Liikaa vaadittu? Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa. Johdanto

Transkriptio

1 Liikaa vaadittu? Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa Arttu Saarinen & Helena Blomberg & Christian Kroll Johdanto Sosiaalityön yleensä ja ehkä varsinkin pohjoismaisen kunnallisissa sosiaalitoimistoissa tehtävän sosiaalityön on väitetty kuuluvan sisällöltään jännitteisempiin ns. auttamisammatteihin. Odotuksia asettavat sekä asiakkaat että organisaatio, ja nämä odotukset voivat olla selvässä ristiriidassa. Myös laajalla yleisöllä on usein mielipiteitä esimerkiksi sosiaalityön puuttumisesta tai puuttumattomuudesta asiakkaiden ongelmiin (vrt. Meeuwisse & Swärd 2006; Juhila 2009). Varsinkin yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa monet sosiaaliset ongelmat yleistyvät ja jossa sosiaalipalveluiden rahoitus on usein haasteellista, voisi olettaa, että kunnallinen sosiaalityö koettaisiin varsin vaativana. Tässä artikkelissa paneudutaan tähän problematiikkaan tutkimalla tarkemmin sosiaalityöntekijöiden kokemaa työn vaativuutta. Lähestymme kysymystä fokusoimalla kahteen toisiinsa liittyvään ulottuvuuteen eli työn koettuun kuormitukseen ja työssä koettuihin ristiriitoihin (Hovmark & Thomsson 1995). Näin mitattuna työn vaativuuden voidaan ymmärtää olevan yhteydessä työhyvinvointiin. Koska työn vaativuuteen voi oletettavasti vaikuttaa myös laajojen (sosiaali)poliittisten ratkaisujen kautta, kysymyksen voisi ajatella herättävän mielenkiintoa myös yleisemmästä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia on eri näkökulmista selvitetty ulkomaisessa tutkimuksessa jonkin verran. Myös Suomessa on tehty useampia tutkimuksia. (Esim. Balloch & al. 1998; Coffrey & al. 2004; Lloyd 2005; Viinamäki 1997; ks. kokoava artikkeli Meltti & Kara 2009.) Lisäksi joissain kunta-alan tai sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä käsittelevissä tutkimuksissa sosiaalityöntekijät ovat olleet mukana yhtenä työntekijäryhmänä useiden muiden kanssa (esim. Laine & al. 2011). Näissä tutkimuksissa ongelmana on ollut, että sosiaalityöntekijöitä on ollut määrällisesti kovin vähän. Sosiaalityöntekijöiden ohella muiden pääasiallisesti julkisen sektorin professioiden eli lääkäreiden ja opettajien työhyvinvointia on myös tutkittu (Onnismaa 2010; Töyry 2005; Viinamäki 1997). Aiempi suomalainen tutkimus on tuonut esille, että sosiaalialalla koetaan keskimäärin kunta-alan muita työntekijöitä vähemmän stressiä ja uupumusta. Kuitenkin kun tarkastellaan ammatteja sosiaalialan sisällä, huomataan heterogeenisuuden olevan suurta ja juuri sosiaalityöntekijöiden on havaittu kokevan hyvin yleisesti stressiä sekä uupumusta. (Forma & al ) Yleisesti sosiaalialalla työn mielekkyyden on koettu viime vuosina kehittyneen huonompaan suuntaan useissa Pohjoismaissa sekä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen (Laine & al. 2006; Tham 2007). Yksi sosiaalialan ja erityisesti sosiaalityön ongelma Pohjoismaissa on, että työntekijät vaihtavat aktiivisesti työpaikkoja ja hakeutuvat pois asiakastyöstä (esim. Tham 2007). Tämä myös lisää entisestään töihin jäävien työmäärää. Professioiden työhyvinvointia selvittäneet tutkimukset eivät kuitenkaan ole olleet yleisesti maavertailuja. Vertailun avulla pystymme paremmin tulkitsemaan myös Suomen tilannetta. Vertailu on myös tarkoituksenmukaista, koska sosiaalityön konteksti Pohjoismaissa on samantyyppinen sekä normatiivisten tavoitteiden ja lainsäädännön että institutionaalisten ratkaisujen osalta. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 403

2 Tässä kiinnostuksen kohteena oleviin ulottuvuuksiin työn kuormittavuuteen ja ristiriitaisuuteen voisi ajatella vaikuttavan monien muidenkin tekijöiden kunnallisen sosiaalityön tavoitteiden ja organisoinnin lisäksi. Osa näistä tuntuu viittaavan vähäisiin maavaihteluihin, toiset taas puhuvan melko huomattavien maaerojen puolesta. Yhteiskunnan taloudellis-sosiaalinen tilanteen tiedetään vaikuttavan merkittävällä tavalla sosiaalityöntekijän työhyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Esimerkiksi koulutussektorin tai terveydenhuollon resurssien muutokset näkyvät nopeastikin sosiaalityöntekijöiden työssä. Aiemman tutkimuksen mukaan mitä useammin sosiaalityöntekijän oli tehtävä kompromisseja taloudellisten reunaehtojen ja ammatillis-eettisten näkemystensä vuoksi, sen alhaisempi oli työtyytyväisyys (Egan & Kadushin 2004). Voisi siis olettaa, että Pohjoismaiden erot tässä suhteessa heijastuisivat sosiaalityöntekijöiden kokemaan työn kuormitukseen ja ristiriitaisuuteen. Rakenteellisten tekijöiden lisäksi on kuitenkin myös yksittäiseen työntekijään liittyviä tekijöitä, joiden voidaan olettaa vaikuttavan hänen kokemuksiinsa muun muassa työn vaativuudesta. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan näitä asioita hieman tarkemmin. Artikkelin rakenne on seuraavanlainen. Ensin käydään läpi pohjoismaiseen malliin perustuvan sosiaalityön joitakin peruspiirteitä, sitten selvitetään aiemman sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin liittyvän tutkimuksen tuloksia ja siinä esiintyviä työhyvinvointiin liittyviä taustatekijöitä. Tämän jälkeen käydään läpi tutkimukselliset valinnat, esitetään tulokset sekä tehdään johtopäätökset. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion sosiaalityö Sosiaalityön kannalta tärkein resursseja antava instituutio on hyvinvointivaltio. Suomalaista hyvinvointivaltiota on pidetty pohjoismaisen mallin riisuttuna versiona, jossa otettiin löysät pois jo järjestelmän rakennusvaiheessa (Kangas 2009). Esimerkiksi Suomen työntekijämäärät julkisella sektorilla ovat ainakin toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta lähtien olleet alhaisemmat kuin muissa Pohjoismaissa (Saarinen 2009). Yhteistä kaikille Pohjoismaille on, että 1980-luvulta lähtien hyvinvointivaltioiden osajärjestelmiä on uudistettu siten, että tehokkuus, kilpailukyky ja ylipäätään taloudelliset tekijät ovat nousseet ykkösprioriteeteiksi (esim. Kananen 2008). Tällöin sosiaaliturvaan tehtävien niukennusten merkitys voi olla suurempi meillä, koska lähtökohtatilanne on huonompi (Kuivalainen 2010, 378). Köyhyys on kasvanut Suomessa huomattavasti nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa ja tuloerojen kasvulla mitattuna Suomi on OECDmaiden kärkikastia (OECD 2008, 28). Suomessa on näin toimeentulotuen saajia lähes kaksinkertainen määrä verrattuna Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan. Suomessa on myös pitkäaikaistyöttömiä suhteellisesti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. (Nososco 2010.) Näiden trendien voidaan olettaa vaikuttavan myös siihen, millaisia ovat asiakkaiden ongelmat. Muutokset julkisen sektorin resurssien vähentymisessä näkyvät selvästi sosiaalisektorilla esimerkiksi siten, että ehkäisevä työ on useissa tapauksissa vähentynyt merkittävästi. Lainsäädännön muutokset ovat heijastaneet poliittisia muutoksia näkemyksissä koskien joitakin sosiaalityön keskeisiä asiakasryhmiä; muutoksissa ovat korostuneet etuuksien vastavuoroisuus ja ns. aktivointitoimenpiteet sosiaalitoimessa. Näihin asiakasryhmiin kuuluvat nuoret ja pitkäaikaistyöttömät sekä ylipäänsä toimeentulovaikeuksissa olevat (esim. Kallio & al. 2011). Lisäksi sosiaalityön toimintaympäristöön vaikuttavat muilla sektoreilla tehdyt muutokset. Esimerkiksi terveydenhuollon resurssien lisäys tai vähennys näkyy nopeastikin sosiaalityössä. Kansainvälisessä tutkimuksessa on käytetty termiä hyvinvointivaltion professiot (welfare state professions). Termillä tarkoitetaan sellaisia vakiintuneita ammattiryhmiä, jotka työskentelevät pääosin julkisen sektorin palkollisina ja ovat kasvaneet julkisen sektorin laajentuessa. (Esim. Evertsson 2000.) Sosiaalityöntekijäprofessiolla on eri rooli eri maissa. 1 Tämän voidaan olettaa vaikuttavan työhyvinvointiin. Jos professiolla on historiallisesti vahva asema, on sen helpompi ajaa itselleen tärkeitä asioita ja saada arvostusta sekä näin vaikuttaa omaan työskentely-ympäristöönsä. Profession asema voi taas olla yhteydessä muun muassa koulutukseen. Tässä suhteessa Pohjoismaiden välillä on eroja. Suo- 1 Sosiaalityön asemaa professiona on myös toistuvasti kyseenalaistettu muun muassa siltä puuttuvan oman tiedeperustan vuoksi (ks. ulkomaisesta keskustelusta kokoavasti Rostila & al. 2011). 404 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

3 mi eroaa muista Pohjoismaista siinä, että meillä on maisteritasoinen yliopistokoulutus, kun taas muissa sosiaalityöntekijäkoulutus on alempi korkeakoulututkinto, joka annetaan korkeakouluissa ja/tai yliopistoissa. Suomalaisella koulutuksella kuitenkin on lyhyempi historia ja sosiaalityöntekijöitä koulutetaan ylipäätään vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tanskalainen koulutus on taas selvästi ammatillinen, ei niinkään akateeminen, alempi korkeakoulututkinto (Meeuwisse & Swärd 2005). Kansainvälisissä vertailuissa pohjoismaisen sosiaalityön on usein nähty muodostavan oman mallinsa. Esimerkiksi Walter Lorenzin (1998) jaottelun mukaan ominaista pohjoismaiselle sosiaalityön mallille ovat muun muassa suuri julkinen sektori ja sen keskeinen rooli hyvinvoinnin turvaajana, sosiaalityöntekijöiden autonominen asema julkisen sektorin sisällä sekä verrattain suuri arvostus ja valta. Kansainvälisessä vertailussa suhteellisen itsenäisten kuntien sosiaalitointen asema keskeisenä auttamistahona on nähty ainutlaatuisena (Lorenz 1998; myös Meeuwisse & Swärd 2005 & 2006). Myös samankaltainen sosiaalilainsäädäntö leimaa Pohjoismaista sosiaalityön mallia. Lisäksi ominaista ovat pohjoismaisten sosiaalityöntekijöiden duaaliset tehtävät: asiakkaiden auttajina ja asianajajina myös itse järjestelmää vastaan sekä yhteiskuntanormeja ylläpitävinä kontrolloijina; tämän on ajateltu aiheuttavan melkoisia ristiriitoja sosiaalityöntekijöiden työssä. Vaikka sosiaalityötä tehdään kaikissa Pohjoismaissa pääosin kuntien järjestämänä, on kuntien keskimääräinen väestöpohja erilainen eri maissa. Suomi ja Norja tulevat muita Pohjoismaita jäljessä kuntien lukumäärän vähentämisen osalta, sillä Ruotsissa ja erityisesti Tanskassa on tehty 2000-luvulla mittavat kuntareformit (Forma & al. 2006). Näin Suomen ja Norjan kohdalla mutta myös muissa Pohjoismaissa on suuria vaihteluja kuntien koossa (sekä taloudellisessa tilanteessa), mikä tekee vaikeaksi arvioida, miten maiden kuntatilanne vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin. Hankalaa on myös arvioida eri Pohjoismaiden eroja työn organisoinnin osalta. Jo pelkästään Suomen eri kunnissa esimerkiksi sosiaalitoimistoissa työ on organisoitu hyvinkin eri tavoin. Muun muassa isoissa kunnissa etuuskäsittely on viime vuosina erotettu itse sosiaalityöstä aiempaa selvemmin. Useissa pienissä kunnissa sama sosiaalityöntekijä hoitaa niin lastensuojelun, etuuskäsittelyn kuin itse aikuissosiaalityönkin. Osassa Suomen kunnista juuri toimeentulotuen organisointi koetaan suurena ongelmana. Osa sosiaalityöntekijöistä on esimerkiksi sitä mieltä, että asiakkaiden tarpeet saattavat jäädä piiloon, jos sosiaalityöntekijöillä ei ole lainkaan roolia toimeentulotuen käsittelyssä, vaan työn hoitaa etuuskäsittelijä (esim. Sipilä 2011, 130). Toisaalta ongelmaksi on erityisesti laman jälkeen koettu muun muassa, että asiakkaat joutuvat hakemaan rahaetuuksia sekä Kelasta että sosiaalitoimistoista, ja keskusteltu toimeentulotuen perusosan maksatuksen ja toimeenpanon siirtämisestä Kansaneläkelaitokseen sekä myös käytännössä suoritettu kokeiluhankkeita ongelman ratkaisemiseksi (lisää perusteluista ja kokeiluista Kangas & al. 2011). Kaikissa Pohjoismaissa sosiaalityöntekijät tekevät pääasiallisesti asiakastyötä. Kotimaisen tutkimuksen mukaan 97 prosenttia sosiaalityöntekijöistä tekee asiakastyötä (Karvinen-Niinikoski & al. 2005). Sosiaalityötä tehdään ihmissuhteissa, joihin sisältyy sekä kielteistä että myönteistä vastavuoroisuutta. Työhön kuuluu välillä myös erityyppistä harkintaa, joka voi olla sosiaalityöntekijän kannalta joko toivottua vapautta työpanoksen määrittelyssä (Blomberg & al. 2012) tai (ulkoapäin) tulevia rajoittavia ohjeita ja normitusta (Börjeson 2008; Rauhala 1993, 10 15). Lisäksi sosiaalityössä korostuvat erilaiset eettiset ja arkaluonteiset kysymykset, jotka saattavat vaikuttaa eri tavoin työhyvinvointiin. Työhyvinvointia ajatellen pohjoismaisen sosiaalityön mallin voisi siis ajatella vetävän eri suuntiin. Yhtäältä työtä voivat leimata ristiriidat, jotka heikentävät työhyvinvointia. Toisaalta, jos Lorenzin (1998) arvio pohjoismaisten sosiaalityöntekijöiden suhteellisen autonomisesta asemasta ja korkeasta arvostuksesta pitää paikkansa, tämä voisi vahvistaa työhyvinvointia. Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi aiemman tutkimuksen valossa Työhyvinvointi on monisyinen kokonaisuus (Gassne 2008). Tieteellisenä terminä käsite on uusi ja siksi edelleen osin epämääräinen. Työhyvinvointitutkimusta tehdään tavallisesti sosiaalitieteen, psykologian, hoitotieteen tai lääketieteen näkökulmasta. Tutkimuksissa työhyvinvoinnista keskustellaan usein käyttäen toisia hieman tarkempia termejä. Tällaisiin termeihin lukeutuu YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 405

4 esimerkiksi kuormittavuus. Työhyvinvointi ymmärretäänkin näin ollen tässä artikkelissa kattokäsitteeksi, joka muodostuu eri ulottuvuuksista. Työhyvinvointi koostuu siitä, kuinka työntekijän asettamat tavoitteet sekä työn laadulliset piirteet ovat suhteessa hänen työhönsä koskeviin odotuksiin. Itse työn sisällön lisäksi myös työn ulkopuoliset tekijät heijastuvat työhyvinvointiin. (Kasvio & Huuhtanen 2007, 26.) Aiemman tutkimuksen mukaan juuri suuri henkinen tai fyysinen kuormittuneisuus ja työhön kohdistuvat ristiriitaiset kokemukset ovat selvästi yhteydessä työhyvinvoinnin eri osa-alueisiin (esim. Balloch & al. 1998; Glisson & Durick 1988). Siksi on järkevää tutkia näitä kahta ulottuvuutta. Kuormituksella viitataan tässä artikkelissa nimenomaan henkiseen kuormitukseen, koska sosiaalityöntekijöillä fyysinen kuormitus on vähäistä. Svante Hovmarkin ja Heléne Thomssonin työhyvinvointimallinnuksessa (1995) työn kuormittavuus ja rooliristiriidat (rollkonflikter) olivat osa niin sanottua työn vaativuus -dimensiota. Työkuormituksella tarkoitetaan kaikenlaisia työolosuhteisiin, työn sisältöön, työjärjestelyihin ja työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat työtä tekevään ihmiseen (Lindström & al. 2005). Aiemman tutkimuksen mukaan todellisten työtehtävien ja toivottujen tehtävien välinen ristiriita aiheuttaa sosiaalityöntekijöille stressiä, hallitsemattomuuden tunnetta ja työuupumusta (Huxley & al. 2005). 2 Jos työntekijä kokee merkittävää aikapulaa, kasvaa todennäköisyys ristiriitojen kokemiselle, koska tämä ei pysty tekemään työtä itselleen asettamiensa normien ja etiikan edellyttämällä tavalla. Voidaan puhua ns. ristiriidoista työssä ja työtä kohtaan. Tässä artikkelissa käytetään termiä ristiriitaiset kokemukset työssä. Ristiriitoja syntyy esimerkiksi, jos työntekijällä ei ole mahdollisuutta paneutua asiakkaansa tilanteeseen syvemmin taloudellisten resurssien vuoksi. 3 Juuri tästä on keskusteltu Suomessa. Sosiaalityöntekijät eivät vajavaisten resurssien vuoksi useinkaan pysty tekemään varsinaista sosiaalityötä toimeentu- 2 Työn hallittavuus taas on yhteydessä hyvään työtyytyväisyyteen (Dollard & al. 2000; Karasek 1979; Karvinen- Niinikoski & al. 2005, 41 47). 3 Rooliristiriidat voivat toki johtua myös muista työhön liittyvistä asioista, kuten henkilökohtaisista persoonaan liittyvistä ongelmista työkavereiden kanssa (Hovmark & Thomsson 1995). Tässä artikkelissa ei kuitenkaan erikseen käsitellä tätä osaa ristiriitakokemuksista. lotukitapauksissa muun muassa suurten asiakasmäärien (per työntekijä) vuoksi, vaan työ typistyy esimerkiksi vain rahanjaoksi. Tällöin työntekijä ei pysty käyttämään ammattitaitoaan ja työhön kohdistuvat ristiriidat ovat suuria. Kotimaisen tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys oli alhainen niillä sosiaalityöntekijöillä, jotka kokivat omat vaikutusmahdollisuutensa heikoiksi (Karvinen-Niinikoski & al. 2005). Juuri työn hallinnan puutteet liittyvät tiukkaan aikatauluun. Ajan puute taas estää työn tekemisen työntekijää tyydyttävällä tavalla, jolloin puutteet asiakkaille tarjotuissa palveluissa aiheuttavat stressiä ja uupumusta (Coffrey & al. 2004). Vaikka yksittäisiä ammattiryhmiä on tutkittu, niin kansainvälisesti vertailevia työhyvinvointitutkimuksia tehdään suhteellisen vähän ja yleensä vain jostakin yksittäisestä näkökulmasta kuten työtyytyväisyyden kautta. Tiedämme aiemman tutkimuksen valossa, että suomalaisten työntekijöiden työtyytyväisyys on hieman Euroopan unionin maiden keskiarvoa parempi ja erot Pohjoismaiden välillä ovat pienet (Giaccone 2007). Nostamme seuraavaksi esille joitakin aiemmissa tutkimuksissa havaittuja eri työhyvinvoinnin osaalueisiin vaikuttaneita taustatekijöitä, joilla voisi olla merkitystä sosiaalityöntekijöiden kokemuksiin tutkimillamme ulottuvuuksilla. Työkokemuksella on havaittu aiemmassa ulkomaisessa tutkimuksessa olevan yhteys eri työhyvinvoinnin ulottuvuuksiin. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta valtaosassa tehdyissä tutkimuksista korkea ikä on yhteydessä hyvään työtyytyväisyyteen sekä matalaan stressitasoon (esim. Lambert & al. 2007). Työkokemuksen ohella koulutuksella näyttää aiemman tutkimuksen perusteella olevan merkitystä työhyvinvointiin. Koulutus näyttää siinä suhteessa olevan merkittävä työtyytyväisyyttä lisäävä tekijä, koska ammatti-identiteetin epävarmuus on työuupumusta sekä työtyytymättömyyttä lisäävä tekijä (Agresta 2006). Aiempi työhyvinvointitutkimus on tuonut esille lukuisissa yhteyksissä, että esimiehellä on merkitystä työntekijöiden työhyvinvointiin. Kuitenkaan aiempi tutkimus ei ole ollut ensisijaisesti kiinnostunut siitä, mikä on esimiesten oma työhyvinvointi. Sukupuolten väliset erot työhyvinvoinnissa eivät ole selviä, tutkimustulokset ovat tältä osin olleet perinteisesti ristiriitaisia ja useimmissa tutkimuksissa eroja ei ole löydetty (esim. Maslach & Jackson 1981, 111). Sosiaalityöntekijöiden osalta sukupuolten välisiä eroja ei ole raportoitu laa- 406 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

5 jasti vaan vain joidenkin tutkimusten sivutuotteina (esim. Saari & al. 2005). Palkka on yksi työn arvostuksen mittari. Suomalaisessa tutkimuksessa on havaittu sosiaalityöntekijöiden olevan tyytymättömiä palkkaansa (Saari & al. 2005, 26). Aiempi tutkimus onkin tuonut esille, että jatkotai täydennyskoulutus voi lisätä työtyytyväisyyttä, jos se näkyy uudenlaisina työtehtävinä, parempana palkkana ja arvostuksen nousuna (Lazar & Guttmann 2003). Koulutuksella voidaan vaikuttaa myös työn hallinnan kokemuksiin. Tutkimusasetelma Artikkelissa siis tutkitaan Pohjoismaiden sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuutta ja työhön kohdistuneita ristiriitoja. Aineistona käytetään pohjoismaista kyselyaineistoa. Artikkelissa käytettävän kyselylomakkeen kysymykset on useaan kertaan testattu aiemmissa työhyvinvointia mittaavissa tutkimuksissa. Käytämme alun perin Tukholman yliopistossa kehitettyä niin sanottua ASK-kyselypatteristoa, jonka työn vaativuus -ulottuvuuden kysymykset mittaavat muun muassa työn kuormittavuutta ja ristiriitoja työtä kohtaan ja työssä 4 (Hovmark & Thomsson 1995). Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Onko Pohjoismaiden sosiaalityöntekijöiden välillä eroja kuormittavuuden ja työn ristiriitaisten kokemusten välillä? Erityisenä mielenkiinnon kohteena on Suomen suhde muihin Pohjoismaihin. 2. Mitkä yksilötason tekijät selittävät maittain eroja kuormituksen ja työn ristiriitaisten kokemusten osalta koko aineistossa? Kysely on kerätty osin eri ajankohtina ja hieman eri tavoilla kussakin Pohjoismaassa. Suomessa kysely suoritettiin vuoden 2007 syksyllä. Se lähetettiin sosiaalityöntekijöille sähköpostitse. Tiedot sähköpostiosoitteista saatiin sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiliiton Talentian kautta. 4 Varsinainen otoskoko oli Noin 4 Tarkkoja lukuja sosiaalityöntekijöiden määristä ei ole saatavilla, joten aivan tarkkaa perusjoukon kokoa ei tiedetä. Arvioiden mukaan suomalaisia sosiaalityöntekijöitä olisi noin ; heistä ammattiliittoon kuuluvia olisi noin 80 % (Kallinen-Kräkin 2001). Oma kyselymme lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen ilmoittaneille Talentian sosiaalityöntekijäjäsenille (yht henkilöä). Näistä emme tavoittaneet n. 25:tä % (738:aa henkilöä), mikä johtui enimmäkseen vanhentuneista sähköpostiosoitteista. 60 prosenttia kyselyn saaneista vastasi siihen (n = 1 299). Samoin Ruotsissa tehtiin kysely sähköpostitse syksyllä Kysely lähetettiin satunnaisotosta käyttäen Akademikerförbundet SSR:n ammattiliiton jäsenille. Varsinainen otoskoko oli Kyselyyn vastasi noin 60 prosenttia sen saaneista (n = 2 809). Norjassa ja Tanskassa kysely tehtiin noin puoli vuotta myöhemmin vuonna 2008 perinteisenä postikyselynä. Kummassakin maassa kysely lähettiin satunnaisotosta käyttäen 1 200:lle maiden ammattiliittoihin kuuluvalle (Fellesorganisasjonen ja Dansk Socialrådgiverforening). Molemmissa maissa vastausprosentiksi muodostui noin 60 (Tanskassa n = 743 ja Norjassa n = 703). (Ks. myös Blomberg & al. 2010b.) Kuvailevien menetelmien lisäksi artikkelissa käytetään multinominaalista logistista regressioanalyysia. Analyysin tuottaman vetosuhteen avulla ennustetaan, kuinka suuri todennäköisyys taustamuuttujaryhmällä on kuulua tiettyyn joukkoon, kun muut muuttujat on samaan aikaan vakioitu. Lisäksi summamuuttujien sopivuutta koko aineistossa testattiin pääkomponenttianalyysilla. Analyysit päätettiin tehdä kahden summamuuttujan avulla. Yksittäismuuttujat valittiin osin edellä mainittujen tutkimusten tulosten perusteella. Kuormitus- ja ristiriita-summamuuttujien välinen korrelaatio on 0.539**, kun molemmat muuttujat ovat mallissa jatkuvia. Kun katsotaan korrelaatiota dikotomisten muuttujien osalta (kuormittunut tai ei kuormittunut, ristiriitoja tai ei ristiriitoja), se on 0.396**. Kaikkiaan voidaan päätellä, että muuttujien välillä on yhteys, mutta ne eivät muodosta yhtä dimensiota. Tämä puoltaa ratkaisua, että on järkevää käyttää kahta erillistä summamuuttujaa. Summamuuttujat muodostettiin kumpikin kolmesta eri yksittäismuuttujasta, joiden varianssia ja sitä kautta toimivuutta analysoitiin pääkomponenttianalyysilla. Ensimmäisen summamuuttujan osalta, joka nimettiin työn kuormittavuus -muuttujaksi, reliabiliteetti on Cronbachin alfa -kertoimella mitattuna Toinen muuttuja nimettiin työn ristiriitaiset kokemukset -muuttujaksi ja sen alfa-kerroin on Näin ollen on paitsi teoreettisesti myös tilastollisessa mielessä järkevää yhdistää muuttujat. Summamuuttujat muodostuvat seu- 5 Pääkomponenttianalyysin tuloksia muuttujien ryhmittymisestä tai reliabiliteeteista ei ole esitetty tässä artikkelissa erikseen. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 407

6 raavista yksittäismuuttujista: Työn kuormittavuus: 1) ajoittain työssäni on kohtuuton kiire, 2) ajanpuute pakottaa tekemään huonompaa työtä kuin haluaisin, 3) minulla on niin paljon työtehtäviä, että se vaikeuttaa mahdollisuuksiani työskennellä tehokkaasti. Työn ristiriitaiset kokemukset: 1) on vaikeaa ottaa huomioon samanaikaisesti eri henkilöiden vaatimuksia työpaikallani, 2) ristiriitaiset ohjeet ja vaatimukset vaikeuttavat työtäni, 3) minulle esimerkiksi viranomaisten ja asiakkaiden taholta asetetut ristiriitaiset vaatimukset vaikeuttavat työtäni. Termiä työn ristiriitaiset kokemukset ei ole käytetty aiemmin sellaisenaan kotimaisessa tutkimuksessa. Ulkomaisessa tutkimuksessa on käytetty termejä role conflict ja role ambiquity kuvaamaan samaa ilmiökenttää (Acker 2004). Summamuuttujat jaettiin kahteen mediaanin ja keskiarvon perusteella, jolloin henkilöllä on joko paljon tai vähän/kohtalaisesti kuormitusta ja paljon ristiriitoja tai vähän/kohtalaisesti ristiriitoja. Tämä ratkaisu tehtiin, koska tällöin lukijan (esimerkiksi käytännön sosiaalityöntekijän) on helpompi lukea ja tulkita tuloksia. Katkaisukohtana on arvo 9, jolloin paljon kuormitusta tai ristiriitoja omaavien arvot ovat Summamuuttujat muodostettiin laskemalla vastaukset yhteen. Maksimiarvo voi olla 15, jos kaikkiin kolmeen kysymykseen on valittu heikoin mahdollinen vaihtoehto (vaihtoehdot 1 5). Varmistaaksemme sen, että dikotomista muuttujaa kannattaa käyttää numeeriseen sijaan ja että katkaisukohta on järkevä, katsoimme summamuuttujien jakaumat. Arvot olivat siis välillä Myös tässä tarkastelussa havaitaan, että Suomen ja muiden Pohjoismaiden havainnot (erikseen tarkasteltuna) jakautuvat suhteellisen tasaisesti. 6 Käyttämämme taustamuuttujat pohjautuvat aiemman luvun tuloksiin, jossa esittelimme aiemmissa tutkimuksissa esitettyjä ns. yksilötason taustamuuttujia (työkokemus, koulutus jne.). Aineistossa on taustamuuttujien osalta joitakin haasteita, jotka asettavat rajoituksia monimuuttujamallien tekemiselle yksittäin eli maakohtaisesti. Esimerkiksi Tanskassa käytännössä 6 Emme erikseen esittele yksittäisten muuttujien jakaumia tulkinnan helpottamiseksi ja tilanpuutteen vuoksi. Tulokset ovat saatavilla tekijöiltä. kaikki ovat koulutettuja työntekijöitä. Näin ollen eri maiden kohdalla jouduttiin jättämään joitain taustamuuttujia malleista pois. Lisäksi tehtiin niin, että työtehtävää ei oteta erityisen tarkkana mukaan vaan käytetään jakoa 1) lastensuojelussa työskentelevät ja muut, 2) toimeentulotuessa työskentelevät ja muut. Tanskassa ja Norjassa havaintomäärät olivat Suomea ja Ruotsia pienempiä, jolloin eräiden taustamuuttujien kohdalla tyhjien solujen määrä nousee suureksi. Siksi päätettiin tehdä mallit erikseen Suomelle ja muille Pohjoismaille. Artikkelissa ollaan ensisijaisesti kiinnostuneita juuri Suomen tilasta vertailuna muihin Pohjoismaihin, jolloin tällainen menetelmällinen ratkaisu on järkevä. Tulokset Taustamuuttujat Taulukossa 1 ovat artikkelin taustamuuttujien jakaumat. Suomi eroaa muista Pohjoismaista siinä, että miesten osuus on jonkin verran alhaisempi. Samoin suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat keskimäärin muiden maiden työntekijöitä kokeneempia. Ruotsalaisilla taas on keskimäärin vähiten työkokemusta, mikä johtuu Ruotsin sosiaalityönkoulutuksen merkittävästä ekspansiosta 1990-luvun lopusta lähtien. Toimeentulotuessa työskentelee huomattavasti suurempi osa vastaajista Suomessa ja Tanskassa kuin Norjassa tai Ruotsissa. Tanskassa myös lähes kaikilla vastanneilla on sosiaalityöntekijän koulutus. Vastaavasti Suomessa useammilla vastaajista ei ole sosiaalityöntekijän koulutusta, koska kunnat voivat palkata epäpäteviä sijaisia (määräaikaisesti) virkoihin. Norjan poikkeuksellista tilannetta selittää, että eräisiin sosiaalityöntekijöiden virkoihin voidaan valita sosiaalipedagogisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Kaikissa Pohjoismaissa valtaosa sosiaalityöntekijöistä työskentelee julkisella sektorilla. Norjassa vastaajista suurempi osa työskentelee esimiesasemassa kuin muissa maissa. Sosiaalityöntekijöiden kuormitus Taulukossa 2 on tarkasteltu, minkälaiset sosiaalityöntekijät ovat kuormittuneita ja mitkä ovat erot Pohjoismaiden välillä. Taulukossa 3 on esitetty erikseen vakioidut tulokset. Tulokset kertovat, että Suomessa sosiaalityöntekijät ovat selvästi kuormittuneempia kuin muissa Pohjoismaissa. Vähiten kuormittuneita ovat norjalaiset so- 408 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

7 Taulukko 1. Taustamuuttujien jakaumat eri Pohjoismaissa, % Suomi Norja Ruotsi Tanska Kaikki maat Sukupuoli Nainen 92,1 85,2 84,5 85,0 86,5 Mies 7,9 14,8 15,5 15,0 13,5 Koulutus Sosiaalityöntekijän koulutus 79,5 42,8 85,0 99,1 80,3 Ei sosiaalityöntekijän koulutusta 20,5 57,2 15,0 0,9 19,7 Työkokemus Enintään 4 vuotta 16,9 13,1 24,1 19,0 20,4 5 9 vuotta 16,0 23,5 19,3 18,6 19, vuotta 23,6 39,0 22,9 25,8 25,5 20 vuotta tai enemmän 43,5 24,4 33,7 36,6 35,1 Työtehtävä* Lapsi, nuoriso- ja perhepalvelut 47,0 53,2 42,8 34,7 44,0 Toimeentulotuki 25,6 9,2 11,9 31,0 17,3 Päihdetyö 16,0 10,7 15,3 20,6 15,6 Vanhusten palvelut 9,7 4,6 3,4 1,7 4,8 Vammaisten palvelut 12,8 24,9 12,7 10,4 14,0 Työllistäminen/kotouttaminen 7,7 11,0 7,0 8,5 7,8 Koulu 11,9 5,7 9,6 2,4 8,7 Terveyden- ja sairaanhoito 18,9 9,8 11,8 3,4 12,1 Hallinto, suunnittelu, kehittäminen, tutkimus 11,9 11,5 9,1 9,2 10,0 Muu 7,3 10,7 21,5 17,0 16,2 Työskentelysektori Julkinen 92,1 91,4 92,4 91,1 92,0 Yksityinen 7,9 8,6 7,6 8,9 8,0 Esimiesasema Ei 82,0 76,5 85,9 86,5 83,9 Kyllä 18,0 23,5 14,1 13,5 16,1 Kaikki** *Luvut eivät summaudu sataan, koska työntekijä on voinut valita useamman tehtävän. **Joihin kysymyksiin on jätetty vastaamatta. siaalityöntekijät, mutta eroa ei käytännössä ole Tanskaan ja Norjaan. Eroa testattiin erikseen vielä siten, että Norja laitettiin referenssimaaksi, eikä tällöinkään eroja löytynyt. Suomen tulokseen vaikuttaa varmasti ainakin se, että meillä julkisen sosiaalisektorin resurssit ovat muita Pohjoismaita pienemmät (Kangas 2009; Nososco 2010). Tällöin työntekijät ovat kuormittuneempia. Miehet ovat keskimäärin vähemmän kuormittuneita sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Tulos on odotettu ja linjassa aiempien havaintojen kanssa. Aiempi tutkimus on tuonut esille, että juuri sosiaalityöntekijät kokevat paljon sukupuolten välistä epätasa-arvoa (Saari & al. 2005). Aiempi suomalaisille kunta-alan työntekijöille tehty tutkimus myös kertoo, että naiset kokevat työnsä sekä henkisesti että fyysisesti raskaammaksi kuin mie- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 409

8 Taulukko 2. Sosiaalityöntekijät eri osaryhmissä, joilla paljon kuormitusta työssään, % Suomi Norja Ruotsi Tanska Kaikki maat Sukupuoli Nainen 62,5 (719) 33,6 (200) 36,5 (834) 43,8 (218) 43,5 (1 971) Mies 50,5 (50) 29,1 (30) 33,0 (137) 31,0 (27) 34,7 (244) Koulutus Sosiaalityöntekijän koulutus 60,8 (615) 33,7 (101) 36,7 (862) 42,3 (304) 43,0 (1 882) Ei sosiaalityöntekijän koulutusta 63,8 (164) 32,3 (129) 31,3 (128) 33,3 (2) 39,5 (423) Työkokemus Enintään 4 vuotta 70,1 (141) 42,9 (39) 40,5 (266) 55,9 (76) 48,1 (522) 5 9 vuotta 64,1 (123) 31,5 (51) 41,3 (221) 45,5 (61) 44,6 (456) vuotta 58,0 (163) 33,3 (90) 35,5 (223) 36,3 (65) 39,8 (541) 20 vuotta tai enemmän 60,1 (309) 28,0 (47) 29,8 (274) 37,3 (98) 39,1 (728) Työtehtävä Lapsi, nuoriso- ja perhepalvelut 70,9 (424) 36,5 (136) 40,7 (481) 53,0 (134) 48,8 (1 175) Toimeentulotuki 69,3 (224) 50,8 (33) 46,8 (155) 42,5 (97) 53,7 (509) Päihdetyö 60,9 (126) 38,7 (29) 38,4 (163) 26,4 (39) 41,8 (357) Vanhusten palvelut 54,0 (67) 21,9 (7) 31,6 (30) 8,3 (1) 39,9 (105) Vammaisten palvelut 58,0 (94) 26,4 (46) 32,8 (116) 48,0 (36) 38,2 (292) Työllistäminen/ kotouttaminen 59,8 (58) 39,0 (30) 24,0 (46) 45,2 (28) 37,9 (162) Koulu 60,9 (92) 22,5 (9) 27,6 (72) 23,5 (4) 37,7 (177) Terveyden- ja sairaanhoito Hallinto, suunnittelu, kehittäminen, tutkimus 44,8 (107) 24,6 (17) 24,5 (80) 20,8 (5) 31,7 (209) 66,9 (103) 45,7 (37) 34,3 (87) 30,9 (21) 44,5 (248) Muu 49,5 (46) 24,0 (18) 36,6 (216) 27,9 (34) 35,7 (314) Työskentelysektori Julkinen 63,1 (716) 33,9 (216) 37,2 (910) 43,5 (271) 43,6 (2 113) Yksityinen 41,8 (41) 21,7 (13) 23,9 (48) 31,7 (19) 28,9 (121) Esimiesasema Ei 60,0 (622) 30,7 (164) 35,0 (827) 43,7 (274) 41,4 (1 887) Kyllä 67,7 (157) 40,0 (66) 41,8 (163) 32,7 (32) 47,2 (418) Kaikki 61,4 (779) 32,9 (230) 35,9 (990) 42,2 (306) 42,3 (2 305) het. (Forma & al ) Suomessa ei ole vakiointien jälkeen eroja kuormituksessa niiden välillä, joilla on sosiaalityön koulutus, ja niiden välillä, joilla sitä ei ole. Muissa Pohjoismaissa eroja taas on. Yllättäen muissa Pohjoismaissa kuormittuneempia ovat kuitenkin koulutetut, tosin erot ovat pieniä. Kaikissa Pohjoismaissa vähemmän työkokemusta omaavat ovat kuormittuneempia kuin pidempään uralla olleet. Samanlainen tilanne on havaittu myös lääkäriprofession osalta, sillä juuri nuoret lääkärit kokivat työhyvinvoinnissaan ongelmia kuten työuupumusta (Töyry 2005). Toimeentulotuessa ja lastensuojelussa työskentelevät sosiaalityöntekijät ovat muita kuormittuneempia. Eri johtotehtävissä työskentelevät ovat kuormittuneem- 410 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

9 Taulukko 3. Regressioanalyysi (odds ratiot) kuormitusta kokeneille, referenssinä ei-kuormittuneet ja ei-ristiriitoja, malliin otettu yksittäistarkasteluissa tilastollisesti merkitsevät (yksittäistarkastelun tuloksia ei esitetä erikseen tilanpuutteen vuoksi) Sukupuoli Mies.786**.629*.823* Nainen Sosiaalityöntekijän koulutus Kyllä ** Ei Työkokemus Alle 5 vuotta 1.603*** *** 5 9 vuotta 1.408*** *** vuotta 1.171*** * 20 vuotta tai enemmän Vakioidut Kaikki Suomi Muut Pohjoismaat Päätyö Jokin muu.611***.647**.591*** Toimeentulotuki Päätyö Jokin muu.571***.457***.620*** Lastensuojelu Työskentelysektori Julkinen 1.943*** 2.298*** 1.777*** Yksityinen Johtotehtävissä Ei.658***.613**.683** Kyllä Maa Suomi 2.180*** Norja.634** Ruotsi.764** Tanska 1.00 sa Pohjoismaissa kuormittuneempia kuin yksityisellä. Tässä suhteellinen ero sektoreiden välillä on suuri erityisesti Suomessa. Sosiaalityöntekijöiden ristiriitaiset kokemukset työssään Taulukossa 4 on esitetty suorat jakaumat ja taulukossa 5 vakioidut tulokset työn ristiriitaisten kokemusten osalta. Työn ristiriitoja koetaan yleisesti, mutta tulos ei ole eri maiden välillä aivan yhtä yksiselitteinen kuin kuormituksen osalta. Norjassa koetaan vähiten ristiriitoja. Norjan ja Ruotsin eroja haluttiin erikseen testata vielä siten, että Norja vaihdettiin referenssimaaksi monimuuttujamalleissa (ei taulukossa erikseen). Tällöin Norja sai arvon 1 ja Ruotsi arvon 1.359***. Kaikissa maissa erot työkokemuksen osalta ovat selkeät. Vähän työkokemusta omaavat kokevat selvästi enemmän ristiriitoja työssään. Sektoreista juuri toimeentulotuessa koetaan voimakkaimpia ristiriitoja. Osin kyse voi olla siitä, että siellä kiire on kova ja että itse asiakkaiden tilanteisiin ei ehditä paneutumaan riittävästi, jolloin varsinainen sosiaalityö jää vähäiseksi. 7 Suomessa tulos ei kuitenkaan nouse tilastollisesti merkitseväksi vakiointien jälkeen. Lastensuojelun työntekijöiden kokemat ristiriidat eivät nouse merkitseviksi vakiointien jälkeen missään malleista. Sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa julkisella sektorilla työskentelevät kokevat selvästi enemmän ristiriitoja kuin yksityisellä työskentelevät. Suomessa ero sektoreiden välillä on erityisen suuri, jopa suurempi kuin kuormituksen osalta. Suomessa yksityinen sosiaalisektori onkin kasvanut 1990-luvulta lähtien voimakkaasti jopa terveydenhuoltoon nähden (Saarinen 2009). Osa julkisella sektorilla työskentelevistä on näin siirtynyt yksityiselle sektorille, mikä on voinut vaikuttaa tilanteeseen. pia. Oikeastaan ainoa suomalainen sosiaalityöntekijöiden osaryhmä, joka ei ole erittäin kuormittunut, on terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa työskentelevät (tulos ei ole vakioitu havaintomäärien vuoksi). Sama tilanne on myös pääsääntöisesti muissa Pohjoismaissa. Ei liene yllätys, että julkisella sektorilla työskentelevät ovat kaikis- 7 Alun perin katsottiin myös, voisiko olla niin, että pienissä yksiköissä työskentelevät sosiaalityöntekijät ovat kuormittuneita ja kokevat enemmän ristiriitoja, koska he eivät saa tukea muilta. Näin ei kuitenkaan analyysien perusteella ollut vaan jopa toisinpäin, eli suurissa yksiköissä työskentelevät olivat kuormittuneempia ja kokivat enemmän ristiriitoja. Muuttujaa ei otettu mukaan lopullisiin analyyseihin, koska se aiheutti huomattavan määrän tyhjiä soluja ja olisi tällöin heikentänyt mallien luotettavuutta. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 411

10 Taulukko 4. Sosiaalityöntekijät eri osaryhmissä, joilla paljon ristiriitaisia kokemuksia työssään, % Suomi Norja Ruotsi Tanska Kaikki maat Sukupuoli Nainen 53,8 (618) 36,9 (219) 43,9 (990) 39,4 (193) 45,0(2 020) Mies 53,6 (52) 37,9 (39) 45,9 (191) 40,2 (35) 45,1 (317) Koulutus Sosiaalityöntekijän koulutus 53,5 (538) 38,9 (119) 43,6 (1013) 40,4 (286) 45,1 (1 956) Ei sosiaalityöntekijän koulutusta 54,5 (140) 35,2 (140) 48,1 (195) 33,3 (2) 44,7 (477) Työkokemus Enintään 4 vuotta 65,7 (132) 46,7 (42) 49,1 (323) 53,0 (71) 52,4 (568) 5 9 vuotta 56,3 (107) 40,4 (65) 49,1 (258) 44,6 (58) 48,5 (488) vuotta 53,4 (150) 40,5 (109) 46,1 (286) 37,1 (66) 45,3 (611) 20 vuotta tai enemmän 47,7 (242) 23,8 (40) 36,6 (333) 34,0 (88) 38,1 (703) Työtehtävä Lapsi, nuoriso- ja perhepalvelut 54,2 (322) 37,9 (141) 42,2 (495) 37,3 (174) 44,9 (1 072) Toimeentulotuki 58,3 (190) 46,2 (30) 54,0 (177) 42,7 (97) 52,2 (494) Päihdetyö 52,4 (108) 44,0 (33) 48,7 (204) 32,0 (47) 46,3 (392) Vanhusten palvelut 54,1 (66) 21,9 (7) 51,1 (48) 41,7 (5) 48,5 (126) Vammaisten palvelut 56,6 (90) 33,7 (58) 45,2 (156) 31,1 (23) 43,6 (327) Työllistäminen/ kotouttaminen 57,3 (55) 44,2 (34) 50,8 (98) 59,7 (37) 52,3 (224) Koulu 55,0 (82) 35,0 (14) 44,4 (116) 29,4 (5) 46,5 (217) Terveyden- ja sairaanhoito Hallinto, suunnittelu, kehittäminen, tutkimus 41,3 (99) 24,6 (17) 33,3 (107) 32,0 (8) 35,3 (231) 53,4 (79) 45,7 (37) 37,9 (94) 32,4 822) 42,6 (232) Muu 43,5 (40) 28,0 (21) 43,0 (252) 36,7 (44) 40,9 (357) Työskentelysektori Julkinen 55,9 (630) 37,3 (237) 45,4 (1100) 42,5 (261) 46,4 (2 228) Yksityinen 28,3 (28) 35,0 (21) 35,7 (71) 23,7 (14) 32,1 (134) Esimiesasema Ei 52,9 (548) 35,3 (188) 43,5 (1020) 41,3 (255) 44,4 (2 011) Kyllä 57,3 (130) 43,0 (71) 49,0 (188) 34,0 (33) 48,3 (422) Kaikki 53,7 (678) 37,2 (259) 44,3 (1208) 40,3 (288) 45,0 (2 433) 412 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

11 Taulukko 5. Regressioanalyysi (odds ratiot) ristiriitoja kokeneille, referenssinä ei-kuormittuneet ja ei-ristiriitoja, malliin otettu yksittäistarkasteluissa tilastollisesti merkitsevät (yksittäistarkastelun tuloksia ei esitetä erikseen tilanpuutteen vuoksi) Sukupuoli Mies Nainen Sosiaalityöntekijän koulutus Kyllä Ei Työkokemus Alle 5 vuotta 1.901*** 2.108*** 1.787*** 5 9 vuotta 1.671*** 1.457* 1.637*** vuotta 1.496*** *** 20 vuotta tai enemmän Vakioidut Ristiriidat Suomi Muut Pohjoismaat Päätyö Jokin muu.812** -.789** Toimeentulotuki Päätyö Jokin muu Lastensuojelu Työskentelysektori Julkinen 1.916*** 3.380*** 1.557*** Yksityinen Johtotehtävissä Ei Kyllä Maa Suomi 1.717*** Norja.827 Ruotsi Tanska 1.00 Johtopäätökset Tulokset maiden välisestä vertailusta ovat selviä. Suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat erittäin kuormittuneita ja kokevat paljon ristiriitoja työssään. Ero muihin Pohjoismaihin on merkittävä. Suomen erityistilanteelle voi lähteä etsimään selityksiä useasta tekijästä. Ensinnäkin Suomessa sosiaalityötä tehdään pienin resurssein: hyvinvointivaltio (ainakin menoilla mitattuna) on muita Pohjoismaita suppeampi (ks. Kangas 2009). Useissa kunnissa taloudellinen tilanne onkin heikohko ja resursseista on jatkuva pula. Useiden arvioiden mukaan 1990-luvun laman vahvistama aateilmasto johti säästömentaliteettiin, joka jäi päälle myös monessa suomalaisessa kunnassa, joiden taloudellinen tilanne ei sinänsä ole ollut hälyttävä (Blomberg 1999). Kattavia pohjoismaisia vertailuja esim. sosiaalitoimen asiakasmääristä suhteutettuna sosiaalityöntekijöiden määrään ei tietääksemme ole tehty. Anna Meeuwissen ja Hans Swärdin (2006) vertailujen mukaan Suomessa kuitenkin olisi vähiten ja Norjassa eniten sosiaalityöntekijöitä asukkaita kohden. Myös joidenkin pohjoismaisten vertailevien tapaustutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että yksittäisen sosiaalityöntekijän asiakasmäärä olisi selvästi suurin juuri Suomessa (esim. Blomberg & al. 2010a). Tästä näkökulmasta ei ole yllätys, että sosiaalityöntekijät ovat Suomessa erittäin kuormittuneita ja kokevat työtä kohtaan paljon ristiriitoja. Toisaalta tulosta voi pitää yllättävänä, koska aiemman tutkimuksen mukaan suomalaisten työntekijöiden työhyvinvointi on keskimäärin hyvällä tasolla eurooppalaisessa vertailussa eikä eroa muista Pohjoismaista sanottavasti (Giaccone 2007; myös Elinkeinoelämän keskusliitto 2010; European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions 2007). Suomalaista sosiaalityön kenttää leimaa krooninen työntekijäpula (erityisesti kunnallisessa sosiaalityössä), jota on yritetty paikata palkkaamalla epäpäteviä sijaisia. Tilanne on ongelmallinen sekä muodollisesti päteville että epäpäteville, koska työyhteisöä leimaavat epävarmuus ja vähäinen jatkuvuus. Lisäksi kun epäpäteviä on paljon, joutuvat pätevät ottamaan viime sijassa enemmän vastuuta. Näin on esimerkiksi lastensuojelussa, jos toinen työpareista on pätevä ja toinen ei. Myös aiemmin mainitut politiikanmuutokset, köyhyyden lisääntyminen ja pitkittyminen jne. voivat olla omiaan lisäämään suomalaisten YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 413

12 sosiaalityöntekijöiden työn kuormittuneisuutta ja ristiriitoja. Kaiken kaikkiaan suomalaisten sosiaalityöntekijöiden tilanne voi olla monien, ennen kaikkea ulkoisten, tekijöiden tulos. Norjassa sosiaalityöntekijöiden koettu tilanne on paras, mutta erot norjalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten välillä ovat pienet. Tämäkin on melko yllättävää, koska eroavuudet esimerkiksi norjalaisten ja tanskalaisten työntekijöiden välillä ei ole suuri ottaen huomioon, että kyseisten maitten (kuntien) resursseissa on suuria eroja (Sandberg 2010). Työhyvinvointi muissa Pohjoismaissa vaikuttaa yllättävän samankaltaiselta, vaikka maiden sosiaalityön koulutuksissa ja mahdollisesti myös profession yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa on eroavuuksia. Tulokset eivät siis tue ajatusta pohjoismaisesta mallista sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin osalta. Tulokset poikkeavat tässä suhteessa melkoisesti aiemmista pohjoismaisista sosiaalityöntekijöihin kohdistuneista tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet, että pohjoismainen malli on olemassa muilla, ainakin asenne- ja käytännön, tasoilla (joskin maiden välillä on myös suhteellisen suuria eroavuuksia) (Blomberg & al. 2010a; Blomberg & al. 2010b). Saadaksemme vastauksen suomalaiseen poikkeavuuteen työhyvinvointiin liittyvissä asioissa tarvittaisiinkin lisää vertailevaa jatkotutkimusta. Suomen ja muiden maiden välisistä merkittävistä eroista huolimatta on löydettävissä suuriakin yhtäläisyyksiä, jos tarkastelemme niitä tekijöitä, jotka erottelevat työn kuormittavuutta ja ristiriitoja maiden sisällä. Kaikissa Pohjoismaissa julkisella sektorilla työskentelevät sekä vähemmän työkokemusta omaavat ovat kuormittuneempia ja kokevat enemmän ristiriitoja. Oletettavia selityksiä julkisen sektorin heikommalle tilanteelle on muun muassa se, että asiakkaat julkisella sektorilla saattavat olla erilaisia ja moniongelmaisempia. Lisäksi julkisen sektorin työntekijöillä saattaa olla enemmän asiakkaita, jolloin resurssit itse työn tekemiseen ovat pienemmät. Työkokemuksen osalta sama tilanne on havaittu muillakin professioilla kuten lääkäreillä. Saara Töyryn (2005) tutkimuksen mukaan nuorten (ja kokemattomien) lääkärien työuupumukseen liittyivät huonot vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, riittämättömät työvalmiudet ja liian vähäiset konsultaatiomahdollisuudet. Voidaan vahvasti olettaa samojen tekijöiden olevan sosiaalityöntekijöiden kuormittavuuden taustalla. Nuorempien tilannetta saattavat selittää paitsi edellä mainitut työn sisäiset tekijät myös työn ulkopuoliset tekijät. Juuri nuorilla työntekijöillä on tavallisimmin suuri hoivavastuu myös kotonaan pienten lasten vuoksi. Pohjoismaissa toimeentulotuessa ja myös lastensuojelussa työskentelevät olivat kuormittuneimpia työssään. Aiempi tutkimus onkin tuonut esille, että paineet lastensuojelussa ovat kasvaneet viime vuosina (esim. Tham 2007). Toimeentulotukea ja lastensuojelua pidetään usein sektoreina, joille mennään töihin opettelemaan sosiaalityötä ja joilta myös usein lähdetään, kunhan kokemusta on kertynyt (Dellgran 2011). Tämä vaihtuvuus voi osittain selittää tulokset. Tulostemme mukaan lastensuojelun ohella toimeentulotuessa koetaan enemmän ristiriitoja kun muilla toimialoilla. Tämä ei liene yllättävää ottaen huomioon, että juuri toimeentulotuessa yksittäinen sosiaalityöntekijä voi helposti joutua ristiriitaan kunnan/organisaation ohjeiden, tavoitteiden ja resurssien sekä asiakkaan odotusten ja tarpeiden välillä (Stranz 2007). Aiempi kotimainen tutkimus on tuonutkin esille, että kun kunnan taloustilanteen on heikko, sosiaalityöntekijät eivät pysty tekemään enää ammatillisesti oikeita päätöksiä, koska resursseja ei ole (Sipilä 2011). Esimiestehtävissä toimivat vastaajat ovat kuormittuneempia kuin muut, mutta eivät koe enemmän ristiriitoja. Erityisesti viimeksi mainittu tulos on mielenkiintoinen, koska aiemmat, pelkästään esimiesten keskuudessa suoritetut tutkimukset ovat päätyneet siihen, että juuri ristiriitainen asema asiakkaiden/alaisten ja organisaation johdon välillä on erityisen haasteellinen ja uuvuttava (Wolmesjö 2005). Myös sukupuolten välillä on eroavuuksia: miehet ovat vähemmän kuormittuneita kaikissa Pohjoismaissa. Tulos on, kuten edellä jo mainittiin, linjassa aiempien havaintojen kanssa. Tulosten perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että eroavuudet ovat kaikkein suurimpia juuri Suomessa. Tutkimuksemme siis antaa aihetta tutkia jatkossa näitä muuttujia ja niitä prosesseja ja mekanismeja, jotka johtavat tällaiseen tilanteeseen. Koulutus ei tulosten mukaan välttämättä suojaa kuormitukselta eikä ristiriitaisilta kokemuksilta. Suomessa (jossa on pisin koulutus) sosiaalityöntekijät ovat erittäin kuormittuneita ja kokevat paljon ristiriitoja työssään. Jos taas vertailemme sosiaalityöntekijän koulutuksen saaneita ja 414 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

13 muita, niin ryhmien välillä ei ole eroja Suomessa. Juuri sosiaalityön koulutuksen saaneet ovat muita kuormittuneempia muissa Pohjoismaissa. Yhtenä syynä voi olla, että Suomessa vastaajat, jotka eivät ole saaneet sosiaalityöntekijäkoulutusta, toimivat epäpätevinä työntekijöinä samoissa työtehtävissä kuin pätevät. Muissa Pohjoismaissa (joissa ei ole samankaltaista pätevyyslainsäädäntöä) vastaajat, jotka eivät ole saaneet sosiaalityöntekijäkoulutusta, sijoittuvat erityyppisiin tehtäviin kuin koulutuksen saaneet. Lopuksi on otettava huomioon, että olemme tässä artikkelissa tutkineet ainoastaan joitakin työhyvinvoinnin ulottuvuuksia eli kuormittavuutta ja ristiriitaisia kokemuksia. Olemme valinneet nämä kaksi ulottuvuutta osin sen vuoksi, että näihin pystytään vaikuttamaan poliittisilla päätöksillä ja erilaisilla julkisen sektorin ratkaisuilla paremmin kuin ns. sisäisiin tekijöihin, kuten johtamiskulttuuriin, työpaikkailmapiiriin tai sosiaaliseen tukeen. Käyttämillämme indikaattoreilla suomalaisten sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi vaikuttaa hälyttävän huonolta. Tämä vaikuttanee taas asiakastyön laatuun. Kuormittunut ja paljon ristiriitoja työssään kokeva sosiaalityöntekijä ei pysty esimerkiksi välttämättä osoittamaan ihmissuhdetyössä tärkeää empatiaa asiakkaidensa hankalia elämäntilanteita kohtaan (Holm 2002). Mitkä ovat sitten artikkelin politiikkaimplikaatiot? Mahdollisesti tulokset johtuvat siitä, että suomalainen sosiaalityö on huonommin resursoitu kuin muissa Pohjoismaissa. Edellä kuitenkin totesimme, että erot työhyvinvoinnissa muiden pohjoismaiden sosiaalityöntekijöiden välillä ovat yllättävänkin pieniä ottaen huomioon, että myös näiden maiden taloudellisten resurssien välillä lienee suuria eroja. Selitystä suomalaisten sosiaalityöntekijöiden tilanteeseen voitaneen siksi etsiä myös muista jo edellä mainituista tekijöistä, kuten pätevien sosiaalityöntekijöiden kroonisesta pulasta sekä yleisistä sosiaalipoliittisista ratkaisuista ja niihin liittyvistä köyhyyden pitkittymisestä ja lisääntymisestä sekä asiakaskunnan laajaalaisuudesta. Laman jälkeen, ja myös aivan viime aikoina, on useissa tutkimuksissa tuotu esille, kuinka perusturva vuotaa. Kun perusturvaetuudet ovat liian alhaiset elämisen kustannusten kannalta, joutuu liian suuri osa turvautumaan viimesijaiseen ja tarveharkintaiseen toimeentulotukeen (ks. Hannikainen-Ingman & al. 2012). Tämä taas kuormittaa muun muassa lisääntyneiden asiakasmäärien muodossa sosiaalityöntekijöitä, erityisesti sosiaalitoimistoissa. Suomalaisten sosiaalityöntekijöiden kokemaan kuormittavuuteen ja ristiriitaisiin kokemuksiin voisi täten mahdollisesti vaikuttaa toisaalta lisäämällä resursointia sosiaalityön koulutuksiin. Toisaalta politiikkatoimenpiteet, kuten perusturvan parantaminen, vaikuttanevat paitsi asiakkaiden elämäntilanteeseen myös sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin edellytyksiin. Näiden tekijöiden lisäksi suomalaisten huonoa tilannetta voi mahdollisesti selittää myös työn sisäiseen organisointiin ja johtamiseen liittyvillä tekijöillä. Tämän selvittäminen kuitenkin vaatii jatkotutkimusta. Suomessa on aika ajoin noussut keskusteluun, tulisiko toimeentulotuen maksatus siirtää Kelaan (ks. lisää Kangas & al. 2011), ja yhtenä perusteluna on käytetty muun muassa sitä, että näin sosiaalityöntekijöille vapautuisi nykyistä enemmän aikaa tehdä itse sosiaalityötä. On kuitenkin vaikeata sanoa, olisiko tällainen mm. sosiaalityön organisointiin vaikuttava ja muihin Pohjoismaihin verrattuna poikkeava ratkaisu edullinen sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin lisäämisen kannalta. Voidaan vain todeta, että tarvitaan samanaikaisesti useita eri keinoja, jotta sosiaalityöntekijöiden tilannetta voidaan parantaa. Edellä mainittujen, lähinnä resursseihin liittyvien, tekijöiden lisäksi suomalaisten heikko tilanne saattaa liittyä myös työn sisäisen organisoinnin aspekteihin, kuten työtehtävien sisältöön, kunnallisen sosiaalityön johtamiskulttuuriin ja ylipäätään henkilöstöpolitiikkaan. Tutkimuksellisesti olisikin järkevää jatkossa esimerkiksi haastatteluiden ja jopa havainnoinnin keinoin pyrkiä etsimään hyviä työn organisointiin liittyviä käytäntöjä sellaisista sosiaalityön organisaatioista, joissa on vähän kuormitusta ja ristiriitoja, ja pyrkiä soveltamaan näitä käytäntöjä heikommin pärjääviin organisaatioihin. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 415

14 Kirjallisuus Acker, Gila M: The Effect of Organizational Conditions (Role Conflict, Role Ambiguity, Opportunities for Professional Development, and Social Support) on job Satisfaction and Intention to Leave Among Social Workers in Mental Health Care. Community Mental Health Journal 40 (2004): 1, Agresta, Jacqueline: Job satisfaction among school social workers: The role of interprofessional relationships and professional role discrepancy. Journal of Social Service Research 33 (2006): 1, Balloch, Susan & Pahl, Jan & McLean, John: Working in the social services: job satisfaction, stress and violence. British Journal of Social Work 28 (1998): 1, Blomberg, Helena: Kosta vad det kosta vill? Attitydmönster och attitydförändringar hos befolkning och eliter beträffande välfärdsservicen in nedskärningarnas tid. Åbo: Institutionen för socialpolitik, Åbo Akademi, Blomberg, Helena & Corander, Clary & Kroll, Christian & Meeuwisse, Anna & Scaramuzzino, Roberto & Swärd, Hans: A Nordic model in child welfare? In: Forsberg, Hannele & Kröger, Teppo (eds): Social work and child welfare politics. Through Nordic Lenses. Bristol: Policy Press, 2010a. Blomberg, Helena & Kroll, Christian & Kallio, Johanna: Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyhyyden syistä Pohjoismaissa. Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010b): 6, Blomberg, Helena & Kroll, Christian & Kallio, Johanna: Regulatiivista vai liberatiivista? Kuntien sosiaalityöntekijöiden harkintavaltaan liittyvät asenteet Suomessa ja Ruotsissa. Käsikirjoitus. Julkaistaan Kelan toimitetussa kirjassa syksyllä Börjeson, Bengt: Förstå socialt arbete. Malmö: Liber, Coffrey, Margaret & Dugdill, Lindsey & Tattersall, Andy: Stress in social services: mental wellbeing, constraints and job satisfaction. British Journal of Social Work 34 (2004): 5, Dellgran, Peter: Vad händer med professionen, klienterna och socialtjänsten? Sker det en flykt från fattigdomsarbete? I: Far väl välfärden? Socialtjänsten i framtiden. Socialtjänstforum ett möte mellan forskning och socialtjänst. En konferens i Göteborg Dollard, Maureen D. & Winefield, Helen R. & Winefield, Anthony H. & de Jonge, Jan: Psychosocial job strain and productivity on human service workers: A test of the demand-control-support model. Journal of Occupational and Organizational Psychology 73 (2000): 4, Egan, Marcia & Kadushin, Goldie: Job satisfaction of home health service workers in the environment of cost containment. Health & Social Work 29 (2004): 4, Elinkeinoelämän keskusliitto: Työelämän parantumisen paradoksi. Raportti työelämästä. Helsinki: EK, European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions: Measuring job satisfaction in surveys comparative analytical report. Dublin: European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions, Evertsson, Lars: The Swedish Welfare State and the Emergence of Female Welfare State Occupations. Gender, Work and Organization 7 (2000): 4, Forma, Pauli & Niemelä, Mikko & Saarinen, Arttu: Julkisen sektorin uudistus ja hyvinvointipalvelujen muutos muissa Pohjoismaissa. Teoksessa: Fredriksson, Sami & Martikainen, Tuomo (toim.): Kilpailuttamisen kokemukset. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, Forma, Pauli & Väänänen, Janne & Saari, Pirjo: Työhyvinvointi kuntasektorin toimialoilla vuonna Kuntatyö Helsinki: Kuntien eläkevakuutus, Gassne, Jan: Salutogenes, Kasam och socionomer. Lund: Lund University, Giaccone, Mario: Annual review of working conditions in the EU Dublin: European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions, Glisson, Charles & Durick, Mark: Predictors of job satisfaction and organizational commitment in human service organizations. Administrative Quarterly 33 (1988): 1, Greenglass, Esther & Burke, Ronald S. & More, Kathleen A.: Reactions to Increased Workload: Effects on professional efficacy of nurses. Applied Psychology 52 (2003): 4, Hannikainen-Ingman, Katri & Hiilamo, Heikki & Honkanen, Pertti & Kuivalainen Susan & Moisio, Pasi: Perus- ja vähimmäisturvan yleisyys ja päällekkäisyys Helsinki: Kelan tutkimusosasto, Holm, Ulla: Empathy and professional attitude in social workers and non-trained aides. International Journal of Social Welfare 11 (2002): 1, Hovmark, Svante & Thomsson, Heléne: ASK ett frågeformulär för att mäta arbetsbelastning, socialt stöd, kontroll och kompetens i arbetslivet. Stockholm: Stockholms Universitet, Huxley, Peter & Evans, Sherill & Gately, Claire & Webber, Martin & Mears, Alex & Pajak, Sarah & Kendall, Tim & Medina, Jibby & Katona, Cornelius: Stress and pressures in mental health social work: The worker speaks. British Journal of Social Work 35 (2005): 7, Juhila, Kirsi: Sosiaalityön selontekovelvollisuus. Janus 17 (2009): 4, Kallinen-Kräkin, Salme: Sosiaalityön luokituksen lähtökohdat. Aiheita 12/2001. Helsinki: Stakes, Kallio, Johanna & Blomberg, Helena & Kroll, Christian: Suomalaisten sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyhiin kohdistuvista auttamisstrategioista. Janus 19 (2011): 3, Kananen, Johannes: Kilpailukyky ja tuottavuus 2000-luvun sosiaalipolitiikassa. Yhteiskuntapoli- 416 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4

15 tiikka 73 (2008): 3, Kangas, Olli: Onko Suomi enää pohjoismainen hyvinvointivaltio? Teoksessa: Taimio, Heikki (toim.): Kurssin muutos: kestävään kasvuun ja hyvinvointiin. Helsinki: Työväen sivistysliitto, Kangas, Olli & Niemelä, Mikko & Varjonen, Sampo: Toimeentulotuen Kela-siirron kehykset politiikan asialistoilla ja kansalaismielipide. Teoksessa: Niemelä, Mikko & Saari, Juho (toim.): Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Helsinki: Kansaneläkelaitos, Karasek, Robert: Job demands, job decision latitude and mental strain. Implications for job redesign. Administrative Quarterly 24 (1979): 2, Karvinen-Niinikoski, Synnöve & Salonen, Jari & Meltti, Tero & Yliruka, Laura & Tapola-Haapala, Maria & Björkenheim, Johanna: Konstikas sosiaalityö Suomalaisen sosiaalityön todellisuus ja tulevaisuudennäkymät. Selvityksiä 28. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, Kasvio, Antti & Huuhtanen, Pekka: Työ ja työntekijät. Teoksessa: Kauppinen, Timo & Heikkilä, Pirjo & Kasvio, Antti & Lehtinen, Suvi & Lindström, Kari & Toikkanen, Jouni & Tossavainen, Antti (toim.): Työ ja terveys Suomessa Helsinki, Työterveyslaitos, Kuivalainen, Susan: Kestääkö suomalainen vähimmäisturva pohjoismaisen vertailun? Vertaileva analyysi vähimmäisturvan tasosta ja sen köyhyyttä ehkäisevästä vaikutuksesta neljässä Pohjoismaassa Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010): 4, Laine, Marjukka & Wickström, Gustav & Pentti, Jaana & Elovainio, Marko & Kaarlela-Tuomaala, Anu & Lindström, Kari & Raitoharju, Reetta & Suomala, Tiina: Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla Helsinki: Työterveyslaitos, Laine, Marjukka & Kokkinen, Lauri & Kaarlela-Tuomaala, Anu & Valtanen, Elisa & Elovainio, Marko & Keinänen, Mika & Suomi, Reima: Sosiaali- ja terveysalan työolot Helsinki: Työterveyslaitos, Lambert, Eric G. & Cluse-Tolar, Terry & Hogan, Nancy L.: This job is killing me: The impact of job characteristics on correctional staff job stress. Applied Psychology in Criminal Justice 3 (2007): 2, Lazar, Amon & Guttmann, Joseph: Therapists benefits from conducting psychotherapy: the case of social workers. Research on social work practice 13 (2003): 6, Lindström, Kari & Elo, Anna-Liisa & Hopsu, Leila & Kandolin, Irja & Ketola, Ritva & Lehtelä, Jouni & Leppänen, Anneli & Mukala, Kristiina & Rasa, Pirkko-Liisa & Sallinen, Mikael. Työkuormituksen arviointimenetelmä TIKKA. Helsinki: Työterveyslaitos, Lloyd, Chris & Mckenna, Kryss & King, Robert: Sources of stress experienced by occupational therapists and social workers in mental health settings. Occupational Therapy International 12 (2005): 2, Lorenz, Walter: Socialt arbete i ett föränderligt Europa. Göteborg: Daidalos, Maslach, Christina & Jackson, Susan E.: The measurement of experienced burnout. Journal of Occupational Behaviour 2 (1981): 2, Meltti, Tero & Kara, Hanna: Sosiaalityöntekijöiden työolot, -ympäristö ja työhyvinvointi sekä niihin vaikuttavat tekijät. Teoksessa: Yliruka, Laura & Koivisto, Juha & Karvinen-Niinikoski, Synnöve (toim.): Sosiaalialan työolojen hyvä kehittäminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, Meeuwisse, Anna & Swärd, Hans: Socialt arbete i ett internationellt perspektiv. I: Meeuwisse, Anna & Sunesson, Sune & Swärd, Hans (red.): Socialt arbete. En grundbok. Stockholm: Bokförlaget Natur och Kultur, Meeuwisse, Anna & Swärd, Hans: Hur lär man sig socialt arbete i Norden? Nordisk socialt arbeid 25 (2005): 2, OECD: Growing unequal? Income distribution and poverty in OECD countries. Paris: OECD, Onnismaa, Jussi: Opettajien työhyvinvointi. Katsaus opettajien työhyvinvointitutkimuksiin Helsinki: Opetushallitus, Nososco: Social protection in the Nordic Countries. Scope, expenditure and financing 2008/2009, (Luettu ) Rauhala, Pirkko-Liisa: Havaintoja sosiaalialan työstä. Teoksessa: Metteri, Anna & Rauhala, Pirkko-Liisa (toim.): Sosiaalialan töissä. Helsinki: Stakes & Vastapaino, Rostila, Ilmari & Mäntysaari, Mikko & Suominen, Tarja & Asikainen, Paula: Sosiaalityön professionaalisuuden erot kuntaorganisaatioissa Organisaatiokulttuurien ja organisaatioilmapiirien kirjo. Janus 19 (2011): 2, Saari, Pirjo & Blomster, Peter & Väänänen, Janne: Sosiaali- ja terveysalojen työn haasteista ammattiryhmittäin. Kuntatyö Helsinki: Kuntien eläkevakuutus, Saarinen, Arttu: Julkisen sektorin laajentumisen jälkeinen aika? Hyvinvointivaltion kehitys työntekijämäärien kautta tarkasteltuna. Kunnallistieteellinen aikakauskirja 37 (2009): 4, Sandberg, Siv: Lika som bär? Kommunerna i Norden. Finlands Kommuntidning 6/2010, Sipilä, Anita: Sosiaalityön asiantuntijuuden ulottuvuudet. Tiedot, taidot ja etiikka työntekijöiden näkökulmasta kunnallisessa sosiaalityössä. Kuopio: Kuopion yliopisto, Stranz, Hugo: Utrymme för variation om prövning och socialbidrag. Stockholm: Institutionen för socialt arbete, Stockholms universitet, Tham, Pia: Why are they leaving? Factors affecting intention to leave among social workers in child welfare. British Journal of Social Work 37 (2007): 7, Töyry, Saara: Burnout and self-reported health among Finnish physicians. Kuopio: Kuopion yliopisto, YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4 417

16 2005. Viinamäki, Tarja: Opettajien ja sosiaalityöntekijöiden psyykkinen rasittuneisuus. Kuopio: Kuopion yliopisto, Wolmesjö, Maria: Ledningsfunktion i omvandling. Om förändringar av yrkesrollen för första linjens chefer inom den kommunala äldre- och handikappomsorgen. Lund: Lund Universitet, Summary Nordic social workers experiences of occupational stress and contradictions in their work (Liikaa vaadittu? Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitai-suudesta Pohjoismaissa. Arttu Saarinen & Helena Blomberg & Christian Kroll Drawing on data from a Nordic questionnaire survey (N=5554), this article discusses Nordic social workers experiences of occupational stress and contradictions in their work. There are two main research questions: 1) Do Nordic social workers differ in their experiences of occupational stress and contradictions in work; and 2) What individual-level factors explains the differences seen between different countries and in the total material? The study uses descriptive methods as well as main components analysis and multinominal logistic regression analysis. The results show that Finnish social workers experience very high levels of occupational stress and frequent contradictions in their work. The differences compared to the other Nordic countries are significant. Norwegian social workers are most content with their situation, but the differences between Norwegian, Swedish and Danish social workers are marginal. Despite the significant differences observed between Finland and the other Nordic countries, an examination of the factors that differentiate between experiences of occupational stress and contradictions also reveals some important similarities. In all the Nordic countries less experienced social workers and those employed in the public sector experience higher levels of occupational stress and more contradictions in their work. Furthermore those working in social assistance and child welfare services experience more stress and more contradictions. Respondents in supervisory positions are more stressed than others. There are also noteworthy gender differences: In all the Nordic countries men experience less occupational stress. The indictors used in this study give cause for deep concern about Finnish social workers well-being in the workplace. Social workers experiencing high levels of occupational stress and contradictions in their work will not necessarily be able to empathize with the difficulties of their clients, a crucial element of human relations work. Keywords: Nordic countries, social workers, wellbeing in the workplace 418 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 77 (2012):4