HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset Sisältää muutokset, jotka astuvat voimaan Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä kasvatuksen ja opetuksen avulla. Tarkastelun kohteina ovat esimerkiksi kasvatus elämänkulussa, koulutus sekä yhteisöjen muutos- ja kehitysprosessit. Ilmiöitä tutkitaan yksilöllisistä ja yhteisöllisistä, sekä kulttuurisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista. Kasvatustieteiden koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija kehittyy kasvatustieteiden asiantuntijaksi, jolla on valmiuksia soveltaa ja tuottaa tietoa kasvatus-, koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä niiden uudistamisesta. Kasvatustieteiden koulutuksessa yli puolet opinnoista koostuu pääaineen opinnoista. Oman alan syvällinen hallinta ja osaaminen ovat siten kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkintojen ydin. Maisterin tutkinto Maisterin tutkinnon koulutus voi edetä suoraan kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon pohjalta järjestettävinä kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) maisteriopintoina. Kasvatustieteiden syventävät opinnot voi kuitenkin aloittaa, kun perus- ja aineopinnot on suoritettu, vaikka kandidaatin tutkinnon suorittaminen olisi sivuaineopintojen osalta kesken. Maisterin tutkinnon voi myös suorittaa erillisissä maisteriohjelmissa, joihin on oma valinta. Kasvatustieteen laitoksella on kaksi maisteriohjelmaa; Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma (ks. sekä Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma (ks. Maisteriopintojen tavoitteena on saavuttaa kasvatusalan akateeminen asiantuntijuus sekä hankkia valmiudet tieteellisiin jatko-opintoihin. Opintojen tavoitteena on omaksua hyvä kasvatustieteellinen tietoperusta ja tutkimusmenetelmien hallinta, hankkia valmiudet itsenäiseen tutkimustiedon tuottamiseen ja soveltamiseen sekä tieteelliseen viestintään. Maisteriopintojen pääaineopintoihin kuuluu 80 opintopisteen laajuiset syventävät opinnot, jotka koostuvat yhteisistä ja valinnaisista sisältöopinnoista, tutkimusmenetelmäopinnoista, pro gradu - tutkielmasta ja sen tekemistä tukevista seminaareista sekä harjoittelusta. Opiskelija voi valita joko yleiseen kasvatustieteeseen aikuiskasvatustieteeseen painottuvat opinnot seuraavilta painopistealueilta: Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri Opetus ja oppiminen. 1

2 Oppiminen työelämässä painopistealueen opintojen syventäminen jatkuu Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmassa. Maisteriopintoihin kuuluu pääaineopintojen lisäksi opiskeluun orientoivia opintoja, viestintäopintoja sekä vähintään 35 opintopisteen laajuisesti sivuaineopintoja ja/ vapaasti valittavia opintoja. Opintoihin on mahdollista sisällyttää opettajan pedagogisen kelpoisuuden antavat aikuisopetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (35 opintopistettä). Opintoihin on erillinen valinta, johon sisältyy soveltuvuuskoe. Maisterin tutkinnon opinnot 120 op Yleisopinnot 5 op YM 1. Henkilökohnen opintosuunnitelma (hops) 2 op YM 2. Kasvatustieteellinen kirjoittaminen 3 op Syventävät opinnot 80 op S 1. Eriytyvät sisältöopinnot op S 1.1. Orientoiva kirjallisuus 5 op S 1.2. Temaattinen kirjallisuus 5 op S 2. Valinnaiset sisältöopinnot 0-10 op Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri S 2.1. Koulutussosiologia ja politiikka 5 op S 2.2. Kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskuntahistoria 5 op S 2.3. Kasvatustieteellinen naistutkimus 5 op S 2.4. Verleva kasvatustiede (Comparative Education) 5 op S 2.5. Koulutuksen hallinta 5 op S 2.6. Aikuiskasvatuksen etiikka 5 op Opetus ja oppiminen S 2.7. Kasvatuspsykologinen tutkimus 5 op S 2.8. Yliopisto-opetuksen kehittäminen 5 op S 2.9. Organisaation oppiminen 5 op S Työn kehittämisotteet 5 op S 3. Tutkimusmenetelmäopinnot op Opintojaksoista S 3.1. ja S 3.2. suoritettava vähintään toinen. S 3.1. Kvalitatiivinen tutkimusote 5 op S 3.2. Monimuuttuja-analyysi 5 op S 3.3. Yhteiskuntatieteellinen tutkimusote 5 op S 3.4. Tieteenfilosofia II 5 op S 4. Pro gradu -tutkielma ja sen tekemistä tukevat seminaarit 40 op S 5. Harjoittelu 10 op Sivuaineopinnot ja/ vapaasti valittavat opinnot 35 op 2

3 YLEISOPINNOT YM 1. Henkilökohnen opintosuunnitelma (hops) 2 op Hops-työskentelyn tavoitteena on tukea opiskelijaa tarkoituksenmukaisten valintojen tekemisessä hänen asiantuntijuutensa kehittämisen ja kehittymisen kannalta. Hyväksytty-hylätty. I-osa: Edeltävät opinnot: Perusopinnot. Suositus: Suoritetaan syventävien opintojen aloittamista edeltävänä lukukautena viimeistään samana lukukautena kuin syventävät opinnot aloitetaan. II-osa: Edeltävät opinnot: Katso S 4. Pro gradu seminaari II. Suoritetaan viimeisen pro gradu seminaarin yhteydessä YM 2. Kasvatustieteellinen kirjoittaminen 3 op Opiskelija perehtyy tieteellisen kirjoittamisen ja julkaisemisen vaatimuksiin erilaisilla julkaisufoorumeilla ja saa valmiuksia tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. - Kniivilä, S., Lindblom-Ylänne, S. & Mäntynen, A. Tiede ja teksti. Tehoa ja toa tutkielman kirjoittamiseen WSOY. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa muun suoritettavan kirjallisuuden.. 3

4 SYVENTÄVÄT OPINNOT Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) syventävät opinnot 80 op Syventävien opintojen tavoitteena on kasvatustieteiden sisältöjen ja tieteellisten menetelmien hyvä tuntemus sekä valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen ja jatkuvaan opiskeluun. Syventävissä opinnoissa opiskelija voi keskittää opintonsa johonkin kasvatustieteellisen alan keskeiseen, tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti merkitykselliseen kokonaisuuteen. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa valmiuksia hankkia itsenäisesti tieteellistä tietoa, kykenee teoreettisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen erilaisissa kasvatuksen ja koulutuksen kehittämistehtävissä sekä saa valmiuksia toimia työelämässä oman alansa asiantuntijana ja kehittäjänä. Syventävien opintojen arvosana määräytyy opintojaksojen opintopistemäärillä painotetun keskiarvon perusteella asteikolla 1-5. Pro gradu -tutkielman arvosana ei vaikuta syventävien opintojen kokonaisarvosanaan. Opintojaksojen vastaavuuksista lukuvuosien tutkintovaatimuksiin löytyy tietoa Kasvatustieteen laitoksen intranetissä Almassa Edeltävät opinnot: Kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perus- ja aineopinnot S 1.1. Orientoiva kirjallisuus 5 op Opiskelija syventää yleisen kasvatustieteen ja/ aikuiskasvatustieteen klassisten teosten aihepiirien tuntemustaan. Valittava yksi kokonaisuus kirjallisuuslistalta. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri: 1. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri (kasvatustiede) - Husu, Sari. Michael Foucault. Mikrovalta, kasvatus ja normalisoituminen. Teoksessa Tapio Aittola (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita: uudesta kasvatussosiologiasta oppimisen kriittiseen tarkasteluun Gaudeamus. - Foucault, Michael. Tarkkailla ja rangaista / Otava. - Foucault's challenge: Discourse, knowledge, and power in education, toim. Thomas S. Popkewitz & Marie Brennan Teachers College Press. Luvut: Popkewitz T.S & Brennan, M.: Restructuring of Social and Political Theory in Education (s. 3-35); Simola, H., Heikkinen, S. & Silvonen, J.: A Catalog of Possibilities (s ); Gore, J.: Disciplining Bodies (s ) Joko - Foucault, Michael. Seksuaalisuuden historia Gaudeamus. Osat I Tiedontahto ja III Huoli itsestä. - Foucault, Michael: Tiedon arkeologia Vastapaino 2. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri (kasvatustiede) - Liljander, Juha-Pekka. Pierre Bourdieu. Valikoiva erottautuminen koulutuksessa. Teoksessa Tapio Aittola (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita: uudesta kasvatussosiologiasta oppimisen kriittiseen tarkasteluun Gaudeamus. - Bourdieu, Pierre & Wacquant, Loic J. D. Refleksiiviseen sosiologiaan: Tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta Joensuu University Press. - British Journal of Sociology of Education Volume 25 Number 4 September 2004 (Bourdieu - teemanumero). Verkossa 4

5 Joko - Bourdieu, Pierre: Järjen käytännöllisyys. Toiminnan teorian lähtökohtia Vastapaino. - Bourdieu, Pierre & Passeron, Jean-Claude: Reproduction in education, society and culture. 1990/1977. Sage. 3. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri: kasvatustieteellinen naistutkimus (kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede) - Skelton, Christine & Francis, Becky (2009): Feminism and The Schooloing Scandal. Routledge. - Mac an Ghaill, Maírtín (1994) The Making of Men: Masculinities, Sexualities and Schooling. Open University. - Skeggs, Beverley (1997) Formations of Class and Gender. Sage. - hooks, bell (2007) Vapauttava kasvatus. Kansanvalistusseura 4. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri (kasvatustiede) - Aries, Philippe. Centuries of Childhood Pimlico. / Random House. Tai ruotsinkielinen käännös - Aries, Philippe. Barndomens historia Gidlunds. - Ozment, Steven. Ancestors: The Loving Family in Old Europe Harvard University Press. - Pollock, Linda A. Forgotten Children: Parent-child relations from 1500 to Cambridge University Press. Luvut 1, 2 ja 7. - Hutton Patrick H., Ariès and the Politics of French Cultural History University of Massachusett Press. Luku Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri (aikuiskasvatustiede) - Habermas, Jürgen. Knowledge and Human interest Polity Press / 1978 Heinemann. - Mannheim, Karl. Ideology and utopia. An introduction to the sociology of knowledge Routledge - Dewey, John. Democracy and education. An introduction to the philosophy of education Free press. 6. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri (aikuiskasvatustiede) - Vygotsky, Lev S. Mind in society: the development of higher psychological processes Harvard University Press. - Wertsch, James V. Vygotsky and the social formation of mind Harvard University Press. - Perspectives on activity theory, toim. Yrjö Engeström, Reijo Miettinen & Raija-Leena Punamäki Cambridge university press. Opetus ja oppiminen: 7. Opetus ja oppiminen (kasvatustiede) - Vygotsky, Lev S Thought and language M.I.T. Press. suom. Vygotsky, Lev S. Ajattelu ja kieli Weilin & Göös. - Bruner, Jerome S. Actual Minds, Possible Worlds Harvard University Press. joko - Piaget, Jean. Language and thought of the child / Routledge & Kegan Paul. - Piaget, Jean. The development of thought: Equilibration of cognitive structures Blackwell / Viking Press. 8. Opetus ja oppiminen (kasvatustiede) - Herrnstein Richard J. & Murray, Charles. The Bell Curve: Intelligence and class structure in American Life / Free Press. - Gould, Stephen Jay. The Mismeasure of Man / Norton. 9. Opetus ja oppiminen (aikuiskasvatustiede) - Knowles, Malcolm. The adult learner. A neglected species / Gulf. - Freire, Paulo. Education for critical consciousness Continuum. - Mezirow, Jack. Transformative dimensions of adult learning JosseyBass. 5

6 10. Opetus ja oppiminen (aikuiskasvatustiede) - Bereiter, Carl. Education and mind in the knowledge age Erlbaum. - Wells, G. & Glaxton, G., eds. Learning for life in the 21 st century: Sociocultural perspectives on the future of Education Blackwell. - Yamazumi, K., Engeström, Y. & Daniels, H. eds. New learning challenges: Going beyond the industrial age system of school and work Kansai University Press. 11. Opetus ja oppiminen (aikuiskasvatustiede) - Schön, Donald A. The reflective practitioner. How professionals think in action / 1991 / Arena. - Zuboff, Shoshana. In the age of the smart machine: the future of work and power Basic Books. Tai vaihtoehtoisesti: Zuboff, Shoshana. Viisaan koneen aikakausi. Uusi tietotekniikka ja yritystoiminta Otava. (suositellaan englanninkielistä alkuperäisteosta) - Nonaka, Ikujiro & Takeuchi, Hirotaka. The knowledge-creating company. How Japanese companies create the dynamics of innovation Oxford University Press S 1.2. Temaattinen kirjallisuus 5 op Opiskelija syventää yleisen kasvatustieteen aikuiskasvatustieteen tietojaan analysoimalla kirjallisuutta, joka tukee syventävien opintojen tutkielman aihepiirin ja tutkimuksen teoreettisiin perusteisiin perehtymistä. Suoritettava kirjallisuus sovitaan seminaariohjaajan kanssa. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri: 1. Kansalaisuus, identiteetti ja sukupuoli - Harinen, Päivi. Valmiiseen tulleet. Tutkimus nuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta Nuorisotutkimusverkosto. - Tuomaala, Saara. Työtätekevistä käsistä puhksi ja kirjoittaviksi. Suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen Suomalaisen kirjallisuuden seura. - Gordon, Tuula, Holland, Janet & Lahelma, Elina. Making Spaces: Citizenship and difference in schools Macmillan, St. Martin s Press. - Nuoruuden vuosisata: Suomalaisen nuorison historia, toim. Sinikka Aapola & Mervi Kaarninen Suomalaisen kirjallisuuden seura. - Transforming a learning society. The case of Finland, toim. Ari Antikainen Peter Lang. - Hall, Stuart. Identiteetti Vastapaino. - Komulainen, Katri. Kotihiiriä ja ihmisiä: Retorinen minä naisten koulutusta koskevissa elämänkertomuksissa Joensuun yliopisto - Arnot, Madeleine. Reproducing gender? Essays on educational theory and feminist politics RoutledgeFalmer. 2. Historiallinen ja verleva kasvatus- ja koulutustutkimus - Verlevan tutkimuksen ulottuvuuksia, toim. Risto Alapuro & Ilkka Arminen WSOY. - Green, Andy. Education, globalization and the nation state Macmillan, Palgrave. - Jenks, Chris. Childhood Routledge. - Lönnqvist, Bo. Ting, rum och barn: Historiskantropologiska studier i kulturella gränser och gränsöverskridande Suomen Muinaismuistoyhdistys - Rahikainen, Marjatta. Centuries of Child Labour: European Experiences from the Seventeenth to the Twentieth Century Ashgate. 6

7 3. Koulutuspolitiikka ja koulutuksen hallinta - Power, Michael. The audit society: Rituals of verification Oxford University Press. - Olssen, Mark, Codd, John A. & O'Neill, Anne-Marie. Education policy: Globalization, citizenship and democracy Paul Chapman /SAGE. - Ball, Stephen J. Politics and policy making in education: Explorations in policy sociology Routledge. - Broadfoot, Patricia M. Education, assessment and society: A sociological analysis Open University Press. - Henry, Miriam, Lingard, Bob, Rizvi, Fazal & Taylor, Sandra. The OECD, globalization and education policy IAU Press. - Power, S., Edwards, T., Whitty, G., & Wigfall, V. (2002). Education and the middle class. Open University Press. - Taylor, S., Rizvi, F., Lingard, B., & Henry, M. (1997). Educational policy and the politics of change. Routledge. 4. Työn ja organisaation tutkimus - Workplace studies: Recovering work practice and informing system design, toim. Paul Luff, Jon Hindmarsh & Christian Heath Cambridge University Press. - Cognition and communication at work, toim. Yrjö Engeström & David Middleton Cambridge University Press. - Innovative forms of organizing: International perspectives, toim. Andrew Pettigrew Sage. 5. Toimijuus ja aikuiskasvatus joko - Spinosa, Charles, Flores, Fernando & Dreyfus, Hubert L. Disclosing new worlds. Entrepreneurship, Democratic Action and the Cultivation of Solidarity. 4. painos, MIT Press. - Twentieth century thinkers in adult and continuing education, toim. Peter Jarvis / Kogan Page. joko - Edwards, Richard & Usher, Robin. Globalisation and pedagogy: space, place and identity Routledge. - Usher, Robin & Bryant, Ian. Adult education as theory, practice and research. The captive triangle Routledge. joko - Sihvonen, Juha. Sivistystä kaikille vai valituille? Kansalaisopistotoiminnan kehitys vapaasta kansanvalistustyöstä maksupalveluun Tampereen yliopisto. - Suoranta, Juha & Salo, Petri. Sivistyksellinen aikuiskasvatus Kansanvalistusseura. 6. Aikuiskasvatuksen filosofia - Education, knowledge and truth: beyond the postmodern impasse, toim. David Carr Routledge. - Gadamer, H-J. Hermeneutiikka. Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa Vastapaino. - Burkitt, Ian. Bodies of thought. Embodiment, identity & Modernity Sage. joko - MacIntyre, Alasdair. Hyveiden jäljillä. Moraaliteoreettinen tutkimus Gaudeamus. - Wain, Kenneth. Philosophy of lifelong education Croom Helm. Opetus ja oppiminen: 7. Koti ja perhekasvatus joko - Värri, Veli-Matti. Hyvä kasvatus kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta / Tampere University Press. - Haverinen, Liisa & Martikainen, Marja. Rakas lapsi ei! Kodin kasvattava vuorovaikutus Helsingin yliopiston Kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksen julkaisuja Continuity and change in family relations: Theory, methods and empirical findings, toim. Rand D. Conger, Frederich O. Lorenz & K.A.S Wickrama Lawrence Erlbaum. Yksi osa sekä yhteenveto. 7

8 - Grolnick, Wendy S. The psychology of parental control. How wellmeant Parenting backfires Lawrence Erlbaum. Sekä erikseen sovittava perhetutkimuksen tematiikasta julkaistu väitöskirja Tai alan kansainvälisistä lehdistä artikkeleita n s. 8. Opetuksen tutkimus - Kansanen. Pertti. Opetuksen käsitemaailma PSkustannus. - Handbook of research on teaching, toim. Virginia Richardsson American Educational Research Association. 9. Oppiminen - The experience of learning. Implications for teaching and studying in higher education, toim. Ference Marton, Dai Hounsell & Noel Entwistle Scottish Academic Press. - Ongelmalähtöinen oppiminen. Uusi tapa oppia, toim. David Boud & Grahame Feletti Terra cognita. - Johnson, David W., Johnson, Roger T. & Holubec Edythe. Circles of Learning: Cooperation in the Classroom / Interaction Book Company. - Koschmann, Timothy. CSCL: Theory and Practice of an Emerging Paradigm Lawrence Erlbaum. - Kolb, David A. Experiential Learning: experience as the source of learning and development PrenticeHall. - Miettinen, Reijo. The concept of experiential learning and John Dewey s theory of reflective thought and action International Journal of Lifelong Education. Vol 19 (1), Verkossa: Yksilön kehitysprosessit - Cole, Michael. Cultural psychology: a once and future discipline Belknap Press of Harvard University Press. - Everyday cognition: its development in social context, toim. Barbara Rogoff & Jean Lave Harvard University Press. - Tennant, Mark & Pogson, Philip. Learning and change in the adult years. A developmental perspective JosseyBass. 11. Ammattien teoria ja ammattikasvatus - Konttinen, Esa. Perinteisesti moderniin. Professioiden yhteiskunnallinen synty Suomessa Vastapaino. - Michelsen, Karl-Erik. Viides sääty. Insinöörit suomalaisessa yhteiskunnassa Suomen historiallinen seura. - Ammattikorkeakoulupedagogiikka: ajankohsia puheenvuoroja, toim. Hannu Kotila Edita. 12. Yliopistopedagogiikka - D'Andrea, V. & Gosling, D., (2005). Improving Teaching and Learning in Higher Education. A whole institution approach. Buckingham: SRHE. Open University. - Hativa, N., & Goodyear, P. (ed.) (2002). Teacher Thinking, Beliefs and Knowledge in Higher Education. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers. - Perry, R. P., & Smart, J. C. (ed.) (2007). The Scholarship of Teaching and Learning in Higher Education: An Evidence-Based Perspective. Dordrecht: Springer. - Prosser, M. & Trigwell, K. (1999). Understanding learning and teaching. The experience in higher education Suffolk: Society for Research into Higher Education & Open University Press. -Tight, M. (ed.) (2004). The RoutledgeFalmer Reader in Higher Education. London: RoutledgeFalmer. + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus. 8

9 64343 S 2.1. Koulutussosiologia ja -politiikka 5 op Opiskelija perehtyy koulutuspolitiikan tutkimukseen sosiologisesta näkökulmasta ja käsitteen laajassa merkityksessä, jolloin kyse on yhtä hyvin koulutuspolitiikan teksteistä kuin koulutuspolitiikan viemisestä käytäntöön, niin politiikan retoriikoista kuin tekniikoistakin, politiikan toimijoista ja rakenteista, konteksteista ja vaikutuksista. Opintojakso on artikkeliseminaari, jossa oppimateriaalina ovat opettajan osoittamat artikkelit sekä yksi valinnainen teos seuraavista: - Whitty, Geoff. Making sense of education policy. Studies in the sociology and politics of education Paul Chapman. - Cervero, Ronald M., Wilson, Arthur L. & Associates. Power in Practice: Adult Education and the Struggle for Knowledge and Power in Society Jossey-Bass. - Olssen, M., O'Neill, A., & Codd, J. A. (2003). Education policy: Globalization, citizenship and democracy. Paul Chapman Publishing/SAGE. - Ball, S. J. (2006). Education policy and social class. RoutledgeFalmer. - Ozga, J. (1999). Policy research in educational settings: contested terrain. Open University Press. - Lauder, H., & Hughes, D. (1999). Trading in futures: Why markets in education don't work. Open University Press. - Dean, M. (1999). Governmentality. Power and rule in modern society. Sage. Opintojakso on myös osa Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelmaa S 2.2. Kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskuntahistoria 5 op Opiskelija perehtyy opintojaksossa kasvatuksen ja koulutuksen organisoitumisen historiaan ja siihen liittyneisiin toimijuuden tasoihin. Koulutuksen käytäntöjen historiaa tarkastellaan yhteiskuntatieteellisen ja kasvatustieteellisen käsitteistön poikkitieteellisen käsitteenmuodostuksen näkökulmasta. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kokonaisuuden seuraavasta kirjallisuudesta: - Steele, Tom (2007) Knowledge is Power! The Rise and Fall of European Popular Educational Movements, Peter Lang. - Houston, Robert A. Literacy in Early Modern Europe: Culture and Education painos, Longman. - Tuomaala, Saara (2004) Työtätekevistä käsistä puhksi ja kirjoittaviksi. Suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen Suomalaisen kirjallisuuden seura. - Heywood, Colin, A History of Childhood: Children and Childhood in the West from Medieval to Modern Times Polity. Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 2.2. Kasvatuksen historia. Opintojakson jo suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa uudelleen saaden suorituksesta opintopisteitä. 9

10 64345 S 2.3. Kasvatustieteellinen naistutkimus 5 op Opintojaksolla tutustutaan kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöitä analysoivan naistutkimuksen ja feministisen tutkimuksen käsitteistöön, menetelmiin ja tutkimusperinteeseen. Suoritettava kirjallisuus: - Davies, Bronwyn. Frogs and snails and feminist tales. Preschool children and gender Hampton Press/ 1989 Allen & Unwin. - Palmu, Tarja. Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä. Etnografia yläasteen äidinkielen oppitunneilla Helsingin yliopisto. Myös verkossa: sekä 3 artikkelia seuraavista: - Chapman, Valerie Lee (2002). Teaching as a Site of Re-presentation - Metaphors, Tropes and Texts - Reflective Practice, Jun2002, Vol. 3 Issue 2, p Davies, Bronwyn, Dormer, Suzy, Gannon, Sue, Laws, Cath, Rocco, Sharn, Lenz Taguchi, Hillevi & McCann, Helen Becoming Schoolgirls: the ambivalent project of subjectification. Gender and Education, Vol. 13, No Jones, Alison The limits of cross-cultural dialogue: Pedagogy, desire and absolution in the classroom. Educational Theory, Summer99, Vol. 49 Issue 3. - Keskitalo-Foley, Seija, Komulainen, Katri & Naskali, Päivi Yrittäjäminuuden sukupuoli koulutuksessa. Kasvatus 2/ Käyhkö, Mari Taipuisaksi ja puhtaaksi siivoojanaiseksi. Työläistyttöjen kasvatus ja moraalinen säätely toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Kasvatus 2/ Lahelma, Elina School Grades and Other Resources: The Failing Boys Discourse Revisited. Nordic Journal of Women s Studies (NORA), Vol. 13, No. 2, 78-89, November Laws, Catherine Poststructuralist writing at work. International Journal of Qualitative Studies in Education, Vol. 17, No. 1, January-February. - Lehtonen, Jukka Heteroita oomme kaikki? Kasvatuksen heteroseksuaalinen normi. Teoksessa Tomi Kiilakoski, Tuukka Tomperi & Marjo Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino. - Walkerdine, Valerie Reclassifying Upward Mobility: femininity and the neo-liberal subject. Gender and Education, Vol. 15, No. 3, September Öhrn, Elisabet Sukupuoli, luokka ja muutoksen esittäminen. Teoksessa Reetta Mietola, Elina Lahelma, Sirpa Lappalainen & Tarja Palmu (toim). Kohtaamisia kasvatuksen ja koulutuksen kentillä: erontekoja ja yhdessä tekemistä. Suomen Kasvatustieteellinen Seura, Kasvatusalan tutkimuksia

11 64346 S 2.4. Verleva kasvatustiede (Comparative Education) 5 op Opintojaksolla perehdytään kansainvälisen ja historiallisen verlun avulla eri kasvatus- ja koulutusnäkemysten sekä eri koulutusjärjestelmien kehitykseen ja nykytilanteeseen. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. - Nóvoa, António & Yariv-Mashal, Tali. Comparative Research in Education: a mode of governance or a historical journey? Comparative Education, vol. 30:4, s Verkossa - Luhman, Niklas & Schorr, Karl-Eberhard. Problems of reflection in the system of education Waxmann. - Crossley, Michael & Watson, Keith. Comparative and international research in education: Globalisation, context and difference RoutledgeFalmer. - Coben, Diana. Radical heroes: Gramsci, Freire and the polics of education Garland. - Discourse formation in comparative education, toim. Jürgen Schriewer Peter Lang. - Education and civic culture in post-communist countries, toim. Stephen Webber & Ilkka Liikanen Palgrave. - Distant alliances: Promoting education for girls and women in Latin America, toim. Regina Cortina & Nelly P. Stromquist RoutledgeFalmer. Opintojakso on myös osa Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelmaa S 2.5. Koulutuksen hallinta 5 op Opintojaksolla syvennetään tietämystä koulutuksen hallinnan, erityisesti arvioinnin, toimintamuodoista. Opiskelija valitsee kolme suoritettavaa teosta seuraavasti: joko - Morley, Louise. Quality and power in higher education SRHE & Open University Press. - Vendung, Evert. Public policy and program evaluation Transaction Publishers. sekä kaksi teosta seuraavista: - Raivola, Reijo. Tehoa vai laatua koulutukseen WSOY. - Jakku-Sihvonen, Ritva & Komulainen, Erkki. Perusopetuksen oppimistulosten meta-arviointi. Arviointi 1/2004. Opetushallitus. - Virtanen, Petri. Arviointi Edita. Opintojakso on myös osa Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelmaa. 11

12 64348 S 2.6. Aikuiskasvatuksen etiikka 5 op Opiskelija perehtyy koulutuksen ja työelämän eettisiin kysymyksiin. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. - Jarvis, Peter. Ethics and education for adults in a late modern society NIACE. - Arvot, moraali ja yhteiskunta, toim. Anna-Maija Pirttilä-Backman, Marja Ahokas, Liisa Myyry & Susanna Lähteenoja Gaudeamus. - Sihvola, Juha. Maailmankansalaisen etiikka Otava. - Siltala, Juha. Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun Otava S 2.7. Kasvatuspsykologinen tutkimus 5 op Opiskelija syventyy valitsemaansa kasvatuspsykologian osa-alueeseen sekä historiallisesti että ajankohsen tutkimuksen valossa. - Educational psychology. A Century of contributions, toim. Barry J. Zimmerman & Dale H. Schunk Lawrence Erlbaum Associates. Luvut 2,4,7 sekä Tomasello, Michael. The Cultural Origins of Human Cognition Harvard University Press. 12

13 64353 S 2.8. Yliopisto-opetuksen kehittäminen 5 op Opiskelija perehtyy yliopisto-opetuksen johtamiseen, hallintoon ja opetuksen laadunhallintaan. Hän saa valmiuksia opetussuunnitelmatyöhön, oppimisen ja opetuksen arviointiin sekä opetuksen laadun kehittämiseen. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden seuraavista: - Akateeminen opetussuunnitelmatyö, toim. Asko Karjalainen Oulun yliopisto, Opetuksen kehittämisyksikkö. Verkossa: - Biggs, John. Teaching for quality learning at university: What the student does. 2. painos, Open University Press and The Society for Research into Higher Education. - Biggs, J. & Tang, C. (2007). Teaching for Quality Learning at University. 3rd ed. SRHE. Open University Press. - Harvey, L. & Knight, P.T (1996). Transforming higher education. Ballmoor, Buckingham: SRHE & Open University Press. - Ramsden, P. (1998). Learning to lead in higher education. London : Routledge Falmer. + A 2.4. Opetus ja oppiminen yliopistossa S 2.9. Organisaation oppiminen 5 op Opintojaksolla perehdytään organisaation oppimista, tiedon ja osaamisen johtamista sekä organisaatioiden toimintavalmiuksia koskevaan teoreettiseen keskusteluun. Opiskelija valitsee kaksi suoritettavaa teosta seuraavista: - Argyris, Chris & Schön, Donald A. Organizational learning II: Theory, method, and practice Addison-Wesley. -Engeström, Y. From teams to knots: Activity-theoretical studies of collaboration and learning at work Cambridge University Press. -Gherardi, S. & Nicolini, D. Organizational knowledge: The texture of workplace learning London: Blackwell. Opintojakso on myös osa Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmaa. 13

14 64355 S Työn kehittämisotteet 5 op Opintojaksolla perehdytään työn kehittämisen otteiden historialliseen kehitykseen ja kehittämiseen perustuviin tutkimusmetodologioihin. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. - Development intervention. Actor and activity perspectives, toim. Tiina Kontinen Center for Activity Theory and Developmental Work Research / Institute [for] Development Studies. - Heckscher Charles, Maccoby, Michael, Ramirez, Rafael & Tixier, Pierre-Eric. Agents of change. Crossing the Post-Industrial Divide Oxford university press. - Participatory action research, toim. William Foote Whyte Sage. Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S Kehittämisinterventiot. Opintojakso on myös osa Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmaa S 3.1. Kvalitatiivinen tutkimusote 5 op Opintojaksolla syvennetään käsitystä erilaisista tutkimusasetelmista, tutkimuskysymyksen asettamisesta, aineiston valinnasta ja tuottamisesta, aineiston analysoinnista ja tulkinnasta sekä tutkimuksen kirjoittamisesta. - Clive, Seale; Gobo, Giampietro; Gubrium, Jaber F; and Silverman David (Eds.) Qualitative Research Practice Sage. (osin, opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa) - Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa muun suoritettavan kirjallisuuden. + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus. Suositus: Opintojakso suoritetaan ennen pro gradu seminaari I osallistumista sen aikana. Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 1 op. 14

15 64362 S 3.2. Monimuuttuja-analyysi 5 op Opiskelija syventää kvantitatiivisen tutkimuksen tekemisen toja perehtymällä monimuuttujaanalyysien tutkimuskäyttöön kasvatustieteissä. - Nummenmaa, Tapio, Konttinen, Raimo, Kuusinen, Jorma & Leskinen, Esko. Tutkimusaineiston analyysi WSOY. (osin, opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa) + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus. Opintojaksolle osallistuvien edellytetään hallitsevan kvantitatiivisen aineiston keruun ja analyysin sekä jonkin yleisen tilasto-ohjelman (esim. SPSS) perusteet. Edellytys: A 3.3. Kvantitatiivisen aineiston keruu ja analyysi -opintojakson arvosana vähintään 3. Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 1 op S 3.3. Yhteiskuntatieteellinen tutkimusote 5 op Opintojaksolla kehitetään yhteiskuntatieteellistä ajattelua sekä valmiuksia tehdä sosiologista, historiallista ja verlevaa tutkimusta. Opintojaksolla analysoidaan teorian, näkökulman, tutkimusmenetelmien, aineiston ja tulkintojen keskinäisiä suhteita ajankohsissa tutkimuksissa ja pohditaan erilaisten lähdeaineistojen käyttömahdollisuuksia. Opintojakso toteutetaan vaihtoehtoisina kursseina, joissa syvennytään johonkin metodologiseen lähestymistapaan, esimerkiksi etnografiaan, elämänhistoriaan dekonstruktioon. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus S 3.4. Tieteenfilosofia II 5 op Opiskelija syventää tietojaan kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologioiden tieteenfilosofisista oletuksista ja niiden merkityksestä tutkimuskäytännöissä sekä oppii arvioimaan kriittisesti tutkimuksen taustalla olevia tieteenfilosofisia oletuksia ja niiden merkityksiä. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. - von Wright, Georg H. Filosofisia tutkielmia Kirjayhtymä. - Popper, Karl R. Arvauksia ja kumoamisia Gaudeamus. - Trigg, Roger. Understanding Social Science: A philosophical introduction to the social sciences Blackwell. + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus. 15

16 64365 S 4. Pro gradu -tutkielma ja sen tekemistä tukevat seminaarit 40 op Pro gradu -tutkielma on opinnäyte, jonka tekemisen tavoitteena on opiskelijan tieteellisen ajattelun kehittäminen. Pro gradu -tutkielma voi olla osa laajempaa tutkimusprojektia opiskelija voi tutkia itse valitsemaansa ja perustelemaansa kasvatustieteellistä aihetta. Tutkielman tulee osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin sekä valittujen tutkimusmenetelmien hallintaa. Tutkimus tulee raportoida itsenäisesti tieteellisen argumentoinnin periaatteita noudattaen. Opinnäytteen laadintaprosessiin kuuluu aktiivinen osallistuminen tutkielman tekemistä tukevaan seminaarityöskentelyyn. Approbatur Laudatur. Pro gradu seminaari I:een osallistuminen edellyttää, että perus- ja aineopintojen lisäksi S 1.1. Orientoiva kirjallisuus (5 op) on suoritettu. Pro gradu seminaari II:een voi osallistua, kun pro gradu -seminaari I on suoritettu. Pro gradu seminaari II:een osallistuminen edellyttää lisäksi, että YM 2. Kasvatustieteellinen kirjoittaminen on suoritettu. Suositeltavaa on, että myös tutkimusmenetelmäopinnoista on suoritettu meneillään vähintään 5 op. Pro gradu seminaari III:een voi osallistua, kun pro gradu -seminaari II on suoritettu. Pro gradu seminaari III:een osallistuminen edellyttää lisäksi, että S 1.2. Temaattinen kirjallisuus on suoritettu. Suositeltavaa on, että myös tutkimusmenetelmäopinnoista on suoritettu meneillään vähintään 10 op. Pro gradu seminaari III on vapaaehtoinen, mikäli tutkielman on jättänyt tarkastettavaksi viimeistään sen opetusperiodin ensimmäisessä työn jätössä, jolla pro gradu -seminaari III käynnistyisi. Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 4 op. Vain pääaineopiskelijoille S 5. Harjoittelu 10 op Harjoittelun tavoitteena on tutustua kasvatus- ja koulutusalan työmarkkinoihin ja perehtyä oman alan työtehtäviin sekä soveltaa ja kehittää opintojen aikana hankittua osaamista. Tavoitteena on harjoittelun integroiminen osaksi opiskelijan muita opintoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Toteutus- ja työtavat Harjoittelu suoritetaan kolmen kuukauden kokopäiväisenä työskentelynä laitoksen hyväksymässä harjoittelupaikassa. Harjoittelusta laaditaan raportti esim. oppimispäiväkirjan muodossa. Harjoittelun jälkeen käydään palautekeskustelu harjoittelusta vastaavan kanssa. Oheismateriaalina on hyvä tutustua rekrytointipalveluiden harjoittelusivuihin ja sieltä löytyviin materiaaleihin. - Rekrytointipalvelut Harjoittelua ei arvioida. Harjoittelu rekisteröidään suoritetuksi palautekeskustelun jälkeen.. Vain pääaineopiskelijoille. Opiskelija, jolla on riittäväksi katsottava työkokemus kasvatus- ja koulutusalan tehtävissä, voi anoa vapautusta harjoittelusta ja korvata sen muilla kasvatustieteiden syventävien opintojen suorituksilla. 16

Tässä tiedostossa on lueteltuina vain ne maisterin tutkinnon opintojaksot, joihin on tullut muutoksia.

Tässä tiedostossa on lueteltuina vain ne maisterin tutkinnon opintojaksot, joihin on tullut muutoksia. HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lv 2005-2006 2007-2008 Muutokset tutkintovaatimuksiin. Muutokset

Lisätiedot

Käyttäytymistieteiden laitos. Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

Käyttäytymistieteiden laitos. Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 ja 2013-2014 Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

Lisätiedot

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja opetusohjelma lv

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja opetusohjelma lv HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset 2008 2011 ja opetusohjelma lv Maisterin tutkinnon opinnot

Lisätiedot

Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv

Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv 2008-2009 2009-2010 Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmassa koulutetaan työn ja oppimisen tutkijoita

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN LAITOS

KASVATUSTIETEEN LAITOS KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS TUTKINTOVAATIMUKSET KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNOT HUOM. Tutkintovaatimuksiin on tullut muutoksia. 1.8.2006 voimaan astuneet muutokset on merkitty

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus S 2.1. Koulutussosiologia ja -politiikka 5 op / 3 ov Tutkintovaatimukset lv 2005-2006 2007-2008:

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 2014-2015

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 2014-2015 Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 2014-2015 Tutkintovaatimusten

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset 2005-2008 ja opetusohjelma lv 2006-2007 opintojaksoitn Maisterin

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset 2005 2008 ja opetusohjelma lv 2007 2008 opintojaksoitn Maisterin

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten

Lisätiedot

VALTIO-OPPI 2015-2017

VALTIO-OPPI 2015-2017 VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi

Lisätiedot

Huom! Opetusohjelman tietoja päivitetään lukuvuoden aikana tarvittaessa. Tarkista opetustiedot WebOodista!

Huom! Opetusohjelman tietoja päivitetään lukuvuoden aikana tarvittaessa. Tarkista opetustiedot WebOodista! Huom! Opetusohjelman tietoja päivitetään lukuvuoden aikana tarvittaessa. Tarkista opetustiedot WebOodista! HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

Lisätiedot

KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA

KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA MobIT-tutkijaryhmä Miika Lehtonen, Hanna Mattila Heli Ruokamo, Hannakaisa Isomäki 14.10.2004 Kasvatustieteiden

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti 1 Tarkista opetussuunnitelmien sisällöt sekä opintojaksokuvaukset WebOodista. Muutoksia yleisissä tenteissä Yhteiskuntatieteiden laitoksen ja historia- ja maantieteiden laitoksen yleiset tentit yhdistyvät

Lisätiedot

Vokke päätösseminaari

Vokke päätösseminaari Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet Perusopinnot suoritettuaan opiskelija: - hahmottaa pedagogisia ilmiöitä erilaisista teoreettisista ja käytännöllisistä näkökulmista

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

6. Pro gradu -tutkielma ja seminaarit 40 op

6. Pro gradu -tutkielma ja seminaarit 40 op 6. Pro gradu -tutkielma ja seminaarit 40 op 3. Työn, organisaatioid. ja teknologian muutos 18 op 3.1 Työn, teknologian ja talouden kehitys 10 op 3.2 Työn ja yhteiskunnan tulevaisuuden mallit 8 op 2. Työhön

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon tutkintovaatimukset lv

Kandidaatin tutkinnon tutkintovaatimukset lv HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Kandidaatin tutkinnon tutkintovaatimukset lv 2005-2006 2007-2008 Muutokset tutkintovaatimuksiin. Muutokset

Lisätiedot

Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä

Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Kaisu Rättyä Itä-Suomen yliopisto Tero Juuti Tampereen teknillinen yliopisto Teoreettinen viitekehys kognitiiviskonstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan tiedon

Lisätiedot

KAIS002 Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteellinen aikuiskoulutuksen asiantuntijuus 4 op

KAIS002 Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteellinen aikuiskoulutuksen asiantuntijuus 4 op JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden laitos Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma 2012 2014 Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma kouluttaa asiantuntijoita, jotka kykenevät

Lisätiedot

Kurssi suoritetaan kahdessa osassa: artikkeliseminaarina sekä kirjallisuustenttinä.

Kurssi suoritetaan kahdessa osassa: artikkeliseminaarina sekä kirjallisuustenttinä. OPETUSSUUNNITELMA Naistutkimuksen maisteriohjelma 120 op Maisteriohjelman runkona toimii opintosuunnitelma, joka koostuu naistutkimuksen teorian, metodologian ja tasa-arvotyön opinnoista. Lisäksi opintoihin

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016 Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Oulun yliopisto VALTIO-OPPI 2012-2015

Oulun yliopisto VALTIO-OPPI 2012-2015 1 Oulun yliopisto VALTIO-OPPI 2012-2015 HUOM! Tutkintovaatimukset 2012-2015 on otettu käyttöön 1.9.2012 alkaen. Teoksia, jotka ovat poistuneet vaatimuksista ei voi tämän jälkeen enää tenttiä. Vanhojen

Lisätiedot

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot Opetussuunnitelma Luonnos 22.1.2014 JATKOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Yliopistotutkinnoista

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 3.6.2014 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU Nimi Opiskelijanumero KANDIDAATIN TUTKINTO (180 ) Terveystieteiden yhteiset innot 35 Yleiset valmiudet 10 TERY1 Orientoivat innot,

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP Oletko kiinnostunut politiikan ja vallan tutkimuksesta, poliittisista järjestelmistä ja poliittisen ajattelun kehityksestä? Valtio-opin opinnot tarjoavat perustietoja

Lisätiedot

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA?

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA? SUORITUSKAAVIOT VANHOILLE OPISKELIJOILLE päivitetty 28.8.13 (ennen vuotta 2012 opintonsa aloittaneet) MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN PERUSOPINNOT VANHAT VAATIMUKSET 2010 12 STYPP1A

Lisätiedot

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat. Hakijan päivä

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat. Hakijan päivä Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 13.11.2018 1 Oppiaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede Kandidaattiohjelma: 180 op, 3 vuotta (pääaineen

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen 1. lukuvuosi, syksy Orientoivat opinnot Orientaatio yliopisto-opiskeluun Hoitotieteen opintojen suunnittelu ja HOPS (jatkuu keväällä)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

POLKVS22: KANSAINVÄLISTEN SUHTEIDEN KIRJALLINEN HARJOITUS

POLKVS22: KANSAINVÄLISTEN SUHTEIDEN KIRJALLINEN HARJOITUS Tampereen Yliopisto POLKVS22: KANSAINVÄLISTEN SUHTEIDEN KIRJALLINEN HARJOITUS 5 op. Syksy 2016 Kevät 2017 Hannes Peltonen, PhD hannes.peltonen@staff.uta.fi Tavoitteet Perehtyminen kansainvälisten suhteiden

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Kasvatustieteiden perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuva kuva kasvatuksesta, oppimisesta, ja koulutuksesta eri aikoina,

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena

ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena http://collab0708.wordpress.com ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena Hankkeen esittelyä 4.9.2007 Essi Vuopala Paulina Melakari-Mustonen Mikä on ColLab hanke? ColLab hanke on Oulun yliopiston

Lisätiedot

Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka

Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka 1 Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka 21.11.2017 Kuva: Hanna Vilkka, Kivimuseo, Vapriikki 2 Lue: Ammattikasvatuksen aikauskirja Kasvatus & Aika Kasvatus-lehti Aikuiskasvatus-lehti Journal of Education

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual

Lisätiedot