taistelu roomasta Rooman mahti oli jo mennyttä, kun germaanipäälliköt Odovakar ja Teoderik taistelivat valtakunnasta. bridgeman

Transkriptio

1 Rooman valtakunta taistelu roomasta Länsi-Rooman viimeinen keisari oli syrjäytetty, ja ennen niin mahtava valtakunta oli raunioina. Vuonna 489 kaksi sotaisaa germaani heimoa aloitti kiivaan taistelun Länsi-Rooman rippeistä. Rooman mahti oli jo mennyttä, kun germaanipäälliköt Odovakar ja Teoderik taistelivat valtakunnasta. bridgeman 58 Historia Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

2 Sisse K. Ibsen & jeppe nybye Länsi-Rooman armeijan kenraali Odovakar katseli hikisiä sotilaitaan, jotka olivat germaanisyntyisiä palkkasotureita aivan kuten hän itsekin. Aiemmin niin vahva Rooma tarvitsi nyt suojakseen miehiä, joita roomalaiset kutsuivat alentuvasti barbaareiksi. Aikoinaan, kun Rooman valtakunta oli koko tunnetun maailman mahtavin suurvalta, germaanit olivat kelvanneet siellä vain orjiksi. Vuonna 476 Rooma oli kuitenkin enää kalpea varjo entisestään. Valtakunta oli jakaantunut kahtia Länsi- ja Itä-Roomaan. Vauras Itä-Rooma kukoisti, mutta Länsi-Rooma oli heikko ja rauhaton. Nyt barbaarit olivat vahvoilla ja Länsi-Roomaa hallitsi vasta 15-vuotias poikakeisari Romulus Augustus, jonka tiedettiin olevan tiukasti isänsä kenraali Oresteen komennossa. Herulien heimoon kuuluvan Odovakarin sotilaat eivät uskoneet keisarin maksavan heille heidän ansaitsemaansa palkkaa sotilaspalvelusta. Niinpä he vaativat saada hallintaansa kolmanneksen Italian maaperästä, mutta keisari oli kieltäytynyt luovuttamasta maata. Nyt Odovakar uskoi aikansa koittaneen. Valitkaa minut kuninkaaksenne, niin minä hankin teille haluamanne! Odovakar huusi miehilleen. Nämä valitsivat hänet kuninkaakseen ja nostivat Länsi-Rooma/476 Heikentynyt Rooman valtakunta oli jakautunut kahtia. Vaeltavat ravenna italia germaaniheimot piinasivat Länsi- Roomaa, mutta vauras Itä-Rooma oli säästynyt valloituksilta, ja siellä vallitsi rauha. hänet kilven päällä ilmaan juhlittavaksi. Sitten Odovakar joukkoineen suuntasi sota an entistä hallitsijaansa vastaan. Keisari oli liian mitätön tapettavaksi Odovakarin joukot kukistivat keisarin armeijan vastarinnan nopeasti. Romulus Augustus ja hänen isänsä pakenivat Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Paviaan, mutta Odovakarin joukot hävittivät Pavian muurit ja polttivat suurimman osan kaupungista. Sitten Odovakar mestautti Oresteen ja vangitsi nuoren keisarin. Keisari oli kaunis nuorukainen, jonka nimi muistutti Rooman kunniakkaasta menneisyydestä. Romulus viittasi Rooman tarunomaiseen perustajaan, ja Print: tre815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: jn Lapsikeisari pantiin viralta Romulus Augustus oli poliittisesti niin harmiton, että Odovakar säästi hänen henkensä. Kun Länsi-Rooman viimeinen keisari Romulus Augustus syrjäytettiin vallasta vuonna 476, germaanipäällikkö Odovakar myönsi hänelle anteliaan kultarahan vuosittaisen eläkkeen. Syrjäyttämisensä jälkeen Romulus Augustus eli vuosikausia Napolinlahden rannalla sijaitsevassa palatsissaan, mutta hän oli niin mitätön poliittinen tekijä, etteivät historioitsijat edes tiedä hänen tarkkaa kuolinvuottaan. Todennäköisesti hän kuoli viimeistään vuonna 492, sillä silloin palat sista tehtiin luostari. Näin ollen entinen keisari olisi elänyt enintään 35-vuotiaaksi. getty images/aop Nuorella keisarilla ei ollut todellista valtaa. Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

3 Rooman valtakunta Palkkasoturista Italian kuninkaaksi Historiantutkijat ovat yrittäneet selvittää Odovakarin kotiseutua, ja moni veikkaa nykyisen Puolan aluetta. Odovakar oli luultavasti 43-vuotias, kun germaa nipalkkasoturit valitsivat hänet Italian kunin kaak si vuonna 476. Historioitsijat eivät kuitenkaan tiedä paljonkaan Odovakarin vaiheista, ennen kuin hänestä tuli Rooman armeijan kenraali. Vanhat lähteet eivät kerro edes sitä, mistä Odovakar oli alun perin kotoisin. Niistä käy ilmi vain se, että hän oli barbaari siis ei-roomalainen joka sattui tulemaan Roomaan oikeaan aikaan ja pääsi valtaan. Useimmat historioitsijat uskovat, että Odovakar kuului itägermaaniseen heimoon, joka oli lähtöisin jostain nykyisen Puolan alueelta. Ovela Odovakar hyödynsi valtataistelussa asemaansa Rooman armeijan kenraalina. akg/scanpix Länsi-Rooma näivettyi Rooman valtakunnan kahtiajaon jälkeen Länsi-Rooma oli menettänyt suuria alueita germaaneille, ja se oli riippuvainen Odovakarin kaltaisista palkkasotureista. L ä n s i - r o o m a Ravenna Rooma Konstantinopoli I t ä - r o o m a Itä-Rooma oli Välimeren mahtivaltio Itä-Rooma sai enimmäkseen olla rauhassa germaaniheimojen hyökkäyksiltä, ja siitä oli vähitellen kasvanut Välimeren alueen mahtavin valtio. kunnianarvoisaa tarkoittava Augustus puolestaan oli ollut Rooman ensimmäisten keisarien arvo nimi. Nuorta keisaria kutsuttiin kuitenkin yleisesti pilkkanimellä Augustulus eli pikku Augustus. Odovakar totesi nuorukaisen olevan niin harmiton, että hän päätti säästää tämän hengen. Monet historioitsijat ovat arvelleet, että päätökseen saattoi vaikuttaa myös poikakeisarin kauneus. Länsi-Rooman mahti oli mennyttä Konstantinopolissa hoviaan pitävä Itä- Rooman keisari Zenon seurasi Italian tapahtumia ärtyneenä. Viimeisten 80 vuoden ajan Rooman valtakuntaa oli hallinnut kaksi tasaveroista keisaria, toinen Roomassa ja toinen Konstantinopolissa. Zenon ei silti ollut koskaan tunnustanut Romulus Augustusta Länsi-Rooman keisariksi. Vielä vähemmän hän arvosti Länsi-Rooman valtaistuimelta jo aiemmin syrjäytettyä Julius Neposta. Nyt Länsi- Rooman valtaistuimelle pyrki vielä kolmaskin tarjokas, tuiki tuntematon barbaari Odovakar. Odovakar oli varautunut Zenonin nuivaan asenteeseen. Hän lähetti Konstantinopoliin lähetystön viemään viestiä, jossa Rooman senaattorit ilmoittivat Zenonille valinneensa Odovakarin hallitsijakseen, koska tämä oli viisas mies ja urhea sotilas. Lähettiläät rauhoittelivat Zenonia kertomalla, ettei Odovakar aikonut julistaa itseään keisariksi. Yksi keisari riitti hänen mukaansa hyvin hallitsemaan sekä itää että länttä. Sanojensa vakuudeksi lähettiläät ojensivat Zenonille Länsi-Rooman keisarin vallan tunnusmerkit eli purppuranvärisen viitan, koristeellisen otsarivan sekä jalokivin koristellut sandaalit. Odovakar oli valmis tunnustamaan Zenonin ylivallan keisarina kunhan hän itse saisi hallita Italiaa mielensä mukaan. Zenon myöntyi Odovakarin ehdotukseen sillä ehdolla, että tämä maksaisi hänelle vuotuista veroa. Päätös merkitsi muodollisesti Länsi-Rooman valtakunnan loppua, sillä Italia kuului nyt ainakin nimellisesti Itä-Rooman hallintaan. Odovakar sai arvonimen patricius, jota oli aikaisemmin käytetty vain korkea- arvoisista virkamiehistä mutta josta oli sittemmin tullut sotapäällikön kunnia- arvo. Odovakar oli tyytyväinen neuvottelujen tulokseen. Hän ei ollut 60 Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

4 Italian virallinen hallitsija, ja hän korosti alamaista asemaansa lyöttämällä kolikoita, joita koristi Zenonin kuva. Todellisuudessa hän kuitenkin hallitsi suurinta osaa Italiasta omavaltaisesti. Odovakarin armeija onnistui pian val loittamaan myös Etelä-Italian sinne tunkeutuneilta germaaneilta. Lisäksi hän valloitti joukkoineen Balkanilla sijaitsevan Dalmatian vuonna 480. Zenon usutti germaanit vastakkain Odovakarin kasvava mahti alkoi vähitellen huolestuttaa keisari Zenonia. Hän ei kuitenkaan ehtinyt paneutua asiaan, sillä Itä-Rooman alueella asuvat germaaniset ostrogootit olivat alkaneet aiheuttaa ongelmia hyökkäämällä toistuvasti hänen joukkojaan vastaan, vaikka he näennäisesti olivatkin Itä-Rooman liittolaisia. Zenon oli pannut merkille, että ostrogootit sotivat Itä-Rooman vihollisia vastaan vain silloin, kun siitä oli hyötyä heille itselleen. Tilanne ei ollut kohentunut, vaikka Zenon oli vuonna 483 lahjoittanut ostrogoottien nuorelle kuninkaalle Teode rikille maata nykyisen Serbian alueelta. Niinpä Zenonin ei auttanut muu kuin yrittää pitää sotaisat ostrogootit mahdollisimman kaukana Konstantinopolista. Vuonna 488 keisari sai lopulta idean, jonka avulla hän uskoi voivansa hoidella molemmat germaanipäälliköt yhdellä kertaa: hän päätti usuttaa Odovakarin ja Teoderikin toistensa kimppuun. Zenon myönsi Teoderikille patriciuksen arvon ja pyysi tätä karkottamaan Odovakarin Italiasta. Palkkioksi hän lupasi Teo derikille Italian, kunhan Odovakar olisi poissa pelistä. Teoderik oli elänyt Konstantinopolin hovissa riittävän kauan tietääkseen, ettei Zenonilla todennäköisesti ollut aikomustakaan pitää lupaustaan, mutta hän myöntyi ja lähti marssimaan nykyisen Bulgarian alueelta kohti länttä. Teoderikin mukana kulki sotajoukon lisäksi hänen koko kansansa. Vanhat lähteet antavat ostrogoottien määrästä erilaisia arvioita, mutta erään kirjoituksen mukaan Italiaan vaelsi Teoderikin mukana kaikkiaan ihmistä, joista noin oli sotureita. Teoderikin mukana kulkevan suuren kansanjoukon matkanteko oli hidasta, sillä sotilaiden oli metsästettävä ruokaa koko kansalle. Lisäksi heimo jakaantui välillä pienempiin ryhmiin, jotka kulkivat eri reittejä ja puhdistivat tienoot kaikesta syötäväksi kelpaavasta. Ajoittain Teoderikin joukot joutuivat taistelemaan paikallisia kansoja vastaan näiden kyllästyttyä siihen, että nälkäiset matkalaiset veivät kaiken ruuan. Ostrogoottien pitkä marssi Pohjois- Italiaan kesti lähes vuoden, ja viimeiset vankkurit saapuivat nykyisen Slovenian ja Italian rajalla kohoaville Julisille Alpeille elokuussa 489. Odovakar joukkoineen odotti Teoderikia vuoristojoki Isonzon toisella rannalla. Odovakarin sotilaat olivat karaistuneita veteraaneja, joilla oli paljon pelissä, sillä Odovakar oli lahjoittanut Italiasta valloitetut maat heille. He odottivat ostrogootteja vuolaan Isonzon rannalla sijaitsevassa hyvin linnoitetussa leirissään taistelutahtoa puhkuen. Teoderikin sotilaat sitä vastoin olivat väsyneitä, sillä he olivat joutuneet huolehtimaan matkalla sekä raskaista vankkureista että naisista, lapsista ja vanhuksista. 28. elokuuta 489 ostrogootit onnistuivat kuitenkin ylittämään joen ja tunkeutumaan Odovakarin leiriin. Jos Odovakar olikin joskus ollut taitava sotilas, nyt hän tuntui unohtaneen entiset taitonsa. Hän taisteli raivoisasti mutta vailla minkäänlaista suunnitelmaa tai strategiaa. Lämmin vastaanotto Italiassa Odovakar joukkoineen joutui perääntymään. Paetessaan hän näki, miten monet Italian kaupungit, kuten Udine, Venetsia ja Vicenza, ottivat ostro gootit avosylin vastaan. Kaupungit avasivat heille myös ruokavarastonsa, niin että Teoderikin ei enää tarvinnut murehtia kansansa ruokkimisesta. Teoderik tiesi, että hänen oli pian jatkettava hyökkäystä, sillä Odovakar Teoderik oli panttivankina Itä-Roomassa Teoderik syntyi vuonna 454 ja oli siten noin 20 vuotta vihollistaan Odovakaria nuorempi. Hän vietti nuorena vuosikausia panttivankina Konstantinopolin hovissa takeena siitä, että hänen isänsä, ostrogoottien kuningas Teodomir, pysyisi uskol lisena Itä-Roomalle. Hovissa nuori Teoderik sai hyvän koulutuksen ja pereh tyi roomalaiseen sotataktiikkaan. Kun hänestä myöhemmin tuli ostro goottien kuningas ja Itä- Rooman keisarin vasalli, hän hallitsi saamiaan alueita käytännössä miten tahtoi piittaamatta juurikaan Itä- Rooman keisarin tahdosta. Teoderik valloitti Italian ja toi sinne mukanaan noin germaania. akg/scanpix Print: tre815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: jn Historia Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications -

5 Rooman valtakunta Roomalla oli keisari vuoteen 1917 asti Vaikka Odovakar syrjäyttikin Länsi- Rooman viimeisen keisarin, koko Rooman valtakunta ei suinkaan lakannut olemasta: Itä-Rooman keisari hallitsi Bysanttia lähes tuhat vuotta, kunnes ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna Senkin jälkeen Itä-Roomalla oli hallitsija ainakin nimellisesti. Moskovan suuriruhtinas Iivana III oli avioitunut Itä-Rooman viimei sen keisarin veljentyttären kanssa ja piti itseään Rooman vallanperijänä. Venäjän kei sarit käyttivät Rooman keisarin arvo nimeä, kunnes Nikolai II joutui luopumaan vallasta keväällä alkoi linnoittautua Veronaan. Varhain syyskuun 30. päivän aamuna Teoderik komensikin joukkonsa asemiin Veronan puolustusmuurien eteen. Odo vakarin armeija oli varmasti uhkaava näky, sillä Teoderikin äiti ja sisar tulivat tapaamaan tätä ja kysyivät, oliko ostrogooteilla minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa. Paras voiton tae on taistella urheasti maansa puolesta, Teoderik sanoi äidilleen ja vakuutti, että tämä oli synnyttänyt sankarin. Sitten hän nousi ratsunsa Tsaari Nikolai II oli viimeinen Rooman keisari. Tsaari tarkoittaa keisaria. selkään ja ratsasti rohkaisemaan odottavia joukkojaan. Odovakar sitä vastoin näki, miten hänen joukkojensa taistelutahto alkoi murentua. Hän pelkäsi luultavasti Isonzojoen tappion toistuvan ja sijoitti siksi sotilaansa niin, että näiden selän takana oli joki, joka esti miehiä pakenemasta. Päätös osoittautui kohtalokkaaksi. Teoderikin miehet hyökkäsivät kerta toisensa jälkeen ja pakottivat Odovakarin sotilaat vähitellen perääntymään joelle sillä seurauksella, että yhtä paljon h. manizer sotilaita kuoli hukkumalla kuin varsinaisessa taistelussa. Odovakar joutui jälleen pakenemaan vihollinen kintereillään, ja kaiken lisäksi suuri osa hänen miehistään loikkasi Tufa-nimisen päällikön johdolla Teoderikin riveihin. Teoderikilla oli huutava pula kokeneista upseereista, ja niinpä Tufan ja tämän miesten puolenvaihto oli hänelle mieluisa uutinen. Teoderik päätti lähettää Tufan johtaman valiosotilaiden joukon Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Ravennaan, jonne Odovakar oli paennut. Kun Tufa tapasi Ravennan lähistöllä entisen päällikkönsä, hän vaihtoi yllättäen jälleen puolta. Hän houkutteli mukaansa myös joukon Teoderikin luottosotilaita, jotka olivat taistelleet tämän joukoissa vuosikausia. Odovakar määräsi kuitenkin Teoderikin entiset sotilaat tapettaviksi viimeistä miestä myöten. Teoderikille joukkojen menetys oli raskas isku. Hän vannoi kostoa mutta joutui odottamaan sen toteutumista neljä vuotta. Sillä välin Odovakar linnoitti Ravennaa, jota oli jo ennestään pidetty mahdottomana valloittaa sitä ympäröivän rämeen vuoksi. Teoderikin ei auttanut muu kuin saartaa Ravenna ja toivoa, että kaupunkilaisilta jossain vaiheessa loppuisi ruoka ja juoma. Nälkä pehmitti ravennalaiset Vähitellen Teoderikin näännytystaktiikka alkoi tehota. Ravennan hupenevien elintarvikkeiden hinta alkoi nousta, ja Vuonna 493 Teoderik solmi rauhan Odovakarin kanssa mutta murhasi hänet rauhan kunniaksi järjestetyissä juhlissa. akg/scanpix 62 Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications

6 Valtaan päästyään Teoderik yritti kaikin keinoin palauttaa Rooman valtakunnan aiemman mahdin ja onnistuikin siinä. K ukistettuaan Odovakarin Teoderik teki kaikkensa nostaakseen Länsi-Rooman uuteen loistoon. Hän muun muassa salli senaatin taas kokoontua ja nimitti roomalaisia ylimyksiä virkamiehikseen. Hän myös antoi roomalaisten noudattaa omia lakejaan, kun taas hänen oman kansansa, ostrogoottien, oli noudatet tava hänen tahtoaan. Sotilaiksi ja upsee- reiksi Teoderik kelpuutti kuitenkin vain ostrogootteja. Teoderik myös kunnosti Rooman keisarillisen palatsin, vaikka hän itse asettuikin asumaan helpommin puolustettavaan Ravennaan. Teoderikin aikana Italia nousi uuteen kukoistukseen, ja hän laajensi valtakuntaansa liittämällä siihen myös v isigoottien alueet Pyreneiden niemimaalla. Vuosi 507: Valtakunta laajeni Vuosi 493: Suojasi rajat Visigoottien kuningas kuoli tais telussa frankkeja vastaan vuonna 507. Hänen poikansa oli liian nuori hallitsemaan, ja niin Teoderik otti visigoottien maat hallintaansa. Teoderik hallitsi Italiaa pää kaupungistaan Ravennasta ja turvasi valtakunnan rajat liittoutumalla naapuriensa kanssa. Sovinnonjuhla päättyi murhaan Kymmenen päivää myöhemmin Teoderikin ja Odovakarin oli määrä tavata sovinnonjuhlassa Ravennan lähistöllä sijaitsevassa linnassa. Teoderik oli suunnitellut Odovakarille aivan erityisen tervetulotoivotuksen: kaksi miestä heittäytyi polvilleen Odovakarin eteen ja tarttui hänen käsiinsä. Kun Odovakar seisahtui, kahden miehen oli määrä iskeä häntä miekoillaan. Miekkamiesten rohkeus kuitenkin petti, ja Teoderik joutui surmaamaan Odovakarin itse. Kerrotaan, että kun Teoderik kohotti miekkansa iskuun, Odovakar huusi Jumalaa avukseen, mihin Theoderik vastasi: Tämä on maksu siitä, mitä teit ystävilleni. Murhan jälkeen Teoderikin kerrotaan katsoneen linnan marmorilattialla viruvaa ruumista ja tuhahtaneen pilkal li sesti: Tuolla surkimuksella ei ollut ainuttakaan luuta nahkansa alla. Odovakarin kuoltua Teoderik näännytti tämän vaimon nälkään ja tappoi tämän pojan. Hän hallitsi Italiaa yksinvaltiaana seuraavat 33 vuotta. ostrogootit Ravenna visigooti t Valtaan noustuaan Teoderik alkoi määrätietoisesti vahvistaa valtakuntaansa. Lue lisää Thomas Hodgkin: Theodoric the Goth King of the Ostrogoths, Regent of the Visigoths, Leonaur, 2011 Adrian Goldsworthy: The Fall of the West The Death of the Roman Superpower, Phoenix, 2010 James J. O'Donnell: The Ruin of the Roman Empire, Profile Books, 2009 gutenberg.org/ebooks/20063 Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications - Print: tre815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: jn Teoderik palautti Rooman mahdin bridgeman lopulta kaupunkilaiset joutuivat syömään eläinten nahkoja ja puiden lehtiä. Helmikuun lopulla vuonna 493 Ravennan tilanne oli jo niin tukala, että Odovakar lähetti kaupungin iäkkään piispan ja joukon munkkeja neuvottelemaan antautumisen ehdoista. Piispa heittäytyi Teoderikin jalkoihin rukouksia messuten ja rauhaa anoen. Teoderik oli kukistanut Ravennan puolustajien yhä epätoivoisemmiksi käyneet hyökkäykset helposti, mutta hänellä ei ollut piiritysaseita eikä hän siksi pystynyt murtautumaan vankasti linnoitettuun kaupunkiin väkivalloin. Niinpä hän suostui auliisti neuvottelemaan Ravennan antautumisesta mutta esitti rauhalle kovan ehdon: hän vaati, että vastedes Odovakarin oli jaettava valta Italiassa hänen kanssaan. Odovakar myöntyi, ja 5. maaliskuuta piispa avasi Ravennan portit Teoderikille. Hän toivotti uuden idästä tulleen kuninkaan tervetulleeksi ja vakuutti, että rauha vallitsi paitsi Ravennassa myös muualla, eräs 900-luvulla elänyt kronikoitsija kirjoitti.