Tietomallit ja kone-ohjaus Liikenneviraston hankkeessa Vt5 Mikkelin kohta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietomallit ja kone-ohjaus Liikenneviraston hankkeessa Vt5 Mikkelin kohta"

Transkriptio

1 Tietomallit ja kone-ohjaus Liikenneviraston hankkeessa Vt5 Mikkelin kohta

2 Tavoite Kertaalleen suunniteltu tai mallinnettu tieto siirtyy hankkeen elinkaaren aikana vaiheesta toiseen ilman, että sitä katoaa tai että sitä täytyy muokata järjestelmään sopivaan muotoon Suunnittelu Rakentaminen Kunnossapito Ongelmana; Missä sähköistä aineistoa säilytetään. Portaaleista on puitesopimukset, mutta ei ole ratkaistu elinkaarinäkökulmaan Missä aineisto säilyy jäsennellyssä muodossa Tiina Perttula 2

3 Mitä infran mallintaminen on Mallilla tarkoitetaan rakennelman esittämistä digitaalisessa muodossa ominaisuustietoineen. Ideaalitilanteessa mallin/tiedon avulla pyritään hallinnoimaan rakennelman elinkaarta aina suunnittelusta toteutukseen ja ylläpidon kautta purkamiseen. BIM= Building Information Model -> Built environment Information Management. Myös AIM= Asset Information Management. Pääasia on: avoimessa muodossa siirtyvä älykäs tieto tiedon harmonisointi muotoon, jota voidaan toiminnassa hyödyntää. Harmonisoinnissa on tärkeää, että tiedolle tehdyt toimenpiteet kulkevat tiedon mukana Tavallaan puhuttaessa mallinnuksesta oikeampi termi olisi tiedonhallinta Tiina Perttula 3

4 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja yhteistyön paranemista Läpinäkyvyyttä Miten mallintamisella voidaan vaikuttaa näihin? Tiina Perttula 4

5 Tuottavuus Infra-ala ollut perinteisesti häntäpäässä kun on mitattu tuottavuutta Hukan määrä normaalissa infrahankkeessa on merkittävä Perinteisiä tuottavuutta huonontavia tekijöitä ovat mm. Kommunikointi Dokumentaatio Tiedonkulun ongelmat Tiedon häviäminen On selvitetty, että isoissa infrahankkeissa jopa 30 % ajasta kuluu lähtötietojen selvittämiseen Tiina Perttula 5

6 Vaatimuksena tällä hetkellä kaikissa hankkeissa Lähtötietomalli Hankesuunnittelussa lähtötiedot jäsennellään jälkeen käynnistyvissä hankkeissa InfraFINBIM -lähtötietomalliohjeen mukaisesti. Jäsentelyllä tarkoitetaan tiedon harmonisointia ohjeessa esitetyllä yhtenäisellä tavalla. Avoimet tiedonsiirtomenetelmät Liikennevirasto edellyttää Inframodel 3 -tiedonsiirtoformaatin käyttämistä kaikissa jälkeen käynnistyvissä suunnittelu-, toteutus- ja parantamishankkeissa. Inframodel 3 -vaatimus korvaa voimassa olevan inframodel 2 - vaatimuksen. Taitorakenteissa (sillat) tiedonsiirron formaattivaatimuksena on IFC. Näiden lisäksi toimitaan Liikenneviraston voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti Tiina Perttula 6

7 Suunnittelua ohjaavat asiakirjat Noudatettavat Liikenneviraston löytyvät Liikenneviraston ohjeluettelosta. Siltojen tietomalliohje 6/2014 Tien mallipohjaisen suunnittelun hankinta (koekäytössä 20k/2014) Taitorakenteiden suunnittelun lähtötieto-ohje (21/2014, ) Noudatettavat luonnosvaiheessa olevat Liikenneviraston ohjeet: Radan suunnittelun mallipohjainen hankinta (viimeisin versio Tiina Perttulalta) YIV ohjekokonaisuus (Alan yleiset Inframallivaatimukset) Osat 1-7 julkaistiin eilen Osat 8-12 julkaistaneen ennen juhannusta Noudatettavat yleiset ohjeet: Inframodel 3- käyttöohje ( InfraBIM -nimikkeistö ( Tiina Perttula 7

8 Yleiset Inframallivaatimukset Tietomallipohjainen hanke 2. Yleiset mallinnusvaatimukset 3. Lähtötiedot, Liite 1, Liite 2 Osat 8-12 ovat vielä 4. Inframalli ja mallinnus hankkeen eri suunnitteluvaiheissa luonnosversioita 5. Rakennemallit; 5.1 Maa-, pohja- ja kalliorakenteet, päällys- ja pintarakenteet, 5.2 Maarakennustöiden toteutusmallin (koneohjausmalli) laadintaohje, 5.3 Maarakennustöiden toteumamallin laadintaohje, 5.3 Liite 2 6. Rakennemallit; 6.1 Järjestelmät 7. Rakennemallit; 7.1 Rakennustekniset rakennusosat 8. Inframallin laadunvarmistus 9. Määrälaskenta, kustannusarviot 10.Havainnollistaminen 11.Infran hallinta; 11.1 Tieverkon kunnossapidon mallivaatimukset Osat 1-7 on julkaistu Inframallin hyödyntäminen eri suunnitteluvaiheissa ja infran rakentamisessa; 12.1 Tie- ja ratarakentamisen mallipohjainen laadunvalvontamenetelmä Tiina Perttula 8

9 Vt5 Mikkelin kohta hankkeen sisältö / Tie- ja katurakenteet Valtatiet; Valtatietä 5 parannetaan 4 km:n matkalla ja valtatietä 13/15 noin 1 km Välille Pitkäjärvi Kaihu rakennetaan toinen ajorata; 4-kaistainen osuus jatkuu Lisäkaistoja välille Kaihu Asema; kaistoja kpl Pitkäjärven, Kaihun ja Aseman eritasoliittymien ramppeja parannetaan sujuvimmiksi. Kadut Rinnekatu parannetaan ja siirretään valtatien viereen. Rinnekadun / Sammonkadun liittymään kiertoliittymä Kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan mm; Uusi Kaihun alikulkukäytävä ja kevyen liikenteen yhteydet Kaihunharjun kautta Ristiinantielle ja Pursialankadulle. Rinnekadun alikulkukäytävä tuo turvallisuutta Ristiinantien suunnan kevyelle liikenteelle Kevyen liikenteen olosuhteet paranevat Rinnekadulla, kun ajoneuvoliikenne siirtyy kauemmaksi Uusi yhteys Setrikadun kautta Page 9

10 Hankkeen sisältö / Ympäristörakentaminen Melusuojauksia rakennetaan 5,2 km matkalle vallia 0,6 km, aitaa 2-2,5 m 0,9 km, kaiteita 0,8-1,4 m 3,7 km Pohjavesisuojauksia rakennetaan Pursialan pohjavesialueelle yht. 2,5 km; valtatielle5 1,6 km, rampeille 0,5 km ja Vt13/15 0,4 km Valtatien hulevedet johdetaan pohjavesialueen ulkopuolelle Pappilanselälle Kaupungin hulevedet johdetaan Veturitallinlahden kautta Pappilanselälle Pilaantuneita maa-aineksia poistetaan hankealueelta Rinnekadun ja Setrikadun alta kreosootit; Governia/Liikennevirasto Nesteen tontin jatkopuhdistaminen Rinnekadun alta; Neste Hulevesilinjalta puhdistamon luota Valtatien 5 levennyksen alta Veturitallinlahdesta Liito-oravan hyppypuut / istutukset Pitkäjärvelle Lokkien suojaverkko Veturitallinlahteen 10

11 Vt 5 Mikkelin kohta; Parannuskohteet ja melusuojaukset Pa ge

12 Toinen ajorata rakenteilla 12/2014 Pa ge

13 Toinen ajorata rakenteilla 12/2014 Pa ge

14 Toinen ajorata rakenteilla ja Ristiinantien risteyssilta 12/2014 Pa ge

15 Hulevesilinjan purkupää; pimat on jo puhdistettu Luiskat tehty mallin mukaan => laatua automaattisesti Pa ge

16 Tarjouspyyntösuunnitelman laatu Suunnitelma-aineisto Rakennussuunnitelmat laadittu mallintamalla Lähtötietomalli, tärkeimpänä olemassa olevat putkitukset Suunnitelmamalli, kaikki rakenteet mallinnettu Yhdistelmämalli, jota käytetään suunnitelmaosien tiet / sillat / putkitukset / ym. yhteensovittamisessa Tietomallinnuksen avulla haluttiin mahdollistaa: eri rakenteiden toteuttamisjärjestysvaihtoehtojen arviointi pohjavesisuojausten ja hankkeen yhteydessä tehtävien erilaisten putkitusten virheetön suunnittelu ja toteutus koneohjauksen käyttäminen maanrakentamisessa Sillat mallinnettu raudoituksineen => Tietomallinnus on tuonut uskottavuutta suunnitelmien laatuun, tarjousten hajonta vähäistä Page 16

17 Urakkamuotona kokonaisurakka, mutta valintaperusteena kokonaistaloudellisuus Edullisin tarjous määritetään tarjouksen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Edullisuuden määrityksessä otetaan huomioon palvelulta ja sen tuloksilta odotettavissa oleva laatu (sisältöosa) sekä tarjoushinta (hintaosa). Tarjouksen vertailussa käytetään seuraavia painoarvoja: Vertailuhinta; tarjouslomake B (kohdat 1+2+3) 94 % Henkilöstön kokemus ja riittävyys 2 % Laadun raportointimenettelyt 2 % Työnaikaisten liikennehaittojen minimointi 2 % Yhteensä. Page 17

18 Laadunhallinta - tarjouspyyntövaiheessa Laatusuunnitelmassa tuli olla mukana esitys, kuinka tietomallia / koneautomaatiota aiotaan hankkeella hyödyntää eri rakenteiden toteuttamisessa. Lisäksi suunnitelmassa tulee olla alustava esitys, kuinka koneautomaation käyttö rakenteiden toteuttamisessa, ohje hankkeen laadunraportoinnista valokuvineen sekä BEM- portaalin tarjoama laadunraportointi-mahdollisuus on otettu huomioon laatumittausten toteuttamisessa ja laadun raportoinnissa. Arviointiperusteet Tilaaja arvioi, kuinka hyvin laadunvalvonnassa ja raportoinnissa käytettävät menettelyt ja henkilöresurssit mahdollistavat ajantasaisen laadun raportoinnin ja varmistavat lopputuotteen laadun => hyviä esityksiä useita. Sama periaate oli myös Laitaatsalmen urakkatarjouspyynnössä Page 18

19 Urakkakohtainen toiminta- ja laatusuunnitelma; pisteytys Arviointitekijä Pisteet Kriteerit ja perusteet Laadun varmistus- ja raportointimenettelyt Täyttää kriteerit Erinomais esti 10-9 Kehittävä ote laadunraportoinnissa. Menettely mahdollistaa ajantasaisen raportoinnin. Riittävät resurssit. Hyvin 8-7 Kuten yllä, mutta jotain puuttuu. Riittävät resurssit. Tyydyttäv ästi 6-5 Tavanomaiset toimintatavat. Ajantasaisuus hiukan ontuu. Resurssit kohtuulliset. Melko tyydyttävä sti 4-3 Kuten alla, mutta jotain uutta. Niukat resurssit. Huonosti 2-0 Menettelytavat keskittyvät laadun osoittamiseen hankkeen lopussa. Vähäiset resurssit Page 19

20 Infrakit / ; Vt5 Mikkelin kohta urakassa käytetään selainpohjaista Infrakit - tiedonsiirto- ja seurantajärjestelmää; Mahdollistaa koneohjauksen Mahdollistaa koneiden käytössä olevien toteutusmallien tarkastelun Mahdollistaa toteutuman tarkastelun Voi tarkastella eri rakenteista otettuja valokuvia => työnjohdolla ei ole maastossa papereita vaan tabletit => mahdollistaa osittain mallipohjaisen laadunvarmistuksen => vähentää perinteisiä laadunvarmistusmittauksia Page 20

21 Infrakit on työkalu tiemallipohjaiseen rakentamiseen Työkalu rakentamisen aikaisen tiedon hallintaan Tallettaa, jakaa ja visualisoi rakentamisenaikaisen tiedon Työ- ja tarkemittaukset päivittyvät kartalle ja vertautuvat suunnitelmaaineistoon automaattisesti Projektin loputtua Infrakit järjestelmässä on tallennettuna ja organisoituna hankkeen lähtötiedot, suunnitelma-aineisto ja toteumatiedot. Tietomallipohjainen toimintatapa Infrakit visualisoi mallit kartalle tai satelliittikuvalle ja tarkistaa 3D mallien toimivuuden työmaalla o Infrakit on avoin laite- ja ohjelmistovalmistajista riippumaton ratkaisu Page 21

22 Koneautomaation käyttö eri rakenteiden toteuttamisessa Työkoneautomaatiota hyödynnetään kaikkien maarakenteiden osalta maaleikkauksista, pohjavedensuojauksen tiivisrakenteisiin Toteutusmallit tehdään kaikista väylän maa- ja kerrosrakenteista, putkista, kaivoista ja rummuista sekä kaapeleiden ja sähkö ja valopylväiden perustuksista Työmaalla toteutusmalleja käytetään kaikkien rakenteiden geometriaa muokkaavien; Työkoneiden 3D-ohjauksessa Merkintä- ja laadunvalvontamittauksissa Työnsuunnittelussa Seurannassa Toteutusmallit tarkastetaan, nimetään InfraRYL -litteroihin perustuvan laadintaohjeen mukaisesti ja tallennetaan palveluntuottajan palvelimelle, mistä ne siirtyvät langattomasti työkoneohjausjärjestelmiin ja työnjohdon tablettitietokoneisiin hyödynnettäväksi. Page 22

23 Tietomalliaineiston kulku Suunnittelijalla koko hankkeesta suunnitelmamalli, joka luovutetaan urakoitsijan mittatyönjohtajalle Mittatyönjohtaja: Tarkastaa mallin Toimittaa malliaineiston Infrakit palveluun Pilkkoo mallin sopivan kokoisiin osiin, jotta työn aikana käsiteltävän datan määrä pysyisi kohtuullisena eikä aineiston latautumiseen menisi liiaksi aikaa Tarkastaa systemaattisesti tukiasemien ja koneiden mittatarkkuuden Koneille (Novatron konenautomaatio) mallit latautuvat 5 minuutin välein Infrakit Clientin avulla Kun pyöräkone liikkuu työmaalla, koneen sijantipaikan mallit latautuvat automaattisesti (tela-alustaisissa vain 1 2 viikon oikeudet) Koneella tehdyt tarkemittaukset menevät Infrakitiin Rakentamisen tarkkuutta voi tarkastella Infrakitin kautta (vertaa suunniteltuun malliin) Page 23

24 Infrakit maastossa ja työmaalla Työkoneautomaatio merkinnät maastoon vähenevät Työnjohto ja tilaajat käyttävät Infrakit sovelluksia oman sijaintinsa määrittämiseen ja suunnitelma-aineiston katseluun mobiililaitteiden avulla Tilaajan oikeudet saatu urakoitsijan kautta- ei tilaussuhdetta Infrakitiin Ajantasainen tieto suunnitelma-aineistosta aina kaikkien käytettävissä Toimii myös tiedon keruujärjestelmänä. Käyttäjät voivat ottaa valokuvia ja tehdä muistiinpanoja jotka tallentuvat suoraan Infrakit projektiin paikka- ja aikatiedoin varustettuina. mobile.infrakit.com tablet.infrakit.com Page 24

25 Infrakit; Koko hanke, koneiden sijainti ja alusrakenteen kaivutasot Page 25

26 Lähestymiskarttanäkymä; Mikkeli klo 14:13 Koneiden sijainti näkyy lähestymiskartalla, otetut valokuvat halutulta ajanjaksolta Page 26

27 Infrakit toimistossa karttanäkymä, jossa hallitaan malleja, koneenohjausjärjestelmien päivitystilannetta, toteumatietoja ja valokuvia toteumatietoja voidaan tarkastella kartalla tai poikkileikkauskuvissa yhdessä rakennepintojen kanssa Page 27

28 Infrakit; Alusrakenteen kaivu, kolmioverkko, tarkemittaukset ja valokuvat Page 28

29 Infrakit; louherakenteen yläpinta, korkeustarke, valokuvat Page 29

30 Infrakit; louherakenteen yläpinta, korkeustarke, valokuvat Page 30

31 Kuvat toiminto; - työnjohto ottaa kuvia työmaalla Infrakit tabletilla - kuvien paikka näkyy karttatoiminnossa - kuvat tallennetaan rakennusosakohtaisiin hakemistoihin Pa ge

32 Tilanne Pa ge

33 Tilanne ; Pohjavesisuojauksen rakentaminen menossa Pa ge

34 Tilanne ; Kaihun ramppi Pa ge

35 Infrakit laadunvarmistuksessa Laadunvarmistus on sisäänrakennettuna tuotantoprosessiin Mittaukset vertautuvat automaattisesti suunnitelma-aineistoon eikä erillistä raportointityötä usein enää tarvita Vaaditut valokuvat esimerkiksi peittyvistä rakenteista voidaan tallettaa, hallita ja jakaa Infrakitin avulla Tarkemittaukset kaivinkoneen kauhalla, mikä vähentää mittaustyötä Työkoneilla otetut mittauspisteen päivittyvät automaattisesti Infrakit palvelimelle Työmaan etenemä ja laatu ovat reaaliaikaisesti näkyvissä. Halutuista kohden saa leikkauskuvia Projektin loputtua Infrakit tietokannassa on: projektin lähtötiedot, suunnitelma-aineisto ja toteumatiedot. tiedot voidaan säilyttää Infrakit tietokantana, tai ne voidaan lukea ja tallentaa muussa käyttäjän haluamassa formaatissa. Page 35

36 Mallipohjainen laadunvalvontaprosessi -päävaiheet Pa ge

37 Mallipohjaisen laadunvarmistusmenetelmän 4 päävaihetta: 1. Toteutusmallin oikeellisuuden varmistaminen ja dokumentointi - varmistetaan tuotantoa ohjaavan toteutusmallin laatu ja hyödynnettävyys rakentamisessa 2. Työkoneautomaatiojärjestelmän GNSS -paikannuksen tarkkuuden säännöllinen seuranta ja dokumentointi - varmistetaan että työkoneautomaatiojärjestelmät toimivat vaaditulla tarkkuudella 3. Työkoneautomaatiojärjestelmällä tehtävä toteutumamittaus - toteutetaan työnaikainen rakenteiden mittatarkkuuden laadunvalvonta, saadaan tieto työn etenemisen seurantaan. o Työkoneella noin 20 m välein tehtävä toteutumamittaus tai tiheämpään 4. Tarkemittaus takymetrillä 200 m välein sekä rakenteiden muutoskohdista. Kun kaarresäde on pieni, tarkemittauksia 50 m välein. Kantavan kerroksen yläpinnan tarkemittaus suorilla 100 m välein ja kaateissa 50, välein. Työkoneautomaation GNSS -mittausta tarkemmalla takymetri -mittauksella tehtävällä tarkemittauksella todennetaan, että rakenteet on tehty vaatimusten mukaisesti Page 37

38 Mallipohjainen laadunvarmistus Rakennekerrosten levitys ja korkeus- ja sijaintitarkkuus mitataan työkoneella Vt5 Mikkelin hankkeella tarkemittaukset tehdään takymetrimittauksena aiempaa harvemmalla mittausvälillä. Jyrän työkoneautomaatiojärjestelmällä mitataan myös rakenteen suhteellinen tiiveys ja luodaan jatkuva tiiveyskartta rakenteesta. Tiiveys todennetaan harvennetuin määrävälein levykuormitusmittauksena. Page 38

39 Valvojan työkalu laadun hyväksyntään; - hyväksyttävän kohteen pisteiden valinta - hyväksyntä pisteiden väri muuttuu vihreäksi kartalla ja poikkileikkauksissa => ei ole käytetty Pa ge

40 Mallipohjainen toiminta työmaalla - yhteenveto Väylän alusrakenteen työnaikaisen laaturaportoinnin työkalu Lähtökohtana työkoneautomaation laaja käyttö ja viimeistellyt toteutusmallit sekä osaavat toimijat työmaalla Toteutusmallien ja työkoneiden tarkastukset ennaltaehkäisevät virheitä työmaalla Mahdollistaa laadun ja toteutuman reaaliaikaisen ja läpinäkyvän seurannan urakoitsijalle ja tilaajalle Menetelmää kehitetty ja käyttöä laajennettu Riippa- Eskola RU2 ja Vt 5 Mikkeli -urakoissa 40

41 Kehitettävää Liikenneviraston ohjelmat; Savonlinnan yhdistelmämallin katselumahdollisuus_ koekäytössä; nyt mahdollista ohjelmalla Autodesk Naviswoks Freedom => On nyt OK Mallien tarkastamisen mahdollisuudet puutteelliset _ ristiriitaa paperiasiakirjojen ja mallien kesken (paperi määräävä) => mallin tarkastaminen tärkeä ei poista paperitarkastelun tärkeyttä Infrakitiin kertyy paljon mittaustietoa ja valokuvia. On pohdinnan paikka, mitä tietoja sieltä siirretään tilaajalle. Aineiston tulisi olla Infrakitissä ainakin takuuajan Toteutumatiedon palautus suunnitelmamalliin => toteutumamalli Sovittu että suunnittelija tekee isommat muutokset ja päivittää tietomallin => työn aikainen suunnittelupalvelu Tietomallien loppusijoituspaikka ja jatkohyödyntämisen mahdollisuus => tiedon elinkaarimenettelyn aikaansaaminen Sähköinen arkistointi 41

42 Kiitos 42

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Liikenneviraston näkökulmasta Omaisuuden hallintaa Kunto Mittaukset Analyysit Tuottavuuden parantamista Tehdyn työn hyödynnettävyyttä

Lisätiedot

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt

Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Mallipohjaisen hankkeen hyödyt Tilaajan mietteitä 1.12.2015 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin

Lisätiedot

Kokemuksia tietomallipohjaisen

Kokemuksia tietomallipohjaisen Kokemuksia tietomallipohjaisen Vt 3-18 parantaminen Laihian kohdalla Projektipäällikkö / Projektinjohtaja Liikennevirasto projektien suunnittelu ja toteutus Aikaisempi työura; Lemminkäinen Infra 1983-1997

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Kohti kulttuurimuutosta Tiina Perttula Built Environment Process Innovations Reengineering Tuottavuus Infra-ala

Lisätiedot

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 22.1.2014 Tiina Perttula 2 Toiminnanohjaus Ongelmia nykyisessä tavassa Sama informaatio on useissa kuvissa Pituusleikkaus Paalukohtaiset poikkileikkaukset Geotekniset

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015 Osa 12: Inframallin hyödyntäminen suunnittelun eri vaiheissa ja rakentamisessa MAANRAKENTAMISEN MALLIPOHJAINEN LAADUNVARMISTUSMENETELMÄ GEOMETRISTEN MITTOJEN LAADUNVALVONTA

Lisätiedot

PRE/InfraFINBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet AP3 Suunnittelun ja rakentamisen uudet prosessit

PRE/InfraFINBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet AP3 Suunnittelun ja rakentamisen uudet prosessit Built Environment Process Re-engineering PRE PRE/InfraFINBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet AP3 Suunnittelun ja rakentamisen uudet prosessit 18.03.2014 Osa 12: Tietomallin hyödyntäminen infran rakentamisessa

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Inframallivaatimukset

Inframallivaatimukset Inframallivaatimukset Kuva: KP24.fi / Clas Olav Slotte BIM:n perusteet 4 Proxion Jatkuvaa 3D-mallipohjaista suunnittelua Eri suunnitteluvaiheissa hyödynnetään (kehitetään) mallia Malli pitää tehdä suunnitteluvaiheessa,

Lisätiedot

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa Tiina Perttula Kehittämisen tasot Globaali Virasto ja ELY Oman toiminnan systemaattista kehittämistä Ohjeet (tekniset ja hankintatekniset) Viestintä

Lisätiedot

Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla. Teppo Rauhala, WSP Finland Oy

Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla. Teppo Rauhala, WSP Finland Oy Koneohjaus ja 3D-mallit maarakennustyömaalla Teppo Rauhala, WSP Finland Oy 1.4.2016 Miksi BIM? Kustannuksien aleneminen Teknisen laadun paraneminen Rakentamisaikataulun lyheneminen Älykästä tiedonhallintaa

Lisätiedot

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus

Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Uudet väylät: tuotannon vaatimat toteutusmallit ja mallipohjainen laadunvarmistus Pasi Nurminen, Destia Oy Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja yhteistyön paranemista

Lisätiedot

Mallipohjainen laadunvalvonta case Kokkola Ylivieska. Teppo Rauhala

Mallipohjainen laadunvalvonta case Kokkola Ylivieska. Teppo Rauhala Mallipohjainen laadunvalvonta case Kokkola Ylivieska Teppo Rauhala Kuva: KP24.fi / Clas Olav Slotte Tavoite Tavoitteita BIM:n hyödyntämisessä tulisi olla: 1. Kustannuksien aleneminen 2. Teknisen laadun

Lisätiedot

Vt 5 Mikkelin kohta + Pursialan pohjavesiasioita 23.4.2015

Vt 5 Mikkelin kohta + Pursialan pohjavesiasioita 23.4.2015 Vt 5 Mikkelin kohta + Pursialan pohjavesiasioita 23.4.2015 22157 23.4.2015 NYKYTILANNE, Liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus Vuosina 2002 2011: 80 onnettomuutta joista 57 Kaihun eritasoliittymän

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1 Page 2 Tietomallivaatimukset,

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Kiviaines- ja murskauspäivä 19.1.2018 Juha Liukas Johtava asiantuntija, InfraBIM Dokumenttien hallinnasta

Lisätiedot

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Infra FINBIM Pilottipäivät 24.10.2013 Jussi Heikkilä Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilotin kesto: huhtikuu/2012 lokakuu/2012 Diplomityö Tietomallipohjaisen

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet Osa 11.0 Tietomallin hyödyntäminen eri suunnitteluvaiheissa, infran rakentamisessa sekä infran käytössä ja ylläpidossa Tieverkon ylläpidon mallivaatimukset 5.4.2014

Lisätiedot

Yleiskartta hankkeesta

Yleiskartta hankkeesta Yleiskartta hankkeesta 1 Yleistietoja Urakkasopimuksen arvo noin 22 000 000 Valtatien 5 parantamisen kaksiajorataiseksi valtatieksi n. 4 km Nykyisten eritasoliittymien parantamisia 3 kpl Uusia siltoja

Lisätiedot

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely

YIV 2015 ohjeiden yleisesittely YIV 2015 ohjeiden yleisesittely Harri Mäkelä, bsfinfra ohjetyöryhmä, Innogeo Oy Esityksen sisältö - Ohjeiden taustasta, InfraTM, PRE-InfraFINBIM, bsf ohjeet - Ohjekokonaisuudesta ja lyhyet esittely ohjeiden

Lisätiedot

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa

Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Tietomallityöskentelyn hyödyntäminen Liikennevirastossa Kehto foorumi 10.11.2016 10.11.2016 Heikki Myllymäki / Tiina Perttula 10.11.2016 Heikki Myllymäki 2 Heikki Myllymäki 3 10.11.2016 Heikki Myllymäki

Lisätiedot

Laadunhallinta Infratyömaalla

Laadunhallinta Infratyömaalla Laadunhallinta Infratyömaalla Mittaamaalla, mallintamalla, yhteensovittamalla 6.11.2018 BIM KEHITYS 2 TERMIT JA FORMAATIT Mallipohjaiset formaatit tukevat geometrian lisäksi laajan ominaisuustiedon välitystä.

Lisätiedot

Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin

Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin Tarmo Savolainen, Kehittämispäälliikkö InfraBIM, Liikennevirasto 26.4.2018 Liikenneviraston Digitalisaatiohanke Tietomallipohjainen

Lisätiedot

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Novapoint käyttäjäpäivät 9.4.2014 Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Manu Marttinen Aluepäällikkö NCC Roads Oy Jyrsinnät ja kerrosstabiloinnit 1 Sisältö 1. Tieverkon ylläpito

Lisätiedot

Digitaalinen luovutusaineisto

Digitaalinen luovutusaineisto Digitaalinen luovutusaineisto BuildingSMART Finland Inframallintamisen päivä 2017 Kari Partiainen Projektipäällikkö Liikennevirasto 6.2.2017 Ville Suntio Projekti- ja kehityspäällikkö Destia Oy Pilottihanke

Lisätiedot

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)!

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! RYM PRE InfraFINBIM, Pilottipäivä nro 6, 5.2.2013 VTT, Vuorimiehentie 3, Espoo VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto! Tausta! Tutkimus- ja pilottikohteena

Lisätiedot

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset MANK PÄIVÄT 24.9.2015 Tietomallit työmaan näkökulmasta missä mennään uuden teknologian soveltamisessa Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Taustaa Tilaajien vaatimukset Suurimpien tilaajien (suuret kunnat,

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM Pilottipäivä nro 5, 3.10.2012 Tietomalliohjeiden kokonaistilanne Tarja Mäkeläinen VTT, Harri Mäkelä

Lisätiedot

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 Valtatien 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa Tietomallinnus Infra FINBIM pilottipäivä 6.2.2014 Niklas von Schantz Juha Liukas 2 1. Hankkeen yleisesittely

Lisätiedot

Digitalisaatio infra-alalla

Digitalisaatio infra-alalla Digitalisaatio infra-alalla Pasi Nurminen Destia palveluita suunnittelusta kunnossapitoon Mallipohjainen rakentaminen Tietomalli Tuotteen/rakennelman esittäminen digitaalisessa muodossa, kolmiulotteisesti,

Lisätiedot

Graniittirakennus Kallio Oy -2013

Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Perustettu 1983, perustajina/omistajina Armas Kallio perheineen 2007 Urakointitoiminnan aloittaminen pääkaupunkiseudulla 2010 Omistusjärjestely yrityksen omistuksen siirtyminen

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ 4, 8.5.2012 Tietomalliohjeet ja pilotit Keskustelun alustus: Tarja Mäkeläinen, VTT Built Environment

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV 2015 Osa 5.3 Koekäyttöön ja pilotointiin 5.5.2015 1 (23) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.9 21.4.2015 Petteri Palviainen pilotointia varten 2 (23) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014

VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 VDC Expoder ja Live koekäyttö tilaajanäkökulma sekä työmaakäyttö 9.4.2014 Liikenneviraston hankkeet toimiala Ari Mäkelä Projektipäällikkö Liikennevirasto projektien toteutus osasto Aikaisempi työura; Lemminkäinen

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio. Pilottisuunnitelma LIITE A 1 (9) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014 Osa 5.3 Väylärakenteen toteumamallin vaatimukset ja -ohjeet 3.12.2014 Yleiset inframallivaatimukset YIV2014 1 (25) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 3.12.2014

Lisätiedot

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan Harri Mäkelä ja Kalle Serén InfraFINBIM, AP2 työpaja, 27.1.2011 2011 DocId: 2494429CF4EB Tavoite Työn tavoitteena

Lisätiedot

Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen

Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen Velho-allianssi ja ajankohtaista tietomallinnuksesta 15.11.2018 Tienpitopäivä / Tarmo Savolainen Velho-hanke Liittyy Tieverkon ennakoiva kunnonhallinta ja tiestötietojen ylläpitojärjestelmän kehittäminen

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE!

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! RIL 13.10.2011 Juha Noeskoski LIIKENNEVIRASTON SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA

Lisätiedot

Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun. Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy

Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun. Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Novapoint VDC Tuotteet Tietomallit ja yhteistyö haltuun Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Infra ala on siirtymässä tietomallintamiseen Liikennevirasto

Lisätiedot

Inframallit nyt ja tulevaisuudesa

Inframallit nyt ja tulevaisuudesa Inframallit nyt ja tulevaisuudesa Tilaajan mietteitä 3.6.2015 Mitä infran mallintaminen on Mallilla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevan rakennelman esittämistä ominaisuustietoineen. Ideaalitilanteessa

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Vt 25 parantaminen

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 11.1 Infran hallinta Tieverkon kunnossapidon mallivaatimukset 23.4.2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 1 (9) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA?

MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? MISSÄ MENNÄÄN TIETOMALLINNUKSESSA? 12.01.2016 Juha Liukas Sito Oy, johtava asiantuntija Infran tiedonhallinta ja tietomallinnus buildingsmart Finland Infra-toimialaryhmän pj Sisältö - tietomallinnus infra-alalla

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Hyvärinen RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Pilotointi ja INBIM mallinnusvaatimukset Built Environment

Lisätiedot

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Vianova Systems Finland Oy Liikevaihto 5,2 M 35 työntekijää AAA -luottoluokitus Pääosin henkilökunnan

Lisätiedot

Moderni laadunvarmistus Vt8-hankkeella. Infra FINBIM pilottipäivä nro 8, 24.10.2013 Kyösti Ratia, Skanska Infra

Moderni laadunvarmistus Vt8-hankkeella. Infra FINBIM pilottipäivä nro 8, 24.10.2013 Kyösti Ratia, Skanska Infra Moderni laadunvarmistus Vt8-hankkeella Infra FINBIM pilottipäivä nro 8,, Skanska Infra Vt8-pilotin painopisteet Kaksisuuntainen tiedonsiirto Työmaa Suunnittelu Mallikoordinaattori Koneohjaus + toteumamittaus

Lisätiedot

Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu

Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella 1.2.2017 Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu Yleistä hankkeesta Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet, ratahanke Tampere-Jyväskylä,

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Liukas RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Inframodel3-tiedonsiirtoformaatin käyttöönottoprojekti - työpaja 14.12.2012 Tavoite aikataulu -

Lisätiedot

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 1.3.2013 Sisältö Taustaa Infra TM ja Infra FINBIM Inframalli - mallinnusvaatimukset Nimikkeistö: InfraBIM -sanasto InfraModel3 Viestintä Kuvat: SITO Oy Kuva:

Lisätiedot

Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä. INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013

Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä. INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013 Tietomallinnuksen konkretisointi VR Track Oy:ssä INFRA13 Pasi Kråknäs 5.3.2013 Aloitimme runsaat 150 vuotta sitten Helsinki Hämeenlinna-rataosuuden rakentaminen aloitettiin 1858 Ensimmäinen säännöllinen

Lisätiedot

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart Tietomallinnuksen viime aikojen kuulumisia Anssi Savisalo johtava konsultti, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 10.2.2014 Page 1 RAKENNUS INFRASTRUKTUURI (kadut, kunnallistekniikka)

Lisätiedot

Työkoneohjauksen perusteet

Työkoneohjauksen perusteet Työkoneohjauksen perusteet TIETOMALLIRAKENTAMINEN NOVATRON - TUOTTEILLA Petteri Palviainen Petteri 19.4.2016 13.6.2016 Palviainen Infrarakentamisen työkoneautomaatio Työkoneet varustetaan koneohjausjärjestelmillä

Lisätiedot

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä 3.6.2015, RAKLI Perttu Valtonen, Sweco PM Oy 1 Mitä tietoa suunnitelma sisältää?

Lisätiedot

Vt8 Sepänkyläntie. FINBIM-pilottipäivä 3.10.2012 Kyösti Ratia, Skanska Infra Oy

Vt8 Sepänkyläntie. FINBIM-pilottipäivä 3.10.2012 Kyösti Ratia, Skanska Infra Oy Vt8 Sepänkyläntie FINBIM-pilottipäivä 3.10.2012 Kyösti Ratia, Skanska Infra Oy Aiheet Pilottiympäristö Painopisteet Norjan matkan anti Pelisäännöt Mittausaineisto Laadunvarmistus Johtopäätökset Kyösti

Lisätiedot

Sillat ja taitorakenteet

Sillat ja taitorakenteet Sillat ja taitorakenteet YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset käytännössä Minna Salonsaari WWW.AINS.FI Osa 7 Rakennustekniset rakennusosat Ohjeen käyttö Voidaan soveltaa kaikissa urakkamuodoissa ja suunnitteluvaiheissa

Lisätiedot

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. Pilottisuunnitelma 1 (7) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Mallipohjaisen radanrakennustyömaan dynaamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm

Lisätiedot

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015 Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy TIETOMALLIPOHJAISEN HANKKEEN SUUNNITTELU Hankkeen käynnistysvaiheessa tulee suunnitella

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa -työpaja 12.3.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Sisältö Inframodel3 Inframodel4..5

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Pilottipäivä Arviointia tulosten merkityksestä / VTT Built Environment Process Innovations Reengineering Page

Lisätiedot

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä seminaari 6.3.2013 Kimmo Laatunen Aloitimme runsaat 150 vuotta sitten

Lisätiedot

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan buildingsmart Finland 22.5.2017 Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan Projektisuunnitelman vastattava seuraaviin kysymyksiin 1. Miten sopii bsf:n arvoihin (avoimen tiedon,

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Vt 25 parantaminen välillä Meltola-Mustio RS, pilotin esittely Lauri Harjula,

Lisätiedot

InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista

InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista InfraTM-ryhmän puheenvuoro: Ryhmän odotukset pilotoinneista Harri Mäkelä, Innogeo Oy / InfraTM koordinaattori InfraFINBIM pilottipäivä 10.5.2011 Messukeskus 1 InfraTM hanke 2009-2011(-2013) TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

FINBIM: Koulutustarvekartoitus

FINBIM: Koulutustarvekartoitus Oppilaitokset vaikuttavat suoraan alan uusiin osaajiin. Laadukas opetus edellyttää myös sitä, että opettajat perehtyvät alan toimijoiden tarjontaan ja ratkaisuihin. (lainaus kartoituksen kommenteista)

Lisätiedot

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1 Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi

Lisätiedot

Teknologioilla tuottavuutta. VR Track Oy Ville Saksi

Teknologioilla tuottavuutta. VR Track Oy Ville Saksi Teknologioilla tuottavuutta VR Track Oy Ville Saksi 8.4.2014 Miten tuottavasti muutos tapahtuu Nykyiset prosessit eivät ole kaikista tuottavampia käytettäville ja kehitysvaiheessa oleville teknologioille.

Lisätiedot

Päällystystöiden BIM-pohjainen suunnittelu Päällystystyön optimointi tietomallipohjaista suunnittelua hyödyntäen

Päällystystöiden BIM-pohjainen suunnittelu Päällystystyön optimointi tietomallipohjaista suunnittelua hyödyntäen Päällystystöiden BIM-pohjainen suunnittelu Päällystystyön optimointi tietomallipohjaista suunnittelua hyödyntäen Markku Pienimäki Finnmap Infra Oy Finnmap Infra Finnmap Infra Oy on yksityinen infrastruktuurin

Lisätiedot

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma 1 (8) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Lumitöiden estekartoitus Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t) Huomautukset

Lisätiedot

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk ROTI 2015-arvosanat Rakennukset : 7 Liikenneverkot : 7 Yhdyskuntatekniikka

Lisätiedot

TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi. Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä

TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi. Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä Miten tuotemallisuunnittelu eroaa perinteisestä suunnittelusta? Käytännössä

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 1 TIETOMALLIPOHJAINEN HANKE Ohjaus ja koordinointi Laadunvarmistus Lähtötietojen hankinta ja mallintaminen Inframallintaminen Vuorovaikutus ja yhteistyö Suunnittelu ja rakentaminen Tekniikkalajien

Lisätiedot

Tilaajan näkökulma. Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä. Tuomas Vasama. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tilaajan näkökulma. Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä. Tuomas Vasama. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tilaajan näkökulma Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä 6.11.2015 Liikennevirasto: Fiksut väylät älykäs liikenne Koko yhteiskunnan käyttöön avattu tieto luo uusia palveluita,

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1 Page 2 Tietomallivaatimukset,

Lisätiedot

Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat. Pilottisuunnitelma 1 (10) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t)

Lisätiedot

Mikä on digitaalinen suunnitelma. Petri Niemi Finnmap Infra Oy

Mikä on digitaalinen suunnitelma. Petri Niemi Finnmap Infra Oy Mikä on digitaalinen suunnitelma Petri Niemi Finnmap Infra Oy Taustaa Julkaistu 25.2.2016 23.8.2016 DIGITAALISTEN PÄÄLLYSTEURAKOIDEN TYÖPAJA 2 Digitaalinen päällystyssuunnitelma 23.8.2016 DIGITAALISTEN

Lisätiedot

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA Emil Matintupa 25.5.2016 1 AGENDA 1. Tietomallien rooli tiensuunnitteluprosessissa

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat

Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Esimerkki: rakennussuunnitelmavaihe Liikenneviraston ohjeita 8/2011 Liite Liikennevirasto Helsinki 2011 Siltojen tietomalliohje 3 (7)

Lisätiedot

Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät

Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät Inframallintamisen ohjeiden tulevaisuuden näkymät - miten ohjeita julkaistaan ja kokonaisuutta hallitaan? 5.5.2015 Kehitystyö Mallinnus menee nopeasti eteenpäin ja on selvää, että ohjekokonaisuus vaatii

Lisätiedot

PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT

PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Infra FINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 9 6.2.2014 PILOTTIKOKONAISUUS Tarja Mäkeläinen, VTT Built Environment Process

Lisätiedot

Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet. VTT Namis-Car Työpaja Otto Kärki / Liikennevirasto

Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet. VTT Namis-Car Työpaja Otto Kärki / Liikennevirasto Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet VTT Namis-Car Työpaja 1.9.2016 Otto Kärki / Liikennevirasto Kunnossapidon pääongelmat ja haasteet Maanteillä päällysteiden, tierakenteiden ja siltojen

Lisätiedot

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Eri osa-alueilla ja vaiheilla omat järjestelmänsä ja tietomallinsa Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: konversiot

Lisätiedot

Marialina Norring. Infrahankkeiden ohjeistus ja kehitys pilotti Espoon kaupungille

Marialina Norring. Infrahankkeiden ohjeistus ja kehitys pilotti Espoon kaupungille Marialina Norring Infrahankkeiden ohjeistus ja kehitys pilotti Espoon kaupungille Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Maanmittaustekniikka Insinöörityö 31.5.2017 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä

Lisätiedot

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen PRE/Inframallin vaatimukset ja ohjeet, osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen 1 Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen SISÄLLYSLUETTELO Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen...

Lisätiedot

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA 1 YLEISTÄ INFRAHANKKEEN MALLINNUKSESTA Väylämalli ohjaa suunnittelua Infrahankkeessa väylämalli toimii pohjana kaikille muille tekniikkalajimalleille

Lisätiedot

PANK ry Tiemerkintäpäivät 12.-13.2.2015 Tampere Tiemerkintöjen ylläpidon tietopalvelun kehittäminen

PANK ry Tiemerkintäpäivät 12.-13.2.2015 Tampere Tiemerkintöjen ylläpidon tietopalvelun kehittäminen PANK ry Tiemerkintäpäivät 12.-13.2.2015 Tampere Tiemerkintöjen ylläpidon tietopalvelun kehittäminen 13.2.2015/Keijo Pulkkinen Sisältö Yleistä Tietopalvelukokonaisuus Kehittäminen OfficeAutori Tiedonsiirron

Lisätiedot

Inframallipohjainen koneohjaus laadunvarmistuksen

Inframallipohjainen koneohjaus laadunvarmistuksen Saimaan ammattikorkeakoulu Tekniikka Lappeenranta Rakennustekniikka Infratekniikka ja maa- ja kalliorakentaminen Toni Helin Inframallipohjainen koneohjaus laadunvarmistuksen työkaluna Opinnäytetyö 2015

Lisätiedot

MALLIPOHJAINEN LAADUNVARMISTUS ALUEMAISEN INFRARAKENTAMISEN PROJEKTISSA

MALLIPOHJAINEN LAADUNVARMISTUS ALUEMAISEN INFRARAKENTAMISEN PROJEKTISSA MALLIPOHJAINEN LAADUNVARMISTUS ALUEMAISEN INFRARAKENTAMISEN PROJEKTISSA Jonne Ruopsa Opinnäytetyö Tekniikka ja liikenne Maanmittaustekniikka Insinööri (AMK) 2018 Opinnäytetyön tiivistelmä Tekniikka ja

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014

Yleiset inframallivaatimukset YIV2014 Osa 1 TIETOMALLIPOHJAINEN HANKE 4.12.2014 1 (17) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 4.12.2014 Jari Niskanen Ohjeluonnos 2 (17) SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Infrahankkeen

Lisätiedot

Mallipohjaisen rakennustyömaan mittausohje

Mallipohjaisen rakennustyömaan mittausohje Mallipohjaisen rakennustyömaan mittausohje 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Perehdyttäminen 3 3. Mittausmenetelmät 5 2.1. Tukiaseman tarkastus 5 2.2. Työkoneen tarkastus 7 2.2.1. Takymetri, GNSS -mittaus

Lisätiedot

PJU osuuden projektisuunnitelma -malli

PJU osuuden projektisuunnitelma -malli Projektinjohtourakkaosuus PJU osuuden projektisuunnitelma - 12.8.2015 2 (7) Sisällysluettelo 1 PROJEKTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 4 2 URAKAN YLEISTIEDOT... 4 3 URAKANORGANISAATIO... 4 4 PROJEKTIN TAVOITTEET

Lisätiedot

Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä. Maria Vinter

Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä. Maria Vinter Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä Maria Vinter 2 Taustaa Diplomityö: Tietomallinnuksen hyödyntäminen siltojen ylläpidossa, valmis 09/2017 https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/opin_2017-03_tietomallinnuksen_hyodyntaminen_web.pdf

Lisätiedot

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet

PRE/inframallin vaatimukset ja -ohjeet PRE/inframallinvaatimuksetja-ohjeet Osa1 TIETOMALLIPOHJAISENHANKKEENJOHTAMINEN 28.1.2014 1 (12) Versiointisivu Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 8.3.2013 Jari Niskanen Ohjeen runko

Lisätiedot