Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005
|
|
- Sakari Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Keskitulot euroa Helsingissä Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Veroja ja veronluonteisia maksuja Helsingissä euroa maksajaa kohti Helsingin kaupungin kuvapankki/eljas af Hällström Tilastoja Leena Hietaniemi ISSN (painettu) Tel. (09) ISSN X (verkossa) etunimi.sukunimi@hel.fi 1
2 Keskitulot euroa Helsingissä % % Helsingissä veronalaiset tulot olivat tulonsaajaa kohti euroa ja euroa asukasta kohti vuonna Edelliseen vuoteen verrattuna tulonsaajaa kohti lasketut veronalaiset tulot kasvoivat Helsingissä vähemmän kuin koko maassa. Lisäys oli 2,5 prosenttia ja koko maassa 3,1 prosenttia. Keskimääräiset helsinkiläisten ansiotulot kasvoivat vähän yli kolme prosenttia, mutta pääomatulot laskivat neljänneksen edellisvuodesta. Osittain tätä selittää pääomatulojen saajien runsaan kolmanneksen nousu. ssa keskimääräiset ansiotulot kasvoivat runsas kolme prosenttia. Pääomatulot laskivat noin kymmenesosan. Tiedot perustuvat verohallituksen maksuunpanon kuntatilastoon Suomi Kuvio 1. Keskimääräisten veronalaisten tulojen kehitys, , muutos (%) Taulukko 1. Tulonsaajat ja tulot pääkaupunkiseudulla vuonna 2005 PKS Suomi Tulonsaajat lkm Veronalaiset tulot yht Tulot yht. tulonsaajaa kohti, Asukkaita Tulot yht. asukasta kohti, Ansiotulot Ansiotulojen saajia Ansiotulot saajaa kohti, Pääomatulot yht Pääomatulon saajia Pääomatulot saajaa kohti,
3 Valtionveronalaisia tuloja saaneita oli Helsingissä vuonna Asukkaita oli vuosien 2004/2005 vaihteessa, joten noin 86 prosentilla oli valtionveron alaisia tuloja. Tulonsaajia oli enemmän kuin edellisvuonna. Valtionveron alaisista tuloista ansiotulot muodostivat 88 prosenttia ja pääomatulot 12 prosenttia. Palkansaajien osuus tulonsaajista oli 64 prosenttia. Noin viidennes oli eläkeläisiä, joita oli tulonsaajina Työttömillä keskitulot olivat euroa, joka oli lähes saman verran kuin edellisenäkin vuotena. Tulonsaajista noin kymmenesosa oli työttömyysturvaetuuksia saaneita. Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Pääkaupunkiseudun korkeimmat keskitulot, euroa, olivat edelleen Kauniaisissa. Tosin ne olivat laskeneet edellisvuodesta lähes 15 prosenttia. Keskimääräiset ansiotulot olivat lähes samalla tasolla kuin edellisvuonnakin, sillä lisäystä oli puolitoista prosenttia. Saajaa kohti lasketut pääomatulot sen sijaan laskivat lähes puoleen edellisvuodesta. Taustalla oli pääomatuloja saaneiden määrän lisääntyminen 13 prosentilla ja yhteenlaskettujen pääomatulojen lasku lähes eurolla. ssa keskimääräiset, tulonsaajaa kohti lasketut veronalaiset tulot olivat euroa. Pääomatulot laskivat noin 16 prosenttia, mutta ansiotulot kasvoivat lähes neljä prosenttia edellisvuodesta. Pääomatuloja saaneiden määrä kasvoi lähes kolmanneksella. lla keskimääräiset tulot olivat euroa. Keskimääräiset pääomatulot laskivat viidesosan, ansiotulojen noustessa kolme prosenttia. Pääomatuloja saaneita oli lla 38 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pääkaupunkiseudulla vastaava kasvu oli runsas kolmannes ja pääomatuloja sai henkilöä. ssa heitä oli 2,3 milj. ja määrän lisäys oli 17 prosenttia. Eläketulon saajat Eläketuloa saaneilla keskitulot olivat euroa, joten lisäystä oli 4,4 prosenttia. Kolmella neljästä valtionveronalaiset tulot olivat alle euroa. Eläketuloa saaneista noin 60 prosenttia oli naisia. Eläketulon saajia oli Helsingissä noin henkilöä, joten heidän osuutensa tulonsaajista oli runsas neljännes. Eläkeläisiä oli viidesosa tulonsaajista eli noin Eläkeläisiin kuuluvat henkilöt, jotka ovat kansaneläkeiässä ja eläketulot ovat yli 90 prosenttia tuloista. ssa lähes 9 prosentilla eläketuloa saaneista eläketulot olivat alle euroa. lla heitä oli kymmenesosa. ssa osuus oli vähän yli 9 prosenttia ja Helsingissä runsas 8 prosenttia. Kauniaisissa heitä oli vähän yli 8 prosenttia. Yli euroa eläketuloja saaneiden osuus kaikista eläketuloa saaneista oli lähes neljä prosenttia koko maassa. Kauniaisissa heidän osuutensa oli 29 prosenttia, ssa 13 prosenttia, Helsingissä runsas 9 prosenttia ja lla noin 5 prosenttia. Ylimpään tuloluokkaan kuuluvien osuudet olivat hieman nousseet edellisvuoteen verrattuna. Lapsiperheet Helsingissä kahden huoltajan lapsiperheissä tuloja saatiin keskimäärin euroa ( euroa tulonsaajaa kohti) eli noin kolme prosenttia edellisvuotta enemmän. Runsaalla neljäsosalla valtionveronalaiset tulot olivat yli euroa. Lapsiperheisiin kuului lähes 17 prosenttia veronalaista tuloa saaneista ja yksinhuoltajien osuus oli noin 4 prosenttia. Helsingissä tulonsaajia oli kahden huoltajan lapsiperheissä noin henkilöä. Lapsiperheiden tulot koostuvat avo- tai aviopuolisoiden tuloista. Alle 17-vuotiaiden huollettavien tulot eivät ole mukana. ssa lapsiperheiden tulonsaajista lähes kuusi prosenttia oli alimmassa tuloluokassa ( ). läisillä vastaava osuus oli korkeampi eli noin 8 prosenttia. ssa ja 2
4 Taulukko 2. Verot ja veroluonteiset maksut Helsingissä, , muutos edellisestä vuodesta (%) sekä määrä ( ) v Muutos, % Euroa milj. Tulovero 15,1-14,9-0,7-3,8 3,5 10, ,5 Varallisuusvero -6,1-15,9-12,7 14,5 5,9-30,6 31,0 Kunnallisvero 6,6 4,5 3,2 5,6 1,1 3, ,1 Kirkollisvero 6,9 4,1 2,9-0,5 0,2 1,8 69,8 Sair.vakuutus -0,7-0,5-5,1-5,9 1,0 3,2 142,3 lla heitä oli lähes viisi prosenttia. Kauniaisissa neljä prosenttia kuului tähän ryhmään. Perheiden ylimpään tuloluokkaan (yli ) kuului Helsingissä 27 prosenttia ja Kauniaisissa 65 prosenttia lapsiperheiden tulonsaajista. ssa heidän osuutensa oli 40 prosenttia. lla kyseiseen tuloluokkaan kuului noin 22 prosenttia ja koko maassa 15 prosenttia kyseisistä tulonsaajista. Ylimmän tuloluokan osuudet olivat hieman kasvaneet kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Yksinhuoltajat Yksinhuoltajien keskitulot olivat euroa tulonsaajaa kohti. Kasvua oli vähän yli kaksi prosenttia. Noin 62 prosentilla tulot olivat alle euroa. Yksinhuoltajista vain viisi prosenttia oli miehiä. Helsingissä oli yksinhuoltajaa, joten osuus tulonsaajista oli lähes neljä prosenttia. ssa noin 6 prosentilla yksinhuoltajista valtionveron alaiset tulot olivat alle euroa. Helsingissä kyseinen osuus oli vähän alle 8 prosenttia. ssa ja lla se oli lähes kuusi prosenttia. Yli euron tuloluokkaan kuului helsinkiläisistä yksinhuoltajista noin 17 prosenttia. ssa vastaava osuus oli 25 prosenttia ja lla vähän yli 13 prosenttia. Kauniaisissa yli euroa valtionveron alaisia tuloja sai lähes puolet, 45 prosenttia yksinhuoltajista. ssa yksi kymmenestä yksinhuoltajasta kuului ylimpään tuloluokkaan. Veroja ja veronluonteisia maksuja Helsingissä euroa maksajaa kohti Vuonna 2005 helsinkiläiset maksoivat kaikkiaan veroja ja veronluonteisia maksuja yhteensä milj. euroa. Yksityishenkilöiden maksamien verojen ja maksujen määrä oli euroa maksajaa kohti. Kaikista yksityishenkilöiden maksamista veroista ja maksuista palkansaajien osuus oli runsas kolme neljäsosaa. Eläkeläisten osuus oli 14 prosenttia ja elinkeinonharjoittajien vähän yli 4 prosenttia. Ansiotuloista myönnettiin vähennyksiä saajaa kohti keskimäärin euroa valtionverotuksessa ja euroa kunnallisverotuksessa. 3
5 Helsingissä lähes kolmasosa keskituloisia Helsingissä vuonna 2005 valtionveronalaista tuloa saaneista neljä viidestä sai tuloja alle euroa ja he saivat lähes puolet veronalaisista tuloista kaupungissa. Tähän tuloryhmään kuului kolme neljästä kunnallisveroa maksaneesta ja heidän osuutensa oli 47 prosenttia kunnallisveroista. ssa veronalaista tuloa saaneista 85 prosenttia kuului alle euron vuositulojen saajiin. Helsingissä vastaava osuus oli siis 78 prosenttia, lla 79 prosenttia, ssa 70 prosenttia ja Kauniaisissa 63 prosenttia. Kaksi tulonsaajaa sadasta Helsingissä sai veronalaisia tuloja yli euroa vuodessa. Heidän saamansa osuus Helsingissä saaduista valtionveronalaisista tuloista oli 6 prosenttia ja kunnallisveroista he maksoivat kymmenesosan. ssa kolme tulonsaajaa sadasta sai valtionveronalaisia tuloja yli euroa. lla osuus oli yksi sadasta, samoin kuin koko maassa. Kauniaisissa vastaava osuus oli kymmenen sadasta tulonsaajasta. He saivat 47 prosenttia veronalaisista tuloista ja maksoivat 42 prosenttia kunnallisveroista. Tulonsaajia, % Osuus veronalaisista tuloista,% % Kuvio 2. Tulonsaajien ja veronalaisten tulojen osuus tuloluokittain pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuonna
6 Maksajia, % Osuus kunnallisveroista,% % Kuvio 3. Kunnallisvero-osuus ja maksajien lukumäärä tuloluokittain pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuonna 2005 Keskituloisten ( euroa) osuus veronalaista tuloa saaneista oli koko maassa ja Helsingissä sama, noin 30 prosenttia. ssa he maksoivat 38 kunnallisveroista ja Helsingissä 32 prosenttia. ssa keskituloisia veronalaisia tuloja saaneita oli 28 prosenttia ja Kauniaisissa 21 prosenttia. lla osuus oli koko maata korkeampi eli 35 prosenttia ja he maksoivat 39 prosenttia kunnallisveroista. ssa keskituloiset maksoivat neljänneksen kaupungin kunnallisveroista ja Kauniaisissa kyseisen tuloryhmän osuus kunnallisveroista oli 14 prosenttia. Laatuseloste Lähde: Maksuunpanon kuntatilasto, Verohallitus Kaupunki- ja seutuindikaattorit, Tilastokeskus Edelliset tiedot: Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2004
Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 10 2006 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2004 Helsingin kaupungin kuvapankki /Mika Lappalainen Verkkojulkaisu Leena Hietaniemi ISSN 1458-5707
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 32 2008 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingissä keskitulot 28 333 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja helsinkiläisillä 7 520 euroa maksajaa
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015
2017:10 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015 Tulot eivät juuri kasvaneet edellisvuodesta Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 35 100 euroa Helsingissä mediaanitulo 27 200 euroa Veroja ja veroluonteisia
Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016
2018:16 Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016 Tulokehitys pysähtyi Mediaanitulo ennallaan edelleen 27 200 euroa Vuositulot keskimäärin 35 900 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja
TILASTOKATSAUS 1:2016
TILASTOKATSAUS 1:2016 19.1.2016 VANTAALAISTEN TULOT JA VEROT VUONNA 2014 1 Vuonna 2014 Vantaalla oli kaikkiaan 175 690 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio- ja/tai
Tilastokatsaus 2:2014
Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla
Tilastokatsaus 14:2014
Vantaa 3.12.2014 Tietopalvelu B17:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2013 1 Vuonna 2013 Vantaalla oli kaikkiaan 172 980 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio-
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2008
ilastoja elsingin kaupungin tietokeskus Yksityishenkilöiden tulot ja verot elsingissä keskitulot 3 3 euroa ääomatulot laskivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 66 euroa tulonsaajaa kohti
Veronalaiset tulot 2014
Tulot ja kulutus 2015 Veronalaiset tulot 2014 Välittömät verot kasvoivat neljä prosenttia Tulonsaajat maksoivat välittömiä veroja ja maksuja kaikkiaan 29,8 miljardia euroa vuonna 2014. Edellisvuodesta
Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla
Yrittäjien tulot ja verot 2014 vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla 1 Saman tulotason yrittäjien ja palkansaajien verotuksen vertailu vuonna 2012 Yrittäjät Palkansaajat Tulot 44 974 44 974 - Siitä ansiotuloa
Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt
VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut Valtio, kunnat,
VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen
VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen 2.9.2014 Pirtin klubi, Pekka Kallioniemi 1 Verottajat, verot
Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio
Toimintaympäristö Tulot 12.1.2015 Jenni Kallio Käytettävissä olevat tulot pienenivät Tulot 2013 Diat 4 7 Vuonna 2013 tamperelaisten tulonsaajien veronalaiset keskitulot olivat 27 587 euroa. Tulonsaajista
Veronalaiset tulot 2012
Tulot ja kulutus 2013 Veronalaiset tulot 2012 Kunnallisveron osuus 64 prosenttia veroista Vuonna 2012 tulonsaajat maksoivat välittömiä veroja ja maksuja 26,8 miljardia euroa, mikä oli 2,1 prosenttia edellisvuotista
YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT 2008 VUODEN 2006 VEROTUSTIETOJEN MUKAAN
YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT 2008 VUODEN 2006 VEROTUSTIETOJEN MUKAAN Suomen Yrittäjät ry YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT 2008 Sisällyslyettelo Tiivistelmä... 3 1. Yrittäjän tulo- ja verotustiedoista... 4 2. Käytetty
Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2004 maksuunpannussa verotuksessa TUTKIMUKSET
Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2004 maksuunpannussa verotuksessa TUTKIMUKSET SISÄLLYSLYETTELO 1. Yhteenveto tuloksista...3 2. Yrittäjän tulo- ja verotiedoista...4 3. Käytetty aineisto...4 4. Yrittäjien
Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen
070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat
Veronalaiset tulot 2013
Tulot ja kulutus 2014 Veronalaiset tulot 2013 Yle-veroa maksoi neljä miljoonaa henkeä Tulonsaajat maksoivat välittömiä veroja ja maksuja 28,7 miljardia euroa vuonna 2013. Edellisvuodesta verot kasvoivat
Veronalaiset tulot 2011
Tulot ja kulutus 2012 Veronalaiset tulot 2011 Välittömät verot kasvoivat neljä prosenttia Tulonsaajat maksoivat välittömiä veroja ja maksuja 26,2 miljardia euroa vuonna 2011. Eniten maksettiin kunnallisveroa,
Veronalaiset tulot 2007
Tulot ja kulutus 2009 Veronalaiset tulot 2007 Osingot ja luovutusvoitot kasvattivat pääomatuloja Yksityiset henkilöt saivat vuonna 2007 veronalaisia tuloja 106,6 miljardia euroa, seitsemän prosenttia edellisvuotista
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Veronalaiset tulot 2007
Tulot ja kulutus 2008 Veronalaiset tulot 2007 Osingot ja luovutusvoitot kasvattivat pääomatuloja Yksityiset henkilöt saivat vuonna 2007 veronalaisia tuloja 106,6 miljardia euroa, seitsemän prosenttia edellis-vuotista
Veronalaiset tulot 2010
Tulot ja kulutus 2012 Veronalaiset tulot 2010 Kunnallisveron osuus välittömistä veroista kasvanut Tulonsaajat maksoivat vuonna 2010 välittömiä veroja ja maksuja yhteensä 25,3 miljardia euroa, mikä oli
TILASTOKATSAUS 23:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot
Veronalaiset tulot 2009
Tulot ja kulutus 2011 Veronalaiset tulot 2009 Tuloverot pienenivät kuusi prosenttia vuonna 2009 Tulonsaajat maksoivat välittömiä veroja ja veronluonteisia maksuja yhteensä 24,2 miljardia euroa, mikä oli
Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka
VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU
Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään
Tilastotiedote 2007:1
TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa
Yrittäjien tulot ja verot
Yrittäjien tulot ja verot vuoden 2008 verotietojen mukaan YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA ESIPUHE Yrittäjien saamista tuloista ja maksamista veroista käytävä keskustelu perustuu lähinnä yksittäistapauksiin. Tällöin
Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2003 maksuunpannussa verotuksessa
Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2003 maksuunpannussa verotuksessa Risto Suominen Suomen Yrittäjät 17.1.2005 2 YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT VUODELTA 2003 MAKSUUN- PANNUSSA VEROTUKSESSA Yhteenveto - Yrittäjän
Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Veronalaiset tulot 2016
Tulot ja kulutus 2017 Veronalaiset tulot 2016 Välittömät verot 30,4 miljardia euroa Tulonsaajat maksoivat vuonna 2016 välittömiä veroja ja maksuja kaikkiaan 30,4 miljardia euroa, mikä oli nimellisesti
Yleinen asumistuki Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.
Veronalaiset tulot 2015
Tulot ja kulutus 2016 Veronalaiset tulot 2015 Välittömät verot kasvoivat kaksi prosenttia Tulonsaajat maksoivat vuonna 2015 välittömiä veroja ja maksuja kaikkiaan 30,4 miljardia euroa, mikä oli nimellisesti
Veronalaiset tulot 2017
Tulot ja kulutus 2018 Veronalaiset tulot 2017 Välittömät verot alenivat 1,5 prosenttia Tulonsaajat maksoivat vuonna 2017 välittömiä veroja ja maksuja kaikkiaan 29,9 miljardia euroa, mikä oli nimellisesti
Veronalaiset tulot 2008
Tulot ja kulutus 2010 Veronalaiset tulot 2008 Pääomatulot pienenivät neljänneksen vuonna 2008 Tulonsaajat saivat vuonna 2008 veronalaisia tuloja yhteensä 110,5 miljardia euroa, mistä ansiotuloja oli 103,3
tutkimus yrittäjien tulot ja verot vuoden 2007 verotustietojen mukaan
tutkimus yrittäjien tulot ja verot vuoden 2007 verotustietojen mukaan Suomen Yrittäjät ry YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT 2009 Tiivistelmä Yrittäjien keskimääräiset veronalaiset tulot olivat vuonna 2007 40.132
Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI
Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010
Velkaantumistilasto 2010
Tulot ja kulutus 2011 Velkaantumistilasto 2010 Asuntovelat kasvoivat kuusi prosenttia vuonna 2010 Asuntokunnilla oli vuonna 2010 velkaa 100 miljardia euroa, joista asuntovelkojen osuus oli 72 miljardia
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS. tilastoja. Asuntokuntien tulot Helsingissä 1995 2007
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 8 tilastoja Asuntokuntien tulot Helsingissä 1995 2007 TIEDUSTELUT FÖRFRÅGNINGAR INQUIRIES Leena Hietaniemi, p. 09 310 36404 etunimi.sukunimi@hel.fi JULKAISIJA UTGIVARE
Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 11 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-283-1 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA
Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 43 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/matti Tirri Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-616-0 LISÄTIETOJA
TILASTOKATSAUS 8:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2016 1 15.4.2016 ASUNTOKUNTIEN ELINVAIHEET JA TULOT ELINVAIHEEN MUKAAN VUOSINA 2005 2013 Asuntokunnat elinvaiheen mukaan lla, kuten muillakin tässä tarkastelluilla
// VEROHALLINTO TASKUTILASTO 2014
// VEROHALLINTO TASKUTILASTO 2014 // VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä
Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012
asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.
TILASTOKATSAUS 1:2015
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 1:2015 1 23.1.2015 VELKAANTUNEISUUS VANTAALLA JA MUISSA SUURISSA KAUPUNGEISSA SEKÄ HELSINGIN SEUDUN KEHYSKUNNISSA Vantaalaisista asuntokunnista 55 prosentilla oli velkaa
TILASTOKATSAUS 2:2015
TILASTOKATSAUS 2:215 1.3.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuonna 212 Vantaalle muutti 15 84 henkilöä, joista työvoimaan
Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2007
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 15 2007 Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2007 u Asuntojen keskihinta 3 124 /m2 u Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 203 /m2 ja rivitaloasunnoissa
Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2006
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 4 2007 Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2006 u Asuntojen keskihinta 3 112 /m2 u Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 173 /m2 ja rivitaloasunnoissa 2
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,
VEROTUS SUOMESSA. Veronmaksajilla on oikeus vähentää tulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet menot.
2015 Taskutilasto VEROTUS SUOMESSA.Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään
Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2007
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 6 2008 Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2007 u Asuntojen keskihinta 3 298 /m2 u Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 368 /m2 ja rivitaloasunnoissa 2
A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö
A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien
Tilastokatsaus 4:2014
Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli
Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 17 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-449-4 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti
Yrittäjien tulot ja verot. vuoden 2010 tulo- ja verotiedoilla
Yrittäjien tulot ja verot vuoden 2010 tulo- ja verotiedoilla ESIPUHE Verotus ja valtiontalouden tasapainottaminen ovat jälleen kerran keskeisiä puheenaiheita. Tässä yhteydessä myös yrittäjien verotus
Yrittäjien tulot ja verot 2013
Yrittäjien tulot ja verot 2013 1 Yrittäjien tulot ja verot 2013 vuoden 2011 tulo- ja verotiedoilla 2 Yrittäjien tulot ja verot 2013 SISÄLLYS ESIPUHE... 3 TIIVISTELMÄ JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ... 4 1. KÄYTETTY
TILASTOKATSAUS 22:2016
TILASTOKATSAUS 22:216 12.12.216 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 83 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 82 prosenttia. Vuonna 214 Vantaalle
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa
TILASTOKATSAUS 6:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa
Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 21 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Asuntojen keskihinta 3 877 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 4 063 ja rivitaloasunnoissa 3 226 Asuntojen
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008
8131 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti
Tilastokatsaus 3:2014
Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Vantaa 1 10.3.2014 Tietopalvelu B4:2014 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2002 2011 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä
Yrittäjien tulot ja verot 2015
Yrittäjien tulot ja verot 2015 1 Yrittäjien tulot ja verot 2015 vuoden 2013 tulo- ja verotiedoilla 2 Yrittäjien tulot ja verot 2015 SISÄLLYS YRITTÄJIEN TULOT JA VEROT 2015... 3 ESIPUHE... 3 TIIVISTELMÄ
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2011
Tilastoja Helsigi kaupugi tietokeskus 28 2013 Yksityishekilöide tulot ja verot 2011 Helsigissä keskitulot 32 300 euroa Pääomatuloja kymmeesosa edellisvuotta eemmä Veroja ja veroluoteisia maksuja 7 800
TILASTOKATSAUS 11:2015
TILASTOKATSAUS 11:215 1.12.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 86 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 9 prosenttia. Vuonna 213 Vantaalle
Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot. Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere
Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere 25.10.2018 Taustaa Usein kuultu väite tuloerokeskustelussa tuloerot eivät ole enää kasvaneet
Velkaantumistilasto 2008
Tulot ja kulutus 2009 Velkaantumistilasto 2008 Velat kasvoivat 7,7 prosenttia vuonna 2008 Asuntokuntien velkaantumisvauhti hidastui hieman vuonna 2008. Silti niiden velat kasvoivat edellisvuodesta lähes
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019
Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300
Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 39 007 Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 007 u Keskivuokra 10,97 /m/kk u Keskivuokra huoneistotyypin mukaan: Yksiöt 13,89 /m/kk Kaksiot 10,91 /m/kk
Asuntojen vuokrat Helsingissä huhti kesäkuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 9 007 Asuntojen vuokrat Helsingissä huhti kesäkuussa 007 u Keskivuokra 10,96 /m/kk u Keskivuokra huoneistotyypin mukaan: Yksiöt 13,89 /m/kk Kaksiot 10,88 /m/kk
Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Mika Lappalainen Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-389-7 Painettuna
TILASTOKATSAUS 7:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista
Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys
1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista
Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42
huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,
TILASTOKATSAUS 12:2016
TILASTOKATSAUS 12:2016 10.6.2016 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2014 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa
Asuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2008
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 38 2008 Asuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2008 u Asuntojen keskihinta 3 249 /m2 u Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 351 /m2 ja rivitaloasunnoissa 2
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...
TILASTOKATSAUS 16:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä
2018:12 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017
2018:12 Hanna Ahlgren-Leinvuo YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017 Helsingissä oli vuoden 2017 lopussa yli 65 000 yleistä asumistukea saavaa ruokakuntaa, 21 000 enemmän (+48 %) kuin edellisvuonna.
Velkaantumistilasto 2011
Tulot ja kulutus 2012 Velkaantumistilasto 2011 Asuntokunnilla velkaa 69 450 euroa vuonna 2011 Asuntokunnilla oli vuonna 2011 velkaa 69 450 euroa velallista asuntokuntaa ja asuntovelkaa 89 350 euroa asuntovelallista
SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi
1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN
Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 2008
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 4 008 Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 008 u Keskivuokra 11,6 /m/kk u Keskivuokra huoneistotyypin mukaan: Yksiöt 14,61 /m/kk Kaksiot 11,44 /m/kk
Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008
Tilastokatsaus Lisätietoja: 16.12.2009 Anu Valle, puh. 020 634 1389, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Kela korvasi vuonna 2008 yhteensä 16,3 miljoonaa
Yrittäjien tulot ja verot. vuoden 2009 tulo- ja verotiedoilla
Yrittäjien tulot ja verot vuoden 2009 tulo- ja verotiedoilla ESIPUHE Verotus ja valtiontalouden tasapainottaminen ovat tulevien eduskuntavaalien keskeisimpiä puheenaiheita. Tässä yhteydessä myös yrittäjien
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016
2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010
Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 11.2.2010 Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1998-2007 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista
Velkaantumistilasto 2017, velkaantumisasteet
Tulot ja kulutus 2019 Velkaantumistilasto 2017, velkaantumisasteet Asuntovelallisilla asuntokunnilla asuntovelkaa keskimäärin 98 740 euroa Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2017 velkaa keskimäärin