VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS. Anna Raija Nummenmaa Näkymätön näkyväksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS. Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi"

Transkriptio

1 VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS Anna Raija Nummenmaa Näkymätön näkyväksi

2

3 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatustyöllä on pitkät perinteet Varhaiskasvatus käsitteenä on melko uusi Tieteenalana varhaiskasvatus nuori tieteiden kentässä Varhaiskasvatustieteelle annettu oppiaineen asema Jyväskylän yliopistoon vuonna 2006

4 MITEN VARHAISKASVATUS MÄÄRITTYY kohdistuu pieniin lapsiin on osa palvelujärjestelmää kasvatuksellista vuorovaikutusta suunnitelmallista ja tavoitteellista edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista leikillä keskeinen merkitys

5 TIETEENALAN JA OPPIAINEEN KRITEEREITÄ(King & Brownell) selkeärajainen tutkimuksen kenttä yhteisesti jaetut premissit yhteisesti jaettu käsitteistö yhteisesti jaetut teoriat ja mallit jaettu näkemys pätevistä tutkimusmenetelmistä yhteisesti jaetut

6 jatkuu... edellisten perusteella muodostuva koherentti maailmankuva tiedeyhteisö jakaa yhteisen maailmankuvan yhteinen kirjallisuus/oppiaineen suuret nimet yksimielisyys siitä, mitä oppiaineessa tulisi opettaa välineet ylläpitää tieteellisiä standardeja laitos/koti yliopistossa

7 VARHAISKASVATUS RAJAPINTATIETEENÄ määrittyy suhteessa toisiin tieteenaloihin - erityisesti kasvatustieteeseen kehityspsykologiaan kasvatuspsykologiaan sosiologiaan

8 KASVATUSTIETEEN TUTKIMUSKOHTEENA ON KASVATUS Kasvatustiede on tiedettä ihmiseksi tulemisesta ja ihmiseksi kasvattamisesta. Tämä toteutuu kasvattajan ja kasvavan yhteistoiminnan kautta kasvatuksellisessa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa

9 VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUSKOHTEENA ON VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatustiede on tiedettä pienen ihmisen ihmiseksi tulemisesta ja ihmiseksi kasvattamisesta. Tämä toteutuu kasvatuksellisessa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa

10

11 Kasvatusvuorovaikutuksella on erilaisia ulottuvuuksia kasvattajan ja lapsen välinen kasvattajan ja lasten välinen eri sukupolvien välinen vanhempien ja ammattilaisten välinen lasten keskinäinen yksilöiden, ryhmien ja kulttuurien välinen yksilöiden, ryhmien ja kasvatusinstituutioiden välinen ammattilaisten keskinäinen

12 Kasvatusvuorovaikutuksessa on kyse ajattelusta (arvot, tavoitteet,käsitykset) tunteista ja niiden ilmaisusta toiminnasta

13 Kasvatusvuorovaikutus toteutuu erilaisten toimintojen konteksteissa arjen puuhat leikki ohjattu toiminta opetus jne

14 VARHAISKASVATUKSEN KENTÄLLE SIJOITTUU ERI TIETEIDENALOJEN LÄHTÖKOHDISTA TEHTÄVÄÄ VARHAISKASVATUS -TUTKIMUSTA kehitys -ja kasvatuspsykologia sosiaalipsykologia lastenpsykiatria terveystieteet hallinto- ja johtamistieteet antropologia sosiaalitieteet yhteiskuntatieteet

15 Varhaiskasvatus tutkimuskohteena systeemin eri tasoilla Mikrosysteemi ( kasvatusvuorovaikutus lapsen kannalta merkityksellisissä yhteisöissä sisältäen näiden tutkimisen myös kasvatusyhteisönä) Mesosyteemi (yhteisöjen väliset suhteet ja vuorovaikutus) Eksosysteemi (kasvatusyhteisöjen toimintaa välillisesti säätelevät tekijät kuten vanhempien työ) Makrosysteemi (valtiollinen ohjaus, yhteiskunnan kulttuuri, arvot)

16 VARHAISKASVATUSTUTKIMUKSEN KUVAUKSESSA JA ARVIOINNISSA ON HUOMIOITAVA Mistä käsin varhaiskasvatustutkimusta määritellään ja mikä määritellään varhaiskasvatustutkimukseksi - tapahtuuko se tieteenalan tutkimuskohteen kautta vai/ja - varhaiskasvatustyön - vai/ja palvelujärjestelmien kautta Erilaiset näkökulmat johtaa erilaisin tuloksiin ja päätelmiin tutkimuksen kehittämishaasteista

17 VARHAISKASVATUS TIETEENALANA TARVITSEE OMAN TUTKIMUSKOHTEENSA KIRKASTAMISTA Kasvatusvuorovaikutuksen tutkimiseen vuorovaikutuksen eri tasoilla, eri toimintojen konteksteissa ja erilaisissa varhaiskasvatuksen konteksteissa

18 TARVITAAN MONITIETEISTÄ JA TIETEIDENVÄLISTÄ VARHAISKASVUSILMIÖIDEN TUTKIMUSTA Varhaiskasvatus ilmiönä, ammattikäytäntönä osana palvelujärjestelmää on varsin moniulotteinen tutkimuskenttä On kyettävä näkemään ja tunnistamaan eri tieteenalojen kontribuutio näihin ilmiöihin Tarvitaan myös monitieteistä ja tieteidenvälistä Tarvitaan tutkimusta, joka tutkii varhaiskasvatusta tieteenalojen rajapinnoilla

19 Tutkimushaasteita Varhaiskasvatustutkimuksen ja varhaiskasvatusta palvelevan tutkimuksen meta-analyysia; Kasvatusvuorovaikutuksen tutkimusta erilaisissa kasvattajienyhteisöissä Varhaiskasvatussuunnitelma on iso interventio suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Tätä interventiota tulisi tutkia systeemin eri tasoilta makrosyteemistä mikroprosesseihin

20 JULI 6 v Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy.

21

22 Tutkija Opiskelijat Koulutus sisällöt Tiede / akateeminen tutkimus Uuden tiedon tuottaminen -varhaisk asvatuksen tutkimus -varhaisk asvatustutkimus - monitieteinen varhaiskasvatustutkimus VAIKUTTAVUUDEN ERI TASOJA Yhteiskunta Tutkimu ksesta tiedottaminen Osallistuminen yhteiskunnallliseen keskusteluun Vaikuttaminen päätöksentekoon Varhaiskasvatuksen palvelujärjestelmien kehittäminen Ammattikäytännöjen kehittämnen

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Lapsuudentutkimuksen verkosto

Lapsuudentutkimuksen verkosto Lapsuudentutkimuksen verkosto Verkosto NYT Tapaaminen 11.-12.10.2007 12.10.2007 NR 11.10.2007 Organisaatio verkostossa Valtakunnallinen ohjausryhmä (11 hlöä) Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt - (LANKA)

Lisätiedot

Tulevaisuussuuntautunut varhaiskasvatustutkimus

Tulevaisuussuuntautunut varhaiskasvatustutkimus Tulevaisuussuuntautunut varhaiskasvatustutkimus Leena Alanen Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos/varhaiskasvatus NÄKYMÄTÖN NÄKYVÄKSI Varhaiskasvatustutkimuksen kansallinen kutsuseminaari Helsinki

Lisätiedot

Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta?

Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta? Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta? Katri Huutoniemi Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos 20.10.2014 1 Esityksen sisältö Tieteen viisaus on ideaali, jota ei voida saavuttaa ilman

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016 Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on hoitajan kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoito tarjoaa lapselle kodinomaisen ja yksilöllisen kasvuympäristön, jossa lapsella on

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

päätöksellä 20.11.1989 ja tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990 Maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus -193

päätöksellä 20.11.1989 ja tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990 Maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus -193 Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa Taustaa ja teoriaa Lapsella on oikeus, kasvattajalla vastuu 20.4.2010 2010 Sylvia Tast YK:n sopimus velvoittaa Hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen yksimielisellä päätöksellä

Lisätiedot

Avaimia päivähoidon arkeen - taustaa

Avaimia päivähoidon arkeen - taustaa taustaa 1. Sosiaalitaito sosiaalialan osaamiskeskus vuodesta 2002 Länsi- ja Keski-Uusimaa 20 kuntaa 2. Varhaiskasvatuksen asiantuntijaryhmä vuodesta 2002-2003 3. VEP selvitys 2003 => erityispalvelujen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8.

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8. Helsingin yliopiston Avoin yliopisto - monipuolista yliopisto-opetusta Avoimessa yliopistossa voi opiskella yliopisto-opintoja noin sadassa oppiaineessa. Monesta oppiaineesta voi opiskella perusopintojen

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA

LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 17.3.2016, Tampere/Tredu https://www.youtube.com/watch?v=ufhwltirmzw&feature=player_detailpage

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Tesoman päiväkodissa toimimme lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle turvaa, aikaa sekä mahdollisuuksia kokea ja tuntea onnistumisia

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa EDUCA 24.1.2014 Irmeli Halinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa?

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Mervi Hangasmaa Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kasvatustieteen päivät

Lisätiedot

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana. KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL

Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana. KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL 1 Sosiaalinen kestävyys? Mikä voisi olla sosiaalisesti kestävämpää kuin lapsuudessa opittu yhteisöllisyys?

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1 PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne KÄYTT 20.3.2012/liite 1 22 Tiedekunnassa on keskusteltu laajasti tohtoritutkintojen rakenteesta. Helsingin yliopistossa

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti

Lisätiedot

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa Voimaa taiteesta -seminaari 27.9.2012 Anu Laukkanen projektitutkija ESITYKSEN RAKENNE I Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa II

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus kasvu- ja oppimisympäristöissään. Helena Rasku- Puttonen Kasvatustieteen päivät 17.-18.11.2005

Lasten ja nuorten osallisuus kasvu- ja oppimisympäristöissään. Helena Rasku- Puttonen Kasvatustieteen päivät 17.-18.11.2005 Lasten ja nuorten osallisuus kasvu- ja oppimisympäristöissään Helena Rasku- Puttonen Kasvatustieteen päivät 17.-18.11.2005 Osallisuus kasvatuksen tavoitteena? Lapsilla ja nuorilla on oikeus vaikuttaa itseään

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Tilastokeskuksen t&k -tilasto Yritysten tutkimus- ja tuotekehitys Julkisen sektorin t&k - yksityinen voittoa

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla

Lisätiedot

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Mitä tulevaisuuden vaatima osaaminen on? 24.4.201 4 2 ITL-tutkimuksesta Innovative Teaching and Learning Kansainvälinen tutkimus-

Lisätiedot

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014 Esiopetuksesta perusopetukseen 15.1.2014 Lapsen kasvun ja kehityksen polku varhaiskasvatus 0-6 v (=päivähoito ja esiopetus) -> esiopetus 6 v. -> perusopetus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Irmeli Halinen Saatesanat... 13. Aluksi... 15. Kertojat... 20. OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät

Irmeli Halinen Saatesanat... 13. Aluksi... 15. Kertojat... 20. OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät Sisältö Irmeli Halinen Saatesanat... 13 Aluksi... 15 Kertojat... 20 OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät Tulevaisuuden haasteet huomioiva koulu... 26 Kulttuurinen eetos... 28 Koulutuksen taustatekijät...29

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite

Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite Päivi Petrelius, erikoistutkija THL/Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämishanke 2.10.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimukseen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Turku 14.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

Vammaistutkimus ja järjestöt kohtaavatko kokemuksellinen, akateeminen ja professionaalinen maailma?

Vammaistutkimus ja järjestöt kohtaavatko kokemuksellinen, akateeminen ja professionaalinen maailma? Vammaistutkimus ja järjestöt kohtaavatko kokemuksellinen, akateeminen ja professionaalinen maailma? Teppo Kröger Vammaistutkimuksen päivät 2015 Helsinki 4.-5.6.2015 Kolme näkökulmaa Janus (sosiaalipolitiikan

Lisätiedot

Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa. Anna Kanerva / CUPORE

Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa. Anna Kanerva / CUPORE Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa Anna Kanerva / CUPORE Cuporen toimeksianto Verrokkiselvitys Kyselyt toimijoille Loppuraportti ja luetteloinnin kriteeristöluonnos maaliskuussa

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos

Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ KOULUTUS TUTKIMUS "Yhteiskuntatieteiden laitoksen toiminta-ajatus kiinnittyy tiedeyliopistoperinteeseen, jossa

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen

Lisätiedot

Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina

Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina Tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikuntakäytäntöihin Nuori Suomi ry 13.3.2012 Seppo Sarras seppo.sarras@gmail.com

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014 MILLOIN GRADUSEMINAARIIN? Graduseminaari: tarkoitettu gradun työstämistä varten

Lisätiedot

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 1 - ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 2 - koulutus = - kasvatuksen osa-alue; - tapa järjestää opetus; - prosessi hankkia tutkinto; - se, jokin, johon hakeudutaan oppimaan ja opiskelemaan;

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Kohti lapsen ja nuoren toiminnallista osallistumista

Kohti lapsen ja nuoren toiminnallista osallistumista 9 Alkusanat Kohti lapsen ja nuoren toiminnallista osallistumista Tukea tarvitsevaa lapsi tai nuori voidaan nähdä haasteellisena kasvuja toimintaympäristössään. Tukea tarvitseva yksilö voi itse puolestaan

Lisätiedot

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUKSEN OPETUSOHJELMA 2007 2008

VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUKSEN OPETUSOHJELMA 2007 2008 27.8.2007 Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos/ Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUKSEN OPETUSOHJELMA 2007 2008 VARHAISKASVATUSTIETEEN SIVUAINEOPINNOT Varhaiskasvatustieteen perusopinnot

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Laadukasta perhepäivähoitoa lapsiperheille nyt ja tulevaisuudessa ammattilaisia ja ammatti, jota arvostetaan Hankkeen taustaa Tarve perhepäivähoidon kehittämiseen

Lisätiedot

Reggiolainen pedagogiikka varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana Hämeenlinnan kaupungissa

Reggiolainen pedagogiikka varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana Hämeenlinnan kaupungissa Reggiolainen pedagogiikka varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana Hämeenlinnan kaupungissa Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja 29.3.2014 Tallinna Varhaiskasvatuspalvelut Hämeenlinnassa PÄIVÄKOTEJA

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tahmelan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkotimme sijaitsee kauniissa kansallismaisemassa Pyynikinharjun kainalossa, luonnonsuojelualueen tuntumassa ja Pyhäjärven läheisyydessä. Luonnonläheinen

Lisätiedot

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin Täällä saa tehdä niitä asioita, joista on kiinnostunut Kerhojen tarjoamista eri lahjakkuuden alueiden tukemiseen Kerhoissa

Lisätiedot