Vuorovaikutustutkimus ja akateeminen ohjaus: ohjauskeskustelun työkalut ja orientaatiot

Transkriptio

1 Vuorovaikutustutkimus ja akateeminen ohjaus: ohjauskeskustelun työkalut ja orientaatiot Sanna Vehviläinen KT, dosentti, työnohjaaja Projektipäällikkö, Campus Conexus, Tampereen yliopisto

2 Alustuksen tavoite Tarkastella ohjauksen ammatillista sisältöä kuvaamalla vuorovaikutuksen käytäntöjä sekä ohjauksen orientaatioita Ongelmanratkaisuorientaatio ja neuvominen ohjauksessa Tutkiva orientaatio Kuvata näiden orientaatioiden suhdetta joihinkin yliopistopedagogisiin tavoitteisiin Selkiyttää ideaalien ja käytäntöjen välistä suhdetta ohjauksesta käytävässä keskustelussa Tuoda esiin keskustelunanalyyttisen (perus)tutkimuksen sovellusarvoa

3 Taustani: aikuiskasvatus keskustelunanalyysi yliopistopedagogiikka & akateemisen ohjauksen tutkimus työnohjaus 3

4 Keskustelunanalyysi (KA) (Conversation Analysis, CA ) Keskustelunanalyyttinen lähestymistapa on teoria vuorovaikutuksesta sekä metodi sen empiiriseen tutkimiseen Kasautuva, tiukan empiirinen - perustuu aina nauhoitettuun, toteutuneen vuorovaikutuksen havaittavien piirteiden analysoimiseen Juuret arkielämän sosiologiassa, etnometodologiassa sekä pragmatiikassa UCLA 1960-l. Harvey Sacks Emanuel A. Schegloff & Gail Jefferson

5 Vuorovaikutus ymmärretään omalakiseksi ilmiöalueekseen Ei palautettavissa kieleen tai makrorakenteisiin Inhimillisen sosiaalisuuden geneerinen perusulottuvuus Vuorovaikutusta tarkastellaan toimintana, ja toiminnoiksi jäsentyneenä vuorovaikutuksen sekventiaalisen jäsentymisen tarkastelu Vuorovaikutuksen perustavat rakenteet jäsentyvät peräkkäisyyden ja ajassa etenevän toiminnan kautta Toiminnot sekä kielenkäytön tai nonverbaalin viestinnän ilmiöt asetetaan tähän yhteyteen [DATA]

6 Keskustelunanalyysin projektina institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimus Miten ihmiset järjestävät puheensa, viestintänsä ja keskinäisen toimintansa ajassa etenevässä vuorovaikutuksessa tehdäkseen ohjausta/ koulutusta / kokouksia /psykoterapiaa jne.?

7 Mitä ohjaus on? Ohjaus on institutionaalista ja yhteisöllistä toimintaa, jossa edistetään ja tuetaan ohjattavan työ-, oppimis- tai ongelmanratkaisuprosesseja siten, että ohjattavan toimijuus vahvistuu. (Annala 2007; Dysthe ym. 2006; Frischer & Larsson 2000; Hopwood 2010; Stubb 2012; Nummenmaa & Lautamatti 2004; Nummenmaa & Pyhältö 2008; Pyhältö ym. 2009; Vehviläinen ym. 2009)

8 Ohjausajattelua jäsentävät peruskysymykset Mihin ohjaus kohdistuu? Tuotoksiin? Työ- ja oppimisprosesseihin? Suhde tavoitteisiin Kuka hahmotetaan ohjauksen toimijaksi? yksilöt / dyadi työskentelevä ryhmä yhteisöt Millaista ohjaustoiminta on luonteeltaan? Keinot valitaan niin että ne ovat toimijuutta tukevia

9 Mitä on toimijuus Motivaatio-/oppimispsykologiselta kannalta: Pätevyys Autonomia Mahdollisuus kontribuoida johonkin yhteiseen Yhteydessä inhimilliseen hyvinvointiin Sosiokulttuurisen oppimisnäkemyksen kannalta Merkitykselliset kokemukset Identiteetin rakentuminen Osallisuuden muuttuminen Tiedonrakentelua korostavien oppimisnäkemysten kannalta Epistemic agency: aktiivinen osallisuus nimenomaan tietoa luovissa yhteisöissä

10 Millaiset vuorovaikutuksen käytännöt tukevat ohjattavan toimijuutta? ohjattavan tavoitteet pääsevät esille ja vaikuttamaan prosessiin; ohjattava suunnittelee, arvioi ja muokkaa toimintaansa; ohjattavan oma työskentely vie prosessia eteenpäin; ohjauksessa tulee selväksi, milloin ohjattavan oma valinta tai päätös ovat välttämättömiä; ohjattava oppii hahmottamaan ja sanallistamaan sitä prosessia, jonka parissa toimitaan; ohjattavan luottamus prosessista selviytymiseen kasvaa. 10

11 Tämän ohjausmallin teoreettiset ainekset Sosiokulttuurinen, yhteisöön osallistumista painottava oppimisnäkemys (Wenger 1998; Säljö 2005) Tiedonrakenteluun ja toiminnan teoriaan nojaava oppimisnäkemys: oppiminen = kohteellisen (yhteis)toiminnan jäsentymistä ja muutosta yhteisöissä ja historiassa (Bereiter 2002; Hakkarainen ym. 2004, Engeström 2004) Neuvotteleva t. kumppanuuteen perustuva (dialoginen) toiminta ohjaustyöskentelyn ydinelementtinä (Dysthe ym. 2006; Nummenmaa ym. 2008, Peavy 2000, Onnismaa ym. 2000) Asiantuntijuuden kehittyminen tuettujen työprosessien kautta (Pyhältö ym. 2009, Vehviläinen ym. 2009, Stubb ym. 2010)

12 Edelliseen määritelmään nojaten: Mitä ohjausvuorovaikutuksessa tulisi tapahtua että ohjauksen kohteena oleva prosessi edistyisi ja ohjattava kykenisi sitä ja vahvistumaan toiminnassaan ja osallisuudessa? 12

13 Väitöskirja Structures of counselling interaction suomennos Ohjaus vuorovaikutuksena (Vehviläinen 1999, 2001) Työvoimapoliittinen ohjaava koulutus 1990-luvun lama- Suomessa yksilöohjaus käytäntönä Ohjaava koulutuksen ohjausajattelun ja käytännön väliset ristiriidat Taustalla ohjauksen uusi ammatillisuus asiantuntijavallan kyseenalaistajana ja asiakkaan valtaistajana (mm. Onnismaa, Pasanen & Spangar 2000) Ohjauksen tasapainottelevat käytännöt jossa asiakkaan kokemuksen huomioon ottaminen sekä institutionaaliset tavoitteet punoutuvat yhteen

14 Ohjauskäytänteet yliopistopedagogiikassa keskustelunanalyyttinen tutkimus ( HY/YTY) KA perustutkimusta opinnäytteen ohjauksen vuorovaikutusrakenteista: yksilöohjauksesta ja seminaarivuorovaikutuksesta Monitieteenalainen korpus rutiininomaisena toistuvia yhdenmukaisia käytäntöjä (mm. Vehviläinen 2008; 2009a, 2009b, 2012a ja b; Svinhufvud 2008; Svinhufvud & Vehviläinen tulossa) Kimmo Svinhufvudin valmistuva väitöskirja seminaarivuorovaikutuksesta ja kirjoittamisen ohjaamisesta 14

15 Jokin ei muutu Viisastenkivi : Ohjaukselle asettuvat paineet rakenteellisten ja taloudellisten ongelmien puristuksessa Ohjaus intressien kohtauspaikkana Attribuutiot: kenen syy ettei ohjaus toimi? Kenen puolella ohjaus on? Ohjauksen kilpailevat tavoitteenasettelut 15

16 Neuvominen ja neuvomisjaksot ohjauksessa muodostunut oman ohjaustutkimukseni keskeisimmäksi juonteeksi Ohjausammatillisuuden kuuma peruna ikkuna ohjausvuorovaikutuksen yleisempään problematiikkaan 16

17 (sarjakuva: Aamulehti ) 17

18 Neuvominen ja ohjaus Ohjauksen määritteleminen ei-neuvomisena Ohjauksen tarkoitus ei ole ratkoa asiakkaan tai ohjattavan ongelmia (vrt. palvelukohtaaminen ) vaan auttaa häntä itse ratkomaan niitä ja löytämään omat voimavaransa Neuvomiseen sisältyy diagnosoivan vallan käyttämistä? Ohjaajan asiantuntemuksen ei nähdä perustuvan (ainoastaan) siihen, että ohjaaja tuntee työskentelyn alaisen kohteen ohjattavaa paremmin (Feltham 1995; Silverman 1997; Spangar ym. 2000, 7; Couture & Sutherland 2006, ; Onnismaa 2007, 25; Alhanen ym. 2011, 21-23) Mistä puhutaan kun puhutaan neuvomisesta ja neuvonnasta suhteessa ohjaukseen??? 18

19 Neuvonta ammattikäytäntönä Oikean / asiantuntevan tiedon välittäminen osaksi asiakkaan päätöksentekoa tai ongelmanratkaisua vs. Ohjaus ammattikäytäntönä: ohjattavan oppimis/ ongelmanratkaisu/ työprosessien tukeminen siten että ohjattavan toimijuus vahvistuu 19

20 Neuvominen keskustelun käytäntönä (esim. Heritage & Sefi 1992; Silverman 1997; Locher & Limberg 2012; Vehviläinen 2012) 1. Neuvo = vuoro, joka suosittaa tai muuten tarjoaa suositeltavaa t. hyödylliseksi arvioitua toimintatapaa t. tietoa 2. neuvo jäsentyy parittaisena toimintona, neuvo kutsuu vastaanottajalta hyväksynnän eli hyväksyvän vastaanoton ilmausta (tai torjuntaa) Pedagogisissa konteksteissa myös ymmärtämisen osoittaminen voi tulla relevantiksi 3. Neuvon tekee relevantiksi jokin ongelma, tiedon tms. puute, ts. neuvon tarve Joskus tarve tuodaan esille ennen neuvon antamista, joskus ei Ongelmanratkaisusykli upotettuna neuvojakson sisään 20

21 4. Neuvosekvenssi asemoi osapuolet (ainakin tilanteisesti) tiedollisesti epäsymmetrisiin asemiin: neuvojalla on tietoa/osaamista/näkemystä jota neuvottavalta puuttuu 5. Siksi neuvontaan liittyy erityistä vuorovaikutuksellista problemaattisuutta silloin kun neuvottavan asiantuntevuuden tai omistajuuden säilyttäminen (ts. tiedollisen epäsymmetrian tasoittaminen) keskeistä 21

22 Ohjausvuorovaikutustutkimuksesta nouseva kysymys: Neuvominen ammattilaisen keskeisimpiä työkaluja -- rutiininomainen, systemaattisesti toistuva osa ohjausta ja ohjaajan ammatillisten tehtävien hoitamista JOTEN: Mitä neuvoilla tehdään ja millaisin seuraamuksin? 22

23 Mitä ammattilainen tekee asiakkaan ongelmille palvelukohtaamiset : asiakas tuo ongelman ja tietoa tilanteestaan, ammattilainen tarjoaa ratkaisun ongelmaan asiantuntijatietämyksensä nojalla terapeuttiset kohtaamiset: asiakas tuo ongelman; ammattilainen tarjoaa diskursiiviset puitteet joiden nojalla asiakkaan kokemusta aletaan tutkia ohjaukselliset kohtaamiset: asiakas tuo ongelman, ammattilainen tuo tilanteeseen sekä oman ammatillisen näkemyksensä että auttaa tutkimaan tilannetta/kokemusta

24 Keskusteluntutkijan näkökulma: mitä neuvoilla tehdään ohjauksessa? 1) neuvoilla tuotetaan ohjattavalle toimintavaihtoehtoja 2) neuvoilla osallistutaan ongelmanratkaisuun tuotoksen äärellä 3) neuvoilla tarjotaan tukea ohjattavalle 24

25 1) Neuvoilla tuotetaan toimintavaihtoehtoja Opinto-ohjauksessa (Erickson & Schultz 1982; He 1994) Neuvoilla tarjotaan tai ehdotetaan mahdollisia toimintavaihtoehtoja Opinnäytteen ohjauksessa uuden toimintavaiheen ennakointia ja tukemista ohjeilla Ohjaavan koulutuksen ympäristössä konkreettisena tehtävänä tuottaa Puhetta opiskelijan kokemuksista; erityisesti arvioita uranäkymiin liittyvistä mieltymyksistä Näihin arvioihin perustuvia valintoja ja suunnitelmia Ohjaaja päätyy hyvin usein tuottamaan neuvomuotoisia ehdotuksia toimintavaihtoehdoista Jos ohjattava ei ole kooperatiivinen, ohjaaja voi yksin joutua tuottamaan koko materiaalin (Vehviläinen 2001; myös Hutchby 2006) 25

26 Ote 1 26

27 2) Neuvoilla osallistutaan ongelmanratkaisuun tuotoksen äärellä Opinnäytteen ohjauksessa tekstipalaute rutinoituneena työmuotona ja pedagogiikan keinona (Young & Miller 2004; Waring 2005; 2007; 2012; Svinhufvud 2008; Vehviläinen 2009b) Palaute on ongelmanratkaisusyklin sisältävä sekvenssi (Svinhufvud 2008; Vehviläinen 2009b) Ohjausrutiineissa ohjaajan palaute painottuu ongelmien identifioimiseen ja joutuisaan korjaamiseen Neuvo palautevuoron ydinelementtinä usein paljon yksittäisiä neuvoja Tekstivetoisuus - lineaarisuus 27

28 Ote 4 28

29 3) Neuvoilla tarjotaan tukea ja apua ohjattavalle Neuvo sosiaalisen tuen muotona (Goldsmith & Fitch 1997; Goldsmith 2004; Vine ym. 2012) Akateemisissa ohjaustilanteessa, erit. opinnäytteen ohjauksessa, neuvonpyyntö on opiskelijan keskeinen osallistumisen muoto (He 1994; Limberg 2007; Vehviläinen 2009a) Myös huolenkerrontaan vastataan usein neuvoilla (Vehviläinen 2012b) Ohjaajat vastaavat niihin pyrkimällä ratkomaan ongelmaa Tässä mielessä ohjaustilanteella palvelukohtaamisen piirteitä

30 Ote 2 30

31 Ohjaavassa koulutuksessa palvelukohtaamista pyrittiin selvemmin välttämään neuvon pidättäminen tavallinen käytäntö, ohjaaja siirtyy kysyjän paikalle ja antaa neuvon vasta kyseltyään opiskelijalta hänen omia ajatuksiaan (Vehviläinen 2003) Myös huolenkerrontaan saatettiin antaa aktivoiva vastaus, etenkin kun asia koski kurssiasioita (eli juuri niitä asioita joiden suhteen piti oppia itseohjautuvuutta) (Vehviläinen 2001b) 31

32 Ote 3 32

33 Neuvomisen runsautta ja rutiininomaista luonnetta selittää siis sekä ohjaajan että ohjattavan toiminta. Ohjattavat pyytävät aktiivisesti neuvoja saadakseen apua kohtaamiinsa ongelmiin ja kuullakseen ohjaajan näkemyksiä ohjauksen kohteena olevasta asiasta Kysymys-vastaus sekvenssin pakottavuus! Neuvo on palautteen osa sekä tavanomaisin ohjaajan responssi ohjattavan aloitteisiin Keskeinen ohjauksen työkalu! 33

34 (jatkoa) Ohjaajat hahmottavat tehtäväkseen asiantuntijanäkemykseen perustuvan ongelmanratkaisun (ks. myös Vehviläinen & Löfström 2012) Tuen ja huomion antamisen muoto Oppimisen tukemisen muoto Työskentelyn tukemisen ja laadunvalvonnan muoto Ohjattavan toimintaan vaikuttamisen muoto 34

35 Mutta miksi neuvominen olisi problemaattista? 1 Ohjaajat itse orientoituvat neuvomiseen ajoittain problemaattisena 2 Neuvontasekvenssin seuraamuksia voi analysoida toimijuuden näkökulmasta 35

36 1 Neuvonpyyntöön vastattaessa ohjaaja vastaajan paikalla mitä seuraamuksia? Ohjaajat itse orientoituvat ajoittain neuvomiseen problemaattisena asiana Ohjattavan kysymys voi olla premisseiltään sellainen, että ohjaaja ei halua toimia sen alaisena Ohjattava voi tarjota ratkaisijan paikkaa asiassa jossa hänen tulisi ohjaajan mielestä itse tehdä päätös tai muuten aktivoitua Mitä ohjaajat tekevät välttääkseen suoraa neuvomista? Neuvon lykkääminen (Vehviläinen 2001; 2003) Neuvon relevanssin korjaaminen (Vehviläinen 2009a) 36

37 Ote 3, Ote 5 37

38 2 Ongelmanratkaisun työnjakoon liittyvä problemaattisuus Työnjako opinnäytteen ohjauksen neuvonnassa ja palautteessa usein: Ohjaaja identifioi ongelman Ohjaaja luonnehtii ongelmaa Ohjaaja tuottaa ratkaisun Opiskelijan osallisuus ongelmanratkaisusyklistä mikä kehittäisi toimijuutta? Myös opiskelija voisi tuottaa ratkaisuehdotuksen (Waring 2012) Young & Miller (2004): pitkittäistarkastelussa opiskelijan osuus ongelmanratkaisusyklistä laajenee Lisäksi neuvoa pyytävällä opiskelijalla usein jotain tietoa mahdollisesta ratkaisusta, vrt. varmisteleva neuvonpyyntö (Penttinen 2005; Vehviläinen 2009a) 38

39 Ratkotaanko reflektiivisen työskentelyn kannalta oikeaa ongelmaa? (ks. Alhanen ym. 2011) Tuotoksen ja työprosessin suhde ei ole aina selvä tai ilmeinen Noviisin ja seniorin ajattelun erot Piiloon jäävät päättelyketjut, työvaiheet, olettamusten sarjat sekä tulkinnat Missä määrin ohjattava pystyy kytkemään saamansa neuvon työprosessiinsa (Hyland & Hyland 2012, Vehviläinen 2009b) 39

40 Kysyminen työkaluna sekä tutkivan orientaation mahdollisuudet Käytössä etenkin silloin, kun ohjaaja kiinnostuu opiskelijan ymmärryksestä, orientaatiosta, työskentelyotteesta, motivaatiosta, asennoitumisesta, mieltymyksistä jne. eli työprosessista Opinnäytteen ohjauksessa ei yhtä rutinoitunut käytäntö kuin neuvominen ja palaute 40

41 Askelittainen siirtymä neuvoon (Vehviläinen 2001; 2012) Neuvojakson valmistaminen kysymyssarjalla Ohjattavan näkökulmaa myötäilevä neuvo Ohjattavan näkökulmaa haastava neuvo 41

42 Kun ohjaaja kysyy ennen kuin neuvoo (Vehviläinen 2012): Kysymyksellä voi tuoda esiin potentiaalisesti neuvorelevantteja (ts. ongelmallisia) aiheita (ks. Koshik 2005) Kysymyksellä voi välttää turhan neuvon ja varmistaa neuvon yksityiskohtaista sopivuutta ohjattavan tilanteeseen Kysymyksellä voi tutkia ohjattavan tietämystä tai ymmärtämistä Kysymyksellä voi tuottaa argumentatiivisesti otollisen paikan korjaavalle palautteelle ja vähentää vastarintaa (Vehviläinen 2001) 42

43 Ote 6, Ote 7 43

44 Ongelmanratkaisuorientaatio vs. tutkiva orientaatio Ongelmia ratkova, tulevaan suuntautuva Haluan auttaa ratkaisemaan ongelman jonka kuvasit Suuntaudun tulevaan, jossa ongelmaa ei enää ole Suuntaudun tuotokseen ja siihen mielikuvaan joka minulla on valmiista tuotoksesta tai sen vaatimuksista Tutkiva, nykyhetkeen ja jo tapahtuneisiin prosesseihin suuntautuva Haen eri tapoja tulkita ongelmaa, en kohtele ongelmaa vielä valmiina Suuntaudun siihen miten tällä hetkellä asian ymmärrät ja mitä ajattelet Suuntaudun siihen missä työvaiheessa olet tai millaisista tulkinnoista tulet tähän tilanteeseen 44

45 Ongelmanratkaisuorientaation riskikohdat opinnäytteen ohjauksessa Pääosa ohjaajan osallistumisesta on neuvomuotoista opastusta ongelmista kohti ratkaisua Ohjaustilanteiden agendaa ei tehdä neuvottelun alaiseksi Voi jäädä piiloon se, miten ohjattava ymmärtää saamansa palautteen ja neuvot, eli miten kytkee ne työskentelyprosessiinsa 45

46 Ongelmanratkaisuorientaation riskikohdat (jatkoa) Ratkotaanko oikeata ongelmaa, onko ongelmaa tulkittu oikein? Syntyykö sellainen tulkinta joka auttaa kytkemään tuotoksessa näkyviä ongelmia hedelmällisellä tavalla työprosessiin? Osallistetaanko ohjattavaa ratkaisuehdotuksien kehittelyyn? Mitä jää käsittelemättä jos mielenkiinto kohdistuu vain työskentelyn esteisiin? Käsitelläänkö työn ansiokkaita, toimivia puolia? (Svinhufvud valmisteilla) 46

47 Ongelmanratkaisuorientaation kehittämismahdollisuudet opinnäytteen ohjauksessa Agendaneuvottelusta huolehtiminen Vahvuuksien ja onnistumisten systemaattinen käsittely Valmistautuminen, käsiteltävän asian temaattinen jäsentäminen etukäteen Ohjattavan osallistaminen ongelmien tutkimiseen ja järjestelemiseen Ohjattavan osallistaminen ratkaisuvaihtoehtojen rakentamiseen Palautteen ymmärtämisen sekä jatkosuunnitelman selkeä käsittely agendaan 47

48 Tilaa tutkivalle orientaatiolle ohjauksessa? Ohjaajan repertuaariin hyvät kysymykset, pohdintatehtävät tai muut materiaalia tuottavat keinot, joilla ohjattavan työprosessin asiat saavat tilaa keskustelussa Keinot jotka saavat ohjattavan kertomaan mitä hän ajattelee, ymmärtää, miten työskentelee, perustelee ratkaisujaan jne. Tehtävät, ulkoistamisen muodot, symbolityöskentely, ryhmäideoinnin keinot Ylipäänsä vertaisryhmän osallistaminen ohjauksen toimijaksi Ongelmien ottaminen pöytään ennen niihin reagoimista Ohjaaja voi harkita interventioitaan Ohjattava tulee kuulluksi ja ehtii tulkita itse omaa materiaaliaan Ongelmanratkaisupyrkimyksen hidastaminen tekee tilaa tutkivalle otteelle 48

49 Jos neuvoja halutaan vähentää, on kysyttävä: 1) Miten tuotetaan keskusteluun ohjattavan tulevaa toimintaa suuntaavia toimintavaihtoehtoja? 2) Miten tarjotaan tukea ohjattavalle? 3) Miten osallistutaan ongelmanratkaisuun tuotoksen äärellä? 49

50 Lopuksi Neuvominen ei ole väärin se on yksi keskeinen ohjauksen työkalu jota ilman ohjaus tuskin onnistuisi Se on ohjausinterventio on eduksi jos sen ehtii tehdä harkitusti Jos ohjaustilanne jää pedagogisesti suunnittelemattomaksi, siellä usein tulee tapahtuneeksi asioita joita kumpikaan ei välttämättä tietoisesti harkiten halua johtuu keskustelun yleisistä mekanismeista 50

51 Ohjauksessa tapahtuu paljon sellaista jota ei huomaa ellei pysähdy. Harkinta ja rauha tuovat usein suurimmat muutokset ohjaustilanteeseen Silloinkin kun aikaa on rajallisesti. 51

52 Kommentit tervetulleita sekä nyt että jälkikäteen! Kiitokset! 52

53 Lähteet Alhanen, K., Kansanaho, H., Ahtiainen, O-P., Kangas, M., Soini, T. & Soininen, J Työnohjauksen käsikirja. Tammi. Annala, J Merkitysneuvotteluja hopsista ja sen ohjauksesta. Toimintatutkimus hopsin ja sen ohjaamisen kehittämisestä korkea-asteen koulutuksessa. Tampereen yliopisto. Bereiter, C Education and the Mind in the Knowledge Age. Lawrence Erlbaum Couture, S.J. & Sutherland, O Giving advice on advice-giving: a conversation analysis of Karl Tomms practice. Journal of Marital and Family Therapy 32(3): Dysthe, O, Samara, A. & Westrheim, K. (2006). Multivoiced supervision of Master s students: a case study of alternative supervision practices in higher education. Studies in Higher education 31,3: Engeström, Y Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino. Feltham, C. (1995). What is counselling? London: Sage. Frischer, J. & Larsson, K. (2000) Laissez-faire in research education an inquiry into a Swedish doctoral program. Higher Education Policy 13: Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. (2004). Tutkiva oppiminen: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Porvoo: WSOY. Heritage & Sefi, S Dilemmas of advice. In Drew, P. & Heritage, J. (eds). Talk at Work. Cambridge University Press. Hutchby, I The Discourses of Child Counselling. John Benjamins. Hyland, K. & Hyland, F. (2012). You could make this clearer. Teachers advice on ESL academic writing. In Limberg, H. & Locher, M. (eds). Advice in discourse. John Benjamins. Koshik, I Conversation analytic study of yes/no questions which convey reversed polarity assertions. Journal of Pragmatics 34: Locher, M. & Limberg, H Introduction to advice in discourse. Teoksessa Limberg, H. & Locher, M. (eds). Advice in discourse. John Benjamins.

54 Nummenmaa, A R.& Lautamatti, L Ohjaajana opinnäytetöiden työprosesseissa. Tampere University Press Nummenmaa, A,R. & Pyhältö, K. (2008). Tohtorikoulutus systeemisenä kokonaisuutena. Teoksessa Nummenmaa ym. (toim.) Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja. Tampere University Press. Onnismaa, J. Pasanen, H. & Spangar, T Ohjaus ammattina ja tieteenalana I. Ohjauksen lähestymistavat ja ohjaustutkimus. Jyväskylä: PS-Kustannus Onnismaa, J Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus. Peavy, V. R Ammatinvalinnan ja urasuunnittelun ohjaus postmodernina aikana. Teoksessa Onnismaa, J. ym. (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana I Penttinen, L Gradupuhetta tutkielmaseminaarissa. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 269. Pyhältö, K. & Soini, T. (2008). Tohtoriopiskelijasta tieteelliseksi asiantuntijaksi.teoksessa Nummenmaa ym. (toim.) Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja. Tampere University Press. Pyhältö, K, Stubb, J. & Lonka, K. (2009) Developing a scholarly community as a learning environment for Ph.D. students. International Journal for Academic Development, 14, (3), Silverman, D Discourses of Counselling. HIV counselling as social interaction. London: SAGE. Spangar, T., Pasanen, H. & Onnismaa, J. (2000). Alkusanat. Teoksessa Onnismaa, J. Pasanen, H. & Spangar, T. Ohjaus ammattina ja tieteenalana I. Ohjauksen lähestymistavat ja ohjaustutkimus. Jyväskylä: PS-Kustannus

55 Stubb, J Becoming a scholar. The dynamic interaction between the doctoral student and the scholarly community. University of Helsinki. Stubb, J., Pyhältö, K., Soini, T., Nummenmaa, A. R. ja Lonka. K. (2010). Osallisuus ja hyvinvointi tiedeyhteisössä. Tohtoriopiskelijoiden kokemuksia. Aikuiskasvatus 2. Svinhufvud, K. (2008). Palaute ongelmanratkaisuna: opponentin tekstipalaute graduseminaarissa. Kasvatus 39 (5) Svinhufvud, K. & Vehviläinen, S. (2013) Papers, documents and the opening of an academic supervision encounter. To appear in Text and Talk Säljö, R Lärande i Praktiken. Ett Sociokulturellt Perspektiv. Stockholm: Prisma Vehviläinen, S Structures of counselling interaction. A conversation analytic study of counselling encounters in career guidance training. University of Helsinki, Department of Education. Helsinki. Vehviläinen, S Ohjaus vuorovaikutuksena. Helsinki: Gaudeamus Vehviläinen, S. (2001b). Counsellors responses to students troubles-talk in counselling encounters in Finnish career guidance training. In Seltzer, M.; Kullberg, C., Olesen, S. P., & Rostila, I. (eds.) Listening to the Welfare State. Aldershot: Ashgate. Vehviläinen, S. (2001c). Evaluative advice in educational counseling: the use of disagreement in the stepwise entry to advice. Research on Language and Social Interaction 34(3): Vehviläinen, S. (2003). Avoiding providing solutions: orienting to the ideal of student s selfdirectedness in counselling interaction. Discourse Studies 5(3): Vehviläinen, S. (2008) Akateemisen opinnäytteen ohjaus vuorovaikutuksena: esimerkkinä opiskelijan aloitteet ja niiden käsittely. Teoksessa Nummenmaa, A.R. Pyhältö, K & Soini, T. (toim.) Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja. (s ) Tampere University Press. Vehviläinen, S. (2009a) Student-initiated advice in academic supervision. Research on language and social interaction, 42(2),

56 Vehviläinen, S. (2009b). Problems in the research problem: criticism and resistance in academic supervision encounters. Scandinavian Journal of Educational Research 6 (2): Vehviläinen, S.(2012a). Question-prefaced advice in feedback sequences of Finnish academic supervisions. In H. Limberg & M. A. Locher (eds.) Advice in discourse. Pragmatics and Beyond New Series, John Benjamins.) Vehviläinen (2012b). Huolipuhe vastaanotolla ikkuna opiskelijan työprosessiin. Teoksessa Pyhältö, K. & Soini, T. (toim) Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa. Tampere University Press. Vehviläinen & Löfström, E. (2012) Opinnäytteen ohjauksen haasteet opettajien näkökulmasta tulkinta kehittämishaasteista. Teoksessa Mäkinen M. ym. (toim) Osallistava korkeakoulutus. Vehviläinen, S. & Svinhufvud, K. (2009) Paperi, dokumentti, opinnäyte tekstit ohjauskeskustelun osana. Aikuiskasvatus 3. Vehviläinen, S., Pyhältö, K., Lindblom-Ylänne, S., Löfström, E., Nevgi, A & Kaartinen-Koutaniemi, M. (2009). Tieteellisten työprosessien ohjaus. Teoksessa S. Lindblom-Ylänne & A. Nevgi (toim.) Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOY. Vehviläinen, S., Heikkilä, A-M., Mikkonen, J. & Nieminen, J. (2009b). Ohjaus yliopistossa. Teoksessa Lindblom- Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim) Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOY. Waring, H. Z. (2005). Peer tutoring in a graduate writing center: Identity, expertise and advice resisting. Applied Linguistics, 26, Waring, H.Z. (2007). The Multi-functionality of Accounts in Advice Giving. Journal of Sociolinguistics, 11(3), Waring, H.Z.(2012). The advising sequence and its preference structures in graduate peer turoting at an American university. In H. Limberg & M. A. Locher (eds.) Advice in discourse. Pragmatics and Beyond New Series, John Benjamins.) Wenger, E Communities of practice. Learning, meaning, and identity. Cambridge: Cambridge University Press. 56