokautta, joista 3 vuorokautta aloitusjakson lopussa ja 2 vuorokautta päätösjakson lopussa. 2 (ks Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi; painokevennetyn kävelyn AVH-kurssi voimassa alkaen.) 2. Tutkimustehtävä Tutkimus on osa Kelan Muutos-hanketta, joka kohdistuu Kelan kuntoutuksen muutosten vaikutuksiin asiakkaalle. Nyt haettavan tutkimuksen tavoite on tuottaa tietoa AHV-kuntoutuksen vaikutuksista kuntoutujalle, erityisesti kuntoutuksen merkityksestä arjen toimissa selviytymisessä. Tutkimus kohdistuu 1) kommunikaatiopainotteiseen kuntoutukseen ja 2) käden tehostetun käytön ja painokevennetyn kävelyn kuntoutukseen. Oletuksena on, että kuntoutuskurssilla kuntoutuja oppii ja omaksuu sellaisia omatoimisia ja aktiivisia toimintatapoja, joiden avulla hän suoriutuu päivittäisistä tehtävistään ja voi itse hallita sitä, miten sairaus vaikuttaa hänen elämäänsä. Kuntoutuminen vahvistuu kuntoutuskurssilla ja jatkuu sen jälkeen kuntoutujan arjessa. 1 Kehittämishankeympäristössä käsikuntoutuksen rakenne oli 14 vrk perusjakso+6 vrk seurantajakso+2 vrk seurantajakso+2 kotikäyntiä. Jaksojen väli oli 6 kk ja ensimmäinen kotikäynti oli 1 kk perusjaksosta, toinen kk perusjaksosta (Karttunen ym. 2014). 2 Kehittämishankeympäristössä kävelykuntoutuksen rakenne oli 20 vrk perusjakso+6 vrk seurantajakso+2 vrk seurantajakso+2 kotikäyntiä. Jaksojen väli oli 6 kk ja ensimmäinen kotikäynti oli 1 kk perusjaksosta, toinen kk perusjaksosta (Karttunen ym. 2014). 3
4 Tutkimuksen tavoite on tuottaa tietoa kuntoutujan, hänen omaisensa ja kuntoutuksen palveluntuottajan näkökulmista seuraavilta alueilta: 1. Kuntoutuksen oikea-aikaisuus ja oikea kohdentuminen Millainen on kuntoutuksen koettu oikea-aikaisuus ottaen huomioon aika sairastumisesta, kuntoutujan ikä ja motivaatio kuntoutukseen? 2. Omaisen osuus ja merkitys kuntoutuksessa Kuinka toimiva on omaisen osallistuminen ja rooli kuntoutuksessa? Kuinka kuntoutus on tukenut omaista kuntoutujan kuntoutumisen näkökulmasta? 3. Kuntoutuspalvelun toimivuus Millaiset kuntoutuksessa käytetyt työmenetelmät ja teemat ovat toimivia asiakkaan kuntoutustarpeiden näkökulmasta? Kuinka kuntoutuspalvelun pituus ja rakenne toimivat? Miten yksilölliset tarpeet toteutuvat ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa? Miten GAS-tavoitteet asetetaan? Kuinka kuntoutuksen toteuttajat osaavat tukea asiakasta tavoitteiden määrittelyssä? Millaisia GAS-tavoitteita kuntoutujilla on ja kuinka ne saavutetaan? Kuinka GAS-tavoitteet vastaavat asiakkaiden tarpeita ja odotuksia? 4. Vaikutukset kuntoutujan arjessa selviämisessä Miten kuntoutuksessa opitut taidot näkyvät arjessa: millaisia asioita kuntoutus mahdollistaa? Miten kuntoutuksessa opitut taidot säilyvät? Mitkä asiat vaikeuttavat kuntoutuksen arkeen siirtymistä ja taitojen säilymistä? Tutkimuksen käsitteellisenä viitekehyksenä sovelletaan toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälistä luokitusta (ICF). Siinä yksilön toimintakyky määräytyy lääketieteellisen terveydentilan ja kontekstuaalisten tekijöiden vuorovaikutuksen tuloksena. Suhde osatekijöiden välillä on dynaaminen ja kaksisuuntainen: yhteen osa-tekijään kohdistetut interventiot voivat vaikuttaa yhteen tai useampaan muuhun elementtiin (ICF 2004). Luokitukseen sisältyvää käsitteellistä mallia käytetään tutkimuksen viitekehyksenä, jonka avulla jäsennetään tutkittavaa ilmiötä. 3. Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimus on asetelmaltaan moninäkökulmainen ja menetelmiltään laadullinen. Aineistoina käytetään: Kuntoutujien haastattelut. Kevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutuksissa haastateltavia kuntoutujia n=20 ja kommunikaatiopainotteisessa kuntoutuksessa n=10. Omaisten haastattelut. Kommunikaatiopainotteisessa kuntoutuksessa haastatellaan kuntoutukseen osallistunut omainen/läheinen, kevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutuksissa haastatellaan omainen/läheinen, mikäli hän on osallistunut kuntoutukseen. Kuntoutuksen palveluntuottajien moniammatillisen työryhmän ryhmähaastattelut (n=11) Kelan kuntoutusasiakirjat kuntoutujien suostumuksella. 4
5 Haastateltavat ovat osallistuneet kursseille, jotka ovat alkaneet jälkeen. Kuntoutujien ja heidän omaisten haastattelut tehdään kun kuntoutuksen päättymisestä on kulunut n 6 kuukautta. Tutkijat antavat informaation tutkimuksesta kuntoutujille ja heidän omaisilleen kuntoutuksen päätösosan yhteydessä. Samalla kerätään tieto halukkaista haastateltavista ja heidän suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Haastateltavien valinnassa huomioidaan kuntoutuksen palvelutuottajien edustus. Tutkimukseen valittujen kanssa sovitaan haastatteluaika. Haastattelut voidaan toteuttaa yksilö- tai parihaastatteluina. Haastattelijalla on taustatietoina käytettävissään kuntoutujan Kelan anonymisoidut kuntoutusasiakirjat, mikäli kuntoutuja on antanut suostumuksen asiakirjojen tutkimuskäyttöön. Lisäksi aineistona käytetään moniammatillisen työryhmän ryhmähaastatteluja kaikilta niiltä kuntoutuksen palveluntuottajilta 3, joiden kanssa Kelalla on sopimus AVH käsi- ja kävelykuntoutuksen sekä kommunikaatiopainotteisen kuntoutuksen tuottamisesta. Tutkijataho täsmentää tutkimussuunnitelmassaan aineistot, niiden hankinnan ja hallinnan. Tutkimusmenetelmät esitetään siten, että käy ilmi, miten niillä vastataan tutkimuskysymyksiin. Eettiset näkökohdat, eettinen ennakkoarviointi ja tarvittavat tutkimuslupaprosessit on kuvattava tutkimussuunnitelmassa. Tutkimuksen toteutuksen aikataulussa on huomioitava ao. prosessien vaatima aikamenekki. Tutkimussuunnitelman esittämisessä käytetään hakuilmoituksessa olevaa tutkimussuunnitelman runkoa. Tutkimus organisoituu osaksi Kelan Muutos-hanketta, joka koordinoidaan Kelan tutkimuksen kautta. Hankkeeseen kuuluvissa osatutkimuksessa sitoudutaan hankkeen hankesuunnitelmaan (ks. ja siinä määriteltyihin toimintatapoihin. Tutkimus noudattaa yleisiä eettisiä periaatteita. Tutkimuksesta laaditaan julkaistava raportti. Tutkimustuloksia esitetään tutkimuksen projektiryhmälle huomioiden Kelan tietotarpeet ja tiedon hyödyntäminen. Tutkimuksen tulee olla valmis ja raportoitu mennessä. Tutkimusta ohjaa Kelan asettama projektiryhmä, johon tutkijataho nimeää 1-2 edustajaa. Ryhmän puheenjohtaja on Kelan Muutos-hankkeen hankepäällikkö. Tutkijataho vastaa kokousjärjestelyistä ja - muistioiden laatimisesta. 3 Tutkimukseen osallistuvat kaikki Kelan kevennetyn kävelyn ja käden tehostetun käytön sekä kommunikaatio painotteisen AVH-kuntoutuksen sopimuskumppanit: Aivoliitto, Validia Kuntoutus Lahti, Lapin Kuntoutus, Maskun neurologinen kuntoutuskeskus, Kitinkannus, Kruunupuisto, Kuntoutuskeskus Kankaanpää, Kuntoutus Peurunka, ODL Kuntoutus Oulu 5
6 4. Lähteet Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi, alkaen. Kommunikaatioon painottuva AVH_kurssi; käden tehostetun käytön AVH-kurssi; painokevennetyn kävelyn AVH-kurssi. Saatavissa: Karttunen A, Peurala S, Häkkinen A, Kautiainen H, Kantanen M, Heinonen M, Sihvonen S, Kallinen M. Elämänlaadun ja toimintakyvyn muutokset ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutuksen aikana. Helsinki: Kelan Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 87, Muutos-hanke hankesuunnitelma Saatavissa: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus ICF. [Helsinki]: World Health Organization, Ohjeita ja luokituksia / Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus,
Muutos-hanke/ Omaishoitajien kuntoutuskurssien osatutkimus
Muutos-hanke/ Omaishoitajien kuntoutuskurssien osatutkimus Alustava tutkimussuunnitelma 1. Johdanto Tässä alustavassa tutkimussuunnitelmassa esitetään tutkimustehtävä, joka koskee Kelan omaishoitajien
Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300
Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu
Muutos-hanke/ OPI-kuntoutuskurssien osatutkimus. Alustava tutkimussuunnitelma. 1. Johdanto
Muutos-hanke/ OPI-kuntoutuskurssien osatutkimus Alustava tutkimussuunnitelma 1. Johdanto Tässä alustavassa tutkimussuunnitelmassa esitetään tutkimustehtävä, joka koskee OPI-kuntoutuksen (opiskelijoiden
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen
Kävelyn ja tehostetun käden käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöpotilailla
Kävelyn ja tehostetun käden käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöpotilailla Mauri Kallinen LT, dosentti, Ylilääkäri OYS, lääkinnällinen kuntoutus 27.11.2014 Tampere Tutkimuksen lähtökohdat
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat
2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (kevät 2012)?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
KELAN TULES-AVOKURSSIT
KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Muutos-hanke/ Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutoksen ja ammatillisen kuntoutusselvityksen osatutkimus
Muutos-hanke/ Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutoksen ja ammatillisen kuntoutusselvityksen osatutkimus Alustava tutkimussuunnitelma 1. Johdanto Tässä alustavassa tutkimussuunnitelmassa esitetään tutkimustehtävä,
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen
Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari
Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari Ikääntyvien AVH:n sairastaneiden kuntoutus Kävely- ja käsikuntoutuksen kehittämishanke, osa Kelan GERI -hanketta
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Keskeiset muutokset. kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Keskeiset muutokset kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän toimitalo Mielenterveyden
Standardin perusrakennemallin uudistaminen Pirjo K Tikka
Standardin perusrakennemallin uudistaminen 21.1.2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö Päivitykset palvelulinjakohtaisissa standardeissa perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun
1. Millä alueella toimit? Helsingin alue Kuopion alue Turun alue 2. Minkä ammattialan edustaja olet?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palveluntuottajien eli palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa. Palveluntuottajien koulutuspäivä Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa Palveluntuottajien koulutuspäivä 22.1.2015 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Villakoiran ydin Miten standardia luetaan? Mikä on oleellista standardista? (Tarjousta
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit. Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä Elinsiirtokurssit Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi (elinsiirron saaneet) Lasten
IKKU-kurssit koulutus. Kysymykset ja vastaukset
IKKU-kurssit 25.11. koulutus Kysymykset ja vastaukset Ilmoittautumisen yhteydessä tulleet kysymykset (diat 2-6) Lääkärin alustukset, jotka jatkuvat keskusteluilla? Standardissa ohjeistettu kyseiseen sairauteen
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen
Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi
3. Missä tehtävässä toimit kuluneen kevään aikana?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KÄDENKÄYTÖN KUNTOUTUSKURSSI Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aikuisten kuntoutuskurssi Voimassa 1.1.2020 alkaen SISÄLLYS 1 Yleistä... 1 2 Kurssin yleiset tavoitteet...
1. Millä alueella toimit? 2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (syksy 2011)?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KÄDEN TEHOSTETUN KÄYTÖN AVH-KURSSI Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aikuisten kuntoutuskurssin palvelulinja,
KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA
Terveysosasto Dnro 78/331/2015 Hankintaryhmä Kuntoutusryhmä 29.4.2015 KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA 2016 2019 Tarjoajat ovat
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI PAINOKEVENNETYN KÄVELYN AVH-KURSSI Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aikuisten kuntoutuskurssin palvelunlinja,
Palauta täytetty kysely Kelan tutkijalle kotikäynnin yhteydessä. 1. Milloin aloitit avomuotoisessa ryhmäkuntoutuksessa?
1 Vastaajan nimi: Vastauspäivämäärä / 2012 Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuun 2010 toukokuun 2012 aikana toteutuneen moniammatillisen
Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?
Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014
Kuntoutus hoitosuositusten valossa Kelan näkökulma Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014 Kuntoutuksen vaiheiden tulee olla kunnossa Kuntoutustarpeen havaitseminen ajoissa, kokonaisvaltaisuus
Lähetä kyselylomake mennessä Kelan tutkimusosastolle palautuskuoressa, jonka postimaksu on maksettu.
1 Vastaajan nimi: Vastauspäivämäärä / 2011 Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista
Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE
1 Vastaajan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista kuntoutujan
Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu
Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu Jaana Paltamaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu 15.3.2017 Lähde: Wade Clin Rehabil 2005 Arjen toimintakyvyn arviointi 1/4 Kuntoutustarpeen havaitseminen
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Avoterapiastandardi 1.1.2011/versio 6 Itsenäinen kokonaisuus Terapialajit ovat Yksilöterapia (45, 60,
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona
Sopeutumisvalmennuskurssit 2019 Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2019 Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennus Aivoliitto ry järjestää sopeutumisvalmennuskursseja henkilöille, jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön sekä heidän läheisilleen.
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Hankkeen tutkimus- ja kehittämisryhmä Kelan tukema etäkuntoutushanke Aivovamma Aivovamma on traumaattinen aivojen vaurio,
Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä
Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä - järjestävän tahon näkökulma 7.9.2017 LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA LOOK- HANKKEEN JUHLASEMINAARI Riikka Peltonen, ohjauksesta vastaava
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää
Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää):
1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Hankkeen tutkimus- ja kehittämisryhmä Kelan tukema etäkuntoutushanke Aivovamma Aivovamma on traumaattinen aivojen vaurio,
Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka
Palauta täytetty kysely Kelan tutkijalle kotikäynnin yhteydessä.
1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): Vastauspäivämäärä: / 2012 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuun 2010 toukokuun 2012 aikana toteutuneen
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia
Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE
Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KÄVELYKUNTOUTUSKURSSI Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aikuisten kuntoutuskurssi Voimassa 1.1.2020
Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti
Vuoden 2016 kurssit MS-tauti Parkinsonin tauti Avh Epilepsia Omaishoitajat Primaarinen ataksia ALS Lihassairaus ja/tai dystrofia Myastenia gravis (MG) CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta Tt, Ttyo Maikku Tammisto Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Helsinki VAKE = Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämis-
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
Lähetä kyselylomake mennessä Kelan tutkimusosastolle palautuskuoressa, jonka postimaksu on maksettu.
1 Vastaajan nimi: Vastauspäivämäärä / 2011 Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista
Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille
K E V Ä T / S Y K S Y 2 0 1 1 Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille Uusi Terapiamuoto! Helmikuussa ja elokuussa 2011 on alkamassa Kelan kuntoutujille suunnattu monimuototerapiaryhmä. Ryhmän ohjaajina
Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2018 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus. Kehittämispäällikkö Seija Sukula
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus Kehittämispäällikkö Seija Sukula Standardien mittarit Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Hankkeen koordinoinnista vastasi hanketyöntekijä Marjukka Miettinen Esityksen on koonnut kuntoutuspäällikkö Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs,
Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin
CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia. 15.11.2007 Helena Launiainen
ICF-CY CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia 15.11.2007 Helena Launiainen International Classification of Functioning, Disability and Health for Children and Youth Tarkastelussa Lasten ja nuorten ICF luokituksen
INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen
INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset