Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä"

Transkriptio

1 Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

2 Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville. Kykyviisarin avulla vastaaja voi itse arvioida työ- ja toimintakykyään ja sen muutostarpeita Kykyviisari on suuntaa-antava arviointimenetelmä, jonka avulla vastaaja voi selvittää omaa tilannettaan, keskeisiä vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Vastaaja voi myös seurata työja toimintakyvyssään tapahtuneita muutoksia, mikäli arviointi toistetaan. Kykyviisari on helppokäyttöinen kysely, johon voi vastata verkossa tai paperilomakkeella. Kykyviisari antaa vastaajalle henkilökohtaista palautetta ja ehdottaa tarvittaessa jatkotoimia hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tai parantamiseksi. Myös mahdollista toimijaa ohjataan antamaan vastaajalle tukea ja auttamaan tavoitteiden asettamisessa.

3 Kykyviisarin kehittämisestä vastaa Työterveyslaitoksen Solmu-ESR-koordinaatiohanke (Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos). Kehittämistyö tehdään yhdessä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamien toimintalinja 5:n projektien (TL5) kanssa. Kohteena vaikeassa työmarkkina-asemassa olevat työikäiset. Kykyviisaria on yhteiskehitetty sekä TL5-hanketoimijoiden ja osallistujien että muiden toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa (n=1000). Kykyviisari valmistuu kansalliseen käyttöön vuoden 2018 alussa. Kykyviisaria voivat jatkossa hyödyntää: Työterveyshuollot, SOTE-palvelut, TE-toimijat, sosiaalitoimi ja muut työikäisiin kohdistuvaa toimintaa järjestävät toimijat. Työ Kykyviisarin kehittämisen ympärillä jatkuu ainakin 2020 asti. ü Kykyviisarin hyödyntämisen tukemiseksi rakennetaan laaja arviointi- ja ohjauskäytäntö (Toolboxit) ü Kykyviisarin luotettavuutta ja hyödyllisyyttä koskeva tutkimus on jo aloitettu

4 Työkyvyn osatekijät Kykyviisari keskittyy arvioimaan vastaajan toimintakykyä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Myös vastaajan kokemus omasta terveydestä on mukana kyselyssä. Kykyviisari arvioi myös vastaajan sosiaalista osallisuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia Lisäksi Kykyviisari kartoittaa vastaajan osaamista, asenteita ja motivaatiota.

5 Kykyviisarin osa-alueita ovat: A. ESITIEDOT (ikä, sukupuoli, henkilönumero, hanketiedot) B. HYVINVOINTI (elämään tyytyväisyys, yleinen toimintakyky, koettu työkyky ja terveys sekä kyky osallistua työelämään) C. OSALLISUUS (sosiaalinen toimintakyky ja sosiaalinen kanssakäyminen) D. MIELI (psyykkinen toimintakyky) E. ARKI (arjesta selviytyminen ja itsestä huolehtiminen) F. TAIDOT (kognitiivinen toimintakyky, osaaminen, suhtautuminen tulevaisuuteen) G. KEHO (fyysinen toimintakyky) H. TAUSTATIEDOT (kotitalouden tilanne, taloudellinen toimeentulo, koulutustausta) I. TYÖ JA TULEVAISUUS (työllisyystilanne, työllistymisusko, muutostoiveet) Kielivaihtoehdot: yleissuomi, ruotsi, englanti ja selkokieli

6 Mitä hyötyä Kykyviisarista on asiakastyössä? On yhtenäinen lähestymistapa yksilön kohtaamiseen Toimii erinomaisena puheeksi ottamisen välineenä asiakastyössä Rytmittää asiakastyötä selkeisiin osa-alueisiin Ohjaa työntekijää tuen antamisessa ja tavoitteiden asettamisessa Antaa kokonaisvaltaisen kuvan asiakkaiden työja toimintakyvystä ja siinä tapahtuvista muutoksista sekä yksilö että ryhmätasolla Mahdollistaa yhtenäisen menetelmän käyttökoulutuksen kaikille toimijoille Auttaa toiminnan tulosten raportoinnissa ja oman työn vaikutusten seuraamisessa Antaa alueellisesti ja valtakunnallisesti vertailtavaa tietoa työ- ja toimintakyvystä- Big Data

7 Mitä hyötyä Kykyviisarista on asiakkaalle? Asiakas voi itse kertoa omasta tilanteestaan ja hänen arvioonsa luotetaan Tekee näkyväksi työ- ja toimintakyvyn eri osaalueiden vahvuudet ja mahdolliset haasteet Asiakas saa välittömän henkilökohtaisen palautteen ja ratkaisuvaihtoehtoja On hyvä alusta keskustelulle, tavoitteiden asettamiselle ja muutostyölle Tekee asiakkaan työ- ja toimintakyvyssä tapahtuneen muutoksen näkyväksi, mikäli arviointi toistetaan On asiakkaan ja työntekijän yhteinen työkalu! 7

8 Asiakas saa Kykyviisarista henkilökohtaisen palautteen Kykyviisari antaa palautetta osioista: Osallisuus Mieli Arki Taidot Keho Palautteen rakenne: 1. Tulos 2. Pohdittavaa 3. Ratkaisuehdotuksia 4. Jatkossa ohjaus Toolboxiin Palautteen muoto: Neutraalia, sinuttelevaa, todenmukaista, hillityn positiivista Palautteen muoto, pituus ja sisältö on yhteiskehitetty TL5- hanketoimijoiden kanssa

9 Kykyviisarin hyödyntäminen asiakastyössä -Yksinkertaisin malli hanketyöhön Kykyviisari (1.) Alkutilanteen arviointi ja palaute Kykyviisari Väliarviointi palautteineen tarvittaessa Kykyviisari (2.) Muutoksen arviointi ja palaute Osallistuja aloittaa hankejakson Osallistuja on mukana hankejakson toiminnassa (interventio) Osallistujan hankejakso päättyy Tulevaisuus Toimija hyödyntää Kykyviisarin avulla saamiaan tietoja vastaajan työ- ja toimintakyvyn tilanteen kartoittamisessa Toimija pohtii yhdessä vastaajan kanssa tavoitteita toimintajaksolle, vastaajan toimijuutta tukien Toimija tukee osallistujaa yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa hankejakson aikana Tarpeen mukaan tavoitteisiin voi yhdessä tehdä muutoksia esim. Kykyviisarin väliarvioinnin perusteella Toimija hyödyntää Kykyviisarin avulla saamiaan tietoja vastaajan työ- ja toimintakyvyssä tapahtuneiden muutosten kartoittamisessa ja näkyväksi tekemisessä Toimija pohtii yhdessä vastaajan kanssa tavoitteita ja ratkaisuja tulevaisuuteen, vastaajan toimijuutta tukien

10 Kykyviisarin tuloksia mennessä Vastanneita alkukyselyyn oli henkilöä, joista naisia oli (46 %). Miesten keski-ikä oli 38,8 vuotta ja naisten 39,9 vuotta, iät vaihtelivat välillä vuotta Hankkeiden alkutilanteessa vastaajien oma arvio työ- ja toimintakyvystään asteikolla oli naisilla 65,1 ja miehillä 68,5 Lopputilanteessa työ- ja toimintakykyarvio on kohentunut keskimäärin 2,64 pistettä asteikolla (n=700)

11 Työ- ja toimintakyky sekä eri osa-alueet alku- ja lopputilanteessa (n=700) ,5 7,7 7,6 7,9 8,6 8,7 5,9 6,0 5,2 5,4 6,4 6,8 7,2 7, mieli taidot osallisuus arki keho työkyky toimintakyky alku loppu

12 tyoterveyslaitos tyoterveys Tyoterveyslaitos

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? Arviointia, tuloksia ja juurrutusta 1.12.2016 Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Mikä on Kykyviisari? 1. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä - kyselylomake,

Lisätiedot

Kykyviisari muutoksen jäljillä

Kykyviisari muutoksen jäljillä Kykyviisari muutoksen jäljillä Kirsi Unkila/ Kalle Lautala Solmu- (sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke 2014-2017) Työterveyslaitos Lahti 25.1.2017 Koettu työkyky tällä

Lisätiedot

Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin

Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin Kykyviisari kehitteillä oleva arviointimenetelmä työttömän työ- ja toimintakyvyn muutosten arviointiin Työterveyslaitos Perjantai-meeting 18.3.2016 klo 8.30-9.30 Minna Savinainen, erikoistutkija Työterveyslaitos

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017. Seinäjoki Minna Savinainen

Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017. Seinäjoki Minna Savinainen Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos (Solmu)- koordinaatiohanke 10/2014-9/2017 Seinäjoki 23.11.2015 Minna Savinainen Tarve Solmu-koordinaatiohankkeelle ESR toimintalinjaan 5 liittyvien

Lisätiedot

Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017

Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017 Kykyviisari 2.0 KÄYTTÖOPAS 2017 Minna Savinainen Miia Wikström Laura Hakumäki Matti Joensuu Pirjo Juvonen-Posti Jussi Konttinen Anne Salmi Jorma Seitsamo Merja Turpeinen Kirsi Unkila Nina Nevala 1 Versio

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa CASE Maahanmuuttajamiesten sirkuskokeilu PRO

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITTAA ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HALLINNOI / OSARAHOITTAA Rauman kaupunki, sosiaali- ja terveysvirasto OSAHANKETOIMIJAT / OSARAHOITTAJAT

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas

Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas Hyvinvointia työstä Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work 1.2.2017 Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas www.ttl.fi 2 Promo@Work hanke 2016-2019 (Evidence-based

Lisätiedot

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011 Verkostoituen Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011 Määritelmiä ja kuvauksia verkostoista Verkosto on käsite, jota käytetään sekä verkkoa muistuttavista muodostumista ja rakenteista

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään ja vaikuttaa elämänsä kulkuun ja ympäristöönsä.

Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään ja vaikuttaa elämänsä kulkuun ja ympäristöönsä. Osallisuus? Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään ja vaikuttaa elämänsä kulkuun ja ympäristöönsä. Osallisuus edellyttää yhteyttä omiin ja ympäristön voimavaroihin,

Lisätiedot

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa Kokemuksia 1. Rovaniemen ryhmästä Leena Välimaa 16.11.2017 Maahanmuuttajien edustajien kanssa pohdittiin ja suunniteltiin 30.5 Mitä asioita maahanmuuttajat

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

henkilokohtainenbudjetointi.fi

henkilokohtainenbudjetointi.fi Arviointisuunnitelma: Seurantatiedon keruu syyskuu 2017 Sirkka Rousu Arvioinnin tavoitteena on vastata kysymyksiin: Mitä siitä seuraa, jos palveluihin nyt käytettävät resurssit käytetään niin, että asiakas

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset 6.2.2015 Päätösseminaari Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos Tuloksekas työllistämien -hanke Tarve Tarve

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

Lisääkö työhönvalmennusmalli hyvinvointia ja millä hinnalla? Työelämän päämies projektin loppuseminaari

Lisääkö työhönvalmennusmalli hyvinvointia ja millä hinnalla? Työelämän päämies projektin loppuseminaari Lisääkö työhönvalmennusmalli hyvinvointia ja millä hinnalla? Työelämän päämies projektin loppuseminaari Aija Kettunen Pieksämäki 17.11.2015 18.11.2015 1 Sisältö Arviointikysymykset Taloudellisen arvioinnin

Lisätiedot

G R A P H I N G L I F E J A K O M P A S S I

G R A P H I N G L I F E J A K O M P A S S I G R A P H I N G L I F E J A K O M P A S S I "On lähdettävä sieltä, missä toinen on. Vance Peavy, ohjauksen uranuurtaja Kanadasta, siteeraten Kierkegaardia M I K S I K O M P A S S I Asiakkaan aktivoituminen:

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät 31.10.2013

Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät 31.10.2013 Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät Anne Tamminen Yhteyspäällikkö Eläke-Fennia Uusi, vahva työeläkeyhtiö 1.1.2014 2 29.10.2013 Uusi työeläkeyhtiö Eläke-Fennia Eläke-Fennia ja LähiTapiola

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Toimintakykykyselyn tuloksia. Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa

Toimintakykykyselyn tuloksia. Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa Toimintakykykyselyn tuloksia Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa 24.11.2016 Toimintakyvyn kartoituksen tavoitteet luoda Sovatek-säätiön ja Jyväskylän Katulähetyksen asiakasprofiilien kuvaus kerätä

Lisätiedot

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä

Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä Hyvinvointia työstä Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä Yhteistyöseminaari 31.1.2017 Promo@Work-hanke Merja Turpeinen, FT, erikoistutkija,työterveyslaitos Työterveyslaitos,

Lisätiedot

OHJAUKSEN LIIKE NÄKYVIIN TUTKA JA TE- TOIMISTOJEN OHJAUSPALVELUT. SEURANNAN JA ARVIOINNIN PROTOTYYPPI.

OHJAUKSEN LIIKE NÄKYVIIN TUTKA JA TE- TOIMISTOJEN OHJAUSPALVELUT. SEURANNAN JA ARVIOINNIN PROTOTYYPPI. OHJAUKSEN LIIKE NÄKYVIIN TUTKA JA TE- TOIMISTOJEN OHJAUSPALVELUT. SEURANNAN JA ARVIOINNIN PROTOTYYPPI. Spangar, T., Arnkil, R., Keskinen, A., Vanhalakka-Ruoho, M., Heikkilä, H. & Pitkänen, S. (01) TOIMEKSIANTO

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Pienyrittäjien työhyvinvointi Esimerkkinä Naisyrittäjien työhyvinvoíntihanke Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2012, Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa Matti Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos TOIMIA-seminaari TOIMIA Ikäpalvelulain tukena Suositus iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin Toimintakyvyn

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella Tampere 9.9.2016 Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun

Lisätiedot

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013 www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Hankkeen tarve Idea hankkeeseen lähti yrittäjäjärjestöiltä -hanke Huoli yksinyrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön jaksamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta

Lisätiedot

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi CP-vammaisten lasten elämänlaatu Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi Elämänlaatu WHO ja elämänlaatu WHO:n määritelmän mukaan elämänlaatuun liittyvät fyysinen terveys

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

uranhallinta ja osaaminen

uranhallinta ja osaaminen SP 5 Keski-ikäisten työntekijöiden uranhallinta ja osaaminen Salla Toppinen-Tanner, Jukka Vuori, Marjo Wallin, Työterveyslaitos Minna Hiillos, Niina Jallinoja, Teemu Ruohonen, Johanna Vuori, Haaga- Helia

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

Seminaari Sote-palvelujen HB-mallia käyttävän asiakkaan digitaaliset asiointiyhteydet ja oman hyvinvoinnin muutoksen seuranta

Seminaari Sote-palvelujen HB-mallia käyttävän asiakkaan digitaaliset asiointiyhteydet ja oman hyvinvoinnin muutoksen seuranta Seminaari Sote-palvelujen HB-mallia käyttävän asiakkaan digitaaliset asiointiyhteydet ja oman hyvinvoinnin muutoksen seuranta TERVETULOA! Sirkka Rousu ja Mikael Soini Avain kansalaisuuteen: henkilökohtaisen

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen Tausta ja tarpeet Tulevaisuudessa tuloksellisuus ja tuloksellisuuden todentaminen tulevat saamaan nykyistä suuremman painoarvon

Lisätiedot

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella?

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.3.2015 Finlandia-talo Mitkä ovat tärkeimmät ESR:ää koskevat muutokset?

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä palveluesimies Sari Käsmä toimintakyvyn arvioinnissa Taustatiedot Koulutus ja työhistoria Toimeentulo Sosiaaliset ongelmat Sosiaalinen toimintakyky Aikaisemmat tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimet Asiakkaan

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia)

Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia) Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia) Aluekoordinaattori Anne Heikkilä Etelä Kymenlaakso anne.heikkila@kotka.fi 15.11.2011

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen?

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Hyvinvointia työstä Rauma 7.6.2016 Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Tutkimuksissa todettua Yleisesti ottaen kuntoutuksella kuntoutettavien psyykkiset ja fyysiset voimavarat

Lisätiedot

Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo

Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo 12.30-14.30 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Sokra, THL 2 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi 3 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Demokr

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot