TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE"

Transkriptio

1 2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa muistomerkkiä tai laattaa. Ne kertovat osaltaan rajan pinnassa sijaitsevan kaupungin historiaa aina Suuren Pohjan sodan ajoista 1700 luvun alkupuolelta Ruotsin ja Venäjän valtakausista ja niiden näkymisestä Tornion kaupunkikuvassa. Yksi näistä muistomerkeistä oli jäänyt pahasti kasvillisuuden suojaan kokonaan näkymättömiin. LC Tornio Putaan leijonat päättivät raivata talkoillla muistomerkin ympäristön kaupunginpuutarhurin ohjeiden mukaisesti ja saada Tornion taistelun muistomerkki näkyville. TIETÄMÄT LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE Tornion taistelun muistomerkki asema-aukion pohjoisreunalla palauttaa mieliin vuoden 1918 alun traagiset tapahtumat Suomessa. Sen jälkeen kun Suomi oli itsenäistynyt ja Venäjä sen myös tunnustanut, ei kansallista yksimielisyyttä enää ollut. Suomen sisäisen kahtiajaon enteet olivat jo pitkään olleet näkyvissä, mutta tosi siitä tuli tapahtumaketjun kautta. Oli syttynyt sota kahden kansanosan, valkoisten ja punaisten, kesken. Maassa vielä olleiden venäläisten asettuessa punaisten puolelle, se merkitsi samalla sotaa venäläisiä vastaan. Sodan varsinainen päänäyttämö helmikuun loppupuolesta alkaen oli eteläisessä Suomessa, rautatielinjan Pori- Haapamäki-Pieksämäki eteläpuolella. Ennen ratkaisevaa rintamataistelua riisui kumpikin osapuoli vastustajansa aseista omalla puolellaan eli punaiset valkoisia etelässä ja valkoiset venäläisiä ja punaisia pohjoisessa. TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI Tornion rautatieaseman luona suunnittelija: P. Riihimaa paljastettu: 1938 paljastaja: Sotilasmuistomerkkitoimikunta Episodi Toista maailmansotaa seuranneina vuosina liittoutuneiden valvontakomissio tarkkaan seurasi elämänkulkua Suomessa, sitäkin, mistä puhuttiin ja mistä kirjoitettiin. Tähän tarkkaan seulaan takertui myös muistomerkin tasanteella oleva kivi, jonka teksti verivihollisista mainitessaan ei miellyttänyt. Kivi piti hävittää ja se kaivettiin maahan, josta se olojen normalisoiduttua, saatettiin nostaa paikalleen. Tornion asema-alueen raiteilla iltapäivällä käyty taistelu tapahtui kapt. M.F. Jacobsonin johtamien suojeluskuntalaisten ja lähtöaikeissa olleen venäläisosaston välillä. Tämä taistelu oli lyhyt. Se päättyi suojeluskuntalaisten voittoon. He menettivät yhdeksän miestä kaatuneena, joukossa osaston johtaja. Venäläisten tappiot virallisten tietojen mukaan olivat samansuuruiset. Venäläisten Torniossa oleva osasto, n. 360 miestä, antautui suuremmitta taisteluitta. Vähäinen yhteenotto suojeluskuntalaisten ja pienen venäläisen varuskunnan kesken käytiin vielä Linnaisten kartanossa. Toukokuun 16. päivänä 1918 päättyneen sodan uhrien määrä valkoisten sekä punaisten puolella oli suuri. Hautamuistomerkit kaatuneiden valkoisten haudoilla Alatornion, Tornion ja Karungin hautausmailla kertovat myös tästä.

2 TÄLTÄ SE NÄYTTI ALOITETTAESSA Eipä tuon pensikon taakse kätkeytyneestä merkistä voinut tehdä minkäänlaista havaintoa. Tilanteen oli havainnut mm. Pehr-Olof, jonka aloite saikin miehet liikkeelle. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua. Talkoihin osallistui kahden päivän aikana kymmenkunta klubimme lionia omien työvälineittensä kanssa. Paikalla touhusivat Seppo, Matti M, Reino, Tuomo, Risto (+ traktori), Per-Olof, Miikka ja Simo, jolla oli mukana tärkeä ikuistamisen väline - kamera varusteenaan. Itse työn kannalta tärkeinä kaluina oli moottorisahaa, raivaussahaa traktori ja lastausvälineistöä. Tietenkin huoltojoukkoina keittiöpuolella talkooväen hyvinvoinnista huolehtivat ladyt Ritu, Marja-Liisa ja Inkeri.. SITTEN ALKOIVAT MOOTTORISAHAT JA RAIVAUSSAHAT LAULAA

3 Orapihlajat ja muut pensaat saivat uuden osoitteen ja muistomerkki tuli esiin piilostaan Eihän talkoot ole mitään ilman emäntien tarjoilemia välipaloja - taas jaksaa sedät heilua!

4 Ja sitten vain kaikki karsitut piikkipensaat traktorin lavalle

5 Hyväksi lopuksi koko alue haravoitiin ja nyt kelpaa turistien ja oman kaupungin ihmistenkin käydä katsomassa historiallista paikkaa joka kertoo omaa tarinaansa itsenäisen maan kovista vaiheista Tämän TIETÄMÄT julkaisun kuvasi Simo Loman ja kuvasadon sivuille siirteli ja tekstitti Kari Heikkilä

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA MAALISKUU. Maalis TIETÄMÄT 8

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA MAALISKUU. Maalis TIETÄMÄT 8 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 8.3.2014 MAALISKUU Maalis TIETÄMÄT 8 Maaliskuun TIETÄMÄT vie meidät ensin kuukausikokouksen myötä 6.3.2014 klo 19.00 tutustumaan yhteen vanhaan torniolaiseen matkakotiin, joka

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa.

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 4.12.2013 JOULUKUU joulukuun TIETÄMÄT 5 Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. Simo & Ritva Kari & Paula Itse juhlahetki asettui

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.1.2014 TAMMIKUU Tammi TIETÄMÄT 6 Tammikuun TIETÄMÄT aloittaa kevätkauden klubimme tekemien yritysvierailujen merkeissä. Ensimmäisenä tutustumiskäynti tehtiin Keminmaalle

Lisätiedot

Oma vihtamestarimme Reino ohjasti tekijöitä ja sitoi Paulan kokoaman nipun mallivihdaksi, joka ensimmäisenä ripustettiin telineelle.

Oma vihtamestarimme Reino ohjasti tekijöitä ja sitoi Paulan kokoaman nipun mallivihdaksi, joka ensimmäisenä ripustettiin telineelle. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.7.2013 HEINÄKUU heinäkuuntietämät 1 Paikka: Kutsu oli käynyt klubimme vihta-aktiviteetin pariin torstaille 18.7. Reino ja Rauni Alatalon kesäpaikkaan Tornion Vojakkalan

Lisätiedot

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Suomen sotaa käytiin 200 vuotta sitten tähän aikaan kesästä eri puolilla Suomea. Torstaina 5.6. näyteltiin perimätietojen mukaan ainakin yksi sodan episodi Pieksämäellä.

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TOUKOKUU

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TOUKOKUU 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.5.2014 TOUKOKUU Touko TIETÄMÄT 10 Aika: 9.5.2014 klo 19.00 Paikka: E-City Bed & Breakfast! 1. Kokouksen avaus Presidentti Kari Heikkilä ja puoliso Paula sekä sihteeri Simo

Lisätiedot

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 21.6.2013 KESÄKUU Kesäkuun TIETÄMÄT 5 Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 7.-9.6. 2013 Klubimme virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat puolisoineen varapresidentti

Lisätiedot

LC Tornio Pudas. Klubimme presidentti Seppo Husa toivottelee juhlaan saapuvaa väkeä tervetulleeksi. Paikalle kertyikin väkeä seurakuntasali täyteen.

LC Tornio Pudas. Klubimme presidentti Seppo Husa toivottelee juhlaan saapuvaa väkeä tervetulleeksi. Paikalle kertyikin väkeä seurakuntasali täyteen. 2012 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 26.3.2012 MAALISKUU maalistietämät 3 Suomalaisuuden juhla Torniossa Suensaaren seurakuntatalolla vietettiin suomalaisuuden juhlaa 22.3.2012 iltapäivällä. Juhlan olivat järjestäneet

Lisätiedot

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum Gangut - Rilax Riilahti 1714 Mikko Meronen, Forum Marinum 1 Taustaa ja taistelun merkitys Venäjä rakennutti voimakkaan kaleerilaivaston Suuren Pohjan sodan aikana Venäjän laivasto syntyi Pietari Suuri

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä

Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 20.2.2013 HELMIKUU HelmikuunTIETÄMÄT 2 Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä lauantaina 16.2.

Lisätiedot

2018 MATKAKISAN KÄYNTIKORTTI 1 SATAKUNTA HARJAVALLAN RAUTATIEASEMA (51)

2018 MATKAKISAN KÄYNTIKORTTI 1 SATAKUNTA HARJAVALLAN RAUTATIEASEMA (51) 2018 MATKAKISAN KÄYNTIKORTTI 1 SATAKUNTA HARJAVALLAN RAUTATIEASEMA (51) Päivämäärä milloin kohteella käyty: Tietoja kohteesta: Harjavallan rautatieasema, Asema-aukio 3 Harjavalta. Asema sijaitsee rataosalla

Lisätiedot

Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena

Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena Maria Hurskainen Tämä artikkeli käsittelee Ismo Kajanderin suunnittelemaa punaisten hautamuistomerkkiä nimeltä 353. Teksti pohjautuu vuoden 2011 museologian

Lisätiedot

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin.

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin. Käsky Kirja ajoittuu vuoteen 1918, jolloin käytiin Suomen sisällissota. Sodan osapuolia olivat punakaartilaiset sekä suojeluskaartit (punaiset ja valkoiset). Sisällissota päättyi valkoisten ylivoimaiseen

Lisätiedot

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät by Matti Helin - Thursday, February 15, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/02/15/tahdenpeitot-aldebaranin-ja-reguluksen-peittymisetpaattyvat/

Lisätiedot

HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto

HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT

PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT Pirkanmaan Ilmatorjuntakilta ry MUISTOMERKIT JA NIIDEN SIJAINTI 4 3 10 2 11 5-9 1 1 Sulkavuori Muistolaatta 7 Vatiala 20 ItK 40 VKT tykki 2 Kalevankangas Muistolaatta

Lisätiedot

HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto

HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,

Lisätiedot

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA G-6 G-6/R6 G-6ZY G-6 G-6AS 1/48 KEHITYS 25 ITÄINEN SUOMENLAHTI LeLv 34 aloitti sotalentonsa Mersuilla maaliskuun 16. päivänä, kun 2.

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU. Helmi TIETÄMÄT 7

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU. Helmi TIETÄMÄT 7 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU Helmi TIETÄMÄT 7 Helmikuun Tietämien matkassa syöksytään ensin lätkämaailmaan seuraamaan Kärppien ja Jokerien kamppailua Raksilassa. Leijonajoukkueessa mukana

Lisätiedot

Nastolan Hautausmaa 1

Nastolan Hautausmaa 1 Nastolan Hautausmaa 1 NASTOLAN HAUT UTAUSMAA USMAA Nastolan hautausmaa Ylimmäistenmäellä on otettu käyttöön 1848. Kenraali Gustaf Adolf Ehrnrooth oli jo 1831 pitäjänkokouksessa vaatinut tilaa holvihaudalleen,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja:

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja: Lapin yliopisto MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011 Valintakoekirja: Kostiainen, Ahtola, Koivunen, Korpela & Syrjämaa: Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme.

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Kylmäkoski Taipale Tarpianjoen sillan uusimishankkeen vaikutusalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kylmäkoski Taipale Tarpianjoen sillan uusimishankkeen vaikutusalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kylmäkoski Taipale Tarpianjoen sillan uusimishankkeen vaikutusalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Destia Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 5 Vanhat

Lisätiedot

elää_))suomi Valko-Venäjä L.ive S.treaming(Jääkiekon MM 2017)L.ive O.nline

elää_))suomi Valko-Venäjä L.ive S.treaming(Jääkiekon MM 2017)L.ive O.nline elää_))suomi Valko-Venäjä L.ive S.treaming(Jääkiekon MM 2017)L.ive O.nline MISTÄ,.,NÄKEE,.,MMKISAT,.,NETIN,.,KAUTTA'' ''Leijonat'' ''Suomi24,., keskustelusuomi24fi,.,,.,urheilu,.,ja,.,kuntoilu,.,,.,jääkiekko,.,,.,leijonattranslate,.,this,.,pageapr,.,14,.,2011''

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Tampere Rinnakkaissessio 5. Varhaiskasvatuksen esimiestiimi (VESPA) esimiestyön tukena

Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Tampere Rinnakkaissessio 5. Varhaiskasvatuksen esimiestiimi (VESPA) esimiestyön tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Tampere 2.4.2014 Rinnakkaissessio 5 Varhaiskasvatuksen esimiestiimi (VESPA) esimiestyön tukena Anne Valpas Varhaiskasvatuspäällikkö Kurikan kaupunki 1 Mitkä keinot auttavat

Lisätiedot

TORNION MUISTOMERKIT

TORNION MUISTOMERKIT TORNION MUISTOMERKIT 1 SISÄLLYSLUETTELO Yleiset muistomerkit... 4 1. Rajaleikkipatsas 2. Astemittauksen muistomerkki 3. Anders Hellantin laatta 4. Anders Hellantin muistokivi 5. Pakkorajan dramatiikka

Lisätiedot

Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto

Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys 2015 Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto Ystävyysseurakuntarekisterin historiaa Nykymuotoisena alkoi muodostua 1980 kun viralliset ystävyysseurakuntasuhteet Unkariin

Lisätiedot

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä

Lisätiedot

OSASTOT A-D. Akaan hautausmaa OSASTO A

OSASTOT A-D. Akaan hautausmaa OSASTO A Akaan hautausmaa OSASTOT A-D OSASTO A Osasto A sijaitsee Akaan hautausmaan pohjoissivulla. Osasto muodostaa yhdessä osaston B kanssa vuonna 1890 perustetun hautausmaan vanhimman osan ja hautausmaan alkuperäinen

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

SEURAKUNNALLE PALAUTUVAT HAUDAT

SEURAKUNNALLE PALAUTUVAT HAUDAT SEURAKUNNALLE PALAUTUVAT HAUDAT SHKL koulutus Hämeenlinna 4.4.2006 Puistopäällikkö Antti Pekuri Miten eri tavoin hautoja siirtyy takaisin seurakunnalle? 1. Määräajaksi luovutettu hauta KL 17 :2 2. Haudan

Lisätiedot

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916

Lisätiedot

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 Kirkkoneuvosto Nro 7/2014. 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 Kirkkoneuvosto Nro 7/2014. 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki Junttila

Lisätiedot

Lataa Avaruuden valloitus - Hannu Karttunen. Lataa

Lataa Avaruuden valloitus - Hannu Karttunen. Lataa Lataa Avaruuden valloitus - Hannu Karttunen Lataa Kirjailija: Hannu Karttunen ISBN: 9789525985252 Sivumäärä: 332 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.23 Mb Ensimmäinen ihmisen tekemä laite nousi Maan kiertoradalle

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Lotta-patsas Kirkkokadulla

Lotta-patsas Kirkkokadulla Kaupunginhallitus 473 29.10.2012 Kaupunginhallitus 497 12.11.2012 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TILAISUUDET 6.12.2012 733/014/2012 KH 473 Kaupungin, seurakuntayhtymän, Maasotakoulun, rajavartiostojen ja järjestöjen

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 SISÄLLYS JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 I JÄÄKÄRIPATALJOONAN TAUSTA 13 Keitä jääkärit olivat? 13 Lähtötilanne 13 Per Zilliacus, Helmikuun manifesti 14 Ilmari A-E Martola, Venäjän lippu salossa 15 Auno Kuiri,

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

Tankar om Schäfferiernes uphjelpande i Finland/Gadd, Pehr Adrian 1

Tankar om Schäfferiernes uphjelpande i Finland/Gadd, Pehr Adrian 1 Tankar om Schäfferiernes uphjelpande i Finland/Gadd, Pehr Adrian 1 Tankar om Schäfferiernes uphjelpande i Finland/Gadd, Pehr Adrian 2 Tankar om Schäfferiernes uphjelpande i Finland/Gadd, Pehr Adrian 3

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi 28.12. ja 31.12.216 välisenä aikana venäläismatkailijoita saapui Suomeen 21 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Vuoden

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

JC#Leijonan#Luola# !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kaikki%oikeudet%pidätetään!% Jukka%Heikkilä,%Logotiimi%Oy%2013,%2014%

JC#Leijonan#Luola# !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kaikki%oikeudet%pidätetään!% Jukka%Heikkilä,%Logotiimi%Oy%2013,%2014% JC#Leijonan#Luola# OnkoSinullaunelma,jollehaetsijoittajaa? PIKAOPAS:MitäSinunpitäähuomioida myyntipuheessasijoittajalle? JukkaHeikkilä,Yritysvalmentaja,LogotiimiOy edmail:jukka.heikkila@logotiimi.fi Kaikkioikeudetpidätetään

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA

SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA 28.9.2008 Juvan reservinaliupseerit ry. järjestää yhdessä Savonlinnan reserviläisten kanssa sovelletun reserviläisammunnan SISSI-CUP 6/2008 osakilpailun. Kilpailu

Lisätiedot

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen Vaasan Rotaryklubi 12.3.2019 Ilkka Virtanen Vaasalaiset joukko-osastot Vaasaan sijoitetut joukko-osastot (17) Ruotsin vallan aika (6) Suuriruhtinaskunta (3) Itsenäinen Suomi (8) Sodanajan joukkojen perustaminen

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

6.5.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Janne Aso, Laura Langh-Lagerlöf, Sanna Tähkämaa

6.5.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Janne Aso, Laura Langh-Lagerlöf, Sanna Tähkämaa PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.00 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Koho Matti Janne Ason vara Hilakari Laura klo 17.21 lähtien, 56 Huoponen Kirsi Kanervavuori

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10297/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ECON 556 UEM 274 STATIS 53 NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan

Lisätiedot

Antiikki-visailu. Jukka M. Heikkilä

Antiikki-visailu. Jukka M. Heikkilä Antiikki-visailu Jukka M. Heikkilä Kysymys 1 Asterix on tunnettu antiikin maailmaan sijoitettu sarjakuva. Asterixin päähenkilöt ovat Asterix ja Obelix. Obelixin koiran nimi on: A) Lupus B) 313 C) Tämä

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/ Aika Torstai 16.11.2017 klo 18.10 19.18 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus, toimitushuone Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA Milla Aaltonen Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta tutkittua tietoa oikeusturvasta Rakenne: yleinen osa, empiirinen osa, kommentaari ja suositukset Empiirisen osan tarkoituksena

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...

Lisätiedot

I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5

I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5 Sisällysluettelo: I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5 IV. SANTORIN AIKAINEN TULIVUORIPUU 1679-1526 EAA.... 7 V. SAARISELÄN KELOKIEKKO...

Lisätiedot

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi TARTON RETKI 12.- 14.9.2017 Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi Sadehan tietää onnea, mutta tässä sateessa oli sitä jo hiukan liikaakin. Laiva oli satamassa odottamassa innokkaita matkustajia

Lisätiedot

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...

Lisätiedot

Lionismi on viestintäkonsepti!

Lionismi on viestintäkonsepti! Lionismi on viestintäkonsepti! Me palvelemme! Monta tapaa tehdä hyvää! 18.2.2014 Copyright Thorleif Johansson 1 2 Tekeminen Vapaaehtoistoiminta Osallistuminen Tieto Tunne Jäsentyminen Ymmärrys ja tavoitteet

Lisätiedot

Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla. Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla. Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Genius loci eli paikan henki Mistä hankkeessa on kyse? Tarinallisuus

Lisätiedot

Orbinskin sukuseuran kiertoajelu Rantasalmella dosentti Jorma Kaimion opastuksella

Orbinskin sukuseuran kiertoajelu Rantasalmella dosentti Jorma Kaimion opastuksella Orbinskin sukuseuran kiertoajelu Rantasalmella dosentti Jorma Kaimion opastuksella Rantasalmesta tuli Turun rauhassa 1743 Ruotsin ja Venäjän rajapitäjä. Kouluja ja laitoksia siirrettiin idästä länteen

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot