Arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten osalta hyvinvointikuntayhtymä toteaa seuraavaa:

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten osalta hyvinvointikuntayhtymä toteaa seuraavaa:"

Transkriptio

1 Raahen kaupunginhallitus Vastaus Raahen kaupungin tarkastuslautakunnan antamaan arviointikertomukseen Raahen kaupungin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan tarkastellut myös hyvinvointikuntayhtymän toimintaa lähinnä kustannuskehityksen näkökulmasta. Tarkastuslautakunta toteaa kertomukseen liittämänsä kuvion perusteella, että sosiaali- ja terveystoimi on vienyt entistä suuremman osan kunnan menoista ja että erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta kustannuskehitys on saatu hallintaan. Arviointikertomuksessa todetaan, että Raahen perusturvan menojen kehitys on ollut keskimääräistä nopeampaa vuotta 2010 lukuun ottamatta. Hyvinvointikuntayhtymän ensimmäisinä toimintavuosina kustannuskehitys on jäänyt vertailuryhmiä hitaammaksi. Vuonna 2014 Raahen kustannukset hyvinvointikuntayhtymässä kasvoivat 1,5 %, mikä on kuntien kokonaiskustannusten kehittymistä (0,7 %) nopeampaa. Raahen kaupungin kustannusten taso kokonaisuutena on ollut korkeampi etenkin verrattaessa samankokoisiin kuntiin. Tarkastuslautakunnan käsityksen mukaan vuoden 2014 kehityksen myötä tilanne säilyy entisenä. Selkeimmin Raahen keskimääräistä korkeammat kustannukset ovat aiheutuneet erikoissairaanhoidosta. Vuonna 2014 erikoissairaanhoidon kustannukset nousivat 0,7 %, joten myös erikoissairaanhoidon osalta tilanne säilynee entisenä. Lopputoteamuksena arviointikertomuksessa todetaan, että hyvinvointikuntayhtymän kustannuskehitys suhteessa muihin tulee saada pienemmäksi. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on aloittanut toimintansa vuoden 2009 alussa ja kuntien sosiaalitoimen tehtävät siirrettiin kuntayhtymän järjestettäväksi vuoden 2011 alusta. Kuntayhtymän kustannuskehitysvertailussa Vihannin kunnan luvut on liitetty osaksi Raahen kaupungin lukuja. Arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten osalta hyvinvointikuntayhtymä toteaa seuraavaa: 1) Hyvinvointikuntayhtymän toiminnan ja talouden suunnittelu pitkällä aikavälillä perustuu kuntien valtuustojen hyväksymään strategiaan sekä erilliseen kehittämissuunnitelmaan, jossa kuntien maksuosuuden vuosittaisen kasvun rajaksi on asetettu 3 %. Kunnat ovat myös asettaneet tavoitteeksi asukaskohtaisten kustannusten alentamisen suhteessa Pohjois-Suomeen. Raahen seutu kokonaisuutena sijoittuu vuoden 2013 luvuilla sijaluvulle 12. ja Raahen kaupunki sijaluvulle 13. 2) Hyvinvointikuntayhtymän vastuulla olevien palvelujen nettokustannukset (=laskutus kunnilta) ovat kasvaneet vuosina yhteensä 16,55 % eli keskimäärin 2,59 % vuodessa. Raahen kaupungin osalta kokonaiskasvu on ollut 11,76 % ja keskimäärin 2,35 % vuodessa. 3) Erikoissairaanhoidosta kunnilta laskutetut menot (ostettu ja oma tuotanto) ovat kasvaneet vuosina yhteensä 16,13 % eli keskimäärin 3,23 % vuodessa. Raahen kaupungin

2 osalta erikoissairaanhoidon kokonaiskasvu on ollut 15,55 % ja keskimäärin 3,11 % vuodessa. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet vuosina pelkästään ensihoidon sairaanhoitopiirille siirtymisen seurauksena 1,6 milj eli 4,3 %. Samalla kun toiminta siirtyi sairaanhoitopiirille kuntien rahoitusosuus ensihoidosta nousi 1,025 milj verrattuna omana toimintana tuotettuun. Ilman ensihoidon vaikutusta erikoissairaanhoidon kasvu vuosina on ollut yhteensä 11,8 % eli keskimäärin 2,36 % vuodessa. Raahen osalta vastaava kasvu on ollut 11,27 % eli keskimäärin 2,25 % vuodessa. Raahen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on ollut ja vieläkin on selkeästi erikoissairaanhoitopainotteinen johtuen osittain runsaasta omasta toiminnasta. Tilanne tulee muuttumaan sisätautiosaston muuttuessa osaksi perusterveydenhuoltoa vuoden 2015 alusta. Haasteeksi tämän jälkeen tulee hoito- ja hoivamenot ja erityisesti osastokapasiteetin optimaalinen taso ja tarkoituksenmukainen käyttö. Vuoden 2014 osalta erikoissairaanhoidon kustannusnousu on ollut erittäin maltillinen 0,7 %, jonka tarkastuslautakuntakin toteaa. 4) Vuosina Raahen seudun ikärakenne on muuttunut niin, että yli 65 vuotiaiden määrä on kasvanut 26,7 % ja yli 75 vuotiaiden määrä 13,5 %. Hoito- ja hoivapalvelujen kustannukset yli 75 vuotiasta kohti ovat laskeneet koko kuntayhtymässä vuosina yhteensä 1,45 % ja Raahen kaupungin osalta 4,73 %. 5) Raahen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon menot verrattuna koko maan keskitasoon ovat olleet korkeat. Tarvevakioidulla menoindeksillä mitattuna ne ovat kuitenkin laskeneet merkittävästi ja olivat vuonna 2012 selvästi alle maan keskitason indeksiluvulla 94. Pohjois-Pohjanmaan kuntien vertailussa Raahe sijoittuu edullisimpien kuntien joukkoon. Myös Maisemavertailussa Raahe asettuu edullisimpien kuntien joukkoon. Tilastotietoja tämän kirjeen liitteenä. Yhteenvetona toteamme, että Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän nettomenot ovat Pohjois-Pohjanmaan ja koko maan tasoon verrattuna kohtuullisella tasolla sairastavuus ja ikärakenne huomioiden. Hyvinvointikuntayhtymän menokehitys on viime vuosina ollut maltillinen. Erityisesti kahtena viime vuotena on myös Raahen kaupungin menokehitys ollut maltillinen, mutta edelleenkin on kuitenkin tarvetta kustannustason madaltamiseen. Sairaanhoidollisten palvelujen kehittäminen väestön hoidontarpeen pohjalta sekä hoito- ja hoivapalvelujen optimaalinen ja tarkoituksenmukainen mitoitus ovat keinoja kustannuskehityksen pitämiseksi maltillisena. Myös mielenterveyspalveluissa on mahdollisuuksia kustannussäästöihin. Hannu Kallunki kuntayhtymän johtaja Mikko Weissenfelt talous- ja henkilöstöjohtaja

3

4 ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET JA IKÄVAKIOITU SAIRASTAVUUS Sairastavuuteen nähden kustannukset ovat hieman keskimääräistä edullisemmat Asukaskohtaiset kustannukset ja ikävakioitu sairastavuus Jokilaaksojen sote-alueilla ja muissa Maisemakunnissa v.2013 Hannu Kallunki

5 Tuoteryhmittäiset nettomenot RAAHE vv Muutos Muutos % Vertailutaso Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Tp 2014 vv vv Aikuissosiaalityö ,62 % Aikuisten psykosos.palvelut ,95 % Esh,oma toiminta Esh, ostopalvelut Hoito- ja hoivapalvelut /yli 75v ,01 % Esh yht ,86 % ,91 % ,73 % Kuntoutuspalvelut ,18 % Perhepalvelut ,28 % 10,37 % /0-17v ,61 % Suun terveydenhuolto ,13 % Vammaispalvelut ,81 % Vastaanottopalvelut ,74 % Projektit ,55 % Yhteensä ,92 % Kasvu edellisestä vuodesta 4,55 % 1,73 % 1,46 % Talouskehitys TP2009 TP2011 TP2012 TP2013 TP2014 TA Jäsenkuntien maksut ky:lle yhteensä ,94 % 16,55 % Kasvu %/vuosi keskimäärin 2,6 % 2,8 % Oman toiminnan kasvu%/v (ilman shp:ä) 1,3 % 1,5 % Kasvu edellisestä % 5,0 % 4,3 % 1,3 % 1,9 % 3,2 % Jäsenkuntien tulopohja Verotulot ,27 % 8,34 % - Valtionosuudet ,58 % 41,15 % Ky:n osuus ( %) veroista ja valtionosuuksista 58,2 % 55,4 % 60,3 % 57,8 % 55,9 % 57,0 % -1,2 % 65-74v määrä ,6 % Yli 75v määrä ,5 % Yli 65v yhteensä ,7 %

ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET

ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET Asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat kasvaneet Joensuussa 7,7% ja Kontiolahdella 6,9% vuodesta 2011 Tarkastelu on suuntaa antava. Tarkastelu ei huomioi

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Mikkelin seutu 2014 Versio 18.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Mikkelin seutu 2014 Versio 18.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti Mikkelin seutu Versio 18.6.2015 Mikkeli Hirvensalmi Puumala JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset sekä toimintatiedot

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 Visio Toimintakykyisenä kotona Perustehtävämme Järjestää alueen väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista Savonlinnan kaupunki Toiminnallis-taloudellinen analyysi Savonlinnan keskussairaalassa on noin 650 työpaikkaa. jo 400 työpaikan väheneminen merkitsisi yhteensä

Lisätiedot

Kuntaturva-selvitys 22.3.2016. Kuntamaisema Oy Laura Käsmä

Kuntaturva-selvitys 22.3.2016. Kuntamaisema Oy Laura Käsmä Kuntaturva-selvitys 22.3.2016 Kuntamaisema Oy Laura Käsmä 1 Sisällysluettelo 1. Selvityksen tarkoitus ja sisältö 3 2. Keskeiset havainnot 4 3. Puolanka, Tohmajärvi ja Rääkkylä ennen ulkoistusta 8 4. Palveluiden

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä. Tähän sisältyy vastuu

Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä. Tähän sisältyy vastuu Perusturvalautakunta 88 29.09.2016 Lumijoen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttaminen Ptltk 88 Kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvistä lakisääteisistä tehtävistä säädetään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Tasapainoinen kasvu ja talous. Timo Talo

Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Tasapainoinen kasvu ja talous. Timo Talo Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Tasapainoinen kasvu ja talous Timo Talo Mikkelin PTY ja talouden haasteet - Mikkelin PTY:n kunnat sotekustannusten osalta erilaisia

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4. Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto 15.06.2015 Yhtymähallitus 22.06.2015 Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Taustatilaisuus medialle 30.5.2017 Teija Mikkola erityisasiantuntija Esityksen sisältö Mitä ja miten tutkittu? Keskeisiä

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2016 mukaan Kuopion terveydenhuollon ikävakioidut reaalikustannukset olivat 2467 e/ asukas.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 Omistajaohjausryhmä 23 09.06.2014 Yhtymähallitus 74 25.06.2014 Omistajaohjausryhmä 31 21.08.2014 Yhtymähallitus 87 27.08.2014 Omistajaohjausryhmä 38 24.09.2014 Yhtymähallitus 99 24.09.2014 Raahen seudun

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin 31..05) Ikäryhmät 5 + v. 1,51 1, %-osuus koko maan väestöstä %-osuus suurten kaupunkien väestöstä 75- v. 5-7 v.,3 5,7 7,3,53 50- v. 1,5 1,0

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille 2014-2016 724/02.02.00/2013 OmOhj 50 Valtionvarainministeriön

Lisätiedot

Kuntayhtymän toimintaa on kehitetty alueelliseksi, koko aluetta palvelevaksi kokonaisuudeksi kuntarajoista riippumatta.

Kuntayhtymän toimintaa on kehitetty alueelliseksi, koko aluetta palvelevaksi kokonaisuudeksi kuntarajoista riippumatta. Sosiaali- ja terveyspalvelut Raahen seutukunnassa Kuntajakoselvitykseen liittyvä sosiaali- ja terveydenhuollon osio, jonka on valmistelusta on vastannut sote-työryhmä: Hannu Kallunki (puheenjohtaja), Leena

Lisätiedot

3.4.8 Lohja. kustannukset olivat vertailukaupunkien seitsemänneksi pienimmät ja lasten ja perheiden palvelujen kustannukset kuudenneksi suurimmat.

3.4.8 Lohja. kustannukset olivat vertailukaupunkien seitsemänneksi pienimmät ja lasten ja perheiden palvelujen kustannukset kuudenneksi suurimmat. ..8 n sosiaali- ja terveystoimen ikävakioidut kokonaiskustannukset ( euroa/asukas) olivat vertailukuntien kahdeksanneksi suurimmat. Kustannukset olivat, prosenttia painotettua keskiarvoa suuremmat. Terveydenhuollon

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun

Lisätiedot

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ).

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ). Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin 31.12.24). Ikäryhmät 85 + v. 1,43 1,59 %-osuus koko maan väestöstä %-osuus suurten kaupunkien väestöstä 75-84 v. 4,74 5,68 65-74 v. 7,41 8,6

Lisätiedot

Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat

Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat Kunnanjohtajan koonti ekstranettiin 12.4.213 päivitetään viimeistään joulukuussa 213, kun saadaan uudet koontitiedot kuntien väliltä taloustilastojen kautta 6 Nettokäyttökustannukset

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS VUODEN 2013 TALOUSARVION MUUTTAMINEN

OSAVUOSIKATSAUS VUODEN 2013 TALOUSARVION MUUTTAMINEN Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. JA VUODEN TALOUSARVION MUUTTAMINEN Omistajaohjausryhmä 26.11. Yhtymähallitus 26.11. 62 Osavuosikatsaus 9/ ja lousarvion muuttaminen Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET 29.6.2016 SAMMANDRAG YHTEENVETO 04.08.2016 gho Maakuntien rahoituksen koelaskelmat STM 29.6.2016 Maakunta Asukasmäärä Soten ja Soten ja Maakuntien Maakuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. RAS 2014 Versio 8.6.2015 (sisätautien ja kirurgian hoitojaksot korjattu)

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. RAS 2014 Versio 8.6.2015 (sisätautien ja kirurgian hoitojaksot korjattu) Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti RAS Versio 8.6.2015 (sisätautien ja kirurgian hoitojaksot korjattu) RAS RAS 2013 Raahe Siikajoki Pyhäjoki JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8. Omistajaohjausryhmä 31.10. Yhtymähallitus 02.11. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Siun sote palvelupaketeissa 2014

Siun sote palvelupaketeissa 2014 palvelupaketeissa 2014 www.siunsote.fi Juhani Junnilainen 4.2.2016 Väestötiedot 2014 Alue Ikäluokat yhteensä 0-17 v. 18-64 v. 65-74 v. 75 - v. Pohjois-Karjalan SHP 168896 30229 99820 21281 17566 Heinävesi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 15:48. Hallinto ,8 % 7,1 % 4,9 %

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 15:48. Hallinto ,8 % 7,1 % 4,9 % KOKKOLAN KAUPUNKI / SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA TALOUDEN TOTEUTUMAVERTAILU TAMMIKUU - HUHTIKUU 2015-2016 16.5.2016 TOIMINTATUOTOT TA 2016 Tot. 1-4.2016 TP 2015 Tot. 1-4.2015 Muutos - Muutos -% Tot.%

Lisätiedot

Miten kunnan tulos lasketaan?

Miten kunnan tulos lasketaan? Miten kunnan tulos lasketaan? TP 213 Laihia Toimintamenot - 48,826 M (sisältää kaikki kunnan käyttötalousmenot, mutta ei investointeja) Toimintatulot + 7, 78 M (toimintatuloja ovat mm. lasten päivähoitomaksut,

Lisätiedot

kustannukset nousivat euroa.

kustannukset nousivat euroa. 1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Talouden työryhmä. Nousiainen 4/2015, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 2013

Talouden työryhmä. Nousiainen 4/2015, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 2013 Talouden työryhmä Nousiainen 4/215, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 213 Toimintakate (itseisarvo), /as. 6 5 4 3 2 1 22 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Nousiainen Masku Rusko Koko maa Käyttötalouden palkat,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Orimattilan kaupunki Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hyväksytty Orimattilan perusturvalautakunnassa / 201 Hyväksytty Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Selvityshanke 11/2014-8/2015

Selvityshanke 11/2014-8/2015 Selvityshanke 11/2014-8/2015 Tavoitteena selvittää Jokilaaksojen alueen kuntien sellaiset toimivat sote-palveluiden tuotanto- ja tuottajarakennevaihtoehdot, jotka täyttävät valmistelussa olevan soterakennelain

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE

JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE JÄRVI-POHJANMAA ALAJÄRVI, SOINI JA VIMPELI ETELÄ-POHJANMAA METALLI- JA PUUNJALOSTUS- TEOLLISUUTTA 16.391 AS. YHTEISTOIMINTA- ALUE/EXIT 1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Sulkava Heikki Miettinen ja Sari Pertola

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Sulkava Heikki Miettinen ja Sari Pertola KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi Heikki Miettinen ja Sari Pertola 21.4.2010 Miten palvelutarpeet muuttuvat seuraavien 15 vuoden kuluessa? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 351 18.11.2013 Kaupunginhallitus 362 25.11.2013 Kaupunginvaltuusto 133 02.12.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Yhtymähallitus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8. Yhteistyötoimikunta 26.10. Omistajaohjausryhmä 26.10. Yhtymähallitus 28.10. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1(6) Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1) Isäntäkunta tuottaa ja/tai tilaa palvelut sopimuskuntien puolesta a) Taulukko 01 Käyttötalous: Isäntäkunta kirjaa kustannukset ja tuotot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen palvelut tilanne ja kehitysnäkymät

Sosiaali- ja terveystoimen palvelut tilanne ja kehitysnäkymät Sosiaali- ja terveyimen palvelut tilanne ja kehitysnäkymät Sosiaali- ja terveyspalvelut ryhmä Palvelujen nykytila, organisointi, palveluverkot ja henkilöstö Perveydenhuollon osalta selvitysalueen kunnat

Lisätiedot

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Lapset puheeksi Oulussa 6.5.2014 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Hyvinvointikuntayhtymän strategia Toimintaympäristössä, olosuhteissa ja tarpeissa tapahtuvat muutokset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa

Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa Loppuraportti, liite 2 23.6.215 Sisältö 1 Johdanto ja tiivistelmä 2 Palvelukohtaiset kehittämistoimet ja säästöpotentiaali Liitteet

Lisätiedot

Valtuustoseminaariin HTT Eero Laesterä

Valtuustoseminaariin HTT Eero Laesterä Valtuustoseminaariin 7.12.2011. HTT Eero Laesterä Aineistot: Tilastokeskuksen tiedonantajapalautteet 1997 2010 Kuntaliiton veromalli 8/2011, jota on käytetty arvion pohjana. Ristiinan omat arviot talouden

Lisätiedot

Rauman yleiskaavan strateginen osa

Rauman yleiskaavan strateginen osa KUNTATALOUSTARKASTELU Yhdyskuntarakenteen tiivistymisen ja hajautumisen vaikutukset sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kustannuksiin Rauman kaupunki Eriksson Arkkitehdit Oy A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Attendon lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta

Attendon lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta Attendo Oy 8.6.2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle viite: Lausuntopyyntönne 7.6.2016, HE 97/2016 Attendon lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6. Omistajaohjausryhmä 21.8. Yhtymähallitus 27.8. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Moisio & Oulasvirta Kuntien tehtävät Pohjoismaissa, eroja: Suomi : pienkuntavaltaisuudesta syntynyt tarve kuntayhtymille, erityisesti terveydenhuollossa Ruotsissa ja

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys järjestämisvaihtoehdotukset Kanta-Hämeen maakunnan kuntapäivä 2.4.2013 1 http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20120628kuntau/kriteerikartta

Lisätiedot

Perusturvan toimialan mahdollisuudet päästä tavoitteisiin alentaa kustannustasoa? Kaupunginvaltuuston talousseminaari Markus Hemmilä

Perusturvan toimialan mahdollisuudet päästä tavoitteisiin alentaa kustannustasoa? Kaupunginvaltuuston talousseminaari Markus Hemmilä Perusturvan toimialan mahdollisuudet päästä tavoitteisiin alentaa kustannustasoa? Kaupunginvaltuuston talousseminaari 19.9.2016 Markus Hemmilä Esityksen sisältö: Perusturvan kustannuskehitys vastauksia

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Sonkajärven kunta Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Hyväksytty Heinolan sosiaali- ja terveyslautakunnassa / 201 ja ympäristö- ja rakennuslautakunnassa / 201 Hyväksytty n hallituksessa / 201, PUITESOPIMUS 2016 SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja

Lisätiedot

KOKO KAUPUNKI 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN TA 2015 TA 2015 TA 2015 TA Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Muutos TA

KOKO KAUPUNKI 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN TA 2015 TA 2015 TA 2015 TA Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Muutos TA 51 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN KOKO KAUPUNKI Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 Muutos TA 2014 - Toimintatulot 3226 3659 4553 24,4 % 41,1 % Toimintamenot 13271 14777 17452 18,1 % 31,5 %

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

KARSTULA. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Toteuttajat: Medfiles Oy Proper Oy

KARSTULA. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Toteuttajat: Medfiles Oy  Proper Oy KARSTULA Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat Toteuttajat: Medfiles Oy www.medfiles.eu Proper Oy www.proper.fi Tausta Tässä raportissa tarkastellaan paljon erikoissairaanhoidon palveluita

Lisätiedot

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia Sote alueen valmistelevakokous 12.8.2014 Kainuun kokemuksia 2005 2013 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2013 Ivalo 625 km Kainuu 79975

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 5 400 KOTIHOITO: HOITOSUUNNITELMAN PIIRISSÄ OLEVAT Puumala Panostukset kokonaisuutena melko korkeat, mutta asiakasta kohden matalat Panostukset sekä kokonaisuutena

Lisätiedot

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssa 1.12.2014 HT Eero Laesterä Yleinen talous 3.12.2014 Copyright Perlacon Oy 2014 2 Kaikki yhteensä painokertoimin Painotettu Tasepohja Sij.

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 31.5.2015 Väestö 0,00 Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.448, josta Lieksassa 12.052, Nurmeksessa 8.049 ja Valtimolla 2.347 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.111. Toukokuussa Nurmeksen

Lisätiedot

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Sivu 1 / 6 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Aineisto Kustannusvertailussa mukana oleva aineisto on jaoteltu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon ja näiden

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kuntatalouden trendi. Oulun selvitysalue Heikki Miettinen

Kuntatalouden trendi. Oulun selvitysalue Heikki Miettinen Kuntatalouden trendi Oulun selvitysalue 2.12.2014 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot