Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina /2018
|
|
- Aarne Sariola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina /2018 Yleistä hankkeesta Kela jatkaa monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämistä harkinnanvaraisella Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishankkeella (Etä-LAKU-hanke) vuosina Seurantakäynnit tulee toteuttaa viimeistään mennessä. Hanke alkaa tammikuussa Etä-hankkeen kuntoutus on perhelähtöistä ja se tapahtuu pitkistä välimatkoista huolimatta mahdollisimman lähellä lapsen ja hänen perheensä elämää, jotta kuntoutuksen perhettä tukeva toiminta saadaan siirrettyä arkeen. Keskeisessä roolissa ovat myös muut lapsen arjessa mukana olevat toimijat, kuten päivähoito ja koulu. Kuntoutus toteutetaan monimuotoisesti mm. lapsen yksilöllisinä käyntikertoina, perheen käyntikertoina ja viikonloppuna toteutettavina kuntoutuspäivinä. Kuntoutus toteutetaan muualla kuin palveluntuottajan tiloissa, kuten kotona, päivähoidossa, koulussa tai muussa arjen ympäristössä. Palveluntuottajan moniammatillisen työryhmän jäsenet toteuttavat kuntoutusta erilaisin ikä- ja kohderyhmiin soveltuvin menetelmin. Menetelminä voi olla esimerkiksi toiminnallista kuntoutusta, terapioita, vertaisryhmiä sekä yhteistyöpalavereja lapsen arkiympäristön toimijoiden kanssa. Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Kuntoutuksen toteutus, sisältö sekä kuntoutujien valintakriteerit ja kursseille hakeminen sekä eri tahojen tehtävät on kuvattu kehittämishankkeen hankesuunnitelmassa. Hankkeen tavoitteet Etä-LAKU-hankkeessa kuntoutujan yksilökohtaisina tavoitteina on mm.: tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä arjen sujumista kodissa, päiväkodissa, koulussa ja kavereiden kanssa sekä turvata ja parantaa kuntoutujan toiminta- ja/tai opiskelukykyä. Jokaisen lapsen henkilökohtaiset tavoitteet määritellään yhdessä perheen, palveluntuottajan ja lähettävän tahon edustajien kanssa selkeästi ja konkreettisesti kuntoutusprosessin alkaessa. Tavoitteita tarkennetaan kuntoutuksen edetessä. Kuntoutus on tarkoitettu koko perheen tueksi. Hankkeessa arvioidaan Kelan vakiintuneeseen kuntoutustoimintaan soveltuvia kohderyhmiä ja kuntoutusmalleja lasten mielenterveyskuntoutuksen kentässä niillä alueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä ja palvelut kaukana. Hankkeen tavoitteena on kokeilla ja arvioida joustavan ja monimuotoisen perhekuntoutusmallin toteuttamista ja sen soveltuvuutta tietyille ikä- ja sairausryhmille. Lisäksi hankkeella tarkennetaan yhteistyötä paikallisten tahojen, kuten kunnan perusterveydenhuollon, perhe- ja nuorisoneuvoloiden sekä sairaanhoitopiirien kanssa ja luodaan toimivia palveluketjuja eri tahojen kesken.
2 Palveluntuottajat Hankkeen palveluntuottajina ovat: Lapin ja Kuusamon alueella (pois lukien Rovaniemi) ODL Kuntoutus Oy (Rovaniemi) ja Kainuun alueella (pois lukien Kajaani) KoulutusAvain Oy (Kajaani). Kohderyhmät Etä-LAKU-hankkeen kohderyhmänä ovat 5 12-vuotiaat lapset, joilla on diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, jonka lisäksi lapsella voi olla samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä tai alle kouluikäisillä lapsilla (5-6-vuotiaat) voi myös olla diagnosoitu samanaikaisia käytösja tunne-elämän häiriöitä (aktiivisuuden ja/tai tarkkaavaisuuden ongelmat eivät ole poissulkukriteereitä) on todettu pitkäkestoisen, monimuotoisen kuntoutuksellisen tuen ja ohjauksen tarve eli lapsella on hoitavan tahon lääkärin yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa laatima arvio ja suositus perhekuntoutuksen tarpeesta on todettu, että lapsen häiriöt vaikuttavat lapsen toimintaan lapsiryhmässä arjen ympäristöissä, kuten koulussa tai kotiympäristössä perhe sitoutuu kuntoutukseen. Hankkeeseen ei voida ottaa kohderyhmiin kuuluvia lapsia, joilla on sairauden akuuttivaiheen hoito kesken joiden vanhemmilla on akuutti päihdeongelma joilla on lastensuojelulliseen sijoitukseen liittyvä akuuttivaihe käynnissä. Lasten perhekuntoutuksessa perhe/lasten huoltajat ovat mukana kuntoutusprosessissa. Kuntoutukseen voivat osallistua kuntoutujan lisäksi esimerkiksi vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat tai muut lasta hoitavat aikuiset. Lapsen perhe määritellään yhdessä lapsen ja perheen kanssa kuntoutuksen alussa. Kuntoutusmalli Etä-hankkeen kuntoutus toteutetaan monimuotoisena kuntoutusprosessina, joka suunnitellaan kuntoutujan ja hänen perheensä tarpeen mukaan erilaisista kuntoutuksen osista, kuten käyntikerroista, esimerkiksi käyntikertaosassa lapsen käyntikerroista, perheen käyntikerroista ja yhteispalavereista ja kuntoutusviikonlopuista. Käyntitiheys ja painotukset vaihtelevat kuntoutujan ja perheen tilanteen ja tarpeen mukaan. Etä-hankkeen kaikki kuntoutujat osallistuvat kuntoutuksen käyntikertaosaan, joihin kuuluvat aloituskäynnit, varsinaiset käyntikerrat ja seurantakäynti. Käyntikertojen lisäksi kuntoutujat perheineen osallistuvat tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan kuntoutusviikonloppuihin. Etä-hankkeen varsinaisen kuntoutusprosessin kesto on noin puolitoista vuotta (18 kk), jonka jälkeen, noin kuusi kuukautta kuntoutusprosessin jälkeen, toteutetaan seurantakäynti. Aloitusvaihe Etä-LAKU-hankkeen kuntoutus alkaa aloituskäynneillä sen jälkeen kun kuntoutuspäätös on tehty. Aloituskäyntikertojen tavoitteena on tuottaa tieto tarpeellisista kuntoutusvuoden aikana toteutettavista osioista ja toimenpiteistä. 2
3 Aloituskäynnit pyritään toteuttamaan mahdollisimman tiiviinä kokonaisuutena, jonka kesto on noin 2 3 kuukautta. Aloituskäynnit sisältävät 2 yhteispalaveria 2 perheen käyntikertaa, joista yksi on kotikäynti 1 lapsen käyntikerta ilman vanhempia. Aloitusvaiheen aikana tehdään kirjallinen kuntoutuksen aikainen suunnitelma yhdessä kuntoutuspalveluntuottajan, perheen ja lähettävän tahon kanssa. Suunnitelmassa sovitaan, mitkä kuntoutuksen osat tullaan toteuttamaan kuntoutusprosessin aikana. Aloitusvaiheen jälkeen toteutetaan muut kuntoutusprosessiin kuuluvat toimenpiteet. Käyntikerrat Etä-kuntoutukseen kuuluu enintään 29 varsinaista käyntikertaa. Varsinaiset käyntikerrat sisältävät kuntoutujan ja perheen tarpeen mukaan 8 12 lapsen käyntikertaa ja perheen käyntikertaa (kuitenkin yhteensä enintään 24 kertaa) sekä 5 yhteispalaveria. Käyntikertaosa voidaan toteuttaa tarpeen mukaan toisen kerran, jolloin käyntikertoja toteutetaan enintään 10 kertaa (yksilökäyntejä 3-5 ja perhekäyntejä 5-7). Tällöin kuntoutuksen kokonaiskesto on noin 2 vuotta, minkä jälkeen toteutetaan seurantakäynti. Kuntoutusviikonloput Etä-hankkeeseen kuuluu lapsen ja perheen tarpeen mukaan 2 kuntoutusviikonloppua vuodessa. Kuntoutusviikonlopun pituus on kaksi päivää ja ne toteutetaan viikonloppuisin (lauantai ja sunnuntai). Kuntoutusviikonloput myönnetään kuntoutujalle kuntoutuspäätöksessä laitosmuotoisina, mutta perhe saa päättää osallistuuko viikonloppuihin avo- vai laitosmuotoisesti. Eli yöpyykö perhe kuntoutuslaitoksessa vai kotona. Perheen tulee päättää asiasta aloituskäyntien aikana ja ilmoittaa palveluntuottajalle. Kuntoutuja perheineen voi tarvittaessa, esimerkiksi huonojen liikenneyhteyksien vuoksi, saapua kuntoutuslaitokseen jo perjantaina. Jos kuntoutuja perheineen saapuu kuntoutuslaitokseen jo alkamispäivää edeltävänä päivänä ja yöpyy laitoksessa, ei tätä päivää katsota kuntoutuspäiväksi. Kuntoutujalla, saattajalla, omaisella tai muulla läheisellä on oikeus yöpymisrahaan, jos hän on kuntoutuksen aloitusajan tai liikenneolosuhteiden vuoksi joutunut yöpymään matkalla kuntoutukseen ja hänelle on todistettavasti aiheutunut yöpymisestä kustannuksia. Kuntoutuspäivien sisältö on monimuotoista kuntoutusta ja jaksojen sisältö määräytyy perheiden tarpeiden mukaan. Kuntoutusviikonloput sisältävät erilaisia ryhmätapaamisia, kuten perheryhmiä, kuntoutujaryhmiä, sisarusten ryhmiä ja vanhempien ryhmiä sekä erilaisia toiminnallisia harjoitteita ja perheelle tärkeää yhdessäoloa. Kuntoutukseen osallistuvat tällöin kaikki mukana olevat perheenjäsenet. Kuntoutusprosessin moduulien tarkemmat kuvaukset löytyvät liitteenä olevan hankesuunnitelman sivuilta Kuntoutukseen lähettäminen ja hakeminen Kuntoutus ei sisällä tutkimusvaiheita, mistä johtuen kuntoutuksen oikea-aikaisuuden ja vaikuttavuuden kannalta on keskeistä, että lapsen tutkimukset ja perheen alustava elämäntilannekartoitus on tehty ennen kuntoutusprosessin alkua. 3
4 Lapsen ja perheen elämäntilanteen voi selvittää ja lääkärin lähetteen eli B-lausunnon kuntoutuksen tarpeesta kirjoittaa: ensisijaisesti erikoissairaanhoidon lastenpsykiatri, lastenneurologi tai muu erikoislääkäri (esim. perheneuvolan lääkäri), joka on yhdessä muun työryhmän kanssa perehtynyt kuntoutujan ja hänen perheensä tilanteeseen tai perusterveydenhuollon lääkäri, jos lapsen ja perheen tilanteen selvittely on tehty riittävän laajasti. Lääkäri on tavannut lapsen ja perheen vähintään 3 kertaa ja kartoittanut käyntien aikana lapsen ja perheen kokonaistilanteen. Lisäksi lapsen ja perheen on tavannut ja heidän tilanteensa arvioinut kahden muun ammattiryhmän edustajat (esim. koulukuraattori, sosiaalityöntekijä, psykologi, terveydenhoitaja). Lääkärin B- lausunnon liitteenä on muiden alojen ammattilaisten yhteistyössä laatima lausunto. Oleellista on laaja ja moniammatillinen lapsen ja perheen tilanteen selvittäminen ja arvio perhekuntoutuksen tarpeesta. Monimuotoinen perhekuntoutus tulee kytkeä osaksi lapsen kuntoutussuunnitelmaa. Vastuu hoidon järjestämisestä Kelan kuntoutuksen ajan on aina julkisella terveydenhuollolla. Kuntoutukseen haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU102, johon liitetään lääkärin B-lausunto kuntoutuksen tarpeesta ja moniammatillisen työryhmän lausunto. Katso tarkemmat ohjeet hankesuunnitelman sivuilta 6 7. Kuntoutujan perheellä on mahdollisuus tarvittaessa täyttää kuntoutuslomake yhdessä Kelan toimihenkilön, lähettävän tahon työntekijän tai kuntoutuspalveluntuottajan työntekijän kanssa. Kuntoutushakemukseen merkitään alustavasti kuntoutukseen osallistuvien läheisten tiedot. Lääkärin kirjoittamassa B-lausunnossa tulee olla: Diagnoositiedot sairauden aiheuttamat ongelmat, kesto ja ilmeneminen arjessa, toimintakyvyssä hoito- ja kuntoutustoimenpiteet terveydenhuollossa o toteutuminen o tuloksellisuus jatkosuunnitelma o kuntoutuksen tarpeellisuuden perustelut o kuntoutukselle lähettävän tahon asettamat tavoitteet o sitoutumisen mahdollisuudet o seuranta/ yhteys hoitotahoon kuntoutuksen aikana Lausunnon laatijan OSOITE, jotta päätös voidaan lähettää tiedoksi myös lähettävälle taholle. Kelan keskitetty toimisto tekee lopullisen päätöksen kuntoutuksesta ja lähettää päätöksen kuntoutujan perheelle sekä kopiot siitä kuntoutuspalveluntuottajalle ja lähettävälle taholle. Päätöksen liitteenä lähetetään kopiot kuntoutushakemuksesta, B-lääkärinlausunnosta ja muista tarvittavista liitteistä. Kuntoutusraha Kuntoutusrahalain mukaan kuntoutusrahaa voidaan maksaa vuotiaalle kuntoutukseen osallistuvalle kuntoutujalle ja omaiselle tai läheiselle, joka on kuntoutuksen takia estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä. Kuntoutusrahaa maksetaan omavastuuajan jälkeen, joka on työelämässä oleville yksi päivä, kun kyseessä on kehittämishanke. Tässä hankkeessa kuntoutusrahaa voidaan maksaa edellytysten täyttyessä vain kuntoutujan omaisille. Kuntoutusrahaa haetaan erikseen Kelasta. 4
5 Matkakustannukset Kuntoutujalle ja hänen perheelleen maksetaan kuntoutukseen liittyvät omavastuuosuuden ylittävät matkakustannukset Kelan normaalimenettelyn mukaisesti tehdyn kuntoutuspäätöksen perusteella. Matkakustannuksia haetaan erikseen Kelasta. Yöpymisraha Jos kuntoutuja saapuu kuntoutuslaitokseen esimerkiksi huonojen liikenneyhteyksien vuoksi jo edellisenä iltana ja hänelle aiheutuu yöpymisestä erillisiä kustannuksia, maksetaan hänelle aiheutuneiden kustannusten perusteella yöpymisraha (sairausvakuutuslaki 4 luku 9 ). Yöpymisrahaa haetaan matkakustannusten yhteydessä erikseen Kelasta. Arviointitutkimus Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Tutkimuksen suunnittelu on vielä kesken, joten tämä kohta täydentyy, kun tutkimussuunnitelma valmistuu. Yhteystiedot Kuntoutuslaitosten sekä Kelan vakuutuspiirien ja kuntoutusryhmän yhdyshenkilöt ODL Kuntoutus Oy Palvelupäällikkö Hanna-Kaisa Heikkilä, puh , hanna-kaisa.heikkila@odl.fi Ylilääkäri Marja-Liisa Kauhanen, puh , marja-liisa.kauhanen@odl.fi Kelan Lapin vakuutuspiiri Vakuutussihteeri Arja Törmänen, puh , etunimi.sukunimi@kela.fi KoulutusAvain Oy Toimitusjohtaja Olavi Haataja, puh olavi.haataja@koulutusavain.fi Kelan Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri Vakuutussihteeri Sari Linna, puh , etunimi.sukunimi@kela.fi Hankkeen koordinointi Kelan terveysosaston kuntoutusryhmä Suunnittelija Jaana Halin p , etunimi.sukunimi@kela.fi Asiantuntijalääkäri Paula Melart, etunimi.sukunimi@kela.fi Kehittämispäällikkö Seija Sukula, p , etunimi.sukunimi@kela.fi Kehittämisen kustannuksiin liittyvät kysymykset: toimistosihteeri Paula Lehto, p , etunimi.sukunimi@kela.fi 5
Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018 Yleistä
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus LAKU-loppuseminaari ti 27.11.2018 Hanna Pakkala Projektipäällikkö Kela, Kuntoutusryhmä Lasten perhekuntoutushankkeen taustaa Perhekuntoutuksen kehittäminen
KELAN TULES-AVOKURSSIT
KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille
Lasten perhekuntoutuksen kehittämishankkeen (LAKU-hanke) varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015 / 2018
Kansaneläkelaitos Hankesuunnitelma Terveysosasto päivitetty Kuntoutusryhmä 28.11.2011 Lasten perhekuntoutuksen kehittämishankkeen (LAKU-hanke) varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015 / 2018 Postiosoite
Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015 / 2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Hankesuunnitelma Kuntoutusryhmä 13.2.2012, henkilöstökohta korjattu 29.2.2012 Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015 / 2018 Postiosoite
Aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke (AMI-hanke) vuosina 2010 2012 / 2013-2014
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 28.03.2012 Aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke (AMI-hanke) vuosina 2010 2012 / 2013-2014 Yleistä hankkeesta Kela jatkaa
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300
Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016
Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai
Nuorten ryhmäpainotteisen kuntoutuksen kehittämishanke, pilottivaihe vuosina 2011 2012
Kansaneläkelaitos Hankesuunnitelma Terveysosasto päivitetty Kuntoutusryhmä 14.04.2011 Nuorten ryhmäpainotteisen kuntoutuksen kehittämishanke, pilottivaihe vuosina 2011 2012 Lyhyt kuntoutusmalli Postiosoite
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä
Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Hakuohje Nuorten perhekursseille
1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus. Kehittämispäällikkö Seija Sukula
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus Kehittämispäällikkö Seija Sukula Standardien mittarit Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Osatyökykyisten TE-palvelut
Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
HAKUOHJE Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa
Aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke (AMI-hanke) vuosina 2010 2012 / 2013-2014
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä Hankesuunnitelma (muutokset 2010/2011-2012) 16.11.2009 Liite 1 Aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke (AMI-hanke) vuosina 2010 2012
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen
Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön
Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kommenttipuheenvuoro 2.12.2011 OYS Suunnittelija Marjut Hevosmaa Pohjois-Suomen aluekeskus Myöntöedellytykset, KKRL 9, 10, 14 1. Vaikeavammaisuus,
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit. Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017 Leila Tauriainen, koulutuspäällikkö 26.8.2015 1 Esitteet löytyvät kotisivuiltamme http://www.kiipula.fi/fi/koulutustarjonta/
Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke IKKU vuosina 2009 2012
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 7.4.2011 Yhteistyötahot Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke IKKU vuosina 2009 2012 Kela kehittää gerontologista
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla. Järjestäjällä ei ole omia kurssitiloja,
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö. Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014 Esityksen sisältö Kuntoutusryhmän ja palveluntuottajan yhteistyö Kurssien toimeenpano
INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen
INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri
Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013
Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Kunta Kela Vakuutuslaitos Työhallinto Työeläkelaitokset Valtiokonttori 2 On lakisääteinen velvoite ja virkavelvollisuus, johon tulee panostaa
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 28.1.2014 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää
Moniammatillinen kipuselvitys
Moniammatillinen kipuselvitys 1 Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti Kuntoutuksen tavoite on parantaa oireen- ja elämänhallintaa. Tavoitteet määritellään yhteistyössä kuntoutujan
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI
OPI kurssin sisältö ja toteutus
OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Harvinaiskeskus Norio järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Vuonna 2019 kurssit järjestetään Iiris-keskuksessa Helsingin
Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä
* Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä *Kuntoutus on jatkumoa sairauden hoidolle, toimintakyvyn merkityksen korostuminen (KELA, ICF) *Inhimillisesti tehokas uusi sairaala (ITU 2022) projektissa
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 15.10.2013 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
Kuntoutuksen ja kuntoutuslaitosten uudet haasteet. Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 8.9.2010 Heidi Paatero
Kuntoutuksen ja kuntoutuslaitosten uudet haasteet Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 8.9.2010 Heidi Paatero Kuntoutuslaitostoiminnan pitkä kehityskaari (1) Sodanjälkeiset suuret laitokset
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku www.lssy.fi Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet
Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet
Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa
Terveysosasto Dnro 16/331/2014 Kuntoutusryhmä 18.3.2014 Kelan kuntoutuksena toteutettava vaikeavammaisen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus (neurologinen, tules- ja reuma- ja yleispalvelulinjat)
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten
Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö
Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus
TIEDOTE 21.5.2012. Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Hanke- ja arviointitutkimus päättyvät 31.12.2014.
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 21.5.2012 Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toinen vaihe (-hanke) 2012 2014 Yleistä hankkeesta Kela jatkaa vuosina 2007 2011 toteutettua Työhönkuntoutuksen
Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013
Kelan korvaamat matkat terveydenhuoltoon Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Matkakorvausten myöntämisperusteet Matka korvataan sairauden, raskauden, synnytyksen ja Kelan myöntämän kuntoutuksen vuoksi tehdyistä
Oma väylä hankkeen kuntoutuspalveluiden kehittämissuunnitelma
Oma väylä hankkeen kuntoutuspalveluiden 30.10.2014 1 (55) Kehittämissuunnitelman kirjoittajat: Katariina Kallio-Laine Iiris Pelkonen Kehittämissuunnitelman päivitykset Päiväys Muutos 20.11.2014 Liite 6
Miten laadin perheen ja lapsen tavoitteet?
Miten laadin perheen ja lapsen tavoitteet? Pohjautuu artikkeliin: Tavoitteenasettelu perhekuntoutuksessa (Saarinen, Röntynen, Lyytinen) Mari Saarinen, PsL, neuropsykologian erikoispsykologi (VET) MLL:n
Hakuohje Nuorten perhekursseille
1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla. Järjestäjällä ei ole omia kurssitiloja, joten kurssit toteutetaan
(OPI) Kuntoutujan arvioitilomake
(OPI) Kuntoutun arvioitilomake 01. Ohan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1. Kiipula 2. Verve 04. Monesko toteutunut kurssi on kyseessä? Ensimmäinen Toinen Kolmas Neljäs 05.
SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015
SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Aikuisten
Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa
Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa Koulutuskokeilu Koulutuskokeilu on työllistämistä edistäviin palveluihin liittyvä palvelu (ohjauksen työväline) tai oppilaitosten välillä toteutettava koulutuskokeilu.
Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012
Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Avoterapiastandardi 1.1.2011/versio 6 Itsenäinen kokonaisuus Terapialajit ovat Yksilöterapia (45, 60,
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016. STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016 STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kuntoutujat sairauksittain 1990 2012 2 Kuntoutujien lukumäärä 100 asukasta kohti maakunnittain 2012
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta
LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011
Projektit vievät lasten kuntoutusta eteenpäin 4.9.2009 TOI - päivät Suomen Toimintaterapeuttiliiton koulutuspäivät: TOI on pätevä 3. - 4.9.2009 Paasitorni, Helsinki LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN
PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013
PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013 www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Päivitetty 23.4.2013 Teini-ikäisten liikuntavammaisten lasten 09.06. - 15.06. (7 pv), koko perhe 16.06. - 18.06. (3 pv), nuoret yksin Kurssi on
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit. Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä Elinsiirtokurssit Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi (elinsiirron saaneet) Lasten
Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa. 23.2.2011 Tuija Löppönen
Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa 23.2.2011 Tuija Löppönen Suositukset hyvistä kuntoutus- käytännöistä KELA 2011 Laki Kelan kuntoutuksesta toi Kelan säädöspohjaan käsitteen Hyvä kuntoutuskäytäntö
PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA
PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA Lasten perhekuntoutuksen (LAKU) kehittämishankkeen loppuseminaari 27.11.2018 Sirkka Makkonen KoulutusAvain Oy 26 vuotta toiminut kajaanilainen yritys toimistot Kajaanissa, Oulussa,
Kelan asiantuntijalausunto
Kelan asiantuntijalausunto Seija Sukula, etuuspäällikkö Heidi Giss-Hannikainen, lakimies Marjut Hevosmaa, vastaava suunnittelija Sosiaali- ja terveysvaliokunta 9.11.2018 Saajat Kelan ammatillisen kuntoutuksen
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen
Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä
Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus Palveluntuottajan näkökulma 21.5.2012 1 Taustaa Arviointi pohjautuu arviointihankkeen yleissuunnitelmaan Millaisiin tarpeisiin kokeiltava
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän
1 Kuntoutuksen kehittäminen
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Lomake 4 Kehittämistyö 4.6.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja 1 Kuntoutuksen kehittäminen Palveluntuottaja osallistuu
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä
Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma
Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma Terapioiden myöntämisen perusteista 28.11.2017 Paviljonki Ulla Kolomainen, kuntoutuspäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen terapioiden
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan
Kun aika ei hoida! Finlandia-talo
Kun aika ei hoida! Finlandia-talo Masennuksen merkitys Veli-Pekka Valkonen, ylilääkäri 6.5.2015 Oikeus hyvinvointiin Mistä syistä eläköidytään? Päivitetty: 30.4.2015 - Anna palautetta tai kysy Seuraava
AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET
AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET Kirsi Unkila työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija 26.1.2016 Esityksen sisältö Mitä ammatillinen kuntoutus on ja mitä sillä tavoitellaan? Kuka sitä järjestää?...
Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän