Tässä numerossa: KIRKON PALVELUKESKUS
|
|
- Albert Elstelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRKON PALVELUKESKUS Kipalainen Kirkon palvelukeskuksen uutiskirje asiakkaille 3/2013 Tässä numerossa: Kipa netissä s. 2 Johtajan tervehdys s. 3 Palautteiden mukainen kehittäminen s. 4-7 Yhteyshenkilöt valmennuksessa s. 8 Asiakkaiden kokemuksia s Kipan uutisia s. 12 Kipan uusien työntekijöiden perehdytykseen kuuluu seurakuntavierailu. Uudet kipalaiset vierailivat lokakuussa Kempeleen seurakunnassa, jossa vs. kirkkoherra Vesa Äärelä kertoi kipalaisille seurakunnan toimintatavoista ja näkökulmista. 1
2 Kipa netissä Kipan yhtenä arvona on avoimuus. Se näkyy muun muassa avoimena tiedon jakamisena nykyisten ja tulevien asiakkaiden suuntaan. Erityisesti tänä vuonna Kipa on panostanut viestintään, ja kehittänyt tiedonvälitystä. Kipa haluaa jakaa siirtyville seurakuntatalouksille mahdollisimman paljon tietoa, joka tukee heitä päätöksenteossa. Olemassa oleville asiakkailleen Kipa jakaa tietoa, joka tukee asiakkaan ja Kipan välistä yhteistyötä ja palvelutuotantoa. Tietoa jaetaan sekä julkisten Sakastin internet-sivujen kautta että Kirkon intran (Rovastin) kautta. Intrassa on mm. Kipan palvelutuotantoon liittyvää yksityiskohtaista tietoa. Sivujen kautta pystyy y vaikkapa seuraamaan Kipan Livemeeting-koulutusten (nettikoulutukset) tallenteita ja perehtymään niiden avulla Kipan järjestelmiin. Sekä Sakastin että Kirkon intranetin Kipan sivustoja päivitetään säännöllisesti ja sivuille lisätään Kipaa koskevia uutisia ja tietoja. Kirkkohallituksen internet-sivuilla olevat Kipan omat sivut: Tietoa mm. Kipan palvelutuotannosta, toimintatavoista ja ajankohtaisista asioista Sakastissa olevat Kipan sivut ovat julkiset ja näkyvät kaikille netin käyttäjille. Sakasti Näin pääset Kipan intraan: 1. Kirkon intraan pääsee esimerkiksi Sakastin sivujen kautta. Kirjoita osoite: 2. Siirry sivun oikeaa alareunaan ja klikkaa: Intranet > Lue lisää Kirkon intranet (Rovasti) Kirkon intranet-sivut: > Kirkon palvelukeskus Palvelusopimus liitteineen (vastuunjakotaulukko, hintaliite jne.), Asiakkaan käsikirja, videoita, ohjeita, koulutustallenteita jne. Sivut näkyvät vain Kirkon sisäverkossa. 3. Valitse avautuneen intranet-sivun hakemistosta Kirkon palvelukeskus 4. Valitse haluamasi sivu valikosta 2
3 Johtajan tervehdys Kipa aloitti palvelutuotannon vuosi sitten. Kuluneen vuoden aikana olemme vastaanottaneet kymmeniä uusia asiakkaita ja lisäksi olemme valmistautuneet ensi vuoden ja tulevien vuosien aikana siirtyvien asiakkaiden vastaanottoon. Olemme saaneet asiakkailta paljon kriittistä ja rakentavaa palautetta. Useilla on ollut näkemys, että Kipa ei kuuntele asiakkaita eikä reagoi palautteisiin. Pääosin kriittiset palautteet ovat koskeneet tietojärjestelmiemme käytettävyyttä. Tässä Kipalaisessa on käsitelty erityisesti asiakkailta tulleita palautteita ja toimenpiteitä, joihin Kipa on ryhtynyt. Tulemme myös jatkossa kertomaan tarkemmin Kipan kehittämistoimenpiteistä ja aikatauluista. Jotta asiakkaat saisivat Kipasta tietoa jo hyvissä ajoin ennen siirtymistään Kipaan, olemme tehostaneet Kirkon intran käyttöä ja lisänneet sivustolle yksityiskohtaisempaa tietoa Kipasta. Sivuille on laitettu muun muassa järjestelmien käyttöön liittyviä video-ohjeita sekä koulutustallenteita. Olemme ottaneet järjestelmien käytettävyyden parantamisen yhdeksi painopistealueeksemme. Lisäksi olemme tehostaneet ruotsinkielisten asiakaspalvelua. Avasimme syyskuussa Porvooseen erityisesti ruotsinkielisiä asiakkaitamme palvelevan toimipisteen. On ymmärrettävää, että asiakkaiden nykyiset järjestelmät palvelevat hyvin seurakuntia, koska niitä on kehitetty seurakuntien tarpeisiin useita vuosia. Kipan tavoitteena on hakea parhaita kokemuksia ja käytänteitä asiakkailta sekä rakentaa yhdessä Kipan järjestelmiä, jotta ne palvelisivat tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin seurakuntia. Useat kehittämistoimenpiteistä vievät aikaa, koska Kipan täytyy ensin analysoida niiden hyödyt, vaikutukset kaikkiin asiakkaisiin ja järjestelmiin, laatia toteutusaikataulut yhdessä järjestelmän toimittajien kanssa sekä tehdä kustannuslaskelmat. Tämän jälkeen kehittämistoimenpiteistä tehdään vielä tarvittavat päätökset. Vaikka Kipa on vasta aloittanut toimintansa, katsomme myös siirtymiskauden loppuvuosiin. Vuonna 2017 Kipaan on siirtymässä noin 120 asiakasta. Tämä on iso asiakasmäärä ja sen vuoksi se tulee olemaan haaste niin asiakkaille kuin Kipalle. Täysistunto on tehnyt päätöksen avustaa seurakuntia, jotka aikaistavat siirtymistään Kipaan. Seurakuntatalous saa Kirkkohallituksesta yhden vuoden aikaistamisesta avustusta yhden euron jäsentä kohden ja kahden vuoden aikaistamisesta kaksi euroa jäsentä kohden. Asiaa käsitellään kirkolliskokouksessa marraskuussa. Yhteistyöterveisin Seija Mäenpää Johtaja Kirkon palvelukeskus 3
4 Kipan palvelutuotanto Matka- ja kululaskujärjestelmä Video-ohjeet asiakkaiden tukena Kipa on saanut kritiikkiä matka- ja kululaskujärjestelmästään. Kritiikin voidaan olettaa johtuneen eroavaisuuksista esimerkiksi seurakunnissa yleisesti käytössä olevan M2- järjestelmän ja Kipan SAP-pohjaisen matkaja kululaskujärjestelmän välillä. Eroja on ollut muun muassa järjestelmien terminologiassa. SAP:issa käytetty terminologia on tietyiltä osin vaikeaselkoisempaa. Kipa on ollut yhteydessä järjestelmän toimittajaan ja terminologiaa on jo saatu muutettua joiltakin osin. Kipan matka- ja kuluratkaisu (SAP) on logiikaltaan erilainen kuin M2. Matka- ja kululaskusta on puuttunut kom- menttikenttä matkalaskun palautusta varten. Se lisätään Kipan järjestelmään joulukuussa. Asiakkaat ovat halunneet vähemmän järjestelmästä tulevia sähköpostimuistutuksia. Muutos toteutetaan joulukuussa. Asiakkaat ovat toivoneet leirimatkalaskun kululajien taakse maksettavia euromääriä, ja tämä muutos toteutuu myös joulukuussa. Asiakkaat ovat toivoneet lisää ohjeita matka- ja kululaskujen tekemisestä. Manuaaliohjeiden lisäksi asiakkaiden käytössä on ollut toukokuusta lähtien myös video-ohjeita. Asiakkaiden saatavilla on myös matka- ja kululaskujen Kipan koulutustallenteita (Livemeeting-koulutukset). Palkat Sähköinen verkkopalkkalaskelma asiakkaiden käyttöön Asiakkaat ovat toivoneet parannuksia Kipan palkanlaksentajärjestelmän käytettävyyteen, maksuaineistojen hyväksymismenettelyn moniportaisuuden kehittämiseen, käsiohjeisiin sekä verkkopalkan käyttöönottoa ja raportoinnin kehittämistä. Lisäksi palautetta on annettu ruotsinkielisistä käännöksistä järjestelmässä. Kipan lomakkeita on parannettu: turhia kenttiä on poistettu ja ulkoasua selkeytetty. Hyväksymismismenettelyn (henkilöstöhallinnon lomakkeet kuten palkkatapahtumat ja vuosilomat) moniportaisuutta testataan parhaillaan ja moniportaisuus-toiminnallisuus otetaan käyttöön tämän vuoden aikana. Suomenkieliset palkanlaskennan käsiohjeet on päivitetty ja ruotsinkieliset päivitetään lokakuun aikana. Sähköinen verkkopalkkalaskelma otetaan käyttöön vuodenvaihteessa. Raportoinnin kehitystyö on aloitettu ja Kipa tekee yhteistyötä TMO:n kanssa. HP (Henkilö- ja palvelussuhderekisteri) Parannetut käsiohjeet saatavilla marraskuussa Palautteiden mukaan Kipan Akkunan käsiohjeet ovat puutteelliset. Kipa on päivittänyt ja uudistanut käsiohjeita. Suomenkieliset käsiohjeet ovat asiakkaiden saatavilla Kipan Akkunan kautta ja päiviteyt ruotsinkieliset ohjeet ovat asiakkaiden saatavilla Kipan Akkunan kautta marraskuun aikana. Kirjanpito Sähköinen muistiotosite toimivammaksi Asiakkaat ovat antaneet palautetta muistiotositteiden kehittämiseksi. Kipa testaa parhaillaan parannettuja toiminnallisuuksia: tositteen täsmäytys, kustannuspaikalle oma kenttä, kustannuspaikka- ja tulosyksikkötarkastus. Toiminnallisuudet otetaan testauksen jälkeen käyttöön marraskuussa. Lisäksi selvitetään, miten muistiotositteeseen voidaan laittaa liitetiedosto. Muistiotositteen kierrätys on Kipassa muutospyyntövaiheessa ja tavoitteena on saada se käyttöön joulukuussa. 4
5 Kipan palvelutuotanto Talousarvio Työkalu talousarvion tekemiseen Asiakkaat ovat antaneet monipuolista palautetta liittyen talousarvion laadinnan ja raportoinnin kehittämiseksi. Kipa on tehnyt asiakkaiden käyttöön talousarvion syöttöpohjan ja raportit. Kipassa on parhaillaan työn alla useita kehitystoimenpiteitä, jotka pitäisi olla valmiina tämän vuoden lopussa: palkkabudjettiliitty- män lisääminen, kuluvan vuoden talousarvion kopiointi seuraavan talousarvion pohjaksi, tuloslaskelmaosan seuranta tilitasolla ja talousarvion suunnitteluraportti (3:n edellisen vuoden toteuma; keskiarvo; edellisen vuoden, kuluvan vuoden ja seuraavan vuoden talousarvio). Ostoreskontra Ostoreskontra: Ostolaskun asiatarkastus helpommaksi Asiakkaat ovat antaneet palautetta ostolaskun asiatarkastuksesta ja tiliöinnistä. Kipa on kehittänyt järjestelmää tämän syksyn aikana ja nyt saatavilla ovat tiliöintimallit, liitteiden liittämismahdollisuus ja laskunkierron monito- rointiraportti. Lisäksi järjestelmän tekemiä tarkistuksia on lisätty virheiden löytämiseksi. Tämän syksyn aikana on vielä suunnitelmissa ALV-jakoosuuden automaattinen laskenta. Myyntireskontra Myyntireskontra: Laskutusluettelo luettavammaksi Asiakkaat ovat antaneet palautetta maksukehotus- ja viivästyskorkolaskuprosessista. Laskutusluetteloa on haluttu luettavammaksi ja myyntilaskun liitekäsittelyä sujuvammaksi. Lisäksi palautetta on annettu myyntireskontran kehittämisestä. Elokuusta lähtien maksukehotus ja viivästyskorkolasku ovat menneet operaattorin kautta. Kipassa on parhaillaan työn alla ti- liöinnin saaminen näkyviin laskutusluetteloon ja myyntilaskun liitekäsittelyn parantaminen Kipan Akkunassa. Tavoitteena on saada parannukset tehtyä vuoden loppuun mennessä. Selvityksen alla on, voidaanko toteuttaa alennuskäsittelyn lisääminen Kipan Akkunaan, kuluttajaverkkolasku ja vuokralaskutus yhdellä laskulla. Kipan Akkuna Kipan Akkunan ulkoasua uudistetaan Kipan Akkunan ulkoasusta ja käytettävyydestä on tullut kritiikkiä. Kipassa on suunnitteilla Kipan Akkunan ulkoasun päivittäminen ja Kipan Akkunan tekeminen käyttäjäystävällisemmäksi. Tavoitteena on selkeyttää ja parantaa mm. uutisten näkyvyyttä ja luettavuutta sekä ohjeiden saatavuutta. 5
6 Asiakkaan vastaanotto ja koulutukset Saatu palaute ohjaa Kipan toimintaa Kipa kerää jokaisen pitämänsä koulutus- ja työpajajakson jälkeen palautetta asiakkailtaan. Saadut palautteet analysoidaan Kipassa ja koulutuksia kehitetään niiden perustella. Huhti-syyskuussa koulutuksia pidettiin erityisesti syksyllä Kipan asiakkaiksi siirtyville seurakuntatalouksien henkilöstö- ja taloushallinnosta vastaaville henkilöille sekä nimetyille yhteyshenkilöille. Suomenkielisten koulutusten keskiarvo väliseltä ajalta pidetyille koulutuksille oli 3,8 arvointiasteikolla 1-5. Ruotsinkielisten koulutusten keskiarvo väliseltä ajalta oli 3,6. Koulutuksissa annettiin myönteistä palautetta käytännön harjoituksista, konkreettisesta koulutuksesta, jossa käytettiin oikeita esimerkkejä, hyvästä ilmapiiristä, kouluttajien ja asiakkaiden välisestä vuorovaikutuksesta sekä kouluttajien ammattitaidosta. Kehitettävinä asioina osallistujat näkivät muun muassa koulutusten tiivistämisen kahteen päivään, koulutusmateriaalin selkeyttämisen ja tiivistämisen, koulutuspäivien aikatauluttamisen, kouluttajien asiaosaamisen sekä teknisten ongelmien korjaamisen. Suomenkieliset henkilöstö- ja taloushallinnon koulutukset vastausta, vastausprosentti 73 Henkilöstö- ja taloushallinnon työpaja ( ) Taloushallinnon koulutus: Taloushallinnon järjestelmien toiminnallisuudet ( ) Henkilöstöhallinnon koulutus: Henkilöstöhallinnon järjestelmien toiminnallisuudet ( ) Henkilöstöhallinnon koulutus ( ) Henkilöstöhallinnon koulutus ( ) Henkilöstö- ja taloushallinnon työpaja ( ) Henkilöstö- ja taloushallinnon työpaja ( ) Henkilöstöhallinnon koulutus ( ) Taloushallinnon koulutus ( ) Arvioitavat kohdat: 1. Koulutuksen tilat ja järjestelyt (Workshoplokalerna och arrangemangen) 2. Koulutuksen kesto (Workshopars längd) 3. Työskentelytavat (Arbetsmetoderna) 4. Koulutuksen tavoitteet ilmaistiin (Workshopars mål uttrycktes) 5. Koulutuksen tavoitteet saavutettiin (Workshopars mål uppnåddes) 6. Koulutuksen sisältö vastasi odotuksiani (Workshopens innehåll motsvarade mina förväntningar) 7. Asiat käsiteltiin selkeästi ja johdonmukaisesti (Innehållet behandlades på ett logiskt och klart sätt) 8. Käsiteltävät asiat olivat hyödyllisiä (Det var nyttigt innehåll som togs upp) 9. Koulutusmateriaali tuki opetusta (Workshopsmaterialet stödde undervisningen) (10. Workshopen var matnyttig, ainoastaan ruotsinkielisissä työpajoissa arvioitu kohta) 10. Yleisarvosana koulutuksesta (11. kohta ruotsinkielisessä taulukossa: Övergripande vitsord för workshopen) 6
7 Ruotsinkieliset henkilöstö- ja taloushallinnon koulutukset (25 vastausta, vastausprosentti 72 %) Personalförvaltningens utbildning ( ) Ekonomiförvaltningens utbildning ( ) Personal- och ekonomiförvaltningens workshopar ( ) Kipan koulutusten kehittämistoimenpiteet Koulutuksien ajoitusta tarkastellaan uudelleen asiakkaan siirtymisvaiheiden mukaisesti. Koulutuspäivien sisältöä kehitetään ja koulutusmateriaaleja parannetaan vastaamaan paremmin asiakkaan tarpeita. Työ on jo aloitettu Kipassa ja tulevien asiakkaiden koulutusaikatauluihin ja -sisältöihin on tehty muutoksia. Myös koulutusmateriaalin kehittäminen on aloitettu ja tavoitteena on saada materiaalit valmiiksi seuraavalle siirtymisvaiheeseen tulevalle asiakaserälle. Tavoitteena on räätälöidä koulutukset nykyistäkin enemmän kullekin kohderyhmälle sopiviksi. Asiakkaat saavat täsmäkoulutuksia, kun he ovat siirtyneet palvelutuotantoon. Koulutuksia tehostetaan ja ne otetaan pysäväksi osaksi palvelutuotantoa, jolloin jo pitempään asiakkainakin olleet voivat osallistua niihin halutessaan. Niin sanotut Kipan Livemeeting-koulutukset (nettineuvottelun kautta pidetyt koulutukset) on tallennettu ja ne ovat saatavilla sekä Kipan Akkunan että Kirkon intran kautta. Nykyiset ja tulevat asiakkaat voivat tallenteiden kautta seurata koulutuksia heille parhaiten sopivana ajankohtana. Koulutustallenteita lisätään intraan sitä mukaan, kun koulutuksia pidetään asiakkaille. Koulutuksissa käytettävää Kipan Akkunan koulutusympäristöä ja sen teknistä toimivuutta parannetaan yhteistyössä järjestelmän toimittajan kanssa. Koulutusympäristön vakauteen ja käytetettävyyteen kiinnitetään huomiota. Kehitystyötä tehdään koko ajan. 7 Kipa järjesti seurakuntatalouksien yhteyshenkilöille valmennustilaisuuden. Nurmijärven yhteyshenkilö Tiina Velama ja Jyväskylän yhteyshenkilö Paula Kääräinen pohtivat yhteyshenkilön roolia ryhmätehtävässä.
8 Yhteyshenkilöt valmennuksessa Kirkon palvelukeskus (Kipa) järjesti syyskuussa yhteyshenkilövalmennuksen, jonka tarkoituksena oli tarjota osallistujille valmiuksia toimia yhteyshenkilönä sekä mahdollisuus kokemuksien jakamiseen. Kipan henkilöstön kehittämispäällikkö Sirpa Miettunen ja koulutuksista vastaava projektipäällikkö Päivi Toivola olivat tyytyväisiä, että valmennukseen osallistui noin 30 yhteyshenkilöä. Heistä osa oli toiminut roolissaan jo pitempään ja osa vasta syyskuun alusta. Miettusen mukaan Kipan yhteyshenkilövalmennus on suunniteltu asiakkaina olevilta yhteyshenkilöiltä saadun palautteen perusteella. He ovat kertoneet tarvitsevansa enemmän valmiuksia toimimiseen omassa roolissaan ja muutoksen ymmärtämiseen, työntekijöiden työssä jaksamiseen ja omaan jaksamiseensa. Miettunen ja Toivola pitivät tärkeänä, että yhteyshenkilöille on suunnattu ihan oma valmennus, jossa käydään läpi ainoastaan heidän työhönsä liittyviä asioita. Yhteyshenkilöillä on erittäin keskeinen rooli Kipaan siirryttäessä. He osallistuvat tiiviisti siirtymisaikana järjestettävään koulutukseen sekä ovat Kipan yhteyshenkilöitä, kun palvelutuotanto alkaa. Yhteyshenkilö huolehtii myös tiedon jakamisesta omassa työyhteisössään. Valmennuksessa keskustellaan, miten muutos vaikuttaa ihmisiin ja tunteisiin. Muutoksessa on sekä kielteisiä että myönteisiä tunteita. Joskus ajatellaan, että on vain kielteisiä tunteita, mutta usein muutokseen liittyy myös ilon tunteita. Valmennuksessa pohdimme lisäksi miten ihminen oppii uusia asioita ja miten erilaisia ihmiset ovat oppijoita, koska yhteyshenkilö kouluttaa oman seurakuntataloutensa työntekijät Kipan järjestelmien käyttöön. Kipa tarjoaa jatkossa yhteyshenkilövalmennusta jo siinä vaiheessa, kun seurakuntatalous on vasta siirtymisvaiheessa Kipaan. Tavoitteena on, että valmennuksessa olisi yhtäaikaisesti sekä tulevia että jo palvelutuotannossa olevia yhteyshenkilöitä, jotta kokemuksien jakaminen on monipuolisempaa. Kipa järjestää alueellisia yhteyshenkilöiden valmennuksia ensi vuoden tammikuussa, ja kyseisen alueen yhteyshenkilöille lähetetään kutsu valmennukseen lähempänä valmennusajankohtaa. Nurmijärven seurakunnan talousjohtaja Tuomo Hyvärinen (vas.) ja Kankaanpään seurakunnan talouspäällikkö Erkki Ylikoski, Nastolan seurakunnan talouspäällikkö Tiina Juurinen, Mäntyharjun talouspäällikkö Risto Jaakola (takana) sekä Pudasjärven seurakunnan talouspäällikkö Maire Puhakka (edessä oik.) tekivät ryhmätyötä ns. esimiespöydässä. 8
9 Siirtymisvaiheessa olevien asiakkaiden kokemuksia Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin toimistosihteeri Marjaana Hartikainen ja lakimiesasessori Tuija Alatalo opettelivat Kipassa elokuun koulutuksissa muun muassa Kipan Akkunan käyttöä ja matkalaskujen tekemistä. Vuonna 2014 siirtyvät asiakkaat Kipan koulutuksessa Kipan Akkuna aukeni tuomiokapituleille Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin lakimiesasessori Tuija Alatalolle ajatus Kipan tuottamista talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista on tuttua jo vuosien takaa. Hän osallistui Heta-hankkeeseen, jossa tehtiin pohjatyö Kirkon palvelukeskuksen perustamiselle. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on siirtymässä vuoden 2014 alusta Kipan asiakkaaksi, ja Alatalo katsoo Kipaa nyt asiakkaan näkökulmasta. Heta-hanke perustettiin aikoinaan, koska kirkossa nähtiin muutoksen tarve. Olimme kuin koskemattomassa lumihangessa, kun aloimme suunnitella uusia toimintatapoja, Alatalo muistelee. Alatalon mukaan siirtymistä Kipaan ei kannata ajatella tunteella, vaan panostaa muutoksen toteuttamiseen. Meidän pitää kouluttautua, jotta asiat hoituvat mahdollisimman hyvin. Kaikissa hankkeissa on alussa aina lastentauteja, mutta meidän täytyy omalta osaltamme huolehtia muutoksen onnistumisesta. Alatalon mielestä muutos ei ole tuomiokapituleille psykologisesti yhtä merkittävä kuin seurakunnille. Esimerkiksi jo nyt tuomiokapitulin laskut ovat menneet kirkkohallituksen kautta maksettaviksi. Kuopion tuomiokapitulissa suurin muutos koskettaa taloushallintoa, jossa toimistosihteeri Marjaana Hartikaisen mukaan tietokoneiden käyttö kasvaa sähköisten prosessien myötä. Tähän saakka esimerkiksi laskujen hyväksyntä on tehty käsin paperitulosteelle. - Sähköiset toimintatavat ovat osittain uutta henkilöstölle. Matkalaskut sen sijaan on jo tähänkin saakka tehty M2:lla sähköisesti. Nyt vain ohjelma muuttuu. Kipa on järjestänyt hyvin koulutuksia ja testikannassa pystyy vielä rauhassa opettelemaan järjestelmien käyttöä ja Kipa tukee meitä vuoden vaihteen jälkeenkin. Hartikainen toimii Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa Kipan yhteyshenkilön roolissa. Hän jakaa siirtymisvaiheen aikana tietoa Kipasta tuomiokapitulin henkilöstölle sekä kouluttaa heitä Kipan järjestelmien käyttämiseen. Siirtymisen jälkeen Hartikainen on linkkinä henkilöstön ja Kipan välillä asioiden hoitamisessa. Kuopion tuomiokapituli muuttaa myös omia prosessejaan siirtymisaikana. Esimerkiksi ennen pienet sopimukset on voitu tehdä suullisesti, mutta ensi vuoden alusta ne tehdään kirjallisesti ja tuomiokapituli noudattaa samoja toimintatapoja kuin isot yksiköt. Siirtyminen Kipaan edellyttää muutoksia, mutta se on ihan ymmärrettävää; olisi aika mahdotonta Kipalle tuottaa jokaiselle asiakkaalle heidän omien toimintatapojensa mukaiset palvelut, Alatalo miettii. Täällä näkee, että Kirkko on satsannut koulutukseen. Riitta Partanen Kirkkohallituksesta on jo pitänyt meille Livemeeting-koulutuksia, ja Kipa kouluttaa järjestelmien käyttämiseen useamman päivän ajan. On sekä Kipan että meidän etu, että siirtyminen sujuu hallitusti. 9
10 Asiakkaiden kokemuksia Avoimet ovet houkutteli Kipaan Yhteinen tavoite ja päämäärä Kannuksen seurakunnan talouspäällikkö Tuula Kauppila tutustui Kipan koulutusympäristössä järjestelmiin Kipan kirjanpidon pääkäyttäjä Pirjo Kotisaaren opastuksella. Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) avasi ovensa Oulussa sekä nykyisille että tuleville asiakkailleen kesäkuun 12. päivänä. Lähes sata vierailijaa tutustui päivän aikana Kipan toimintaan. Kannuksen seurakunnasta mukana oli talouspäällikkö Tuula Kauppila. Hän toivoi saavansa päivän aikana laajan kokonaiskuvan Kipan toiminnasta, sillä Kannuksen seurakunta on aikaistamassa siirtymistään Kipaan. Alun perin suunnitelmissa on ollut, että Kannuksen seurakunta siirtyy Kipaan vuonna Kirkkoneuvosto on kuitenkin tehnyt jo päätöksensä siirtymisen aikaistamisesta vuodelle Kannus odottaa saavansa Kipasta monenlaista hyötyä. Kauppilan mukaan siirtymistä haluttiin aikaistaa etenkin siksi, että Kannuksen taloushallinnon DOS-pohjaiset ohjelmat ovat vanhentuneita. Seurakunnassa on suhtauduttu avoimesti tuleviin muutoksiin. Talouspäällikkö ei ole huomannut työntekijöiden keskuudessa suurempaa vas- Sauvo-Karunan seurakunnan talouspäällikkö Päivi Ahlroos antoi Avoimet ovet -tilaisuuden päätteeksi Kipalle palautetta. 10
11 Asiakkaiden kokemuksia Kipan ostoreskontran pääkäyttäjä Eva-Liisa Korva esitteli palvelutiskillä Kittilän seurakunnan toimistovirkailija Paula Nevalaiselle (vas.) ja toimistosihteeri Sari Hettulalle (oik.) laskujen käsittelyä. tarintaa. Sen sijaan odotetaan, että Kipan myötä saadaan yhteneväiset ohjelmat ja käytännöt. Kipan asiakkuuden myötä seurakunnassa alkaa uusi vaihe. Työntekijöiden pitää oppia omatoimisuuteen, kun he joutuvat esimerkiksi tekemään matkalaskut itse. Meillä on kuitenkin yhteinen tavoite ja päämäärä, Kauppila totesi. Hän arveli muutoksen ja siirtymisen Kipaan onnistuvan Kannuksessa. Systeemit muuttuvat Sauvo-Karunan seurakunnan talouspäällikkö Päivi Ahlroos halusi nähdä Avoimet ovet -tilaisuudessa tarkemmin, minkälaisia Kipan järjestelmät ovat. Sauvo-Karunan seurakunta siirtyy Kipaan vuonna Olen hirveän innoissani siirtymisestä Kipaan, mutta toisaalta kauhuissani. Systeemit tulevat muuttumaan paljon. Esimerkiksi laskut kiertävät nyt raskaammin seurakunnassa kuin siirtymisen jälkeen, Ahlroos pohti ja viittasi Kipan sähköisiin järjestelmiin. Sauvo-Karunan seurakuntataloudessa siirtyminen on otettu hyvin vastaan. Seurakunta olisi halunnut päästä jo mukaan pilotointivaiheessa, mutta se ei onnistunut. Ahlroos piti Avoimet ovet -tilaisuutta tarpeellisena ja koki hyvänä, että Kipasta saa syvällisemmän käsityksen jo ennen siirtymisvaiheen alkamista. Kipa tutuksi Kipan Avoimet ovet -tilaisuudessa Kipan toimintaa esiteltiin Kipan toimitilan eri kerroksiin tehdyissä esittelypisteissä, joissa kerrottiin muun muassa siirtymisestä Kipaan, asiakkaan vastaanottoprosessista, Kipan Akkunan kautta tehtävistä toiminnoista, raportoinnista sekä asiakastuesta. Palvelutiskillä vieraita opastettiin henkilökohtaisesti muun maussa matka- ja kululaskujen tekemiseen. Koulutusympäristössä he pääsivät itse kokeilemaan Kipa järjestelmiä kipalaisten opastuksella. Kipan johtaja Seija Mäenpään mukaan Kipa halusi tarjota nykyisille ja tuleville asiakkaille tilaisuuden tavata kipalaisia kasvotusten ja tutustua henkilökohtaisesti paikan päällä Kipan toimintaan. Samalla myös kipalaiset pääsivät tapaamaan asiakkaitaan ja kuulemaan heidän näkemyksistään. Lisäksi tilaisuus antoi asiakkaille mahdollisuuden tavata toisiaan ja vaihtaa kokemuksiaan. Tässä tavoitteessa onnistuimme hyvin ja tämänkaltaiselle vuorovaikutukselle on tarvetta. Keskustelujen kautta yhteistyötä voidaan kehittää ja on tärkeää, että voimme molemmin puolin kertoa näkemyksistämme, Mäenpää pohti tilaisuuden jälkeen. Kirkkoneuvostot voivat esittää Kipan johtokunnalle siirtymisen aikaistamista Kannuksen tavoin. Johtokunta suhtautuu erittäin myönteisesti tämänkaltaisiin esityksiin. 11
12 Kipan uutisia Porvoon toimipiste aloitti syyskuussa Oulussa toimipaikkaansa pitävä Kipa laajensi syyskuussa toimintaansa Porvooseen, johon avattiin ruotsinkielisten asiakkaiden palvelemiseen keskittyvä toimipiste. Kipan palvelupäällikkö Soili Wallin vastaa Porvoon toimipisteen toiminnasta. Hänen lisäkseen Porvooseen on rekrytoitu kolme kirjanpitäjää ja kolme palkanlaskijaa. Tällä hetkellä Kipa palvelee neljää ruotsinkielistä seurakuntataloutta. Ensi vuoden alusta Kipaan siirtyy viisi ruotsinkielistä seurakuntaa Ahvenanmaalta. Porvoon toimipisteen myötä Kipalla on entistä paremmat edellytykset palvella ruotsinkielisiä asiakkaitaan ja parantaa palvelun laatua. Tällä hetkellä Kipassa kiinnitetään huomiota erityisesti käännöksiin ja ohjeistuksiin. Porvoon toimpiste sijaitsee Porvoossa Mannerheimintie 20:ssä, WSOY:n talossa. Heikki Sorvari johtokuntaan Kirkon palvelukeskuksen johtokuntaan on valittu uutena jäsenenä Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Heikki Sorvari (DI, Category manager). Hänen varajäsenekseen on valittu Titta Luoma-Kohtala (hallintojohtaja) Seinäjoen seurakunnasta. Sorvari tuo johtokuntaan erityisesti suurten seurakuntien näkökulmaa. Kipa täytti vuoden Kipa vietti syyskuun alussa Porvoon toimisteen avaamisen lisäksi palvelutuotannon 1-vuotissynttäreitään. Kipa tuottaa tällä hetkellä palveluita lähes 50 seurakuntataloudelle yhtymät mukaanlukien. Kipa on kasvanut voimakkaasti kuluneen vuoden aikana. Henkiöstömäärä on moninkertaistunut ja tällä hetkellä Kipassa työskentelee lähes sata työntekijää. Kipa siirtyy ensi vuoden alusta ottamaan vastaan yhden asiakaserän vuodessa, ja tammikuun alusta alkaen palvelutuotantoon siirtyy noin 50 uutta asiakasta. Mukana on seurakuntia, seurakuntayhtymiä, kaikki tuomiokapitulit sekä kirkkohallitus. Vuoden vaihteessa myös Kipasta tulee Kipan asiakas. Kipalainen Toimitus: Kirkon palvelukeskus Seija Mäenpää ja Minna Rissanen Yhteystiedot: KIRKON PALVELUKESKUS
JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi
Kirkon palvelukeskus, Kipa ASIAKASTIEDOTE KIPALAINEN 1/2011 AJANKOHTAISTA ASIAKKAAT
Kirkon palvelukeskus, Kipa ASIAKASTIEDOTE KIPALAINEN 1/2011 7.10.2011 AJANKOHTAISTA Ensimmäisenä haluan palvelukeskuksen johtajana kiittää kaikkia, jotka ovat olleet edistämässä palvelukeskuksen suunnittelua
Kirkon toimistohenkilöstö KiTo 27.9.2012, Kouvola
Kirkon toimistohenkilöstö KiTo 27.9.2012, Kouvola Seija Mäenpää, johtaja 1 27.9.2012 Kirkkohallituksen organisaatio Kirkon palvelukeskus, Kipa 1.1.2012 2 27.9.2012 Kirkon palvelukeskus Johtokunta aloitti
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 19/
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 19/2012 2.11.2012 AJANKOHTAISTA KIRKON PALVELUKESKUKSESTA Kirkon palvelukeskusta koskeva lainsäädäntö Kirkolliskokous hyväksyi toukokuussa 2010 Kirkkolakiin ja Kirkkojärjestykseen
HeTa. Rovaniemi 23.9.2010
Kirkon palvelukeskushanke HeTa KiTo-teemapäivät Rovaniemi Lakimuutos Toukokuussa 2010 hyväksyttiin, että ev.lut.kirkkoon perustetaan kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus, joka palvelee kirkon talousyksiköitä.
Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma
Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/
31 28 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 30.05.2016 28 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle
HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA.
Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria
TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA
Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria
Kirkon palvelukeskuksen asiakastiedote 2/
KIRKON PALVELUKESKUS kipalainen Kirkon palvelukeskuksen asiakastiedote 2/2012 20.12.2012 Kipan palvelutuotanto käynnistyi 1.9.2012 Paljon on tapahtunut vuoden aikana. Nyt saamme iloita, että Kipan toiminta
Ylä-Savon seurakuntayhtymä
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,
ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008
Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.
TALOUSHALLINNON AMMATTITUTKINNON UUDISTAMISTYÖ 18.6.2010 31.12.2011. Taloushallinnon ammattitutkinnon uudistaminen/inkeri Liimatainen
TALOUSHALLINNON AMMATTITUTKINNON UUDISTAMISTYÖ 18.6.2010 31.12.2011 OPETUSHALLITUKSEN ASETTAMA TYÖRYHMÄ Heikki Ripatti, toimitusjohtaja, HS-Yrityspalvelu Oy Kaija Oksanen, controller SOK / Talous Päivi
PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012
2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 1/
1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 05.01.2012 1 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle
REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS
lista kokous 7/2016 Seurakuntaneuvosto 22.9.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.9.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie
PALVELUKESKUS
- Palvelukeskus vastuualue hoitaa Jyväskylän yliopiston talousja henkilöstöhallinnon, hankehallinnon ja sihteeritoimintojen tehtäväkokonaisuuksia yhteistyössä yliopiston tiedekuntien, laitosten, erillislaitosten,
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto AIKA: Tiistai 29.3.2016 klo 18.30 PAIKKA: Kirkonkulman sali 2. krs, Kirkkotie 6 Liite Asia 56 KOKOUKSEN AVAUS... 71 57 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava
Toimintakertomus 2012 Kirkon palvelukeskus
Toimintakertomus 2012 Kirkon palvelukeskus Sisällysluettelo Johtajan katsaus... 3 Johtokunnassa kattava edustus seurakunnista...5 Asiakas organisaation ytimessä...6 Johtoryhmä määritteli arvot henkilöstön
Heeros Systems Oy. Tuotekehityksen uutiset. Matti Lattu Kimmo Sundgren Tapio Kakko 14.10.2011
Heeros Systems Oy Tuotekehityksen uutiset Matti Lattu Kimmo Sundgren Tapio Kakko 14.10.2011 0 Tuotekehitys Heeroksella Kantavina periaatteina: Automatisointi Käytön helppous Asiakkaiden tarpeet ja ehdotukset
KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.11.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.11.2015-17.12.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Anita Johansson. Käyttöönotto. Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä , Anita Johansson
Anita Johansson Käyttöönotto Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä 22.3.2013, Anita Johansson Käyttöönoton periaatteet Palveluiden käyttöönotto tehdään kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa
Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon
Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen
Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 20.2.2014 klo 9-12
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2014 8 Aika Keskiviikko 12.2.2014 klo 17-18.20 Paikka Läsnä Kokoushuone Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Tuomo Haikola Marja Himanka Ismo Iso-Heiniemi Anita Kallio
Visma Fivaldi -- sovelluspalvelu Alustusyrityksen perustaminen (Oy)
Visma Fivaldi -- sovelluspalvelu Alustusyrityksen perustaminen (Oy) 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 1.1 Ohjeistuksen sisältö... 3 2 Alustusyrityksen perustaminen... 3 2.1 Yrityksen perustaminen... 3 2.2 Yrityksen
Virastojen tehtäviä ennen käyttöönottoprojektia
Virastojen tehtäviä ennen käyttöönottoprojektia Versio 1,0 1.6.2012 Seija Friman Tilaisuus, Esittäjä Taha-prosessit Perustiedot Sisäinen laskenta - Sisäinen budjetointi ja valtuuksien seuranta - Vyörytykset
Vastaus selvityspyyntöön
Vastaus selvityspyyntöön 12.6.2015 Taitoa Turun toimipiste Pirjo Yli-Ikkelä Toimipisteen johtaja Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Eklundin selvityspyyntö kaupungin osto- ja myyntireskontran
KIRKKONEUVOSTO 4.2.2014 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 4.2.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.2.2014-11.3.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
K O K O U S K U T S U
ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkoneuvoston kokous pidetään 31.3.2016 klo 18.00 Seurakuntakodilla Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus
Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut
Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut 1 Maakuntien simuloinnin aloituskokous TAHE palvelukeskus 7.9.2017 Mia Hokkanen Hetli Oy hallituksen puheenjohtaja 8.9.2017 2 Hetli - talous- ja henkilöstöhallinnon
KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
On aika rauhoittua Joulun viettoon. Haluamme kuitenkin vielä kertoa Teille Kipan tilannekatsauksen.
Kirkon palvelukeskus, Kipa ASIAKASTIEDOTE KIPALAINEN 2/2011 20.12.2011 AJANKOHTAISTA On aika rauhoittua Joulun viettoon. Haluamme kuitenkin vielä kertoa Teille Kipan tilannekatsauksen. Palvelukeskusta
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat
Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Krister Koskela avasi kokouksen. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 18.9.2014 klo 16.30 Sivu 1 112 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän
TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS
TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS Talouskeskus Talouskeskus on toiminut palvelukeskuksena vuodesta 2005 ja liikelaitoksena vuodesta 2007. Talouskeskus-liikelaitos tarjoaa materiaali-, talous- ja henkilöstöhallinnon
Pappisasessori Juha Rauhala ja valtuutettu Jouko Kantola pitivät alkuhartauden.
PÖYTÄKIRJA 14.06.2014 1 Alkuhartaus Pappisasessori Juha Rauhala ja valtuutettu Jouko Kantola pitivät alkuhartauden. 2 Kokouksen avaus n puheenjohtaja avasi kokouksen. Herra piispa piti puheenvuoron ja
Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki
1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna
TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017
TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016
Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra
1 Pöytäkirja Nro 1/2018 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.02.2018 klo 18.00-18.19 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra Jari Miettunen (varapj) Johanna Leinonen-Simoska
Tietosuoja-asioiden osalta kulunut kesä on lomien vuoksi ollut hiljaista aikaa Oulun hiippakunnan seurakunnissa.
HIIPPAKUNNALLINEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄ Aika: tiistai 21.8.2018, klo 9.30 11.00 Paikka: Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, toiminnallisen puolen neuvottelutila Jäsenet: Veijo Koivula, aluekeskusrekisterin
LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32
KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio
Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö
Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö Taloushallinnon kevätseminaari 3. 4.6.2015 Laskentapäällikkö Kati Korpi Taloushallinnon volyymitiedot (vuosi 2014) Volyymitieto Lukumäärä Ostolaskuja 3
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto
Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen
TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA
Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,
Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy
Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Mikä Monetra Oy? Monetra on voittoa tavoittelematon talous- ja henkilöstöhallinnon
Missä mennään ja mitä on tulossa
Verkkolaskutus: Missä mennään ja mitä on tulossa Tampereen kaupunki 1 Tampereen kaupunki: verkkolaskutus käyttöön Tampereen kaupungin ostolaskut Verkkolaskujen vastaanotto, nykytila Miten Tampereen kaupungille
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen
26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)
haluaa verkkolaskuja
Lappeenrannan kaupunki haluaa verkkolaskuja Saimaan talous ja tieto Oy Taloushallinto Technopolis Kareltek, Laserkatu 6, 53850 Lappeenranta, p. (05) 616 3360 Tietohallinto Snellmaninkatu 3 A, 53100 Lappeenranta,
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Keskiviikko 31.01.2018 kello 18.00 18.59 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,
Ajankohtaiskysely 2014
Ajankohtaiskysely 2014 Kirkon työmarkkinalaitoksen ajankohtaiskyselyn perusteella taloudellinen tilanne seurakunnissa vaihtelee ja niukkuuden ajat ovat vasta edessä. Taloudellisen tilanteen heikkenemiseen
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / (5) KIRKKONEUVOSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2016 1 (5) KOKOUSAIKA 10.8.2016 klo 17-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
Liite 3 TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ja ylätason aikataulut. Teemu Seppälä
Liite TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ylätason aikataulut.5.08 TAHE-palvelukeskuksen perustamisen aikataulu Määrittelyvaihe 08 TAHEpalvelukeskus Taloushallinnon järjestelmät 5 Esiselvitys
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2018
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2018 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika 16.05.2018 klo 17.09 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys
Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys Valtio Expo Lasse Skog, Valtiokonttori Pirjo Pöyhiä, Palkeet Taustaa Tavoitteet Kieku-hankkeelle Toiminnan tehostamisen keinovalikoima
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Toimintatavan suunnittelu ja käyttö Laura Pekkarinen Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7.2.2018 Tietoon perustuen - Kevassa tehdään tutkimuksia Kevan tutkimukset
Taloushallinnon kevätseminaari
Taloushallinnon kevätseminaari Minna Korpela Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Sisältö Tilinpäätöksen sujuvuus Ajankohtaista Palkeista Sisäinen valvonta Kirjanpidossa
Fivaldi ostolaskujen kierrätys 29.5.2012. Fivaldi ostolaskujen kierrätys
Fivaldi ostolaskujen kierrätys 1 Sisältö Fivaldi ostolaskujen kierrätys... 1 1. Yleistä... 3 2. Palvelunhallinta... 3 3. Perusasetukset... 5 4. Laskun tallentaminen... 8 5. Laskun käsittely... 13 6. Laskun
A S I A L U E T T E L O:
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 19. Kokouksen avaus 20. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 22. Ääntenlaskijoiden valinta 23.
Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo
Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely 4.11.2013 kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajat. Tämän puheenvuoroni tarkoitus on käsillä olevan suunnitelman
REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS
lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,
Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.
595/2018 89 Hankintatoimen kehittäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää täsmentää toimintakulttuurin muutoshankkeen hankintatoimen tavoitteenasettelua siten, että hankintastrategian ja politiikan teosta
Taloushallinnon palvelukeskuksen toiminta: Case Tampereen kaupunki
Taloushallinnon palvelukeskuksen toiminta: Case Tampereen kaupunki Heli Hirvelä palvelukeskuksen johtaja Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki työntekijöitä 16 000 kokonaismenot (tp 2005) 1 306 milj. euroa
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio
LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66
KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 Kokousaika Torstai 25.7.2013 klo 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kuokkanen
sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä Valtiontalouden tarkastusvirasto
Valtiontalouden tarkastusviraston sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä 9.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Tavoitteena oli selvittää valtiontalouden tarkastusviraston
Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy
Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille Jan Malmström Mepco Oy Projektiorganisaatioiden haasteita Investoinnin myyminen johdolle ja johdon sitoutuminen Organisaation totuttujen toimintamallien
"Näin Kieku parantaa tuottavuutta meillä"
Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Rajavartiolaitos Tiina Lundgren, Liisa Salo, Heikki Kumpula Nykytila talous- ja henkilöstöhallinnon osalta Kieku käyttöön Rajavartiolaitoksessa 1.4.2014 Kiekun myötä RVL:lle
LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7
Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.11.2017 klo 17 17.50 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntasali Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kartano
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kokousaika 27.9.2017 klo 18.30 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 93 Kokouksen avaus 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 95 Pöytäkirjantarkastajat
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99
Aika 1.6.2015 klo 16.30 17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen, läsnä 95-103 Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2009 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS. kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: 29.10.2009 kello 18.00 Paikka: Rusko Seurakuntakeskus (Vanhatie 7)/Leipomo Läsnä: Salminen Pasi puheenjohtaja Elomaa Ulla Eskola Reima Himala Milja Kankare Seija Koskinen Rauli
TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kirkkoneuvosto 1
Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 21.3.2013 klo 18.30-20.40 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Raija Häkkinen Ilm. esteestä Reijo Koskinen vpj Pentti Marttinen Ilm. esteestä Sointu Ojonen Marja Korhonen
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hannu Härö ja Christel Lax. Esitetään yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 4/7.11.2014.
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 27.11.2014 klo 16.30 Sivu 1 154 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän
Vene Helsingissä. Digitaalisia palveluita veneilijöille
Vene Helsingissä Digitaalisia palveluita veneilijöille Tausta Tällä hetkellä Helsingin kaupungin venepaikkoja haetaan paperisella lomakkeella, joka asiakkaan on tuotava venepaikkojen asiakaspalveluun henkilökohtaisesti
Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa
11.12.2018 Talouden ajankohtaispäivä Maaria Rubanin Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa Talouden ajankohtaispäivä 11.12.2018 Laki talous- ja velkaneuvonnasta Kohti muutosta Vuonna 2000: Laki
TAMPUURI-käyttäjäpäivät 2014
TAMPUURI-käyttäjäpäivät 2014 Tampuuri-versioiden uudet ominaisuudet ja ideat tuleviin versioihin Tampuurin versioista, pätkä tiekarttaa Kehitystyön teemoja Mitä uutta 2014 Ideoita 2015 eteenpäin Tampuuri-ohjelmistopäivitykset
Alueelliset keskusrekisterit. Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs
Alueelliset keskusrekisterit Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs Kirkkohallituksen täysistunnon linjaus Tavoite, että kirkonkirjojen rekisterinpitäjiä tulevaisuudessa ovat alueelliset keskusrekisterit, jotka
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 27.12.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 158 - Kokouksen avaus 159 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 160
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen
Kirkkoneuvosto 21.1.2013 Aika 21.1.2014 klo 17.30 18.15 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo Ilmarinen Liisa Kiukkonen Sirpa Lassila Mirja Pihkala Isto Selinummi
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Kokousaika 14.12.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjantarkastajat
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010
Kirkkoneuvosto 30.9.2010 91 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010 KOKOUSAIKA torstai 30. päivänä syyskuuta 2010 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn. Liisa Boman 31.10.2012
Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn Liisa Boman 31.10.2012 Wermundsen Oy Wexon Oy Solotop Oy Gistele Oy OOO Wexon Wermundsen Oy Konsernin emoyhtiö Hallintopalvelut
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 KIRKKONEUVOSTO 6.5.2014 1. Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone
KIRKKONEUVOSTO 6.5.2014 1 Aika tiistai 6.5.2014 klo 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone n:o sivu n:o 33 4 TILINPÄÄTÖS 2013 34 4 ÄMMÄNSAAREN SEURAKUNTAKESKUKSEN SISÄILMAONGLEMA
Tahe Pohjois-Savo projekti 3/ /2020
Tahe Pohjois-Savo projekti 3/2018 6 /2020 Projektipäällikkö Hannele Pöykkölä Monetra Talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelyt Pohjois-Savossa info- ja keskustelutilaisuus 28.5.2018 Paikka: Pohjois-Savon
CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella
CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat
Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä
Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon
Palveluinfo M2 Blue ja Pointti
Palveluinfo 6.10.2017 M2 Blue ja Pointti Palveluinfo 6.10.2017 Matka- ja kuluhallintajärjestelmä M2 Bluen käyttöönotto Palvelunhallintaportaali Pointin esittely asiakkaan näkökulmasta M2 Bluen käyttöönotto
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
BASWARE INVOICE READY KÄYTTÖOHJE
Page 1 of 13 BASWARE INVOICE READY KÄYTTÖOHJE Kirjaudu sähköpostiviestistä suoraan tai kirjoittamalla osoiterivi osoitehakemistoon: https://invoiceready.emce.net/neologinf/login.aspx klikkaa Työlistaa