Statiinien eli 3-hydroksi-3-metyyliglutaryylikoentsyymi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Statiinien eli 3-hydroksi-3-metyyliglutaryylikoentsyymi"

Transkriptio

1 Lääkevaaka Statiinien oheisvaikutukset Ari Palomäki Suurten etenevien ennustetutkimusten mukaan statiinit vähentävät merkitsevästi sydänja verisuonitauteihin liittyvää kuolleisuutta ja sairastavuutta. Niillä on todettu olevan myönteisiä oheisvaikutuksia in vitro sekä eläinkokeissa ja kliinisissä ihmistutkimuksissa. Nämä vaikutukset liittyvät muun muassa LDL-partikkelien hapettumistaipumukseen, tulehdusreaktioon, endoteelin toimintaan, veren hyytymiseen ja aterooman koostumukseen. Katsauksessa kuvattavat hyödylliset vaikutukset voivat olla suoria tai selittyä osaltaan myös veressä kiertävän ja valtimon seinämään menevän LDL:n määrän vähenemisellä. Kliinisissä tutkimuksissa ei toistaiseksi ole osoitettu statiinien keskinäistä paremmuutta. Statiinien eli 3-hydroksi-3-metyyliglutaryylikoentsyymi A-reduktaasin estäjien käyttö on lisääntynyt nopeasti viime vuosien aikana (Savolainen 2000, Kettunen 2002). Syynä ovat laajat ennustetutkimukset, joiden perusteella plasman suureen kolesterolipitoisuuteen voidaan vaikuttaa nopeammin ja tuloksellisemmin kuin koskaan aiemmin. Suomessa ovat nykyään kliinisessä käytössä atorvastatiini, fluvastatiini, lovastatiini, pravastatiini, rosuvastatiini ja simvastatiini ja markkinoille odotetaan muutaman vuoden kuluessa pitavastatiinia. Plasman kokonaiskolesterolin ja erityisesti LDL-partikkelien kuljettaman LDL-kolesterolin vähentämisen kliininen teho osoitettiin 1994 julkaistussa Scandinavian Simvastatin Survival Studyssa. Pian seurasivat pravastatiinilla ja lovastatiinilla tehdyt tutkimukset. Lyhyen tauon jälkeen on saatu valmiiksi uusia merkittäviä eteneviä lumekontrolloituja tutkimuksia. Viimeisten kymmenen vuoden aikana julkaistuihin suuriin ennustetutkimuksiin on osallistunut yli potilaita (Kloner ja Birkbaum 2002, Shepherd ym. 2002, Sever ym. 2003). Jo angiografisten tutkimusten perusteella on tiedetty, että statiinihoidolla voidaan ehkäistä sepelvaltimotaudin etenemistä. Lisäksi hyvin suurilla aineistoilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että statiinihoito vähentää valtimotaudin komplikaatioita, kuten sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja äkkikuolemia samoin kuin sepelvaltimotoimenpiteiden tarvetta. Tässä lehdessä julkaistiin hiljattain tuoreita näkemyksiä sisältävä kirjoitus sopivan statiinin valitsemisesta käytännön työssä (Viikari 2003). Myönteisten tulosten on yleensä tulkittu olevan seurausta LDL-kolesterolin määrän pienentämisestä. Samanaikaisesti on myös opittu statiinien muista kuin kolesterolia vähentävistä vaikutuksista. Niillä on tärkeä merkitys valtimonkovettumistaudin kehittymisessä. Osa näistä oheisvaikutuksista eli pleiotrooppisista vaikutuksista on loogista seurausta LDL:n vähenemisestä, mutta osa on kolesterolin ja sitä kuljettavien hiukkasten vähenemisestä riippumattomia. Pleiotrooppiset vaikutukset ja kolesterolisynteesi Sana pleiotrooppinen tulee kreikan sanoista πλειων (pleion = lisää) ja τροποζ (tropos = suunta, käänne). Pleiotrooppisilla vaikutuksilla tarkoi- Duodecim 2004;120:

2 tetaan tavoitellun vaikutuksen ohella todettavia muutoksia. Statiinien oheisvaikutuksia voidaan tarkastella monelta kannalta. Tässä katsauksessa keskitytään lähemmin valtimotaudille merkityksellisiin oheisvaikutuksiin, joiden kohteina ovat LDL-hiukkasten hapettumistaipumus, tulehdusreaktio, valtimon endoteelin toimintahäiriö, veren hyytymistaipumus ja aterooman koostumus. Kolesterolisynteesiä kuvaava mevalonaattiketju on esitetty pelkistettynä kuvassa 1. Synteesissä pullonkaulan muodostaa 3-hydroksi-3- metyyliglutaryylikoentsyymi A-reduktaasi. Tämän entsyymin toimintaa estävinä lääkkeinä statiinit vaikuttavat mevalonaattiketjuun hyvin varhaisessa vaiheessa. Siten ne rajoittavat paitsi kolesterolin myös muiden metaboliatuotteiden synteesiä, millä voi olla sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia (Martin ym. 2001, Palomäki 2002). Esimerkiksi mevalonaattiketjun sivuhaaran eli geranyyligeranylaatioreitin vaikutuksen väheneminen lisää välillisesti peroksisomiproliferaattorin aktivoiman reseptori alfan (PPARα) kautta HDL:n sisältämän apolipoproteiini A-I:n määrää (Martin ym. 2001). Asetyylikoentsyymi A Statiinit HMG-koentsyymi A HMG-koentsyymi A:n reduktaasi Mevalonaatti Dekaprenyyli-PP Geranyyligeranyyli-PP Geranyyli-PP Dekaprenyyli- 4OH-bentsoaatti Geranyyligeranyloituneet proteiinit, kuten RhoA Farnesyyli-PP PPARα enos NO MMP-9:n eritys Kudostekijän ilmeneminen Skvaleeni Koentsyymi Q 10 HDL apoa-i Kolesteroli Kuva 1. Pelkistetty esitys mevalonaattiketjusta (Goldstein ja Brown 1990, Dallner ja Sindelar 2000, Martin ym. 2001, Bonetti ym. 2003, Sowers 2003). Nuoliviivat osoittavat synteesiketjua. Plussalla merkitty katkoviiva kuvaa lisäävää vaikutusta ja yhtenäinen T- risteysviiva estävää vaikutusta. Mevalonaattiketjun vaikutus siis esimerkiksi lisää ubikinolin, MMP-9:n ja kudostekijän ilmenemistä estäen samalla typpioksidin ja HDL apoa-i:n lisääntymistä. Synteesiketjua estävä statiinihoito vaikuttaa päinvastaisesti. HMG = hydroksimetyyliglutaryyli, PP = pyrofosfaatti, RhoA = pieni G-proteiini, joka välittää katkaisimen (on/off) tavoin viestejä soluihin aktivoimalla guanosiinidifosfaatin guanosiinitrifosfaatiksi, PPARα = peroksisomiproliferaattorin aktivoima reseptori alfa, HDL = high density lipoprotein, apoa-i = apolipoproteiini A-I, enos = endoteelin typpioksidisyntaasi, NO = typpioksidi, MMP-9 = matriksimetalloproteinaasi A. Palomäki

3 Vaikutus LDL:n hapettumisherkkyyteen LDL-hiukkasten muuntuminen hapettumalla tai entsymaattisesti on tärkeä vaihe valtimonkovettumistaudin patogeneesissä (Navab ym. 2002). LDL voi hapettua verisuonen seinämässä, jossa antioksidantteja on vain rajallisesti. Hapettunut LDL ärsyttää intiman soluja erittämään kemotaktista proteiinia (monocyte chemoattractant protein 1, MCP-1), joka houkuttelee verenkierrosta paikalle monosyyttejä (Kovanen 2000). Valtimon seinämässä makrofageiksi muuttuneet solut syövät hallitsemattomasti hapettuneita LDL-partikkeleita. Tilanne voi palautua normaaliksi, jos seinämän lipiditasapaino korjaantuu mukaan luettuina LDL, hapettunut LDL ja toimintakuntoinen HDL (Kovanen 2000, Navab ym. 2002). Hapettunut LDL estää makrofageja luovuttamasta rasvaa apolipoproteiini A-1 -partikkeleille. Jos kuormitus jatkuu, vähitellen vaahtosoluiksi muuttuneiden makrofagien keräämä kolesteroli jää niiden kuoltua valtimon seinämään osaksi kasvavaa lipidiydintä (Kovanen 2000). Statiineilla on monipuolisia vaikutuksia LDLhiukkasten hapettumisherkkyyteen. Helpoimmin ymmärrettäviä ovat seuraukset verenkierrossa olevan LDL:n vähenemisestä. Koska statiinihoito pienentää verenkierrossa olevien LDLhiukkasten määrää, niitä joutuu valtimoseinämään aiempaa vähemmän. Tällöin siellä tapahtuva hapettuminenkin vähentyy (kuva 2). Suoria vaikutuksia LDL-hiukkasten hapettumisherkkyyteen on tutkittu laboratorio-olosuhteissa (Savolainen 2000). Tällöin on todettu, että makrofagien kyky tuottaa vapaita happiradikaaleja, superoksideja (O 2 ) vähenee statiinin vaikutuksesta. Vaikutus voidaan kumota lisäämällä liuokseen mevalonaattia (Koh 2000, Bonetti ym. 2003). Statiinit (atorvastatiinia ja flu- Klassinen estovaikutus Statiini LDL-kolesterolia verenkiertoon Suorat estävät oheisvaikutukset LDL-partikkeleita valtimon seinämään Endoteelin toimintahäiriö Maksan kolesterolisynteesi LDLpartikkelien hapettuminen valtimon seinämässä Endoteelivaurio Tulehdusreaktio Valtimoseinämän tromboosi Hauras aterooma Kuva 2. Statiinien oheisvaikutusten reitit. Erityisesti in vitro- ja eläintutkimuksien avulla on osoitettu, että statiineilla on suoria pleiotrooppisia vaikutuksia. Niiden ohella kolesterolisynteesin estoon sinänsä liittyy muitakin vaikutuksia kuin pelkkä kolesterolipitoisuuden pieneneminen. Kuvan 2 nuolet kuvaavat vaikutusta, eivät synteesireittejä. Statiinien oheisvaikutukset 413

4 vastatiinia käytettäessä aktiiviset aineenvaihduntatuotteet) voivat puolestaan korjata pois jo muodostuneita happiradikaaleja keskeyttäen siten oksidatiivisen hyökkäyksen. Hapetettaessa LDL-hiukkasia kupari-ioneilla muodostuu statiinikäsittelyn jälkeen vähemmän rasvojen oksidaatiota kuvaavia konjugoituneita dieenejä kuin ilman tätä käsittelyä. LDL:n muuttumista koeolosuhteissa aterogeeniseksi on tutkittu selvittämällä, kuinka hanakasti makrofagit syövät LDL-hiukkasia. Statiinin kanssa inkuboituja LDL-hiukkasia makrofagit syövät vähemmän Statiineilla on osoitettu kuin ilman statiinia olevan endoteelin toimintahäiriötä korjaava hapetettuja. Yksittäisiä eroja on todettu eri vaikutus, joka selittynee osin valtimon sei- luotettavia ja johdon- statiinien välillä, mutta nämään joutuvan LDL:n mukaisia vertailututkimuksia ei ole tehty vähenemisellä. (Palomäki 2002). Kliinisissä tutkimuksissa statiineilla on todettu kahtalainen vaikutus. Kuvan 1 mukaisesti statiinilääkitys ehkäisee kolesterolin ohella ubikinolin tuotantoa. Pelkistyneessä muodossa oleva koentsyymi ubikinoli eli koentsyymi Q 10 on erittäin tehokas antioksidantti, jota on kuitenkin LDL:ssa hyvin vähän. Ubikinolin määrä pienenee systemaattisesti tehokkaan statiinihoidon aikana. Tällöin voidaan todeta tarkoilla menetelmillä myös LDL:n hapettumisherkkyyden lisääntyvän (Palomäki 2002). Kuitenkin statiinien vaikutus kerran alkuun päässeeseen hapettumiseen on antioksidatiivinen (Salonen ym. 1995, LaRosa 2001, Palomäki 2002). Kun otetaan huomioon statiinien erilaiset suorat ja epäsuorat vaikutukset, ne toimivat enimmäkseen antioksidantteina. Statiinien anti-inflammatorinen vaikutus Tulehdusreaktio on osa ateroskleroottista prosessia (Navab ym. 2002). Hyperkolesterolemia ja erityisesti valtimoseinämän hapettunut LDL lisäävät solujen välisen (intercellular adhesion molecule, ICAM-1) ja vaskulaarisen (vascular cell adhesion molecule, VCAM-1) adheesiomolekyylin esiintymistä endoteelisolujen pinnalla (Dart ja Chin-Dusting 1999, Kovanen 2000). Niiden myötävaikutuksesta monosyytit saavat otetta valtimon endoteelista hakeutuessaan suonen seinämään (Lechleitner 2002). Valtimotaudin aktiivisuutta kuvastava tulehdusreaktio todetaan yleensä kolesteroliplakin»hartiassa» ja»katossa» (Koh 2000, Kovanen 2000). Se vähenee kolesterolipitoisuuden pienenemisen myötä (Dart ja Chin-Dusting 1999) (kuva 2). Eläinkokein on osoitettu fluvastatiinihoidon vähentävän valkosolujen tarttumistaipumusta, joka välittyy muun muassa adheesiomolekyylien määrän vähenemisen kautta (Koh 2000). In vitro statiinit estävät myös MCP-1:n eritystä (Lechleitner 2002, Bonetti ym. 2003). Serivastatiinin on osoitettu vähentävän monosyyttien tarttumista endoteeliin. Vaikutuksen välittää RhoA:n inaktivaatio mevalonaattiketjun sivuhaaran kautta (Miller 2001) (kuva 1). RhoA kuuluu pieniin guanosiinitrifosfaattia sitoviin proteiineihin (G-proteiinit) ja osallistuu ulkoisten ärsykkeiden seurauksena tapahtuvaan solujen aktivoitumiseen. Vatner ja Kunze (2000) ovat julkaisseet ytimekkään johdatuksen G-proteiineihin ja niiden lyhenteiden kummallisuuksiin. Tulehdusreaktion aktiivisuus lisää valtimotapahtuman vaaraa, jota kuvaa mm. erittäin herkän C-reaktiivisen proteiinin (hs-crp) lisääntyminen. CRP itsessään lisää plasman adheesiomolekyylien määrää (Bonetti ym. 2003). Koeolosuhteissa todettu tulehdusreaktion rauhoittuminen statiinien vaikutuksesta on osoitettu myös kliinisesti adheesiomolekyylien määrän vähenemisenä (Lechleitner 2002). Lisäksi Strandberg ym. (1999) ja Ridker ym. (1999 ja 2001) ovat osoittaneet, että hs-crp vähenee sepelvaltimotautia sairastavilla statiinihoidon aikana. CARE- ja AF/TexCAPS-tutkimuksissa potilaiden ennuste parani statiinihoidolla yhtä paljon suurentuneen hs-crp-arvon kuin suuren kolesterolipitoisuuden alaryhmissä (Ridker ym ja 2001). Sydämensiirtopotilailla pravastatiini vähentää tulehdusaktiivisuutta kuvaavia plasman arvoja kohentaen samalla endoteelin toimintaa (Rosenson ja Tangney 1998, Miller 2001). Pravastatiinia on suositeltu simvastatiinia turvallisempana 414 A. Palomäki

5 vaihtoehtona aloitettaessa statiinilääkitys sydämensiirtopotilaille (Keogh ym. 2000). Myönteinen vaikutus sydämensiirtopotilaiden ennusteeseen on osoitettu molempien lääkkeiden osalta (Bonetti ym. 2003). Kaikilla tutkituilla statiineilla on osoitettu olevan C-reaktiivisen proteiinin pitoisuutta pienentävä vaikutus. Vaikka vakuuttavaa näyttöä lääkkeiden LDL-kolesterolia vähentävän tehon yhteydestä niiden anti-inflammatoriseen tehoon ei ole, CRP-arvon pieneneminen on ollut selkeintä käytettäessä tehokkaimpia statiineja isoina annoksina (Balk ym. 2003). Vaikutus endoteelin toimintaan Valtimon sisäpinnan yksikerroksisen endoteelin toimintahäiriö on tärkeä välivaihe valtimonkovettumistaudin synnyssä. Normaalisti parasympaattinen ärsytys aiheuttaa valtimon endoteelista riippuvaisen laajentumisen. Jos kuitenkin valtimopreparaatin endoteeli on kuorittu laboratorio-olosuhteissa huolellisesti pois, asetyylikoliinin antoa seuraa verisuonen supistuminen. Valtimotaudissa endoteeli voi vaurioitua hapettuneen LDL:n, tulehdusreaktion, tromboottisen tapahtumaketjun tai mekaanisen ärsytyksen vaikutuksesta (kuva 2). Tällöin todetaan endoteelin toiminnan häiriö myös in vivo (Kovanen 2000). Hapettunut LDL muuttaa koeolosuhteissa valtimon vastetta asetyylikoliiniin (Dart ja Chin- Dusting 1999). Esimerkki asiaan kohdistuneesta järjestelmällisestä tutkimustyöstä on Berkenboomin ym. (1997) tutkimus, jossa inkuboitiin rotan aorttaa hapettuneen LDL:n kanssa, minkä jälkeen testattiin valtimon ominaisuuksia. Endoteelin toiminnasta riippuva laajentuminen oli merkitsevästi vähäisempää kuin ilman hapettunutta LDL:ää tehdyn inkuboinnin jälkeen. Endoteelin toimintahäiriö oli estettävissä inkuboimalla preparaatit hapettuneen LDL:n lisäksi typpioksidin prekursorin L-arginiinin kanssa. Tutkimuksessa onnistuttiin myös estämään endoteelin toimintahäiriö antamalla koeeläimille aiemmin ACE:n estäjää ramipriilia. Kaikilla tutkituilla statiineilla on osoitettu olevan endoteelin toimintahäiriötä korjaava vaikutus, joka selittynee osin valtimon seinämään joutuvan LDL:n vähenemisellä (Savolainen 2000) (kuva 2). Endoteelin toimintahäiriön on todettu korjaantuvan peräti kolmessa vuorokaudessa serivastatiinihoidon aloittamisen jälkeen samanaikaisesti, kun LDL:n hapettumistaipumus vähenee (Tsunekawa ym. 2001). Näin lyhyessä ajassa lääke ei vielä ehdi vaikuttaa valtimon seinämän kolesterolipitoisuuteen. Myös atorvastatiinin ja pravastatiinin aiheuttama endoteelin toimintahäiriön korjaantuminen on ollut riippumaton lipidipitoisuuden pienenemisestä (Koh 2000, LaRosa 2001). Statiinien endoteelivaikutus välittyykin antioksidatiivisen ja anti-inflammatorisen vaikutuksen ohella ainakin typpioksidin lisääntymisen ja verisuonten supistumista säätelevän endoteliini 1:n synteesin vähenemisen kautta (Sowers 2003, Bonetti ym. 2003) (kuva 1). Statiinihoito on myös alentanut verenpainetta, mikä lienee seurausta endoteelin normaalin toiminnan palautumisesta mm. angiotensiini II:n vaikutuksen ehkäistyessä (Glorioso ym. 1999, Sowers 2003). Sepelvaltimotautipotilailla voidaan varjoainetutkimuksessa osoittaa tyypillisesti vaikea, endoteelivälitteinen supistustaipumus antamalla ahtautumattomaan sepelvaltimoon asetyylikoliinia suurenevin annoksin. Muutos on estettävis- YDINASIAT Statiineilla on seerumin LDL-kolesterolipitoisuuden laskun lisäksi lukuisia myönteisiä oheisvaikutuksia. Oheisvaikutukset voivat olla paitsi suoria myös loogista seurausta statiinihoidon aikaisesta kiertävien LDL-partikkelien määrän vähenemisestä. Statiinien oheisvaikutusten ja myönteisten ennustevaikutusten välinen mahdollinen syy-yhteys on toistaiseksi avoin. Statiinien oheisvaikutukset 415

6 sä tehokkaalla statiinihoidolla ja antioksidatiivisesti käyttäytyvällä lipidilääkkeellä probukolilla (ks. Rosenson ja Tangney 1998, Koh 2000). Varjoainekuvauksessa normaalilta vaikuttava valtimo ei siis välttämättä ole terve. Antitromboottinen vaikutus Statiinien vaikutukset veren hyytymistaipumukseen vaihtelevat. Tutkimustulosten väliset erot voivat selittyä potilaiden valinnalla, lääkkeiden annoksilla ja hoidon kestolla. Statiineilla on vaikutuksia mm. kudostekijän ilmenemiseen, verihiutaleiden tarttumiseen, fibrinogeeniin, plasman viskositeettiin ja fibrinolyyttisiin tekijöihin (Rosenson ja Tangney 1998). Kudostekijällä on ulkoisen hyytymisreitin aktivoitumisessa keskeinen merkitys mm. toimiessaan tekijä VII:n kofaktorina. Muuntuneen LDL:n vaikutuksesta endoteelisolut lisäävät kudostekijän määrää (Dart ja Chin-Dusting 1999). Fluvastatiinin, serivastatiinin ja simvastatiinin on osoitettu estävän kudostekijän biosynteesiä ja siten sen ilmenemistä viljellyissä makrofageissa (Rosenson ja Tangney 1998, LaRosa 2001) (kuva 1). Samansuuntaisia ovat statiinien vaikutukset verihiutaleiden tarttumistaipumukseen. Erityisesti pravastatiinilla ja simvastatiinilla tehdyissä tutkimuksissa trombosyyttien tarttumistaipumus on vähentynyt, ja vaikutus näyttää ilmaantuvan hitaammin kuin kolesterolipitoisuuden pieneneminen (Rosenson ja Tangney 1998, LaRosa 2001). Simvastatiinin veren hyytymistaipumusta vähentävä vaikutus välittyy ainakin protrombiinin sekä tekijöiden XIII ja Va kautta (Miller 2001). Rasvaliukoisilla statiineilla ei ole osoitettu olevan selvää vaikutusta fibrinogeenin määrään. Yksittäisissä tutkimuksissa pravastatiini on näyttänyt vähentävän jossain määrin plasman fibrinogeenia kuten myös veren ja plasman viskositeettia, mutta eri tutkimusten tulokset ovat keskenään ristiriitaisia (Rosenson ja Tangney 1998, Balk ym. 2003). Kriittisessä analyysissä statiinien kesken ei ole todettu merkitseviä eroja (Balk ym. 2003). Fibrinolyyttistä tasapainoa statiinihoidon aikana on tutkittu määrittämällä plasminogeenin aktivaattorin estäjä 1:n (PAI-1) ja lipoproteiini Lp(a):n pitoisuuksia. Tulokset ovat kaiken kaikkiaan ristiriitaisia, eikä niiden perusteella ole mahdollista tehdä päätelmiä kliinistä työtä ajatellen (Rosenson ja Tangney 1998). Statiineja ei voida asettaa vakuuttavasti paremmuusjärjestykseen veren hyytymistaipumukseen kohdistuvien vaikutusten perusteella. Laboratorio-olosuhteissa tehtäviin tutkimuksiin liittyvät virhelähteet vaikeuttavat tulosten tulkintaa ja soveltamista käytännön työhön. Niinpä analyysivaiheessa oleva Pravastatin or Atorvastatin Evaluation and Infection Therapy (PROVE IT) -tutkimus on mielenkiintoinen nimenomaan statiinien pleiotrooppisia vaikutuksia ajatellen. Siinä on verrattu pravastatiinin (40 mg/vrk) ja atorvastatiinin (80 mg/vrk) vaikutusta yli akuutin sydäninfarktin sairastaneen potilaan kahden vuoden ennusteeseen (Kloner ja Birkbaum 2002). Näin lyhyen seurannan aikana kummankaan lääkkeen LDL-kolesterolia vähentävän vaikutuksen ei vielä pitäisi heijastua täysitehoisena potilaiden ennusteeseen. Sen sijaan mahdollisilla hyytymistaipumusta koskevilla vaikutuksilla lienee merkitystä sydäninfarktia seuraavien kuukausien aikana. Tulokset on tarkoitus julkistaa vuoden 2004 alkupuolella. Aterooman koostumus Statiinit ehkäisevät valtimotaudin kehittymistä kolesterolipitoisuuden pienenemisen kautta mutta myös mm. vähentämällä makrofagien aktivaatiota sekä niiden ja sileälihassolujen proliferaatiota (Bonetti ym. 2003). Williams ym. (1998) tutkivat pravastatiinilla ja lumelääkkeellä hoidettujen apinoiden kaulavaltimon ateroomien histologiaa. Vaikka tutkimuksessa huolehdittiin ruokavalion avulla, että plasman kokonais- ja HDL-kolesteroliarvot eivät eronneet ryhmien välillä, ero ateroskleroottista prosessia kuvaavissa löydöksissä oli merkitsevä. Makrofageja todettiin pravastatiiniryhmässä 13 %:lla ja lumeryhmässä 17 %:lla, kalsiumia 0 vs 17 %:lla ja aterooman vaikeusastetta kuvaavien uudissuonten muodostumista 0 vs 11 %:lla. Niukkarasvainen ruokavalio lujittaa verisuonen seinämän kolesteroliplakkia vaikuttamalla 416 A. Palomäki

7 sidekudosentsyymien tasapainoon (Aikawa ym. 1998). Hapettunut LDL puolestaan vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan eli haurastuttaa aterooman kattoa (Xu ym. 1999). Statiinien vaikutuksesta matriksimetalloproteinaasi 9:n eritys monosyytti-makrofageista vähenee, ja tämä plakkia stabiloiva vaikutus välittyy mevalonaattiketjun sivuhaaran geranyylipyrofosfaatin eston kautta (Bonetti ym. 2003) (kuva 1). Plakin pintaa lujittavalla löydöksellä voi olla kliinistä merkitystä, sillä sydäninfarktin ilmaantumista edeltää usein ateroomaplakin sisäpinnan repeäminen ja valtimon tukkeutuminen tromboosin ja suonen supistumisen seurauksena. Tätä ajatusta tukevat ainakin viitteellisesti joissakin suurissa statiinitutkimuksissa saadut tulokset. West of Scotland Prevention Coronary Studyyn (WOSCOPS) osallistuneilla sydäninfarktia sairastamattomilla miehillä lume- ja aktiivihoitoryhmien välinen ero alkoi ilmaantua nopeammin kuin kolesterolin kertymistä valtimon seinämään voidaan estää (Shepherd ym. 1995). Sittemmin Lescol Intervention Prevention Studyssa (LIPS) koronaaritoimenpiteen jälkeen aloitetulla fluvastatiinilääkityksellä saatiin kliinisesti erittäin hyvä vaikutus ennusteeseen, vaikka lääkkeen kolesterolia pienentävä vaikutus oli tunnettuun tapaan melko vähäinen (Serruys ym. 2002). Tuloksia voivat selittää juuri statiinien pleiotrooppiset vaikutukset, mukaan luettuina plakin katon vahvistuminen. Lihasvaikutukset Statiinien on todettu estävän sydänlihaksen paksuuntumista, ja näytön asteen parantuessa tällä saattaa olla tulevaisuudessa kliinistä merkitystä (Bonetti ym. 2003). Kaikki pleiotrooppiset vaikutukset eivät kuitenkaan ole myönteisiä. Toistaiseksi maailman tehokkain kliinisessä käytössä ollut statiini serivastatiini jouduttiin pari vuotta sitten vetämään pois markkinoilta. Syynä oli muihin statiineihin verrattuna suurempi myopatian vaara. Oksidatiivisen mekanismin osuudesta lihasoireiden kehittymisessä in vivo on todettu viitteitä, mutta kaiken kaikkiaan lihashaittojen ilmaantuminen pienelle osalle statiineja käyttävistä potilaista on vailla rationaalista selitystä (Bonetti ym. 2003). Pleiotrooppiset vaikutukset ovat eri asia kuin lääkkeiden yhteisvaikutukset. Mahdollisesti haitalliset interaktiot on kuitenkin hyvä muistaa harkittaessa lovastatiinin, simvastatiinin tai atorvastatiinin käyttöä yhdessä CYP3A4-isoentsyymin kautta ja fluvastatiinia yhdessä CYP2C9- isoentsyymin kautta erittyvien tai aktivoituvien lääkkeiden kanssa (Huupponen ym. 2001). Lopuksi Statiinien vaikutusta syövän ilmaantuvuuteen on seurattu huolellisesti, mutta suurten tutkimusten meta-analyyseissä ei ole tullut esiin syöpää lisäävää vaikutusta. Pikemminkin on saatu viitteitä siitä, että pitkäaikaisella statiinihoidolla voisi olla merkitystä syöpäsairauksien ehkäisemisessä (Bonetti ym. 2003). Dementian, osteoporoosin ja tyypin 2 diabeteksen ehkäiseminen sekä nefropatian hidastaminen ovat muita mahdollisia statiinien pleiotrooppisia vaikutuksia. Näiden sairauksien ehkäisyssä statiineilla on ainakin teoriassa järkeenkäypä paikkansa, mutta toistaiseksi vakuuttava näyttö puuttuu. Kaiken kaikkiaan statiinien pleiotrooppisia vaikutuksia on ollut vaikea erottaa kliinisissä tutkimuksissa niiden kolesterolia vähentävästä vaikutuksista (kuva 2). Toistaiseksi statiinien ei ole osoitettu eroavan oheisvaikutuksiltaan toisistaan. Vertailevat tutkimukset vaikutuksesta ennusteeseen valaisevat aikanaan asiaa ainakin joiltakin osin. Erityisen mielenkiintoista on odottaa tuloksia ja tulkintoja PROVE IT -tutkimuksesta, sillä siinä verrataan keskenään kahta hyvin erityyppistä lääkettä. Statiinien oheisvaikutukset 417

8 Kirjallisuutta Aikawa M, Rabkin E, Okada Y, ym. Lipid lowering by diet reduces matrix metalloproteinase activity and increases collagen content of rabbit atheroma: a potential mechanism of lesion stabilization. Circulation 1998;97: Balk EM, Lau J, Goudas LC, ym. Effects of statins on nonlipid serum markers associated with cardiovascular disease: a systematic review. Ann Intern Med 2003;139: Berkenboom G, Langer I, Carpentier Y, Grosfils K, Fontaine J. Ramipril prevents endothelial dysfunction induced by oxidized low-density lipoproteins: a bradykinin-dependent mechanism. Hypertension 1997;30: Bonetti PO, Lerman LO, Napoli C, Lerman A. Statin effects beyond lipid lowering are they clinically relevant? Eur Heart J 2003;24: Dallner G, Sindelar PJ. Regulation of ubiquinone metabolism. Free Radic Biol Med 2000;29: Dart AM, Chin-Dusting JPF. Lipids and endothelium. Cardiovasc Res 1999; 43: Glorioso N, Troffa C, Filigheddu F, ym. Effect of the HMG-CoA reductase inhibitors on blood pressure in patients with essential hypertension and primary hypercholesterolemia. Hypertension 1999;34: Goldstein JL, Brown MS. Regulation of the mevalonate pathway. Nature 1990;343: Huupponen R, Laine K, Klaukka T. Potentiaaliset lääkeinteraktiot statiinihoidon aikana. Suom Lääkäril 2001;56: Keogh A, Macdonald P, Kaan A, Aboyoun C, Spratt P, Mundy J. Efficacy and safety of pravastatin vs simvastatin after cardiac transplantation. J Heart Lung Transplant 2000;19: Kettunen R. Lääkehoito valtimokovettumistaudin sekundaaripreventiossa. Duodecim 2002;118: Kloner RA, Birkbaum Y. Cardiovascular trials review. 7. painos. Le Jacq Communications, Inc. 2002, USA. Koh KK. Effects of statins on vascular wall: vasomotor function, inflammation, and plaque stability. Cardiovasc Res 2000;47: Kovanen PT. Ateroskleroosin patologia ja molekulaariset syntytavat. Kirjassa: Heikkilä J, Huikuri H, Luomanmäki K, Nieminen MS, Peuhkurinen K, toim. Kardiologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2000, s LaRosa JC. Pleiotropic effects of statins and their clinical significance. Am J Cardiol 2001;88: Lechleitner M. Non lipid related effects of statins. J Clin Basic Cardiol 2002;5: Martin G, Duez H, Blanquart C, ym. Statin-induced inhibition of the Rho-signaling pathway activates PPARα and induces HDL apoa-i. J Clin Invest 2001;107: Miller SJ. Emerging mechanisms for secondary cardioprotective effects of statins. Cardiovasc Res 2001;52:5 7. Navab M, Hama SY, Ready ST, ym. Oxidized lipids as mediators of coronary heart disease. Curr Opin Lipidol 2002;13: Palomäki A. Multifactorial prevention, lovastatin therapy and ubiquinone supplementation in coronary heart disease. Effects on antioxidative capacity of low-density lipoprotein. Acta Univ Tamperensis 895. Tampere Ridker PM, Rifai N, Pfeffer M, Sacks F, Braunwals E. Long-term effects of pravastatin on plasma concentration of C-reactive protein. Circulation 1999;100: Ridker PM, Rifai N, Clearfield M, ym. Measurement of C-reactive protein for the targeting of statin therapy in the primary prevention of acute coronary events. N Engl J Med 2001;344: Rosenson RS, Tangney CC. Antiatherothrombotic properties of statins. Implications for cardiovascular event reduction. JAMA 1998;279: Salonen R, Nyyssönen K, Porkkala-Sarataho E, Salonen JT. The Kuopio Atherosclerosis Prevention Study (KAPS): Effect of pravastatin treatment on lipids, oxidation resistance of lipoproteins, and atherosclerotic progression. Am J Cardiol 1995;76:34C 39C. Savolainen M. Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita. Duodecim 2000;116: Sever PS, Dahlof B, Poulter NR, Wedel H, ym. Prevention of coronary and stroke events with atorvastatin in hypertensive patients who have average or lower-than-average cholesterol concentrations, in the Anglo-Scandinavian Cardiac Outcomes Trial Lipid Lowering Arm (ASCOT-LLA): a multicentre randomised controlled trial. Lancet 2003;361: Shepherd J, Blauw GJ, Murphy MB, ym. Pravastatin in elderly individuals at risk of vascular disease (PROSPER): a randomised controlled trial. Lancet 2002;360: Serruys PWJC, de Feyter P, Macaya C, ym. Fluvastatin for prevention of cardiac events following successful first percutaneous coronary intervention. A randomized controlled trial. JAMA 2002;287: Sowers JE. Effects of statins on the vasculature: Implications for aggressive lipid management in the cardiovascular metabolic syndrome. Am J Cardiol 2003;91:14B 22B. Strandberg TE, Vanhanen H, Tikkanen MJ. Effects of statins on C-reactive protein in patients with coronary artery disease. Lancet 1999; 353: Tsunekawa T, Hayashi T, Kano H, ym. Cerivastatin, a hydroxymethylglutaryl Coenzyme A reductase inhibitor, improves endothelial function in elderly diabetic patients within 3 days. Circulation 2001;104: Vatner DE, Kunze DL. Prologue: low-molecular-weight GTPases in the heart and circulation. Am J Physiol Heart Circ Physiol 2000; 278:H Viikari J. Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Duodecim 2003;119: Williams JK, Sukhova GK, Herrington DM, Libby P. Pravastatin has cholesterol-lowering independent effects on the artery wall of atherosclerotic monkeys. J Am Coll Cardiol 1998;31: Xu XP, Meisel SR, Ong JM, ym. Oxidized low-density lipoprotein regulates matrix metalloproteinase-9 and its tissue inhibitor in human monocyte-derived macrophages. Circulation 1999;99: ARI PALOMÄKI, LT, erikoislääkäri, osastonylilääkäri ari.palomaki@khshp.fi Kanta-Hämeen keskussairaala Hämeenlinna 418

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Kuinka ateroskleroosi kehittyy

Kuinka ateroskleroosi kehittyy Sepelvaltimotautikuolleisuus Suomessa 25 64-vuotiaat miehet ja naiset Per 100 000 Kuinka ateroskleroosi kehittyy Katariina Öörni Wihurin tutkimuslaitos Sepelvaltimotautikuolemat Suomessa yhä iäkkäämmillä

Lisätiedot

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Lääkevaaka Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Hyperlipidemioiden hoitolinjat ovat nykyään suhteellisen selkeät. Statiineilla on kiistaton ensisijaislääkkeen asema.

Lisätiedot

LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti

LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti Katsaus Ari Palomäki ja Petri T. Kovanen LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti Elimistön kaikki solut tarvitsevat kolesterolia kalvojensa rakennusaineeksi. Kun plasman

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Viite: Kansaneläkelaitoksen ja Turun yliopiston välinen tutkimussopimus (Kela 10/26/2007, päivitetty 8.2.2008)

Viite: Kansaneläkelaitoksen ja Turun yliopiston välinen tutkimussopimus (Kela 10/26/2007, päivitetty 8.2.2008) Raportti Statiinien käyttö ja kustannus (STATEAM) - hankkeesta Stateam-hankkeen puolesta: prof. Risto Huupponen, hankkeen vastuullinen johtaja, ja dos. Maarit Jaana Korhonen, erityisasiantuntija, hankkeen

Lisätiedot

Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita

Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita Lääkehoito Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita Markku Savolainen Enää ei tarvitse käydä keskustelua siitä, onko kolesterolipitoisuuden pienentämisestä hyötyä. Ensin 4S-tutkimus

Lisätiedot

Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot. Hannu Vanhanen

Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot. Hannu Vanhanen Lääkevaaka Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot Hannu Vanhanen Suurentuneen kolesterolipitoisuuden hoitoon on tullut uusi lääkeaine etsetimibi, joka estää kolesterolin

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle?

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Timo Strandberg Geriatrian professori, LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, Helsingin ja Oulun yliopistot, Hyks Tyypin 2 diabetes ja riskit

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 -hankkeen tavoite -keskeiset tulokset, kliininen ja kineettiset kokeet -johtopäätökset Hankkeen tavoite Tuottaa tietoa antioksidatiivisesti vaikuttavien, terveysvaikutteisten

Lisätiedot

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Marja-Riitta Taskinen Suuret triglyseridi- ja pienet HDL-kolesterolipitoisuudet ovat tyypillisiä lipidimuutoksia aikuisiän diabetespotilailla. Kyseiseen häiriöön liittyy

Lisätiedot

Hapettunut LDL-kolesteroli akuutissa koronaarisyndroomassa

Hapettunut LDL-kolesteroli akuutissa koronaarisyndroomassa Hapettunut LDL-kolesteroli akuutissa koronaarisyndroomassa Olga Rimpilä LK HUS, Sisätautien yksikkö Helsinki 18.1.2011 Tutkielma olga.rimpila@helsinki.fi Ohjaaja: Marja-Riitta Taskinen LT, prof. em., Marit

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät t laboratoriossa

Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät t laboratoriossa Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät t laboratoriossa Lasse Uotila Meilahden sairaalan laboratorio, HUSLAB Helsingin yliopisto, Kliininen kemia 1 Ateroskleroosi Verisuonen seinämän n tulehdus, joka

Lisätiedot

Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa. Raimo Kettunen

Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa. Raimo Kettunen Katsaus Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa Raimo Kettunen Sepelvaltimotautia sairastavat ovat valtimonkovettumistaudin sekundaariprevention tutkituin kohderyhmä. Myös iskeemisen

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA

STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA Jenni Koskela Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Kansanterveystieteen laitos Marraskuu 2014 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO,

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Juhani Sivenius Kuopion yliopisto, neurologian klinikka, KYS, Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron Aivoinfarktipotilaan seuraava päätetapahtuma on todennäköisesti

Lisätiedot

Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke. Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto

Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke. Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto Sidonnaisuudet Kansaneläkelaitoksen sosiaalilääketieteellisen

Lisätiedot

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Coronary Event Risk Test eli CERT on uusi tutkimus, jonka avulla voidaan arvioida henkilön sydäninfarktiriskiä.

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. 07/2015

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Kaikkein iäkkäimmät käyttävät statiineja yhä yleisemmin

Kaikkein iäkkäimmät käyttävät statiineja yhä yleisemmin Tieteessä alkuperäistutkimus Veera Lonka FM, farmaseutti Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, farmasian laitos Heidi Taipale dosentti, farmasian tohtori Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

FINRISKI-tutkimus 2007 ja 2012: Riskiryhmien kolesterolilääkitys vaatii tehostamista

FINRISKI-tutkimus 2007 ja 2012: Riskiryhmien kolesterolilääkitys vaatii tehostamista Alkuperäistutkimus Erkki Vartiainen LKT, professori, ylijohtaja THL, terveyden ja hyvinvoinnin toimiala erkki.vartiainen@thl.fi Tiina Laatikainen LT, tutkimusprofessori Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

C-vitamiini voi estää eteisvärinää. Hemilä, Harri Olavi

C-vitamiini voi estää eteisvärinää. Hemilä, Harri Olavi https://helda.helsinki.fi C-vitamiini voi estää eteisvärinää Hemilä, Harri Olavi 2018-01 Hemilä, H O 2018, ' C-vitamiini voi estää eteisvärinää ' Best Practice Diabetes ja sydänsairaudet. http://hdl.handle.net/10138/236656

Lisätiedot

Statiinit ja tromboosi

Statiinit ja tromboosi Ari Palomäki KATSAUS Statiinit ja tromboosi Statiinilääkitys vähentää tromboositaipumusta muiden oheisvaikutusten rinnalla kahden keskeisen periaatteen avulla: statiinihoito lujittaa valtimoseinämän kolesteroliplakkia

Lisätiedot

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi)

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi) EMA/577184/2015 Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi) Tämä on Repatha-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden avulla

Lisätiedot

Verisuonitaudin riskitekijät

Verisuonitaudin riskitekijät Verisuonitaudin riskitekijät Timo Kouri, LKT, dosentti, oyl, vastuuyksikön päällikkö HUSLAB, Kl.kemia ja hematologia, Meilahden sairaalan laboratorio 30.11.2012 T.Kouri, HUSLAB 1 Laskimotukoksen patofysiologia

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Levite henkilöille, jotka haluavat alentaa veren kolesterolitasoaan 03/2014 Hyvä

Lisätiedot

Funktionaaliset elintarvikkeet

Funktionaaliset elintarvikkeet Funktionaaliset elintarvikkeet Laaduntarkkailupäivät, Hki 12.2.2004 Antti Aro LKT, professori Helsinki 2/27/2004 Funktionaaliset (terveysvaikutteiset) elintarvikkeet lisätty hyödyllisen ravintotekijän

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Hyperkolesterolemian uudet hoitovaihtoehdot

Hyperkolesterolemian uudet hoitovaihtoehdot Katsaus tieteessä Niina Matikainen LT, endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri HUS, Meilahden sairaala, endokrinologian klinikka niina.matikainen@hus.fi Hyperkolesterolemian uudet hoitovaihtoehdot

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit ovat merkittävä sairauden ja. Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus. terveydenhuolto. Terveydenhuoltotutkimus

Sydän- ja verisuonitaudit ovat merkittävä sairauden ja. Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus. terveydenhuolto. Terveydenhuoltotutkimus Terveydenhuoltotutkimus Piia Peura, Janne Martikainen, Taru Hallinen, Erkki Soini, Leo Niskanen Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus Lähtökohdat Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida eri statiinien

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT Tupakoinnin ja sydän- ja verenkiertoelinten tautien syy-yhteys on tunnettu jo 1950-luvulta. Tupakointi on merkittävin ennaltaehkäistävissä oleva sydän- ja verenkiertoelinten

Lisätiedot

Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta

Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta Tieteessä katsaus Teema-artikkeli lisää aineistoa www.laakarilehti.fi Timo Strandberg LKT, professori, ylilääkäri Helsingin ja Oulun yliopistot, HYKS Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta Statiinihoito

Lisätiedot

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori Monipillerissäkö tulevaisuus? 24.11.2017 Timo Strandberg LKT, professori Helsingin yliopisto, Hyks Yhteistyö Erilaista yhteistyötä (tutkimus, koulutus, konsultointi) useiden tähän esitykseen liittyvien

Lisätiedot

Solunsisäisen aminohappoaineenvaihdunnan

Solunsisäisen aminohappoaineenvaihdunnan Katsaus Antti Aro Sepelvaltimotautia ja muita verisuonitauteja sairastavilla on plasmassa rikkipitoista aminohappoa homokysteiiniä runsaammin kuin terveillä. Plasman homokysteiinipitoisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot

Julkisen yhteenvedon osiot Lipistad 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Lipistad 20 mg kalvopäällysteiset tabletit Lipistad 40 mg kalvopäällysteiset tabletit Lipistad 80 mg kalvopäällysteiset tabletit 27.11.2015, versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010 MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU Matti Uusitupa 15.012010 Ruokavalio ja rasvan laatu Veren rasva arvot ja lipoproteiinit +++ Verenpaine + Endoteelifunktio + Insuliiniherkkyys + Tulehdustekijät

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Luennon sisältö. Mitä liporoteiinit tekevät? Mitä liporoteiinit ovat? METABONOMIIKKA, LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT JA NIIDEN MERKITYS ATEROSKLEROOSISSA

Luennon sisältö. Mitä liporoteiinit tekevät? Mitä liporoteiinit ovat? METABONOMIIKKA, LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT JA NIIDEN MERKITYS ATEROSKLEROOSISSA Luennon sisältö METABONOMIIKKA, LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT JA NIIDEN MERKITYS ATEROSKLEROOSISSA SKKY:n ja sairaalakemistit ry:n koulutuspäivä Helsingin Messukeskus 24.3.2011 Taustaa Liporoteiinit, lipidit

Lisätiedot

Tulehdusreaktio sydänsairauksissa

Tulehdusreaktio sydänsairauksissa Johanna Miettinen, Kari Ylitalo ja Heikki Huikuri KATSAUS Tulehdusreaktio sydänsairauksissa Tulehdusreaktiolla on merkittävä osuus useiden sydänsairauksien patofysiologiassa. Sydänlihastulehduksessa ja

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään?

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Matti Uusitupa 18.5.2011 Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Luennon pääasiallinen sisältö Ateroskleroosin patogeneesi ja LDL-kolesteroli Mistä rasvakeskustelu sai taas

Lisätiedot

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on Alkuperäistutkimus Miesten LDL-partikkelit ovat pienikokoisempia ja aterogeenisempia kuin naisten Matti Nikkilä, Timo Pitkäjärvi, Pekka Laippala, Timo Koivula, Tiina Solakivi, Terho Lehtimäki, Hannu Jokela,

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN

LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN LIIKUNNALLINEN SYDÄNKUNTOUTUS NÄKÖKULMIA KUSTANNUSVAIKUTTAVUUTEEN JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEEN Arto Hautala, FT, THM, ft, Dosentti Tutkimus- ja koulutusjohtaja HUR arto.hautala@hur.fi Konenäön ja signaalianalyysin

Lisätiedot

FINLAND Land of Beautiful Widows. 1 Sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoidon perusteet SISÄLTÖ HYPERTENSION SILENT KILLER

FINLAND Land of Beautiful Widows. 1  Sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoidon perusteet SISÄLTÖ HYPERTENSION SILENT KILLER SISÄLTÖ Sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoidon perusteet Professori Eero Mervaala Biolääketieteen laitos Farmakologia Helsingin yliopisto Sydän- ja verisuonisairaudet ja niiden ehkäisy Lyhyt kertaus

Lisätiedot

PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL

PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL FIBRILLATION AFTER CARDIAC SURGERY Anssi Pölkki Syventävät opinnot Lääketieteen

Lisätiedot

Kuinka ateroskleroosi kehittyy

Kuinka ateroskleroosi kehittyy Sepelvaltimotautikuolleisuus Suomessa 25 64-vuotiaat miehet ja naiset Per 100 000 Kuinka ateroskleroosi kehittyy Katariina Öörni Wihurin tutkimuslaitos Luento Sepelvaltimotautikuolemat Suomessa yhä iäkkäämmillä

Lisätiedot

Kenelle aloitan statiinilääkityksen?

Kenelle aloitan statiinilääkityksen? Juhani Kahri ja Mikko Syvänne NÄIN HOIDAN Kenelle aloitan statiinilääkityksen? Statiinit kuuluvat sydän- ja verisuonisairauksia potevien normaaliin hoitokäytäntöön lipidiarvoista riippumatta. Myös primaari

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi?

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Aikuisten diabetes Mikko Syvänne Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Diabetes määritellään plasman glukoosipitoisuuden mukaan, mutta glykemian tehokas hoito ehkäisee lähinnä diabeteksen

Lisätiedot

The evolution of mankind... 80

The evolution of mankind... 80 L1: RESISTENSSI JA INTEGROIVA AINEENVAIHDUNTA PAINOINDEKSI = paino / pituus 2 112.213 Biomedicum Helsinki Anna Kotronen, dosentti Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Normaali painoindeksi

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä 1 (6) Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä diaesitys on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisten työn tueksi potilasohjaukseen. Esitys on ladattavissa internetistä osoitteesta www.benecol.fi/ammattilaiset

Lisätiedot

STATIINIT SEKUNDAARIPREVENTIOSSA

STATIINIT SEKUNDAARIPREVENTIOSSA STATIINIT SEKUNDAARIPREVENTIOSSA Pauliina Myöhänen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteen tiedekunta Kansanterveystieteen laitos Marraskuu 2016 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO,

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Statiinihoito ja diabetesriski mekanismeja ja kliininen merkitys

Statiinihoito ja diabetesriski mekanismeja ja kliininen merkitys Tieteessä katsaus Alpo Vuorio LT, dosentti Lääkärikeskus Mehiläinen Airport, Vantaa Petri T. Kovanen LKT, professori Wihurin tutkimuslaitos, Helsinki LKT, professori Helsingin ja Oulun yliopistot, geriatria,

Lisätiedot

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Mikko Tulppo, Dos, FT, LitM Verve, Oulu, Finland Oulun Yliopisto, Oulu, Finland Ennenaikaisten kuolemien Syyt USA:ssa (vuosittain) Sydänperäinen äkkikuolema 300.000

Lisätiedot

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Lehdistötiedote 10.6.2004 (julkaistavissa kello 11.15) Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Kansainvälisen TEMPO- nivelreumatutkimuksen toisen vuoden

Lisätiedot

Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI. Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016

Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI. Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016 Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016 Ei sidonnaisuuksia POTILAS 46-vuotias yleensä terve mies, yksityisyrittäjä. Ei lääkityksiä, verenpainetta

Lisätiedot

Mitä uutta tulossa aivoinfarktin ehkäisyyn?

Mitä uutta tulossa aivoinfarktin ehkäisyyn? Aivoinfarkti Mitä uutta tulossa aivoinfarktin ehkäisyyn? Markku Kaste, Timo Strandberg, Perttu Lindsberg ja Juhani Sivenius Harvassa sairaudessa on jo nyt yhtä paljon tietoa riskitekijöistä ja ehkäisyn

Lisätiedot

Matti Tolonen ja Pentti Raaste SYDÄN- TAUTIEN EHKÄISY JA ITSEHOITO

Matti Tolonen ja Pentti Raaste SYDÄN- TAUTIEN EHKÄISY JA ITSEHOITO Matti Tolonen ja Pentti Raaste SYDÄN- TAUTIEN EHKÄISY JA ITSEHOITO 1 "KEISARIN UUDET VAATTEET" RAVINTORASVAT, KOLESTEROLI, SYDÄNTAUDIT LÄÄKETIETEELLISTEN JA BIOLOGISTEN TERMIEN SELITYKSIÄ - "Mutta eihän

Lisätiedot

Valtimoverenkierron mittaaminen. Sorjo Mätzke HUS Kuvantaminen

Valtimoverenkierron mittaaminen. Sorjo Mätzke HUS Kuvantaminen Valtimoverenkierron mittaaminen Sorjo Mätzke HUS Kuvantaminen Verisuonipuuston toiminta Valtimot, laskimot, kapillaarit Elastisuus Autoregulaatio! Seinämän alhainen trombogeenisyys Arterian seinämä elastisia

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus

Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus Niina Matikainen ja Marja-Riitta Taskinen KATSAUS Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus tähtää väestön valtimotaudin vaaran pienentämiseen ja suuren vaaran potilas ryhmien aiem paa tehokkaampaan

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Terveysväitteet glukomannaanille

Terveysväitteet glukomannaanille Terveysväitteet glukomannaanille Glukomannaanille sallitut terveysväitteet liittyvät painonhallintaan ja normaalien kolesterolitasojen ylläpitoon. Euroopan Komission hyväksymien väitteiden taustalla on

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

Vitamiineista haittaa vai hyötyä? Tarkoitus. Tausta ja tutkimusasetelma

Vitamiineista haittaa vai hyötyä? Tarkoitus. Tausta ja tutkimusasetelma Vitamiineista haittaa vai hyötyä? Tanskalainen tutkija Bjelakovic työtovereineen on äskettäin The Journal of the American Medical Association lehdessä (JAMA) julkaissut katsauksen jossa tutkittiin antioksidanttien

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2. Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.2010 Osteoporoosin lääkehoito Mitä pitempi kokemus, sitä skeptisempi suhtautuminen

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Valtimotaudin vaaran yksilöllinen arvioiminen Kalevi Pyörälä Viimeaikaisissa sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin aiheuttamien valtimotautien ehkäisyä koskevissa

Lisätiedot

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Suositukset seuraavissa tilanteissa: - maksan toiminnan seuraaminen - yhteisvaikutukset

Lisätiedot

Lapsuuden elintavat vaikuttavat. valtimotaudin kehittymiseen.

Lapsuuden elintavat vaikuttavat. valtimotaudin kehittymiseen. KATSAUS tieteessä Markus Juonala dosentti, erikoislääkäri sisätautien klinikka mataju@utu.fi Jorma SA Viikari professori, vastaava ylilääkäri sisätautien klinikka Olli Simell professori, ylilääkäri lastentautien

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot

Julkisen yhteenvedon osiot Ezetimib Stada 10 mg tabletit 13.7.2016, versio V1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Ezetimib Stada 10 mg tabletit VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Aikuiset (myös iäkkäät): Suositeltu annos on 800 mg eli 2 kapselia vuorokaudessa kerta-annoksena kolmen kuukauden ajan.

VALMISTEYHTEENVETO. Aikuiset (myös iäkkäät): Suositeltu annos on 800 mg eli 2 kapselia vuorokaudessa kerta-annoksena kolmen kuukauden ajan. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Chondroitin Sulphate Rovi 400 mg, kovat kapselit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi kapseli sisältää 400 mg kondroitiinisulfaattia. Täydellinen apuaineluettelo,

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot