Toinen maailmansota. Atlantti/toinen maailmansota. 14 Historia

Transkriptio

1 Toinen maailmansota Viimeinen s Brittihävittäjä Vanoc pudotti Atlanttiin syvyyspommeja havaittuaan pinnan alla liikkuneen saksalaisen sukellusveneen. Imperial war museum Atlantti/toinen maailmansota Saattueiden reitit A t l a n t t i Britit yrittivät sodan alussa epätoivoisesti pitää yllä huoltoreittejä Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta. Saksan sukellusveneet saalistivat liittoutuneiden rahtilaivoja armotta ja uhkasivat eristää saarivaltion muusta maailmasta. 14 Historia Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

2 sukellus Harmaat sudet jäivät syvyyksiin Print: tre Status: Er PDFet Layout: ws Red.sek: np Saksan harmaiksi susiksi kutsutut sukellusveneet upottivat toisen maailmansodan alkuvuosina tuhansia liittoutuneiden rahtilaivoja. Kun Britannian huoltolinjat olivat lähellä murtumista, liittoutuneet päättivät tuhota syvyyksien saalistajat, ja käynnistyi armoton sukellusvenejahti. Sukellusvenejahtia monin eri keinoin jäljitys Kaikuluotain ja tutka tekivät piiloutumisesta mahdotonta. Sivu 17 pommitus Liittoutuneiden sotalaivat syvyyspommittivat sukellusveneitä. Sivu 18 ilmaiskut Sukellusveneiden pelätyin vihollinen iski taivaalta päivin ja öin. Sivu 21 Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

3 Toinen maailmansota Else Christensen & Niels-Peter Granzow Busch Brittiläisen Starlingin kannella kaikui hälytys 1. kesäkuuta 1943 puoli kymmeneltä aamulla. Sotalaiva oli seurannut muutaman päivän ajan rahtilaivojen saattuetta Pohjois- Atlantilla Islannin eteläpuolella. Starlingin radiopeilaaja oli juuri siepannut saksalaisen sukellusveneen signaalin noin 30 kilometrin päästä. 92-metrinen sotalaiva vavahteli, kun kapteeni John Walker määräsi sen ajamaan täyttä vauhtia kohti sukellusveneen oletettua sijaintia. Heti Starlingin vanavedessä seurasi viisi muuta nopeaa sotalaivaa, sillä sukellusvene ei saanut päästä karkuun. Kun Walker saapui paikalle, sukellusvene oli painunut pinnan alle karistaakseen jäljittäjänsä. Britit eivät kuitenkaan aikoneet päästää sitä livahtamaan. Starlingin kaikuluotain tutki syvyyksiä, ja kaivattu kaiku löytyi parin minuutin kuluttua. Vihollinen oli paikannettu. Starling ja kaksi muuta sotalaivaa ajoivat eteenpäin, ja kaikki kolme laivaa pudottivat viiden sekunnin välein syvyyspommeja alusten perästä sekä 50 metrin päähän niiden sivuille. Meri alusten takana kuohui vedenalaisten räjähdysten voimasta. Sukellusvene oli kuitenkin ehtinyt sukeltaa arvioitua syvemmälle, ja se väisti pommit. John Walker Brittiläinen John Johnnie Walker oli 20 upotuksellaan sodan menestynein sukellusveneiden tuhoaja. imperial war museum Aika oli Walkerin puolella. Hän hyökkäsi laivoineen heti, kun kaikuluotain paikansi sukellusveneen. Brittiupseeri tiesi, että sukellusvene voisi väistää syvyyspommit, mutta lopulta sen olisi pakko pintautua saadakseen ilmaa. Hän oli oikeassa. Starlingin tähystäjä sai sukellusveneen tornin näkyviinsä merenpinnalla pari minuuttia yli puolenyön. Taivaalle laukaistiin valoammus, ja pian laivan tykit tulittivat kiivaasti sukellusvenettä. Walker näki komentosillalta, kuinka uppoavan sukellusveneen miehistö kampesi itsensä kannelle ja hyppäsi mereen. Taistelu oli ohi. Sukellusvene U-202:n upottaminen osoittautui käännekohdaksi taistelussa Atlantin herruudesta. Britannian laivaston kuukausitiedotteen mukaan operaatio oli malliesimerkki paikallistamisesta, jäljittämisestä ja tuhoamisesta. John Walkerin kuuden sotalaivan yksikköä kutsuttiin toiseksi tukiryhmäksi, eikä sitä ollut lähetetty muiden laivaston alusten tapaan vain suojaamaan saattueita. Ryhmän oli tarkoitus nimenomaan hyökätä; jäljittää ja upottaa Saksan sukellusveneitä missä ne ikinä liikkuivatkaan. Hitlerin harmaista susista tuli saaliita. Britit aliarvioivat vihollisensa Britit tiesivät toisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1939, että Saksan sukellusveneet olisivat vakava uhka. Saarivaltio oli riippuvainen ruuan ja sotatarvikkeiden tuonnista, ja valtaosa niistä laivattiin Atlantin yli Yhdysvalloista. Britannian pääministeri Winston Churchill oli silti luottavainen. Rahtilaivoja oli ryhdytty kokoamaan pian sodan puhjettua saattueiksi, joita suojasivat sotalaivat. Taktiikka oli ollut menestys ensimmäisessä maailmansodassa, ja brit- Atlantti muuttui laivojen hautausmaaksi Upotetut liittoutuneiden laivat vuosina pohjoisamerikka Eurooppa Atlantti eteläamerikka Afrikka Saksan sukellusveneet tuhosivat sotavuosina tuhansia Atlantilla purjehtineita rahtilaivoja. Imperial war museum 16 Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

4 tilaivaston aluksilla oli käytössä uusinta tekniikkaa: ASDIC-kaikuluotain. Uskollinen ASDIC-kaikuluotaimemme, Churchill totesi tyytyväisenä laitteesta, jonka ääniaallot paljastivat syvyyksiin kätkeytyneet sukellusveneet. Churchillin optimismi ehtyi silti pian. Saksan sukellusveneet upottivat sodan ensi kuukautena 50 alusta, ja se oli vasta alkua. Susilaumoiksi kutsutut sukellusveneiden ryhmät iskivät haavoittuvien saattueiden kimppuun ja upottivat 282 alusta pelkästään vuoden 1940 heinä-lokakuussa. Pahinta tuhoa kärsineisiin kuului saattue SC-7, joka menetti syyskuussa 34 aluksestaan 15. Tappioluvut olivat briteille katastrofaalisia. Jos sama tahti jatkuisi, brittien huoltolinjat olivat todellisessa vaarassa. Saksalaiset väistivät kaikuluotaimen Britit turhautuivat, kun Churchillin kehuma kaikuluotain varoittikin sukellusveneistä vain harvoin. Syynä oli se, että kaikuluotain etsi aluksia pinnan alta. Saksalaiset olivat omaksuneet taktiikan, jossa torpedot laukaistiin pinnalta. Tällöin britit joutuivat luottamaan vain kiikareihinsa, ja sukellusveneen tornia oli hankala havaita Atlantin aallokoissa. Usein vaarasta varoitti vasta torpedon vaalea vana merenpinnalla, ja silloin oli liian myöhäistä. Saattueet olivat lähes puolustuskyvyttömiä öisin, jolloin hyökkäyksiä tehtiin eniten. Otto Kretschmerin tapaiset sukellusveneässät ujuttautuivat usein saattueiden keskelle laukaisemaan torpedonsa. Kretschmer upotti tällaisella hyökkäyksellä muutamassa minuutissa viisi alusta iskettyään saattueen kimppuun maaliskuussa Sotalaivat tutkivat heti merialueen saattueen ympärillä toivoen, että sukellusvene piileksi siellä. Britit olivat kuitenkin piinallisen tietoisia siitä, etteivät he tienneet alkuunkaan, mistä hyökkäys tuli. Sukellusvene saattoi ampua torpedonsa mistä tahansa ilmansuunnasta tai sitten se piileksi meidän keskellämme, muisteli brittilaivaston kapteeni Donald Macintyre, josta tuli John Walkerin ohella yksi sodan menestyneimmistä sukellusveneiden saalistajista. Uusi tekniikka tasoitti tilannetta Britit ymmärsivät, ettei kaikuluotain voinut estää pintahyökkäyksiä. Britit kehittivät siksi syksyllä 1940 yksinkertaisen laivatutkan, joka löysi sukellusveneen tornin vedenpinnalta parin Tutkat olivat sukellusveneiden jäljittämisessä tehokkaimpia apuvälineitä, ja niitä asennettiin laivoihin ja lentokoneisiin. aop/getty Images Alukset eivät päässeet piiloon Liittoutuneet kehittivät sodan kuluessa tutkan ja kaikuluotaimen, joilla voitiin jäljittää vihollisia sekä meren pinnalla että syvyyksissä. kaikuluotain Liittoutuneiden sotalaivat etsivät kaikuluotaimella sukellusveneitä pinnan alta. Laivan pohjaan asennettu kaikuluotain lähetti ääniaaltoja. Takaisin heijastunut kaiku paljasti osuman sukellusveneeseen. Kaikuluotain ei kuitenkaan kyennyt tunnistamaan sukellusvenettä, jos se pääsi alle 200 metrin päähän laivasta. Tämä sokea piste tarjosi sukellusveneelle mahdollisuuden paeta viime hetkellä. Radiopeilaus HF/DF eli merisotilaiden suussa huff duff oli tekninen uutuus, jota Saksan sukellusvenekapteenit pelkäsivät tutkan ohella eniten. HF/DF-laite kykeni sieppaamaan ja paikantamaan korkeataajuuksisia radiosignaaleja, joita sukellusveneet käyttivät viestimiseen toistensa tai rannikon tukikohtien kanssa. HF/DF-laitteita asennettiin vuodesta 1942 alkaen moniin liittoutuneiden sotalaivoihin, ja vähintään kahdessa saattueen sotalaivassa oli sellainen. Jos kaksi laivaa sai siepattua signaalin samaan aikaan, ne kykenivät laskemaan sukellusveneen tarkan sijainnin. tutka Liittoutuneet huomasivat pian, että sukellusveneet hyökkäsivät yleensä pinnalta, jolloin niitä ei voinut paljastaa kaikuluotaimella. Britit asensivat siksi heti sodan alussa aluksiinsa tutkia. Tutka lähetti radioaaltoja, jotka paljastivat pinnalle nousseen sukellusveneen tornin. Liittoutuneiden lentokoneetkin varustettiin myöhemmin tutkalla, jotka paikallistivat pinnalla olleet sukellusveneet. Tutkaa käytettiin pinnalla liikkuneiden sukellusveneiden havaitsemiseen. Laite havaitsi aluksen jopa 13 kilometrin päästä. Kaikuluotaimella etsittiin aluksia pinnan alta. Vuonna 1943 uusimmat kaikuluotaimet ylsivät 3,5 kilometriin. Toinen laiva sieppaa saman signaalin, ja sijainti saadaan selville kolmiomittauksella. Sukellusvene Ensimmäinen laiva sieppaa HF/DF-laitteella Saksan sukellusveneen radiosignaalin. claus Lunau claus Lunau Print: tre Status: Er PDFet Layout: ws Red.sek: np Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications -

5 Toinen maailmansota Mattopommitus mereen Liittoutuneet hyökkäsivät usein sukellusveneitä vastaan syvyyspommeilla, joita pudotettiin mereen valtavia määriä. Monesti niistä kärsivät eniten kuitenkin kalat. Syvyyspommi oli toisen maailmansodan alussa ainoa ase, jolla kyettiin tuhoamaan sukellusveneitä pinnan alla. Pommeja vieritettiin mereen laivan perästä kahdesta rampista. Samalla tarkoitusta varten valmistetut K-gun-heittimet paiskasivat syvyyspommeja 50 metrin päähän laivan sivuille. Pommit asetettiin räjähtämään syvyydessä, jossa sukellusveneen oletettiin piileksivän. Yksi laiva kykeni siten levittämään pommeja matoksi sadan metrin leveydelle. Niiden piti kuitenkin räjähtää melko lähellä sukellusvenettä tuhotakseen sen. Taitavat sukellusvenekapteenit väistivät syvyyspommit siirtymällä sivulle tai sukeltamalla syvemmälle. Sodan kuuden ensimmäisen kuukauden aikana upotettiin vain 33 sukellusvenettä, kun niitä vastaan hyökättiin syvyyspommeilla yli kertaa noin 120 kertaa yhtä upotusta kohti. Maineikas brittiläinen sukellusveneiden saalistaja John Walker pyrki syvyyspommit tehostamaan pinnan alla osumista tekniikalla, jossa kolme sotalaiva eteni vieretysten kohti sukellusveneen oletettua sijaintipaikkaa. Kolme laivaa kykeni pommittamaan syvyyksiä 300 metriä leveänä mattona. Niinkään laajan hyökkäyksen onnistuminen ei ollut silti taattua, ja pommeja kului valtavasti. Kaloja joka ikinen mereen pudotettu syvyyspommi sen sijaan tappoi tuhansittain. illustrationer: claus lunau Walkerin mattopommitus 2 1 Sotalaivan K-gun-heittimet ampuivat syvyyspommit 50 metrin päähän laivan sivuille. Laivan perästä vieritettiin samalla syvyyspommeja veteen sekuntien väliajoin. 4 Räjähtävät pommit ympäröivät ja tuhosivat sukellusveneen, jos sen sijainti ja syvyys pääteltiin oikein. 3 Syvyyspommit asetettiin niin, että joka toinen niistä räjähti esimerkiksi 100 metrissä ja joka toinen 150 metrissä. Räjähdyspanos sytytti pääräjähteen, jossa oli 130 kiloa räjähdysainetta. Ylhäältä Säätöruuvilla säädeltiin niin sanottuun pistooliin johtaneen pienen reiän kokoa. Reiän koko ratkaisi sen, missä syvyydessä pommi lopulta räjähti. Sivulta Edestä Pistooliosan sisällä oli sytytin, jota veden paine sysäsi kohti pommin räjähdyspanosta. Räjähdyspanos syttyi sytyttimellä, kun tietty syvyys saavutettiin. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications

6 Kaasukuplat murskasivat sukellusveneitä Räjähdys noin 8 16 metrin päässä sukellusveneestä tuhosi yleensä aluksen moottorit sekä myös sen akut. Sukellusvene selvisi vaurioitta ja pääsi karkuun, jos pommi räjähti yli 16 metrin päässä. Syvyyspommi painoi itsessään noin 190 kiloa. Pommin vajoamisvauhtia kasvatettiin lisäämällä siihen 68 kiloa rautaa, jolloin se upposi noin 5 metrin sekuntivauhtia. Räjähdyksen kova paine synnytti kaasukuplan. Kaasukupla laajeni ja vetäytyi kokoon yhä uudelleen. Sukellusveneen runko vääntyili edestakaisin ennen tuhoutumista, jos alus oli enintään kahdeksan metrin päässä räjähdyksestä. kilometrin etäisyydeltä. Toisin kuin kaikuluotain ääniaaltoineen, tutka oli äänetön, ja se sopi yllätyshyökkäyksiin. Tutka osoitti hyödyllisyytensä jo 25. helmikuuta 1941, kun viisi sukellusvenettä hyökkäsi OB293-saattueen kimppuun. Saattueen tukena oli kaksi sotalaivaa uusine tutkineen. Hyökkäykseen osallistui kaksi Saksan parasta sukellusvenekapteenia: Otto Kretschmer ja Günther Prien. Saksalaiset huomasivat heti hyökättyään, että saattueen neljä sotalaivaa olivat aiempaa vaarallisempia. Ne löysivät kolme lähimpänä saattuetta ollutta sukellusvenettä ja pakottivat nämä sukeltamaan. Sitten käynnistyi säälimätön kaikuluotainjahti, ja U-70 upotettiin syvyyspommeilla. Myös Günther Prienin U-47 löydettiin yöllä ja upotettiin miehistöineen. Otto Kretschmer ehti upottaa rahtilaivan U-99-aluksellaan, mutta sitten hänkin joutui perääntymään. Kaksi brittien sotalaivaa yllätti kaksi viikkoa myöhemmin U-99:n, kun se oli hyökännyt uuden saattueen kimppuun. Toista sotalaivaa komensi Donald Macintyre, joka saalisti sukellusvenettä syvyyspommein. Kaikki laitteet tuhoutuivat. Valoa saatiin vain taskulampuista, kertoi Kretschmerin alainen Volkmar König. Sukelsimme uskomattoman syvälle, ja hoin itsekseni: sekunti vielä ja kuuluu kova pamaus, ja sitten me rutistumme kasaan kuin tyhjä säilykepurkki. U-99 vajosi 210 metrin syvyyteen, kunnes tankkeihin saatiin tarpeeksi ilmaa pintaan nousemiseksi. Alus oli vaurioitunut perin pohjin, ja Kretschmer Print: tre Status: Er PDFet Layout: ws Red.sek: np Toistuvat pommitukset pakottivat sukellusveneen pysyttelemään pinnan alla. Hyökkääjien kärsivällisyys saattoi pakottaa aluksen lopulta pinnalle ilman ehtyessä. Historia Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

7 Toinen maailmansota antautui. Briteille voitto oli tärkeä, sillä se osoitti, että Saksan paraskin sukellusvenekapteeni voitiin poistaa pelistä. Kapteeni Walker sai joulukuussa 1941 toisen tärkeän voiton, kun hän upotti kuuden sotalaivan voimin neljä saattueen kimppuun hyökännyttä sukellusvenettä. Walker näytti, että sukellusveneiden ryhmäkin voitiin kukistaa. Sukellusvenesodan verisin vuosi Kahden kokeneen kapteenin menettäminen oli kova isku saksalaisille, joita vastassa olivat vuonna 1942 sekä Britannian että Yhdysvaltojen laivastot. Sukellusveneiden määrä kasvoi vastaavasti vuoden 1942 alkupuoliskolla 350:een, jolloin niitä oli lähes kymmenen kertaa enemmän kuin sodan syttyessä. Saksan sukellusveneet kävivät suurina ryhminä saattueiden kimppuun ja saivat vuonna 1942 saalikseen yli liittoutuneiden laivaa, joista osa tuhottiin, osa vaurioitui. Se oli lähes kolme kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Liittoutuneilla oli saksalaisten varalle kuitenkin vielä yksi yllätys. He olivat kehittäneet kaikessa hiljaisuudessa pienikokoisen tutkan, joka mahtui pommikoneeseen, ja näin liittoutuneiden lentokoneet kykenivät paikantamaan öisin pintautuneita sukellusveneitä. Eräänä ensimmäisistä sen joutui kokemaan Liittoutuneet etsivät sukellusveneen hylyn osia pinnalta varmistuakseen sen tuhoutumisesta syvyyspommituksessa. U-159, joka valaistiin yöllä 13. kesäkuuta yhtäkkiä valonheittimillä yläilmoista: Lentokone oli juuri hyökkäämässä. Se tuli suoraan kohti. Käännyin jyrkästi, mutta kone pudotti kolme syvyyspommia aivan aluksen viereen. Se oli lähellä, muisteli kapteeni Helmuth Witte. Kahden muun sukellusveneen kimppuun käytiin samana yönä samalla tavalla. Saksalaiset tajusivat, mistä oli kysymys, ja asensivat aluksiinsa niin sanotun Metox-vastaanottimen. Laite tunnisti tutkan signaalin ja antoi siten sukellusveneille aikaa sukeltaa. Britit kehittivät library and archives canada parissa kuukaudessa uuden lentokonetutkan, jota saksalaisten Metox ei kyennyt paljastamaan. Sen seurauksena liittoutuneiden lentokoneista tuli sukellusveneiden pelätyimpiä vihollisia. Liittoutuneet kävivät hyökkäykseen Vuoden 1942 suurten tappioiden jälkeen liittoutuneet nostivat sukellusveneiden torjumisen tärkeysjärjestyksen kärkeen. Ne piti murskata kerralla ja lopullisesti laivaston upseeria lähetettiin vuoden 1943 alussa saamaan lisäkoulutusta sukellusveneiden torjumisessa. Valikoituja sota-aluksia koottiin myös laivueiksi, jotka eivät vastanneet tietystä saattueesta vaan saivat saalistaa havaittuja sukellusveneitä vapaasti. Koulutus tuotti nopeasti tuloksia. Käännekohta koettiin 4. toukokuuta 1943, kun 40 rahtilaivan saattue ONS5 eteni Islannin eteläpuolella. Siellä odotti lähes 50 Saksan sukellusvenettä, joille oli annettu selkeät ohjeet tuhota saattueen laivat. Sukellusveneet noudattivat ohjeita ja upottivat yöllä seitsemän rahtilaivaa, mutta seuraavana päivänä tilanne muuttui. Sankka sumu saartoi saattueen, ja näkyvyys heikkeni olemattomaksi. Liittoutuneilla oli nyt etu puolellaan, sillä monissa aluksista oli HF/DF-laite, jolla kyettiin peilaamaan sukellusveneen sijainti sen radioliikenteen perusteella. Yöllä 5. toukokuuta liittoutuneet upottivat viisi saksalaista sukellusvenettä. Saksalaiset menettivät yhteensä kahdeksan sukellusvenettä, kun liittoutuneilta upposi vain 11 rahtilaivaa. Saksalaisille taistelu oli katastrofi, sillä sukel- SIILI Sotalaivoihin lisättiin vuoden 1942 kuluessa siiliksi kutsuttu heitin. Laitteessa oli 24 pientä syvyysammusta, jotka voitiin ampua yhtaikaa 200 metrin etäisyydelle laivan keulan eteen. imperial war museum 20 Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

8 lusveneiden mukana upposi kokeneita, korvaamattomia miehistöjä. Sukellusvenesodassa kokemus oli ensiarvoista. Laskelmat osoittivat, että kolme neljästä saksalaisesta sukellusveneestä ei upottanut koskaan yhtään vihollisalusta. Toukokuun päättyessä saksalaiset olivat menettäneet 41 sukellusvenettä ja upottaneet 50 rahtilaivaa. Epätoivoinen suuramiraali Dönitz kutsui heti valtaosan sukellusveneistä pois Pohjois-Atlantilta. Liittoutuneet olivat voittaneet. Kostoretkien aika Liittoutuneet eivät halunneet päästää saksalaisia pälkähästä. Sukellusveneitä jahtaamaan lähetettiin erityislaivueita. Yksi niistä oli kapteeni John Walkerin toinen tukiryhmä, johon kuului kuusi laivaa. Kapteenin käsky upseereilleen ei jättänyt epäilyksiä ryhmän tavoitteesta: Tehtävämme on tappaa. Vaikka onnistuisimme suojelemaan saattueita, olemme epäonnistuneet, jollemme pysty tuhoamaan sukellusveneitä. Walkerin ensimmäinen saalis oli U-202, jonka hänen ryhmänsä upotti 1. kesäkuuta 1943 peräti 15 tunnin jahdin ja 250 syvyyspommin jälkeen. Ryhmä upotti kesäkuussa vielä neljä muuta Saksan sukellusvenettä. Walker käytti paljon mattopommituksia, mutta hän kehitti myös taktiikan, jossa yksi aluksista etsi sukellusveneen sijainnin kaikuluotaimella. Alus pysytteli niin etäällä, ettei sukellusvene pitänyt sitä vaarallisena, mutta se opasti radiolla kahta niin hitaasti etenevää sotalaivaa, ettei niiden ääntä kuulunut sukellusveneeseen. Laivat lipuivat sukellusveneen luo ja pudottivat syvyyspommit pahaaaavistamattoman sukellusveneen päälle niin, ettei sillä ollut mitään mahdollisuutta paeta. Liittoutuneet upottivat vuonna 1943 lähes 250 sukellusvenettä, ja Walker upotti vuoden 1944 alussa peräti kuusi sukellusvenettä yhdellä partioretkellä. Tarmokas 48-vuotias kapteeni jäi lomalle kesäkuussa 1944, mutta hän kuoli vain viikon kuluttua aivohalvaukseen. Tuolloin Saksan sukellusveneet olivat jo hävinneet merisodan. Sukellusveneiden saalistajat olivat kostaneet tuhansien kuolleiden merimiesten puolesta. Kuolema tuli taivaalta Liittoutuneet ryhtyivät sodan edetessä partioimaan meriä lentokoneilla, ja pintautuneiden sukellusveneiden kimppuun hyökättiin heti. Liittoutuneiden lentokoneet osoittautuivat sodan edetessä saksalaisten sukellusveneiden pahimmiksi vihollisiksi. Liittoutuneet etsivät jo sodan alkuvuosina Saksan sukellusveneitä lentokoneilla, ja sukellusveneet pyrkivät siksi pysyttelemään päivisin sukelluksissa ja nousivat vain pimeällä tai sankassa sumussa. Liittoutuneet ryhtyivät vuonna 1942 toden teolla varustamaan pitkän kantaman lentokoneitaan tutkilla, jotka löysivät pintautuneet sukellusveneet pilkkopimeässäkin. Lentokoneisiin asennettiin myös valonheittimet, jotka sytytettiin sukellusvenettä kohti hyökättäessä. Saksan sukellusveneet yllätettiin kerta toisensa jälkeen ilmasta hyökkäämällä. Sukellusveneet saivat käskyn nousta pintaan vain päivisin, jolloin niillä olisi ainakin mahdollisuus havaita hyökkäävä lentokone. Sukellusveneisiin asennettiin myös ilmatorjuntatykkejä. Niistä luovuttiin kuitenkin pian, sillä vain harva hyökkäävistä lentokoneista saatiin ammuttua alas ilmatorjuntatykeillä. Sukellusveneitä uhkasivat muutkin kuin pitkän kantaman lentokoneet. Kun Yhdysvallat liittyi sotaan vuonna 1941, yhä useampia saattueita suojasi lentotukialus, jonka ketterät hävittäjäkoneet etsivät koko ajan sukellusveneitä meren pinnalta. Liittoutuneet asensivat lentokoneisiin voimakkaita valonheittimiä, jotta sukellusveneet voitiin yllättää öisin. MARK POSTLETHWAITE pitkä kantama Sunderland kuului sodan parhaisiin sukellusveneiden jäljittäjiin. Vesitaso sopi kilometrin kantamineen merellä partiointiin. Saksalaiset nimittivät hidasta konetta ensin väsyneeksi mehiläiseksi mutta myöhemmin piikkisiaksi sen tulivoiman vuoksi. lyhyt kantama Avenger-hävittäjä oli liittoutuneiden suosituimpia lentotukialuskoneita. Nopean koneen kantama oli lyhyt, mutta se sopi ihanteellisesti saattueiden suojaamiseen ja kykeni tuhoamaan sukellusveneitä syvyyspommeilla. Print: tre Status: Er PDFet Layout: ws Red.sek: np Lue lisää Ed Offley: Turning the Tide, Basic Books, 2011 David Owen: Anti-Submarine Warfare, Seaforth Publishing, 2007 Andrew Williams: The Battle of The Atlantic, Basic Books, 2004 Donald MacIntyre: U-Boat Killer, Cassell & Co, 2000 ibiblio.org/hyperwar/usn/rep/asw-51/ Liittoutuneiden lentokoneet upottivat monia saksalaisia sukellusvenemiehistöjä. polfoto/corbis Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications