Sukellusvene Hunley. Merisota

Transkriptio

1 Merisota iski pinn a Sukellusvene Hunley Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

2 Print: wso Status: PDF PROCES Layout: ws Red.sek: np y Hunley jäi sotahistoriaan upotettuaan pohjoisvaltioiden sotalaivan Housatonicin. r. Schlecht/national geographic Yhdysvaltojen sisällissodan aikana etelävaltiot kehittivät uuden, mullistavan aseen: sukellusvene Hunleyn. Se osoittautui kuitenkin vaarallisemmaksi käyttäjilleen kuin vihollisen aluksille. Charleston/1863 Pohjoisvaltioiden laivasto oli saartanut etelävaltioiden satamat pakottaak Yhdysvallat seen vihollisen antautumaan. Charleston oli tuolloin etelä Charleston valtioiden ainoa satama, josta oli pääsy Atlantille, ja pohjoisvaltioiden laivat pommittivat kaupunkia alati. n an alla Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

3 Merisota Esben Sylvest & Niels-peter granzow busch Pelastusmiehistöä kohtasi synkkä näky Charlestonin satamassa Etelä-Carolinassa 7. marraskuuta He olivat juuri nostaneet merenpohjasta 13 metrin pituisen sukellusveneen H. L. Hunleyn, joka oli uponnut kolme viikkoa aikaisemmin harjoituksen yhteydessä. Kun pelastajat saivat sukellusveneen luukut avattua, he näkivät kahdeksan miehistön jäsenen mustuneet ruumiit. Miesten kasvot olivat vääntyneet kammottavaan irvistykseen. Osa vainajista puristi yhä kädessään kynttilää, ilmeisesti he olivat yrittäneet avata kulkuluukkuja. Toiset makasivat kokoon käpertyneinä aluksen pohjalla. Kaikkien ilmeet kielivät epätoivosta ja tuskasta, kenraali Pierre Beauregard kirjoitti myöhemmin tapahtumasta. 45-vuotias Beauregard oli etelävaltioiden armeijan kenraali, joka oli vastuussa Etelä-Carolinan ja Georgian osavaltioiden rannikkoalueiden puolustuksesta. Hän oli komea ja turhamainen mies, joka värjäsi hiuksiaan ja partaansa peittääkseen harmaantuvat haivenet. Beauregard oli koulutukseltaan insinööri, ja hän oli hyvin kiinnostunut uudesta tekniikasta, kuten sukellusveneistä. Tähän saakka Beauregard oli antanut sukellusveneprojektille täyden tukensa ja pitänyt Hunleya tehokkaana aseena. Nyt alus oli kuitenkin uponnut koeajolla jo toisen kerran muutaman kuukauden sisällä. Ensimmäisellä kerralla turmassa oli menehtynyt viisi miestä, nyt kahdeksan. Molemmilla kerroilla alus oli uponnut aivan järkyttyneiden katsojien silmien edessä. Kenraali Beauregardin mitta oli tullut täyteen. En halua olla enää missään tekemisissä sukellusveneiden kanssa. Ne ovat Pohjoisvaltioiden kenraali Scottin suunnittelema etelän satamien saarto sai nimen anakonda-käärmeestä. vaarallisempia käyttäjilleen kuin viholliselle, hän kirjoitti työtoverilleen. Etelävaltiot tarvitsivat kuitenkin kipeästi uusia aseita sodassa pohjoisvaltioita vastaan, ja muutamaa päivää myöhemmin Beauregard suostui antamaan Hunleylle vielä viimeisen mahdollisuuden. Uusi joukko vapaaehtoisia ilmoittautui Hunleyn miehistöksi, ja orjat kuurasivat aluksen sisätilat puhtaaksi epämiellyttävästä sotkusta ja hajusta. Beauregard ei joutunut katumaan päätöstään, sillä noin kolme kuukautta myöhemmin Hunley toteutti iskun, joka horjutti pohjoisen laivaston ylivaltaa ja muutti meri sodan luonteen perinpohjaisesti. Etelän satamat saarrettiin Yhdysvaltojen sisällissota oli syttynyt vuonna 1861 pian sen jälkeen, kun Abraham Lincoln oli valittu maan presidentiksi. Etelävaltioiden mielestä Lincoln muodosti uhan orjuudelle, jota ne pitivät puuvillantuotantonsa kannalta välttämättömänä. library of congress Seitsemän eteläistä osavaltiota irtautui liittovaltiosta helmikuussa 1861, ja pian niiden muodostamaan konfederaatioon liittyi vielä neljä muuta osavaltiota. Unionin pohjoiset osavaltiot tuomitsivat etelävaltioiden eron, ja seurauksena oli sisällissota. Sodan syttyessä pohjoisvaltioilla oli lähes kymmenen kertaa niin paljon sotalaivoja kuin etelävaltioilla. Pohjoisvaltiot halusivat hyödyntää laivastonsa ylivoimaa ja laativat suunnitelman, joka sai nimen Anaconda. Sen mukaan pohjoisvaltioiden laivasto saartaisi etelävaltioiden satamat estäen etelävaltioita käymästä kauppaa ja tuomasta ulkomailta aseita ja ruokaa. Näin laivasto tukahduttaisi etelän vastarinnan kuin kuristajakäärme konsanaan. Vastavetona Anaconda-suunnitelmalle etelävaltioiden konfederaation presidentti Jefferson Davis kannusti yksityisiä laivanomistajia varustamaan aluksensa aseilla ja hyökkäämään pohjoisvaltioiden laivojen kimppuun. Presidentin myöntämän virallisen kaapparikirjan nojalla heille luvattiin 20 prosenttia valtaamiensa tai upottamiensa vihollisalusten arvosta. Rohkeimmat hurjapäät saattoivat teoriassa ansaita omaisuuksia. Yksi presidentin tarjoukseen tarttuneista oli nuori varakas lakimies kenraali Beauregard johti Charlestonin puolustusta. Pohjoisvaltioiden alukset pommittivat kaupungin satamaa päivittäin, ja Beauregard toivoi Hunleyn pystyvän ajamaan vihollisen tiehensä. getty/aop & Mort Kunstler 30 Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

4 Merimiina oli etelän paras ase Etelävaltiot käyttivät merimiinoja tehokkaasti taistelussa Atlantin rannikkoalueiden hallinnasta. Kun sisällissota vuonna 1861 syttyi, etelävaltioilla oli käytössään vain kymmenen sotalaivaa. Pohjoisvaltioilla laivoja oli 90, ja ne saartoivat pian etelän satamat. Murtaakseen laivastosaarron etelävaltiot kehittivät monia uudenlaisia aseita, kuten sukellusvene Hunleyn. Tehoikkaimpia olivat kuitenkin niin sanotut torpedot. Toisin kuin nykyään, silloiset torpedot eivät liikkuneet omin neuvoin, vaan ne olivat suuria puutynnyreitä muistuttavia merimiinoja. Miinoja oli erilaisia; osaa käytettiin syvissä vesissä ja osaa matalissa rannikkovesissä ja joissa. Miina ankkuroitiin pohjaan kettinkiin kiinnitetyllä ankkurilla niin, että se kellui vedessä noin metrin verran pinnan alapuolella. Sisällissodan aikana miinoihin ajoi noin 50 vastapuolen alusta. Pohjoisvaltiot joutuivat sisällissodan aikana käyttämään runsaasti aikaa ja rahaa miinojen raivaamiseen joista ja satamista. Pohjoisvaltiot tuomitsivat miinojen käytön ja pitivät niitä pelkurien aseina, joita sivistysvaltiot eivät voineet hyväksyä. Ankarasta kritiikistään huolimatta pohjoisvaltiot käyttivät itsekin merimiinoja rajoitetusti, ja onnistuivat jopa tuhoamaan niillä yhden etelävaltioiden aluksen. Sytytysputken osuessa laivaan miinan ruuti panos räjähti. Kuori oli yleensä puutynnyri, joka oli sivelty paksusti tervalla. Rautakettingin päässä oleva ankkuri piti miinan paikoillaan. cw replicas Print: wso Status: PDF PROCES Layout: ws Red.sek: np Horace Lawson Hunley. Hänelle merisota oli ainutkertainen mahdollisuus tukea etelävaltioiden sotaponnistuksia ja ansaita samalla rahaa. Parantaakseen mahdollisuuksiaan pohjoisvaltioiden sota laivoja vastaan Hunley päätti kehittää aluksen, joka pystyisi iskemään vihollisen kimppuun veden alla. Sukellusveneitä oli yritetty kehittää jo ennen sisällissotaa, mutta ne eivät olleet kyenneet upottamaan vihollisalusta. Se ei kuitenkaan lannistanut Hunleya, joka uskoi vakaasti onnistuvansa siinä, missä muut olivat epäonnistuneet. Sukellusveneen kehitystyö alkoi Hunley houkutteli kumppaneikseen James McClintockin ja Baxter Watsonin, jotka omistivat konepajan New Orleansissa ja jotka olivat molemmat taitavia koneinsinöörejä. Loppuvuodesta 1861 kolmikko alkoi rakentaa sotakäyttöön tarkoitettua sukellusvenettä. Kumppanukset eivät yrittäneetkään saada aikaan alusta, joka pystyisi kulkemaan pitkiä matkoja syvällä sukelluksissa. He halusivat rakentaa sukellusveneen, joka pystyisi sukeltamaan noin viiden metrin syvyyteen ja pysyttelemään siellä riittävän pitkään voidakseen ujuttautua vaivihkaa kohteen lähelle ja livahtamaan paikalta iskun jälkeen. McClintockin ja Baxterin konepajassa rakennettiin sikarinmuotoinen rautakehikko, joka päällystettiin metallilevyillä. Rungon sisälle asennettiin vesisäiliöitä, joiden avulla miehistö sääteli aluksen sukellus syvyyttä pumppaamalla merivettä säiliöihin tai niistä pois. Alukseen mahtui kolme miestä, jotka pyörittivät sen potkuria veivaamalla kampea. Kun alus oli sukelluksissa, miehistöllä oli käytettävissään vain se happi, jota aluksen sisällä luonnostaan oli. McClintockin mukaan hengitysilmaa riitti kahden tunnin sukellukseen ilman, että miesten olo muuttuisi liian tukalaksi. Helmikuussa 1862 suoritettiin ensimmäinen koesukellus New Orleansin lähellä sijaitsevassa neljän metrin syvyisessä järvessä. Kapteenina toimi Hunleyn ystävä, joka oli entinen laivastoupseeri. Hän istui polvillaan aluksen pohjalla pää tähystystornissa ja katsoi pienistä ikkunoista. Hänen takanaan kyyristeli kaksi miehistön jäsentä veivaten potkuriakselin kampea. Sukellusvene eteni hitaasti ja juuttui tuon tuostakin järven mutapohjaan. Siitä huolimatta aluksen rakentajat olivat tyytyväisiä. Koeajo osoitti, että olemme onnistuneet rakentamaan aluksen, joka pystyy liikkumaan haluttuun suuntaan halutussa syvyydessä, McClintock kirjoitti. Kolmikko antoi sukellusveneelleen nimeksi Pioneer, ja maaliskuussa 1862 he saivat presidentillisen kaappariluvan. Uusi alku Alabamassa Huhtikuussa 1862 yksi etelävaltioiden armeijakunnista kärsi murskatappion Tennesseessä käydyssä Pittsburg Landingissä taistelussa. Kyseessä oli Pohjois-Amerikan historian siihen asti verisin taistelu, jossa kuoli tai haavoittui yli miestä. Hunleyn ja hänen kumppaniensa kannalta pahempi juttu oli kuitenkin se, että muutamaa viikkoa myöhemmin pohjoisen joukot valtasivat New Orleansin. Kolmikko upotti Pioneerin ja pakeni Mobilen satamakaupunkiin Alabamaan jatkamaan työtään. Paikallisten avulla kolmikko ryhtyi heti rakentamaan uutta sukellusvenettä, joka sai nimen American Diver ja johon mahtui viisi miestä. Alus valmistui Sukellusvenesodan synty us navy Turtle liikkui kampien avulla sekä pystyettä vaakasuuntaan. Ensimmäinen taistelumalli 1775 Amerikkalainen David Bushnell rakensi ensimmäisen taistelusukellusveneen Turtlen, joka yritti Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa upottaa brittien lippulaivan Eaglen. Yritys kiinnittää räjähdyspanos veden alla Eaglen kylkeen epäonnistui. Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications -

5 Merisota seuraavana vuonna. Helmikuussa 1863 oli ensimmäinen koe ajo, jolloin alus yhtäkkiä upposi. Kaikki miehistön jäsenet pelastuivat, mutta Hunley joutui jo toisen kerran vuoden sisään n äkemään, miten hänen aikaansaannoksensa vajosi aaltojen alle. Sinnikäs lakimies ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Hän sai yhdessä kumppaniensa kanssa raavittua kokoon dollaria ja rakensi niiden avulla vielä yhden sukellusveneen. Se sai nimen Fish Boat, mutta myöhemmin se nimettiin uudelleen H. L. Hunleyksi. Uusi sukellusvene oli noin 13 metrin pituinen, ja siinä oli tilaa kapteenille ja S u k e l lus v e ne s o d a n s y Onnistunut hyökkäys nt y 1864 Etelävaltioiden Hunley oli ensimmäinen sukellusvene, joka onnistui upottamaan vihollisaluksen. Siinä käytettiin uraauurtavaa tekniikkaa, jollaista ei ollut ennen kokeiltu. Ilmaa snorkkelista Ikkuna Hunleyssä riitti ilmaa parin tunnin ittaista sukellusta varten. Lisäksi m aluksen yläosassa oli kaksi putkea, joiden kautta siihen voitiin pumpata ilmaa sen ollessa pinnan tuntumassa. Laukaisu vaijerin kela Torni Snorkkelin palkeet Pommin laukaisuvaijeri Miehistön tila Potkuri Don foley / Historia Vesitiivis väliseinä Sivuvakain Hunley kulki käsivoimin Metallikehikko Seitsemän miestä väänsi akselia pyörittävää kampea, jolloin akselin päässä oleva hammasratas pyöritti potkuria. Hunleyn sisällä oli niin ahdasta, että miehet joutuivat istumaan kumarassa. Näin aluksen painopiste pysyi alhaalla, ja se pysyi tasapainossa. Hunley lukuina Pituus: 12,8 m Korkeus: 1,25 m Huippunopeus: 4 solmua Miehistö: 8 miestä Alusta ohjattiin sauvalla Kapteeni istui Hunleyn etuosassa ja sääti peräsimen kulmaa ohjaussauvalla. Kaksi muuta sauvaa vaikut tivat aluksen kyljissä oleviin sivuvakaimiin, jotka ohjasivat alusta ylös- tai alaspäin vedessä. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications

6 Kapteeni tähysti tornista Hunleyn kapteeni tähysti aluksen reittiä etummaisen tornin kurkistusikkunoista. Aluksen kaksi tornia olivat myös miehistön kulkuaukkoja. Don foley / Historia laivan alle, jolloin korkeammalla uiva pommisylinteri osuisi vihollislaivaan ja räjäyttäisi sen kappaleiksi. Hunleyn ensimmäinen koe sukellus oli 31. heinäkuuta Puhal linorkes Puinen vaijerinohjaustanko teri soitti taustalla, kun Hunley sukelsi vanhan proomun alle. Paria sekuntia myöhemmin proomu räjähti, ja Hunley pulpahti vahingoittumattomana pintaan vajaan 400 metrin päässä. Pommi ujutettiin kölin alle 1 Laukaisu vaijerin kela Hunley lähtö valmiudessa. Matalassa vedessä pommivarsi oli yläasennossa ja pommi ilmassa. Vaijeri pommivarren nostamista ja laskemista varten Virtaviivainen runko Hunleyn runkoa peitti 42 takorauta levyä, ja naulojen päät oli hakattu litteiksi, jotta vedenvastus olisi mahdollisimman pieni ja alus kulkisi mahdollisimman nopeasti. 6 metrin pituinen pommivarsi 2 Pommin laukaisuvaijeri Merelle pintaajossa. Hunley lähestyi vihollista pinnalla, sillä siellä veden vastus oli pienempi kuin upoksissa. Kohteen havaittuaan se sukelsi pari metriä pinnan alle, jotta vihollinen ei huomaisi sitä. Pommi laukaistiin Hunleyn sisältä vaijerilla, tai se laukesi kolmen anturin osuessa kohteeseen. Vesi painolastina Laukaisuvaijerin kela Nosto- ja laskuvaijeri Hunleyn keulassa ja perässä oli vesisäiliöt, joiden avulla säädettiin aluksen sukellussyvyyttä. Kun aluksen piti sukeltaa, miehistö pumppasi säiliöihin merivettä. Kun aluksen haluttiin nousevan pintaan, säiliöt pumpattiin tyhjiksi. Pommivarsi Pommin laukaisuvaijeri 3 Hunley ajoi aivan vihollis laivan lähelle ja laski pommivarrella pommin vihollislaivan alle aivan kölin tuntumaan. Sen jälkeen Hunleyn miehistö laukaisi r äjähdyspanoksen. Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Vihollislaiva Pommi Köli Copyright Historie/Bonnier Publications - Print: wso Status: PDF PROCES Layout: ws Red.sek: np seitsemälle miehistön jäsenelle. Aseistuksena Hunleyssa oli ruudilla täytetty kelluva metallilieriö, jota hinattiin aluksen perässä pitkän köyden päässä. Tarkoitus oli, että Hunley sukeltaisi vihollis-

7 Merisota Hunleyn yllätysisku Charleston 1 24 pohjoisen alusta oli saartanut Charles tonin, joka oli etelävaltioiden tärkein satamakaupunki. Koetta seurannut amiraali vaikuttui näkemästään, mutta hän ei uskonut, että uutta ihmeasetta tarvittaisiin hyvin puolustetussa Mobilessa. Hän kirjoitti sukellusveneestä Beauregardille Charlestoniin, joka oli etelävaltioiden kahdesta Atlantin-satamasta tärkeämpi. Eilen näkemäni perusteella olen varma, että alus kykenee tuhoamaan siellä yhden tai useampia laivoja. Pari päivää myöhemmin Hunley nostettiin junanvaunuun, joka vei aluksen ja se kehittäjät Charlestoniin. Sukellusvenesodan synty Saksa panosti ensimmäisessä maailmansodassa vahvasti sukellusveneisiin. Sotaa sukelluksissa 1914 Noin 50 vuotta Hunleyn hyökkäyksen jälkeen saksalainen sukellusvene U-21 upotti britti läisen taisteluristeilijän Pathfinderin Skotlannin rannikolla. Seurauksena oli maailman ensimmäinen rajoittamaton sukellusvenesota. Saartolinjat topfoto/polfoto 2 Breach Inlet oli kapea hiekkapenkkojen ympäröimä vuono, josta Hunley lähti merelle. Hunleyn reitti 3 Housatonic oli kolmesta saartorenkaasta uloimmassa. Hunleyn hyökkäys yllätti pohjoisvaltiolaiset täysin. Kohtalokkaita harjoituksia Charlestonin puolustuksesta vastaava kenraali Beauregard otti uuden aseen tyytyväisenä vastaan. Etelävaltioiden maajoukot olivat joutuneet perääntymään, ja 24 pohjoisvaltioiden sotalaivaa oli pommittanut kaupunkia kuukausia. Hunley voisi auttaa Charlestonia murtamaan saarron ja antaa toivoa kaupungin kovia kokeneille asukkaille. Horace Hunleyn kumppani James McClintock ryhtyi sukellusveneen kapteeniksi, mutta aika kului eikä hän päässyt lähellekään vihollislaivoja. Kenraali Beauregardin kärsivällisyys alkoi loppua, ja viimein hän takavarikoi sukellusveneen armeijalle ja nimitti siihen sotilaista koostuvan miehistön. Aluksen rakentajille hän lupasi dollarin suuruisen korvauksen. Uuden miehistön kokemattomuus osoittautui kohtalokkaaksi. Vain muutama päivä Hunleyn takavarikoinnin jälkeen uusi kapteeni, luutnantti John Payne, ohjasi aluksen sukellukseen ennen kuin sen luukkuja oli kunnolla suljettu. Alus täyttyi vedellä, ja miehistön kahdeksasta jäsenestä viisi hukkui. Kun alus kolme viikkoa myöhemmin nostettiin pintaan, hukkuneiden ruumiit olivat turvonneet niin paljon, että ne piti leikata kappaleiksi, jotta ne mahtuivat aluksen ahtaista kulkuluukuista. Hunley kirjoitti Beauregardille ja pyysi, että tämä nimittäisi hänet aluksen seuraavaksi kapteeniksi. Kenraali suostui pyyntöön, ja Hunley kokosi itselleen uuden miehistön. Koepurjehduksella 15. lokakuuta 1863 sukellusvene kuitenkin jälleen upposi. Kaikki kahdeksan miestä hukkuivat, Hunley mukaan lukien. Turman syytä ei tiedetä. Toisen onnettomuuden jälkeen paikalliset alkoivat kutsua sukellusvenettä murhakoneeksi. Siitä huolimatta uusi vapaaehtoinen miehistö ilmoittautui palvelukseen jo ennen kuin alus oli ehditty nostaa taas pintaan. Teknisiä parannuksia Hunleyn uudeksi kapteeniksi nimitettiin 24-vuotias kokenut luutnantti George Dixon. Hän kantoi aina taskussaan kultaista onnenlanttia, jonka kerrottiin pysäyttäneen vihollissotilaan ampuman luodin vuonna 1862 ja pelastaneen siten hänen henkensä. Corbis/polfoto Kun Hunley oli taas saatu nostettua merenpohjasta, Dixon miehistöineen ryhtyi parantelemaan alusta. Pommin hinaaminen köydellä sukellusveneen perässä oli riskialtista, ja niinpä Dixon asennutti aluksen keulaan kuusimetrisen rautatangon, jonka päähän pommi kiinnitettiin. Vastaavia pommeja käytettiin etelävaltioiden uusissa torpedoveneissä, joista yksi oli pari kuukautta aikaisemmin hyökännyt vihollislaivan kimppuun Charlestonin sataman edustalla. Pommi oli räjähtänyt osuessaan vihollisaluksen kylkeen, ja se oli aiheuttanut laivalle suuria vaurioita mutta ei ollut upottanut sitä. Syyksi arveltiin sitä, että 30 kilon suuruisen ruutipanoksen räjähdysvoima oli levinnyt tasaisesti laivan kylkeä pitkin eikä ollut kohdistunut riittävän pienelle alueelle. Dixon vaati, että pommivartta piti pystyä nostamaan ja laskemaan sukellusveneen sisältä. Siten pommin pystyisi viemään aivan vihollislaivan kölin alle, jolloin räjähdyksen teho olisi mahdollisimman suuri. Lisäksi pommin ruutimäärää nostettiin 60 kiloon. Yllätyshyökkäys pimeässä Pohjoisvaltiot olivat kuitenkin saaneet vihiä Hunleysta. Laivastoministeri Gideon Welles oli saanut välikäsien kautta kirjeen Charlestonissa asuvalta pohjoisvaltioiden kannattajalta, joka kirjoitti Wellesille etelän aikovan tuhota pohjoisen aluksia sukellusveneellä. Niinpä sataman edustalle ankkuroitujen pohjoisvaltioiden sotalaivojen ympärille laskettiin paksuja rautakettinkejä sukellusveneiskujen varalta. Helmikuussa 1864 kapteeni Dixon valitsi hyökkäyksen kohteeksi Housatonicin, 62 metrin pituisen sotalaivan, joka oli ankkurissa uloimmassa saartorenkaassa reilun kuuden kilometrin päässä Hunleyn tukikohdasta. Illansuussa 17. helmikuuta Dixon miehistöineen laskeutui ahtaista kulkuluukuista sukellusveneeseen ja lähti suorittamaan uhkarohkeaa tehtävää. Dixon istui kapteenin paikalla pää tähystystornissa, ja seitsemän muuta miehistön jäsentä istui kumarassa hänen takanaan veivaten aluksen potkuria pyörittäviä kampia. Hunleyn taival pimeydessä kohti Housatonicia kesti yli puolitoista tuntia. Hieman ennen iltayhdeksää Housatonicilla vartiovuorossa ollut luutnantti John Crosby näki oudon hahmon lähestyvän laivaa noin sadan metrin päässä. Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

8 Alkuun luulin sitä pyöriäiseksi, joka oli noussut pintaan puhaltamaan, Crosby kertoi myöhemmin. Outo hahmo lipui pinnan alla suoraan kohti Housatonicia, jolloin Crosby päätti kertoa havainnostaan muille upseereille. Kun he tajusivat esineen olevan ihmiskätten työtä, he alkoivat ampua sitä kohti. Tykkimiehet yrittivät valmistella tykkiä laukaisuvalmiuteen, mutta aika loppui kesken. Hetkeä myöhemmin kuului korviaraastava räjähdys, ja taivaalle kohosi paksu musta savupatsas. Muutamaa minuuttia myöhemmin Housatonic upposi. Laivan 160-jäsenisestä miehistöstä viisi menehtyi, mutta muut noukittiin turvaan läheisiin laivoihin. Hunley oli osoittanut iskukykynsä: sukellusvene oli ensimmäistä kertaa onnistunut upottamaan vihollisaluksen. Dixonin ja hänen miehistönsä ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, jos he edes ehtivät tajuta onnistuneensa tehtävässään. Hunley katosi jäljettömiin, ja sen kohtalosta saatiin luotettavaa tietoa vasta yli sata vuotta myöhemmin. Hunleyn hylky nostettiin merestä Vuonna 1995 sukeltajat löysivät Hunleyn hylyn kahdeksan metrin syvyydestä noin 300 metrin päästä Housatonicin uppoamispaikasta itään. Vuonna 2000 hylky nostettiin merestä. Vaikuttaa siltä, että Hunleyn miehistö menehtyi välittömästi pommin räjähdettyä kuuden metrin päässä siitä. Aluksesta on löydetty muutamia miehistölle kuuluneita esineitä, muun muassa kapteeni Dixonin onnenraha. Hunley ei ehtinyt vaikuttaa sisällissodan kulkuun eikä edes Charlestonin tilanteeseen. Beauregard joukkoineen joutui vetäytymään kaupungista vain noin vuosi Housatonicin uppoamisen jälkeen. Toisaalta Hunley enteili uutta aikaa merisodassa ja saattoi hyvinkin olla Yhdysvaltojen sisällissodan tärkein yksittäinen tekninen keksintö. Hunley osoitti, että aaltojen kätköissä lipuva, vain muutaman miehen ohjaama pieni alus saattoi upottaa suurenkin sotalaivan. Sukellusvenesodan aikakausi oli alkanut. Kaikkien kahdeksan miehistön jäsenen luurangot löytyivät Hunleyn sisältä. Nyt heidän kasvonsa on rekonstruoitu. Hunleyn arvoitus ratkesi Hunleyn hylkyä 13 vuotta tutkineet arkeologit uskovat nyt tietävänsä, mitä aluksen viimeisinä hetkinä tapahtui. Hunleyn hylkyä on tutkittu järjestelmällisesti siitä lähtien, kun se vuonna 2000 nostettiin merestä. Viime vuonna aluksen uppoamissyy todennäköisesti vihdoin selvisi, kun meriarkeologit puhdistivat tangon, jonka päähän Hunleyn kuljettama pommi oli kiinnitetty luvun lopulla julkaistun lehtiartikkelin mukaan Hunley ajoi terävällä kärjellä varustetun pommin kiinni Housatonicin kylkeen, peruutti ja laukaisi pommin vaijerin avulla. Nyt tutkijat kuitenkin havaitsivat, että pommi oli pultattu kiinni rautatankoon. Hunleyn tutkimuksia johtavan meriarkeologin Maria Jacobsenin Hunley virui meren pohjassa 136 vuotta. mukaan havainto osoittaa, että pommia ei koskaan ollutkaan tarkoitus laukaista matkan päästä. Miehistö uskoi varmasti selviävänsä räjähdyksestä ehjin nahoin, koska Hunley oli niin lähellä pintaa, Jacobsen toteaa. Hän uskoo, että räjähdyksen voima saattoi hyvinkin tainnuttaa Hunleyn miehistön. Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää, miten lähellä tapahtunut voimakas räjähdys todella vaikutti Hunleyhyn ja sen miehistöön. Tutkimus paljasti, että Hunleyn pommi räjähti ollessaan varressa kiinni. polfoto/ap & b.smith/ap/polfoto s. morton/getty/aop Print: wso Status: PDF PROCES Layout: ws Red.sek: np Lue lisää T. Chaffen: The H.L. Hunley The Secret Hope of the Confederacy, Hill & Wang, 2008 R. Bak: The CSS Hunley, Cooper Square Press, 2003 HistoriaNET Tutustu sukellusveneteemaamme: historianet.fi/sukellusvene Pommin kuparivaipan jäänteet ovat yhä tiukasti kiinni rautaisessa pommivarressa. Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications