VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET"

Transkriptio

1 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus Hallintokunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä vuoden 2017 talousarvion kaupunginhallitus antaa seuraavat talousarvion täytäntöönpano-ohjeet: 1. YLEISTÄ Kuntalain 110 :n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kaupunginhallitus velvoittaa lauta- ja johtokunnat sekä talousarvion täytäntöönpanosta vastuussa olevat viran- ja toimenhaltijat noudattamaan hyväksyttyä talousarviota ja sen sitovuusmääräyksiä sekä näitä täytäntöönpano-ohjeita. Talousarvion sitovuus vuonna 2017 Kaupunginvaltuusto määrää, miten talousarvio ja sen perustelut sitovat kaupunginhallitusta ja muita kaupungin toimielimiä ja viranhaltijoita. Käyttötalousosassa valtuusto myöntää määrärahat ja asettaa toiminnalliset tavoitteet vastuutoimielimen alaisille tehtäville. Tehtävän sitovuustaso on toimintamäärärahan ja tulotavoitteen erotus, eli toimintakate. Vesihuoltolaitoksesta, Jokilaaksojen pelastuslaitoksesta ja Ylivieskatalo Akustiikasta ja liikuntapalveluista laaditaan tuloslaskelma. Tuloslaskelmassa valtuustoon nähden sitova taso on liikeyli-/alijäämä. Vesihuoltolaitoksen tuloslaskelmassa korvaus jäännöspääomasta vuodelle 2017 lasketaan 3,5 %:n vuosikorolla. Vesihuoltolaitoksesta muodostetaan alkaen itsenäinen taseyksikkö. Toimielimet velvoitetaan kantamaan ja hakemaan tehtäville hyväksytyt tulot talousarvion mukaisesti. Tehtävän palveluajatus, strategiset menestystekijät ja toiminta- ja taloussuunnitelman perustelut ovat lähinnä ohjeellisesti sitovia. Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2017 ovat valtuustoon nähden sitovia ja niiden toteutumista seurataan ja toteutumisesta raportoidaan valtuustolle. Vuoden 2017 talousarvion käyttötalousosassa on nimetty kunkin tehtävän vastuutoimielin ja vastuuviranhaltija.

2 2 Investointiosassa valtuusto myöntää toimielimille määrärahat hankeryhmittäin tai hankkeittain. Hankeryhmän ja hankkeen bruttomääräiset määrärahat ovat valtuustoon nähden sitovia. Poikkeuksena hankeryhmä Maa- ja vesialueet, jossa sitovuustaso on nettotaso. Vuonna 2017 sitova nettotulo on euroa (sis. myyntivoitot). Vuonna 2017 hankekohtaisia sitovia talonrakentamisen määrärahoja ovat Katajan koulun, kaupungintalon peruskorjauksen, Hakalahden päiväkodin laajennuksen, kehitysvammaisten palvelukodin ja vanhusten hoivakodin määrärahat. Myös muiden talonrakentamisinvestointien määrärahan perustelut ovat ohjeellisesti sitovia. Vuoden 2017 kohteita ovat Raudaskosken koulu ja alueelliset atk-palvelintilat paloasemalle, jotka vuokrataan Joki ICT Oy:lle. Kunnallistekniikan ja liikunta-alueiden nimettyjen kohteiden määrärahat ovat myös sitovia. Vuonna 2017 hankekohtaisia sitovia määrärahoja ovat keskustan liikennejärjestelyjen, jalkapallohallin (yksityinen) perustustöiden ja pesäpallokentän hiekkatekonurmen uusimisen määrärahat. Jalkapallohallin (yksityinen) perustustöiden määrärahan käytöstä päätetään valtuuston eri päätöksellä. Investointiosan poistonalaisena irtaimen omaisuuden hankintana pidetään vähintään euron arvoista hyödyke tai hyödykeryhmän hankintaa. Irtaimen omaisuuden määrärahat ovat sitovia toimielintasolla. Hallintokunnat velvoitetaan kantamaan ja hakemaan investointien valtionosuudet ja muut tulot talousarvioon merkityn mukaisesti. Hankkeen, hankeryhmän tai irtaimen omaisuuden määrärahaa ei saa käyttää ennen talousarvioon hyväksytyn tulorahoituksen varmistumista. Vuoden 2017 talousarvion investointiosassa on nimetty kunkin hankeryhmän tai hankkeen vastuutoimielin ja vastuuviranhaltija. Tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan valtuuston hyväksymien meno- ja tuloerien toteutumisen valvontavastuu on kaupunginhallituksella. Valtuustoon nähden sitovat määrärahat, tuloarviot ja ohjeellisesti sitovat perustelut on esitetty ja hyväksytty tuloslaskelman ja rahoituslaskelman perusteluissa. Talousarviossa olevat tunnusluvut eivät ole valtuustoon nähden sitovia, mutta suoritetavoitteita tulee pitää ohjeellisina. Suunnitelmapoistot ja laskennalliset erät eivät ole sitovia määrärahoja. Sitovuus tarkoittaa velvoitetta sopeuttaa toiminta sitovan määrärahan ja tavoitteen mukaisesti. Mikäli tämä on jostain syystä mahdotonta, asia tulee saattaa valtuuston käsiteltäväksi niin ajoissa, että valtuustolla on mahdollisuus tehdä asiasta talousarviovuoden aikana todellinen päätös aina kun - määräraha uhkaa ylittyä - tuloarvio uhkaa jäädä toteutumatta - toiminnallinen tavoite uhkaa jäädä saavuttamatta

3 3 Tilivelvolliset vuonna 2017 Kuntalain 125 :n mukaisesti tilivelvollisina pidetään kaupunginhallituksen, lautakuntien ja johtokuntien jäseniä, esittelijöitä sekä toimialan johtavia viranhaltijoita. Edellä mainittujen lisäksi tilivelvollisina voidaan pitää itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavia viranhaltijoita. Valtuutetut eivät ole tilivelvollisia kaupunginvaltuuston jäsenyydestä. Tilivelvollisuus rajaa ne henkilöt, joiden kohdalta on erikseen tehtävä tilinpäätöksen yhteydessä päätös siitä, voidaanko heille myöntää vastuuvapaus vai kohdistetaanko heihin joku muistutus. Tilivelvollisuudella tarkoitetaan oikeudellisen vastuunalaisuuden lisäksi vastuunalaisuutta tehokkaasta johtamisesta tavoitteiden saavuttamiseksi. Vahvistaessaan talousarvion valtuusto hyväksyy tilivelvolliset. Tilivelvollisia vuonna 2017 ovat: - kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenet - kaupunginjohtaja - toimialajohtajat: hallintojohtaja, talousjohtaja, sivistysjohtaja, tekninen johtaja ja pelastusjohtaja - varhaiskasvatusjohtaja, kulttuurijohtaja, kirjastotoimenjohtaja, musiikkiopiston rehtori, kansalaisopiston rehtori ja apulaisrehtori, nuorisotoimenjohtaja, liikuntajohtaja, liikuntapalvelujen toimistopäällikkö, sivistyspalvelujen talouspäällikkö, kuntatekniikan päällikkö, rakennuspäällikkö, kaupunginarkkitehti, palvelujohtaja, ympäristöpäällikkö ja johtava rakennustarkastaja Henkilöstömuutokset vuodelle 2017 ja avautuvien virkojen ja toimien täyttölupa Henkilöstölisäyksiä ja nimikemuutoksia vuodelle 2017 on hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Avautuvia vakinaisia virkoja tai toimia ei saa täyttää ilman kaupunginhallituksen lupaa. Kaupunginhallituksen lupa tarvitaan myös määräaikaisten palkkaamiseen, jos työ-/virkasuhde kestää vuoden tai pitempään. Kuntalain 110 :n mukainen talouden tasapainottaminen Uuden kuntalain 110 :n mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Ylivieskan kaupungin taseessa on kertynyttä alijäämää vuoden 2015 tilinpäätöksessä 6,2 milj. euroa. Vuoden 2016 tilinpäätöksestä ennustetaan tulevan ylijäämäinen.

4 4 Taloussuunnitelmassa hyväksytyt toimenpiteet alijäämän kattamiseksi: 1. Vieskan liikelaitoskuntayhtymän purkaminen lukien 2. Maa- ja metsäomaisuuden, rakennusten ja osakkeiden tehostettu myynti Liikuntapalveluiden ja tilapalveluiden muuttaminen kunnalliseksi liikelaitoksiksi lukien 4. Siirtyminen yhteen valmistuskeittiöön vuosien aikana 5. Eläköitymisen hyödyntäminen. Kaupunginhallituksen lupa vaaditaan kaikkien vapautuvien vakanssien täyttämiseen. 6. Tarvittaessa veroprosenttien korottaminen tuloveroprosentin korottaminen 0,25 % -yksikköä vaikutus e kiinteistöveroprosenttien korottaminen 0,10 % -yksikköä vaikutus e Kunnallisen liikelaitoksen perustaminen vaatii vielä valtuustossa tehtävän erillisen päätöksen. 2. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kunkin vastuutoimielimen on päätettävä käyttötalouden tehtävien ja investointien hankeryhmien määrärahojen jako käyttösuunnitelmilla. Käyttösuunnitelma on luottamushenkilötoimielimen hyväksymä asiakirja tai päätös, jolla talousarvioon sisältyvät toimielimen vastuulla olevat määrärahat, tuloarviot ja tavoitteet jaetaan osamäärärahoiksi, osatuloarvioksi ja osatavoitteiksi ja niille nimetään omat vastuuhenkilöt. Valtuuston hyväksymän vuoden 2017 talousarvion määrärahojen alustavat käyttösuunnitelmat ovat vahvistuneet hallintokuntien talousarvioesitysten 2017 mukaisina. Jos esitettyihin käyttösuunnitelmiin halutaan muutoksia, tulee muutoksista päättää lauta- tai johtokunnassa ja toimittaa päätökset talousjohtajalle tammikuun 2017 aikana. Käyttösuunnitelmilla ja tarvittaessa talousarviovuoden aikana tehtävillä käyttösuunnitelmien tarkistuksilla varmistetaan määrärahojen riittävyys koko vuodelle. Määrärahaa ei ole lupa käyttää loppuun, ellei todellinen perusteltu tarve niin edellytä. Kaupunginhallitus seuraa erikseen tämän vaateen toteutumista erityisesti talousarviovuoden lopussa. Kaupunginhallitus voi määrätä hallintokunnat tekemään muutosesityksiä käyttösuunnitelmiin, jos talouden seurantatiedot sitä edellyttävät.

5 5 3. MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ JA VASTUU Määrärahojen käyttöä sekä tuloarvioiden ja hyväksyttyjen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista on seurattava talousarviovuoden aikana säännöllisesti. Talousarvion toteutumisen seuranta on järjestettävä siten, että korjaavista toimenpiteistä päättäminen voidaan tehdä riittävän ajoissa. Lauta- ja johtokuntien tulee nimetä oman tehtävän ja osatehtävien toiminnasta ja määrärahan käytöstä vastaavat henkilöt, joiden tehtävänä on: - Vastata siitä, että määrärahoja käytetään talousarviossa ja käyttösuunnitelmissa edellytetyllä tavalla sekä seurata määrärahan riittävyyttä ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. - Hyväksyä laskut ja muut kirjanpitotositteet. Vastuuhenkilön on ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin havaitessaan määrärahan riittämättömyyden. Hallintokuntien on kunkin vuoden alussa nimettävä ne henkilöt, jotka ovat oikeutettuja hyväksymään laskut. Kaupungilla on käytössä ostolaskujen sähköinen käsittelyohjelma. Laskujen tarkastajia ja hyväksyjiä koskevista muutoksista on ilmoitettava välittömästi Palvelukeskus Hetaan ostoreskontran työntekijöille. Laskujen hyväksyjä vastaa mm. siitä, että tositteessa on vuoden 2017 tilikartan mukainen oikea tilimerkintä, menon suorittamiseen on käytettävissä määrärahaa ja lasku hyväksytään ja toimitetaan maksatukseen ennen eräpäivää. Laskujen käsittelijöitä kehotetaan tutustumaan huolella vuoden 2017 tilikarttaan. Vuodelle 2017 on tullut joitakin uusia tilejä ja tilien sisältöön on tullut myös muutoksia. Ostolaskut tulee käsitellä sähköisessä käsittelyohjelmassa säännöllisesti (yleensä päivittäin), jotta vältytään viivästyskorkojen maksamiselta ja samalla varmistetaan, että menot kohdistuvat talousarviovuoden aikana oikealle kuukaudelle. Hallintokunnat ovat vastuussa siitä, että myös lomien aikana ostolaskut käsitellään ja hyväksytään ennen eräpäivää. Laskun asiatarkastajan ja hyväksyjän tulee muistaa määritellä loman tai muun poissaolon ajaksi itselleen sijainen. Hallintokuntien tulee päättää hyväksymismenettelystä niin, että alaisella ei pääsäännön mukaan ole oikeutta hyväksyä esimiestänsä koskevaa laskua. Lauta- tai johtokunnan tulee erikseen käsitellä ja hyväksyä pääsäännöstä poikkeaminen. Matkalaskut tehdään ja hyväksytään sähköisessä matkalaskutusjärjestelmässä. Ohjelman käytön ohjeet on toimitettu matkalaskuja tekeville ja esimiehille matkalaskun hyväksymisestä. Esimiesten tulee käydä ohjelmassa hyväksymässä matkalaskut säännöllisesti esim. viikoittain. Sähköpostiin ei tule ilmoitusta hyväksyttävästä matkalaskusta.

6 6 Avustukset myönnetään ehdolla, että avustus käytetään anottuun tarkoitukseen. Avustuksen käytön valvomiseksi hallintokuntien tulee vaatia tarvittaessa avustuksen saajalta selvityksiä avustuksen käytöstä. Asianomainen lauta- tai johtokunta vastaa avustusmäärärahan käytön valvonnasta. 4. TULOJEN KERTYMISEN SEURANTA Saatavat on laskutettava välittömästi ja perittävä mahdollisimman tehokkaasti. Laskutuksessa ja saatavien perinnässä noudatetaan kaupunginhallituksen hyväksymiä laskutus- ja perintäohjeita ja talousjohtajan antamia täydentäviä ohjeita. Palvelukeskus Hetalle laskutustiedot toimitetaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Käytössä on Web-pohjainen laskutusjärjestelmä, josta tiedot siirtyvät suoraan myyntireskontraohjelmaan. Vastuuhenkilöinä Hetassa toimivat myyntireskontran työntekijät. Korkolain mukainen yleinen viivästyskorko lukien on 7,0 % vuodessa. Viivästyskorko on vahvistettu ajalle , jonka jälkeen se voi muuttua. Muutoksesta ilmoitetaan erikseen. Myös valtion- ja kuntaosuudet on haettava ja laskutettava mahdollisimman nopealla aikataululla. Valtionosuushakemuksen tekemisestä määräajassa vastaa ao. hallintokunta. Hallintokunnat ovat oman toimintansa osalta vastuussa siitä, että käyttötalouden ja investointien tulot toteutuvat talousarvioon hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisesti. Investointiosaan hyväksytyn hankkeen tai hankeryhmän määrärahaa ei saa käyttää ennen talousarvioon hyväksytyn valtionosuuden varmistumista. Hallintokuntien tulee talousarviovuoden aikana seurata tulojen kertymistä. Tulotavoitteiden merkittävistä poikkeamisista on raportoitava omalle lauta- /johtokunnalle ja talousjohtajalle. 5. TILIMERKINNÄT Määrärahojen käytön ja tulojen kertymisen seurannan pohjana on hyväksytty talousarvio 2017 ja vahvistetut käyttösuunnitelmat. Tilimerkinnät tehdään vuoden 2017 tilikartan mukaisesti. Vuoden 2017 kirjanpidon tilikartta on toimitettu hallintokunnille noudatettavaksi. Laskujen tilimerkinnät WF-ohjelmassa ja muiden tositteiden tilimerkinnät tehdään tilikartan ohjeiden mukaisesti. Muita tilejä kuin mitä tilikartassa on mainittu ei saa käyttää.

7 7 Vuodelle 2017 on tullut joitakin uusia tilejä ja tilien sisältöön on tullut muutoksia: tili 4340 Toimisto- ja asiantuntijapalvelut (vanha tili 4348 Asiantuntijapalvelut jää pois käytöstä kokonaan vuodesta 2017 lähtien), tili 4344 Posti- ja kuriiripalvelut, tili 4347 ICT-Palvelut ja puhelinpalvelut. Em. tilien sisältöselvitystä löytyy tilikartan sivuilta Hallintokuntien vastuulla on myös oikean arvonlisäverokannan merkitseminen ostoja myyntilaskuihin annettujen ohjeiden ja tilikartan alv-tunnuksien mukaisesti. Alvtunnus on ehdottomasti oltava kaikissa arvonlisäverovelvollisten laskujen tilimerkinnöissä (käytettävät alv-koodit ovat tilikartan sivulla 66). Hallintokuntien ostolaskut ovat pääsääntöisesti ns. palautuskelpoisia verottoman toiminnan ostoja (alv-tunnukset verokannan mukaan 224, 214, 210). Vähennyskelpoisia ostolaskuja syntyy liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta toiminnasta (esim. vesihuoltolaitos, uimahalli, Tevin verollinen vuokraustoiminta, alv-tunnukset verokannan mukaan 324, 314, 310). Hallintokuntien tulee kiinnittää myös huomiota sisäisten laskujen oikeaan kirjaamiseen. Kaupungin tilijärjestelmä on laadittu siten, että kirjanpitolain edellyttämä sisäisten erien eliminointi voidaan tilinpäätösvaiheessa toteuttaa. Sisäisille erille on tilikartassa omat erillistilinsä. Sisäisten tapahtumien tilimerkintänä tulee aina olla jokin sisäinen tili, ei koskaan ulkoinen tili. Sisäisiä tapahtumia ovat kaikki kaupunkiorganisaation sisällä tapahtuvat toiselta hallintokunnalta ostot tai toiselle hallintokunnalle myynnit. Sisäisten tapahtumien menojen ja tulojen tulee aina olla yhtä suuria, eli sama summa kirjataan toisen hallintokunnan sisäiseksi menoksi ja toisen hallintokunnan sisäiseksi tuloksi. Sisäisillä menoilla tai tuloilla ei ole kassavaikutusta. Huom! sisäisiä vuokramenoja ja -tuloja on vain teknisten palveluiden tilapalveluyksiköllä. Tilojen luovutuksen sisäisessä laskutuksessa muut hallintokunnat käyttävät tiliä 4426 Sisäiset muut palvelut. 6. TALOUSARVION SEURANTA JA RAPORTOINTI Palvelukeskus Heta toimittaa hallintokunnille ja vastuuviranhaltijoille talousarvion toteutumisen jatkuvaa seurantatietoa ja tarvittaessa erillisraportteja. Raportoinnin vastuuhenkilöinä Palvelukeskus Hetassa toimivat kirjanpitäjä Mikko Hippeläinen ja kirjanpitäjä Vuokko Vierimaa. Ylivieskan kaupungin kirjanpidon vastuuhenkilönä Palvelukeskus Hetassa toimii kirjanpitäjä Vuokko Vierimaa ( ). Kaupunginhallitukselle ja valtuustolle tehtävä osavuosikatsaus sisältää yleisen kaupunkikehityksen tietoja ja talouden toteutuman. Osavuosikatsaus tehdään maaliskuun, kesäkuun ja syyskuun lopun tilanteista.

8 8 Toiminnallisten tavoitteiden yksityiskohtaisesta toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle tilinpäätöksen yhteydessä. Toiminnallisten tavoitteiden merkittävistä poikkeamisista raportoidaan tarvittaessa myös talousarviovuoden aikana. 7. SEURANTA LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN KOKOUKSISSA Lauta- ja johtokuntien tulee käsitellä kokouksissaan talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden ja tavoitteiden toteutumista talousarviovuoden aikana säännöllisesti. Lauta- ja johtokuntien kokouksissa määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista tulee käsitellä tilanteen jälkeen tarvittaessa kuukausittain. Seurantatiedon niin vaatiessa tarvittavat säästöpäätökset on tehtävä riittävän ajoissa. 8. INVESTOINNIT Investointiosan määrärahoilla hankittavaa käyttöomaisuutta on kaupungin toiminnassa useampana kuin yhtenä tilikautena käytettäväksi hankittava omaisuus, jonka hankintaarvo on vähintään euroa. Kerralla hankittava hyödykeryhmä (esim. atklaitteet) ja ensikertainen kalustaminen käsitellään yhtenä hankintaeränä. Investointihankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa tulee noudattaa hyväksyttyjä tilahankeohjeita, sisäisen valvonnan ohjeistusta ja hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman investointiohjelmaa vuosille HANKINNAT Hankinnoissa noudatetaan uuden hallintosäännön hankintoja koskevia määräyksiä (hallintosäännön 4 luku) ja erikseen annettuja hankintaohjeita. ATK- laitteiden ja ohjelmien hankinnat pitää tehdä yhteistyössä ICT-henkilöstön kanssa (Kimmo Pelkonen, Pauli Takanen ja Risto Levänen). Puhelimien ja liittymien hankinnasta on ohjeet kaupungin intrasivuilla kohdassa Puhelimet ja liittymät. Koulutoimen laitteet tilaa Risto Levänen ja muiden hallintokuntien laitteet Pauli Takanen esimiesten päätösten perusteella. 10. KASSOJEN TARKASTUS Hallintokunnan hallussa olevat rahavarat on tarkastettava vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kassanhoitajan tai alitilittäjän vaihtuessa on aina toimitettava kassantarkastus. Tarkastuksesta on laadittava kertomus ja tarkastuksesta on tehtävä merkintä kassantarkastajan päätöspöytäkirjaan. Jos kassantarkastuksessa havaitaan huomauttamista, kertomus on toimitettava asianomaiselle toimielimelle ja talousjohtajalle tiedoksi. Kassantarkastajat on määrätty alitilittäjäohjeissa. Talousjohtaja päättää alitilittäjän kassan enimmäismäärästä ja pohjakassan suuruudesta.

9 9 11. SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uudessa hallintosäännössä määräykset sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta (hallintosäännön 7 luku). Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskinhallinnan yleisohjeen Hallintokuntien tulee noudattaa hyväksyttyjä ohjeita ja varmistaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimivuus ja riittävyys. Riskienhallinnan kehittämishanke toteutettiin vuonna Prosessissa läpikäytyjen riskinhallinnan toimenpiteiden edistäminen on prosessissa mukana olleiden henkilöiden vastuulla ja tehtävänä. 12. TALOUSARVION TIEDOKSI SAATTAMINEN Hallintokuntien vastuuviranhaltijoiden on huolehdittava siitä, että vuoden 2017 talousarvio, käyttösuunnitelmat ja talousarvion täytäntöönpano-ohjeet toimitetaan lauta- ja johtokuntien sekä määrärahojen käytöstä vastuussa olevien henkilöiden tietoon ja noudatettavaksi. Lisätietoja vuoden 2017 talousarvioon ja talousarvion täytäntöönpano-ohjeisiin liittyvistä asioista antaa talousjohtaja Kauko Sarkkinen. YLIVIESKAN KAUPUNGINHALLITUS Terho Ojanperä kaupunginjohtaja Kauko Sarkkinen talousjohtaja

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 18.1.2016 Hallintokunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä 14.12.2015 vuoden 2016 talousarvion kaupunginhallitus antaa

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 12.1.2015 Hallintokunnille VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä 16.12.2014 vuoden 2015 talousarvion kaupunginhallitus antaa

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 13.1.2014 Hallintokunnille VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä 17.12.2013 vuoden 2014 talousarvion kaupunginhallitus antaa

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 27.3.2018. I Yleisiä määräyksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 2 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMINEN 3 KONSERNIOHJAUS 4 TALOUSSUUNNITTELU Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

Lisätiedot

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Valtuusto hyväksyi vuoden 2015 talousarvion kokouksessaan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 22.02.2017 AIKA 22.02.2017 18:00-19:38 PAIKKA Elämystalo Artteri, Ratakatu 14, 84100 Ylivieska KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

I Yleisiä säännöksiä

I Yleisiä säännöksiä KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi.

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi. Naantalin kaupunki Taloussääntö 1 1 Yleiset määräykset 2 Tehtävien järjestäminen Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. Tämän lisäksi on noudatettava

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2016 vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 2 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvio 2017 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 19.12.2016 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla. 1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 12.12.2014 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016 2018 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kajaanin kaupunki Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Talousarvion sitovuus Kajaanin kaupunginvaltuuston on hyväksynyt kokouksessaan 12.12.2012 86 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2014-2015

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 9.4.1997, voimaantulo 1.5.1997 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 23.4.2003 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 22.6.2005 I LUKU - YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja 1 Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat Päättää hankintarajoista Kh konsernipalvelut, kukin toimielin omalta toimialaltaan Päättää oman toimialansa/ tulosalueensa hankinnoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE n:ro 1

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE n:ro 1 Kh 19.1.2009 Liite nro 9 VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE n:ro 1 Kouvolan kaupunki Kaupunginhallitus 19.1.2009 1 Sisällys 1. Talouden seuranta... 2 2. Tasapainoinen talous... 2 3. Vuoden 2008

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1/7 POLVIJÄRVEN KUNTA 16.1.2017 HALLINTOKUNNAT VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Polvijärven valtuusto on 13.12.2016 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Kaupunginvaltuusto on 7.12.2015 79 hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman.

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015

Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015 Palvelutuotannon lautakunta 5 28.01.2016 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/02.02.02/2015 Palvelutuotannon lautakunta 28.01.2016 5 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot