Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 2014-2015"

Transkriptio

1 Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille Tutkintovaatimusten voimassaoloa jatkettu lukuvuodelle tiedekuntaneuvoston päätöksen ( ) mukaisesti. Sisältää lukuvuoden aikana tehdyt tarkennukset sekä muutokset, jotka astuvat voimaan Kasvatustieteet tutkivat ihmisten kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä kasvatuksen ja opetuksen avulla. Kasvatustieteiden koulutuksessa näitä ilmiöitä tarkastellaan sekä yleisen kasvatustieteen että aikuiskasvatustieteen näkökulmasta yksilöllisistä, yhteisöllisistä, kulttuurisista ja yhteiskunnallisista lähtökohdista. Kasvatustieteiden koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija kehittyy kasvatustieteiden asiantuntijaksi, jolla on valmiuksia soveltaa ja tuottaa tietoa kasvatus-, koulutus- ja kehittämistoiminnasta. Kasvatustieteiden koulutuksessa edistetään tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sukupuolitietoisuutta. Maisterin tutkinto Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon pohjalta edetään pääsääntöisesti suoraan kasvatustieteiden maisteriopintoihin. Kasvatustieteiden syventävät opinnot voi kuitenkin aloittaa, kun kasvatustieteiden perus- ja aineopinnot on suoritettu, vaikka kandidaatin tutkinnon suorittaminen olisi muiden opintojen osalta kesken. Maisterin tutkinnon opintojen tavoitteena on saavuttaa oman alan syvällinen hallinta ja osaaminen. Tavoitteena on myös, että opiskelija saavuttaa valmiuksia itsenäiseen ja kriittiseen tieteellisen tiedon hankkimiseen ja tieteelliseen viestintään sekä kykenee teoreettisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija hankkii valmiuksia toimia työelämässä oman alansa asiantuntijana ja kehittäjänä. Maisterin tutkinto antaa opiskelijalle edellytykset tieteellisiin jatko-opintoihin. Maisteriopintojen pääaineopintoihin kuuluu 85 opintopisteen laajuiset syventävät opinnot, jotka koostuvat eriytyvistä ja valinnaisista sisältöopinnoista, tutkimusmenetelmäopinnoista, pro gradu -tutkielmasta ja sen tekemistä tukevista seminaareista sekä harjoittelusta. Opiskelija voi halutessaan suuntautua opinnoissaan yleiseen kasvatustieteeseen tai aikuiskasvatustieteeseen ja valita opintoja seuraavilta painopistealueilta: Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri Oppiminen ja opetus Oppiminen työelämässä. Opiskelija voi edellytykset täyttäessään ja niin halutessaan saada tutkintotodistukseensa maininnan suuntautumisesta yleiseen kasvatustieteeseen tai aikuiskasvatustieteeseen. 1

2 Maisterin tutkintoon kuuluu pääaineopintojen lisäksi opiskeluun orientoivia opintoja, viestintäopintoja sekä sivuaineopintoja ja/tai vapaasti valittavia opintoja (30 opintopistettä). Maisterin tutkinnon opinnot 120 op Yleisopinnot 5 op YM 1. Henkilökohtainen opintosuunnitelma (hops) 2 op YM 2. Tieteellinen kirjoittaminen II 3 op Syventävät opinnot 85 op S 1. Eriytyvät sisältöopinnot 10 op S 1.1. Orientoiva kirjallisuus 5 op S 1.2. Temaattinen kirjallisuus 5 op S 2. Valinnaiset sisältöopinnot 5 / 10 op * Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri S 2.1. Koulutussosiologia ja politiikka 5 op S 2.2. Koulutus, sukupuoli ja valta 5 op S 2.3. Comparative and international education 5 op S 2.4. Koulutuksen hallinta 5 op Oppiminen ja opetus S 2.5. Oppiminen ja kehitys: yksilölliset erot 5 op S 2.6. Oppiminen ja kehitys: sosiaalinen vuorovaikutus 5 op S 2.7. Yliopisto-opetuksen ja -oppimisen arviointi 5 op S 2.8. Kasvatuksen, koulutuksen ja työelämän etiikka 5 op Oppiminen työelämässä S 2.9. Organisational learning 5 op S Approaches to work development 5 op S Oppiminen työelämässä painopistealueen vaihtuva opintojakso 5 op S 3. Tutkimusmenetelmäopinnot 10 / 15 op* Opintojaksoista S 3.2. ja S 3.3. suoritettava vähintään toinen. S 3.1. Tieteenfilosofia II 5 op S 3.2. Kvalitatiivinen tutkimusote II 5 op S 3.3. Kvantitatiivinen tutkimusote II 5 op S 3.4. Tutkimusmenetelmien vaihtuva opintojakso 5 op S 4. Pro gradu -tutkielma ja sen tekemistä tukevat seminaarit 45 op S 5. Harjoittelu 10 op Sivuaineopinnot ja/tai vapaasti valittavat opinnot 30 op (Maisterin tutkinnossa ei edellytetä sivuainekokonaisuuden suorittamista.) 2

3 *Opiskelija voi valita, suorittaako hän syventäviin opintoihin S 2. Valinnaisia sisältöopintoja 10 op ja S 3. Tutkimusmenetelmäopintoja 10 op vai S 2. Valinnaisia sisältöopintoja 5 op ja S 3. Tutkimusmenetelmäopintoja 15 op. ** Opiskelija voi halutessaan valita S 2. Valinnaisiin sisältöopintoihin seuraavia opintojaksoja myös ruotsinkielisestä pedagogik (allmän och vuxenpedagogik) koulutuksesta: F 2.2. Interaktion och påverkan i mediesamhället 5 sp F 2.3. Utbildning och social rättvisa 5 sp F 2.4. Modernitet och självidentitet 5 sp YLEISOPINNOT YM 1. Henkilökohtainen opintosuunnitelma (hops) 2 op (WebOodin tunniste 64045) YM 1. Individuell studieplan YM 1. Individual study plan Hops-työskentelyn tavoitteena on tukea opiskelijaa tarkoituksenmukaisten valintojen tekemisessä hänen asiantuntijuutensa kehittämisen ja kehittymisen kannalta. Lisäksi tavoitteena on selkiyttää ja vahvistaa opiskelijan vähitellen muodostuvaa kasvatusalan asiantuntijuutta. Ajoitus Hops-työskentely koostuu kahdesta osasta seuraavasti: I-osa: orientoiva osa (1 op) Suositellaan suoritettavaksi syventävien opintojen aloittamista edeltävänä lukukautena tai viimeistään samana lukukautena kun syventävät opinnot aloitetaan. I-osa tulee olla suoritettuna ennen S 4. Pro gradu seminaari I aloittamista. II-osa: portfolio-osa (1 op) Suoritetaan viimeisen pro gradu -seminaarin yhteydessä. Hyväksytty-hylätty. I-osa: Perusopinnot. Lisäksi suositellaan, että aineopinnot olisivat valmiit lukuun ottamatta A 4. Kandidaatin tutkielma ja sen tekemistä tukeva seminaari opintojaksoa. II-osa: Katso S 4. Pro gradu seminaari II tai III. 3

4 YM 2. Tieteellinen kirjoittaminen II 3 op (64046) YM 2. Att skriva vetenskapliga texter II YM 2. Scientific writing II Opiskelija perehtyy tieteellisen kirjoittamisen ja julkaisemisen vaatimuksiin erilaisilla julkaisufoorumeilla ja saa valmiuksia tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. Kniivilä, S., Lindblom-Ylänne, S., & Mäntynen, A. (2007). Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. WSOY. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa muun suoritettavan kirjallisuuden. Perus- ja aineopinnot (aineopintojen A 4. Kandidaatin tutkielma ja sen tekemistä tukeva seminaari saa olla kesken). Opintojakso tulee olla suoritettuna ennen S 4. Pro gradu seminaari II aloittamista. Kohderyhmä Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutuksen ja Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelman pääaineopiskelijat. Lisätiedot Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa YM 2. Kasvatustieteellinen kirjoittaminen. Opintojakson YM 2. Kasvatustieteellinen kirjoittaminen suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa YM 2. Tieteellinen kirjoittaminen II. 4

5 SYVENTÄVÄT OPINNOT Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) syventävät opinnot 85 op (64360) Fördjupade studier i allmän och vuxenpedagogik Advanced studies in educational sciences Syventävien opintojen tavoitteena on, että opiskelija syventää oman alansa hallintaa ja osaamista. Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa valmiuksia itsenäiseen ja kriittiseen tieteellisen tiedon hankkimiseen ja tieteelliseen viestintään sekä kykenee teoreettisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija hankkii valmiuksia toimia työelämässä oman alansa asiantuntijana ja kehittäjänä. Syventävien opintojen arvosana määräytyy opintojaksojen opintopistemäärillä painotetun keskiarvon perusteella asteikolla 1-5. Pro gradu -tutkielman arvosana ei vaikuta syventävien opintojen kokonaisarvosanaan. Kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perus- ja aineopinnot. A 4. Kandidaatin tutkielma tulee olla jätetty viralliseen tarkastukseen ennen syventäviä opintoja (lukuun ottamatta S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojaksoa). Lisätiedot Sivuaineopiskelijoille syventävät opinnot 30 op. 5

6 S 1.1. Orientoiva kirjallisuus 5 op (64375) S 1.1. Orienterande litteratur S 1.1. Orientation literature Opiskelija syventää yleisen kasvatustieteen ja/tai aikuiskasvatustieteen teoreettista tietämystään. Valittava yksi kokonaisuus kirjallisuuslistalta. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri Kokonaisuus 1: Bourdieu, P., & Wacquant, L. (1995). Refleksiiviseen sosiologiaan: tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta. Joensuu University Press. / Bourdieu, P., & Wacquant, L. (1992). Invitation to reflexive sociology. University of Chicago Press. Foucault, M. (2005). Tarkkailla ja rangaista. Otava. / Foucault, M. (1977). Discipline and punish. Penguin Books. Lisäksi opiskelija valitsee toisen teoksista: Grenfell, M., & James, D. (1998 / elektroninen 2005). Bourdieu and education: Acts of practical theory. Routledge. (opiskelija voi valita osan II luvuista 4-7 luettavaksi vain yhden) Jardine, G. M. (2005). Foucault and education. Peter Lang. Kokonaisuus 2: Anthias, F., & Lloyd, C. (Eds.). (2002). Rethinking anti-racism from theory to practice. Routledge. Davies, B. (2007). Judith Butler in conversation: Analyzing the texts and talk of everyday life. Routledge. Kuortti, J., & Lehtonen, M., & Löytty, O. (Toim.). (2007). Kolonialismin jäljet. Keskustat, periferiat ja Suomi. Gaudeamus. Spivak, G. C. (1996). Maailmasta kolmanteen. Vastapaino. / Spivak, G. C. (1987). Entering the third world. In book: Spivak, G. C. In other worlds: essays in cultural politics. Routledge. Opetus ja oppiminen Kokonaisuus 3: Nuthall, G. A. (2005). The cultural myths and realities of classroom teaching and learning: A personal journey. Teachers College Record, 107(5), Piaget, J. (1959 / 1932). Language and thought of the child. Routledge & Kegan Paul. 6

7 Sfard, A. (2008). Thinking as communicating: Human development, the growth of discourses, and mathematizing. Cambridge University Press. (sivut 1-162, ) Vygotsky, L. S. (1982). Ajattelu ja kieli. Weilin & Göös. / Vygotsky, L. S. (1967). Thought and language. MA: MIT. Kokonaisuus 4: Pinker, S. (2003). The blank slate: The modern denial of human nature. Viking Penguin. Posner, M. I., & Rothbart, M. K. (2007). Educating the human brain. American Psychological Association. (kappaleet 1-6 ja 10) Sousa, D. (Ed.). (2010). Mind, brain, & education: Neuroscience implications for the classroom. Solution Tree. Oppiminen työelämässä Kokonaisuus 5: Dewey, J. (1997). Democracy and education: An introduction to the philosophy of education. Free Press. Freire, P. (1974). Education for critical consciousness. Sheed & Ward. Vygotski, L. S. (1978). Mind in society: The development of higher psychological processes. Harvard University Press. Lisäksi opiskelija valitsee toisen teoksista: Mezirow, J. (1991). Transformative dimensions of adult learning. JosseyBass. Schön, D. A. (1995). Reflective practitioner: How professionals think in action. Arena. Kokonaisuus 6: Dochy, F., Gijbels, D., Segers, M., & Van den Bossche P. (Eds.). (2011). Theories of learning for the workplace: Buiding blocks for training and professional development programmes. Routledge. Illeris, K. (Ed.). (2008). Contemporary theories of learning: Learning theorists in their own words. Routledge. Sannino, A., Daniels, H., & Gutierrez, K. (Eds.). (2009). Learning and expanding with activity theory. Cambridge University Press. Perus- ja aineopinnot (aineopintojen A 4. Kandidaatin tutkielma ja sen tekemistä tukeva seminaari saa olla kesken). Opintojakso suositellaan suoritettavaksi ennen muiden syventävien opintojen aloittamista. Opintojakso tulee olla suoritettuna ennen S 4. Pro gradu seminaari I aloittamista. 7

8 S 1.2. Temaattinen kirjallisuus 5 op (64376) S 1.2. Tematisk litteratur S 1.2. Thematic literature Opiskelija syventää yleisen kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen tietojaan analysoimalla kirjallisuutta, joka tukee syventävien opintojen tutkielman aihepiirin ja tutkimuksen teoreettisiin perusteisiin perehtymistä. Opintojaksosta vastaava pro gradu seminaariohjaaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden (osin seuraavista teoksista): Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri Apple, M. W., Ball, S. J., & Gandin, L. A. (Eds.). (2010). The Routledge international handbook of the sociology of education. Routledge. Lingard, B., & Ozga, J. (Eds.). (2007). The RoutledgeFalmer reader in education policy and politics. Routledge. Skelton, C., Francis, B., & Smulyan, L. (Eds.). (2006). Sage handbook of gender and education. Sage. Oppiminen ja opetus Järvelä, S. (Ed.). (2011). Social and emotional aspects of learning. Elsevier. Richardsson, V. (Ed.). (2001). Handbook of research on teaching. American Educational Research Association. Sawyer, K. R. (Ed.). (2006). Cambridge handbook of the learning sciences. Cambridge University Press. Oppiminen työelämässä Daniels, H., Edwards, A., Engeström, Y., Gallagher,T., & Ludvigsen, S. R. (Eds.). (2010). Activity theory in practice: Promoting learning across boundaries and agencies. Routledge. Malloch, M., Cairns, L., Evans, K., & O Connor, B. N. (Eds.). (2011). The Sage handbook of workplace learning. Sage. Perus- ja aineopinnot + S 1.1. Orientoiva kirjallisuus. Opintojakso tulee olla suoritettuna ennen S 4. Pro gradu seminaari III aloittamista. Kohderyhmä Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutuksen pääaineopiskelijat. 8

9 S 2.1. Koulutussosiologia ja -politiikka 5 op (64377) S 2.1. Utbildningssociologi och -politik S 2.1. Sociology and politics of education Opiskelija perehtyy koulutuspolitiikan tutkimukseen sosiologisesta näkökulmasta ja käsitteen laajassa merkityksessä, jolloin kyse on yhtä hyvin koulutuspolitiikan teksteistä kuin koulutuspolitiikan viemisestä käytäntöön, niin politiikan retoriikoista kuin tekniikoistakin, politiikan toimijoista ja rakenteista, konteksteista ja vaikutuksista. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Ball, S. J. (2006). Education policy and social class. RoutledgeFalmer. Cervero, R. M., Wilson, A. L., & associates. (2000). Power in practice: Adult education and the struggle for knowledge and power in society. Jossey-Bass. Dean, M. (1999). Governmentality. Power and rule in modern society. Sage. Lauder, H., & Hughes, D. (1999). Trading in futures: Why markets in education don't work. Open University Press. Lehtisalo, L., & Raivola, R. (1999). Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle. WSOY. Olssen, M., O'Neill, A., & Codd, J. A. (2003). Education policy: Globalization, citizenship and democracy. Paul Chapman Publishing / Sage. Ozga, J. (1999). Policy research in educational settings: Contested terrain. Open University Press. Whitty, G. (2002). Making sense of education policy. Studies in the sociology and politics of education. Paul Chapman. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu 9

10 S 2.2. Koulutus, sukupuoli ja valta 5 op (64378) S 2.2. Pedagogik, kön och makt S 2.2. Education, gender and power Opiskelija tutustuu koulutuksen, sukupuolen ja vallan kysymyksiin feministisen tutkimuksen käsitteistöstä, menetelmistä ja tutkimusperinteestä ammentaen. Kirjallisuus: tai Koivunen A., & Liljeström, M. (Toim.). (1996). Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Vastapaino. Ojala, H., Palmu, T., & Saarinen, J. (Toim.). (2009). Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa. Vastapaino. Lisäksi yksi teos seuraavista: Davies, B. (2003). Frogs and snails and feminist tales. Preschool children and gender. Hampton press. hooks, b. (2007). Vapauttava kasvatus. Kansanvalistusseura. Melby, K., Ravn, A-B., & Carlsson Wetterberg, C. (Eds.). (2008). Gender equality and welfare politics in Scandinavia: The limits of political ambition? The Policy Press. Lather, P. (1991). Getting smart. Feminist research and pedagogy within/in the postmodern. Routledge. Reay, D., David, M. E., & Ball, S. (2005). Degrees of choice. Class, race, gender and higher education. Trentham Books. Skeggs, Beverley. Formations of class and gender. Becoming respectable Sage. Skelton, C., & Francis, B. (2009). Feminism and the schooling scandal. Routledge. Youdell, D. (2006). Impossible bodies, impossible selves: Exclusions and student subjectivities. Springer. Lisäksi opettajan kanssa sovitut kolme artikkelia. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu 10

11 Lisätiedot Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 2.3. Kasvatustieteellinen naistutkimus. Opintojakson S 2.3. Kasvatustieteellinen naistutkimus suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa S 2.2. Koulutus, sukupuoli ja valta. S 2.3. Comparative and international education 5 op (64379) S 2.3. Vertaileva ja kansainvälinen kasvatustiede S 2.3. Komparativ och internationell pedagogik Objective Through historical and international comparison, students will be introduced to different understandings of education, and their development and present situation, and to different understandings of educational systems, and their development and present situation. Study materials and literature The teacher in charge will inform the students of the required literature. Ahmed, S. (2000). Strange encounters. Embodied others and post-colonialism. Routledge. Cortina, R., & Stromquist, N. P. (Eds). (2000). Distant alliances: Promoting education for girls and women in Latin America. RoutledgeFalmer. Crossley, M., & Watson, K. (2003). Comparative and international research in education: Globalisation, context and difference. RoutledgeFalmer. Jonasson, J. T. (2003). Does the state expand schooling? A study based on five Nordic Countries. Comparative Education Review, vol 47, no. 2, May 2003, Luhman, N., & Schorr, K-E. (2000). Problems of reflection in the system of education. Waxmann. Manzon, M. (2011). Comparative education: The construction of a field. Comparative Education Research Centre, The University of Hong Kong. Morgan, W. J. (2005). Local knowledge and globalisation: Are they compatible? In C. Cullingford & S. Gunn. (Eds.) Globalisation, education and culture shock. Ashgate. Nóvoa, A., & Yariv-Mashal, T. (2003). Comparative research in education: A mode of governance or a historical journey? Comparative Education, vol. 30:4, Schriewer, Jürgen (Ed.). (2000). Discourse formation in comparative education. Lang. Webber, S., & Liikanen, I. (Eds.). (2001). Education and civic culture in post-communist countries. Palgrave. Evaluation Preceding studies Basic and subject studies (it is required that A 4. Bachelor s thesis has been handed in for evaluation). It is also recommended that S 1.1. Orientoiva kirjallisuus has been completed. Other information The course is equivalent to the course S 2.4. Vertaileva kasvatustiede (Comparative education) in the degree requirements for the academic years Students who have completed the course S 2.4. Vertaileva kasvatustiede (Comparative education) may not complete the course S 2.3. Comparative and international education. 11

12 S 2.4. Koulutuksen hallinta 5 op (64381) S 2.4. Utbildningsstyrning S 2.4. Governance in education Opiskelija syventää tietämystään koulutuksen hallinnan, erityisesti arvioinnin, toimintamuodoista. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Jakku-Sihvonen, R., & Komulainen, E. (2004). Perusopetuksen oppimistuloksien metaarviointi. Arviointi 1/2004. Opetushallitus. Ozga, J., Dahler-Larsen, P., Segerholm, C., & Simola H. (Eds.). (2011) Fabricating quality in education: Data and governance in Europe. Routledge. Vendung, E. (1997). Public policy and program evaluation. Transaction Publishers. Virtanen, P. (2007). Arviointi. Edita. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu S 2.5. Oppiminen ja kehitys: yksilölliset erot 5 op (64382) S 2.5. Lärande och utveckling: individuella skillnader S 2.5. Learning and development: individual differences Opiskelija syventyy oppimista koskevaan tutkimukseen, erityisesti motivaation, emootioiden ja kognitiivisten prosessien näkökulmasta. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Bjorklund, D. F., & Pellegrini, E. D. (2002) The origins of human nature: Evolutionary developmental psychology. American Psychological Association. Silvia, P. J. (2006). Exploring the psychology of interest. Oxford University Press. Yun Dai, D., & Sternberg, R. J. (2004). Motivation, emotion, and cognition: Integrative perspectives on intellectual functioning and development. Routledge. 12

13 Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu. S 2.6. Oppiminen ja kehitys: sosiaalinen vuorovaikutus 5 op (64383) S 2.6. Lärande och utveckling: social interaktion S 2.6. Learning and development: social interaction Opiskelija syventyy oppimista koskevaan tutkimukseen, erityisesti vuorovaikutuksen näkökulmasta. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Enfield, N., & Levinson, S. (Eds.). (2006). Roots of human sociality: Culture, cognition and interaction. Berg. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu. S 2.7. Yliopisto-opetuksen ja -oppimisen arviointi 5 op (64384) S 2.7. Utvärdering av undervisning och lärande vid universitetet S 2.7. Assessing teaching and learning at university Opiskelija perehtyy yliopisto-opetusta ja oppimisen arviointia koskeviin tutkimuksiin ja erityisesti siihen, miten arvioinnilla voidaan edistää oppimisen laatua. Hän saa valmiuksia opetussuunnitelmatyöhön, oppimisen ja opetuksen laadun arviointiin sekä erilaisten arviointimenetelmien kriittiseen pohdintaan. Lindblom-Ylänne, S., & Nevgi, A. (Toim.). (2009). Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro. (luvut 3, 7, 8 ja 19) opettajan osoittama artikkelikokoelma Perus- ja aineopinnot (A 4. Kandidaatin tutkielma tulee olla jätetty viralliseen tarkastukseen) + A 2.4. Oppiminen yliopistossa. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu. Lisätiedot 13

14 Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 2.8. Yliopistoopetuksen kehittäminen. Opintojakson S 2.8. Yliopisto-opetuksen kehittäminen suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa S 2.7. Yliopisto-opetuksen ja -oppimisen arviointi. S 2.8. Kasvatuksen, koulutuksen ja työelämän etiikka 5 op (64385) S 2.8. Etik i fostran, utbildning och arbetsliv S 2.8. Ethics of teaching, education and the working life Opiskelija perehtyy etiikan keskeisiin näkökulmiin sekä kasvatuksen, koulutuksen ja työelämän eettisiin kysymyksiin. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Helkama, K. (2009). Moraalipsykologia. Hyvän ja pahan tällä puolen. Edita. Jarvis, P. (1997). Ethics and education for adults in a late modern society. Niace. Pirttilä-Backman, A-M., Ahokas, M., Myyry, L., & Lähteenoja, S. (Toim.). (2005). Arvot, moraali ja yhteiskunta. Gaudeamus. Sihvola, J. (2004). Maailmankansalaisen etiikka. Otava. Siltala, J. (2004). Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Otava. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus -opintojakso suoritettu Lisätiedot Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 2.6. Aikuiskasvatuksen etiikka. Opintojakson S 2.6. Aikuiskasvatuksen etiikka suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa S 2.8. Kasvatuksen, koulutuksen ja työelämän etiikka. 14

15 S 2.9. Organisational learning 5 op (64386) S 2.9. Organisaation oppiminen S 2.9. Lärande inom organisationen Objective The course gives a comprehensive introduction to the theory of expansive learning, its applications in various organizations and work settings, and challenges for its future development. Study materials and literature The teacher in charge will inform the students of the required literature. Engeström, Y. (2008). From teams to knots: Activity-theoretical studies of collaboration and learning at work. Cambridge University Press. Engeström, Y., & Sannino, A. (2010). Studies of expansive learning: Foundations, findings and future challenges. Educational Research Review, 5, Evaluation Preceding studies Basic and subject studies (it is required that A 4. Bachelor s thesis has been handed in for evaluation). It is also recommended that S 1.1. Orientoiva kirjallisuus has been completed. 15

16 S Approaches to work development 5 op (64387) S Työn kehittämisotteet S Tillvägagångssätt i arbetsutveckling Objective With the help of classic and contemporary literature in activity theory and related fields, the course defines the concepts of development, work and intervention through the history of developmental interventions in work activities. Study materials and literature The teacher in charge will inform the students of the required literature. Lewin, K. (1999). Group decision and social change. In M. Gold (Ed.). The complete social scientist: A Kurt Lewin Reader. American Psychological Association. McIntyre, A. (2008). Participatory action research. Sage. Sannino, A., & Sutter, B. (Eds.). (2011). Cultural-historical activity theory and interventionist methodology: Classical legacy and contemporary developments. Special issue of Theory & Psychology, 21(5). Evaluation Preceding studies Basic and subject studies (it is required that A 4. Bachelor s thesis has been handed in for evaluation). It is also recommended that S 1.1. Orientoiva kirjallisuus has been completed. Other information The course is equivalent to the course S Kehittämisinterventiot in the degree requirements for the academic years Students who have completed the course S Kehittämisinterventiot may not complete the course S Approaches to work development. S Oppiminen työelämässä -painopistealueen vaihtuva opintojakso 5 op (64388) S Alternerande kurs från tyngdpunktsområdet Lärande i arbetslivet S Alternating course within the focus area Learning in working life Opintojakso toteutetaan vaihtuvina kursseina painopistealueelta Oppiminen työelämässä. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. 16

17 Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus opintojakso suoritettu. Katso opetusohjelmasta mahdolliset tarkemmat tiedot vaadittavista edeltävistä opinnoista. S 3.1. Tieteenfilosofia II 5 op (64391) S 3.1. Vetenskapsfilosofi II S 3.1. Philosophy of science II Opiskelija syventää tietojaan kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologioiden tieteenfilosofisista oletuksista ja niiden merkityksestä tutkimuskäytännöissä sekä oppii arvioimaan kriittisesti tutkimuksen taustalla olevia tieteenfilosofisia oletuksia ja niiden merkityksiä. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Popper, K. R. (1995, myös muut painokset käyvät). Arvauksia ja kumoamisia. Gaudeamus. Trigg, R. (2001). Understanding social science: A philosophical introduction to the social sciences. Blackwell. von Wright, G. H. (1985, myös muut painokset käyvät). Filosofisia tutkielmia. Kirjayhtymä. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus opintojakso suoritettu. S 3.2. Kvalitatiivinen tutkimusote II 5 op (64392) S 3.2. Kvalitativ forskningsansats II S 3.2. Qualitative research approach II Opiskelija syventää käsitystään erilaisista tutkimusasetelmista, tutkimuskysymyksen asettamisesta, aineiston valinnasta ja tuottamisesta, aineiston analysoinnista ja tulkinnasta sekä tutkimuksen kirjoittamisesta. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. Clive, S., Gobo, G., Gubrium, J. F, & Silverman, D. (Eds.). (2007, myös muut painokset käyvät). Qualitative research practice. Sage. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus opintojakso suoritettu. Suositus: Opintojakso suoritetaan ennen pro gradu seminaari I osallistumista tai sen aikana. 17

18 Lisätiedot Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 1 op. Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 3.1. Kvalitatiivinen tutkimusote. Opintojakson S 3.1. Kvalitatiivinen tutkimusote suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa S 3.2. Kvalitatiivinen tutkimusote II. S 3.3. Kvantitatiivinen tutkimusote II 5 op (64393) S 3.3. Kvantitativ forskningsansats II S 3.3. Quantitative research approach II Opiskelija syventää kvantitatiivisen tutkimuksen tekemisen taitoja perehtymällä monimuuttujaanalyysien tutkimuskäyttöön kasvatustieteissä. Nummenmaa, L. (2009). Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät (2. painos). Tammi. Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus opintojakso suoritettu. Suositus: Opintojakso suoritetaan ennen pro gradu seminaari I osallistumista tai sen aikana. Opintojaksolle osallistuvien edellytetään hallitsevan kvantitatiivisen aineiston hankinnan ja analyysin sekä SPSS-ohjelman perusteet. Mikäli opintojaksolle on enemmän ilmoittautuneita kuin mahtuu, ovat ensisijalla ne opiskelijat, jotka ovat suorittaneet A 3.3. Kvantitatiivinen tutkimusote I -opintojakson (ent. A 3.3. Kvantitatiivisen aineiston keruu ja analyysi) vähintään arvosanalla 3. Lisätiedot Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 1 op. Opintojakso vastaa lukuvuosien tutkintovaatimuksissa opintojaksoa S 3.2. Monimuuttujaanalyysi. Opintojakson S 3.2. Monimuuttuja-analyysi suorittaneet eivät voi suorittaa opintojaksoa S 3.3. Kvantitatiivinen tutkimusote II. S 3.4. Tutkimusmenetelmien vaihtuva opintojakso 5 op (64394) S 3.4. Kurs i alternerande forskningsmetoder S 3.4. Course for alternating research methods Opintojakso toteutetaan vaihtuvina kursseina, joissa syvennytään johonkin menetelmälliseen tai metodologiseen lähestymistapaan. Opintojaksosta vastaava opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden. 18

19 Suositus: S 1.1. Orientoiva kirjallisuus opintojakso suoritettu. Katso opetusohjelmasta mahdolliset tarkemmat tiedot vaadittavista edeltävistä opinnoista. S 4. Pro gradu -tutkielma ja sen tekemistä tukevat seminaarit 45 op (64395) S 4. Pro gradu -avhandling och seminarier som stöder forskningsprocessen S 4. Master's thesis and seminars Pro gradu -tutkielma on opinnäyte, jonka tekemisen tavoitteena on opiskelijan tieteellisen ajattelun kehittäminen. Pro gradu -tutkielma voi olla osa laajempaa tutkimusprojektia tai opiskelija voi tutkia itse valitsemaansa ja perustelemaansa kasvatustieteellistä aihetta. Tutkielman tulee osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin sekä valittujen tutkimusmenetelmien hallintaa. Tutkimus tulee raportoida itsenäisesti tieteellisen argumentoinnin periaatteita noudattaen. Opinnäytteen laadintaprosessiin kuuluu aktiivinen osallistuminen tutkielman tekemistä tukevaan seminaarityöskentelyyn. Sisältö Pro gradu -tutkielman laajuus on 40 op. Seminaarien laajuus on yhteensä 5 op (I-seminaari 1 op, II-seminaari 2 op, III-seminaari 2 op). Pro gradu -tutkielman osana suoritetaan kypsyysnäyte, jonka tulee osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman alaan. Lisäksi kypsyysnäytteen tulee osoittaa suomen tai ruotsin kielen taitoa mikäli kielitaitoa ei ole osoitettu kandidaatin tutkinnossa. Hyväksytty pro gradu tutkielma arvostellaan asteikolla approbatur-laudatur. Hyväksytyt seminaarit arvostellaan asteikolla hyväksytty-hylätty. Pro gradu seminaari I:een osallistuminen edellyttää, että perus- ja aineopintojen lisäksi S 1.1. Orientoiva kirjallisuus (5 op) ja YM 1. Henkilökohtainen opintosuunnitelma opintojakson I-osa on suoritettu. Aineopintojen A 4. Kandidaatin tutkielma tulee olla jätetty viralliseen tarkastukseen ennen seminaarin aloittamista. Suositeltavaa on, että myös S 3. tutkimusmenetelmäopinnoista on suoritettu vähintään 5 op. Pro gradu seminaari II:een voi osallistua, kun pro gradu -seminaari I on suoritettu. Pro gradu seminaari II:een osallistuminen edellyttää lisäksi, että YM 2. Tieteellinen kirjoittaminen II on suoritettu ja että S 3. tutkimusmenetelmäopinnoista on suoritettu vähintään 5 op. Pro gradu seminaari III:een voi osallistua, kun pro gradu -seminaari II on suoritettu. Pro gradu seminaari III:een osallistuminen edellyttää lisäksi, että S 1.2. Temaattinen kirjallisuus on suoritettu ja että S 3. tutkimusmenetelmäopinnoista on suoritettu vähintään 10 op. Pro gradu seminaari III on vapaaehtoinen, mikäli tutkielman on jättänyt tarkastettavaksi viimeistään sen opetusperiodin ensimmäisessä työn jätössä, jolla pro gradu -seminaari III käynnistyisi. Kohderyhmä Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutuksen ja Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelman pääaineopiskelijat. Lisätiedot Sisältää tieto- ja viestintätekniikan opintoja 4 op. 19

20 S 5. Harjoittelu 10 op (64396) S 5. Praktik S 5. Training Opiskelija tutustuu kasvatus- ja koulutusalan työmarkkinoihin ja perehtyy oman alan työtehtäviin sekä soveltaa ja kehittää opintojen aikana hankittua osaamista. Tavoitteena on harjoittelun integroiminen osaksi opiskelijan muita opintoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Toteutus- ja työtavat Harjoittelua edeltää osallistuminen vuosittain pidettävään harjoitteluinfoon. Harjoittelu suoritetaan kolmen kuukauden kokopäiväisenä työskentelynä laitoksen hyväksymässä harjoittelupaikassa. Harjoittelusta laaditaan raportti esim. oppimispäiväkirjan muodossa. Harjoittelun jälkeen käydään palautekeskustelu harjoittelusta vastaavan kanssa. Opiskelija, joka kokee, että hänellä on riittäväksi katsottava määrä työkokemusta kasvatus- ja koulutusalan tehtävissä, voi anoa harjoittelun korvaamista aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella (AHOT). Oheismateriaalina on hyvä tutustua yliopiston urapalveluiden harjoittelusivuihin ja sieltä löytyviin materiaaleihin sekä kasvatustieteiden harjoittelusivuihin Almassa/Flammassa. Harjoittelua ei arvioida. Harjoittelu rekisteröidään suoritetuksi harjoitteluraportin palauttamisen ja palautekeskustelun jälkeen. Perus- ja aineopinnot. Kohderyhmä Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutuksen ja Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelman pääaineopiskelijat.. 20

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Käyttäytymistieteiden laitos. Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

Käyttäytymistieteiden laitos. Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012-2013 ja 2013-2014 Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN LAITOS

KASVATUSTIETEEN LAITOS KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Tässä tiedostossa on lueteltuina vain ne maisterin tutkinnon opintojaksot, joihin on tullut muutoksia.

Tässä tiedostossa on lueteltuina vain ne maisterin tutkinnon opintojaksot, joihin on tullut muutoksia. HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset lv 2005-2006 2007-2008 Muutokset tutkintovaatimuksiin. Muutokset

Lisätiedot

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Helsingin yliopisto / Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus S 2.1. Koulutussosiologia ja -politiikka 5 op / 3 ov Tutkintovaatimukset lv 2005-2006 2007-2008:

Lisätiedot

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti 1 Tarkista opetussuunnitelmien sisällöt sekä opintojaksokuvaukset WebOodista. Muutoksia yleisissä tenteissä Yhteiskuntatieteiden laitoksen ja historia- ja maantieteiden laitoksen yleiset tentit yhdistyvät

Lisätiedot

Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv

Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelma Tutkintovaatimukset lv 2008-2009 2009-2010 Aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmassa koulutetaan työn ja oppimisen tutkijoita

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset 2008-2009 2010-2011 Sisältää muutokset, jotka astuvat voimaan

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Kandidaatin tutkinnon tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012 2013 2014 2015 Tutkintovaatimusten

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA

KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA MobIT-tutkijaryhmä Miika Lehtonen, Hanna Mattila Heli Ruokamo, Hannakaisa Isomäki 14.10.2004 Kasvatustieteiden

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

KAIS002 Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteellinen aikuiskoulutuksen asiantuntijuus 4 op

KAIS002 Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteellinen aikuiskoulutuksen asiantuntijuus 4 op JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden laitos Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma 2012 2014 Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma kouluttaa asiantuntijoita, jotka kykenevät

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen 1. lukuvuosi, syksy Orientoivat opinnot Orientaatio yliopisto-opiskeluun Hoitotieteen opintojen suunnittelu ja HOPS (jatkuu keväällä)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINNON TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2019

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINNON TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2019 Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Kasvatustieteet (yleinen ja aikuiskasvatustiede) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINNON TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2019 Koulutuksen tavoitteet......2

Lisätiedot

KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Esitys perustuu artikkelikäsikirjoitukseen: Lambert P. & Vanhanen-Nuutinen L. Kirjoittamisen genren kehittäminen ammattikorkeakoulussa. Kirjoittamisen

Lisätiedot

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet Perusopinnot suoritettuaan opiskelija: - hahmottaa pedagogisia ilmiöitä erilaisista teoreettisista ja käytännöllisistä näkökulmista

Lisätiedot

VALTIO-OPPI 2015-2017

VALTIO-OPPI 2015-2017 VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4.

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto 1. vuosi JOVP1 Johdatus viestintään ja JOVP2 Vuorovaikutuksen JOVP3 Viestinnän etiikka ja JOVP4 Mediahistoria ja mediaan 5 op perusteet 5 op oikeus 5 op

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

IKEBB - opetus OPETUSOHJELMA

IKEBB - opetus OPETUSOHJELMA IKEBB - opetus Opetusohjelma koostuu IKEBB-laitosten yhdessä toteuttamista kursseista sekä yhteistyölaitoksilla järjestettävästä, IKEBB:iin sopivasta opetuksesta. Romanikielessä- ja kulttuurissa sekä historiaaineissa

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU Nimi Opiskelijanumero KANDIDAATIN TUTKINTO (180 ) Terveystieteiden yhteiset innot 35 Yleiset valmiudet 10 TERY1 Orientoivat innot,

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013

MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 Yhteystiedot Monitieteisten ympäristöopintojen järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan biologian laitos, sekä monitieteisten

Lisätiedot

ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena

ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena http://collab0708.wordpress.com ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena Hankkeen esittelyä 4.9.2007 Essi Vuopala Paulina Melakari-Mustonen Mikä on ColLab hanke? ColLab hanke on Oulun yliopiston

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja opetusohjelma lv

Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja opetusohjelma lv HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset 2008 2011 ja opetusohjelma lv Maisterin tutkinnon opinnot

Lisätiedot

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA?

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA? SUORITUSKAAVIOT VANHOILLE OPISKELIJOILLE päivitetty 28.8.13 (ennen vuotta 2012 opintonsa aloittaneet) MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN PERUSOPINNOT VANHAT VAATIMUKSET 2010 12 STYPP1A

Lisätiedot

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op)

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) RAKENNE Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) KÄSITYÖN DIDAKTIIKAN PERUSOSA Teknisen työn osuus 3 op TEKNISEN TYÖN DIDAKTIIKAN SIVUAINEKOKONAISUUS 25 op 1. Teknisen työn materiaalit, työkalut,

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Erityispedagogiikan täydentävien aineopintojen (69807) tutkintovaatimukset 2012 2016 erillisiä erityisopettajan opintoja suorittaville

Erityispedagogiikan täydentävien aineopintojen (69807) tutkintovaatimukset 2012 2016 erillisiä erityisopettajan opintoja suorittaville Erityispedagogiikan täydentävien aineopintojen (69807) tutkintovaatimukset 2012 2016 erillisiä erityisopettajan opintoja suorittaville 1) Erityispedagogiikan täydentävät aineopinnot (19op) erilliset erityisopettajan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) KOULUTUS TUTKINTOVAATIMUKSET KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNOT HUOM. Tutkintovaatimuksiin on tullut muutoksia. 1.8.2006 voimaan astuneet muutokset on merkitty

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Helsingin yliopisto Avoin yliopisto Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede)

Lisätiedot

Vokke päätösseminaari

Vokke päätösseminaari Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot 1 8 Liite 1 HELSINGIN YLIOPISTO Tiedekuntaneuvosto 11.9.2012 ja Kasvatustieteellinen tiedekunta 11.4.2017 KASVATUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 11.9.2012 alkaen

Lisätiedot