Eri työtehtävien sisältöä on täsmennetty kohdassa 8.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eri työtehtävien sisältöä on täsmennetty kohdassa 8."

Transkriptio

1 1 / 10 TARJOUSPYYNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUKSEN INVESTOINTIHANKKEET, PÄÄSÄÄNTÖISESTI YLI 1 MILJ. EUROA, ARKKITEHTISUUNNITTELUN JA SUUNNITTELUTIIMIEN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUODELLE Yleistä Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne Arkkitehtisuunnittelusta (ARK), rakennesuunnittelusta (RAK) sekä taloteknisestä suunnittelusta (LVIAS) vuosille sekä optiovuodelle Tarjouspyyntö koskee suunnittelutiimejä, joiden vaatimukset on esitetty tässä tarjouspyynnössä. Hankkeen kokonaissuunnittelusta on jätetty avoimeen hankintamenettelyyn perustuva EU-hankintailmoitus TEM:n ylläpitämässä sähköisessä ilmoituskanava HILMA :ssa, pvm Kirkkonummen kunta investoi talonrakennukseen vuosittain milj. euroa ja tilaa jatkuvasti talonrakennuksen suunnittelua. Käynnistyvistä hankkeista osan suunnittelutehtävät on tarkoitus teettää puitesopimuskumppaneilla. Tämä tarjouspyyntö koskee kustannusarvioltaan pääosin yli 1 miljoonan euron hankkeita, mutta sen perusteella voidaan tilata myös alle miljoonan euron hankkeiden suunnittelua. 2. Suunnittelutehtävä Kunta toteuttaa päiväkoteja, kouluja sekä muita julkisia palvelurakennuksia. Hankkeiden suunnittelu tapahtuu tilaajan johdolla. Suunnittelukokouksia pidetään hankkeesta riippuen noin neljän viikon välein. Eri työtehtävien sisältöä on täsmennetty kohdassa Konsulttivalinnat Hankintayksikkö valitsee tämän tarjouspyynnön perusteella saataviin tarjouksiin pohjautuen korkeintaan 10 ARK+RAK+LVIA+SÄH -suunnittelijoista koostuvaa suunnittelutiimiä. Tämän kilpailutuksen perusteella valittavaan suunnitteluryhmään tulee kuulua seuraavien neljän suunnittelualan suunnittelija: arkkitehtisuunnittelija, joka toimii

2 2 / 10 kulloisenkin hankkeen pääsuunnittelijana, rakennesuunnittelija, LVIA-suunnittelija ja sähkösuunnittelija. Mikäli yksi tai useampi suunnitteluala puuttuu tarjouksesta, tarjous hylätään. Suunnitteluryhmä ilmoittaa ryhmänsä nimen tarjouksessa. Kaikkiin tämän tarjouspyynnön mukana oleviin lomakkeisiin tulee kirjata sekä suunnitteluryhmän nimi että kyseisestä suunnittelualasta vastaavan yrityksen nimi. Suunnitteluryhmä voi koostua yhdestä, kahdesta, kolmesta tai neljästä yrityksestä kuitenkin niin, että jokaiselle neljälle suunnittelualalle tulee osoittaa yksi yritys (toisin sanoen minkään edellä mainitun suunnittelualan tehtäviä ei saa jakaa usean yrityksen välillä). Poikkeuksena tähän LVIA -suunnittelukokonaisuudessa automaatiosuunnittelu voi olla erillisestä yrityksestä. Tällöin LVI-suunnittelija vastaa A-suunnittelijan työstä kuin omastaan. Tarjouskilpailu käydään tarjouksen jättäneiden suunnitteluryhmien välillä. Yritys saa kuulua yhteen tai useampaan tarjouksen jättävään suunnitteluryhmään. Suunnitteluryhmän tultua valituksi tilaaja tekee erilliset konsulttisopimukset kunkin suunnittelualan (ARK, RAK, LVIA ja SÄH) osalta. Kyseinen konsulttisopimus voidaan tehdä joko suunnitteluryhmän koonneen konsulttiyrityksen kanssa tai suoraan kyseisen suunnittelupalvelun (ARK, RAK, LVIA tai SÄH) toteuttavan konsulttiyrityksen kanssa tarjoajien toiveiden mukaisesti (liitteet kelpoisuus). LVIA:n osalta sopimus tehdään joko suunnitteluryhmän koonneen konsulttiyrityksen kanssa tai suoraan LVIA:sta kokonaisuutena vastaavan yrityksen kanssa (siis ei erillistä sopimusta automaatiosuunnittelijan kanssa). Mikäli hankkeen toteutuminen viivästyy tai keskeytyy, pidättää tilaaja itsellään oikeuden keskeyttää suunnittelu ilman korvausta muusta kuin siihen saakka hyväksytysti suoritetusta työstä. Keskeytykseen saakka tehdyt suunnitelmat jäävät tilaajan omaisuudeksi. Hankkeen asiakirjoissa ja muussa viestinnässä käytettävä kieli on suomi. Tehtävässä edellytetään hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. 4. Kelpoisuusehdot (ehdot koskevat jokaista suunnittelualaa ARK, RAK, LVIA ja SÄH erikseen) 1. Kunkin suunnittelualan yrityksen tulee toimittaa liitteiden mukaiset tilaajavastuulain ym. vaaditut todistukset. Todistusten mukaan yrityksen tulee olla täyttänyt velvollisuutensa. 2. Yrityksellä tulee olla esitettynä tarjouksen liitteenä todistus konsulttivastuuvakuutuksesta (korvaussumma vähintään euroon saakka). 3. Yrityksellä on Rakli-SKOL-ATL:n auditoitu laatujärjestelmä tai vastaava. Tästä tehdään selvitys erilisillä liitteillä (liitteet 11-14). Mikäli laatujärjestelmä on yleisessä käytössä oleva, auditoitu järjestelmä, riittää tästä pelkkä maininta. Mikäli yrityksellä on käytössä oma laadunvalvontajärjestelmä, järjestelmästä tulee liittää vähintään puolen A4:n kokoinen kuvaus tai yrityksen vakiomuotoinen laatujärjestelmäesittelyaineisto. 4. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavalla yrityksellä tulee olla osoittaa referenssinä yksi kyseisen yrityksen suunnittelema päiväkoti, jonka koko on vähintään 1000 brm 2 tai koulu, jonka koko on vähintään 5000 brm 2. Kohteiden tulee olla vastaanotettu tai sen jälkeen tai olla vähintään L2-suunnitelmavaiheessa.

3 Lisäksi tulee olla osoittaa referensseinä neljä tyypiltään vapaavalintaista julkista uudis- tai korjausrakennuskohdetta (terveydenhuoltoalan rakennus, kulttuurialan rakennus, muu julkisen alan palvelurakennus tai toimisto), joiden koko on myös vähintään 5000 brm 2. Näistä vähintään kahden kohteen tulee olla vastaanotettu , tai sen jälkeen, tai olla vähintään L2-suunnitelmavaiheessa. Lisäksi pyydetään toimittamaan tämän tarjouspyynnön kohdassa 5.2 erikseen mainittu materiaali. Edellisten lisäksi referenssinä tulee myös esittää kaksi rakennustyypiltään vapaavalintaista yli 100 brm 2 :n peruskorjausrakennuskohdetta. 3 / RAK-, LVIA- ja SÄH suunnittelusta vastaavilla yrityksellä tulee olla osoittaa referenssinä yksi kyseisen yrityksen suunnittelema päiväkoti, jonka koko on vähintään 1000 brm 2, tai koulu, jonka koko on vähintään 5000 brm 2. Kohteiden tulee olla vastaanotettu tai sen jälkeen, tai olla vähintään L2-suunnitelmavaiheessa. Lisäksi tulee olla osoittaa referensseinä kolme tyypiltään vapaavalintaista julkista uudis- tai korjausrakennuskohdetta (terveydenhuoltoalan rakennus, kulttuurialan rakennus, muu julkisen alan palvelurakennus tai toimisto), joiden koko on myös vähintään 5000 brm 2. Näistä vähintään yhden kohteen tulee olla vastaanotettu , tai sen jälkeen, tai olla vähintään L2-suunnitelmavaiheessa. Edellisten lisäksi referenssinä tulee myös esittää kaksi rakennustyypiltään vapaavalintaista yli 100 brm 2 :n peruskorjausrakennuskohdetta Suunnittelijat täyttävät kelpoisuuslomakkeet (liitteet 03-06). 6. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavalla yrityksellä tulee olla osoittaa yksi Suomen rakentamismääräyskokoelman A2-osan mukainen A-luokan pätevyyden omaava henkilö hankkeen pääsuunnittelijaksi. Kyseinen henkilö tulee nimetä tarjouksessa. 7. Jokaisella suunnitteluyrityksellä on osoittaa vähintään yksi Suomen rakentamismääräyskokoelman A2-osan mukainen A-luokan pätevyyden omaava henkilö tarjotun suunnittelualan projektipäälliköksi. Sähkösuunnittelun projektipäälliköllä tulee olla vastaava NSS:n sertifiointi. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavalla yrityksellä tämä projektipäällikkö voi olla sama henkilö kuin yllä mainittu pääsuunnittelija. Kyseinen henkilö tulee nimetä tarjouksessa yhteyshenkilöksi. Yritykset sitoutuvat käyttämään hankkeessa vähintään yhtä päteviä suunnittelijoita kuin ilmoitetuissa referenssikohteissa on käytetty. 8. Suunnittelualasta (ARK, RAK, LVIA tai SÄH) tulee vastata enintään yksi yritys. Suunnittelualan sisällä ei saa käyttää alikonsulttia. Esimerkiksi sähkösuunnitteluyritys ei saa käyttää sähkösuunnittelussa alikonsulttia. Poikkeuksena tähän LVIA -suunnittelukokonaisuudessa automaatiosuunnittelu voi olla erillisestä yrityksestä. 9. Suunnittelijalla tulee olla käytössään sellaiset ohjelmistot, joilla pystytään rakentamaan tarvittaessa 3D-tietomalli. Hankkeista tehdään pääsääntöisesti vähintään esittelytarkoituksiin soveltuva 3D-malli, jota tulee voida käyttää esittelykuvien laadinnan lisäksi mm. pelimoottoriin perustuvan virtuaalimallin luomiseen. Suunnittelutyöryhmän pitää tapauskohtaisesti toimeksiantovaiheessa vakuuttaa tilaaja siitä, että ryhmän käytössä olevien ohjelmien formaatit ovat yhteensopivia.

4 4 / Valintaperusteet 5.1 Suunnitteluryhmän yhteiset pisteet Kokonaishintalaskelman esimerkkikohteena käytetään ei-vaativaa kunnallista palvelurakennusta, jonka koko on 5000 brm 2 ja kattohinta Kohde edustaa ryhmää 3 ATL:n ja SAFAN työmääräseuranta TMS lomakkeessa, liite 17. Arkkitehtisuunnittelun laskelmassa käytettäväksi minimituntimääräksi saadaan liitteen taulukosta 5000 h, ja tuntien jakautuminen eri SKOL-luokkiin määritetään em. liitteen mukaisesti. Muut suunnittelualat määrittävät tuntihintansa, tuntimääränsä ja jakautumisen eri SKOL-luokkiin oman harkintansa mukaan. Suunnitteluryhmän valinnan perusteena ovat suunnitteluryhmän vertailupisteet, jotka lasketaan arkkitehtisuunnittelualan standardoitujen laatupisteiden ja neljän yksittäisen suunnittelualan (ARK, RAK, LVIA ja SÄH) kokonaishintapisteiden avulla seuraavasti: 70 % arkkitehtisuunnittelualan standardoidut laatupisteet + 30 % suunnitteluryhmän vertailuhintapisteet = suunnitteluryhmän vertailupisteet (100 %) Pistelaskua havainnollistava kaavio on liitteessä Arkkitehtisuunnittelualan laadun arviointi ja laatupisteiden laskeminen Arkkitehtuurin laatu arvioidaan asiantuntija-arviointina tarjoajan toimittaman, tarjouspyyntöaineiston pohjalta. Arvioinnissa on mukana vähintään kaksi korkeakoulutasoisen koulutuksen saanutta arkkitehtia. Arvioinnissa voi olla mukana myös toimialajohtajan erikseen nimeämiä asiantuntijoita, esimerkiksi kunnan talonrakennuksen investointitiimin jäseniä. Tarjoaja ilmoittaa yksittäistä suunnittelualaa koskevat referenssikohteensa arkkitehtisuunnittelun laatutarjouslomakkeella, jonka täyttää ja allekirjoittaa arkkitehtisuunnittelualasta vastaava yritys. Referenssikohteiden tulee olla valmistunut tai sen jälkeen. Referenssiksi käy myös suunnittelussa oleva hanke. Tarjoavan yrityksen tulee olla vastannut referenssikohteen arkkitehtisuunnittelusta ja pääsuunnittelusta. Kustakin referenssikohteesta toimitetaan seuraavat materiaalit: maksimissaan puolen A4-sivun mittainen selostus kohteesta (koko, tilaaja, käyttötarkoitus jne.), enintään 5 sivua valokuvia kohteesta sekä ulkoa että sisältä sekä pääkerroksen pohjapiirustus A4-kokoisena. Valokuva-aineiston joukossa saa olla mukana muita pohjapiirustuksia, leikkauksia tai muita piirustuksia. Sivumäärää 6 sivua/kohde ei saa ylittää. Tarjoaja laatii aineiston harkintansa mukaan siten, että se esittää tarjoajan referenssit mahdollisimman edullisessa valossa tämän kohdan 5.2 vaatimusten näkökulmista. Tilaaja arvioi referenssit ainoastaan toimitetun aineiston perusteella. Aineistoa tarkastellaan seuraavista näkökulmista: Kokonaisote, näkemys ja aineistosta välittyvä yleinen pätevyys Aineistosta ilmenevä ratkaisujen johdonmukaisuus, tehokkuus ja toimivuus. Nykyaikaisuus, tuoreus, raikkaus Arkkitehtuurin laatuarvioinnin pisteet ja näitä vastaava lyhyt sanallinen arviointi kullekin tarjoajalle. Kriteeristön osa-alueita ei pisteytetä erikseen.

5 5 / 10 Tarjoajan ilmoittamat referenssikohteet pisteytetään seuraavalla asteikolla kohteittain: 3 pistettä = erityisen korkeatasoista arkkitehtuuria 2,5 pistettä = korkeatasoista arkkitehtuuria 2 pistettä = ansiokasta käyttöarkkitehtuuria 1,5 pistettä = osittain ansiokasta käyttöarkkitehtuuria 1 piste = ei sisällä erityisiä ansioita Yhdestä referenssikohteesta saa maksimissaan 3 pistettä. Referensseistä voi saada enintään 15 pistettä Arkkitehtisuunnittelualan standardoitujen laatupisteiden laskeminen Arkkitehtuurisuunnittelualan standardoidut laatupisteet lasketaan standardointimenetelmällä siten, että arkkitehtisuunnittelualan tarjouksen laatupisteistä (kohta 5.2) vähennetään tarjouskilpailussa saatujen arkkitehtisuunnittelualan kaikkien tarjousten laatupisteiden keskiarvo ja tämä erotus jaetaan tarjouskilpailussa saatujen arkkitehtisuunnittelualan kaikkien tarjousten laatupisteiden keskihajonnalla. On huomattava, että laskentatavasta johtuen osa saa positiivisia ja osa negatiivisia laatupisteitä. Standardointimenetelmästä on tarkemmat tiedot Arkkitehtitoimistojen liiton ATL:n sivulla ( Huomatkaa arkkitehtisuunnittelun laatupisteiden merkittävä osuus koko tarjouksen arvostelussa (katso kohta 5.1 ja liite 15) Kokonaishinta Suunnitteluryhmä ilmoittaa yksittäisten suunnittelualojen (ARK, RAK, LVIA ja SÄH) tuntihinnat liitteessä 01. Esimerkkikohteelle on annettu kokonaishinta, joka on samalla kattohinta. Kattohinnan saa alittaa, ja kattohinnan alittuminen on myös hankintayksikön tavoitteena (pistelaskenta kuitenkin tapahtuu taulukon, liite 18, avulla, ja taulukko ottaa huomioon sekä hinta- että laatutekijät). Kokonaishinnan jakautuminen eri suunnittelualoille määritetään kohdan 5.1 mukaisesti soveltaen liitteen 17 informaatiota. Tarjoushinnat ovat voimassa vuosina Optio voidaan ottaa käyttöön molemminpuolisella suostumuksella. Mahdollisen option tullessa voimaan vuodelle 2020 pidetään erillinen neuvottelu hinnantarkistuksesta. 6. Sopimusmenettelyt Tilaaja voi tehdä konsulttisopimuksen joko suunnitteluryhmän koonneen konsulttiyrityksen kanssa (jolloin yksi tai useampi pyydetyn suunnittelupalvelun ARK, RAK, LVIA tai SÄH toteuttava konsulttiyritys toimii suunnitteluryhmän koonneen yrityksen alikonsulttina) tai suoraan suunnittelupalvelun (ARK, RAK, LVIA tai SÄH) toteuttavan konsulttiyritysten kanssa. Mikäli tilaaja tekee sopimuksen suoraan kyseisen suunnittelupalvelun (ARK, RAK, LVIA tai SÄH) toteuttavan konsulttiyrityksen kanssa, muun suunnitteluryhmän ja kyseisen konsultin välille ei synny sopimussuhdetta tämän puitejärjestelyn seurauksena. Suunnitteluryhmän kokoajana voi olla mikä tahansa tarjouskilpailuun osallistuva yritys.

6 6 / 10 Tarjoajaryhmät huolehtivat itse tietojensa keskinäisestä salassapidosta. Tarjouksessa tulee ilmoittaa, kenen kanssa kukin suunnitteluryhmän (pyydetyn suunnittelupalvelun ARK, RAK, LVIA tai SÄH toteuttava) konsulttiyritys on sopimussuhteessa, jos suunnitteluryhmä tulee valituksi. Asiasta tulee tehdä selvitys suunnittelualojen liitteisiin Tilaaja ei normaalitilanteessa vaihda tai jätä ottamatta mukaan suunnitteluryhmän yrityksiä mutta varaa oikeuden tällaiseen toimenpiteeseen erityisistä, perustelluista syistä. Tällöin käytetään tässä tarjouskilpailussa tarjonneita yrityksiä, ja hintaperusteena ovat saadut tarjoushinnat (tuntihinnat). On myös mahdollista, että erityisesti L1- ja L2 -vaiheiden arkkitehtisuunnittelua tilataan ilman muiden alojen suunnittelua (tästä aiheutuu tarjouspyynnön pääotsikon sanamuoto). 7. Yksittäisten suunnitteluhankkeiden kilpailuttaminen puitesopimuskaudella Tilaaja pyytää kattohinta-arviota tarjousta yksittäisestä hankkeesta valitsemiltaan tehtävään soveltuvilta puitesopimuskonsulteilta. Hankkeen toteuttajaksi valitaan kokonaishinnaltaan halvimman kattohinnan tarjonnut konsultti. Valintaperusteena voidaan vaihtoehtoisesti myös käyttää puitesopimuskonsultin erityisosaamista tai muuta perusteltua syytä. Alle hintaisia yksittäisiä suunnitteluhankintoja voidaan tehdä myös suorahankintana. Kunkin toimeksiannon osalta laaditaan kattohinta-arvio viikon kuluessa konsultin saatua tiedot ko. toimeksiannon sisällöstä tilaajan hankelomakkeella tai vastaavana aineistona. Puitesopimuksen ideana on, että konsulttitaho hoitaa toimeksiannon kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lähtöaineiston hankintaa, suunnittelupöytäkirjan ylläpitoa ja yhteydenpitoa sidosryhmiin (yritykset, yksityiset). Tilaaja edellyttää, että ainakin projektipäällikkö osallistuu puitesopimuksen piirissä olevien hankkeiden suunnitteluun ja kokouksiin tarpeen mukaan (työpalaverit, yleisötilaisuudet, luottamushenkilökokoukset jne.). Projektipäällikön osuuden hankeen kokonaistyöajasta oltava vähintään 15 %. Tilaajalla on oikeus vaatia konsulttia esittämään tuntikirjanpitoon perustuva selvitys 15 %:n toteutumisesta. Tilaaja hyväksyy hankkeeseen esitetyn projektipäällikön ja muun hanketiimin referenssien perusteella hankekohtaisesti (siis ei osana tätä tarjouspyyntöä varten tuotettavaa aineistoa, vaan kunkin hankkeen aloituksen yhteydessä) ja pidättää itsellään oikeuden vaihdattaa projektipäällikön tai tiimin jäseniä, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Projektipäällikön referenssit tulee esittää viimeisen kolmen vuoden ajalta korkeintaan viidestä kohteesta. 8. Työtehtävien sisältö Työtehtävät noudattavat yleisesti seuraavia tehtäväluetteloita: Arkkitehtisuunnittelu (ja pääsuunnittelu): ARK12 (RT ) ja PS12 (RT ). Arkkitehti toimii hankkeiden pääsuunnittelijana. Rakennesuunnittelu: RAK12 (RT ) LVIA-suunnittelu: TATE12 (RT ) LVI- ja RAU-tehtävät

7 7 / 10 Sähkösuunnittelu: TATE12 (RT ) SÄH-tehtävät 9. Turvallisuus Suunnittelijoiden vastuu on työturvallisuuslain / muutoksineen mukainen. Työturvallisuus tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Suunnittelijoiden tulee huomioida valmiiden rakennusten turvallisuus suunnittelussaan. 10. Palkkio sopimuskaudella Palkkio kustakin työstä maksetaan yhteisesti sovittavan, projekteihin sidottavan maksueräsuunnitelman mukaisesti. Laskut maksetaan 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun lasku on esitetty tilaajalle ja vastaava sopimuksenmukainen työvaihe on todettu tehdyksi, tai lasku muuten on todettu maksukelpoiseksi. 11. Tarjouksen jättö Tarjous tulee jättää klo mennessä johonkin seuraavista osoitteista: Sähköpostitse yhdyskuntatekniikka@kirkkonummi.fi Postitse: tai käyntiosoite: Kirkkonummen kunta Kirjaamo PL Kirkkonummi Palvelupiste/ Kirkkonummen kunta Ervastintie Kirkkonummi Tarjouskuoreen tulee merkitä, "Tarjous, Kirkkonummen kunnan talonrakennuksen investointihankkeet HUOM! tarjousten toimittamisesta (mm. tarjouksen sisältävistä kirjekuorista sisältöineen jne.) on määrätty kohdassa Tarjous Tarjouksen (Liite 01) antaa suunnitteluryhmä yhteisesti. Kukin yritys toimittaa oman kelpoisuuslomakkeensa (liitteet 03-06). Lisäksi toimitetaan suunnitteluryhmän yhteinen hintatarjous. Kaikki suunnitteluryhmän tarjoukseen kuuluvat asiakirjat tulee toimittaa yhden kirjekuoren sisällä, hintatarjouslomakkeet omassa suljetussa kirjekuoressaan. Suunnitteluryhmään kuuluvat yritykset allekirjoittavat tarjouksen omalta osaltaan ja vastaavat oman suunnittelualan tarjouksestaan kuten se olisi oma erillinen tarjous.

8 8 / 10 Tilaaja tarkistaa liitteessä 01 olevien tuntihintojen perusteella laskettavat työtuntimäärät. Työtuntien tulee olla tilaajan asiantuntijoiden mukaan realistiset. Epärealistinen tarjous voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta. Tarjoukseen tulee liittää tuntiveloitusperusteet ja hinnat sekä tarjouksen perusteena olevien työtuntien määrät henkilöryhmittäin eriteltyinä. Tuntihintojen ja työtuntien ja perusteella laskettujen kokonaishintojen tulee olla samat kuin tarjoushinnat. Tuntiveloitushintojen tulee sisältää kaikki työn suorittamisesta aiheutuvat kustannukset, myös ATK- ja CAD -kustannukset. Tässä esitettäviä tuntihintoja käytetään lisä- ja muutostöiden hintoina. Tarjous tulee antaa liitteenä olevilla tarjouslomakkeilla (liitteet 01-14). Tarjoukseen tulee liittää: 01. Kokonaishintatarjous- ja yksikköhintalomake (hintakirjekuoressa) 02. Arkkitehtisuunnittelun täytetty laatutarjouslomake 03. Arkkitehtisuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 04. Rakennesuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 05. LVIA-suunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 06. Sähkösuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 07. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, arkkitehtisuunnittelu 08. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset rakennesuunnittelu 09. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, LVIA-suunnittelu 10. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, sähkösuunnittelu 11. Arkkitehtisuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 12. Rakennesuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 13. LVIA-suunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 14. Sähkösuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 15. Arkkitehtisuunnittelun todistus konsulttivastuuvakuutuksesta 16. Rakennesuunnittelun todistus konsulttivastuuvakuutuksesta 17. LVIA-suunnittelun todistus konsulttivastuuvakuutuksesta 18. Sähkösuunnittelun todistus konsulttivastuuvakuutuksesta 19. Arkkitehtisuunnittelun referenssikohteita kuvaava materiaali (selvitetty tarjouspyynnön kohdassa 5.2). Tarjouksen mukana ei tule toimittaa muita kuin tarjouspyynnössä pyydettyjä tietoja. Yleisiä esitteitä, henkilöluetteloita tai referenssiluetteloita ei oteta huomioon tarjousten käsittelyssä. 13. Tarjouksen hylkääminen jne. Tarjous katsotaan myöhästyneeksi, jos se ei ole saapunut tarjouspyynnössä esitettyyn määräaikaan mennessä tarjouspyyntökirjeessä mainittuun osoitteeseen. Myöhästyneet tarjoukset palautetaan avaamattomina. Tarjoajat, jotka eivät täytä tarjouspyynnön kelpoisuusehtoja ja tarjoukset, jotka eivät ole tarjouspyynnön mukaisia, suljetaan pois tarjouskilpailusta. Tilaaja varaa oikeuden arvioida yksittäisen suunnittelualan tarjoushinnan realistisuutta ja taloudellista kannattavuutta ja arvioidun työtuntimäärän realistisuutta, sekä hylätä tarjouksen em. perustein. Tilaaja varaa itselleen mahdollisuuden tilata tämän tarjouspyynnön aihepiiriin liittyvää suunnittelutyötä myös erillisillä tarjouspyynnöillä.

9 9 / 10 Tilaaja varaa itselleen mahdollisuuden hylätä kaikki saadut tarjoukset. Tarjouksen laatimisesta ei makseta korvausta. 14. Sopimusehdot Sopimussuhteessa noudatetaan konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 2013 seuraavin poikkeuksin ja täsmennyksin: - kohta 5.4.1: erityisiä korvauksia ei makseta tietokoneiden, tietokoneohjelmien ja matkapuhelinten käytöstä eikä työn aikaisista työpapereiden ja luonnosten kopioimisesta. - kohta 5.6.2: matka-, majoitus- tai päivärahakorvauksia ei makseta. - kohta 5.6.3: matka-ajasta ei makseta korvausta - kohta 6.2.1: tilaajalla on oikeus luovuttaa konsultin toimesta syntyneitä suunnitelmia, piirustuksia tai tiedostoja kolmannen henkilön käyttöön, kun kyseessä on kohteen rakentaminen, jatkosuunnittelu tai muu tähän verrattava toimenpide. - kohta 9.1 Sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Jos sopimusasiakirjoissa ilmenee toisiinsa nähden ristiriitaisia määräyksiä, on asiakirjojen määräysten keskinäinen pätevyysjärjestys seuraava: a) sopimus b) tarjouspyyntö c) hankesuunnitelma d) konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 2013 e) toimialakohtaiset tehtäväluettelot, esim. arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo ARK12 (RT ). f) pääsuunnittelun tehtäväluettelo PS12 (RT ) etulehtineen g) tarjous h) maksuerätaulukko - kohta 10.2: Jos jompikumpi sopijaosapuoli sitä vaatii, on sopimuksesta aiheutuvat riidat jätettävä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Hankkeissa käytetään viivästyssakkoa hankkeen aikataulun viivästyttyä tilaajasta johtumattomista syistä. Viivästyssakko on 2 % kunkin viivästykseen syyllisen konsulttiyrityksen hinta-arviosta (kattohinnasta) / viikko, kunnes suunnitelmien tarkastusasiakirja on allekirjoitettu ja suunnitelmat on luovutettu tilaajalle. 15. Lisätiedot Tilaaja ottaa myös palautetta taulukkojen käytettävyydestä ja kilpailun materiaalin käytettävyydestä Lisätietoja voi pyytää sähköpostilla osoitteesta: yhdyskuntatekniikka@kirkkonummi.fi Lisätietopyynnöt on tehtävä mennessä, jonka jälkeen vastaukset kysymyksiin toimitetaan kaikille tarjouspyynnön saaneille. Kysymyksiin vastataan viikon kuluessa. Vain kirjallisesti toimitetut lisätiedot ovat sitovia.

10 10 / 10 Kirkkonummella Yhdyskuntatekniikan toimiala Jari Tirkkonen Yhdyskuntatekniikan johtaja LIITTEET 01. Kokonaishintatarjous- ja yksikköhintalomake (hintakirjekuoressa) 02. Arkkitehtisuunnittelun täytetty laatutarjouslomake 03. Arkkitehtisuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 04. Rakennesuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 05. LVIA-suunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 06. Sähkösuunnittelun täytetty kelpoisuuslomake 07. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, arkkitehtisuunnittelu 08. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset rakennesuunnittelu 09. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, LVIA-suunnittelu 10. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, sähkösuunnittelu 11. Arkkitehtisuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 12. Rakennesuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 13. LVIA-suunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 14. Sähkösuunnittelun selvitys laatujärjestelmästä 15. Tarjousten pisteytys ja konsulttivalinta kaaviona 16. Täyttömalli (hintatarjouslomake, kelpoisuuslomake ja arkkitehdin laatutarjouslomake) 17. TMS 2007 Arkkitehtisuunnittelun työmääräseuranta 18. Laskentataulukko tarjousten vertailuun 19. Hankeohje

HYVINVOINTIKESKUKSEN ARKKITEHTISUUNNITTELUN JA SUUNNITTELUTIIMIEN TARJOUSPYYNTÖ

HYVINVOINTIKESKUKSEN ARKKITEHTISUUNNITTELUN JA SUUNNITTELUTIIMIEN TARJOUSPYYNTÖ 1 / 10 TARJOUSPYYNTÖ HYVINVOINTIKESKUKSEN ARKKITEHTISUUNNITTELUN JA SUUNNITTELUTIIMIEN TARJOUSPYYNTÖ 1. Yleistä Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne uudisrakennuksena toteutettavan

Lisätiedot

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä:

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä: TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) HANKESUUNNITTELUN, TARVESELVITYSTEN JA VASTAAVIEN ERIKSEEN MÄÄRIT- TELEMÄTTÖMIEN SUUNNITELMIEN JA SELVITYSTEN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016 2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen

Lisätiedot

03.02.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä (pääpainotus lihavoitu):

03.02.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä (pääpainotus lihavoitu): TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TALONRAKENNUKSEN HANKESUUNNITTELUN, TARVESELVITYSTEN JA VASTAAVI- EN ERIKSEEN MÄÄRITTELEMÄTTÖMIEN SUUNNITELMIEN JA SELVITYSTEN PUITE- SOPIMUS VUODELLE 2015. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

TALONRAKENNUKSEN PUHTAUSKONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE

TALONRAKENNUKSEN PUHTAUSKONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TALONRAKENNUKSEN PUHTAUSKONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016-2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne talonrakennuksen

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne yhdyskuntatekniikan suunnittelusta

Lisätiedot

RAKENNUTTAJAKONSULTTIPALVELUJEN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE

RAKENNUTTAJAKONSULTTIPALVELUJEN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) RAKENNUTTAJAKONSULTTIPALVELUJEN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016 2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne talonrakennuksen

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014 1 KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014 Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne kunnallistekniikan suunnittelusta vuosina 2011-2012

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 30.10.2014 YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015 2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 (tämä täydennetty tarjouspyyntö korvaa aiemmin lähetetyn tarjouspyynnön) Kirkkonummen

Lisätiedot

TALONRAKENNUKSEN KUSTANNUSLASKENNAN SEKÄ RAKENNUSKUSTANNUKSIIN LIITTYVÄN KONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE

TALONRAKENNUKSEN KUSTANNUSLASKENNAN SEKÄ RAKENNUSKUSTANNUKSIIN LIITTYVÄN KONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE SEKÄ OPTIO VUOSILLE TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) TALONRAKENNUKSEN KUSTANNUSLASKENNAN SEKÄ RAKENNUSKUSTANNUKSIIN LIITTYVÄN KONSULTOINNIN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016-2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMEN PÄÄKIRJASTON arkkitehtisuunnittelusta.

Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMEN PÄÄKIRJASTON arkkitehtisuunnittelusta. 1 / 7 TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 KIRKKONUMMEN PÄÄKIRJASTON PERUSKORJAUKSEN JA LAAJENNUKSEN ARKKITEHTISUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ 1. Yleistä Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne

Lisätiedot

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen.

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen. Laihian Kunta 1(6) SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Monnarin koulun uudisrakennuksen arkkitehti-, rakenne-, LVI- AS- ja geosuunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien

Lisätiedot

KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö

KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö KINNULAN KUNTA KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö 1. Tilaaja Kinnulan kunnan tilapalvelu pyytää tarjoustanne Kinnulan päiväkodin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sekä rakennesuunnittelusta.

Lisätiedot

Luonnos puitesopimuksesta Hämeenlinnan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut. Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely

Luonnos puitesopimuksesta Hämeenlinnan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut. Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely 1 Liite 4 Luonnos puitesopimuksesta 21.12.2016 Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely Valitut puitesopimuskonsultit, puitesopimus, osa alue X 1. Sopijaosapuolet Yritys A ja PL 84 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti 1 TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2014 Sivu 1/ 5 Rantsilan päiväkoti Tilaaja: Siikalatvan kunta Tekniset palvelut Pulkkilantie 4 92600 PULKKILA KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Sivu 2/6

TARJOUSPYYNTÖ. Sivu 2/6 9.6.2015 Sivu 1/6 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: HAMK, Visamäki Korkeakoulukeskuksen laajentaminen KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen Ammattikorkeakoulu keskittää toimintansa Visamäen

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 1/11 Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä PL 30 74101 IISALMI Hanke: Asevelikatu 4 toimitilojen muutostyöt TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 2/11

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Yleisten töiden lautakunta Rt/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Yleisten töiden lautakunta Rt/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2015 1 (7) 479 Yksilöimättömät energiakatselmukset, puitesopimus, konsulttiyritysten valinta 15.10.2015-31.12.2017 tilattavissa energiakatselmuksissa, kattohinta enintään

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 1 Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2016 2017, konsulttien valinta HEL 2015-011101 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää hylätä

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus SIVU 1 / 7 Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Savon Koulutuskuntayhtymä Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 1852679 9 Postiosoite Sammakkolammentie

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA - Lopen kunnan tekninen toimi pyytää tarjoustanne Launosten koulun laajennuksen ja saneerauksen RAKENNE-suunnittelutehtävistä. Hankinnassa noudatetaan avointa hankintamenettelyä ja KSE 95 (RT 13-10574)

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely 1(4) Tekniikka- ja ympäristöosasto KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011 1. Hankintamenettely Avoin menettely, puitejärjestely. Hankinta alittaa EU-kynnysarvon. Hankintailmoitus julkaistaan HILMA:ssa

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 7/2010 (1/5) JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 1 Hankinnan kohde Hankinta koskee rakentamis- ja asennuspalveluja

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. TILAAJA JA HANKINTA

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Tilaaja: Hattulan kunta 13880 HATTULA Sivu 1/7 Hanke: KOKONAISSUUNNITTELU, 1 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 Yleistä... 3 2 Hankintailmoitus... 3 3 Hankintamenettely... 3 4 Tarjous...

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Tarjous tulee laatia suomen kielellä.

Tarjous tulee laatia suomen kielellä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Hankintailmoitus 6.6.2014 (HILMA) Maantien 638 parantaminen välillä Vaajakoski - Vihtiälä, tiesuunnitelma, Jyväskylä ja Laukaa. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ RAKENNUSVIRASTO 1(6) Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen KPO 13 KIT1

HELSINGIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ RAKENNUSVIRASTO 1(6) Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen KPO 13 KIT1 RAKENNUSVIRASTO 1(6) PACIUKSENKADUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN SUUNNITTELU Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa mainitusta suunnittelutehtävästä.

Lisätiedot

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö NOKIAN KAUPUNKI Tekninen keskus Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö Nokian kaupungin tekninen keskus pyytää suunnittelutarjoustanne Harjuniityn liikuntahallin rakenne-, lvia- ja sähkösuunnittelusta.

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten

Lisätiedot

YKSILÖIMÄTTÖMÄT SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNISET KUNTOTUTKIMUKSET

YKSILÖIMÄTTÖMÄT SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNISET KUNTOTUTKIMUKSET TARJOUKSENPYYTÄJÄORGANISAATION TARJOUSPYYNTÖ YHTEYSTIEDOT (KOKONAISTALOUDELLISUUS) pp.kk.vvvv YKSILÖIMÄTTÖMÄT SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNISET KUNTOTUTKIMUKSET YKSIKKÖHINNAT 1.Yleistä Tarjouksenpyytäjäorganisaatio

Lisätiedot

OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN

OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 14.5.2013 OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN Oulaisten kaupunki pyytää tarjoustanne asiakohdassa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde Tarjouspyyntö 1 (5) 16.11.2017 TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ 1 Hankinnan kohde Kaarinan kaupunki (tilaaja) pyytää tarjousta kaikkiin Kaarinan kaupungin kotitalouksiin jaettavan tiedotuslehden julkaisemista,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KITTILÄN KUNTA Tekninen osasto TARJOUSPYYNTÖ KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyynnön kohde: Kittilän kunta pyytää Teiltä kokonaishintatarjousta Ylä-

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (5) 2 Avustavan rakennuttamisen puitesopimus valvontatehtävissä 2014-2016, konsulttitoimistojen valinta ennen 31.12.2015 tehtävissä toimeksiannoissa HEL 2013-013019

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 3 Katujen suunnittelun puitesopimus 2016-2017, konsulttien valinta Pöydälle 12.01.2016 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää sulkea Infrasuunnittelu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) PILAANTUNEESEEN MAAPERÄÄN LIITTYVÄT SELVITYKSET, LUPAPROSESSIT JA PUHDISTUSTÖIDEN VALVONTA -PUITESOPIMUS, Tampere Tarjouspyynnön kohde Sopimuskausi Optiot Tampereen kaupunki

Lisätiedot

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL KATUJEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2016-2017 Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto on pyytänyt tarjoustanne otsikossa mainitusta puitesopimuksesta 15.10.2015 päivätyllä tarjouspyynnöllä

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

VUOKRATYÖVOIMAN (HOITOHENKILÖSTÖ) HANKINTA PUITESOPIMUKSENA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE JA LISÄKSI OPTIO VUODELLE 2012

VUOKRATYÖVOIMAN (HOITOHENKILÖSTÖ) HANKINTA PUITESOPIMUKSENA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE JA LISÄKSI OPTIO VUODELLE 2012 KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) VUOKRATYÖVOIMAN (HOITOHENKILÖSTÖ) HANKINTA PUITESOPIMUKSENA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2010 2011 JA LISÄKSI OPTIO VUODELLE 2012 Hankinnan kohde Kirkkonummen

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie Sonkajärvi

SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie Sonkajärvi SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie 28 74300 Sonkajärvi Sonkajärven terveyskeskuksen peruskorjauksen ( Pää- ja rakennesuunnittelu ja LVIAS-työt ja niihin liittyvät suunnittelutehtävät ) kokonaissuunnittelun

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

"KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN"

KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN 5 1/ INFRAPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 17.5.2016 "KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN" 1. Tarjouspyynnön kohde Turun kaupunki / Kiinteistöliikelaitos / Infrapalvelut pyytää kokonaisurakkatarjousta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö HEL (6)

Tarjouspyyntö HEL (6) Tarjouspyyntö HEL 2013-012515 1(6) TELAKKARANNAN SUUNNITTELU Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa mainitusta suunnittelutehtävästä.

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä)

Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä) Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä) Tarjoamme Pyhäjoen kunnalle 1.11.2013 päivätyn tarjouspyynnön mukaista lvi ja hydrauliikkatöitä ajalle 2014-2016:

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset:

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset: 1(6) TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014 Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosasto pyytää tarjoustanne erikseen sopimuskauden aikana hankekohtaisesti

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 Karelia ENPI CBC (2007-2013) on EU:n naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin mukainen rajanylittävän yhteistyön ohjelma. Ohjelma on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus. Puhelin Sähköposti

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus. Puhelin Sähköposti KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus Sähkösuunnittelu

Lisätiedot

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa:

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa: Hankintailmoitus / liite 1.1 1(8) EHDOKKAAN TIEDOT: Ehdokkaan nimi: Ehdokkaan osoite: Y-tunnus: Allekirjoitus ja nimenselvennys: Allekirjoittajalla on laillinen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja: Kyllä

Lisätiedot

4.9.2013. NURMIJÄRVEN KUNNAN ARKKITEHTISUUNNITTELUN PUITEJÄRJESTELY 2013-2016: Asemakaavoituksen suunnittelupalvelut (ARK1)

4.9.2013. NURMIJÄRVEN KUNNAN ARKKITEHTISUUNNITTELUN PUITEJÄRJESTELY 2013-2016: Asemakaavoituksen suunnittelupalvelut (ARK1) TARJOUSPYYNTÖ 1(6) 4.9.2013 NURMIJÄRVEN KUNNAN ARKKITEHTISUUNNITTELUN PUITEJÄRJESTELY 2013-2016: Asemakaavoituksen suunnittelupalvelut (ARK1) 1. Hankinnan kohde 2. Tilaaja Nurmijärven kunta on kasvava

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ UUDISRAKENNUS, TAITAJANKATU 8, SALO

TARJOUSPYYNTÖ UUDISRAKENNUS, TAITAJANKATU 8, SALO 1 UUDISRAKENNUS, TAITAJANKATU 8, pyytää tarjouksia Taitajankatu 8 uudisrakennuksen rakennusurakasta (päätoteuttaja) ja halliurakasta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien urakka-laskenta-asiakirjojen

Lisätiedot

EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU

EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU TARJOUSPYYNTÖ 23.6.2011 EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU 1. Tilaaja Euran kunta Tekniset palvelut PL 22 27511 Eura 2. Tilaajan yhteyshenkilöt Tekninen johtaja

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/206 (5) 27.0.206 3 HKL:n arkkitehti- ja pääsuunnittelutehtävien puitejärjestelyn tilaaminen HEL 206-00065 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa liikennelaitoksen tekemään

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

Erillisinä tarjouksina pyydetään rakenne-, LVIAS ja rakennesuunnittelu.

Erillisinä tarjouksina pyydetään rakenne-, LVIAS ja rakennesuunnittelu. TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ PÄÄ- JA ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävistä Viitasaaren kaupunkiin rakennettavasta päiväkodista.

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne suunnittelupalveluista seuraavista kohteista: 1.2 Talotekniikan (LVISA) suunnittelu ja valvonta

Pyydämme tarjoustanne suunnittelupalveluista seuraavista kohteista: 1.2 Talotekniikan (LVISA) suunnittelu ja valvonta TARJOUSPYYNTÖ Tekninen johtaja Paavo Perälä 10.9.2018 paavo.perala@ilmajoki.fi Tarjouspyyntö Toimintatalon peruskorjaus- ja laajennusvaiheen sekä Herralan koulun uudisrakennusvaiheen Rakenne- ja/tai talotekniikan

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie YLIVIESKA

Ylivieskan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie YLIVIESKA Ylivieskan kaupunki Ratakatu 1 84100 YLIVIESKA, 08 42941 TARJOUSPYYNTÖ 20.2.2017 Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie 15 84100 YLIVIESKA TARJOUSPYYNTÖ HAKALAHDEN PÄIVÄKODIN Arkkitehtisuunnittelusta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu

Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu 1 Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Yleistä Itä-uudenmaan koulutuskuntayhtymän ylläpitämä oppilaitos Porvoon ammattiopisto (jatkossa

Lisätiedot

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta. 1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö PÖYTYÄN KUNTA PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö Pöytyän kunta Tarjouspyyntö I SISÄLLYSLUETTELO 1 Hankinnan kuvaus... 1 1.1 Tarjouspyynnön sisältö... 1 2 Tarjouksen jättäminen... 1 2.1 Tavoitteellinen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Tarjouspyyntö YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot