LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti

Transkriptio

1 Katsaus Ari Palomäki ja Petri T. Kovanen LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti Elimistön kaikki solut tarvitsevat kolesterolia kalvojensa rakennusaineeksi. Kun plasman LDL kolesterolipitoisuus on noin 0,5 mmol/l, solut saavat käyttöönsä riittävästi kolesterolia ja niiden LDL reseptorien säätely on optimaalista. Pitoisuuden ylittäessä 1,5 mmol/l LDL reseptorit kyllästyvät. Solututkimusten mukaan LDL kolesterolipitoisuuden luonnonmukaisen eli fysiologisen vaihtelun yläraja on siis 1,5 mmol/l. Luonnonkansoilla plasman LDL kolesterolipitoisuus on ollut fysiologisella tasolla, mutta jälkiteollisessa yhteiskunnassa elävillä se on moninkertainen. Niinpä merkittävä osa heistä sairastuu valtimotautiin. LDL kolesterolipitoisuuden tehokas pienentäminen statiinilääkityksellä on vähentänyt sydän ja verisuonitautien aiheuttamaa kuolleisuutta. Fysiologisen pitoisuuden (alle 1,5 mmol/l) saavuttaminen mahdollistaa valtimonseinämien ateroomien regression ja parantaa valtimotautipotilaiden ennustetta entisestään. Meidän tuleekin pyrkiä käynnistämään valtimotaudin regressio sen sijaan, että tyytyisimme vain hidastamaan taudin etenemistä. E limistömme kaikki solut tarvitsevat kolesterolia kalvojensa rakennusaineeksi. Kolesterolin saannin turvaamiseksi soluilla on käytössään kaksi järjestelmää: ne joko ottavat tai valmistavat kolesterolia (Brown ja Goldstein 1986). Solut ottavat LDL kolesterolia LDL reseptoreittensa avulla. Reseptorit sitovat soluvälinesteen LDL hiukkasia ja kuljettavat ne solujen sisään, jolloin hiukkasista vapautuu kolesterolia solujen käytettäväksi. Lisäksi kaikki solut kykenevät valmistamaan kolesterolia hydroksimetyyli glutaryylikoentsyymi A (HMG CoA) reduktaasientsyymin säätelemän synteesiketjun lopputuotteena. Molemmat järjestelmät ovat tarkan säätelyn alaisia ja toisistaan riippuvaisia. Kaksoissäätely takaa, että soluilla on aina riittävä mutta ei liiallinen määrä kolesterolia. Viime joulukuussa tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun dallasilaiset tutkijat Joseph L. Goldstein ja Michael S. Brown vastaanottivat Nobelin palkinnon kolesteroliaineenvaihduntaa ja erityisesti LDL reseptoreita koskevista tutkimuksistaan (Kovanen ja Palomäki 2005). Tukholmassa pitämässään juhlaesitelmässä he esittivät teesin, jonka mukaan ihmisen kuten muidenkin nisäkkäiden seerumin luonnonmukainen eli fysiologinen LDL kolesterolipitoisuus on alle 1,5 mmol/l (Brown ja Goldstein 1986). Käsittelemme tätä teesiä katsauksessamme nobelistien esittämän tutkimustiedon ja tuoreimpien kliinisten lääketutkimusten valossa. Arvioimme myös suuressa valtimotautitapahtuman vaarassa olevien potilaiden mahdollisuuksia saavuttaa LDL kolesterolin fysiologinen pitoisuus. Duodecim 2006;122:

2 LDL kolesterolin fysiologinen pitoisuus Kuinka voidaan arvioida, mikä on LDL kolesterolin fysiologinen pitoisuus? Kysymys ratkesi soluviljelyolosuhteissa tehtyjen LDL reseptoritutkimuksien avulla. Luonnon nisäkkäillä todetut löydökset tukevat solubiologisissa kokeissa saatujen tulosten tulkintoja. Saavuttaakseen kohdesolun esimerkiksi rasvasolun, luurankolihassolun tai sydänlihassolun kapillaarisuonessa olevan LDL hiukkasen on poistuttava verenkierrosta (kuva 1). Endoteelisolut kuljettavat LDL hiukkasia lävitseen ns. transsytoottisissa rakkuloissa (Kovanen 2000). Soluvälinesteeseen joutuneet LDL hiukkaset tarttuvat solujen pinnalla oleviin LDL reseptoreihin ja päätyvät solujen sisään reseptoreiden kuljettamina. Kun solut ovat saaneet tarpeeksi Endoteelisolu Solun LDL-reseptoreitten kyllästymisaste (%) LDL Kapillaari 100 Imusuoni LDLreseptori Kudossolu 50 kolesterolia, niiden LDL reseptorituotanto pysähtyy. Tällöin ne eivät ota enää LDL hiukkasia eikä niihin pääse kertymään kolesterolia. Ylimääräiset LDL hiukkaset kulkeutuvat erittäin nopeasti kapillaaria ympäröivästä soluvälinesteestä imusuonia pitkin takaisin verenkiertoon, joten kolesterolia ei kerry myöskään soluvälinesteeseen (kuva 1). Fibroblasteilla tehdyissä soluviljelytutkimuksissa on osoitettu, että LDL reseptorien säätely on tehokkaimmillaan, jos soluviljelynesteen LDL kolesterolipitoisuus on noin 0,05 mmol/l (Brown ja Goldstein 1986). Niinpä myös kudosten soluvälinesteen pitoisuuden pitäisi olla tämänsuuruinen. Jotta soluvälinesteen pitoisuus olisi 0,05 mmol/l, täytyy veriplasman LDL kolesterolipitoisuuden olla kymmenkertainen eli 0,5 mmol/l, sillä endoteelieste hidastaa tehok ,05 0,5 0,15 1,5 LDL-kolesterolin pitoisuus (mmol/l) Soluvälineste Veriplasma Kuva 1. LDL hiukkasten kulkeutuminen kudoksissa. Kapillaariverenkierrosta soluvälinesteeseen suodattuneet LDL hiukkaset tarttuvat LDL reseptoreihin, joiden avulla solut ottavat hiukkaset sisäänsä. Solut käyttävät niiden sisältämän kolesterolin rakennusaineekseen. Ylimääräiset hiukkaset kulkeutuvat nopeasti imusuonia pitkin takaisin verenkiertoon. Kuva 2. LDL reseptorien toiminta suhteutettuna LDL kolesterolipitoisuuteen. LDL reseptorit kyllästyvät, kun plasman LDL kolesterolipitoisuus on yli 1,5 mmol/l (punainen alue). Reseptorien toiminta on optimaalinen, kun LDL kolesterolin pitoisuus on plasmassa noin 0,5 mmol/l eli 0,05 mmol/l soluvälinesteessä (vihreä alue). Plasman fysiologisen LDL kolesterolipitoisuuden alarajaa ei ole kyetty määrittämään A. Palomäki ja P. T. Kovanen

3 kaasti LDL hiukkasten siirtymistä veriplasmasta soluvälinesteeseen (Smith 1990). LDL reseptorit kyllästyvät soluviljelynesteen LDL kolesterolipitoisuuden suurentuessa yli arvon 0,15 mmol/l, jota vastaava pitoisuus plasmassa on siis 1,5 mmol/l (Goldstein ja Brown 1977) (kuva 2). Voimmekin päätellä, että evoluution aikana kehittyneet endoteelieste ja LDL reseptoreiden säätelyalue määräävät yhdessä plasman LDL kolesterolipitoisuuden fysiologisen ylärajan, joka on 1,5 mmol/l. Sen ylittävät pitoisuudet ovat solujen LDL reseptorisäätelyn kannalta suprafysiologisia eli liian suuria. Edellä esitettyjen kokeellisten soluhavaintojen soveltumista koko elimistön kolesteroliaineenvaihduntaan voidaan arvioida perehtymällä eläinkunnassa esiintyviin LDL kolesterolipitoisuuksiin. Useilla luonnossa elävillä nisäkkäillä plasman LDL kolesterolipitoisuus on hieman alle 1 mmol/l eli suunnilleen sama kuin fibroblastitutkimusten perusteella fysiologisiksi arvioidut pitoisuudet (Mills ja Taylaur 1971) (kuva 3). Pitoisuus on sama ihmiselläkin syntymän aikaan, jolloin ympäristötekijät eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa suoraan elimistöön (Brown ym. 1978, Goldstein ja Brown 1982). On tärkeää huomata, että näinkin pieni pitoisuus on riittävä ajankohtana, jolloin solujen kolesterolintarve on erittäin suuri kasvuun liittyvän solunjakautumisen ja solukalvojen rakentamisen vuoksi. Myös metsästäjä keräilijäkulttuureissa eläneillä aikuisilla ihmisillä plasman kolesterolipitoisuus on ollut erittäin pieni. O Keefen ym. (2004) mukaan plasman kokonaiskolesterolipitoisuus on ollut arktisten alueiden inuiiteilla ja afrikkalaisilla pygmeillä noin 2,5 3,8 mmol/l ja vastaava LDL kolesterolipitoisuus arviolta 1,2 1,9 mmol/l. Suprafysiologinen LDL kolesterolipitoisuus valtimon seinämässä Seerumin LDL-kolesterolipitoisuus (mmol/l) 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0 Suuren vaaran potilaat Fysiologinen pitoisuus Rotta Marsu Lammas Kaniini Lehmä Ilves Apina Sika Hamsteri Luonnonkansat Suomalainen mies Kuva 3. Nisäkkäiden plasman LDL kolesterolipitoisuuksia. Useimmilla tutkituista nisäkkäistä pitoisuus on LDL reseptorien säätelyn tehokkaalla eli fysiologisella alueella. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa elävien ihmisten keskimääräinen LDL kolesterolipitoisuus on selvästi sitä suurempi. Myös eurooppalaisen nykysuosituksen mukainen suuren vaaran potilaiden tavoitepitoisuuden yläraja 2,5 mmol/l on selvästi suurempi kuin fysiologisen pitoisuuden yläraja 1,5 mmol/l. Pitoisuuksien ylärajat on merkitty kuvaan katkoviivoin. Värien symbolit kuten kuvassa 2. Suurten ja keskisuurten valtimoiden paksussa sisäkerroksessa eli intimassa LDL hiukkasten aineenvaihdunta poikkeaa kuvassa 1 esitetystä, muita kudoksia koskevasta aineenvaihdunnasta. Tämä johtuu valtimon seinämän poikkeuksellisesta rakenteesta ja aiheuttaa LDL kolesterolipitoisuuden suurentumisen valtimon seinämässä kymmenkertaiseksi muihin kudoksiin verrattuna (kuva 4A). Läpäistyään valtimononteloa peittävän endoteelin LDL hiukkasten on kulkeuduttava intimanesteessä kohdesolujen eli sileälihassolujen pinnalle. Koska intimassa ei ole kapillaarisuonia, hiukkasten on kulkeuduttava usein jopa kymmenien solukerrosten välitse saavuttaakseen intiman syvimmät solukerrokset. Inti LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti 1749

4 A LDL Valtimonontelo B LDL HDL Endoteeli I N TI HDLreseptori Sileälihassolu Proteoglykaani Jätereseptori M A Kollageeni Muuntunut LDL Vaahtosolu M ED Sisempi elastinen levy I A Imusuoni Imusuoni Kuva 4. LDL hiukkaset valtimon seinämässä. A) Valtimon seinämän sisäkerroksessa eli intimassa ei ole kapillaareja eikä imusuonia. Niinpä hiukkaset joutuvat kulkeutumaan nestevirran mukana intiman läpi mediakerroksessa oleviin imuteihin tai palaamaan vastavirtaan takaisin valtimononteloon. Hitaan poistuman seurauksena LDL hiukkasten pitoisuus intimassa suurenee, kunnes pitoisuus on sama kuin plasmassa. Niinpä intimanesteen LDL pitoisuus on kymmenkertainen muiden kudosten soluvälinesteeseen verrattuna (vrt. kuva 1). B) Rasvajuoste, ateroskleroosin ensiaste. LDL hiukkaset tarttuvat sileälihassolujen muodostamaan proteoglykaaneista ja kollageenista koostuvaan tukiverkkoon. Jumiutuneet LDL hiukkaset muuntuvat esimerkiksi hapettumalla ja joutuvat intimaan tulleiden makrofagien syömiksi jätereseptorien välityksellä. Makrofagit poistavat lakkaamatta muuntuneita LDL hiukkasia. Sen seurauksena kolesteroli täyttää makrofagit, joista tulee suurikokoisia vaahtosoluja. Intimaan virranneet HDL hiukkaset tarttuvat vaahtosolujen HDL reseptoreihin, poistavat kolesterolia soluista ja kuljettavat kolesterolin imusuonten kautta takaisin verenkiertoon. massa ei ole myöskään imusuonia. Niinpä ylimääräisten LDL hiukkasten on kulkeuduttava koko intiman läpi valtimon keskikerrokseen eli mediaan, jossa ovat lähimmät imusuonet. LDL hiukkasten pääsy sinne on kuitenkin vaikeaa tai mahdotonta, koska intiman ja median erottaa toisistaan tiivis elastinen levy. Niinpä intimanesteessä olevien LDL hiukkasten pitäisi palata takaisin verenkiertoon samaa tietä kuin tulivatkin. Paluu vastavirtaa takaisin verenkiertoon on kuitenkin hidasta, ja intimaan virtaa koko ajan uusia LDL hiukkasia (kuva 4A). Intimanesteen LDL hiukkaspitoisuus kasvaa vähitellen ja saavuttaa lopulta saman pitoisuuden kuin verenkierrossa, eli se on kymmenkertainen verrattuna kapillaareja ja imusuonia sisältävien kudosten kudosnesteeseen (Smith 1990). Muihin kudoksiin verrattuna poikkeuksellisen suuren LDL kolesterolipitoisuuden vuoksi valtimon seinämä on erityisen altis ateroskleroosin kehittymiselle. Tätä vaaraa lisää nykyihmisen keskimääräinen LDL kolesterolipitoisuus 3 4,5 mmol/l, joka on moninkertainen fysiologiseen pitoisuuteen nähden. Valtimon intimassa positiivisesti varautuneet LDL hiukkaset tarttuvat sileälihassolujen muodostamaan solunulkoiseen negatiivisesti varautuneeseen tukiverkkoon (kuva 4B) (Kovanen 2000). Jumiutuneet LDL hiukkaset muuntuvat ajan myötä joko hapettumalla tai entsymaat 1750 A. Palomäki ja P. T. Kovanen

5 tisesti, mikä on ateroskleroottisen kolesterolin kertymäprosessin patofysiologinen alkutapahtuma (Steinberg ym. 1989, Öörni ym. 2000). LDL hiukkasten muuntumista edistävät muun muassa tupakointi ja verenpainetautiin liittyvä lisääntynyt angiotensiiniaktiivisuus. Erityisen herkkiä muuntumaan ovat normaalia pienikokoisemmat LDL hiukkaset (small dense LDL), joita todetaan metabolisen oireyhtymän, tyypin 2 diabeteksen sekä suurentuneen triglyseridipitoisuuden ja pienentyneen HDL kolesterolipitoisuuden yhteydessä (Taskinen 2005). Hapettumalla muuntuneet LDL hiukkaset houkuttelevat valtimon intimaan verestä monosyyttejä, jotka erilaistuvat intimassa makrofageiksi ja alkavat kerätä sisäänsä hapettuneita LDL hiukkasia jätereseptoriensa välityksellä (Steinberg ym. 1989). Jätereseptorit ottavat toisin kuin LDL reseptorit solujen sisään muuntuneita LDL hiukkasia kontrolloimattomasti. Makrofagit kykenevät pilkkomaan hapettuneiden LDL hiukkasten sisältämiä valkuaisaineita, hiilihydraatteja, fosfolipidejä ja triglyseridejä mutta eivät niiden kolesterolia (Goldstein ja Brown 1982). Niinpä kolesterolin täytyy siirtyä makrofageista HDL hiukkasiin. Tämä reitti on kuitenkin osittain tukossa, sillä hapettunut LDL estää kolesterolia poistumasta makrofageista HDL hiukkasiin ja niiden mukana imusuonten kautta takaisin verenkiertoon (Jessup ja Kritharides 2000). Lisäksi intiman proteolyyttiset entsyymit hajottavat HDL hiukkasia ja muuntavat ne kyvyttömiksi ottamaan vastaan kolesterolia makrofageista (Lee-Rueckert ja Kovanen 2006). Koska hapettuneiden LDL hiukkasten otto makrofageihin on jatkuvaa eivätkä HDL hiukkaset kykene poistamaan tehokkaasti LDL peräistä kolesterolia makrofageista, makrofagit täyttyvät kolesterolista. Tällaisia kolesterolia pullollaan olevia makrofageja kutsutaan vaahtosoluiksi. Hapettunut LDL estää myös kolesterolia täynnä olevia makrofageja palaamasta verenkiertoon. Valtimon seinämän vaahtosoluiksi muuttuneet makrofagit jatkavat muuntuneiden LDL hiukkasten syömistä kontrolloimattomasti kuolemaansa saakka. Kuolleiden vaahtosolujen sisältämä kolesteroli jää valtimon seinämään muodostamaan ateroskleroottisen plakin nekroottista rasvaydintä. Tämä on plakin kasvun kriittisin ja vaarallisin vaihe, sillä silloin kliinisesti merkityksettömästä rasvajuosteesta muodostuu tulehdusreaktiota sisältävä ateroskleroottinen plakki, joka saattaa myöhemmin revetä ja aiheuttaa aterotromboottisia komplikaatioita (Kovanen 2000). Hoito tehokkailla statiiniannoksilla Epidemiologisten tutkimusten mukaan valtimotaudin vaara on sitä pienempi, mitä pienempi on plasman LDL kolesterolipitoisuus. Käytännön potilastyössä tämä tarkoittaa LDL kolesterolipitoisuuden pienentämistä mahdollisimman tehokkaasti, jotta hoidosta saataisiin paras hyöty. Moderni lääkehoito mahdollistaa tavoitteiden asettamisen jopa pitoisuuksiin, jotka ovat fysiologisella alueella. Viime vuosiin saakka ei kuitenkaan ole ollut tiedossa, kuinka vähäiseksi LDL kolesterolin pitoisuus voidaan pienentää turvallisesti. HMG CoA reduktaasin estäjät eli statiinit vähentävät maksassa tapahtuvaa kolesterolisynteesiä siten, että ne estävät kolesterolin synteesiketjun eli mevalonaattiketjun alkupään toimintaa (Palomäki 2004, Kovanen ja Palomäki 2005). Kun maksasolujen kolesterolintuotanto vähenee, ne alkavat tuottaa pinnalleen LDL reseptoreita saadakseen enemmän LDL hiukkasten kolesterolia (Brown ym. 1981). Sen myötä veressä kiertävien LDL hiukkasten määrä vähenee ja LDL kolesterolin pitoisuus voi pienentyä jopa yli 50 %. Maksan LDL reseptoreiden toiminnan kiihdyttäminen on statiinivaikutuksen perusmekanismi (Kovanen ym. 1981). Reseptoristimulaation tehokkuus LDL kolesterolipitoisuuden pienentämisessä onkin tehnyt statiineista hyperkolesterolemian hoidon tärkeimmän lääkeaineryhmän (Kovanen ja Palomäki 2005). Vaikka maksasolujen kolesterolisynteesiä hidastetaan ja plasman LDL kolesterolipitoisuus pienenee, maksan oma kolesterolinsaanti on turvattu. Maksa saa suolesta imeytynyttä kolesterolia, ja lisäksi maksasolut tehostavat LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti 1751

6 LDL reseptoreitten ja HMG CoA reduktaasin tuotantoa (Singer ym. 1988). Myös maksan ulkopuolisten solujen kolesterolinsaanti on turvattu tehokkaan lääkehoidon aikana: kun plasman LDL kolesterolipitoisuus ja sen myötä myös soluvälinesteen LDL pitoisuus pienenevät fysiologiselle alueelle, solut alkavat tuottaa enemmän kolesterolia ja ottaa LDL hiukkasia sisäänsä entistä tehokkaammin. Käsityksemme statiinihoidon myönteisestä vaikutuksesta potilaiden ennusteeseen perustuu vuodesta 1994 alkaen julkaistujen lumekontrolloitujen tutkimusten tuloksiin (Kovanen ja Palomäki 2005). Aktiivihoitona niissä on käytetty yleensä lääkkeiden ekvivalentteja vuorokausiannoksia, kuten 10 mg atorvastatiinia, 20 mg simvastatiinia, 40 mg pravastatiinia tai lovastatiinia tai 80 mg fluvastatiinia. Parin viime vuoden aikana julkaistut, entistä tehokkaampia hoitoja koskevat tutkimukset sepelvaltimotautipotilailla ovat kuitenkin tuoneet merkittävää lisätietoa, joka on samalla asettanut lipidihoidon suositukset uuteen valoon. TNT, IDEAL, ja PROVE IT tutkimuksissa verrattiin tehokasta, standardiannoksista statiinihoitoa (atorvastatiinia 10 mg, simvastatiinia mg tai pravastatiinia 40 mg vuorokaudessa) atorvastatiinin maksimiannoksiseen (80 mg/vrk) käyttöön (Cannon ym. 2004, LaRosa ym. 2005, Pedersen ym. 2005). Asetelmasta riippumatta tulokset olivat yhdensuuntaiset: LDL kolesterolin pitoisuuden pienentäminen välille 1,6 2,1 mmol/l paransi potilaiden ennustetta paremmin kuin vähempitehoinen hoito, jolla saavutettiin LDLkolesterolin pitoisuus 2,5 2,7 mmol/l. PROVE IT alatutkimuksessa selvitettiin akuutin sepelvaltimotapahtuman yhteydessä aloitetulla hoidolla saavutetun LDL kolesterolipitoisuuden yhteyttä potilaiden ennusteeseen (Wiviott ym. 2005). Statiinihoidon hyöty osoittautui parhaaksi, kun saavutettiin fysiologinen (alle 1,5 mmol/l) LDL kolesterolipitoisuus (kuva 5). Eri muuttujien vakioinnin jälkeen ennuste näytti kohentuvan edelleen saavutettaessa LDL kolesterolipitoisuus alle 1,0 mmol/l. Kliinisesti merkittäviä haittavaikutuksia ei ilmaantunut tehokkaamman hoidon aikana enempää Päätetapahtumia (%) < 1,0 1,0 1,5 1,5 2,0 2,0 2,5 2,5 (keskim.) LDL-kolesterolipitoisuus Lääkehoito Atorvastatiini 80 mg/vrk Pravastatiini 40 mg/vrk Kuva 5. Fysiologisen LDL kolesterolipitoisuuden saavuttaminen parantaa sepelvaltimotautia sairastavien ennustetta. PROVE IT tutkimuksessa atorvastatiinilla hoidettujen potilaiden ennuste akuutin sepelvaltimotapahtuman jälkeen saavutetun LDL kolesterolipitoisuuden mukaan ryhmiteltyinä ja pravastatiinilla hoidettuihin verrattuna (Cannon ym. 2004, Wiviott ym. 2005). Ensisijaisia päätetapahtumia ilmaantui vähiten potilaille, joiden LDL kolesterolipitoisuus oli fysiologisella alueella. kuin vähemmän tehokkaan standardihoidon aikana, eikä fysiologisen LDL kolesterolipitoisuuden saavuttamiseen liittynyt lisääntynyttä haittavaikutusten vaaraa verrattuna suurempiin LDL kolesterolipitoisuuksiin. Löydöstä tukee Tsain ym. (2005) hiljattain julkaisema havainto akuutin sepelvaltimotapahtuman ennusteesta. He analysoivat tiedot 155 potilaasta, joiden LDL kolesteroliarvo oli ilman statiinihoitoa enintään 2 mmol/l sairaalaan tullessa. Kuuden kuukauden seurannassa kuoleman, uusintainfarktin tai aivohalvauksen vaara oli ilman statiinilääkitystä hoidetuilla potilailla 29,0 % mutta statiinihoidon kera kotiutetuilla vain 9,5 %. Tämä suuri ero oli myös tilastollisesti erittäin merkitsevä (p = 0,005). Uusien suurten ennustetutkimusten tavoin myös REVERSAL tutkimuksessa verrattiin tavanomaista statiinihoitoa (pravastatiinia 40 mg/vrk) atorvastatiinin maksimiannokseen 1752 A. Palomäki ja P. T. Kovanen

7 80 mg/vrk. Tutkimuksessa selvitettiin 502 potilaan sepelvaltimotaudin etenemistä valtimonsisäisen kaikututkimuksen avulla (Nissen ym. 2004). Tällöin pystyttiin kuvantamaan ateroskleroottisen prosessin etenemistä tarkemmin kuin angiografialla. Pravastatiinilla saavutettiin keskimäärin LDL kolesterolipitoisuus 2,8 mmol/l ja atorvastatiinilla 2,0 mmol/l. Seuranta kesti yhteensä puolitoista vuotta, jona aikana valtimon seinämän sisäisten ateroomien koko lisääntyi pravastatiiniryhmässä 2,7 %, kun taas atorvastatiiniryhmässä se pysyi käytännöllisesti katsoen ennallaan. Ryhmien välinen ero oli merkitsevä (p = 0,02). REVERSAL tutkimuksen sekä rosuvastatiinilla tehdyn ORION tutkimuksen tulosten perusteella valtimoiden ateroskleroosi jatkaa etenemistään statiinihoidon aikanakin, jos LDL kolesterolipitoisuus ylittää 2 mmol/l (Nissen ym. 2004, Hatsukami ym. 2005). Jotta plakkien regressio saataisiin käynnistymään, LDL kolesterolipitoisuus pitäisi saada pienemmäksi kuin 2 mmol/l. Jos sepelvaltimotautipotilaalla on useita aterooman kehitystä kiihdyttäviä tekijöitä, jollaisia ovat diabetes ja tupakointi, tai hänellä on akuutti sepelvaltimotapahtuma, LDL kolesterolipitoisuutta täytynee vähentää vieläkin pienemmäksi kuin muilla potilailla, jotta regressio voisi käynnistyä ja valtimotaudin komplikaatiot saataisiin vähennettyä mahdollisimman tehokkaasti (Kovanen ja Pentikäinen 2005, Wiviott ym. 2005). Aivan tuoreen 349 sepelvaltimotautipotilaan aineistolla tehdyn ASTEROID tutkimuksen tulokset vahvistavat nämä löydökset (Nissen ym. 2006). Annoksella 40 mg/vrk toteutetun kaksi vuotta kestäneen rosuvastatiinihoidon myötä saavutettiin keskimäärin LDL kolesterolipitoisuus 1,6 mmol/l ja kiistaton, valtimonsisäisin kaikututkimuksin osoitettu valtimotaudin regressio (p < 0,001). Aiemmin yksilötasolla havaittu valtimotaudin regressio on nyt siis todettu systemaattisena löydöksenä. Kokemuksia suuren vaaran potilaiden lipidihoidosta Toissa syksynä julkaistun dyslipidemioiden hoitosuosituksen mukaan (Dyslipidemiat: Käypä hoito suositus, 2004) suuren vaaran potilaita ovat oireiseen valtimotautiin sairastuneet, kuten sepelvaltimotautipotilaat ja aivojen tai alaraajojen valtimoverenkierron häiriöistä kärsivät. Suuren vaaran potilaita ovat myös ne toistaiseksi oireettomina pysyneet, piilevää valtimotautia sairastavat, joiden kuoleman tai valtimotapahtuman vaara on suunnilleen sama kuin jo diagnosoitua valtimotautia sairastavilla (Dyslipidemiat: Käypä hoito suositus, 2004). Tällaisia suuren vaaran potilaita ovat mm. tyypin 2 diabeetikot ja proteinurian asteelle edennyttä tyypin 1 diabetesta sairastavat ja henkilöt, joilla on perinnöllinen rasva aineenvaihdunnan sairaus, kuten familiaalinen hyperkolesterolemia tai familiaalinen kombinoitunut hyperlipidemia. Valtimotaudin kliinisten ilmentymien kannalta tarkasteltuna näiden oireettomien potilaiden hoidossa kyse on primaaripreventiosta, ja heidän hoitotarpeensa määritetään epidemiologisen vaara arvion mukaan eli käytännössä joko vaarataulukoiden ( tai vaaray d i n a s i a t Solututkimusten mukaan LDL kolesterolin luonnonmukainen eli fysiologinen pitoisuus plasmassa on alle 1,5 mmol/l. Eläimillä ja luonnonkansoilla LDL kolesterolin pitoisuus on yleensä fysiologisella tasolla. Saavutettaessa LDL kolesterolin fysiologinen pitoisuus tai päästäessä lähelle sitä sepelvaltimotaudin regressio tulee mahdolliseksi ja potilaiden ennuste kohenee. Suuressa valtimotautitapahtuman vaarassa olevia hoidettaessa tulee pyrkiä käynnistämään valtimotaudin regressio eikä vain tyytyä hidastamaan taudin etenemistä. LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti 1753

8 Pitoisuus (mmol/l) 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0 Koska valtimotaudin kehittyminen on monietiologinen tapahtumaketju, pelkän LDL kolesterolipitoisuuden hoitaminen ei riitä. Voitto ensimmäisestä, sotien jälkeen ilmaantuneesta sepelvaltimotautiepidemiasta on perustunut pääasiassa LDL kolesterolipitoisuuden pienenemiseen ja tupakoinnin vähenemiseen (Kuulasmaa ym. 2000). Vähäiseen liikuntaan nähden ravinnon liiallisen energiamäärän seurauksena suhteellinen paino on kuitenkin lisääntymässä kaikkialla maailmassa (Tunstall-Pedoe ja Tolonen 2003). Tällöin metabolinen oireyhtymä ja tyypin 2 diabetes tulevat yhä yleisemmiksi. Väestömme lipidiprofiili onkin nykyisin erilainen kuin muutama vuosikymmen sitten (Kuulasmaa ym. 2000). Pelkän hyperkolesterolemian eli LDL kolesterolin suuren pitoisuuden valtakausi näyttää väistyvän ja tilalle tullee hypertriglyseridemian, pienen HDL kolesterolipitoisuuden ja niihin liittyvän LDL hiukkasten laadullisen heikkenemisen muodostama»kuoleman kolmio» (Manninen ym. 1992, Taskinen 2005). Olemme todennäköisesti järjestyksessä toisen valtimotautiepidemian kynnyksellä. On mahdollista, että tässäkin epidemiassa hoidon tärkein tavoite valtimotautien estämiseksi tulee olemaan LDL kolesterolipitoisuuden tehokas pienentäminen. Jos metabolista oireyhtymää sairastavien LDL kolesterolipitoisuus pienennetään evoluution määräämälle fysiologiselle tasolle, on oletettavaa, ettei valtimotautia kehity. Teollistuneissa maissa Brownin ja Goldstei LDLkolesteroli HDLkolesteroli Triglyseridit Kuva 6. Fysiologinen LDL kolesterolipitoisuus voidaan saavuttaa tehokkaalla lääkityksellä. Seerumin lipidipitoisuudet 15 peräkkäisellä suuren vaaran avohoitopotilaalla tehokkaan kolesterolilääkityksen vakiinnuttua. Suurin osa potilaista saavutti fysiologisen LDL kolesterolipitoisuuden, jonka yläraja 1,5 mmol/l on merkitty poikkiviivalla. Värien symbolit kuten kuvassa 2. laskurien ( taskforce.com) antamien osviittojen avulla. Pohjois Euroopan SCORE taulukoiden laatimisessa Euroopan kardiologinen seura on hyödyntänyt mittavien suomalaisten seurantatutkimusten tietopohjaa. Halusimme arvioida, onko LDL kolesterolin fysiologisen pitoisuuden saavuttaminen suuren vaaran potilailla käytännön työssä mahdollista. Sen vuoksi kokosimme retrospektiivisesti tiedot 15 peräkkäisestä primaari tai sekundaaripreventiopotilaasta, jotka olivat tulleet kirjoittajan (AP) vastaanotolle Linnan Klinikkaan tai Kanta Hämeen keskussairaalaan ja joiden lipidihoito oli saatu stabiiliin vaiheeseen. Potilaista seitsemän oli miehiä ja kahdeksan naisia, ja heidän ikänsä oli keskimäärin 70 vuotta (54 82 v). Tehokkaan statiinihoidon aikana seerumin lipidipitoisuudet olivat keskimäärin (suluissa vaihteluväli) seuraavat: kokonaiskolesteroli 3,3 (2,4 4,7) mmol/l, LDL kolesteroli 1,5 (0,8 2,9) mmol/l, HDL kolesteroli 1,3 (0,7 2,3) mmol/l ja triglyseridit 1,3 (0,8 2,9) mmol/l. Useimpien suuren vaaran potilaiden hoidossa on mahdollista saavuttaa fysiologisen LDL kolesterolipitoisuus (alle 1,5 mmol/l) tai ainakin päästä hyvin lähelle sitä (kuva 6). He tarvitsevat yleensä elämäntapojen tarkistamisen lisäksi lääkehoitoa. Se toteutetaan joko tehokkaimpiin statiineihin eli atorvastatiiniin tai rosuvastatiiniin perustuvana annossuositusten mukaisena monoterapiana tai kolesterolin imeytymistä estävän lääkkeen etsetimibin ja statiinin yhdistelmällä. Lopuksi 1754 A. Palomäki ja P. T. Kovanen

9 nin teesin mukainen fysiologinen LDL kolesterolipitoisuus on useimmiten mahdollista saavuttaa vain elämäntapojen kohentumiseen liittyvän tehokkaan lääkehoidon avulla. Tuoreiden tutkimusten mukaan LDL kolesterolipitoisuuden tehokas pienentäminen parantaa suuren vaaran potilaiden ennustetta (Kovanen ja Pentikäinen 2005). Kliinisten tutkimusten antaman näytön perusteella heidän osaltaan tavoitteena on vähentää kiertävän LDL kolesterolin pitoisuus alle arvon 2 mmol/l. Todennäköisesti fysiologisen eli luonnonmukaisen pitoisuuden (alle 1,5 mmol/l) saavuttaminen toisi heille vielä lisähyötyä ilman kliinisesti merkittäviä haittavaikutuksia (McKenney 2005). Meidän tuleekin pyrkiä käynnistämään valtimotaudin regressio sen sijaan, että tyytyisimme vain hidastamaan taudin etenemistä. Kirjallisuutta Brown MS, Goldstein JL. A receptor-mediated pathway for cholesterol homeostasis. Science 1986;232: Brown MS, Kovanen PT, Goldstein JL. Regulation of plasma cholesterol by lipoprotein receptors. Science 1981;212: Brown MS, Kovanen PT, Goldstein JL, ym. Prenatal diagnosis of homozygous familial hypercholesterolemia: expression of a genetic disease in utero. Lancet 1978;I: Cannon CP, Braunwald E, McCabe CH, Rader DJ, Rouleau JL, Belder R, Joyal SV, Hill KA, Pfeffer MA, Skene AM, for the Pravastatin or Atrovastatin Evaluation and Infection Therapy Thrombolysis in Myocardial Infarction 22 Investigators. Intensive versus moderate lipid lowering with statins after acute coronary syndrome. N Engl J Med 2004;350: Dyslipidemiat [online]. Käypä hoito suositus. Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2004 [päivitetty ]. Saatavissa: Goldstein JL, Brown MS. The low-density lipoprotein pathway and its relation to atherosclerosis. Annu Rev Biochem 1977;46: Goldstein JL, Brown MS. Insights into the pathogenesis of atherosclerosis derived from studies of familial hypercholesterolemia. Kirjassa: Carlson LA, Pernow B, toim. Metabolic risk factors in ischemic cardiovascular disease. New York: Raven Press, 1982, s Hatsukami T, Zhao XQ, Kraiss LW, ym. Assessment of rosuvastatin treatment on carotid atherosclerosis in moderately hypercholesterolemic subjects using high-resolution magnetic resonance imaging. European Society of Cardiologyn Annual Meeting, Tukholma, Ruotsi Abstract n:o 3700 ( escardio.org/abstractdetails.aspx?id=25168). Jessup W, Kritharides L. Metabolism of oxidized LDL by macrophages. Curr Opin Lipidol 2000;11: Kovanen P. Ateroskleroosin patologia ja molekulaariset syntytavat. Kirjassa: Heikkilä J, Huikuri H, Luomanmäki K, Nieminen MS, Peuhkurinen K, toim. Kardiologia. Jyväskylä: Suomen Kardiologinen Seura, 2000, s Kovanen PT, Bilheimer DW, Goldstein JL, Jaramillo JJ, Brown MS. Regulatory role for hepatic low density lipoprotein receptors in vivo in the dog. Proc Natl Acad Sci U S A 1981;78: Kovanen PT, Palomäki A. Kolesterolitutkimuksen voittokulku 20 vuotta Nobelin palkinnosta. Suom Lääkäril 2005;60: Kovanen PT, Pentikäinen MO. Tehokas statiinihoito heti sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen. Duodecim 2005;121: Kuulasmaa K, Tunstall-Pedoe H, Dobson A, ym. Estimation of contribution of changes in classic risk factors to trends in coronary-event rates across the WHO MONICA Project populations. Lancet 2000;355: LaRosa JC, Grundy SM, Waters DD, Shear C, Barter P, Fruchard J-C, Gotto AM, Greten H, Kastelein JJP, Shepherd J, Wenger NK, for the Treating to New Targets (TNT) investigators. Intensive lipid lowering with atorvastatin in patients with stable coronary disease. N Engl J Med 2005;352: Lee-Rueckert M, Kovanen PT. Mast cell proteases: physiological tools to study functional significance of high density lipoproteins in the initiation of reverse cholesterol transport. Atherosclerosis 2006 (painossa, julkaistu elektronisesti). Manninen V, Tenkanen L, Koskinen P, ym. Joint effects of serum triglyceride and LDL cholesterol and HDL cholesterol concentrations on coronary heart disease risk in the Helsinki Heart Study. Implications for treatment. Circulation 1992;85: McKenney JM. Pharmacologic options for aggressive low-density lipoprotein cholesterol lowering: benefits versus risks. Am J Cardiol 2005;96:60E 66E. Mills GL, Taylaur CE. The distribution and composition of serum lipo proteins in eighteen animals. Comp Biochem Physiol 1971;40B: Nissen SE, Tuzcu EM, Schoenhagen P, Brown BG, Ganz P, Vogel RA, Crowe T, Howard G, Cooper CJ, Brodie B, Grines CL, DeMaria AN, for the REVERSAL Investigators. Effect of intensive compared with moderate lipid-lowering therapy on progression of coronary atherosclerosis. A randomized controlled trial. JAMA 2004;291: Nissen SE, Nicholls SJ, Sipahi I, Libby P, Raichlen JS, Ballantyne CM, Davignon J, Erbel R, Fruchart JC, Tardif JC, Schoenhagen P, Crowe T, Cain V, Wolski K, Goormastic M, Tuzcu EM; ASTER OID Investigators. Effect of very high-intensity statin therapy on regression of coronary atherosclerosis: the ASTEROID trial. JAMA. 2006;295: O Keefe JH, Cordain L, Harris WH, Moe RM, Vogel R. Optimal lowdensity lipoprotein is 50 to 70 mg/dl. Lower is better and physiologically normal. J Am Coll Cardiol 2004;43: Palomäki A. Statiinien oheisvaikutukset. Duodecim 2004;120: Pedersen TR, Faergeman O, Kastelein JJP, Olsson AG, Tikkanen MJ, Holme I, Lytken Larsen M, Bendiksen FS, Lindahl C, Szarek M, Tsai J, for the Incremental Decrease in End Points Through Aggressive Lipid Lowering (IDEAL) Study Group. High-dose atorvastatin vs usual-dose simvastatin for secondary prevention after myocardial infarction. The IDEAL Study: a randomized controlled trial. JAMA 2005;294: Singer II, Scott S, Kazazis DM, Huff JW. Lovastatin, an inhibitor of cholesterol synthesis, induces hydroxymethylglutaryl-coenzyme A reductase directly on membranes of expanded smooth endoplasmic reticulum in rat hepatocytes. Proc Natl Acad Sci U S A 1988;85: Smith EB. Transport, interactions and retention of plasma proteins in the intima: the barrier function of the internal elastic lamina. Eur Heart J 1990;11:E Steinberg D, Parthasarathy S, Carew TE, Khoo JC, Witztum JL. Beyond cholesterol. Modifications of low-density lipoprotein that increase its atherogenicity. N Engl J Med 1989;320: Taskinen MR. Type 2 diabetes as a lipid disorder. Curr Mol Med 2005; 5: Tsai TT, Nallamothu BK, Mukherjee D, ym. Effect of statin use in patients with acute coronary syndromes and a serum low-density lipoprotein <or=80 mg/dl. Am J Cardiol 2005;96: LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti 1755

10 Tunstall-Pedoe H, Tolonen H. MONICA Graphics. Kirjassa: Tunstall- Pedoe H, toim. MONICA Monograph and Multimedia Sourcebook. Geneva: World Health Organization, 2003, s Wiviott SD, Cannon CP, Morrow DA, Kausik KR, Pfeffer MA, Braunwald E, for the PROVE IT-TIMI 22 Investigators. Can low-density lipoprotein be too low? The safety and efficacy of achieving very low low-density lipoprotein with intensive statin therapy. J Am Coll Cardiol 2005;46: Öörni K, Pentikäinen MO, Ala-Korpela M, Kovanen PT. Aggregation, fusion, and vesicle formation of modified low density lipoprotein particles: molecular mechanisms and effects on matrix interactions. J Lipid Res 2000;41: Ari Palomäki, LT, erikoislääkäri, ylilääkäri Kanta-Hämeen keskussairaala, päivystysklinikka Hämeenlinna ja Hämeenlinnan Lääkäriasema Oy Linnan Klinikka Raatihuoneenkatu Hämeenlinna Petri T. Kovanen, professori, johtaja Wihurin Tutkimuslaitos Kalliolinnantie Helsinki 1756