Pappisasessori Juha Rauhala ja valtuutettu Jouko Kantola pitivät alkuhartauden.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pappisasessori Juha Rauhala ja valtuutettu Jouko Kantola pitivät alkuhartauden."

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA Alkuhartaus Pappisasessori Juha Rauhala ja valtuutettu Jouko Kantola pitivät alkuhartauden. 2 Kokouksen avaus n puheenjohtaja avasi kokouksen. Herra piispa piti puheenvuoron ja kirkkohallituksen jäsen Esa Koukkari toi terveiset kirkkohallituksen työskentelystä. 3 Läsnäolijoiden, kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen KL 17 a:3 :n mukaan, jollei kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä toisin säädetä, toimielimen koolle kutsumisesta, puheenjohtajan tehtävistä, asioiden käsittelystä, päätösvaltaisuudesta, esteellisyydestä, äänestämisestä, ratkaisuvallan siirtämisestä, vaalikelpoisuudesta, ja vaalin toimittamisesta hiippakunnan toimielimessä on soveltuvin osin voimassa, mitä niistä seurakunnan toimielimiä varten säädetään. KL 7:4 :n 1 momentin mukaan seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. n työjärjestyksen 2 :n mukaan kokouksen esityslista lähetetään osanottajille siten, että se on osanottajilla viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta. Toimitetaan nimenhuuto ja todetaan muut läsnäolijat. n kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä oli 18 valtuutettua ja kutsu oli toimitettu työjärjestyksen mukaisesti.

2 2/7 4 Pöytäkirjantarkastajien valinta n työjärjestyksen 5 :n mukaan hiippakuntavaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Valitut pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. on kokouksessaan sopinut, että pöytäkirjan tarkastajat valitaan jäsenten aakkosellisen listan mukaan. valitsee Markku Seppäsen ja Airi Sinikummun tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. 5 Työelämä murroksessa kuinka seurakunnissa selvitään? Hiippakuntadekaani Kari Ruotsalainen ohjasi keskustelun aiheesta. 6 < >,< >,< > Oulun hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille sekä talousarvio 2015 Esittelijä: Tuomiokapituli Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on käsitellyt istunnossaan Oulun hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille sekä talousarvion vuodelle 2015 ja päättänyt lähettää ne hiippakuntavaltuuston hyväksyttäviksi. (liitteet 1 ja 2) lle annetaan tiedoksi neuvottelukuntien toimintasuunnitelmat vuodelle 2015 (liite 3). a. hyväksyy Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille ,

3 3/7 b. hyväksyy Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin talousarvion vuodelle 2015 sekä c. merkitsee tiedoksi neuvottelukuntien toimintasuunnitelmat vuodelle Käsittely: keskusteli ja tehtiin seuraavat muutosesitykset: * Antti Savela esitti lisäystä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin toiminta- ja taloussuunnitelma otsikon "Keskeiset tehtävät ja kehityshankkeet v " kohtaan 3. siten, että viimeiseksi alakohdaksi lisätään teksti tuetaan seurakuntia lapsivaikutusten arviointia koskevien hyvien toimintakäytäntöjen luomisessa. Esitystä kannatettiin ja se hyväksyttiin yksimielisesti kädennostoäänestyksellä. * Markku Seppänen esitti lisäystä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin toiminta- ja taloussuunnitelma otsikon "Keskeisimmät toiminnalliset tavoitteet v. 2015" kolmanteen kohtaan siten, että kohdan otsikko kuuluu seuraavasti: vahvistetaan seurakunnan työntekijöiden hengellistä ja kirkollista identiteettiä ja Raamatun tuntemisen merkitystä kristillisen uskon perustana erityisesti uusien työntekijöiden ja työuransa solmukohdassa olevien työntekijöiden ohjauksella. Esitystä kannatettiin ja siitä äänestettiin nimenhuutoäänestyksellä siten, että tuomiokapitulin esitys oli JAA ja Seppäsen esitys EI. Äänet annettiin seuraavasti: JAA: Kujala, Lindström EI: Guttorm, Haipola, Hautamäki, Kantola, Kivioja, Lahti, Lämsä, Ruokanen, Savela, Seppänen, Sinikumpu, Sirviö, Tiirola, Turpeinen, Törmänen, Vuollo Äänestyksen tulos oli 2-16, joten muutos hyväksyttiin. a. hyväksyi käsittelyssä mainituin muutoksin Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille , b. hyväksyi Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin talousarvion vuodelle 2015 sekä c. merkitsi tiedoksi neuvottelukuntien toimintasuunnitelmat vuodelle Valitusosoitus liitteenä. Toimenpiteet: Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio lähetetään pöytäkirjaotteen liitteenä Kirkkohallitukselle.

4 4/7 7 < > Aloite hiippakuntavaltuustolle ja kirkolliskokoukselle / Sallan seurakunta Esittelijä: Tuomiokapituli Sallan seurakunnan kirkkoneuvosto on kokouksessaan päättänyt esittää Oulun hiippakuntavaltuustolle, että a) hiippakuntavaltuusto merkitsee tiedoksi Rovaniemen rovastikunnan rovastikuntaneuvoston kannanotot seurakuntarakenteen muutokseen ja Kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskukseen, b) hiippakuntavaltuusto esittää kirkolliskokoukselle, että seurakuntarakenteen muutoshanke ja Kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus -hanke aikataulutetaan siten, että ne kulkevat tasatahtia, sekä c) hiippakuntavaltuusto esittää kirkolliskokoukselle, että Kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskusta koskevia kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kohtia täsmennetään. (aloite liitteenä 4) Kirkkolain 17 b luvun 1 :n mukaan hiippakuntavaltuuston tehtävänä on mm. käsitellä sille tehdyt aloitteet. Sallan seurakunnan kirkkoneuvoston hyväksymän esityksen mukaan seurakuntien liittyminen KiPa:n asiakkaaksi viimeistään vuonna 2017 ennen seurakuntarakenteen muutosta voi merkitä tarpeetonta hankaluutta ja turhia kustannuksia. Lisäksi kirkkoneuvosto katsoo, että KL 22:2.1 9a -kohdan teksti ei ole täsmällinen, seurakunnat voivat sen tulkita siten, ettei KiPa:n asiakkaaksi tarvitse liittyä. Kirkkolain 22 luvun 2 momentin 9 a -kohdan mukaan kirkkohallituksen tehtävänä on mm. hoitaa seurakuntien kirjapito ja palkanlaskenta sekä niihin liittyvä maksuliikenne. Edellä mainitun lainkohdan täytäntöönpanoon liittyy viiden vuoden siirtymäaika : "Lain 22 luvun 2 :n 1 momentin 9 a kohdassa tarkoitetut tehtävät on siirrettävä kirkkohallituksen hoidettavaksi viimeistään viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta. Tehtävien tarkemmasta siirtoajankohdasta päättää kirkkohallitus. Ennen päätöksen tekemistä seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle on varattava tilaisuus antaa lausuntonsa siirtoajankohdasta. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin." Kirkkohallituksen täysistunto on päättänyt kunkin seurakunnan asiakkaaksi siirtymisen ajankohdasta viiden vuoden siirtymäajan sisällä saatuaan asiasta seurakunnan lausunnon. Seurakuntarakenneasia on kesken kirkolliskokouksessa ja ratkaisu on odotettavissa toukokuussa vuonna Rakennelainsäädäntö hyväksyttäneen aikaisintaan vuoden 2016 alussa, jonka jälkeen seurakuntayhtymien muodostamiselle täytynee varata oma aikanansa. Seurakuntarakenneasialla ja seurakuntien Kirkon palvelukeskukseen liittymisellä on omat aikataulunsa, joiden yhteensovittaminen aikataulullisesti on vaikeaa.

5 5/7 Lainsäädäntö on riittävän selkeä koskien seurakuntien velvollisuutta liittyä Kirkon palvelukeskuksen asiakkaiksi. Kirkkolain 15 luvun 5 :ssä säädetään yleisesti, että kirkkohallitus voi antaa tarkempia määräyksiä seurakuntien ja seurakuntayhtymien kirjanpidosta ja palkanlaskennasta. Lisäksi kirkko- ja kirkkojärjestyksen 22 luvuissa säädetään kirkkohallituksen ja kirkon palvelukeskuksen tehtävistä liittyen seurakuntien kirjanpitoon ja palkanlaskentaan. KL 15:5 Kirkkohallituksen määräykset ja ohjeet Kirkkohallitus voi antaa tarkempia määräyksiä seurakuntien ja seurakuntayhtymien kirjanpidosta ja palkanlaskennasta. Kirkkohallitus voi antaa ohjeita muusta taloudenhoidosta ja tilintarkastuksesta. KL 22:2 Kirkkohallituksen tehtävät Kirkkohallituksen tehtävänä on, jollei tässä laissa tai kirkkojärjestyksessä toisin säädetä: 9 a) hoitaa seurakuntien, seurakuntayhtymien, hiippakuntien ja kirkon keskusrahaston kirjanpito ja palkanlaskenta sekä niihin liittyvä maksuliikenne KJ 22:3 b Kirkkohallituksen yhteydessä toimii kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus, joka hoitaa seurakuntien, seurakuntayhtymien, hiippakuntien ja kirkon keskusrahaston kirjanpidon, ostolaskut, ostoreskontran, myyntilaskut, myyntireskontran, käyttöomaisuuskirjanpidon, palkanlaskennan, matka- ja kululaskut sekä niihin liittyvän maksuliikenteen. Tehtävien hoitamisesta sovitaan tarkemmin palvelusopimuksessa. a) merkitsee tiedoksi Rovaniemen rovastikunnan rovastikuntaneuvoston kannanotot seurakuntarakenteen muutokseen ja Kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskukseen, b) hylkää Sallan seurakunnan kirkkoneuvoston kirkolliskokoukselle tekemän esityksen seurakuntarakenteen muutoshankkeen ja Kirkon kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus -hankkeen samanaikaistamisesta, c) hylkää Sallan seurakunnan kirkkoneuvoston kirkolliskokoukselle tekemän esityksen koskien Kirkon palvelukeskusta koskevia kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kohtien täsmentämistä.

6 6/7 Toimenpiteet: Pöytäkirjanote Sallan seurakunnan kirkkoneuvosto, vt. lääninrovasti Antti Kettunen / Rovaniemen rovastikunnan rovastikuntaneuvosto. 8 < > Kirje hiippakuntavaltuustolle / nuorisotyönohjaaja Juha Reinola Esittelijä: Tuomiokapituli Utsjoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Juha Reinola on lähettänyt Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutetuille kirjeen (liite 5) koskien Utsjoen seurakunnan rippikoulutyötä ja muuta saamelaistyötä. Tuomiokapituli on merkinnyt kirjeen tiedoksi ja lähettänyt sen edelleen hiippakuntavaltuustolle tiedoksi. merkitsee asian tiedoksi. Toimenpiteet: - 9 Seuraavat kokoukset tuleviksi kokousajankohdiksi esitetään seuraavia: kokous kokous hyväksyy tulevat kokousajankohdat.

7 7/7 10 Muut esille tulevat asiat Muita asioita ei tullut esille. 11 Kokouksen päätös Puheenjohtaja Satu Vuollo päätti kokouksen johtamalla kokousväen yhteiseen Herran siunaukseen. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi Satu Vuollo puheenjohtaja Outi Äärelä sihteeri, notaari Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Markku Seppänen pöytäkirjantarkastaja Airi Sinikumpu pöytäkirjantarkastaja Liitteet 6 Oulun hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille sekä talousarvio Aloite hiippakuntavaltuustolle ja kirkolliskokoukselle / Sallan seurakunta 8 Kirje hiippakuntavaltuustolle / nuorisotyönohjaaja Juha Reinola

Pöytäkirja. Koulutussali, Hallituskatu 3, OULU

Pöytäkirja. Koulutussali, Hallituskatu 3, OULU Pöytäkirja III / 2017 n kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Koulutussali, Hallituskatu 3, 90100 OULU Jäsenet Hekkala Markku, ei osallistu KJ 22:14 perusteella Keskitalo Tapani maallikkovarajäsen,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/ 31 28 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 30.05.2016 28 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Erkki Huuskonen 146 153 Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Keskiviikko 31.01.2018 kello 18.00 18.59 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 28.2.2018 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/ 24 23 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 13.6.2016 23 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 7.11.2018 1 3 31 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto AIKA: Tiistai 29.3.2016 klo 18.30 PAIKKA: Kirkonkulman sali 2. krs, Kirkkotie 6 Liite Asia 56 KOKOUKSEN AVAUS... 71 57 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 76 Aika: 27.8.2015 klo 19 20.50 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Marttila Raija Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh.

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2007 Aika: tiistaina 13.11.2007 klo 18.00 19.55 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä ASIALISTA 67 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Kirkkovaltuusto 1112017 1312017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika ke 1112017 klo 1800-1847 Paikka seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Läsnä Ahokas Pertti Alatalo Antti Aspegrén Leena Autto Heikki Erola

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Osanottajat Läsnä Asioiden esittelijä Ylikangas Kimmo kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra 1 Pöytäkirja Nro 1/2018 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.02.2018 klo 18.00-18.19 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra Jari Miettunen (varapj) Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 117-128 17.11.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 20.07 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5)

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5) PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.01.2017 1/2017 1 (5) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantaina 20.1.2017 klo 18.00 19.12 Paikka seurakuntakodilla Läsnä Petri Laitinen kirkkoherra, kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (7) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Kirkkoneuvosto (7) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit. Kirkkoneuvosto 30.11.2016 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 30.11.2016 klo 16.30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Lisätiedot

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 09.06.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/58 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/59

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.01.2017 1/2017 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 11.01.2017 1 Parasniemen seurakuntatalo, Parasniementie 84, 95450 Tornio OSALLISTUJAT Osallistujista luettelo seuraavalla sivulla.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Torstaina 27.9. klo 18.15-21.30 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, neuvotteluhuone Arkki Läsnä: Jorma Rienoja puheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017 Aika: to 14.9.2017 klo 16.30 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 177 KOKOUKSEN AVAUS 178 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 179 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 180 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 9.1.2019 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 17.1.2019 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Lehtoniemen leirikeskus, Rantalantie 274 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Tiistai 20.2.2018 klo 18 - Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti Happonen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 5/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 13.9.2017 klo 18 18.24 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 Aika Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Raimo Honkanen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Kurun kappelineuvosto 30.9.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Perjantai 30.9.2016 klo 18.00 22.27 Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Aika 24.1.2017 klo 18.00 19.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Tiitinen Ilkka jäsen/puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen poissa Hänninen

Lisätiedot

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (6) KIRKKONEUVOSTO kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (6) KIRKKONEUVOSTO kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (6) Aika: Tiistaina 29.08.2017 kello 17.00 20.10 Paikka: Ylihärmän seurakuntatalo Läsnä: Jormakka Jyrki kirkkoherra, puheenjohtaja Korkealaakso Heikki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 9.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 1 - Kokouksen avaus 2 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1/2018

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1/2018 RUSK SEURAKUNTA 01.03.2018 KIRKKOVALTUUST KOKOUS Aika Torstaina 01.03.2018 klo 18.00 19.07 Paikka Vahdon seurakuntatalo (Kanttorilantie 1 Vahto) Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Aika Torstai 19.1.2017 kello 16.00 16.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä Reijo

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1. kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja talouspäällikkö, esittelijä, sihteeri

Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1. kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja talouspäällikkö, esittelijä, sihteeri Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11 2011 Kirkkoneuvosto Aika: 13.12.2011 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakoti Jäsenet: Nurminen Anja puheenjohtaja Päivi

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.02.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/14 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/15

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto :t 3/2016

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto :t 3/2016 JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto 26-37 :t 3/2016 KOKOUSAIKA: keskiviikko 02.11.2016 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA: Osallistujat seurakuntakoti Rajala Juhani Henttinen Martti Hyttinen Marjatta

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2017 Sivu 11/17

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2017 Sivu 11/17 Sivu 11/17 Aika Tiistai 30.05.2017 klo 19.00 19.20 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja Asikainen Mikko jäsen Barck Pekka

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Aika: Maanantaina 13.2.2012 klo 18.00 18.55 Paikka: Salon seurakunta, Juhlasali, Torikatu 6, Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä Poissa Varajäsenet

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja 4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2016 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2016 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 16. päivä marraskuuta 2016 klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 88 Kokouksen avaus 89 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot