Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa
|
|
- Sami Kouki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Mariitta Vaara Mariitta Vaara 1
2 Työkyvyn määrittäminen Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja työn välisestä yhteensopivuudesta ja tasapainosta. Työkyvyn perustana on ihmisen fyysinen ja psyykkinen toimintakyky. Työkykyyn vaikuttavat myös työhön kohdistuvat asenteet ja ammattitaito. Työkyky on siis monien asioiden summa. TELA Mariitta Vaara 2
3 Työ- ja toimintakyvyn arvioinnin merkitys rikostaustaisilla Vangin toimintakyvyn ja työelämävalmiuksien yhdenmukainen arviointi Vankeusajan kuntoutussuunnitelman osuvampi suunnittelu Vangin oman tietämyksen lisääntyminen vahvuuksistaan motivaation herättäminen muutokseen Vankeusaikana toteutettujen kuntoutustoimenpiteiden vaikutusten arviointi Mariitta Vaara 3
4 Työ- ja toimintakyvyn muutos vankeusaikana Päihteettömyys Vuorokausirytmi Ravinto Uni Sairauksien hoito Hammashoito oppimiskykyyn osaamiseen työ- ja opiskelusuunnitelmat Mariitta Vaara 4
5 KYKY TEHDÄ TYÖTÄ (Hypen ym. 2000) Työkyky/Terveys Työtaito/Osaaminen Fyysinen terveys, sairaudet Mielenterveys Päihteiden käyttö ja riippuvuudet Työhistoria, ammattitaito Koulutus Oppimisvaikeudet Keskittymis- ja oppimiskyky, muisti Oma-aloitteisuus Työtahto/Motivaatio Työ- ja koulutusmotivaatio Sosiaaliset suhteet, elämäntilanne Asuminen Talous, velat Mariitta Vaara 5
6 Työterveys Vankiterveydenhuollon tulotarkastuksessa selvitetään vangin terveydentila ja arvioidaan työtoimintaan osallistumisen esteet ja toimintakyvyn rajoitteet. - aloitetaan sairauksien hoito - arvioidaan lisätutkimusten tarpeet - arvioidaan jatkohoitojen tai -kuntoutuksen tarve Mariitta Vaara 6
7 Työtaito Työnjohtajien ja ohjaajien havainnot vangin suoriutumisesta työtoiminnoista paljastavat - tämän hetkisen osaamisen - keskittymis- ja oppimiskyvyn ja muistin - suhtautumisen työskentelyyn - miten mahdolliset sairaudet ja vammat vaikuttavat työskentelyyn - miten sairauksien hoito näkyy työkyvyssä Mariitta Vaara 7
8 Työtahto Tulee esille päivittäisessä työskentelyssä - työ- ja koulutusmotivaatio - oma-aloitteisuus - vastuunotto omasta tulevaisuudesta Vapautumisvaiheessa työmotivaatioon vaikuttavat oleellisesti myös - toimeentulo, velat - asumistilanne - sosiaaliset suhteet, läheisten tuki Mariitta Vaara 8
9 kunnan palvelut Työ- ja toimintakyvyn arviointi vankeusaikana Esitiedot Sairaanhoitajan tulohaastattelu lääkäri työnjohtajat hammas -lääkäri vartijat Vankeusaika Vangin oma arvio työkyvystään kuntoutus, koulutus työkykyinen työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla osatyökykyinen takaisin entiseen työhön Koulutus TEtoimisto TYPpalvelut opettajat erityisohjaaja sosiaalityöntekijä päihdetyöntekijä psykologi eläkehakemus työkyvytön Mariitta Vaara 9
10 kunnan palvelut Työ- ja toimintakyvyn arviointi vankeusaikana Esitiedot Sairaanhoitajan tulohaastattelu lääkäri työnjohtajat hammas -lääkäri vartijat Vankeusaika Vangin oma arvio työkyvystään työkykyinen työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla osatyökykyinen takaisin entiseen työhön TEtoimisto TYPpalvelut opettajat erityisohjaaja sosiaalityöntekijä päihdetyöntekijä psykologi eläkehakemus työkyvytön Mariitta Vaara 10
11 kunnan palvelut Työ- ja toimintakyvyn arviointi vankeusaikana Esitiedot Sairaanhoitajan tulohaastattelu lääkäri työnjohtajat hammas -lääkäri vartijat Vankeusaika Vangin oma arvio työkyvystään kuntoutus, koulutus työkykyinen työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla osatyökykyinen takaisin entiseen työhön Koulutus TEtoimisto TYPpalvelut opettajat erityisohjaaja sosiaalityöntekijä päihdetyöntekijä psykologi eläkehakemus työkyvytön Mariitta Vaara 11
12 Moniammatillinen yhteistyö ja tietojen kirjaaminen Vangin työ- ja toimintakyvyn arviointi on moniammatillista yhteistyötä Jokainen työntekijä on oman alansa ammattilainen Kaikki havainnot ovat tärkeitä, jotta vangin kuntoutuminen ja jatkopolut vapautumisvaiheessa ovat realistiset ja toteuttamiskelpoiset Kirjaaminen Vatiin tärkeää Mariitta Vaara 12
13 Työkyvyn arviointi tulotarkastuksessa suhteessa vankilan työtoimintaan Nykyinen käytäntö Muutosehdotus 0 = täysin työkykyinen 1 = työkyky on alentunut 2 = työkyvytön A. työkykyinen B. työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla C. osittain työkykyinen, työntekoa rajoittava pysyvä sairaus tai vamma D. työkyvytön Mariitta Vaara 13
14 Vangin oma arvio työkyvystään A. työkykyinen B. työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla C. osittain työkykyinen, työntekoa rajoittava pysyvä sairaus tai vamma D. työkyvytön Oletetaan, että työkykysi on parhaimmillaan saanut 10 pistettä. Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle työkyvyllesi asteikolla 0-10? Mariitta Vaara 14
15 Sairaanhoitajan havaitsemat rajoitteet Jos haastateltava on alentuneesti työkykyinen, mitkä työtehtävät eivät hänelle sovellu? Raskaiden taakkojen nostaminen ja kantaminen Pitkäkestoinen seisomatyö Pitkäkestoinen istumatyö Korkeilla paikoilla työskentely Koneiden kanssa työskentely Tarkkuutta vaativat työtehtävät Pölyiset työtehtävät Mariitta Vaara 15
16 Työtoiminnoissa suoriutuminen 0 = ok 1 = ongelmia 2 = huono Mariitta Vaara 16
17 Työ- ja toimintakyvyn kuvaus Työkykyinen. Sekä terveys että toimintakyky on hyvä. Ammatin, työtehtävien tai koulutuksen valinnassa huomioitavia terveydellisiä tekijöitä ei ole. Työkykyinen hoidon tai kuntoutuksen avulla. Terveyttä ja/tai toimintakykyä rajoittaa sairaus tai vamma, jonka hoito tai kuntoutus tulee selvittää. Osittain työkykyinen. Terveydessä ja/tai toimintakyvyssä on rajoitteita, jotka tulee ottaa huomioon ammatin, työtehtävien tai koulutuksen valinnassa. Työkyvytön. Terveys ja/tai toimintakyky on pysyvästi alentunut Mariitta Vaara 17
18 Haasteet Miten moniammatillisuus ja yhteistyö eri ammattiryhmien välillä toteutuu vangin kokonaistilanteen ymmärtäminen Vankien moninaisuus yksilölliset erot Miten ympäristö vaikuttaa työ- ja toimintakykyyn ja sen arviointiin tuki tai tuen puute Miten tieto työ- ja toimintakyvystä kulkee vangin siirtyessä vapauteen Mariitta Vaara 18
Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara
Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Vankilasta TYP:n asiakkaaksi. VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! ESR-hanke ajalla
Vankilasta TYP:n asiakkaaksi VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Sukevan vankila on 186-paikkainen suljettu vankila. Sukevan vankilassa on 19-paikkainen päihteetön sopimusosasto
Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki
Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat
terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry
Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-
Työkyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen
Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat
Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä
palveluesimies Sari Käsmä toimintakyvyn arvioinnissa Taustatiedot Koulutus ja työhistoria Toimeentulo Sosiaaliset ongelmat Sosiaalinen toimintakyky Aikaisemmat tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimet Asiakkaan
Ammatillinen kuntoutus (tosi)pitkäaikaistyöttömillä
Ammatillinen kuntoutus (tosi)pitkäaikaistyöttömillä Turun partyn kokemuksia ammatillisesta kuntoutuksesta yli 1000pv työttömillä (keskiarvo n. 5 10v) Tk lääkäri, Turun Party hanke Ylilääkäri, A klinikka,
TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA
TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä
Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos
Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta 1.12.2016 Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? 1. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä - kyselylomake,
terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa Tällä
JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö
JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea
Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote
Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Pia Vähäkangas, TtT Sosiaali- ja terveysjohtaja, Pietarsaaren alue Erityisasiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asiantuntija, GeroFuture Kohti
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos
Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010
Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010 Kommenttipuheenvuoro Anu Polvinen, Eläketurvakeskus Koulutusta kuvaava mittari (5 ryhmää): 1. Akateeminen korkea-aste 2. Ammatillinen korkea-aste 3. Keskiasteen koulutus
Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?
Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN
HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry 1 Hakeutumisohje:
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että
Ammatillinen kuntoutusselvitys
Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen Ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset Sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela
Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija
Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Projektisuunnittelija Espoon työvoiman palvelukeskuksen asiakasprosessi KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA PAJALLA ETYP moniammatilliset
Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN
Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Mitä ei-lääke*eteellistä *etoa tarvitaan työkyvyn arvioinnissa? Raija Kerätär LT, kuntoutuslääkäri
Mitä ei-lääke*eteellistä *etoa tarvitaan työkyvyn arvioinnissa? Raija Kerätär LT, kuntoutuslääkäri 2.2.2017 Tänään esityksessäni Monialainen toimintakykykäsite Työvoimaura Sosiaalinen toimintakyky Työssä
Kokemuksia vankien opettamisesta Tuula Mikkola
Kokemuksia vankien opettamisesta Tuula Mikkola Ammattiin soveltuvuus testataan Opiskelukuntoisuus selvitetään (vankila) Oppimisvaikeudet selvitetään (esim. lukiseula) Sitoutuminen arvioidaan (esim. Kerava)
Kuntouttava osaamisen hankkiminen / Hyvän yhteistyön käytäntö
0 1 2 5 4 3 1. Kuntouttava osaamisen hankkiminen / Hyvän yhteistyön käytäntö Kehittämisryhmistä ja pilotoinneista koottuja tuotoksia Oppilaitos voi ohjata keskeyttämisuhan alla olevan kuntoutumaan Henkilö
HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE
Keskipohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Kokkolan Päivä- ja Työtoimintakeskus HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta
Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan
AMMATILLINEN KUNTOUTUS
AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja. Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.17 Vates-säätiö 2 Kokoava yhteistyö Valtakunnallinen asiantuntijuus Monimuotoinen
- pitkäjännitteisyyttä - kärsivällisyyttä - kuntoutujan omaa ponnistelua
Ihminen - on toimiva olento - toimii & kehittyy omien kiinnostusten, tavoitteiden ja vahvuuksien pohjalta - toiminta vahvistaa voimavaroja entisestään - ihminen tietää itse parhaiten voimavaransa ja resurssinsa
Naiset näkyviksi tukea rikosseuraamuksesta vapautuville naisille
Naiset näkyviksi tukea rikosseuraamuksesta vapautuville naisille Projektikoordinaattori Sari Lönnberg & projektipäällikkö Hanna Mäki-Tuuri Syksy 2018 Kriminaalihuollon tukisäätiö Palvelut: Ehjä perhe toiminta
Kela myöntää nuoren kuntoutusrahaa ammatillisen kuntoutumisen varmistamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi
Nuoren kuntoutusraha Kela myöntää nuoren kuntoutusrahaa ammatillisen kuntoutumisen varmistamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi 16 19-vuotiaalle, jonka työkyky ja ansionmahdollisuudet taikka mahdollisuudet
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo
Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä
Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi
Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa Helsinki 31.5.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Työhyvinvoinnin osatekijät 2016: Marja-Liisa Manka 3.6.2016 2 Säädösperusta Työturvallisuuslaki 738/2002
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
Aktiivisen tuen avaimet
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Jyväskylä
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Jyväskylä 26.9.2018 Maija Haanpää Ylilääkäri Ilmarinen Koulutus ja sidonnaisuudet Koulutus Lääketieteen lisensiaatti Neurologian erikoislääkäri Lääketieteen
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS 20.6.2018 1 KP OTE toimintamalli Tuki työllistymiseen ja työssä pysymiseen Työn etsintä Perus- tai intensiivinen työhönvalmennus Pitkäkestoinen tuki työssä
VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen
VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin
Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi
Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen
Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen
Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa ICF On luettelo toimintakyvyn eri osa-alueista Antaa yhteisen kielen eri ammattilaisille Mahdollistaa tiedon välittämisen
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Kela kuntouttaja 2009
Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Työkyvyn ja koko elämän perusta on hyvä terveys. # Terveyttä ja toimintakykyä ei voi varastoida, niitä pitää ylläpitää koko ajan. # Ylläpitämiseen riittää pienet päivittäiset
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt
Toimintakyky kuntoonhankkeen
Työterveyslaitos Solmu-koordinaatiohanke Kirsi Unkila kirsi.unkila@ttl.fi Toimintakyky kuntoonhankkeen kehittämispäivä 16.2.2018 Artteli Alkukyselyyn vastanneiden taustietoja Vastaajat: 24: 18 miestä ja
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa)
1 Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa) HAKEMUS / ESITIETOLOMAKE KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Etunimet
Yksilötutka-työhyvinvointikysely
Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.
Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät
Asiantuntijuus kuntoutuksessa Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät 30.11.2010 Onko asiantuntijuus TE-toimistossa rapautunut (ammatillisen kuntoutuksen osalta) Vajaakuntoisen
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.
Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä
Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Raija Kerätär www.oorninki.fi Työkyvyn arviointi verkostossa? Erikoissairaan hoito Yksityinen terv.huolto 3. sektori Kela Terveyskeskus,
Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet
Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto
TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA
TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön
Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos
Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset 21.1.2014 ja 23.1.2014 Heidi Giss Terveysosasto, Kuntoutusryhmä
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Tampere 5.9.2018 Tapio Ropponen Johtajaylilääkäri Keva Sidonnaisuudet LL, yhteiskuntatieteiden maisteri Vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi: johtajaylilääkäri,
Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa
Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa Toimintaympäristön muutos Rikosseuraamuslaitoksen strategia ja vaikuttavat palvelut Tulevaisuuden haasteet Avain rikoksettomaan elämään ja osallisuuden
RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI
RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,
Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Sari Käsmä tiimiesimies, sosiaalityöntekijä, Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP), työllisyyspalvelut. Webinaari
Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi
1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa
Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski
Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaan osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään.
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta. Kouvola Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Kouvola 5.10.2016 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Sidonnaisuudet LL, yhteiskuntatieteiden maisteri Vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi:
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta
Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!
Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori
Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle
Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään
Toimintakyvyn kirjaaminen
Toimintakyvyn kirjaaminen Anu Myllyharju Puikkonen 2018 Rakenteinen kirjaaminen sosiaali ja terveydenhuollossa (thl.fi) Rakenteinen tieto eli määrämuotoinen tieto tarkoittaa tiedon kirjaamista ja tallentamista
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen?
Hyvinvointia työstä Rauma 7.6.2016 Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Tutkimuksissa todettua Yleisesti ottaen kuntoutuksella kuntoutettavien psyykkiset ja fyysiset voimavarat
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011
Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011 Mihin esitys perustuu? Kuntoutussäätiön tekemä tutkimus Vajaakuntoinen TE-toimiston asiakkaana
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa