Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015"

Transkriptio

1 Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015 Palvelutuotannon lautakunta Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia toimielimiä sitova ja velvoittava ohje, jota on noudatettava kaikessa kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa. Talousarvio toteutetaan toimielinten laatimien käyttösuunnitelmien avulla. Kunnanhallitus, lautakunnat ja (kunnanhallituksen alaiset) johtokunnat hyväksyvät tehtäväalueensa talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat siten, kuin sisäisen valvonnan ohjeissa säädetään ja kuten näissä ohjeissa on määritelty. Käyttösuunnitelmassaan kukin toimielin - jakaa talousarvion tehtävä- ja hankekohtaiset toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot edelleen tulosalueille ja tulosyksiköille / kohteille osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatuloarvioiksi - päättää osamäärärahojen ja -tuloarvioiden sitovuudesta - määrää jokaiselle käyttösuunnitelman osatavoitteelle, osamäärärahalle ja osatuloarviolle vastuuhenkilön - päättää käyttösuunnitelman toteuttamiseen liittyvän toimivallan siirtämisestä vastuuhenkilöille mahdollisine rajoituksineen. Kunnanhallitus hyväksyi seuraavat palvelutuotannon lautakunnan alaiset vakanssimuutokset: lakkautetaan lukien aluehuoltomiehen toimi, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 1975,00) ja perustaa tilalle lukien teknisen avustajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: tehtäväkohtainen palkka: enintään kunnassa tällä hetkellä noudatettavan palkkatason mukainen (1884,38) pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva tekninen koulutus työaikamuoto: yleistyöaika lakkautetaan lukien huoltomiehen toimi, vakanssinumero ja perustaa tilalle lukien teknisen avustajan toimi, vakaknssinumero palkkahinnoittelukohta: tehtäväkohtainen palkka :enintään kunnassa tällä hetkellä noudatettavan palkkatason mukainen (1884,38) pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva tekninen koulutus työaikamuoto: yleistyöaika 3.3. lakkautetaan laitoshuoltajan toimet, vakanssinumerot ja (tehtäväkohtaiset palkat molemmissa 1814,79) ja perustaa tilalle lukien rakennusmestarin toimen, vakanssinumero

2 palkkahinnoittelukohta: tehtäväkohtainen palkka: enintään kunnassa tällä hetkellä noudatettavan palkkatason mukainen (2606,29) pätevyysvaatimukset: rakennusmestarin tai rakennusalan ammattikorkeakoulun tutkinto työaikamuoto: yleistyöaika Talousarvio 2016 ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Keskeisin tavoite kunnan talouden hoidossa on säilyttää talouden tasapaino ja huolehtia siitä, että kunnan palvelutehtävän kustannusten kasvu ei ylitä verorahoituksen kasvun tasoa. Kunnan palvelutoiminta on järjestettävä talousarviossa myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Talousarvion sitovuus Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Kunkin toimielimen tehtävien yhteenlaskettu toimintatulojen ja menojen erotus eli toimintakate on valtuustoon nähden sitova. Talonrakentamisen määrärahat ja tuloarviot ovat hanketasolla sitovia siten kuin ne on esitetty käyttösuunnitelman liitteessä. Investointiosan määrärahoista hankeryhmätasolla sitovia määrärahoja ja tuloarvioita ovat Liikenneväylät ja puistot, Liikunta ja virkistysalueet, Muut kiinteät rakenteet, sekä Vesi- ja viemärilaitoksen kiinteät rakenteet ja laitteet. Lautakunnan hankintavaltuudet ovat kunnanhallituksen päätöksen mukaiset: Toimialajohtaja päättää toimialallaan hankinnoista, joiden euromäärä vastaa enintään tavaroiden ja palveluiden hankinnan voimassaolevaa EU-kynnysarvoa ( , alv 0%)). Toimialajohtaja voi delegoida toimivaltaansa edelleen. Käyttösuunnitelmien yhteydessä nimetyt tilivelvolliset vastuuhenkilöt Toimielinten käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä nimeämät tilivelvolliset vastuuhenkilöt päättävät toimialan vastuullaan olevien määrärahojen puitteissa hankinnoista, joiden arvo on enintään euroa (alv 0%). Perustellusta syystä raja-arvo voidaan käyttösuunnitelmissa määritellä myös matalammaksi tai korkeammaksi. Poikkeuksena myönnetään investointien vastuuhenkilöille tässä käyttösuunnitelmassa kuvattujen investointien osalta ostolaskujen hyväksymisoikeus ko. investoinnin kokonaiskustannuksen puitteissa. Raportointi

3 Kunnanhallitukselle lautakunnan tulee raportoida kolme kertaa vuodessa, tilanteissa ja 31.8 sekä tilinpäätökseen kuuluva vuosikertomus. Ohjeiden mukaan lautakunta raportoi kunnanhallitukselle myös investointien osalta rahoitustarpeesta, sisällyttämällä investointiosan käyttösuunnitelmaan ja osavuosikatsauksiin toteuttavista hankkeista rakentamisaikataulun, josta käy ilmi hankkeiden arvioitu kuukausittainen rahoitustarve. Lautakuntien ja kunnanhallituksen alaisten johtokuntien tulee toimittaa käyttösuunnitelmansa kunnanhallitukselle mennessä. Käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä nimettyjen tilivastuuhenkilöiden tulee suorittaa tehtäväalueellaan sisäistä valvontaa siitä annettujen ohjeiden mukaisesti. Lautakunnan käyttösuunnitelma 2016 Käyttötalousosa Palvelutuotannon lautakunnan tehtäväalue on jaettu 10 tulosyksikköön: Palvelutuotannon lautakunta ja hallinto, kunnallistekniikan investointipalvelut, talonrakennuksen investointipalvelut, rakennuskannan kunnossapitopalvelut, siivouspalvelut, yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut, jätehuolto, palo- ja pelastuspalvelut, ruokapalvelut ja vesihuoltolaitos. Hallintopalvelut Hallintopalvelut -yksikkö on tukipalveluyksikkö, joka tuottaa koko toimialan tarvitsemat hallintopalvelut. Kunnallistekniikan Investointipalvelut kunnallistekniikan investointipalvelut -yksikkö hoitaa kunnallistekniikan rakennuttamisen ja valvonnan. Talonrakennuksen investointipalvelut Talonrakennuksen investointipalvelut -yksikkö hoitaa uudisrakennushankkeiden rakennuttamisen ja valvonnan. Rakennuskannan kunnossapitopalvelut Rakennuskannan kunnossapitopalvelut käsittää varsinaiset kunnossapitokustannukset sekä vuosikorjaukset. Toimitilojen aiheuttamat kunnossapitokustannukset katetaan sisäisillä vuokratuloilla ja siivouspalvelumaksuilla. Erittely vuonna 2016 hallintokunnilta veloittavista eristä on käyttösuunnitelman liitteenä. Vuonna 2016 sisäinen vuokra on tämänhetkisen tilanteen perusteella 8,11 /m 2/ kk(vuonna 2015 oli 8,11 /m2/kk). Siivouspalvelujen sisäinen siivousmaksu on keskimäärin 2,20 /m2/kk (vuonna 2015: 2,20 /m2/kk). Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut käsittävät

4 kunnallistekniikkapalvelut ja alueidenhoitopalvelut. Kustannukset katetaan osittain liikuntalautakunnan maksamilla sisäisillä myyntituloilla. Alueidenhoitopalvelujen määrärahaan sisältyy euron suuruinen avustusmäärärahaa talkootyötä varten. Jätehuolto Kunnalla on HSY:n kanssa sopimus Kirkkonummen kunnan kanssa. HSY hoitaa jätehuollon Kirkkonummen alueella ja laskuttaa asiakkaitaan suoraan. Palo- ja pelastuspalvelut käsittävät sammutus- ja pelastustoiminnan, öljyntorjuntapalvelut, väestönsuojelun ja kunnan investointiavustuksen vapaapalokunnille.vpk-avustuksia varten on varattu (Summaa on nostettu vuonna 2016.) Ruokapalvelujen kustannukset katetaan sisäisillä ja ulkoisilla myyntituloilla. Toiminnan tavoitteena vuonna 2016 on mm. ruokapalvelun laadullisen tason säilyttäminen nykytasolla. Ruokapalvelut hoidetaan vuonna 2016 omana tuotantona ja ruokatuotanto on organisoitu viiteen aluetuotantokeittiöön. Vesihuoltolaitoksen toiminta käsittää vedenjakelun ja viemäröinnin toiminta-alueellaan sekä vesihuollon investointien suunnitteluttamisen ja rakennuttamisen. Investointiosa 2016 Investointiosan käyttösuunnitelmaehdotus on laadittu kunnanvaltuuston vahvistamaa käyttösuunnitelmaa noudattaen. Lisäksi investointiosaan on liitetty rahoitustarvesuunnitelma kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tilivelvolliset vastuuhenkilöt Käyttösuunnitelmassa toimielin määrää viranhaltijat (vastuuhenkilöt), jotka sen puolesta kuntalain 75 :n 1 momentissa tarkoitettuina tilivelvollisina vastaavat tulosalueen tavoitteiden saavuttamisesta, päättävät tulosalueen hankinnoista ja osamäärärahojen muusta käytöstä toimielimen päättämässä laajuudessa sekä hyväksyvät tulosalueen tositteet. Tilivelvollinen vastuuhenkilö voi, mikäli toimielin on siirtänyt hänelle käyttösuunnitelmien hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa, omassa käyttösuunnitelmassaan jakaa tulosalueensa osatulostavoitteen, osamäärärahan ja osatuloarvion edelleen pienempiin toiminnallisiin osiin. Tilivelvollinen vastuuhenkilö ei voi kuitenkaan siirtää tilivelvollisen vastuutaan osa-alueen vastuuhenkilölle. Vastuuhenkilön tulee aina nimetä tulosalueen / tulosalueen osa-alueen/kohteen tavaroiden, työsuoritusten ja muiden palvelujen vastaanottajat. Tilivelvolliset vastuuhenkilöt, samoin kuin asiatarkastajat / tilijöijät sekä ostoja / tilauksia suorittavat henkilöt on lueteltu kustannuspaikoittain käyttösuunnitelman liitteessä.

5 Valmistelija: yhdyskuntatekniikan johtaja Jari Tirkkonen, puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Liitteet: - Käyttösuunnitelma vuodelle 2016 liitteineen, liite PatuL 2/ Ehdotus Palvelutuotannon lautakunta päättää 1. hyväksyä ehdotuksen vuoden 2016 käyttösuunnitelmaksi liitteineen, liitteen mukaisesti ja lähettää sen kunnanhallitukselle 2. että osamäärärahat sitovat tilivelvollista vastuuhenkilöä käyttösuunnitelmassa mainitulla tasolla 3. nimetä käyttösuunnitelman mukaiset tilivastuuhenkilöt, asiatarkastajat / tilijöijät sekä ostoja / tilauksia tekevät esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti ja siirtää tilivastuuhenkilöille käyttösuunnitelman toteuttamiseen liittyvää toimivaltaa seuraavasti: Tilivelvollinen vastuuhenkilö vastaa tulosalueen tavoitteiden saavuttamisesta, hyväksyy tulosalueen tositteet, päättää tulosalueen hankinnoista ja osamäärärahojen muusta käytöstä talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa määriteltyjen hankintavaltuuksien mukaisesti. Tilivelvollinen vastuuhenkilö voi omassa käyttösuunnitelmassaan edelleen jakaa tulosalueensa osatulostavoitteen, osamäärärahan ja osatuloarvion pienempiin toiminnallisiin osiin. Jokaista tulosalueen osa-aluetta varten tulee silloin määrätä vastuuhenkilö, joka vastaa tulosalueen osa-alueen tulostavoitteiden saavuttamisesta, päättää hankinnoista ja osamäärärahan muusta käytöstä tilivelvollisen vastuuhenkilön päättämässä laajuudessa ja hyväksyy tositteet. Tilivelvollinen vastuuhenkilö ei kuitenkaan voi siirtää tilivelvollisen vastuutaan osa-alueen vastuuhenkilölle. Vastuuhenkilö nimeää tulosalueen/osa-alueen/kohteen tavaroiden, työsuoritusten ja muiden palvelujen vastaanottajat 4. että tilivelvolliset vastuuhenkilöt raportoivat lautakunnalle talousarvion ja tavoitteiden toteutumisesta kolme kertaa vuodessa, tilanteissa 30.4., ja kehottaa vastuuhenkilöitä toimimaan kunnanhallituksen vuoden 2016 talousarvion, talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden ja sisäisen valvonnan ohjeiden määräysten mukaisesti 6. että käyttötalouden rakennusprojektien osalta projektin vetäjät toimivat

6 turvallisuuskoordinaattoreina, ellei sopimusasiakirjoissa ole muuta mainittu 7. että vastuuhenkilön on hankittava avustusta saavilta yhdistyksiltä tilitys, josta ilmenee avustusten käyttö 8. oikeuttaa toimialajohtajan tekemään talousarviovuoden aikana tarvittavia muutoksia esityslistan liitteenä olevaan luetteloon vastuuhenkilöistä, asiatarkastajista / tlijöijistä sekä ostoja / tilauksia suorittavista henkilöistä erillisellä viranhaltijapäätöksellä. Käsittely Lautakunnalle jaettiin kokouksessa rakennuskannan korjausohjelma vuodelle 2016, sekä korjattu käyttösuunnitelma. Toimialajohtajan esittelyn jälkeen käydyssä keskustelussa jäsen Erkki Ahlsten teki päätösehdotukseen seuraavan lisäyksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti: Palvelutuotannon lautakunnan jäsenet ovat havainneet, että toimialan henkilöstöresurssit ovat mm. kunnan kasvun ja säästöjen seurauksena muodostuneet alimitoitetuiksi, mikä aiheuttaa kunnan kannalta kokonaistaloudellisesti epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja ja toimintatapoja (esim. konsulttien ja ulkoisten työsuoritusten käyttöä pienissäkin töissä sekä laatukriteerien madaltamista). Edellä mainitun vuoksi Palvelutuotannon lautakunta edellyttää, että toimialajohtaja tekee vuoden 2017 talousarviokäsittelyä varten perustellun ehdotuksen toimialan henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaiseksi vahvistamiseksi. Päätös Palvelutuotannon lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti, lisäten vielä päätöksen 9:ksi kohdaksi seuraavaa: Palvelutuotannon lautakunnan jäsenet ovat havainneet, että toimialan henkilöstöresurssit ovat mm. kunnan kasvun ja säästöjen seurauksena muodostuneet alimitoitetuiksi, mikä aiheuttaa kunnan kannalta kokonaistaloudellisesti epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja ja toimintatapoja (esim. konsulttien ja ulkoisten työsuoritusten käyttöä pienissäkin töissä sekä laatukriteerien madaltamista). Edellä mainitun vuoksi palvelutuotannon lautakunta edellyttää, että toimialajohtaja tekee vuoden 2017 talousarviokäsittelyä varten perustellun ehdotuksen toimialan henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaiseksi vahvistamiseksi. Toimialajohtaja oikeutettiin tekemään pieniä teknisiä korjauksia käyttösuunnitelmaan. Tiedoksi kunnanhallitus

7 tilivastuuhenkilöt, asiatarkastajat / tilijöijät, tilauksia / ostoja suorittavat henkilöt Muutoksenhakuohje oikaisuvaatimus palvelutuotannon lautakunnalle

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Palvelutuotannon johtokunta 6 25.01.2011. Palvelutuotannon johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010

Palvelutuotannon johtokunta 6 25.01.2011. Palvelutuotannon johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 Palvelutuotannon johtokunta 6 25.01.2011 Palvelutuotannon johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 PATU 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia toimielimiä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Eerikinkartanon johtokunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:43 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Kämpe-Hellenius Jerri

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 2 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 3 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 2 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla. 1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Palvelutuotannon lautakunta Aika 28.01.2016 klo 16:30-19:45 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Gellin Jens puheenjohtaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus

Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus Vesihuoltolaitoksen johtokunta 42 22.08.2012 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus 2014-2015 ja investointiehdotus 2013-2017 420/02.02.00/2012 VESI 42 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 14) Sivistys- ja vapaa- aikalautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 14) Sivistys- ja vapaa- aikalautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 14) Aika 27.02.2019, klo 18:31-19:16 Paikka Kirkkonummen kunnantalo 1. krs, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 27.02.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 25 Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 8/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 8/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 8/2018 1 ( 5) 92 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, osavuosikatsaus tammi-elokuu 2018 TUUDno-2018-1097 Liitteet Valmistelija / lisätiedot: Risto Mansikkamäki risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman. Tekninen lautakunta 9 27.01.2015 Teknisen toimialan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 9 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4031/2015 02.08.00 115 Vesihuollon rakentamisen palvelusopimuksen liitteen "Vesihuollon rakentamisen erityispiireet, Espoo" hyväksyminen Espoon kaupungin ja Helsingin

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvio 2017 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 19.12.2016 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sari Heikkinen, jäsen. Anne Salovesi, jäsen. Ilona Taimela, jäsen. Riitta Jurvansuu, jäsen. Kirsi Myllymäki (rehtori), esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Sari Heikkinen, jäsen. Anne Salovesi, jäsen. Ilona Taimela, jäsen. Riitta Jurvansuu, jäsen. Kirsi Myllymäki (rehtori), esittelijä, pöytäkirjanpitäjä HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JOHTOKUNTA 22.3.2018 Kokousaika to 22.3.2018 klo 18.15 19.15 Kokouspaikka Jätkäsaaren peruskoulu, Rionkatu 10, Ruokala Läsnä Jäsenet Reino Merilä, puh.joht.

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 4031/02.08.00/2015 89 Vesihuollon suunnittelun ja rakennuttamisen palvelusopimus ja rakentamisen palvelusopimus Espoon kaupungin ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden

Lisätiedot

1 Teknisen lautakunnan kokoukset v. 2013, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänäpito 2 Saapuneet asiakirjat 3 Viranhaltijapäätökset 4 5

1 Teknisen lautakunnan kokoukset v. 2013, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänäpito 2 Saapuneet asiakirjat 3 Viranhaltijapäätökset 4 5 YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 1/2013 KOKOUSAIKA 13.2.2013 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 1 Teknisen lautakunnan kokoukset v. 2013, kokouskutsut

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

Ostopalvelujen vähentyminen

Ostopalvelujen vähentyminen Palvelutuotannon lautakunta 90 27.08.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2014 592/02.02.01/2015 Palvelutuotannon lautakunta 90 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 10.2.2011, kello 18.00 19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalon kahvio Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot