NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Kunnanhallitus Kunnanhallitus Jätehuollon uudelleen järjestäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Kunnanhallitus Kunnanhallitus Jätehuollon uudelleen järjestäminen"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA 1 Jätehuollon uudelleen järjestäminen KH 156 Nurmijärven valtuuston tekemän jätehuollon kehittämistä koskevan periaatepäätöksen mukaisesti kunnan tulee liittyä johonkin kunnalliseen jätelaitokseen nykyisen täyttöalueen kapasiteetin loppuessa. Asian valmistelun aikana on arvioitu myös, miten jätehuollon toimintaympäristö on muuttunut viimeisten vuosien aikana (liite 2; päivitetty projektisuunnitelma liitteineen). Valmistelut asiassa vuosina Käytännössä potentiaalisia neuvotteluosapuolia, eli kuntien omistamia alueellisia jätelaitoksia (kunnallisia jätelaitoksia) on Nurmijärven kunnan raja-alueilla kolme: Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY, Kiertokapula Oy sekä Rosk nroll Oy Ab. Syksystä 2015 lähtien tekninen johtaja ja nykyinen kunnallistekniikan päällikkö ovat käyneet alustavia keskusteluja kyseisten kolmen kunnallisen jätelaitoksen kanssa. Kaikki kolme kunnallista jätelaitosta ilmoittivat olevansa kiinnostuneita Nurmijärven kunnan jätehuollon hoitamisesta toki laitoskohtaisin ehdoin. Asian valmistelua on käyty läpi teknisessä lautakunnassa , ja tekninen lautakunta merkitsi etenemistilanteen tiedoksi. Marraskuussa 2016 lähetettiin edellä mainituille kolmelle kunnalliselle jätelaitokselle kysely, jossa pyydettiin kirjallisesti vastaukset laitoskohtaisista mahdollisuuksista ja periaatteista järjestää Nurmijärven kunnan vastuulla oleva jätehuolto. Jätelaitosten vastauksista on koottu vertailutaulukko, joka on esitetty liitteessä 1. Kunnanhallituksen kyselytunnilla esitettiin vertailun tuloksia. Samalla kunnanhallitus evästi jatkovalmistelua siten, että tarpeena on päivittää vuoden 2011 projektisuunnitelma ja kuvata miten jätehuollon toimintaympäristö Nurmijärven kunnassa on muuttunut viimeisten vuosien aikana sekä arvioida ns. NOLLA vaihtoehdon mahdollisuus. Lisäksi kunnanhallitus esitti, että päätösasiaan liittyviä tahoja tulee kuulla ennen päätöksentekoa. Tahojen kuuleminen Kunnanhallituksen kyselytunneilla kevään 2017 aikana on kuultu kolmen alueen kunnallisen jätelaitoksen, SKAL ry:n sekä kuntaliiton edustajia, joiden esittelykalvot sisältyvät liitteeseen 3a. Nurmijärven yrittäjätahojen kanssa pidettiin tapaaminen Keskustelu painottui pääosin lietteen kuljetukseen ja sen tulevaisuuteen. Nurmijärvellä osallistuu kuntalaisten lietteiden kuljettamiseen useita paikallisia yrittäjiä. Lähtökohtaisesti yrittäjät toivoivat keskustelussa, että lietteiden kuljetuksen osalta toimintaympäristö pysyisi nykyisellään. Lisäksi yrittäjät esittivät keskustelussa, että jos kunta

2 NURMIJÄRVEN KUNTA 2 päättää liittyä johonkin kunnalliseen jätelaitokseen, niin tällöin kunnan olisi hyvä pitää itsellään kuljetusten kilpailutuksista päättäminen niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen (jos tulevaisuudessa yhteinen jätehuoltoviranomainen päättää näin). Neuvottelukumppaneista vain Kiertokapula Oy:n kanssa on tämä mahdollista toteuttaa. Projektisuunnitelman päivittäminen ja NOLLA -vaihtoehto Kevään 2017 aikana on päivitetty projektisuunnitelma vuodelta 2011 vastaamaan nykyistä tilannetta (liite 2) sekä on koottu muuta päätöskokonaisuuteen liittyvää oheismateriaalia (liitteet 3a ja 3b). Päivitetyssä projektisuunnitelmassa (liite 2) kuvataan täsmällisemmin kunnallisen jätehuollon toimintaympäristön muutoksia viime vuosina sekä myös NOLLA + -vaihtoehdon vaikutuksia, joiden osalta voidaan todeta lyhyesti mm. seuraavaa: Vuodesta 2010 vuoteen 2016 Metsä-Tuomelan jäteaseman kokonaisjätemäärä laskenut yli 60%. Nykyinen täyttökapasiteetti riittää muutaman vuoden aikaisemmin arvioitua pidempään, eli vielä noin 6-7 vuotta. NOLLA + -vaihtoehdon osalta lisätäyttökapasiteetin varmistamisteluun tulisi ryhtyä kuitenkin jo parin vuoden sisällä (huoltovarmuus). Alan lainsäädäntö on kehittynyt ja kehittyy edelleen sekä toiminnan lupaehdot tulevat kiristymään. Toiminta ja uudet lupaehdot edellyttävät lisäinvestointeja Metsä-Tuomelan alueelle ja/tai vastaavia palveluita ostetaan markkinoilta (kuvattu tarkemmin liitteessä 2). Henkilöstöresurssien vahvistaminen on tärkeää, jotta asiakkaille toiminta ja palvelutaso saadaan pidettyä nykyisellä tasolla (lisäresurssointi tai tukeutuminen aluellisen kunnallisen jätelaitoksen resursseihin). Riskien hallintaan ja huoltovarmuuden ylläpitoon tulee panostaa nykyistä enemmän (lisäresurssointi tai tukeutuminen aluellisen kunnallisen jätelaitoksen resursseihin). Kuljetusjärjestelmäpäätösten osalta jätehuoltoviranomaisen on seurattava jatkossakin lain edellytysten täyttymistä ja tarvittaessa otettava voimassa olevat kuljetusjärjestelmä päätökset uudelleen käsittelyyn lain määrittelemällä tavalla (koskee kumpaakin vaihtoehtoa: "1" sekä "NOLLA +") Nurmijärven kunnan kannalta järkevin vaihtoehto jätehuollon järjestämisessä on edelleen liittyminen johonkin kunnalliseen jätelaitokseen, mm.: ei lisäinvestointeja uuteen täyttöalueeseen tai kaatopaikkakäsittelyä korvaaviin jätteenkäsittelyratkaisuihin (tukeudutaan alueellisen kunnallisen jätelaitoksen ratkaisuihin ja kapasiteettiin) palkkakustannusten ja muiden kiinteiden kustannusten kannalta kevyempi (vaikutus asiakashintoihin laskusuuntainen)

3 NURMIJÄRVEN KUNTA 3 jätemäärien kehittymiseen liittyvät taksankorotuspaineet, huoltovarmuus ja toiminnan kehittämisen varmistaminen Lisäksi esitetään, että Nurmijärven kunta sopimusneuvotteluissa pidättää itsellään oikeuden suorittaa asumisessa syntyvien jätteiden kuljetusten kilpailuttamisen itse. Vaihtoehto 0+ on teoreettisesti mahdollinen, mutta se ei ole kunnan kokonaisedun mukainen ja kestävä vaihtoehto - siihen liittyy mm. seuraavia epävarmuustekijöitä: hankintalain ja jätelain uudistusten vaikutus kunnan mahdollisuuksiin ostaa palveluita muiden kuntien jätelaitoksilta liittymättä jäseneksi huoltovarmuuden saavuttaminen jos Nurmijärven jätteille ei ole varattuna kapasiteettia jätteenpoltto- tai -hyödyntämislaitoksissa kohtuullisen isot investoinnit (suhteessa toiminnan voluumiin) jätehuollon kustannusten kattaminen ja toimintojen kehittäminen jätemäärien laskiessa (vaikutus asiakashintoihin on noususuuntainen). Jätelaitosten vertailu Jätelaitokset ovat vastannet kunnan kyselyyn laitosten mahdollisuuksista järjestää Nurmijärven kunnan vastuulla oleva jätehuolto. Jätelaitosten vastauksista on koottu vertailutaulukko, joka on esitetty liitteessä 1. Jätelaitosten vertailu lyhyesti on seuraava: HSY: Ei osakkuutta, ei liittymismaksua. Ei hallituspaikkaa eikä äänivaltaa. Kunta ei voi halutessaan kilpailuttaa itse jätteiden kuljetuspalveluita (kunnan järjestämän kuljetuksen osalta). Rosk n Roll: Osakkeiden osto n. 3,5-5 M. Hallituspaikka ja paikka jätehuoltoviranomaisessa. Kunta ei voi halutessaan kilpailuttaa itse jätteiden kuljetuspalveluita (kunnan järjestämän kuljetuksen osalta). Kiertokapula: Osakkeiden osto n Hallituspaikka, kaksi paikkaa hallintoneuvostossa sekä paikka jätehuoltoviranomaisessa. Kunta voi halutessaan kilpailuttaa itse jätteiden kuljetuspalveluita (kunnan järjestämän kuljetuksen osalta). Kiertokapula Oy:n osalta kunnan omistajaohjauksen edellytykset täyttyisivät parhaiten. Myös asiakashinnat ovat Kiertokapula Oy:n alueella lähtökohtaisesti edullisemmat kuin muilla vertailujätelaitoksilla. Lisäksi Kiertokapula Oy:n osalta kunta voi halutessaan kilpailuttaa itse jätteiden kuljetuspalveluita niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen (jos tulevaisuudessa yhteinen jätehuoltoviranomainen päättää näin). Kiertokapula Oy:n vaihtoehdossa osakkeiden hankinnan ostoarvo kunnalle on noin euroa, joka täsmentyy mahdollisissa neuvotteluissa. Kunnan neuvottelutavoitteet

4 NURMIJÄRVEN KUNTA 4 Kunta ja valittu neuvottelukumppani valmistelisivat tarpeelliset sopimusasiakirjat, johtosääntö- ja talousarviomuutokset ja muut käytännön järjestelyt. Valmistelua varten kunnan neuvottelutavoitteiksi esitetään mm., että kunta haluaa jatkossakin päättää kuljetusten kilpailutuksista niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteenkuljestukseen (esim. seka, bio, liete ) kuntalaisten palvelutaso tulee säilyä nykyisellään (palvelupiste Metsä-Tuomelassa) sekä Metsä-Tuomelan olemassa olevien rakennusten ja laitteiden hyödyntäminen jatkossakin kunnan jätehuollon henkilöstö siirtyy jäteyhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä kunta pitää itsellään maankaatopaikkatoiminnan ja mahdollisesti louheen vastaanottoa samassa yhteydessä kunnan tulee pystyä myös jatkossa varastoimaan alueella romuajoneuvoja kunnan jätehuollon nykyiset sopimukset tulee voida siirtää jätelaitokselle muista kunnan tarvitsemista palveluista laaditaan erillinen palvelusopimus kunnan ja jätelaitoksen välille uusi toimintamalli otettaisiin käyttöön viimeistään Eteneminen asiassa Tarkoituksena on, että kunnanhallitus päättäisi asiasta ja jatkotoimenpiteistä toukokuun kokouksessa. Kunnanhallitus tekisi omistajaohjauspäätöksen ensisijaisesta neuvottelukumppanista (kunnallinen jätelaitos ja yhteinen jätehuoltoviranomainen) sekä neuvottelutavoitteista (edellä esitetty). Neuvottelutulos tuotaisiin kunnanhallituksen ja valtuuston päätettäväksi loppuvuoden 2017 aikana. Liitteet: Liite 1: Vertailutaulukko (Yhteenveto kyselyn tuloksista: jätelaitosten mahdollisuudet ja periaatteet järjestää Nurmijärven kunnan vastuulla oleva jätehuolto)

5 NURMIJÄRVEN KUNTA 5 Liite 2: Jätehuollon kehittäminen Nurmijärven kunnassa päivitetty projektisuunnitelma liitteineen (sis. arviot jätehuollon toimintaympäristön muutoksista viime vuosina sekä NOL- LA+ -vaihtoehdon vaikutuksista) Liite 3a: Oheismateriaali: Kunnanhallituksen kyselytunnit keväällä vieraiden esitykset Liite 3b: Muut oheismateriaalit Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen: Kiertokapula Oy:n vaihtoehdossa osakkeiden ostoarvo kunnalle on noin (täsmentyy mahdollisissa neuvotteluissa). Yritysvaikutusten arviointi: Kunta haluaa jatkossakin päättää kuljetusten kilpailutuksista niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen (esim. seka, bio, liete ). Näin kunta voi paremmin varmistaa toimivat markkinat jätteenkuljetuksessa myös paikallisten yritysten näkökulmasta. Esitys: Kunnanhallitus päättää valita ensisijaiseksi neuvottelukumppaniksi Kiertokapula Oy:n. Lisäksi kunnanhallitus päättää kunnan neuvottelutavoitteiksi edellä esittelytekstissä esitetyt neuvottelutavoitteet. Neuvottelutulos tuodaan kunnanhallituksen ja valtuuston päätettäväksi loppuvuoden 2017 aikana. Lisätietoja: kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, puh Asian käsittely: Päätös: Keskustelun kuluessa Toivonen mm. Vaulamon kannattamana esitti, että kunta vastaa itse jätehuollon järjestämisestä ja jatkovalmistelussa ryhdytään tämän päätöksen edellyttämiin toimiin. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Toivosen esityksen. Esittelijä jätti päätökseen eriävän mielipiteen (liite 12). Päätökseen kuuluvat liitteet nrot KH 277 Nurmijärven valtuuston tekemän jätehuollon kehittämistä koskevan periaatepäätöksen mukaisesti kunnan tulee liittyä johonkin kunnalliseen jätelaitokseen nykyisen täyttöalueen kapasiteetin loppuessa.

6 NURMIJÄRVEN KUNTA 6 Kh päätti , että kunta vastaa itse jätehuollon järjestämisestä ja jatkovalmistelussa ryhdytään tämän päätöksen edellyttämiin toimiin. Vuoden 2018 talousarviovalmistelut jätehuollon osalta on tehty kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti. Kunnan keskushallinto on selvittänyt kh:n päätöksen toimivaltanäkökulmaa. Kh:n päätös ( ) muuttaa valtuuston tekemää periaatepäätöstä, joten kh:n päätös olisi tullut viedä edelleen valtuustoon käsiteltäväksi. Esitys: Kunnanhallituksen tekemän päätöksen jatkotoimenpiteistä keskusteltiin kunnanhallituksen kyselytunnilla Päätösasia viedään kunnanjohtajan esittelystä uudelleen kunnanhallituksen käsittelyyn Jos kunnanhallitus tekee esittelijän esityksestä poikkeavan päätöksen sekä päätös muuttaa valtuuston tekemää periaatepäätöstä, tulee päätösasia viedä edelleen valtuuston käsiteltäväksi. Kunnanhallitus päättää valita ensisijaiseksi neuvottelukumppaniksi Kiertokapula Oy:n. Lisäksi kunnanhallitus päättää kunnan neuvottelutavoitteiksi edellä esittelytekstissä esitetyt neuvottelutavoitteet (kh ). Neuvottelutulos tuodaan kunnanhallituksen ja valtuuston päätettäväksi kevään 2018 aikana. Lisätietoja: kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, puh Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Sivula Handolinin kannattamana esitti, että asia viedään valtuuston päätettäväksi kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti eli kunta vastaa itse jätehuollon järjestämisestä ja jatkovalmistelussa ryhdytään tämän päätöksen edellyttämiin toimiin. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen: Esittelijän esitys= jaa Sivulan esitys= ei Äänestyksen tulos: jaa 6 ääntä: Hägg, Latva, Peltonen, Pispala, Räty, Tapiolinna ei 5 ääntä: Handolin, Salonen, Sivula, Vaulamo ja Mäkelä. Päätös: Kunnanhallitus on äänestyksen tuloksena äänin 6-5 hyväksynyt esittelijän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 4.

7 NURMIJÄRVEN KUNTA 7

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Konsernijaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:n osakkaaksi

Konsernijaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:n osakkaaksi Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 Kunnanhallitus 44 19.02.2018 Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:n osakkaaksi KONJAOS 1 Nurmijärven valtuuston 20.4.2011 39 tekemän jätehuollon

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA NURMIJÄRVEN KUNTA 1 Tekninen lautakunta 30 27.03.2014 Tekninen lautakunta 51 24.04.2014 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA 787/14.06.00.00/2013

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

Projektisuunnitelman päivitys Tiivistelmä muuttuneista olosuhteista jätehuollossa ja johtopäätöksiä 18-21

Projektisuunnitelman päivitys Tiivistelmä muuttuneista olosuhteista jätehuollossa ja johtopäätöksiä 18-21 LIITE 2 Liite 2: Päivitetty projektisuunnitelma liitteineen Projektisuunnitelman päivitys 10.5.2017 2-17 1. Tiivistelmä muuttuneista olosuhteista jätehuollossa ja johtopäätöksiä 18-21 2. Taustaselvityksiä

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin. Tekninen lautakunta 29 08.03.2011 Kunnanhallitus 115 11.04.2011 Tekninen lautakunta 85 13.09.2011 Jätteenkuljetuksen kilpailuttaminen 2012-2016/uusi jätelaki 604/54.541/2010 Teknltk 29 Joensuun Seudun

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA ESITYS HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN 2018

TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA ESITYS HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN 2018 tehtäväkohtainen palkka e/kk: 3 116,00 Infra-alueiden isännöitsijä Tekninen keskuksen vastuulla on mm. tuottaa, ylläpitää ja hallinnoida kunnan taajamien katu-, viher-ja liikuntapaikkaalueita sekä muita

Lisätiedot

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset Alueen kunnat perustivat 2013 Asukaspohja n. 56 000 1 viranhaltija, 8 henkilön lautakunta Talousarvio n. 100 000 Isäntäkuntana Iisalmi Hoitaa jätehuollon viranomaistehtävät

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot:

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot: Kaupunginhallitus 188 17.05.2010 Laajennettu kaupunginhallitus 20 04.10.2010 Laajennettu kaupunginhallitus 30 11.10.2010 Laajennettu kaupunginvaltuusto 14 15.11.2010 EKO-MAKSUJEN PERINTÄ KH 188 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen HARKO vesihuolto hankkeen tuotokset

Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen HARKO vesihuolto hankkeen tuotokset Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen HARKO vesihuolto hankkeen tuotokset Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto Kuntamarkkinat 14.9.2016 Piirros: Markku Mäkelä Vesihuollon kehittämisvelvollisuus

Lisätiedot

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Jätehuollon järjestäminen

Jätehuollon järjestäminen Jätehuollon järjestäminen Kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan Jäteseminaari 2.5.2016 Jätehuoltoseminaari Aika: maanantaina 2.5.2016 Kello 13.00 14.00 Paikka: Kutsut: Kuntala, KH -sali kunnanhallitus,

Lisätiedot

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom).

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom). Alueellinen jätelautakunta 11 14.04.2015 Alueellinen jätelautakunta 21 08.09.2015 Jätehuollon kuljetusrekisteri 190/58/583/2015 JLTK 11 Selostus: Jätelain 143 edellyttää kunnan jätehuoltoviranomaisen ylläpitävän

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kunnanhallitus 284 06.10.2014 Kunnanhallitus 288 08.10.2014 Kunnanhallitus 293 09.10.2014 Kunnanhallitus 299 20.10.2014 Valtuusto 104 12.11.2014 VUOSIEN 2015-2017

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 10.2.2015 15:00, Pöytäkirja 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä

Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä Kunnanhallitus 18 25.01.2016 Henkilökuljetusten järjestämistilanne ja tunnusluvut 1026/08.01.01/2012 Kunnanhallitus 75 16.02.2015 Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä 1026/08.01.01/2012

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN 2013-2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET KH 271 Valtuusto on antanut kokouksessaan 20.6.2012 66 hallintokunnille

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (8) Asianro 577/00.04.01/2018 297 Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Päätöshistoria Ympäristölautakunta 16.8.2018 52 Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 8.8.2018:

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen

Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen Kunnanhallitus 163 24.10.2016 Valtuusto 38 14.11.2016 Kunnanhallitus 204 28.11.2016 Valtuusto 46 12.12.2016 Kunnanhallitus 4 16.01.2017 Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen 309/00.04.02/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

1. Kokonaistarjousharkinta

1. Kokonaistarjousharkinta Jätteenkuljetusten kilpailutussuositukset JÄTELA 8.9.2016 34 Valmistelija: jätehuoltokoordinaattori Satu Ala-Könni, p. 03 621 4194 Jätelautakunta Kolmenkierto on tähän asti hyväksynyt päätöksellään Kiertokapula

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013

NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013 NURMIJÄRVEN KUNTA 1 Tekninen lautakunta 76 28.09.2017 Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/14.06.00.00/2013 TEKLA 76 Tausta Keski-Uudenmaan ympäristökeskus kutsui 18.8.2017 Nurmijärven

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 SEURANTARAPORTTI 2018 1 / 5 Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 Jätelautakunnan päätöksenteko Ratkaisut tärkeimmissä, periaatteellisissa jätehuollon viranomaisasioissa tehdään jätehuoltoviranomaisessa

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 04.11.2015 79 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 8 / 2015 Kokousaika Keskiviikko 04.11.2015 klo 15:00 16:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone. 1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.80

Lisätiedot

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12)

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12) Nousiaisten kunta Lisälista 10/2019 1 (12) Aika 27.05.2019 klo 18:00 Paikka Henrikin yhtenäiskoulu, luokka 15 Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 151 Vastaselityksen antaminen Turun hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille. KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, Amanda Nikkilä, lakimies

Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille. KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, Amanda Nikkilä, lakimies Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, 7.2.2017 Amanda Nikkilä, lakimies Jätehuolto tänään? Onko jätehuollon järjestyminen ja jätehuoltopalveluiden

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 173 13.05.2013 Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar 139/14.06/2013

Lisätiedot

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnalle säädetty yhdyskuntajätehuollon tehtäviä Ei ole uutta - jo 1970-luvulta asti samat tehtävät! KUNTA jätelaissa

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.12.2017 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 13.12.2017 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Yhteinen jätehuoltomme vastuut ja konserniyhteistyö

Yhteinen jätehuoltomme vastuut ja konserniyhteistyö Yhteinen jätehuoltomme vastuut ja konserniyhteistyö HARKO jätehuoltoprojekti Kuntamarkkinat 10.9.2015 Heli Haapea HARKO jätehuolto: Yhteinen jätehuoltomme vastuut ja konserniyhteistyö aktiiviaika 9/2014-6/2015

Lisätiedot

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut?

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut? Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut? Kehittämisinsinööri Tuulia Innala & Projekti-insinööri Henna Luukkonen Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kunnan tehtävät jätehuollossa Kunta (omistajana,

Lisätiedot

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri 25.8.2017 Jätehuoltoviranomaisen toiminta Jätehuollon viranomaisyksikkö: o Vs. jätehuoltoinsinööri: Hannele Tiitto,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

INFRA ry: Yritykset odottavat hankintalain muutoksia positiivisin mielin Viime aikoina on herätelty keskustelua uudistuvan hankintalainsäädännön vaikutuksista jätehuoltoon Oulussa. Purku- ja kierrätystoimialaa

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan

Lisätiedot

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 (5) Rauman kaupunki, Tekninen virasto Jätehuoltoasiamies Marika Räikkönen PL 104, 26101 Rauma kirjaamo.tevi@rauma.fi Lausuntopyyntö 9.6.2015 Teknisen lautakunnan päätös 26.5.2015 LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN

Lisätiedot

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNTA 1.3.2018 Yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen Lassila & Tikanoja 1 JÄTE EI OLE UHKA VAAN MAHDOLLISUUS

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta 1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro Nro 10 7.12.2017 61 Kokousaika Torstaina 7.12.2017 klo 17.00-18.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet:

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN 8.4

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN 8.4 VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN 8.4.2014 / LAUKKANEN JARMO, LOPEN KUNNAN EROAMINEN JÄTELAUTAKUNTA KOLMENKIERROSTA JA LOPEN KUNNAN JÄTEPALVELUIDEN UUDELLEENJÄRJESTÄMINEN Kunnanhallitus 27.10.2014 ( 221):

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04. Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla Q n o!3n cl.l % c u LIV NTI 1 (5) Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden Teknisellä ja ympäristötoimialalla D/2536100.04.01.02.00/2015 Perusteluosa Uuden Lahden Teknisen ja ympäristötoimialan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot