Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
|
|
- Ilmari Myllymäki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: Sami Tuori, puh , etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan menoissa tapahtui vuonna 218 merkittävä käänne. Ensimmäistä kertaa Kela maksoi työttömyyden perusturvaa vuoden aikana enemmän kuin työttömyyskassat maksoivat ansioturvaa. Käänteeseen johtanut kehitys on ollut kuluvana vuosikymmenenä voimakasta, sillä vielä vuonna 21 ansioturvaa maksettiin yli kaksi kertaa enemmän kuin perusturvaa. Ansioturvan menot laskivat kolmatta vuotta peräkkäin miljoonaan euroon. Tämän laskun aikana menot ovat pienentyneet yli 1 miljoonalla eurolla. Ansioturvaa on edellisen kerran maksettu tätä vähemmän vuonna 28, jolloin menot olivat miljoonaa euroa. Menot laskivat viidenneksellä vuoteen 217 verrattuna. Myös perusturvan etuusmenot ovat viime vuosina laskeneet, vaikkakin selvästi ansioturvaa vähemmän. Laskusta huolimatta perusturvaa maksettiin vuonna 218 edelleen yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 28. Kelan maksaman perusturvan menot olivat vuonna 218 yhteensä miljoonaa euroa, eli vajaat 2 prosenttia ansioturvan menoja suuremmat. Yhteensä työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 218 työttömyysturvaa miljoonaa euroa, joka on 14 % vähemmän kuin edellisvuonna. Tätä edellisen kerran yhteissumma oli alle 4 miljoonaa euroa vuonna (5)
2 Kuvio 1. Työttömyysturvan menot (vuoden 218 rahan arvossa) Milj Ansioturva Perusturva Maksettu työttömyysturva vuonna 218 Milj. euroa Muutos, % vuodesta 217 Yhteensä 3 895,3-14,2 Ansioturva 1 93,8-19,2 Ansiopäiväraha 1 899,9-19,1 Vuorottelukorvaus 27,9-35,1 Liikkuvuusavustus 3, 37,5 Perusturva 1 964,5-8,6 Peruspäiväraha 232,9-19, Työmarkkinatuki 1 729,6-7, Vuorottelukorvaus,1 8,8 Liikkuvuusavustus 2,1 43, Työttömyysturvan painottuminen perusturvaan näkyy myös maksettujen etuuspäivien tarkastelussa. Vuoden 218 aikana korvatuista etuuspäivistä kaksi kolmesta kuului perusturvaan, kun vielä vuonna 29 päiviä korvattiin ansio- ja perusturvasta suunnilleen yhtä paljon. Etuuspäivien määrä laski edellisvuodesta ansioturvassa 16 % ja perusturvassa 6 %. Yhteensä etuuspäiviä maksettiin 89 miljoonaa kappaletta, joka on 1 % vähemmän kuin edellisvuonna. 2 (5)
3 Kuvio 2. Työttömyysturvan korvauspäivät Päiviä, 1 kpl Perusturva Ansioturva Työmarkkinatuen saajien määrä kääntyi vihdoin laskuun Työmarkkinatuen vuoden ajan saajien lukumäärä ehti nousta yhdeksän vuoden ajan, kunnes se vuonna 218 liittyi muiden työttömyysetuuksien joukkoon lasku-uralle. Ansiopäivärahan ja peruspäivärahan saajien määrät jatkoivat vuonna 216 alkanutta laskuaan. Työmarkkinatukea sai vuoden 218 aikana henkilöä, mikä on 4 % vähemmän kuin edellisvuotena. Ansiopäivärahassa saajia oli vuoden aikana 13 % vähemmän kuin vuonna 217 ja peruspäivärahassa 9 % vähemmän. Vuosi 218 oli toinen vuosi peräkkäin, jonka aikana useampi henkilö sai työmarkkinatukea kuin ansiopäivärahaa. Tätä ennen jokaisena vuotena 2-luvulla ansiopäivärahan saajia on vuoden aikana ollut työmarkkinatuen saajia enemmän. Työttömyysetuuksien korvaussummat laskussa Vuonna 218 keskimääräinen ansiopäiväraha oli 61,93 euroa päivässä, joka oli 1,84 euroa pienempi kuin vuonna 217. Ansiopäivärahan keskimääräinen päiväkorvaus laski nyt neljättä vuotta peräkkäin. Kuukausitasolla keskimääräinen ansiopäiväraha oli euroa. Myös perusturvan työttömyysetuuksien päiväkorvaukset ovat olleet viime vuosina laskussa. Vuonna 218 keskimääräinen peruspäiväraha oli 3,83 euroa päivässä eli 663 euroa kuukaudessa ja keskimääräinen työmarkkinatuki oli 34,67 euroa päivässä eli 745 euroa kuukaudessa. 3 (5)
4 Kuvio 3. Ansiopäivärahan ja työmarkkinatuen keskimääräiset päiväkorvaukset 218 (vuoden 218 rahana) Euroa/päivä Ansiopäiväraha 4 3 Työmarkkinatuki Vuorottelukorvauksen määrät laskussa, liikkuvuusavustuksen nousussa Vuorotteluvapaan lainsäädännössä toteutui vuoden 216 alusta lukien muutos, joka on merkittävästi vähentänyt vuorotteluvapaan suosiota ja vuorottelukorvauksen saajien määrää. Ansioturvalla vuorotteluvapaata piti vuoden 218 aikana 6 3 henkilöä, joka on noin kolmanneksen vähemmän kuin edeltävänä vuotena. Kelan maksamaa vuorottelukorvausta maksettiin vuoden aikana 35 henkilölle. Ennen lakimuutosta vuorotteluvapaalla oli vuosittain enimmillään 2 henkilöä. Vuoden 217 alusta lukien alettiin maksaa liikkuvuusavustusta, jonka tavoitteena on kannustaa työttömiä työnhakijoita ottamaan vastaan työtä oman työssäkäyntialueensa ulkopuolella. Vuonna 218 etuutta maksettiin ansioturvassa 3 miljoonaa euroa 2 2 henkilölle ja perusturvassa 2 miljoonaa euroa 1 6 henkilölle. Saajamäärissä oli kasvua edellisvuoteen verrattuna ansioturvassa noin 33 % ja perusturvassa 41 %. Aktiivimalli alensi työttömyysetuuksia eniten vanhemmissa ikäryhmissä Vuoden 218 alussa astui voimaan työttömyysturvan aktiivimalli. Aktiivimallin myötä työttömyysetuus maksettiin alennettuna noin 4 %:lle Kelan työttömyysetuuksien saajista ja noin kolmannekselle ansiopäivärahan saajista, kun tarkastellaan etuuden saajia kunkin vuosineljänneksen aikana huhtikuusta 218 alkaen. 4 (5)
5 Työttömyysetuutta on saanut alennettuna sitä suurempi osuus saajista, mitä vanhempaa ikäryhmää tarkastellaan. Esimerkiksi vuoden 218 viimeisen kolmen kuukauden aikana 33 % kaikista ansiopäivärahan saajista ja 43 % Kelan työttömyysetuuden saajista sai alennettua etuutta. Vastaavat osuudet olivat yli 6-vuotiaiden joukossa ansiopäivärahaa saaneilla 56 % ja Kelan etuutta saaneilla 62 %. Kuvio 4. Työttömyysetuuksien saajat yhteensä ja alennetun etuuden saajat loka-joulukuussa 218 Henkilöä Ansiopäiväraha Kelan työttömyysetuudet Saanut alennettua etuutta Ei Kyllä Ikä 5 (5)
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
HUHTIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Huhtikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216
JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
JOULUKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Joulukuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
SYYSKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Syyskuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa
HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä
TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
TAMMIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Tammikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 215
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2018. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA
TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2017. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka
HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.
HE 123/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2016. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Muutokset työttömyysturvaan 1.1.2018 Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä helpottuu HE 121/2017 vp; StVM
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN
Etuuspalvelut Lakiyksikkö Toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskus Mäki-Jokela Anna 12.9.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 6.9.2016 TEM/1239/03.01.01/2016 TEM044:00/2016
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla
Tilastokatsaus Lisätietoja: 30.1.2018 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 722,1
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2015. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.
Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 12 2007 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Keskitulot 27 390 euroa Helsingissä Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Veroja ja veronluonteisia
Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä
Tilastokatsaus Lisätietoja: 28.05.2010 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä Kelan eläke-etuudensaajat ja maksetut eläkeetuudet
Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008
Tilastokatsaus Lisätietoja: 16.12.2009 Anu Valle, puh. 020 634 1389, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Kela korvasi vuonna 2008 yhteensä 16,3 miljoonaa
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 30.12.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 3 1.4 Työttömyysturvalain poikkeava
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista.
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista. 21.10.2016 Mauri Kotamäki Eduskunta, Työ- ja elinkeinojaosto Ajankohtaista..
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Työttömyyskassat 2013
1 (68) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2013 Sisältö Tekstiosa
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti
Lisätietoja: 06.05.2009 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti vuonna 2008 Vuosina 2001 2007 sekä kansaneläkkeensaajien lukumäärä,
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, että työttömyysetuus
Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalausunto
Kansaneläkelaitos Etuuspalvelut 21.11.2017 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 22.11.2017/HE 124/2017 vp Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalausunto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt
Työtön ansaitsee luottamuksen
Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymisturva 9.1.2019 1 SAK:n työllistymisturva lyhyesti Vain kaksi etuutta työttömyysturvassa: ansio- ja perusturva. Selkeyttä tuo myös byrokratian
Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.
Kela Hakemus Työttömyysturva Peruspäiväraha/työmarkkinatuki TT 1 Voit tehdä tämän hakemuksen myös verkossa ja lähettää sen liitteet Kelaan asiointipalvelussa Viestit-toiminnolla, /asiointi Lisätietoja
HE 84/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan myös, että eräät vanhentuneet viittaussäännökset työvoimatoimistoon
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuorotteluvapaalakia siten, että vuorottelukorvaus alenisi
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
Työttömyyskassat 2012
1 (62) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2012 Sisältö Tekstiosa
HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä
HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015
2017:10 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015 Tulot eivät juuri kasvaneet edellisvuodesta Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 35 100 euroa Helsingissä mediaanitulo 27 200 euroa Veroja ja veroluonteisia
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle
Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2
Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 124/2017 vp eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Yleistä Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Työttömyyskassat 2009
1 (87) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat
Asumiseen tukea. Yleinen asumistuki. Maarit Frank 16.1.2013
Yleinen asumistuki Maarit Frank 16.1.2013 Kela tukee asumista maksamalla seuraavia tukia: Yleinen asumistuki Opintotuen asumislisä Eläkkeensaajan asumistuki Yleisen asumistuen tarkoitus Tarkoituksena on
Lausunto. VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE (VNS 4/2017 vp)
1 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE 218 221 (VNS 4/217 vp) 1. Taloustilanne Talouden näkymiä leimaa edelleen epävarmuus ja
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016
2018:16 Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016 Tulokehitys pysähtyi Mediaanitulo ennallaan edelleen 27 200 euroa Vuositulot keskimäärin 35 900 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja
HE 124/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Työttömyysturvalakia
Aktiivimallin vaikutusten arviointi
Aktiivimallin vaikutusten arviointi Mallin käyttöönoton jälkeisiä muutoksia työttömyysetuuksissa, työttömyyden aikaisessa työnteossa, työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisessa sekä työja elinkeinotoimistojen
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 16.01.2018 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 4 1.4 Liikkuvuusavustuksen rajoitukset...
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi julkisesta
Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä
Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Elina Ahola Tutkija, Kelan tutkimusosasto Väliinputoaminen ja sosiaaliset oikeudet -seminaari Kelan päätalo, 21.11.2013 Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Väestöjaotteluun perustuva ennustemalli sairauspäiväraha ja vuoden 2017 eläkeuudistuksen vaikutusten tarkastelu
Väestöjaotteluun perustuva ennustemalli sairauspäiväraha ja vuoden 2017 eläkeuudistuksen vaikutusten tarkastelu Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous Tapio Isolankila 11.10.2016 Sisältö Sairauspäiväraha etuutena
Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.03.2013 Johanna Jussila, puh. 020 634 1323, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli 27 000 Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa Muutoksenhakulautakuntiin
Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten
Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 25.9.2018 Työllisyystoimikunta 15.10.2018 1 Kesäkuu 2018 15.10.2018 2 Janakkalassa kesäkuu 2018 ELY, TEM: Häme työllisyyskatsaus
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen
Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Kela. 1.1 Kela vuonna 2017 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2017 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2017 (15.3.2018) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA
METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA 2013 STRATEGIA Sisällys Metallityöväen työttömyyskassa... 2 Työttömyyskassan hallinto... 2 Edustajisto... 2 Valtuusto... 2 Hallitus... 3 Työttömyyskassan organisaatio
Strategia Hallitus
Hallitus Sisällys Teollisuuden työttömyyskassa... 2 Hallinto... 2 Edustajisto... 2 Valtuusto... 2 Hallitus... 2 Organisaatio ja henkilöstö... 3 Työttömyyskassan maksamat etuudet... 3 Työttömyyskassan rahoitus...
Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.03.2012 Terhi Rautesalo, puh. 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011 Kelan tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla.
TILASTOKATSAUS 1:2016
TILASTOKATSAUS 1:2016 19.1.2016 VANTAALAISTEN TULOT JA VEROT VUONNA 2014 1 Vuonna 2014 Vantaalla oli kaikkiaan 175 690 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio- ja/tai
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Äitiysavustukset synnytysvälin ja aikaisempien lasten lukumäärän mukaan 2014 ( ) 7.4 Lapsilisää saaneet lapset ja perheet (4.2.
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: Terhi Rautesalo, puh 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Lapsiperhe-etuudet 7.1 Äitiysavustuksen saaneet (lapset) 1975 2014 (3.2.2015) Kuvio Aineisto 7.2 Äitiysavustusmenot
Työttömyyskassat 2010
Sivu 1 (104) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat