Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saksan ja Neuvostoliiton sopimus"

Transkriptio

1 Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui molempien osapuolten kylmään laskelmointiin. Stalin sai aikaa varustautua maiden välisen sodan varalta. Hitler puolestaan vältti joutumisen kahden rintaman sotaan eli taistelemaan sekä länsivaltojen ja Neuvostoliiton kanssa. Tiedottaessaan sopimuksesta maailmalle Saksa ja Neuvostoliitto eivät kertoneet kaikkea. Sopimukseen liittyi salainen pöytäkirja jossa nämä kaksi suurvaltaan jakoivat itäisen Euroopan etupiireihin. Jaon mukaan Saksalle kuului Puola ja Neuvostoliitolle itäosa.

2 Salamasota murskaa Puolan Aamunkoitteessa Saksan armeija ylitti Puolan rajan ilman sodanjulistusta. Hitler ilmoitti hyökkäyksen syyksi puolalaisten tulituksen Saksan puolelle. Kyseessä oli saksalaisten lavastus, joka oli järjestetty, jotta Hitler väittäisi Puolan aloittaneen sodan. Kaksi päivää myöhemmin Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksaan vastaan. Toinen maailmansota oli alkanut. Saksan armeija kukisti puolalaiset nopeasti. Saksalaisten menestyksen salaisuus oli uusi sodankäyntitapa, salamasota. Se perustui joukkojen liikkuvuuteen sekä lentokoneiden ja panssarivaunujen yhteistoimintaan. Panssarivaunut tunkeutuivat lentokoneiden apuna syvälle Puolan alueille. Puolan vanhanaikainen armeija joutui sekasortoon, ja maa antautui syyskuun lopulla. Jo sitä ennen Neuvostoliitto miehitti etupiirijaon mukaisesti Puolan itäiset osat.

3 Taistelu Britanniasta Ranskan antautumisen jälkeen Iso-Britannia oli yksin Saksaa vastassa. Hitler suunnitteli maihinnousua Kanaalin yli. Sen onnistuminen Sen onnistuminen edellytti ilmaherruutta Kanaalin yllä eli brittien ilmavoimien lyömistä. Saksan ilmavoimat eivät pystyneet päihittämään Britannian hävittäjää joten saksalaiset muuttivat taktiikkaa ja päättivät suurpommituksilla nujertaa brittien taistelutahdon ja pakottaa heidät antautumaan. Koko syksyn 1940 saksalaiset pommittivat saarivaltioita kaupunkeja, teollisuuslaitoksia, lentokenttiä ja satamia. Brittilentäjät kokivat suuria tappioita, mutta he eivät antautuneet, koska uusi pääministeri Winston Churchill lietsoi voitontahtoa kansaansa. Saksa oli menettänyt taistelussa huolestuttavan paljon lentokoneita ja lentäjiä, Hitler päätti luopua pommituksista ja maihinnoususta.

4 Operaatio Barbarossa Hitler joutui 1941 lykkäämään hyökkäystään Neuvostoliittoon, koska, Mussolini pyysi apua Hitleriltä sotaan Kreikkaa vastaan Balkanille. Saksalaiset valloittivat nopeasti Jugoslavian ja Kreikan. Saksa myös painosti Romanian, Bulgarian ja Unkarin liittolaisikseen. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja he olivat ylivoimaisia, kunnes iski kelirikko, joka vaikeutti saksalaisten hyökkäysliikkeitä ja huoltoajoja. Neuvostoliittolaisten vastarinta tiukkeni koko ajan saksalaisten hyökkäyksien edetessä. Neuvostoliitto käytti poltetun maan taktiikkaa, eli hävittivät vetäytyessään kaiken, mistä saksalaiset olisivat voineet hyötyä. Vuoden 1941 saksalaisten hyökkäys pysähtyi.

5 Ranskan tappio Toukokuussa 1940 Saksan joukot rynnistivät puolueettomien Belgian ja Alankokomaiden kautta Ranskaan. Ranskalaiset olivat rakentaneet Saksan vastaiselle rajalleen vahvan puolustusaseman, Maginot-linjan. Se kuitenkin osottautui hyödyttömäksi saksalaisten kiertäessä sen. Saksalaiset saartoivat liittoutuneiden joukot Dunkerqueen, mistä britit saivat ne vaivoin evakuoitua Kanaalin yli. Ranska antautui kesäkuun lopulla.

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa

Lisätiedot

1.3. Heinrich Himmler tarkastaa Auschwitchin keskitysleirin. Annetaan käsky rakentaa uusi leiri, Birkenau.

1.3. Heinrich Himmler tarkastaa Auschwitchin keskitysleirin. Annetaan käsky rakentaa uusi leiri, Birkenau. Esimerkkitapahtumia aikajanaan 1939 23.8. Neuvostoliiton ja Saksan ulkoministerit solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop sopimus). Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovitaan maiden

Lisätiedot

Natsi-Saksa ja 2. maailmansota lukujen valossa. Thomas Widmaier Historiakerhon kokous 10.6.2013

Natsi-Saksa ja 2. maailmansota lukujen valossa. Thomas Widmaier Historiakerhon kokous 10.6.2013 Natsi-Saksa ja 2. maailmansota lukujen valossa Thomas Widmaier Historiakerhon kokous 10.6.2013 Ennen 2. maailmansotaa 1939 Saksan valtion menot olivat 30 miljardia Reichsmarkia mutta tulot 15 miljardia

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1023383918

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1023383918 SISÄLLYS VARHAISINTA TAUSTAA 12 Saksalaisten valmistelut ja englantilaisten vastatoimet 13 Ensimmäinen strateginen pommittaja 14 Englantilaisten puolustusvalmisteluja 16 Zeppeliinit aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Montenegro.

Montenegro. Montenegro rk331@columbia.edu Montenegro Ei suuria vaikutuksia muuttoliikkeistä ennen 1800-lukua Rosvoilua muinaishistoriassa Montenegron vuorikansat vastustivat Osmanien myöhäistä vuoden 1499 valtausta

Lisätiedot

Suomen Hallitus sitoutuu myös internoimaan sen alueella olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset (katso liitettä 2 artiklaan).

Suomen Hallitus sitoutuu myös internoimaan sen alueella olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset (katso liitettä 2 artiklaan). MOSKOVAN VÄLIRAUHANSOPIMUS 19.09.1944 Välirauhasopimus toiselta puolen Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan sekä toiselta puolen Suomen

Lisätiedot

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

KERTOMUS SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUETOIMIKUNNAN TOIMINNASTA VV. 1939 1943 HELSINKI 1944

KERTOMUS SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUETOIMIKUNNAN TOIMINNASTA VV. 1939 1943 HELSINKI 1944 KERTOMUS SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUETOIMIKUNNAN TOIMINNASTA VV. 1939 1943 HELSINKI 1944 Helsinki-M44. Työväen kirjapaino. i KERTOMUS Sosialidemokraattisen puoluetoimikunnan poiminnasta vv. 1939 1943.

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Abstract Vihkomuistiinpanot Historian kurssilta 4, tunneilta 8 ja 9. Aiheena Suomen historia 1900-luvun alkupuolella, Suomen sodat Venäjän kanssa

Abstract Vihkomuistiinpanot Historian kurssilta 4, tunneilta 8 ja 9. Aiheena Suomen historia 1900-luvun alkupuolella, Suomen sodat Venäjän kanssa Abstract Vihkomuistiinpanot Historian kurssilta 4, tunneilta 8 ja 9. Aiheena Suomen historia 1900-luvun alkupuolella, Suomen sodat Venäjän kanssa ja... 1 Historia 4 Henri Lunnikivi April 18, 2011 Part

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

Välimeren piirin sotatoimet toisessa maai Imansodassa meristrategiselta kannalta tarkasteltuna

Välimeren piirin sotatoimet toisessa maai Imansodassa meristrategiselta kannalta tarkasteltuna Välimeren piirin sotatoimet toisessa maai Imansodassa meristrategiselta kannalta tarkasteltuna Kirjoittanut yleisesikuntakomentajakapteeni J. Pirhonen 1. Tilanne Välimeren alueella sodan alkaessa Valtaryhmien

Lisätiedot

Unkarin historia kaksoismonarkiasta toiseen maailmansotaan 1867-1945

Unkarin historia kaksoismonarkiasta toiseen maailmansotaan 1867-1945 Unkarin historia kaksoismonarkiasta toiseen maailmansotaan 1867-1945 Tommi Koskilahti Projektityö Merikarvian yläkoulu 8.12.2008 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Kaksoismonarkia 2.1 Taustaa 2.2 Uudistukset

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1

443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/BG/RO/fi 1 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/BG/RO/fi 1 2 von 9 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 57 finnische Schlussakte

Lisätiedot

Selittäessään sitä tosiasiaa; että kesällä 1~42 saksalaiset saavuttivat vakavaa taktillista-menestystä, toveri Stalin totesi,. että toisen rintaman

Selittäessään sitä tosiasiaa; että kesällä 1~42 saksalaiset saavuttivat vakavaa taktillista-menestystä, toveri Stalin totesi,. että toisen rintaman Selittäessään sitä tosiasiaa; että kesällä 1~42 saksalaiset saavuttivat vakavaa taktillista-menestystä, toveri Stalin totesi,. että toisen rintaman puuttuminen Euroopassa oli antanut saksalaisille mahdollisuuden

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehtoja ja mukautuksia Euroopan unionin perussopimuksiin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

RUK 120 KOLMESSA SODASSA RUK 120 KURSSIN SOTAHISTORIALLINEN RETKI BELGIAAN JA LUXEMBURGIIN 8.-12.6.2015 OLLI PUNTILAN RAPORTTI

RUK 120 KOLMESSA SODASSA RUK 120 KURSSIN SOTAHISTORIALLINEN RETKI BELGIAAN JA LUXEMBURGIIN 8.-12.6.2015 OLLI PUNTILAN RAPORTTI RUK 120 KOLMESSA SODASSA RUK 120 KURSSIN SOTAHISTORIALLINEN RETKI BELGIAAN JA LUXEMBURGIIN 8.-12.6.2015 OLLI PUNTILAN RAPORTTI Kesäkuussa 2013 RUK 120-kurssin valiojoukko tutustui Normandian maihinnousuun

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä

Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät isänmaan ystävät ja juhlavieraat, tänään juhlimme Suomen itsenäisyyden 98-vuotispäivää. Marraskuussa 1917 eduskunta päätti ottaa korkeimman

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

Tasavallan presidentin, Suomen marsalkka Mannerheimin kuulustelu sotasyyllisyystutkijakunnassa. (M: on Mannerheimin

Tasavallan presidentin, Suomen marsalkka Mannerheimin kuulustelu sotasyyllisyystutkijakunnassa. (M: on Mannerheimin Tasavallan presidentin, Suomen marsalkka Mannerheimin kuulustelu sotasyyllisyystutkijakunnassa. (M: on Mannerheimin vastaus) Kysymys 1. Eikö Moskovan rauhan tultua 12.3.1940 solmituksi herännyt kysymystä

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 33 finnische Anhänge (Normativer Teil) 1 von 15 LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne Simolan pommitukset 19.-20.6.1944 19-20 6 1944 Kannaksen alueen huolto Kaakkois-Suomen rataverkosto 1943 Simola 1939 Simolan asema 1930-luvulla Simolan asemanseutua 1930-luvulla Kaakkois-Suomen rataverkko

Lisätiedot

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum Gangut - Rilax Riilahti 1714 Mikko Meronen, Forum Marinum 1 Taustaa ja taistelun merkitys Venäjä rakennutti voimakkaan kaleerilaivaston Suuren Pohjan sodan aikana Venäjän laivasto syntyi Pietari Suuri

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE)

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16 Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) AELE 13 EEE 10 N 15 ISL 10 FL 12 MI 140 PECHE 73 UD 56 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA

6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA Huhtikuun 6. päivän kilta 6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA 3. MERISOTAA ITÄMERELLÄ WW II SUOMENLAHDEN MERISULKU MIINASOTAAN LIITTYVIÄ OPERAATIOITA

Lisätiedot

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle

Lisätiedot

Nikolai Starikov STALIN JA SUOMI. Suomen antifasistinen komitea Suomi ilman fasismia ry

Nikolai Starikov STALIN JA SUOMI. Suomen antifasistinen komitea Suomi ilman fasismia ry STALIN JA SUOMI Nikolai Starikov STALIN JA SUOMI Suomen antifasistinen komitea Suomi ilman fasismia ry HELSINKI 2013 ISBN 978-952-5412-95-6 Suomen antifasistinen komitea Suomi ilman fasismia ry Niin oudolta

Lisätiedot

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu

Lisätiedot

Eurooppa pähkinänkuoressa

Eurooppa pähkinänkuoressa Eurooppa pähkinänkuoressa Mikä on Euroopan unioni? Se sijaitsee Euroopassa. Se yhdistää maita ja ihmisiä. Katsotaan tarkemmin: Mitä yhteistä eurooppalaisilla on? Miten Euroopan unioni on kehittynyt? Mitä

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 2 von 9 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Antero Uitto SSHS:n esitelmä 30.11.2011

Antero Uitto SSHS:n esitelmä 30.11.2011 1 Antero Uitto SSHS:n esitelmä 30.11.2011 Hangon Rintama Antero Uitto Taustahistoriaa Hankoniemi ja sitä ympäröivä saaristo oli jo kauan ollut tärkeä sotilaalliselta kannalta, koska se sijaitsee Suomenlahden

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Tanskassa palkkoihin sisältyvät myös työeläkemaksut. Kuva 6. Palkkataso EU-maissa 2003, teollisuuden työntekijät * Tiedot

Lisätiedot

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos Institution Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tekijä Författare Author Virta, Mikko Antero Työn nimi Arbetets

Lisätiedot

Matka Berliiniin jouluna 2015

Matka Berliiniin jouluna 2015 5 1 0 2 a n u l u o j i n i i l r e B Matka Berliiniin jouluna 2015 Berliini on mukava matkakohde ympärivuoden. Tämän lehden aiheena on esitellä Berliinin mukavia nähtävyyspaikkoja joihin oman matkani

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Everstiluutnantti Timmer totesi, että hänen lausumansa eivät kaikki edusta Saksan virallista linjaa vaan myös henkilökohtaisia näkemyksiä.

Everstiluutnantti Timmer totesi, että hänen lausumansa eivät kaikki edusta Saksan virallista linjaa vaan myös henkilökohtaisia näkemyksiä. Carl von Clausewitzia Katajanokan Karimosalissa Pöydän puhdistaminen Toukokuun 16. päivänä 2008 Kanta-Helsingin Reservinupseerit olivat järjestäneet kerhoillan Karimo-salissa. Esitelmän pitäjäksi oli pyydetty

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä Miksi Natosta keskustellaan nyt niin paljon? Ukrainan kriisi: Hyvin sekava Krimin valtaus myös

Lisätiedot

Aksiaalinen vuosikymmen 1910-luku

Aksiaalinen vuosikymmen 1910-luku Opistotalo, Helsinkisali ke 16.50-18.20 Aksiaalinen vuosikymmen 1910-luku Opistotalo, Helsinkisali ke 16.50-18.20 17.9.-3.12.2014 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan idea 1900-luku on monella mittarilla mitattuna

Lisätiedot

Ajatuksia linnoittamisesta

Ajatuksia linnoittamisesta Ajatuksia linnoittamisesta Kirjoittanut ylelsesikuntaeverstiluutnantti- T. Saukkonen Linnoittaminen on keino, johon turvaten heikompi kautta aikojen on pyrkinyt tasoittamaan voimasuhteita niin miesmäärään

Lisätiedot

Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden tutkimuksesta

Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden tutkimuksesta Sota kylmän sodan jälkeen janne.malkki@gmail.com Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden tutkimuksesta Historiaa tutkittaessa tapahtumien seuraukset paremmin selvitettävissä Nykypäivää tutkittaessa teorioiden

Lisätiedot

2. Mistä tarina alkaa ja mihin se päättyy? Mitä tarinassa tapahtuu?

2. Mistä tarina alkaa ja mihin se päättyy? Mitä tarinassa tapahtuu? TARKKAILUTEHTÄVÄT: 1. HOMO! on alaotsikoltaan Outojen ooppera, ja sitä markkinoidaan anarkistisena musiikkifarssina. Tarkastele esitystä näiden luokitusten kautta. (Mitä on outous, outtaminen tai queer?

Lisätiedot

Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmätilaisuus Sotamuseolla 28. lokakuuta

Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmätilaisuus Sotamuseolla 28. lokakuuta Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmätilaisuus Sotamuseolla 28. lokakuuta 2015 Yrjö Lehtonen Neuvostoliiton suurhyökkäys arktisella alueella: Petsamon-Kirkkoniemen operaatio lokakuussa 1944 Arvoisat

Lisätiedot

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa TALVISODAN LOPUN JÄNNITYSNÄYTELMÄ Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa PALAUTAMME MIELEEN KANSAMME KOHTALON HETKET KEVÄÄLLÄ 1940 Jännitys tiivistyi

Lisätiedot

Kyberturvallisuuden ja kybersodankäynnin todellisuus

Kyberturvallisuuden ja kybersodankäynnin todellisuus Kyberturvallisuuden ja kybersodankäynnin todellisuus Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Sotatieteiden tohtori, VTM, Kapteeni (evp.) @JarnoLim

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10546/17 ADD 1 COR 1 JUSTCIV 162 EJUSTICE 83 DELACT 108 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline?

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline? MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus Liisa Laakso SOTA sodan määritelmä o sodanjulistus o osapuolet (vähintään yksi valtio?) o aseellinen o taistelut, kuolleet (>1000?) politiikan väline? o

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015 Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden

Lisätiedot

Suomi toisessa maailmansodassa. Valkealan lukio Päivi Parkkonen

Suomi toisessa maailmansodassa. Valkealan lukio Päivi Parkkonen Suomi toisessa maailmansodassa Valkealan lukio Päivi Parkkonen Aikajana: Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 Moskovan rauha Välirauhan aika Jatkosota 25.6.1941 19.9.1944 Syksy 1941 hyökkäysvaihe Kevät 1942

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Toukokuu Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit

Kaupan indikaattorit. Toukokuu Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Kaupan indikaattorit Toukokuu 21 Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Luottamusindeksit kaupan alalla toukokuu 21 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Suhdannekuva.

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9771/15 CDR 45 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean jäsenten ja varajäsenten nimeämisestä 26 päivänä tammikuuta

Lisätiedot

Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947: Paasikiven linjan synty

Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947: Paasikiven linjan synty Pekka Visuri Tekstiversio Esitys Paasikiviseurassa Helsingissä 21.3.2016 Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947: Paasikiven linjan synty Suomen irtautuessa sodasta syksyllä 1944 tasavallan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 16/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion korvauksesta eräille Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneille henkilöille Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion korvauksesta

Lisätiedot

Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ

Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ 1(6) Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ Rovaniemi-Napapiirin Rotaryklubilla on alueellisesti merkittävä ja kunnialla hoidettuja

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Jere Matias Koiso Kanttila, Kastellin koulu 8B, Oulu Opettaja Maija Karjalainen Jokela 27.1.2011 Erkki Koiso Kanttila Synt. 1914

Lisätiedot

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä.

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä. KOE 72 Opettajalle Kevään 2006 abiturientit osallistuvat ylioppilastutkinnon uudistettuun reaalikokeeseen, ainereaaliin. Historian aineryhmästä tulee kokeeseen kaikkiaan kymmenen tehtävää, joista kaksi

Lisätiedot

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi pelin! Pikaopas Valmistaudu taisteluun!! Sekoita pakkasi. Ota 5 korttia pakkasi päältä. Älä katso niitä.

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus Majoitustilastojen vuositrendit 25 216 Tilastokeskus Rekisteröityjen majoitusliikkeiden, huonemäärien sekä yöpymisten yleinen kehitys vuoden 25 jälkeen Majoitusliikkeet sekä rekisteröidyt yöpymiset 25

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 21. elokuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen

Lisätiedot