Työnohjaus oppimisen tilana

Transkriptio

1 Työnohjaus oppimisen tilana Mitä on työnohjaus? Mistä sen tunnistaa? Voiko työnohjauksen tuoda koulutukseen työotteena? Etsin vastausta näihin kysymyksiin tutkimustyöni sekä kouluttaja- työnohjaajakokemukseni kautta / 2013

2 Työnohjaus on termin alkuosan mukaisesti työhön liittyvästä työskentelyä osallistujat tuovat tarkasteltavaksi työtehtävänsä, uransa, työyhteisönsä, osaamisensa, työhön liittyvät toiveensa ja pettymyksensä. Toiseksi, kyse on ohjauksesta. Kaikessa ohjauksessa keskeistä on aktiivisen tuen antaminen kasvu- oppimis- työ- tai ongelmanratkaisuprosesseille, niin että mukana on jonkin instituution tuomia puitteita, tavoitteita tai peilauspintoja, ja moottorina ovat ohjattavan omat pyrkimykset. Puheenvuoroni taustalla on vertaileva näkökulma, jonka tarjoaa tekemäni keskustelunanalyyttinen vuorovaikutustutkimus. Keskustelunanalyysin ideana on nauhoitteita analysoimalla tutkia keskustelukäytäntöjä erilaisissa kohtaamisissa ja vertailla niitä keskenään. Olen tutkinut ohjauksen ja psykoterapian vuorovaikutuskäytäntöjä eri konteksteissa ja havainnut, että ohjauksen luonteenomaiset piirteet näkyvät selvimmin, kun tarkastelee useita ohjauksen muotoja, tai ohjausta ja terapiaa, rinnakkain. Käytännössä olen voinut tarkastella työnohjauksen, muiden ohjauksen muotojen sekä koulutuksen rajapintaa Tampereen yliopiston koordinoimassa Campus Conexus -hankkeessa. Tämän ESR-hankkeen puitteissa olemme kehittäneet yliopistopedagogista koulutusta ja yliopistopedagogisen tuen muotoja Tampereen yliopiston koulutusuudistuksen yhteydessä. Olemme pohtineet, miten yhteisöjen pedagogista osaamista voidaan tukea koulutuksen ja ohjauksen keinoin. STOryn NEUVOTTELUPÄIVÄ 2013 Työnohjaus = työ + ohjaus? Tavallaan työnohjaus on helppo määritellä. Termin alkuosan mukaisesti kyse on työhön liittyvää työskentelyä osallistujat tuovat tarkasteltavaksi työtehtävänsä, uransa, työyhteisönsä, osaamisensa, työhön liittyvät toiveensa ja pettymyksensä. Toiseksi, kyse on ohjauksesta. Kaikessa ohjauksessa keskeistä on aktiivisen tuen antaminen kasvu-, oppimis-, työ-, tai ongelmanratkaisuprosesseille, niin että mukana on jonkin instituution tuomia puitteita, tavoitteita tai peilauspintoja, ja moottorina ovat ohjattavan omat pyrkimykset. Lisäksi toimintatavat valitaan niin, että vahvistetaan ohjattavan toimijuutta. Työnohjauksen ydintä voisi etsiä myös kohtaamisen laadusta, kuten tehdään suositussa ohjauksen määritelmässä aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Työnohjauksen voi myös ytimeltään kytkeä inhimilliseen kykyyn reflektoida omaa kokemusta. Kun etsitään ydintä, joskus asia muuttuu niin yleiseksi, ettei se enää erottelekaan kohdetta muista kohteista. Siksi olen etsinyt työnohjauksen olemusta arjen vuorovaikutuksesta, sieltä missä ihmiset tekevät käytännöllisiä erotteluja toimintatapojen välillä. Tarkastelen seuraavassa asiaa neljän jäsentävän teeman avulla. Teemat ovat peräisin tutkimuksistani ohjauksen ja psykoterapian käytännöistä, joissa on tarkasteltu keskustelussa esiintyviä vuorovaikutusrakenteita. Työnohjauksessa käytetään usein muutakin kuin keskusteluun perustuvaa työskentelyä, kuten erilaisia toiminnallisia menetelmiä. Keskustelua kahdenvälistä tai ryhmässä tapahtuvaa - voi kuitenkin pitää työnohjausta konstituoivana tekijänä. Suhde ohjattavan ongelmiin Institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksessa voi erotella ammatillisia kohtaamisia sen mukaan miten ammattilainen käsittelee asiakkaan ongelmia ja kenen tietämystä ja näkemyksiä kulloinkin mobilisoidaan. Niin 2 /

3 Ohjattava tuo ohjaustilanteeseen usein kokemiaan ongelmia, ja niitä voidaan pyrkiä ratkomaan, mutta oleellista on tulkitseva työskentely niiden ympärillä. sanotuissa palvelukohtaamisissa asiakas tuo kohtaamiseen ongelman ja henkilökohtaista tietoa tilanteestaan, ammattilainen puolestaan tarjoaa ratkaisun ongelmaan asiantuntijatietämyksensä nojalla. Ammattilaisella on institutionaalinen lupa käyttää tietämystään ongelman ratkomiseen ja neuvojen antamiseen. Myös terapeuttisissa kohtaamisissa asiakkaan kokemat ongelmat tai kärsimys ovat syynä hakeutumiseen kontaktiin ammattilaisen kanssa. Sen sijaan että ratkoisi ongelmaa, ammattilainen tarjoaa terapiaviitekehyksen mukaiset diskursiiviset puitteet, joissa aletaan tutkia ja tulkita yhdessä asiakkaan kokemusmaailmaa. Kumpikin näistä tilanteista luo hyvin omanlaisiaan, kiteytyneitä vuorovaikutuksen käytäntöjä. Ohjauksen vuorovaikutuskäytänteissä voidaan tunnistaa näiden molempien kohtaamistyyppien piirteitä. Ohjattava tuo ohjaustilanteeseen usein kokemiaan ongelmia, ja niitä voidaan pyrkiä ratkomaan, mutta oleellista on tulkitseva työskentely niiden ympärillä. Ohjaaja auttaa tarkastelemaan ohjattavan kokemusta tai toimintaa, mutta usein voi myös hyödyntää omaa asiantuntijanäkemystään. Tästä seuraa ohjauskonteksteille tyypillisiä tasapainoilevia vuorovaikutusrakenteita esimerkiksi neuvomiskäytäntöjä, jossa pyritään osoittamaan, että neuvo osuu maaperään, jonka ohjattava on itse puheellaan rakentanut, tai että neuvominen on sensitiivistä, ehdottavaa ja vaihtoehtoja avaavaa. Ohjaaja saattaa myös pyrkiä ohjelmallisesti välttämään palvelukohtaamis-asetelmaa, eli ongelmanratkaisijan paikkaa, jos ohjattava sitä hänelle yrittää tarjota pyytämällä suoria neuvoja. Tämä tapahtuu esimerkiksi ohjattavaa aktivoimalla tai neuvomista viivyttämällä. Ohjaaja voi kokea, että ohjausinterventioissa on jatkuvasti tasapainoiltava ohjattavan autonomian ja ohjattavaan vaikuttamisen välillä / 2013

4 STOryn NEUVOTTELUPÄIVÄ 2013 Kaikkien ohjausmuotojen joukossa työnohjaus lienee prosessikeskeisin. Työnohjausta ei yleensä vahvasti sidota mihinkään muuhun tulokseen tai tavoitetilaan kuin toimijoiden kokemuksesta nousevien kysymysten tutkimiseen. Toiminta vai tulos, prosessi vai tuotos Ohjausta voi määritellä myös kysymällä, mikä on ohjaustoiminnan kohde. Monissa oppimiseen liittyvissä konteksteissa ohjauksen kohteeksi hahmottuu usein se tuotos tai tavoitetila, joka on ohjauksen institutionaalisena tavoitteena. Näin on vaikkapa opinnäytteen ohjauksessa tai urasuunnittelua tukevassa ohjaavan koulutuksen ohjauksessa. Toinen, viimeaikaisissa tutkimuksissa korostunut tapa on hahmottaa toiminnan kohteeksi ne työskentely-, kasvu- tai oppimisprosessit, joita ohjauksessa kannatellaan ja kuljetetaan eteenpäin. Työnohjaajan työn kohteena ovat tällöin yksilöiden ja yhteisöjen tiedostavan oppimisen prosessit työn kontekstissa. Toimintatavat valitaan niin, että tuetaan ohjattavan tai ohjattavien toimijuutta tavoitteellista, vastuullista, tulevaisuusorientoitunutta ja osallisuutta lisäävää suhdetta ohjausprosessiin. Kaikkien ohjausmuotojen joukossa työnohjaus lienee prosessikeskeisin. Työnohjausta ei yleensä vahvasti sidota mihinkään muuhun tulokseen tai tavoitetilaan kuin toimijoiden kokemuksesta nousevien kysymysten tutkimiseen. Työnohjauksen kyllä usein argumentoidaan vaikuttavan suotuisasti perustehtävässä onnistumiseen. Silti työnohjaus ei jäsenny tuotoksen tai tavoitetilan kautta. Hyvin ohjatun, riittävän syvälle käyvän tutkivan prosessin katsotaan itsessään olevan arvokas ja seuraamuksellinen. Työnohjaus on siis tavoitteellista olematta tavoitteen vahvasti ohjaamaa. Työskentelyn lähestymistavat: kannatteleva, tutkiva ja ongelmanratkaisuorientaatio Kuten kuten totesin, ohjauksen keskustelukäytänteissä yhdistyy asiantuntijatietoon perustuvan ongelmanratkaisun (palvelukohtaaminen) sekä kokemuksen tutkivaan erittelyyn (terapeuttinen kohtaaminen) perustuvia aineksia. Terapeuttisen vuorovaikutuksen tutkimuksessa hahmottuu erityisesti kaksi orientaatiota, jotka ohjaavat ammattilaisen toimintaa keskustelussa. Voidaan puhua tutkivasta orientaatiosta, jossa keskitytään kokemuksen tarkasteluun tutkivasti, sen eri ulottuvuuksia kartoittaen. Tämän orientaation keinoja ovat erityisesti tutkivat kysymykset ja muut puheen houkuttamisen tavat sekä tulkitsevat vuorot, jossa ehdotetaan asiakkaan puheesta esille nousevia yhteyksiä, merkityksellisiä elementtejä ja kerrostumia. Terapeuttisesta vuorovaikutuksesta tunnetaan myös kannatteleva orientaatio, jossa keskitytään osoittamaan, että asiakkaan tunne tai kokemus on kuultu ja empaattisesti hyväksytty ja että häntä ei hylätä. Keskustelukeinoihin liittyy paljon äänensävyyn, ilmeisiin ja eleisiin liittyvää viestintää, erilaisia kuuntelun ilmauksia sekä peilaavia puheenvuoroja. Palvelukohtaamiselle ominainen on puolestaan ongelmanratkaisuorientaatio. Tähtäin on toivotussa tilassa, jossa ongelma ei enää 2 /

5 Keskusteluhistorialla on, kuten termikin sanoo, ajallinen ulottuvuus: sarja tapaamisia joiden kulussa alkaa hahmottua ajatuskulkuja ja viittaussuhteita. vaivaa tai siitä ollaan kulkemassa poispäin. Tämän orientaation repertuaaria ovat muun muassa haastattelutyyppiset kysymyssarjat, joilla ongelmaa kartoitetaan, sekä erilaiset neuvovat vuorot, joissa tarjotaan ratkaisuehdotuksia. Myös monissa ohjauskonteksteissa esiintyvä palaute usein sisältää nimenomaan ongelmanratkaisuorientaation. Vuorovaikutustutkimuksen nojalla voi sanoa, että ohjaustilanteista voi löytyä kaikkia edellä kuvattuja orientaatioita. Ohjauksen kehittämisessä voidaan lähteä liikkeelle orientaatioiden tasapainosta: esimerkiksi opinnäytteen ohjauksessa korostuu tutkimusten mukaan ongelmanratkaisuorientaatio, kun taas tutkiva ja kannatteleva orientaatio ovat vähemmän kehittyneitä ja niitä voidaan koulutuksella vahvistaa. Ammatillinen koulutus puolestaan liikkuu usein ongelmanratkaisumoodissa. Koulutuksissa ihmiset saattavatkin pyydellä anteeksi henkilökohtaisten tunnepitoisten kokemusten esille tuomista: nyt sä jouduit työnohjaajaksi. Ryhmätilanteissa taas saatetaan viihtyä tutkivassa moodissa ja kokea henkilökohtaisten ongelmien käsittely valittamiseksi tai aiheesta lipsumiseksi. Työnohjauksen kirjallisuudessa korostetaan usein nimenomaan tutkivaa otetta ja dialogista puhetta työnohjauksen omimpana tunnuspiirteenä. Hyvä työnohjauskeskustelu pyrkiikin tutkivan orientaation alueelle. Lisäksi työnohjaukselle on ominaista, että näitä kaikkia orientaatioita hyödynnetään joustavasti ja tuodaan esille niiden välistä dynamiikkaa. Tutkivaan otteeseen päästään joskus ongelmanratkaisua viivyttämällä. Joskus taas tie siihen kulkee kannattelevan otteen kautta. Usein ihmisten kyky alkaa reflektoida kokemustaan edellyttää, että heidän tunnetilansa tai haavoittuvuutensa hyväksytään. Kun työnohjauksellista otetta tuodaan koulutukseen ja työyhteisöjen tukemiseen, se tarkoittaa usein 30 2 / 2013

6 STOryn NEUVOTTELUPÄIVÄ 2013 Usein ihmisten kyky alkaa reflektoida kokemustaan edellyttää, että heidän tunnetilansa tai haavoittuvuutensa hyväksytään. Kun työnohjauksellista otetta tuodaan koulutukseen ja työyhteisöjen tukemiseen, se tarkoittaa usein juuri sitä että tehdään tilaa henkilökohtaisen kokemuksen kuulemiselle sekä hyväksyvälle läsnäololle. juuri sitä että tehdään tilaa henkilökohtaisen kokemuksen kuulemiselle sekä hyväksyvälle läsnäololle. Lisäksi se tarkoittaa usein dialogin harjoittelemista, ongelmanratkaisun viivyttämistä ja ylipäänsä ratkaisemistarpeen hillintää. Keskusteluhistoria Edellä kuvatun perusteella voi todeta, että monet työnohjauksen keskeisistä elementeistä ovat läsnä muissakin ohjauksen muodoissa ja erilaisissa koulutusinterventioissa, joilla muuttuvia työyhteisöjä voidaan tukea. On lisäksi vielä yksi ohjauksen erityispiirre, jota ilman työnohjausta on vaikea kuvitella: keskusteluhistorian syntyminen. Totesin jo aluksi, että keskustelu on työnohjauksen konstituoiva piirre. Keskustelussa kohdataan niin, että molemmat tai kaikki osapuolet voivat puhua, kuunnella ja vaikuttaa vuorovaikutuksen kulkuun. Tästä syntyy keskusteluun sen välittömin ajallinen taso: se on (yleensä) tosiaikaista, se tapahtuu siis hetki hetkeltä etenevässä ajassa. Työnohjausta pitää koossa myös toinen ajallinen taso: keskustelujen välille syntyvä yhteys ja niiden ketjussa hahmottuva keskusteluhistoria. Keskusteluhistoria on ilmiö, joka tekee työnohjauksesta terapian sukulaisen joka erottaa työnohjauksen useimmista koulutuksen muodoista. Keskusteluhistorialla tarkoitan sellaista paneutuvien keskustelujen sarjaa, jossa ihmiset luovat yhteisen kielen, opettelevat toistensa ilmaisutapaa, hakevat yhteisymmärrystä ja pyrkivät yhdessä koko ajan parempaan kontaktiin todellisuuden kanssa. Keskusteluhistorialla on, kuten termikin sanoo, ajallinen ulottuvuus: sarja tapaamisia, joiden kulussa alkaa hahmottua ajatuskulkuja ja viittaussuhteita. Keskusteluhistoria rakentuu molemminpuolisen kunnioituksen ja vilpittömän paneutumisen hengessä. Näin rakentuva keskustelu on voimakkaan intentionaalista, vaikka ennakoimatonta. Se muistuttaa rakentamista. Tuloksena syntyykin eräänlaisia aineettomia luomuksia: tulkintoja tai selityksiä, avaintarinoita, luokitteluja tai rinnastuksia. Puhutuilla luomuksilla on samoja ominaisuuksia kuin teksteillä: ne muodostavat kuin aarreaitan, joka alkaa tuottaa uusia ajatuksia, tulkintoja ja rikastuvaa mielenmaisemaa. Tällaiset kiteytymät ajatuskulut, tulkinnat, mielenmaisemat ovat inhimillisen kulttuurin luomuksia siinä missä tekstit ja taideteoksetkin. Työnohjaus ponnistaa tästä luomiskyvystä. Sanna Vehviläinen, KT, dosentti yliopistopedagogiikan kouluttaja, työnohjaaja (STOry) projektipäällikkö, Campus Conexus 2 /

7 Puheenvuoron taustalla olevaa kirjallisuutta terapeuttisesta, ohjauksellisesta ja hoitavasta vuorovaikutuksesta Peräkylä, A., Antaki, C., Vehviläinen, S. & Leudar, I. (eds) Conversation analysis and Psychotherapy. Cambridge: Cambridge University Press. Ruusuvuori J & Voutilainen L (2009). Comparing interaction in different types of health care encounter. Haakana, M., Laakso, M. & Lindström, J. (eds.) Talk in interaction. Comparative dimensions. Finnish Literature Society, Studia Fennica Linguistica 14, Helsinki, pp Ruusuvuori J (2005) Comparing homeopathic and general practice consultations: the case of problem presentation. Communication & Medicine 2(2): Vehviläinen, S Ohjaus vuorovaikutuksena. Helsinki: Gaudeamus. Vehviläinen, S. (2001). Evaluative advice in educational counseling: the use of disagreement in the stepwise entry to advice. Research on Language and Social Interaction 34(3): Vehviläinen, S. (2003). Preparing and delivering interpretations in psychoanalytic interaction. TEXT 23 (4): Vehviläinen, S. (2003). Avoiding providing solutions: orienting to the ideal of student s self-directedness in counselling interaction. Discourse Studies 5(3): Vehviläinen, S. (2009) Student-initiated advice in academic supervision. Research on language and social interaction. 42(2): Vehviläinen, S., Heikkilä, A-M., Mikkonen, J. & Nieminen, J. (2009). Ohjaus yliopistossa. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim) Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOY. Vehviläinen, S., Pyhältö, K, Lindblom- Ylänne, S., Löfström, E., Nevgi, A. & Kaartinen-Koutaniemi, M. (2009). Tieteellisten työprosessien ohjaaminen. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim) Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOY. Vehviläinen, S. (2012). Question-prefaced advice in feedback sequences of Finnish academic supervisions. In H. Limberg & M. A. Locher (eds.) Advice in discourse. Pragmatics and Beyond New Series, John Benjamins / 2013