Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola"

Transkriptio

1 Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola

2 Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja Kela/Aktuaariryhmä

3 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä

4 4 Väestö ikäryhmittäin , 2010=100

5 Ikääntyminen nopeaa 75 vuotta täyttäneiden määrän arvioidaan kasvavan nykyisestä noin vuoteen 2020 mennessä Yli 85-vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan nykyisestä noin noin vuoteen 2020 mennessä Yli 95-vuotiaita oli vuonna 2014 noin ja määrän arvioidaan kasvavan noin vuoteen 2020 mennessä Yli 100-vuotiaita oli vuonna 2014 noin 750 ja määrän arvioidaan kasvavan noin vuoteen 2020 mennessä Vuoden 2014 luvut TK:n ennakkotilasto ja 2020 luvut Kelan ennuste 5

6 Terveiden toimeliaiden elinvuosien määrä lisääntyy Varsinainen vanhuus alkaa vasta 80 ikävuoden jälkeen, eikä kaikilla silloinkaan Aika, jolloin tarvitaan raskasta hoitoa ei näytä pitenevän, vaan siirtyy elinajan pidentyessä myöhemmälle iälle Ikääntymisen haasteesta selvitään kohtuullisen talouskasvun jatkuessa Oikein ajoitetulla kuntoutuksella voidaan siirtää myöhemmäksi vuodepotilaaksi joutumista iän tai sairauden vuoksi 6

7 Toimelias eläkeläinen kunnille myönteinen asia Eläketuloista maksetaan kunnallisverot ja ne ovat jatkuvasti kasvaneet Eläkeläiset kuluttavat ja pitävät monet pyörät pyörimässä mm.: Ruoka kaupasta Vuokra tai yhtiövastike Auto, taksi Kampaaja Kuntosali, fysioterapia Yksityinen lääkäri Kulttuuripalvelut Lasten ja lastenlasten tukeminen 7

8 Kuntoutus ja omaishoito auttavat ikäihmisiä asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. Se on iäkkäiden ihmisten oma toive ja vanhuspolitiikan tavoite. 8

9 Kuntoutuksen haasteet väestön ikääntyminen globalisaatio työelämän muutokset lisääntyvät työ- ja opiskelukykyä rajoittavat mielenterveyden ongelmat lasten ja nuorten syrjäytyminen omaishoitajien määrän kasvu maahanmuuton lisääntyminen ja monet muut yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat omalta osaltaan kuntoutuksen tarpeisiin. 9

10 Iäkkäiden kuntoutus: toimijat Täydentävä rooli Kehittäminen Kela Kunnat Valtiokonttori Veteraanikuntoutus Ray Järjestöt, 3. sektori Vertaistuki Kehittäminen Päävastuu Akuutti kuntoutus Kuntoutussuunnitel ma 10

11 Kelan kuntoutus 2011 yli 65-vuotiaille Lakiperuste: Harkinnanvarainen kuntoutus 200 Yli 65-vuotiaat kuntoutujat iän mukaan 2011 (n=2748) Ikä 11 Lähde: Kelasto WIT155A

12 Kelan kuntoutus 2011 yli 65-vuotiaille Lakiperuste: Harkinnanvarainen kuntoutus 12 Lähde: Kelasto WIT155A

13 Geriatrisen kuntoutuksen kehittämishanke Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke IKKU > 74 v tuki- ja liikuntaelinsairaat Kuntoutus parantaa elämänlaatua ja toimintakykyä ja vähentää kipuja Kotona asuvien muistisairaiden potilaiden ja heidän omaistensa kuntoutushanke Avomuotoinen liikunnallinen kuntoutus hidastaa toimintakyvyn ja muistin heikkenemistä Painokevennetyn kävelyn ja tehostetun käden käytön kuntoutus ikääntyneille aivohalvauksen sairastaneille > 65 v Aktivoiva fysioterapia AVH potilaiden alkuvaiheen kuntoutuksessa < 85 v Joustava, katkeamaton Kelan, palveluntuottajan ja terveydenhuollon yhteistyö 13

14 Kelan kuntoutus ikääntyneille on täydentävää, harkinnanvaraista kuntoutusta Kela järjestää ja korvaa kuntoutusta Kelan kuntoutuslain perusteella Vuonna 2011 yhteensä kuntoutujaa Kelan kuntoutus on Ammatillista kuntoutusta, kuntoutuspsykoterapiaa ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta Harkinnanvaraista kuntoutusta ja kehittämis- ja tutkimustoimintaa 14

15 Iäkkäiden kuntoutuksen tulevaisuudesta Geriatrisen kuntoutuksen kehittämishankkeen varoja siirretään (ikääntyneiden) vakiintuneeseen harkinnanvaraiseen kuntoutukseen Omaishoitajien kuntoutusta uudistetaan ja lisätään Kuntoutus edellyttää suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä Kuntoutus on yhteistyötä kuntoutujan, läheisten ja asiantuntijoiden kesken Kuntoutus on yksilöllistä Kuntoutujille pitää tarjota vaihtoehtoja, tietoa ja ohjausta Erityisesti vanhuksilla on kuntoutuksessa tärkeää huomioida kokonaistilanne ja omaishoitajan panos ja jaksaminen 15

16 Iäkkäät hyötyvät kuntoutuksesta Ikääntyneiden kuntoutuksen resurssoinnissa ja kuntoutukseen pääsyssä on huomattavaa alueellista vaihtelua ja puutteellisuuksia, vaikka tutkimusnäytön perusteella iäkkäät, hauraat ja monisairaat henkilöt hyötyvät kuntoutuksesta Kaikenikäiset aivohalvaus- ja lonkkamurtumapotilaat hyötyvät kuntoutuksesta Akuutti kuntoutus pitää järjestää välittömästi (viikon kuluessa) sairastumisesta Kaikenikäiset pitkäaikaissairaat, esim. tuki- ja liikuntaelinsairaat ja sydänsairaat ja omaishoitajat hyötyvät kuntoutuksesta Muistisairaus on yleisin syy pitkäaikaisen hoivan tarpeeseen 16

17 Kela tukee kotona asuvaa ikäihmistä Kelan etuudet kotona asuvalle ikäihmiselle: Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeensaajan asumistuki Lääkekorvauksista ja matkakorvauksista suuri osa kohdistuu eläkeikäiseen väestöön Lisäksi Kela kehittää ikääntyneiden kuntoutusta 17

18 Omaisten apu korvaa palveluita On arvioitu, että noin suomalaista auttaa läheistään Suurin osa tästä omaisten avusta ei kuulu omaishoidon tuen piiriin, koska hoitaja ei usein tiedosta olevansa omaishoitaja Tyypillisesti hoidettava on Kelan hoitotuen saaja Yli puolet omaishoitajista on eläkeikäisiä ja useimmiten he hoitavat puolisoaan 18

19 19 Suomessa on eniten omaista auttavia (15:n EU-maan vertailu)

20 Omaisten apu säästää hoitomenoissa Omaishoidon taloudellinen merkitys merkittävä hoidon kokonaiskustannuksista Kelassa on arvioitu, että yli 70-vuotiaiden hoitomenoissa omaisten apu voi säästää jopa yli 2,8 miljardia euroa vuodessa 20

21 Omaishoidon tukeminen Omaishoitoa tuetaan palveluilla ja hoitopalkkiolla Omaishoidon hoitopalkkiota sai henkilöä (2010) Jos tukea maksettaisiin kaikille raskasta ja sitovaa hoitoa antavalle, tulisi uusia hoitajia n tuen piiriin Tärkeää on omaishoitajien jaksamisesta huolehtiminen Kuntoutus, vapaapäivät jne. 21

22 22 Kiitos!

Dementia ja Kelan kuntoutus

Dementia ja Kelan kuntoutus Dementiahankkeen loppuseminaari 23.5.2012 Dementia ja Kelan kuntoutus Tiina Huusko 23.5.2012 Iäkkäiden kuntoutus: toimijat Järjestöt, 3. sektori Täydentävä rooli Kehittäminen Kela Ray Vertaistuki Kehittäminen

Lisätiedot

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja?

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Sari Kehusmaa, tutkija, Kelan tutkimusosasto Esityksen sisältö 1. Kuinka yleistä omaisten apu on? 2. Mitä omaisten apu pitää sisällään? Vaikutuksia

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Miten Suomi hoitaa? Hoito keskittyy koteihin Laitoshoidon purkaminen edellyttää kaiken kotona annettavan

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Ray. Kunnat. Valtiokonttori

Ray. Kunnat. Valtiokonttori IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUKSEN UUSIA TUULIA / VANHUS-KASTE / KESKI-SUOMI GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS UUTTA, VANHAA VAI LAINATTUA? AILA PIKKARAINEN JAMK /KELA IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUJIEN YHTEISTOIMINNALLISEN KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena

Lisätiedot

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen

Lisätiedot

Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300

Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300 Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset

Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat: LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Uudelle polulle Omaishoitajako. Kuka hän on? Mitä hän tekee? Hän nostaa, kantaa, pesee, pukee, syöttää, juottaa. Touhuaa päivät, valvoo yöt. Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa. Hän väsyy tiuskii, komentaa.

Lisätiedot

Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus

Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus Vammaisetuudet Vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten tai pitkäaikaisesti sairaiden selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Vammaisetuuksia ovat: Alle 16-vuotiaan

Lisätiedot

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän

Lisätiedot

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna Kelan kuntoutuspsykoterapiat EFPP, Helsinki 26.9.2008 Asiantuntijalääkäri Kirsi Vainiemi Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus,

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa VALOT TOIMINTAMALLI 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen Kaikki ammattiryhmät Ennustettavissa oleva omaishoito Käynnissä oleva omaishoito 2. Yhteistyön käynnistäminen kanssa Vastuu työntekijä (esim. hoitaja,

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Ikäihmisten perhehoito Riitta Lappi Diakoniaammattikorkeakoulu Pieksämäki Mitä ikäihmisten perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella,

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito Perhehoito Lapissa uusia mahdollisuuksia omaishoidon tueksi Sirkka Nissi Onnela, aluevastaava, Omaishoitajat ja Läheiset liitto Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten

Lisätiedot

Mistä ikääntyneet saavat apua?

Mistä ikääntyneet saavat apua? Mistä ikääntyneet saavat apua? Jenni Blomgren, erikoistutkija Kelan tutkimusosasto Kansallinen ikääntymisen foorumi 2011 Kela 23.11.2011 Tutkimusosasto Esityksen rakenne Määritelmiä Ikääntyneiden hoiva

Lisätiedot

Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007

Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007 Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007 Vastuu hoivasta Omaishoidon tuki ja omaishoitajaa tukevat palvelut Avuntarve - keitä ovat avunantajat? Työssäkäynti ja omaishoito Haasteita

Lisätiedot

RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset

RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset 4.4.2013 Helsinki Elli Aaltonen Ylijohtaja, Kansallisen omaishoitotyöryhmän puheenjohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Elli

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Ikääntyneiden asumisen turvallisuus Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö 8.2.2013 Yhteiskunnan muutokset heijastuvat turvallisuuteen Yksilöiden ja ryhmien tarpeet erilaisia myös turvallisuudessa

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

KELAN HOITOTUKI mihin se on tarkoitettu

KELAN HOITOTUKI mihin se on tarkoitettu KELAN HOITOTUKI mihin se on tarkoitettu Kristiina Aaltonen 9.11.2005 Kelan vammaisetuudet lapsen hoitotuki vammaistuki eläkkeensaajien hoitotuki ruokavaliokorvaus (keliakia) Perustuvat eri aikoina säädettyihin

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Pidämme puolta pidämme huolta Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Pidämme puolta pidämme huolta 6.5.2014 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia ja heidän

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014

Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014 Kuntoutus hoitosuositusten valossa Kelan näkökulma Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela 10.3.2014 Kuntoutuksen vaiheiden tulee olla kunnossa Kuntoutustarpeen havaitseminen ajoissa, kokonaisvaltaisuus

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015

Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä

Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä RAI-seminaari 4.4.2013 26.3.2013 IIPA/Sari Jokinen 1 Esityksen sisältö Kuntakyselyn toteutuksesta Alustavia lukuja Kuntavastaajien esiin tuomia kehittämistarpeita

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Ajankohtaista omaishoidosta ja muistiohjelmasta Kuntamarkkinat 11.9.2014 Eevaliisa Virnes, erityisasiantuntija Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma KOHO-työryhmän

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Kela ja vaikeavammaisten

Kela ja vaikeavammaisten Kela ja vaikeavammaisten kuntoutus Mikael Forss Johtaja, VTT Suomen CP-Liitto ry, Jyväskylä, 28.6.2008 Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat, kehitys 25 000 20 000 KKRL 9 yht. 15 000 10

Lisätiedot

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS SISÄLLYS 1. PERUSTIETOA PALVELUSETELISTÄ 3 2. PIEKSÄMÄELLÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT 4 2.1 Kotihoidon palveluseteli 4 2.2 Omaishoidon vapaapäivien palveluseteli

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8. Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistukset

Kuntoutuksen uudistukset Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT palvelupäällikkö Kirsi Oksanen PALVELUOHJAUS RUORI Ateriapalvelu

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Standardit esimiestyön tukena

Standardit esimiestyön tukena Standardit esimiestyön tukena 21.1.2016 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuksen kehittämisryhmä Esityksen sisältö Esitykseen on otettu sellaisia

Lisätiedot

Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari

Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari Ikääntyvien AVH:n sairastaneiden kuntoutus Kävely- ja käsikuntoutuksen kehittämishanke, osa Kelan GERI -hanketta

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

Omaisten ilta Luumäen terveysaseman vuodeosaston - ja vanhainkodin pitkäaikaispotilaiden omaisille tiistaina 27.1.2015 klo 18

Omaisten ilta Luumäen terveysaseman vuodeosaston - ja vanhainkodin pitkäaikaispotilaiden omaisille tiistaina 27.1.2015 klo 18 Omaisten ilta Luumäen terveysaseman vuodeosaston - ja vanhainkodin pitkäaikaispotilaiden omaisille tiistaina 27.1.2015 klo 18 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri

Lisätiedot

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Kyh 24.1.2012 10 Kyh liite 5 Kyh 22.5.2012 62 Kyh liite 2 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Hyväksytty yhtymähallituksessa

Lisätiedot

Sisällys. 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo. 2 Ikääntyneiden psykoterapeuttisen työn 56 puitteista ja lähtökohdista Hannu Pajunen

Sisällys. 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo. 2 Ikääntyneiden psykoterapeuttisen työn 56 puitteista ja lähtökohdista Hannu Pajunen 5 Sisällys Johdanto 11 Sirkkaliisa Heimonen, Hannu Pajunen 1 Yleistä ikääntymisestä 18 Marja Saarenheimo Elämänkulku ja vanheneminen 21 Itsesäätely ja toimijuus ikääntyessä 25 Kognitiivisen vanhenemisen

Lisätiedot

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut?

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Tiina Suomela-Markkanen Vastaava asiantuntijalääkäri Kela, Vakuutuslääketieteen yksikkö Vakuutuspiirit ja niiden lääkärikeskukset:

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HESINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HIKKA HEÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 Kotihoidon tilastoa v.2010 Asiakkaita 17 091 Käyntejä 2 043 649 Vakanssirakenne 7/2011

Lisätiedot