Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009"

Transkriptio

1 Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo Director Maritta Virtanen

2 Mistä arvonlisäveroa suoritetaan? Liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta Tavaran ja palvelun myynnistä Ellei toimintaa ole erikseen säädetty arvonlisäverottomaksi Esim. koulutuspalvelut, sosiaalihuoltopalvelut, terveyden- ja sairaanhoitopalvelut tietyin edellytyksin Vähäisen liikevaihdon raja < euroa 2

3 Arvonlisäveroton koulutuspalvelu Arvonlisäverotonta Koulutuspalvelu Koulutuksen yhteydessä luovutetut palvelut ja tavarat Oppilasruokailu Koulutuspalvelulla tarkoitetaan Yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, Korkeakouluopetusta, ja Taiteen perusopetusta, Joita järjestetään lain nojalla tai joita lain nojalla avustetaan valtion varoin Lakisääteistä koulutusta antavan oppilaitoksen järjestämänä myös muu koulutus on katsottu arvonlisäverottomaksi 3

4 Ostovähennysoikeus Lähtökohtana laaja vähennysoikeus Verovelvollisella oikeus vähentää verollista liiketoimintaa varten tehtyihin tavara- ja palveluhankintoihin sisältyvä arvonlisävero Vähennysrajoitukset Verottomaan liiketoimintaan liittyvät kulut vähennyskelvottomia Kokonaan arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävä toiminta; esim. koulutuspalvelujen, terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen, sosiaalihuoltopalvelujen myynti Vähennysten jakaminen Kunnalla oikeus kuntapalautukseen Rajoitukset 4

5 Ammattikorkeakoulutoiminnan arvonlisäverotuksesta kunta / osakeyhtiö (yleishyödyllinen yhteisö) KOULUTUSPALVELUT Verottomia Hankinnoista ei arvonlisäverovähennystä Kunnalla oikeus kuntapalautukseen MUU MYYNTI, esim. oppilastyöt Kunnalle verollista myyntiä Hankinnoista arvonlisäverovähennys Osakeyhtiölle verollista vain, jos elinkeinotuloa TAI Jos osakeyhtiö hakeutunut verovelvolliseksi Hankinnoista arvonlisäverovähennys 5

6 Yleishyödyllinen yhteisö arvonlisäverovelvollisena Yleishyödyllinen yhteisö on arvonlisäverovelvollinen: Vain tuloverotuksessa veronalaisesta elinkeinotulosta Tarjoilupalvelun omaan käyttöön ottamisesta Kiinteistöhallintapalvelun omaan käyttöön ottamisesta 6

7 Elinkeinotulon arvonlisäverotus / yleishyödyllinen yhteisö Arvonlisäverovelvollisuus pakollinen, jos elinkeinotulon liikevaihto > euroa Vaikka elinkeinotulosta arvonlisäverovelvollisuus, muu kuin elinkeinotulo jää arvonlisäverotuksen ulkopuolelle Arvonlisäverottomaksi säädetty toiminta aina arvonlisäverotonta, vaikka olisi elinkeinotoimintaa 7

8 Muun kuin elinkeinotulon arvonlisäverotus / yleishyödyllinen yhteisö Yleishyödyllinen yhteisö voi hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi liiketoiminnasta Esim. oppilastyöt Edellyttää, että liiketoiminnan muodossa Hakeutumisen jälkeen verovelvollinen kaikesta liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta toiminnasta Verottomaksi säädetyt toiminnat kuitenkin aina verottomia Verovelvollisuus alkaa aikaisintaan hakemuksen jättämisestä, päättyy aikaisintaan lopettamisilmoituksen jättämiseen Hakeutuminen ei vaikuta tuloverotukseen 8

9 Hankinnat toisista EU-maista tai yhteisön ulkopuolelta AMK saattaa olla velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa ns. käännetyn verovelvollisuuden perusteella ostaessaan tavaroita tai palveluja ulkomaisilta myyjiltä Verovelvollinen toisista EU-maista ostamiensa tavaroiden yhteisöhankinnasta Suomessa, jos hankintojen yhteismäärä ylittää euroa vuodessa Yhteisön ulkopuolelta tehtyjen hankintojen osalta huolehdittava tuontitullauksesta Alv vähennyskelpoinen, mikäli hankinnat kohdistuvat verolliseen toimintaan 9

10 Projektitoiminta Projektien alv-käsittely harkittava aina projektikohtaisesti Projektirahoitus voi olla Arvonlisäverotonta yleisavustusta Vastiketta tavarasta tai palvelusta Arvonlisäverollista tai verotonta Jos projekti liittyy arvonlisäverolliseen toimintaan, projektin hankintojen alv on vähennyskelpoista 10

11 Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen Pitempiaikainen kiinteistön vuokraus verotonta Voidaan hakeutua vapaaehtoisesti verovelvolliseksi, jos vuokralainen käyttää tiloja jatkuvasti vähennykseen oikeuttavaan toimintaan (tai valtio, tai kunnan palautukseen oikeuttava käyttö) Hakeutuminen ei vaikuta muuhun verotukseen Edellyttää aina erillistä hakeutumista Verovelvollisuus alkaa aikaisintaan hakemuksen jättämisestä Poikk. hakeutuminen 6 kk kuluessa tilan käyttöönotosta peruskorjauksen tai uudisrakentamisen valmistuttua Verovelvollisuus päättyy vasta kun hakeutumisen edellytykset kunkin tilan osalta päättyvät Verollinen vuokra vähennysoikeus AMK vuokralaisena: Vuokra voi olla verollinen, jos tiloissa vähennykseen/kuntapalautukseen oikeuttavaa toimintaa 11

12 Tarjoilupalvelun ja kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö Tarjoilupalvelun oman käytön verotus, jos henkilökunnalle luovutetaan tarjoilupalveluja vastikkeetta Kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö, jos Oma henkilökunta tekee Verottomassa käytössä olevaan kiinteistöön kohdistuvia Kiinteistöhallintapalveluja (rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito, kiinteistönhoito, kiinteistön talous- ja hallintopalvelut) Jos palkat sosiaalikuluineen > euroa/v HUOM! KHO T

13 voimaan tulevia muutoksia Kansainvälisen palvelukaupan myyntimaasäännökset muuttuvat Uusi pääsääntö: verotus ostajan maassa käännetty verovelvollisuus Uusi kausiveroilmoitus ja yhteenvetoilmoitus Yksityiskohtaisempaa tietoa alv-ilmoitukselle Mm. EU-palvelujen myynnit ja ostot eriteltävä 0-verokannan alainen liikevaihto Muu veroton liikevaihto Mm. koulutuspalvelut Avustukset Verotilijärjestelmän käyttöönotto Yksi ilmoitus ja yksi maksu kaikista järjestelmän veroista, yksi eräpäivä Mm. arvonlisävero ja työnantajasuoritukset yhdellä kertaa Ei enää arvonlisäveron ennakko-tai tilikausipalautushakemuksia Myöhästymismaksu ja viivästyskorko 13

14 Yhteystiedot Maritta Virtanen Director Indirect Taxation Ernst & Young Oy Uusikatu Oulu GSM Faksi (08)

15 Kiitos!

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015 Maritta Virtanen Maritta Virtanen (Executive Director, EY) on työskennellyt arvonlisäveroasiantuntijana Ernst & Youngilla vuodesta 2004 alkaen. Tätä ennen hän toimi arvonlisävero- ja liikevaihtoveroasiantuntijana

Lisätiedot

Uusi yritys Arvonlisäverotus

Uusi yritys Arvonlisäverotus Uusi yritys Arvonlisäverotus Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Arvonlisävero kulutusvero, joka on tarkoitettu hyödykkeen lopullisen kuluttajan maksettavaksi yritykset toimivat veron kantajina yritysten

Lisätiedot

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. Luento 7 Arvonlisävero: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Ulkomaan rahanmääräiset erät: Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 7a: Arvonlisävero VEROTUKSEN RAKENNE Verotuksen

Lisätiedot

Verotukseen liittyviä näkökohtia. Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori

Verotukseen liittyviä näkökohtia. Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori Verotukseen liittyviä näkökohtia Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori Muutosesitys tuloverolakiin ja arvonlisäverolakiin Säädökset vastaavat

Lisätiedot

KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN 23 LISÄVEROVELVOLLISEKSI

KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN 23 LISÄVEROVELVOLLISEKSI 2 KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN ARVON- LISÄVEROVELVOLLISEKSI Kiinteistön käyttöoikeuden luovutus esimerkiksi vastiketta tai vuokraa vastaan on säädetty laissa lähtökohtaisesti arvonlisäverottomaksi.

Lisätiedot

ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ

ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA TALOUS- JA TILINPÄÄTÖSILTAPÄIVÄ 15.1.2008 KTM Antti Suulamo BDO FinnPartners Oy KIINTEISTÖNLUOVUTUSTEN VEROLLISUUS AVL:n kiinteistökäsite

Lisätiedot

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Vakiovastaus Ohjeen päiväys: 30.3.2011 1 Käännetyn alv:n käsittely...1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Tilikartta... 1 1.3 Asiakaskortisto... 2 1.4 Myyntitilaukset...

Lisätiedot

Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus

Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus Uudet säännökset astuvat voimaan 1.4.2011 Uudistus koskee myös muita yhtiöitä kuin perinteisiä rakennusyhtiöitä. 2 Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus

Lisätiedot

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus. Kuntamarkkinat 10.9.2008 Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus. Kuntamarkkinat 10.9.2008 Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus Kuntamarkkinat 10.9.2008 Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Kiinteistö arvonlisäverotuksessa Arvonlisäverotuksessa kiinteistöjä ovat maa-alueet, rakennukset

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005 ARVONLISÄVERON MAKSAMINEN KIINTEISTÖHALLINTAPALVELUJEN OMASTA KÄYTÖSTÄ Arvonlisäverolaissa tarkoitettuja kiinteistöhallintapalveluita ovat rakentamispalvelut,

Lisätiedot

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä. Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä. Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Esimerkki 1: Kiinteistön luovutus tarkistusoikeus ja velvollisuus siirtyvät Kunta myy omistamansa kiinteistön

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden

Lisätiedot

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus Päivitetty: Huhtikuu 2013 Varatuomari Joachim Reimers Suomessa työaikaisella ruokailulla on perinteisesti suuri käytännön merkitys. Kautta maan toistatuhatta henkilöstöravintolaa

Lisätiedot

Arvonlisäverotuksesta 22.5.2012 Aila Miettinen

Arvonlisäverotuksesta 22.5.2012 Aila Miettinen Arvonlisäverotuksesta 22.5.2012 Aila Miettinen Arvonlisäverolaki (1993/1501) tuli voimaan 1.6.1994 Laaja veropohja ja laaja vähennysoikeus Lähes kaikki myynti on verollista ja lähes kaikkien kulujen verot

Lisätiedot

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että yksityinen

Lisätiedot

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta)

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta) Muistio 1 (11) 5.6.2008 Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta) 1. Kiinteistöyhtiöiden käsitteestä yhtiölainsäädännössä

Lisätiedot

Kiinteistöjen arvonlisäveroasiat. AA, OTT Mikko Pikkujämsä Oulun läänin Kiinteistöyhdistys ry 17.5.2006

Kiinteistöjen arvonlisäveroasiat. AA, OTT Mikko Pikkujämsä Oulun läänin Kiinteistöyhdistys ry 17.5.2006 Kiinteistöjen arvonlisäveroasiat AA, OTT Mikko Pikkujämsä Oulun läänin Kiinteistöyhdistys ry 17.5.2006 HENKILÖESITTELY Mikko Pikkujämsä oikeustieteen tohtori asianajaja Erityisaloja: verotus, yritysjuridiikka

Lisätiedot

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Vakiovastaus Ohjeen päiväys: 1.6.2012 1 Käännetyn alv:n käsittely... 1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Tilikartta... 1 1.3 Asiakaskortisto... 2 1.4 Myyntitilaukset...

Lisätiedot

Urheiluseuran varainhankinnan perusteet

Urheiluseuran varainhankinnan perusteet Urheiluseuran varainhankinnan perusteet 1. Käsitteet yleishyödyllisyys yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminta, liiketoiminta 2. Tulovero Yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta.

Lisätiedot

Varatuomari Joachim Reimers

Varatuomari Joachim Reimers Tavaran myynti asennettuna tai koottuna Varatuomari Joachim Reimers Maaliskuu 2013 Suomessa kansainvälinen kauppa muodostaa vuosi vuodelta merkittävän osan kansantuotteesta. Vaikka sitä on harjoitettu

Lisätiedot

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010 Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset 1.7.2010 lukien Laki AVL:n muuttamisesta 29.12.2009 nro 1780/2009 Yleinen arvonlisäverokanta

Lisätiedot

Arvonlisäverollisen toiminnan lopettaminen ja konkurssi

Arvonlisäverollisen toiminnan lopettaminen ja konkurssi Arvonlisäverollisen toiminnan lopettaminen ja konkurssi www.vero.fi sivu / 6 1. Liiketoiminnan lopettaminen 1.1 Arvonlisäverollisen toiminnan päättyminen Arvonlisäverollisen liiketoiminnan päätyttyä, elinkeinonharjoittajan

Lisätiedot

Urheilujuridiikan päivä 22.10. 2014. Ajankohtaista järjestöjen arvonlisäverotuksessa. Juha Laitinen PwC

Urheilujuridiikan päivä 22.10. 2014. Ajankohtaista järjestöjen arvonlisäverotuksessa. Juha Laitinen PwC Urheilujuridiikan päivä 22.10. 2014 Ajankohtaista järjestöjen arvonlisäverotuksessa Juha Laitinen Arvonlisäverollisuuden yhteys tuloverotukseen Arvonlisäverollista on liiketoiminnan muodossa tapahtuva

Lisätiedot

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta. Verohallinnon tilitoimistoinfo joulukuu 2011 - tammikuu 2012 Päivitetty 9.12.2011

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta. Verohallinnon tilitoimistoinfo joulukuu 2011 - tammikuu 2012 Päivitetty 9.12.2011 Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Verohallinnon tilitoimistoinfo joulukuu 2011 - tammikuu 2012 Päivitetty Esityksen sisältö Sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut Kampaamo- ja pienkorjauspalvelut Laskutusuudistus

Lisätiedot

Kansalliskirjasto Yliopistouudistus ja arvonlisäverotus 4.11.2009

Kansalliskirjasto Yliopistouudistus ja arvonlisäverotus 4.11.2009 Helsingin yliopisto Kansalliskirjasto Yliopistouudistus ja arvonlisäverotus Ritva Nyrhinen PwC Helsingin yliopisto - Kansalliskirjasto Yliopistouudistus ja arvonlisäverotus Sisältö 1 Slide 3 Valtion verovelvollisuus

Lisätiedot

Yhdistykset, säätiöt ja verotus

Yhdistykset, säätiöt ja verotus Yhdistykset, säätiöt ja verotus Pekka T. Talari Yhdistykset, säätiöt ja verotus Käsikirja yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksesta EDITA HELSINKI Pekka T. Talari ja Edita Publishing Oy Kansi: Marjut

Lisätiedot

Liite 1 Esimerkit myyntien kirjaamisesta

Liite 1 Esimerkit myyntien kirjaamisesta Liite 1 Esimerkit myyntien kirjaamisesta 1 Liite 2 Esimerkit ostojen kirjaamisesta 2 Laskun loppusumma jossa arvonlisä veroa Laskun veroton arvo Ostolasku 1 Vaihto-omaisuus 5 856,00 1 056,00 4 800,00 Ostolasku

Lisätiedot

Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus. Leila Juanto Petri Saukko

Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus. Leila Juanto Petri Saukko Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus Leila Juanto Petri Saukko TALENTUM Helsinki 2014 Kahdeksas, uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad

Lisätiedot

Soveltamisalaltaan rakentamispalvelu voi kohdistua talonrakentamiseen, maa- ja vesirakentamiseen sekä erikoistuneeseen rakennustoimintaan.

Soveltamisalaltaan rakentamispalvelu voi kohdistua talonrakentamiseen, maa- ja vesirakentamiseen sekä erikoistuneeseen rakennustoimintaan. Rakennusalan muuttunut arvonlisäverotus Varatuomari Joachim Reimers Suomessa otettiin käyttöön rakennusalalla 1.4.2011 lukien käännetty verovelvollisuus, minkä seurauksena rakentamispalvelujen myyntitilanteissa

Lisätiedot

Ostot toisesta EU-maasta Liite 2

Ostot toisesta EU-maasta Liite 2 Esimerkki Liite1 Jälleenmyyjä ostaa verotta käytetyn auton (6 000 euroa), jonka hän puhdistaa ja kunnostaa sekä asentaa korjaustyön yhteydessä autoon verollisena ostamiaan uusia osia (1 220 euroa) ja verottomasti

Lisätiedot

Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus

Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus Varatuomari Roger Lehtonen Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ROGER LEHTONEN 2011 Sähköinfo Oy Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus 1.4.2011

Lisätiedot

Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä 24.3.2011

Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä 24.3.2011 Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä Veroasiantuntija Mika Jokinen Taustaa Käännetty verovelvollisuus otetaan käyttöön rakennusalalla 1.4.2011 L 686/2010, 16.7.2010 (HE 41/2010) perustana alv -direktiivin

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN

VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN Sisällys KIRJAILIJA 2 ESIPUHE 5 1 YLEISTÄ KIINTEISTÖYHTIÖISTÄ 13 1.1 Yhtiömuotojen peruserot 13 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö 13 1.1.2 Kiinteistöosakeyhtiö 14 1.2 Kiinteistöyhtiöihin

Lisätiedot

Vuokratulojen verotus

Vuokratulojen verotus Vuokratulojen verotus 9.4.2015 Eija Häkkilä johtava veroasiantuntija Jokilaaksojen verotoimisto 1 Vuokratulon tulolähde Vuokratulo korvausta esineen käyttöoikeuden luovuttamisesta Henkilökohtainen tulolähde

Lisätiedot

Kausiveroilmoituksen täyttöopas. Oma-aloitteisten verojen. ilmoittaminen SISÄLTÖ 2010

Kausiveroilmoituksen täyttöopas. Oma-aloitteisten verojen. ilmoittaminen SISÄLTÖ 2010 SISÄLTÖ 2010 KAUSIVEROILMOITUS... 2 Kenen on annettava kausiveroilmoitus?... 2 Milloin kausiveroilmoitus annetaan?... 2 Kuinka verojen maksettava määrä lasketaan ja maksetaan?... 3 Miten kausiveroilmoitustietoja

Lisätiedot

Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus. Palokuntalaisten opintopäivät 21.11.2009 Kuopio

Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus. Palokuntalaisten opintopäivät 21.11.2009 Kuopio Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus Palokuntalaisten opintopäivät Kuopio Esityksen rakenne Verotuksen perusteet ja käytännön tilanteita liittyen palokuntayhdistyksiin Yleishyödyllisyys Elinkeinotoiminta

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta www.vero.fi /7 Yrittäjäksi aikovan tai juuri toimintansa aloittaneen yrittäjän mielessä liikkuu paljon kysymyksiä arvonlisäverotuksesta. Tähän koottujen

Lisätiedot

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin

Lisätiedot

Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista. Tilitoimistoinfot 2012

Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista. Tilitoimistoinfot 2012 Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista Tilitoimistoinfot 2012 Laskuja koskeviin vaatimuksiin muutoksia 1.1.2013 alkaen Muutosten tausta Neuvoston direktiivi 2010/45/EU direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

ARVONLISÄVEROJEN KÄSITTELY SOVELLUKSESSA, KUN OSTAJA ON HANKINNASTA ARVONLISÄVEROVELVOLLINEN

ARVONLISÄVEROJEN KÄSITTELY SOVELLUKSESSA, KUN OSTAJA ON HANKINNASTA ARVONLISÄVEROVELVOLLINEN ARVONLISÄVEROJEN KÄSITTELY SOVELLUKSESSA, KUN OSTAJA ON HANKINNASTA ARVONLISÄVEROVELVOLLINEN Sisällysluettelo: 1 Yleistä... 2 2 Verokannat... 2 2.1 Eu-tavaraoston verokannat... 2 2.2 Eu-palvelujen ostojen

Lisätiedot

r v onlisäverovelvollisen opas 2004

r v onlisäverovelvollisen opas 2004 V E R O H A L L I T U K S E N J U L K A I S U 1 8 9. 0 4 K E S Ä K U U 2 0 0 4 r v onlisäverovelvollisen opas 2004 rvonlisäverovelvollisen opas 2004 V E R O H A L L I T U K S E N J U L K A I S U 1 8 9.

Lisätiedot

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja 1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t

Lisätiedot

Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala

Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala Kausiveroilmoitus 2014 Jussi Linnala Arvonlisäverotus Metsänomistaja alkutuottajana vuosimenettelyssä 8.500 euron vuotuinen raja -> pakollinen Ilmoittautuminen tai myös vapaaehtoisesti hakeutuminen. ALV

Lisätiedot

Menestystä yrittämiseen!

Menestystä yrittämiseen! Tähän vihkoseen on koottu vastauksia yrittäjäksi aikovan tai vasta toimintansa aloittaneen yrittäjän mielessä liikkuviin yleisimpiin arvonlisäverotusta koskeviin kysymyksiin. Toivomme oppaamme hel pottavan

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

r v onlisäverovelvollisen opas 2004

r v onlisäverovelvollisen opas 2004 V E R O H A L L I T U K S E N J U L K A I S U 1 8 9. 0 4 K E S Ä K U U 2 0 0 4 r v onlisäverovelvollisen opas 2004 rvonlisäverovelvollisen opas 2004 V E R O H A L L I T U K S E N J U L K A I S U 1 8 9.

Lisätiedot

Kansainvälinen tavarakauppa. 6.5.2015 Kati Tamminen

Kansainvälinen tavarakauppa. 6.5.2015 Kati Tamminen Kansainvälinen tavarakauppa 6.5.2015 Kati Tamminen Tavaran käsite Arvonlisäverotuksessa sovelletaan eri säännöksiä riippuen siitä, onko kyse tavarakaupasta vai palvelukaupasta. Tavaralla tarkoitetaan (AVL

Lisätiedot

ARVONLISÄVERO KIRJANPIDOSSA. Opas tilitoimiston harjoittelijalle

ARVONLISÄVERO KIRJANPIDOSSA. Opas tilitoimiston harjoittelijalle ARVONLISÄVERO KIRJANPIDOSSA Opas tilitoimiston harjoittelijalle Helena Tuominen Opinnäytetyö Marraskuu 2015 Liiketalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Anl. `VERO. Saap -7-05- 2014. AI.p - 7-05- 2014 SKATT. K a u n i a i n e n K v & K h. DNo. G r a n k u l l a S t f & S t s

Anl. `VERO. Saap -7-05- 2014. AI.p - 7-05- 2014 SKATT. K a u n i a i n e n K v & K h. DNo. G r a n k u l l a S t f & S t s `VERO SKATT Verohallinto PL 1094 70111 KUOPIO Kauniaisten kaupunki PL 52 02701 KAUNIAINEN K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Saap -7-05- 2014 Anl. DNo PÄÄTÖS 30.4.2014 Diaarinumero

Lisätiedot

6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET

6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET 6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET Tässä luvussa käsitellään pääasiassa arvonlisäverolain (1501/1993) mukaista ostoon ja myyntiin liittyvää arvonlisäveroa sekä arvonlisäveron kirjausta eräissä

Lisätiedot

Yleishyödyllisen osakeyhtiön verotus, Case: Hyria koulutus Oy

Yleishyödyllisen osakeyhtiön verotus, Case: Hyria koulutus Oy Yleishyödyllisen osakeyhtiön verotus, Case: Hyria koulutus Oy Alppi, Veera 2012 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Yleishyödyllisen osakeyhtiön verotus, Case: Hyria koulutus Oy Veera Alppi Liiketalous

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta

Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta Aloittavan yrittäjän kysymyksiä arvonlisäverosta www.vero.fi 1/8 Yrittäjäksi aikovan tai juuri toimintansa aloittaneen yrittäjän mielessä liikkuu paljon kysymyksiä arvonlisäverotuksesta. Tähän koottujen

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Uuden yrittäjän veroinfo Yritystoiminnan aloittaminen Verohallinnolle Patentti- ja rekisterihallitukselle (kaupparekisteri) Y-tunnus Perustamisilmoitus Y1, osakeyhtiö, osuuskunta ja muu yhteisö Y2, avoin

Lisätiedot

ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄ VEROTUSMENETTELYSTÄ

ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄ VEROTUSMENETTELYSTÄ ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄ Arvonlisävero on yleinen kulutusvero se kohdistuu lähes kaikkeen tavaroiden ja palvelujen kulutukseen. Vain tiettyjen arvonlisäverolaissa määriteltyjen tavaroiden ja palvelujen

Lisätiedot

Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi

Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa www.vero.fi sivu /7 Sisältö: 1 YLEISTÄ 2 ULKOMAinen ELINKEINONHARJOITTAJA 3 TOIMIVALTAINEN VEROVIRASTO 4 KIINTEÄSTÄ TOIMIPAIKASTA TOIMIVA

Lisätiedot

HE 44/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia

HE 44/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että yhteisön lainsäädännössä tarkoitettu

Lisätiedot

ARVONLISÄVEROTUS LIIKETOIMINNAN LOPETTAMIS-, YRITYSJÄRJESTELY- JA KONKURSSITILANTEISSA

ARVONLISÄVEROTUS LIIKETOIMINNAN LOPETTAMIS-, YRITYSJÄRJESTELY- JA KONKURSSITILANTEISSA ARVONLISÄVEROTUS LIIKETOIMINNAN LOPETTAMIS-, YRITYSJÄRJESTELY- JA KONKURSSITILANTEISSA Sisällysluettelo 1. Vapaaehtoinen toiminnan lopettaminen 1.1 Liiketoiminnasta verovelvolliset 1.2 Hakeutujat 1.3 Lopettamisilmoitus

Lisätiedot

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Maaliskuu 2013, Varatuomari Joachim Reimers Kansainvälisessä kaupankäynnissä myydään usein useampaan kertaan peräkkäin

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin,

Lisätiedot

Jutta Romppainen TULKINTAOHJE ARVONLISÄVERON VÄHENNYSOIKEUDESTA

Jutta Romppainen TULKINTAOHJE ARVONLISÄVERON VÄHENNYSOIKEUDESTA Jutta Romppainen TULKINTAOHJE ARVONLISÄVERON VÄHENNYSOIKEUDESTA Opinnäytetyö Kajaanin ammattikorkeakoulu Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Liiketalous Syksy 2012 OPINNÄYTETYÖ TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET

6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET 6 LUKU: ARVONLISÄVEROON LIITTYVÄT KIRJAUKSET Tässä luvussa käsitellään pääasiassa arvonlisäverolain (1501/1993) mukaista ostoon ja myyntiin liittyvää arvonlisäveroa sekä arvonlisäveron kirjausta eräissä

Lisätiedot

ALV:N ERITYISKYSYMYKSET Syksy 2015. Kansainvälinen kauppa

ALV:N ERITYISKYSYMYKSET Syksy 2015. Kansainvälinen kauppa ALV:N ERITYISKYSYMYKSET Syksy 2015 Kansainvälinen kauppa 1 ALV JA KANSAINVÄLISET TILANTEET LÄHTÖKOHDAT Kulutusverotuksessa yleensä pyritään varmistamaan verotus kulutuspaikan (markkinapaikan) verosäännösten

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen

Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungi

Lisätiedot

ABCD. Käyntiosoite: Mannerheimintie 20 B 00100 HELSINKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3031 www.kpmg.fi. KPMG Oy Ab PL 1037 00101 HELSINKI

ABCD. Käyntiosoite: Mannerheimintie 20 B 00100 HELSINKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3031 www.kpmg.fi. KPMG Oy Ab PL 1037 00101 HELSINKI KPMG Oy Ab PL 1037 00101 HELSINKI Käyntiosoite: Mannerheimintie 20 B 00100 HELSINKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3031 www.kpmg.fi KOLMANNEN SEKTORIN HYVINVOINTIPALVELUIDEN TUOTTAMISEN JURIDISIA JA

Lisätiedot

Arvonlisävero Soveltamisala Verovelvollisuus Vastike Kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö Koulutustoiminta Direktiivin vaikutus

Arvonlisävero Soveltamisala Verovelvollisuus Vastike Kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö Koulutustoiminta Direktiivin vaikutus Vuosikirjanumero KHO:2009:84 Antopäivä 30.9.2009 Taltionumero 2390 Diaarinumero 1687/2/07 Arvonlisävero Soveltamisala Verovelvollisuus Vastike Kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö Koulutustoiminta Direktiivin

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Kylätalot käyttöön Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Anna Kulmakorpi 9.10.2013 Kylätalo-opas idea Kylätalot kuntoon hankkeesta, tarve kyselyn pohjalta toteutus 2011 KyläNyt-hankkeessa,

Lisätiedot

Säätiöt ja verotus. Ylitarkastaja Ilkka Lahti Verohallitus. 20.9.2007 Finlandia talo Helsinki-Sali 1 20.9.2007. Säätiöpäivä Ilkka Lahti / Verohalitus

Säätiöt ja verotus. Ylitarkastaja Ilkka Lahti Verohallitus. 20.9.2007 Finlandia talo Helsinki-Sali 1 20.9.2007. Säätiöpäivä Ilkka Lahti / Verohalitus Säätiöt ja verotus Ylitarkastaja Ilkka Lahti Verohallitus Finlandia talo Helsinki-Sali 1 Sisältö Peruskäsitteet Jaettavien apurahojen määrä ja vaikutus yleishyödyllisyyteen Yritystoimintaa lähellä olevat

Lisätiedot

Alkutuottajat Kirjanpito- ja muistiinpanovelvollisuus Alkutuottajan arvonlisäverotuksesta

Alkutuottajat Kirjanpito- ja muistiinpanovelvollisuus Alkutuottajan arvonlisäverotuksesta Alkutuottajat Kirjanpito- ja muistiinpanovelvollisuus Alkutuottajan arvonlisäverotuksesta apulaisverojohtaja, OTL Maksajaviranomaisten kevätpäivät Oulu Kirjanpitovelvollisuus Yleinen kirjanpitovelvollisuuden

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS (1)

MAANVUOKRASOPIMUS (1) MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010 Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin

Lisätiedot

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija 28.1.2010 1 Muutoksia Verotili, ja siihen tarvittavat tunnukset ALV: verokantojen

Lisätiedot

Liikuntaseura tai järjestö sekä yhtiöittäminen Toiminnan yhtiöittämisessä huomioitavaa Juha Laitinen 28.10.2010 Tampere -talo

Liikuntaseura tai järjestö sekä yhtiöittäminen Toiminnan yhtiöittämisessä huomioitavaa Juha Laitinen 28.10.2010 Tampere -talo Liikuntaseura tai järjestö sekä yhtiöittäminen Toiminnan yhtiöittämisessä huomioitavaa Juha Laitinen 28.10.2010 Tampere -talo Yleishyödylliset yhteisöt - Ohjeistustilanne 1. 1.6.2005: Verohallituksen ohje

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Palvelusetelien käyttöön liittyvät arvonlisävero-ongelmat

Palvelusetelien käyttöön liittyvät arvonlisävero-ongelmat Ernst & Young Oy Puh. 09-172 771 Elielinaukio 5 B Fax 09-1727 7707 Partner, Leena Äärilä 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@fi.ey.com Tax Advisor, Maaria Koski www.ey.com/fi 18.2.2007 TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakiin sisältyviä yritysjärjestelyjä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO. Oikeustieteiden laitos

TAMPEREEN YLIOPISTO. Oikeustieteiden laitos TAMPEREEN YLIOPISTO Oikeustieteiden laitos Kati Maijala KIINTEISTÖHALLINTAPALVELUIDEN ARVONLISÄVEROTUS - ERITYISESTI OMAN KÄYTÖN VEROTUS Pro gradu -tutkielma Vero-oikeus Tampere 2008 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Y4 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Osakeyhtiö Osuuskunta Säästöpankki Säätiö Yhdistys ja muu yhteisö

Y4 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Osakeyhtiö Osuuskunta Säästöpankki Säätiö Yhdistys ja muu yhteisö Y4 Muutos- ja lopettamisilmoituksen Y4 täyttöohje Muutos- ja lopettamisilmoitus Osakeyhtiö Osuuskunta Säästöpankki Säätiö Yhdistys ja muu yhteisö 2 0 1 4 SISÄLLYSLUETTELO TÄYTTÖOHJE: MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS

Lisätiedot

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokaupan arvonlisäverotus Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokauppa Kotimaankauppaa vai ulkomaankauppaa? Tavara vai palvelu? Asiakas verovelvollinen vai ei-verovelvollinen? 2 Ulkomaankaupan käsitteitä...

Lisätiedot

Rakennusalan käännetty verovelvollisuus 6.6.2011. Veroasiantuntija Mika Jokinen

Rakennusalan käännetty verovelvollisuus 6.6.2011. Veroasiantuntija Mika Jokinen Rakennusalan käännetty verovelvollisuus 6.6.2011 Veroasiantuntija Mika Jokinen Taustaa Käännetty verovelvollisuus otettiin käyttöön rakennusalalla 1.4.2011 L 686/2010, 16.7.2010 (HE 41/2010) Tarkoituksena

Lisätiedot

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

MUSIIKKIFESTIVAALIN VEROTUS

MUSIIKKIFESTIVAALIN VEROTUS TAMPEREEN YLIOPISTO Taloustieteiden laitos / yrityksen taloustiede, laskentatoimi MUSIIKKIFESTIVAALIN VEROTUS Yrityksen taloustiede, laskentatoimi Pro-gradu -tutkielma Maaliskuu 2007 Ohjaaja: Eeva-Mari

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, säätiörekisteriin,

Lisätiedot

ASIAKASTIEDOTE 2/2009 1. VEROTILI TULEE OLETKO VALMIS SISÄLLYSLUETTELO:

ASIAKASTIEDOTE 2/2009 1. VEROTILI TULEE OLETKO VALMIS SISÄLLYSLUETTELO: ASIAKASTIEDOTE 2/2009 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Verotili tulee oletko valmis 3. peruskorko 4. tuloveroasteikko 5. PALKAN SIVUKULUT 6. tuloverolain muutoksista 7. Korotetuista poistoista 8. kotitalous-vähennyksestä

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset

Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset Liikuntalautakunta 17 29.04.2014 Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset 213/02.05.01/2014 LIIKL 17 Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä

Lisätiedot

29.1.-5.2.2016 Ritva Nyrhinen

29.1.-5.2.2016 Ritva Nyrhinen www.pwc.com Aalto-yliopisto Elinkeinoverotus; Arvonlisäverotus kv-toiminnassa - - ulkomaalaisen rekisteröinti - tavarat 29.1.-5.2.2016 Ritva Nyrhinen Sisällys Ulkomaalaisen verovelvollisuus Tavaroiden

Lisätiedot

lyhenneluettelo... 18 Lukijalle... 19

lyhenneluettelo... 18 Lukijalle... 19 lyhenneluettelo... 18 Lukijalle... 19 1 Luku Yleinen soveltamisala... 21 1.1 Arvonlisäverolain yleinen aineellinen ja alueellinen soveltamisala... 21 1.2 Suomen ja Yhteisön arvonlisäveroalue... 39 2 Luku

Lisätiedot

Y6 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Yksityinen elinkeinonharjoittaja

Y6 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Yksityinen elinkeinonharjoittaja Y6 Muutos- ja lopettamisilmoituksen Y6 täyttöohje Muutos- ja lopettamisilmoitus Yksityinen elinkeinonharjoittaja 2 0 1 4 SISÄLLYSLUETTELO LUKIJALLE 3 Täyttöohje: lomakkeen sivu 1 4 Perustiedot 4 Yritys-

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 28.9.2012 AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA Taustaa H allitusohjelmassa on päätetty, että ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa koskeva

Lisätiedot

Y5 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Verotusyhtymä

Y5 täyttöohje. Muutos- ja lopettamisilmoitus. Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Verotusyhtymä Y5 Muutos- ja lopettamisilmoituksen Y5 täyttöohje Muutos- ja lopettamisilmoitus Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Verotusyhtymä 2 0 1 4 SISÄLLYSLUETTELO TÄYTTÖOHJE: MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Y5 3 Täyttöohje:

Lisätiedot

Riikka Pitkänen KIINTEISTÖ OY KUMMATIN VEROT JA VEROLUONTEISET MAKSUT VUOKRAUSTOIMINNASSA

Riikka Pitkänen KIINTEISTÖ OY KUMMATIN VEROT JA VEROLUONTEISET MAKSUT VUOKRAUSTOIMINNASSA Riikka Pitkänen KIINTEISTÖ OY KUMMATIN VEROT JA VEROLUONTEISET MAKSUT VUOKRAUSTOIMINNASSA KIINTEISTÖ OY KUMMATIN VEROT JA VEROLUONTEISET MAKSUT VUOKRAUSTOIMINNASSA Riikka Pitkänen Opinnäytetyö Kevät 2013

Lisätiedot

ARVONLISÄVEROTUS KANSAINVÄLISISSÄ HANKINTATILANTEISSA

ARVONLISÄVEROTUS KANSAINVÄLISISSÄ HANKINTATILANTEISSA SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalous, Kuopio ARVONLISÄVEROTUS KANSAINVÄLISISSÄ HANKINTATILANTEISSA Outi Väätäinen Tradenomin opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma Oikeustradenomi Toukokuu 2009 SAVONIA

Lisätiedot

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS Mika Kavakka Porotalouden verotus Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot