KANSAINVÄLISET GTIN-KOODISÄÄNNÖKSET

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISET GTIN-KOODISÄÄNNÖKSET"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISET -KOODISÄÄNNÖKSET 1

2 Kansainväliset -koodisäännökset Kansainväliset -koodisäännökset määrittelevät yhtenäiset säännöt, milloin vähittäistuotteelle/lajitelmalle tai kuljetuspakkaukselle on annettava -koodi. -koodi on aina yksiselitteisesti yksilöivä. Uudella -koodilla kerrotaan yhteistyökumppaneille, loppukäyttäjille ja/tai kuluttajille, että tuotteessa on tapahtunut jokin merkittävä muutos. Tuotteessa tapahtuvalla muutoksella on merkitystä kuluttajalle jos tuote muuttuu esim.: - vähälaktoosisesta laktoosittomaksi - voimakassuolaisesta normaalisuolaiseksi - täysmehupitoisuuden muutos Uuden -koodin perusteluna voi myös olla tarve erottaa tuote logistisesti, koska kaupparyhmillä voi olla sekä vanhaa että uutta tuotetta varastoissa. Huomioitavaa annettaessa -koodi Kun vähittäistuotteelle/ lajitelmapakkaukselle annetaan -koodi, pitää kaikille sen kuljetuspakkauksillekin antaa koodi. Kun kuljetuspakkaukselle annetaan -koodi, vähittäistuotteelle ei tarvitse antaa uutta -koodia Mikäli vähittäistuote kuuluu lajitelmapakkaukseen ja vähittäistuotteelle annetaan -koodi, pitää myös lajitelmapakkaukselle antaa -koodi. Lait ja asetukset Kun vähittäistuotteeseen tulee jokin muutos, pitää ottaa huomioon myös lakien ja asetusten vaatimukset. Kuluttajansuojalaki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Lakia sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja välittää hyödykkeitä kuluttajille. 2

3 Asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa puolestaan koskee muiden kuluttajansuojalaissa (38/1978) tarkoitettujen kulutushyödykkeiden kuin asuntojen myyntihintojen ja yksikköhintojen ilmoittamista markkinoinnissa. Mm. asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa pykälässä 9 mainitaan, että Yksikköhinta lasketaan pakkauksen nettosisällön perusteella. Milloin -koodi voidaan käyttää uudestaan? Lopetetuille tuotteille annetut -koodit saa ottaa uudelleen käyttöön jonkin toisen tuotteen tunnisteena aikaisintaan: - kun poistuvan tuotteen viimeisimmän valmistuserän säilyvyysajankohdasta on kulunut 48 kuukautta tai - kun viimeisestä alkuperäisen tuotteen toimituksesta asiakkaalle on kulunut 48 kuukautta. Vaatteilla määräaika on 30 kuukautta, koska vaatteiden mallit muuttuvat kausittain Myös tätä pitempi käyttökielto voi olla tarpeen. -koodin antajan on harkittava, miten pian -koodin voi ottaa uudelleen käyttöön ongelmitta. Koodin antavan yrityksen pitää varmistaa, että annettuja koodeja otetaan uudelleen käyttöön vasta selkeästi tuotteen elinkaaren päättymisen jälkeen. 3

4 GS1 Finland Oy GS1 organisaation tarkoituksena on suunnitella ja hallinnoida erilaisia standardeja kaupankäynnin helpottamiseksi. GS1 Finland Oy on yksi osa tätä maailmanlaajuista GS1 organisaatiota. Sillä on Suomessa ainoana yrityksenä oikeus myöntää GS1 yritystunniste. GS1 yritystunnisteita voi käyttää maailmanlaajuisesti useissa eri yksilöinnin avaimissa tunnistamaan mm. tavaroita, asioita ja lähetyksiä. Yleisin käyttötarkoitus GS1 yritystunnisteelle on tuotenumero, jolla yksilöidään tuotteita. Käyttämällä GS1 yritystunnistetta GLN-osapuolitunnisteessa voidaan yksilöidä yrityksiä ja sen sisäisiä toimintoja tai toimipisteitä. Kuljetus- tai varastointiyksiköitä merkitään lava- tai kollilapuilla ja ne yksilöidään SSCC-sarjatoimitusyksikkökoodilla. Yritystunnisteen käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää kolmannelle osapuolelle, pantata, vuokrata tai muulla tavoin väärin käyttää GS1 yritystunnistetta ilman GS1 Finland Oy:n suostumusta. Lisätiedot Epäselvissä tapauksissa kysymykset koskien tuotemuutosten vaikutusta -koodiin on toimitettava kirjallisesti GS1 Finland Oy:lle. Usein tuotemuutosten vaikutukset uuden -koodin käyttöönottoon eivät ole yksiselitteisiä, minkä vuoksi käsittelemme tällaiset kysymykset tapauskohtaisesti (esim. ainesosalistan muutoksien vaikutuksista ei ole erillistä ohjetta). Tämä ohje on ladattavissa GS1 Finland Oy:n nettisivuilta. 4

5 Vähittäistuotteen mitoissa ja painoissa tapahtuvat muutokset 150 g 170 g Kun tuotteen nettopaino tai valutettupaino muuttuu yli 3% --> Suomen kuluttajaviranomaisten vaatimus Uusi -koodi on annettava myös väliaikaisissa muutoksissa esim. promootiot 5

6 Vähittäistuotteen mitoissa ja painoissa tapahtuvat muutokset Esimerkki1: Pakkauksen mitat muuttuvat yli 20 % --> ( koodi on annettava vaikka muutos on väliaikainen) Esimerkki2: Pakkauksen mitat muuttuvat alle 20 % --> pysyy samana Huom1. Mittojen muuttuminen ei saa vaikuttaa nettopainoon yli 3 %. Käytännössä pitää miettiä onko mitoilla merkitystä, esim. hyllytilasuunnittelussa. Mikäli merkitystä on, on annettava -koodi. Huom 2. Mikäli yksikään mitta muuttuu yli 20 % on annatteva -koodi Huom 3. Mikäli jokainen mitta muuttuu alle 20 %, mutta kokonaistilavuus muuttuu yli 20 % on annettava -koodi 6

7 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Pakkauksen kieli vaihtuu niin, ettei vanhaa nimeä jää siihen ollenkaan --> 7

8 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset sama Pakkaukseen lisätään tuotenimi uudella kielellä, vanha tuotenimi jää pakkaukseen --> pysyy samana 8

9 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Huom! Tuotteen nimi, brändi tai kuvaus muuttuu --> Pienissä muutoksissa esim. nimen tarkennuksessa ei koodia tarvitse vaihtaa. Mitään nimeen olennaisesti vaikuttavaa ei saa lisätä tai poistaa mikäli halutaan säilyttää sama. 9

10 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset sama Esimerkki1: Huom! Pakkauksen materiaali muuttuu --> pysyy samana Pakkauksen materiaalin muuttuessa pitää ottaa huomioon tarvitseeko pakkausmateriaaleja seurata/tilastoida/ raportoida. Mikäli tarvitsee, pitää tuotteelle antaa koodi. 10

11 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset sama Huom! Pieniä ulkonäkömuutoksia pakkauksessa --> pysyy samana Ulkonäkömuutokset eivät saa muuttaa tuotteen mittatietoja ilmoittamista. Jos esimerkiksi leveydestä tulee korkeus, tällöin tuotteelle on annettava. 11

12 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset sama Samasta tuotteesta erikoiserä niin että vain etiketti muuttuu --> pysyy samana 12

13 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Myyntihinta on painettu tuotteeseen ja hinta muuttuu --> 13

14 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Huom! Pakkaustyyppi muuttuu --> Pakkaustyyppien pienissä muutoksissa -koodi pysyy samana esim. - Pakkausmateriaali muutetaan kartongista aaltopahviin - Tarjottimella olevat tuotteet voidaan sitoa kalvolla - Tarjottimesta voidaan siirtyä laatikkoon Nämä pienet muutokset eivät saa vaikuttaa tuotteen kokoon tai mittoihin yli 20 %:a tai tuotteiden lukumäärä pakkauksessa ei saa muuttua 14

15 Vähittäistuotteen sisällössä tapahtuvat muutokset sama Pakkauksen sisällä mukana yllätys --> pysyy samana 15

16 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Maito Maito Tuotteen ominaisuuksissa tapahtuva muutos jolla on vaikutusta kuluttajalle annettavaan tietoon --> 16

17 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset sama Huom! Kausituote tulee uudelle kaudelle --> pysyy samana Pakkauksessa oltava tieto, että kyseessä on kausituote/ kausimaku 17

18 Pakkauksessa tapahtuvat muutokset Ainesosalista muuttuu, mikäli ainesosalistaan tulee ainesosa --> 18

19 Kampanjamuutokset osta 3 maksa 2 sama Osta kolme, maksa kaksi koskien samaa tuotetta --> pysyy samana 19

20 Kampanjamuutokset Tuotteessa extrana 10 % lisää huuhteluainetta -->, - Pitää pystyä erottamaan tuotteet toisistaan - Nettosisältö muuttunut yli 3 % 20

21 Kampanjamuutokset Kaksi tuotetta jotka tavallisesti myydään erillään, on nyt yhdistetty yhdeksi tuotteeksi --> 21

22 Kampanjamuutokset sama Osta pesuaine, saat huuhteluaineen kassalta kaupanpäälle! Mikäli esim. kampanjassa saa ylimääräisen erillään olevan tuotteen mukaan --> pysyy samana 22

23 Lajitelmapakkaus Esimerkki 1: Esimerkki 2: Esimerkki 3: Lajitelmapakkauksessa tuotteiden määrä pysyy samana, mutta eri lajikkeiden määrät muuttuvat --> Lajitelmapakkauksessa olevalle tuotteelle annetaan -koodi --> Lajitelmapakkaukselle on annettava Lajitelmapakkaukseen sisältyvät tuotteet muuttuvat --> 23

24 Logistinen yksikkö Logistisissa yksiköissä tapahtuvat muutokset 12 kpl 8 kpl Huom! Sisältyvien kuljetuspakkausten määrä muuttuu --> lavalle Mikäli vähittäistuotteessa ei tapahdu uutta -koodia vaativia muutoksia sen -koodi pysyy samana 24

25 Logistinen yksikkö Logistisissa yksiköissä tapahtuvat muutokset 3 krs 2 krs Huom! Lavakerrosten määrä muuttuu --> lavalle Mikäli vähittäistuotteessa ei tapahdu uutta -koodia vaativia muutoksia sen -koodi pysyy samana 25

26 Logistinen yksikkö Logistisissa yksiköissä tapahtuvat muutokset 10 tuotetta 15 tuotetta Huom! Pakkauksessa olevien tuotteiden määrä muuttuu --> kuljetuspakkaukselle Mikäli vähittäistuotteessa ei tapahdu uutta -koodia vaativia muutoksia sen -koodi pysyy samana 26

27 Muut muutokset Muut -koodiin vaikuttavat muutokset Tuotenumero sama Tuotenumero Tavarantoimittajan tuotenumero muuttuu --> pysyy samana 27

KANSAINVÄLISET GTIN-KOODISÄÄNNÖKSET

KANSAINVÄLISET GTIN-KOODISÄÄNNÖKSET KANSAINVÄLISET -KOODISÄÄNNÖKSET Syyskuu 2011 1 KANSAINVÄLISET -KOODISÄÄNNÖKSET Kansainväliset -koodisäännökset määrittelevät yhtenäiset säännöt, milloin vähittäistuotteelle/lajitelmalle tai kuljetuspakkaukselle

Lisätiedot

Tuotetietojen tallennuskoulutus

Tuotetietojen tallennuskoulutus Tuotetietojen tallennuskoulutus Tuotetietojen tallennuskoulutus Päivän oppimistavoite Synkka Tuotteen toiminnallisuudet tutuksi Osaan perustaa vähittäistuotteen ja kuljetuspakkauksen Tiedän miten pakkaushierarkia

Lisätiedot

Myymäläpaistopistepakasteet ja Horeca-pakasteet Synkka Tuotteessa

Myymäläpaistopistepakasteet ja Horeca-pakasteet Synkka Tuotteessa Myymäläpaistopistepakasteet ja Horeca-pakasteet Synkka Tuotteessa Sisällys 1 Myymäläpaistopistepakasteiden käsittely tuotetietopankissa 3 1.1 Mikä on myymäläpaistopistepakaste?... 3 2. Pakkaushierarkia

Lisätiedot

Pakkausmerkinnät logistisessa ketjussa ja tuotetietopalvelujen uudistuminen. Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitto ry

Pakkausmerkinnät logistisessa ketjussa ja tuotetietopalvelujen uudistuminen. Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitto ry Pakkausmerkinnät logistisessa ketjussa ja tuotetietopalvelujen uudistuminen Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitto ry GS1 Finland Oy Puolueeton, voittoa tavoittelematon yritys, osa maailmanlaajuista

Lisätiedot

Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä Synkka-tuotetietopankin pakollisista kentistä

Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä Synkka-tuotetietopankin pakollisista kentistä Ohjeen sisältö: Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä Synkka-tuotetietopankin pakollisista kentistä 1. Pakolliset Synkka-tuotetietopankin kentät, joista annetaan varoitus

Lisätiedot

Tuotetietopankki mikä on Sinfos tuotetietopankki, miksi liittyisin jäseneksi? Kalafoorumi 25.1.2012 Mirva Alatyppö GS1 Finland Oy

Tuotetietopankki mikä on Sinfos tuotetietopankki, miksi liittyisin jäseneksi? Kalafoorumi 25.1.2012 Mirva Alatyppö GS1 Finland Oy Tuotetietopankki mikä on Sinfos tuotetietopankki, miksi liittyisin jäseneksi? Kalafoorumi 25.1.2012 Mirva Alatyppö GS1 Finland Oy Esittely Mirva Alatyppö Palveluasiantuntija Työskennellyt GS1 Finland Oy:ssä

Lisätiedot

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki 1 Sisällys 1 Elintarviketietoasetus EU 1169/2011... 3 2 Elintarviketietoasetuksen vaatimien tietojen ilmoittaminen... 3 3 Pakollisesti

Lisätiedot

Sisältö GS1 FINLAND OY... 3 GS1 YRITYSTUNNISTE... 3 GTIN-KOODI (GLOBAL TRADE ITEM NUMBER)... 4

Sisältö GS1 FINLAND OY... 3 GS1 YRITYSTUNNISTE... 3 GTIN-KOODI (GLOBAL TRADE ITEM NUMBER)... 4 TERVETULOA GS1-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÄJÄKSI Syyskuu 2011 1 Sisältö GS1 FINLAND OY... 3 GS1 YRITYSTUNNISTE... 3 -KOODI (GLOBAL TRADE ITEM NUMBER)... 4 YRITYSTUNNISTEESTA VIIVAKOODIKSI... 4-13-koodin muodostaminen

Lisätiedot

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus 26.8.2015 Tuulikki Lehto Evira / VALO / TUTU / RATI Elintarvikkeesta annettavat tiedot Pakatut tuotteet

Lisätiedot

GTIN Mistä on kyse? Kariaho Essi

GTIN Mistä on kyse? Kariaho Essi GTIN Mistä on kyse? 18.5.2015 Kariaho Essi Sisältö GS 1 GTIN NTIN/Vnr Yksilöllinen tunnistaminen Tiedon tasot Mitä tehdä lääkeyrityksissä nyt? Lääketietokeskus Oy 2 GS1 Puolueeton, voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus TEM-asetus, AR, 7.7.2015 lausuntokierros Työ- ja elinkeinoministeriön asetus sähkökaupassa ja sähköntoimitusten selvityksessä noudatettavasta tiedonvaihdosta Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Synkka Tuote Tallennuskoulutus

Synkka Tuote Tallennuskoulutus GS1 Finland Oy Synkka Tuote Tallennuskoulutus Versio 1.2 Sisällysluettelo 1. SISÄÄNKIRJAUTUMINEN... 12 2. YLÄ- JA ALAVALIKOT... 16 2.1. Uuden tuotteen luominen... 16 2.2. Synkka Tuotteen -kentät... 17

Lisätiedot

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille 1 Sisällys 1 Yksittäin ja monipakkauksessa myytävät tuotteet... 3 Vähittäistuote... 3 Kuljetuspakkaus ja monipakkaus...

Lisätiedot

Golli-palvelun käyttöohje. Huhtikuu 2016

Golli-palvelun käyttöohje. Huhtikuu 2016 Golli-palvelun käyttöohje Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Sisäänkirjautuminen Golliin... 3 1.2 Gollin aikakatkaisu... 4 1.3 Gollin selainkäyttöliittymä rakenne ja toiminnot... 4 2 Organisaatio-

Lisätiedot

Tuotetietopankin alustanvaihdon muutostöiden luokittelu

Tuotetietopankin alustanvaihdon muutostöiden luokittelu Tuotetietopankin alustanvaihdon muutostöiden luokittelu Sisällys Tuotetietopankin alustan vaihdon muutostöiden luokittelu... 3 I-vaihe... 3 I-vaihe tehtävät muutokset... 3 I-vaihe tarkistettavat asiat...

Lisätiedot

Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä

Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina hanke Jukka Jokiranta FocusIt Consulting Oy 2010 Tuotekortti

Lisätiedot

Kuluttajansuojalain vaatimuksia elintarvikkeiden etämyynnille. Lakimies Kristiina Vainio 30.11.2015. kkv.fi. kkv.fi

Kuluttajansuojalain vaatimuksia elintarvikkeiden etämyynnille. Lakimies Kristiina Vainio 30.11.2015. kkv.fi. kkv.fi Kuluttajansuojalain vaatimuksia elintarvikkeiden etämyynnille Lakimies Kristiina Vainio 30.11.2015 Etämyynnin määritelmiä (KSL 6:7) Etämyyntisopimus: etämyyntiä varten luodussa myynti- tai palveluntarjontajärjestelmässä

Lisätiedot

Toukokuu Synkka Tuote Äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet

Toukokuu Synkka Tuote Äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet Synkka Tuote Äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet 1 Sisällys Äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet... 3 Pakolliset merkinnät... 4 Ainesosalista F7018... 4 Allergeenit... 4 Vitamiinit ja

Lisätiedot

Toukokuu Synkka Tuote Erillisohje Lopetettavien Tuotteiden ja Pakkausten käsittely

Toukokuu Synkka Tuote Erillisohje Lopetettavien Tuotteiden ja Pakkausten käsittely Synkka Tuote Erillisohje Lopetettavien Tuotteiden ja Pakkausten käsittely 1 Sisällys Yleistä... 3 Mitä tietoja pitää ilmoittaa... 3 Saatavuus päättyy F7221... 3 Tuotanto lopetettu: pvm F7242... 3 Lanseeraus

Lisätiedot

Tuotetietojen välitys Synkka-palvelusta muille kohdemarkkinoille

Tuotetietojen välitys Synkka-palvelusta muille kohdemarkkinoille Päivitetty 13.12.2017 Tuotetietojen välitys Synkka-palvelusta muille kohdemarkkinoille Tässä ohjeessa kuvataan, miten tuotetietoja välitetään Synkka-palvelun kautta Suomen lisäksi muille kohdemarkkinoille

Lisätiedot

GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015

GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015 GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015 Sisältö 1.GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2.GS1 standardijärjestelmä 3.GS1 Golli-palvelu digitalisoi

Lisätiedot

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014 KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) VASTAUKSET MÄÄRÄAIKAAN 5.6.2014 KLO 12.00 MENNESSÄ SAATUIHIN KYSYMYKSIIN KOSKIEN TARJOUSPYYNTÖÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUN JA TOIMITUSPALVELUN HANKINTA Huom! Samaa asiaa useammin

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

Tuotetietojen Tallennuskoulutus. Katarina Bredenberg, GS1 Finland Oy 2017

Tuotetietojen Tallennuskoulutus. Katarina Bredenberg, GS1 Finland Oy 2017 Tuotetietojen Tallennuskoulutus Katarina Bredenberg, GS1 Finland Oy 2017 Päivän oppimistavoite Synkka-tuotetietopankin toiminnallisuudet tutuksi - Osaan perustaa vähittäistuotteen ja kuljetuspakkauksen

Lisätiedot

S-ryhmän pakkausohjeistus sekä vaatimukset hyllytettäville myyntierille ja myymälälavoille

S-ryhmän pakkausohjeistus sekä vaatimukset hyllytettäville myyntierille ja myymälälavoille S-ryhmän pakkausohjeistus sekä vaatimukset hyllytettäville myyntierille ja myymälälavoille Ohjeistus tavarantoimittajille SOK Vähittäiskaupan ketjuohjaus Inex Partners Sisällys: PAKKAUSOHJEISTUS INEX PARTNERS

Lisätiedot

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Tallennuskoulutus

Huhtikuu 2016. Synkka Tuote Tallennuskoulutus Synkka Tuote Tallennuskoulutus 1 Sisällys Käyttäjätunnukset... 6 Sisäänkirjautuminen... 6 Salasanan vaihtaminen... 6 Uuden käyttäjän luominen... 7 Käyttäjän poistaminen... 8 Ylä- ja alavalikot... 9 Hae

Lisätiedot

Miten yritysten tulee toimia?

Miten yritysten tulee toimia? 20.2.2013 Hyvä jäsenyritys! Matkustajien oikeuksia koskeva asetus voimaan 1.3.2013 Matkustajien oikeuksia koskeva EU-asetus astuu voimaan myös Suomessa 1.3.2013. Asetus on sellaisenaan sovellettavaa oikeutta

Lisätiedot

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS 20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien

Lisätiedot

Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia 16.10.2014

Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia 16.10.2014 Elintarvikkeen ainesosat - muutoksia Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet (Elintarviketietoasetus, artikla 9, 21 ja 44, liite II) 1/6 Yleissääntö Allergiaa ja intoleransseja aiheuttavat aineet

Lisätiedot

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Sisältö 1. GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2. GS1 standardijärjestelmä 3. GS1 standardit lisäämässä jäljitettävyyttä

Lisätiedot

Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa

Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa Tomi-Pekka Juha, Sector Manager, GS1 Finland Oy 08.10.2015 Sisältö GS1 Finland GS1 ja verkkokauppa GS1 järjestelmä

Lisätiedot

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina. Toimintamallin kuvaus: Tuotekortti

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina. Toimintamallin kuvaus: Tuotekortti Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Toimintamallin kuvaus: Tuotekortti Tuotekortti - taustaa Hankkeessa haluttiin kehittää tavarantoimittajien osaamista

Lisätiedot

Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä WS2-tuotetietopankin pakollisista kentistä

Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä WS2-tuotetietopankin pakollisista kentistä Ohjeen sisältö: Tämä dokumentti sisältää kenttäkohtaiset ohjeet WS1 Sinfokseen lisätyistä WS2-tuotetietopankin pakollisista kentistä 1. Pakolliset WS2-tuotetietopankin kentät, joista annetaan varoitus

Lisätiedot

GS1 Infotilaisuus. Ohjelma

GS1 Infotilaisuus. Ohjelma GS1 Infotilaisuus Kimmo Keravuori GS1 Finland Ohjelma 1. GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2. Mitä ovat standardit? 3. GS1 järjestelmä 4. GS1 yritystunniste 5. GS1 yksilöintijärjestelmä 6. GS1 tiedonkantajat

Lisätiedot

Päivitetty: Synkka-palvelu Käyttöliittymän toiminnot

Päivitetty: Synkka-palvelu Käyttöliittymän toiminnot Päivitetty: 7.11.2017 Synkka-palvelu Käyttöliittymän toiminnot Sisällysluettelo Synkka-palvelu... 3 Vähittäistuotteen perustaminen... 3 Tarkastuslista... 5 Kuljetuspakkauksen perustaminen... 7 Lavatiedot...

Lisätiedot

Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta

Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta 13.10.2015 Johtaja Elintarviketeollisuusliitto ry Erikokoisia yrityksiä, erilaisia haasteita Alan yritykset ovat erilaisia ja erikokoisia. Isommilla

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Tuoteluettelo Good Living :: Tuoteluettelo 1 goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Muunto-paneeli 2 Avohyllykkö 2 Matalat laatikostot 3 Matalat kaapit 4 Korkeat laatikostot 5 Korkeat

Lisätiedot

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien.

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. 1 Yleistä 1.1 Ehdot ovat osa Imatran Kylpylä Fitness -jäsensopimusta (myöhemmin Jäsensopimus ), joka

Lisätiedot

PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY. Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy

PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY. Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy Agenda Paikalliset tavarantoimittajat Ruokakesko ja suomalaisuus Paikallisten tavarantoimittajat

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

LCD-NÄYTTÖ. Käyttöohjeesta

LCD-NÄYTTÖ. Käyttöohjeesta LCD-NÄYTTÖ Käyttöohjeesta Onneksi olkoon uuden Oregon Scientific (FAW- 101) sääaseman hankinnan johdosta. Tämä sääasema ennustaa säätä, mittaa ilmanpaineen ja -kosteuden sekä ulko- ja sisälämpötilan langattomasti.

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI Juha Sarviaho Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa Yritysilmeen luominen ja tuotemerkin kehittäminen Muutokset toimintaympäristössä

Lisätiedot

NANO90 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET

NANO90 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET NANO90 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET LUKON YLEISET TIEDOT Ohjeen yhteensopivuus Tämä ohje on yhteensopiva kaikkien NANO90-mallien kanssa. Lukkojen asetukset toimituksen yhteydessä Lukot toimitetaan tehdasasetuksilla,

Lisätiedot

GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy

GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 19.2.2016 Globaali kattavuus, paikallinen läsnäolo 111 maaorganisaatiota 150 maata toiminnan piirissä Noin 2 miljoonaa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA TARJOUSPYYNTÖ 20.6.2016 TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA 1. Yleistä Akaan kaupunki pyytää tarjoustanne Savolakodin uudisrakennuksen yleisten tilojen kalusteista. Hankinta ei ole kokonaisarvoltaan

Lisätiedot

Ravitsemus- ja terveysväitteet

Ravitsemus- ja terveysväitteet Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Kaisa Kukkonen Tuoteturvallisuusyksikkö Lastenruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006 elintarvikkeita

Lisätiedot

Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia

Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) Tavaramerkit ja mallit Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia Yleisiä huomioita Tämä muuntamislomake on sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMHV; Office

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ

SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ LIIKEARKISTOPÄIVÄT 12.-13.9.2007 ASIAKIRJAT SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ Jukka Tuomela Tampereen yliopisto Oikeustieteiden laitos Lainsäädännön lähtökohtia Lainsäädännössä pyritään siihen, että sähköisiä

Lisätiedot

Tuotepistokokeet ja WS1 Sinfos-tuotetietopankin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Susanna Ståhlberg GS1 Finland Oy

Tuotepistokokeet ja WS1 Sinfos-tuotetietopankin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Susanna Ståhlberg GS1 Finland Oy Tuotepistokokeet ja WS1 Sinfos-tuotetietopankin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Susanna Ståhlberg GS1 Finland Oy Tuotepistokokeet Mitä ovat tuotepistokokeet? Jokaiselta tuotetietopankin tavarantoimittajajäseneltä

Lisätiedot

Sisällys Ainesosatietojen antaminen Synkassa... 2 Ainesosan järjestysnumero... 2 Ainesosan nimi... 3 Ainesosan määrä prosenteissa...

Sisällys Ainesosatietojen antaminen Synkassa... 2 Ainesosan järjestysnumero... 2 Ainesosan nimi... 3 Ainesosan määrä prosenteissa... Sisällys Ainesosatietojen antaminen Synkassa... 2 Ainesosan järjestysnumero... 2 Ainesosan nimi... 3 Ainesosan määrä prosenteissa... 3 Ainesosan tuotantovaihe ja alkuperämaa... 3 Sadonkorjuun jälkeinen

Lisätiedot

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys 1 ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys Huhtikuu 2015 Tapio Nevala Välitystoimintaa koskeva lainsäädäntö Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä = välitysliikelaki Laki kiinteistöjen

Lisätiedot

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy 31.10.2012 Anna Sarkkinen ja Paula Wilkman, Mitä jäte on? Jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan

Lisätiedot

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Gyproc-tuotteet Myyntijohtaja: Jan Rokama, puh: 0400 534 357 Myyntipäällikkö: Markku Itänen, puh: 040 754 2794 Aluemyyntipäälliköt: Etelä-Suomi: Marko Alho, puh: 044 735

Lisätiedot

13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37

13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37 13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37 OSA 4: SALAATTIEN SEKÄ KÄHÄRÄ- JA SILOENDIIVIEN KAUPAN PITÄMISEN VAATIMUKSET I. TUOTTEEN MÄÄRITELMÄ Nämä vaatimukset koskevat: seuraavien lajien

Lisätiedot

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS KASO KASSAKAAPIN E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO E1-100 SAFE SERIES K-03 INSTRUCTIONS Kaso Oy Lyhtytie 2, PO Box 27, FI-00751 Helsinki, Finland telephone +358 10 271 3700, fax +358 9 386 0021 sales@kaso.fi,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää?

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Marraspäivä 19.11.2014 Tea Taivalkoski Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Nykytilanne: Elintarvikelainsäädännössä ei ole säännöksiä pakkaamattomista

Lisätiedot

Tuotetietojen tallennuskoulutus. Synkka Tuote ver. 3.1

Tuotetietojen tallennuskoulutus. Synkka Tuote ver. 3.1 Tuotetietojen tallennuskoulutus Synkka Tuote ver. 3.1 Tuotetietojen tallennuskoulutus Päivän oppimistavoite Synkka Tuotteen toiminnallisuudet tutuksi Osaan perustaa vähittäistuotteen ja kuljetuspakkauksen

Lisätiedot

GS1 standardeilla läpinäkyvyyttä toimitusketjuun. Mikko Luokkamäki 20.11.2012

GS1 standardeilla läpinäkyvyyttä toimitusketjuun. Mikko Luokkamäki 20.11.2012 GS1 standardeilla läpinäkyvyyttä toimitusketjuun Mikko Luokkamäki 20.11.2012 Jos ei ole standardeja Kengännumeroille ei ole maailmanlaajuista standardia Joten yrityksen täytyy Merkitä sama kenkä eri tavalla

Lisätiedot

GS1 standardeilla tehokkuutta toimitusketjuun

GS1 standardeilla tehokkuutta toimitusketjuun GS1 standardeilla tehokkuutta toimitusketjuun Mikko Luokkamäki 2 GS1 standardeilla tehokkuutta toimitusketjuun! Kuljetukset Jäljitettävyys Varastonhallinta B2C Läpinäkyvyys Myymäläohjaus ja POS-rahastus

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut yt es iv ut Nä 38 4 Hallitustyöskentely 39 4 HALLITUSTYÖSKENTELY 4.1 Hallituksen toimintaperiaatteet Hallituksen työskentelytavoista sopiminen Hallitustyöskentelyllä tarkoitetaan taloyhtiön hallituksen

Lisätiedot

Tuorekasvisten jäljitettävyys Suomessa

Tuorekasvisten jäljitettävyys Suomessa Tuorekasvisten Suomessa Pekka Siiskonen, Anne Piirainen Sari Iivonen, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Ruralia-instituutti / Sari Iivonen/ Tuorekasvisten 14.2.2014 1 Ruoan alkuperän todentaminen

Lisätiedot

Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet

Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Marjo Misikangas Tuoteturvallisuusyksikkö 22.1.2013 Esityksen sisältö: Elintarvikkeiden pakolliset pakkausmerkinnät

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.3.2015 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA

Lisätiedot

LAITEPAIKKAHINNASTO HMV

LAITEPAIKKAHINNASTO HMV 1 (6) DNA Oy:n kiinteän verkon operaattoripalvelut LAITEPAIKKAHINNASTO HMV 2 (6) Sisällys 1 Yleistä... 3 1.1 Laitepaikka... 3 2 Sähkönsyöttö / energia... 4 2.1 Sähköenergia ilmoitetulla kulutuksella...

Lisätiedot

T I L A U S L O M A K K E E T

T I L A U S L O M A K K E E T TILAUSLOMAKKEET TILAUS / YHTEYDENOTTOPYYNTÖ Rastita alla olevista valitsemasi tuotesarja ja täytä sitä vastaava tilauslomake [ ] INSTANT PACK [ ] LOGO PACK Yhteydenottopyyntö Olen kiinnostunut [ ] Muista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 362. Laki. vakuutusyhtiölain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 4päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 362. Laki. vakuutusyhtiölain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 4päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2001 N:o 362 368 SISÄLLYS N:o Sivu 362 Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta... 1029 363 Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun

Lisätiedot

6.10.2015 Suomen Kaukokiito Oy. Sähköinen tiedonsiirto Ohjeistus asiakkaalle sähköiseen asiointiin

6.10.2015 Suomen Kaukokiito Oy. Sähköinen tiedonsiirto Ohjeistus asiakkaalle sähköiseen asiointiin 6.10.2015 Suomen Kaukokiito Oy Sähköinen tiedonsiirto Ohjeistus asiakkaalle sähköiseen asiointiin 1 Sisällysluettelo Kaukokiidon sanomaliikenne... 2 Lähetyksen rahdittaminen... 3 Yksilöity rahtikirjanumero

Lisätiedot

e-business hinnoittelu Tuomas Salonen Oracle Finland Oy

e-business hinnoittelu Tuomas Salonen Oracle Finland Oy e-business hinnoittelu Tuomas Salonen Oracle Finland Oy Tavoitteet Yksinkertainen Skaalautuva Mitattavissa Mitta- yksikkö Mikä muuttuu? Kesto Taso Yksikkö Nimetyt käyttäjät Universal (Named Users Power

Lisätiedot

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Sisä-Savon Seutuyhtymä Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Alexandra Bogolyubova Suonenjoki 11.12.2014 Heinäkuussa 2014 tuoreen mansikan vienti Pietariin Kolme erää = noin 1 000 kiloa Tavarantoimittaja

Lisätiedot

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi Lisätietoja ulokehyllyistä Toyota Storage Solutions Varastokalusteet Ulokehyllyt Pylväskorkeus (mm) Ulokepituudet (mm) Kevyt 2000, 2600, 3000 400, 500, 600, 700 ja 800 Keskiraskas 3000, 3600, 4000 400,

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

PL 40 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 asiakaspalvelu@kappa-pp.fi www.smurfitkappa.fi TUOTTEET

PL 40 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 asiakaspalvelu@kappa-pp.fi www.smurfitkappa.fi TUOTTEET Sivu 1/9 ~ Tulostettu 2012-02-23 PL 40 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 asiakaspalvelu@kappa-pp.fi www.smurfitkappa.fi TUOTTEET VARASTOLAATIKOT JA KULMASUOJAT KONTIT, AALTOPAHVILAVAT,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

PL 40 Teollisuustue 35 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 sks.asiakaspalvelu@smurfitkappa.fi www.smurfitkappa.

PL 40 Teollisuustue 35 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 sks.asiakaspalvelu@smurfitkappa.fi www.smurfitkappa. PL 40 Teollisuustue 35 33961 PIRKKALA Puh: +358 (0)3 3143 3600 Fax: +358 (0)3 3143 3650 sks.asiakaspalvelu@smurfitkappa.fi www.smurfitkappa.fi TUOTTEET VARASTOLAATIKOT JA KULMASUOJAT KONTIT, AALTOPAHVILAVAT,

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun

GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun GS1 Golli modernisoi pk-yritysten tilaustoimitusketjun Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 28.11.2016 Globaali kattavuus, paikallinen läsnäolo 112 maaorganisaatiota 150 maata toiminnan piirissä Noin 2 miljoonaa

Lisätiedot

Synkka-palvelun myynti- ja markkinointikuvien nimeäminen

Synkka-palvelun myynti- ja markkinointikuvien nimeäminen Synkka-palvelun myynti- ja markkinointikuvien nimeäminen Kohta tiedostonimessä Sisältö Selvennys Merkitys 1-14 GTIN GS1-artikkelinumero Yhdistää kuvan tuotteeseen 15 _ alaviiva Erottaa lisätiedot GTINkoodista

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho TEOLLINEN MUOTOILU Juha Sarviaho ASIAKASLÄHTÖINEN MUOTOILU YRITYSILME Juha Sarviaho 2013 Asiakas, käyttäjä, kuluttaja Merkkimuotoilun elementtejä: Asiakas kuuluu johonkin ryhmään Ihminen on laumasielu

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Tuoteluettelo Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Muunto-paneeli 2 Hifi-kotelo 3 Työpöytä 3 Muunto-paneeli tuotenumero 6200 / 6 + paneelin sävy Muunto-paneeli toimitetaan aina asiakkaan toivomissa mitoissa. Paneelilla

Lisätiedot

Ajankohtaista elintarvikehygieniasta. 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin

Ajankohtaista elintarvikehygieniasta. 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Ajankohtaista elintarvikehygieniasta 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Ajankohtaista 2016 Elintarvikkeiden tuotantoa koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset

Lisätiedot

Pakkaus on osa kestävää elintarviketta. Kuluttajapakkauksen karikot matkalla pakkaamosta kuluttajalle

Pakkaus on osa kestävää elintarviketta. Kuluttajapakkauksen karikot matkalla pakkaamosta kuluttajalle Pakkaus on osa kestävää elintarviketta Kuluttajapakkauksen karikot matkalla pakkaamosta kuluttajalle Pakkaus on osa kestävää elintarviketta Keskon vastuullisuusohjelmasta Mikä on Pakkaus Pakkauksen tehtävät

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE

SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE käyttö toimitusketjussa Tiedonsiirron merkitys korostuu kilpailun globalisoituessa ja yritysten verkottuessa. Yritykset eivät hae kilpailuetua pelkästään yksittäisinä

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

KL1200 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET

KL1200 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET KL1200 OHJELMOINTI- JA KÄYTTÖOHJEET LUKON YLEISET TIEDOT Ohjeen yhteensopivuus Tämä ohje on oikeakätiselle lukolle. Pystymallisen lukon koodit ovat erilaiset. Lukkojen asetukset toimituksen yhteydessä

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Ilmansuodattimet Tyyppihyväksyntäohjeet 2008 Ympäristöministeriön asetus ilmansuodattimien tyyppihyväksynnästä Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit

MALLIVASTAUKSET. Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit 2 Tehtävä 1 (Toiviainen) Vastausten arvostelussa huomioon otettuja seikkoja: Aatu Avuttoman oikeus saada tietoja kaupasta.

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 16.2.2010 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 16.2.2010 1 / 41 Kännykkäpalautetteen antajia kaivataan edelleen! Ilmoittaudu mukaan lähettämällä ilmainen tekstiviesti

Lisätiedot

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010 ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY Vuosipäivitys 17.3.2010 - sisältäen mm. alv:n nousun Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 atsoft@atsoft.fi

Lisätiedot