Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista"

Transkriptio

1 Valtuusto Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/ /2013 KH 239 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Metropolialueella valmisteltiin kuntauudistuksen toteuttamiseksi julkaistu esiselvitys, jonka tavoitteena oli kartoittaa osana kuntauudistusta ja yhteistyössä alueen kuntien kanssa alueen kuntajakoselvitysalueet sekä vaihtoehtoiset mallit metropolihallinnoksi ja tämän osalta yhteisesti hoidettavat tehtävät, vaihtoehdot päätöksenteon organisoimiseksi sekä tehtävien rahoitusvaihtoehdot. Selvityshenkilöt ehdottivat kolmea vaihtoehtoista mallia, joista kaksi ensimmäistä ovat päävaihtoehtoja: 1. Suurkunnat ja sopimusyhteistyö 2. Vahvat peruskunnat ja vaaleilla valittu metropolihallinto 3. Vahva vaaleilla valittu metropolihallinto ja vaihtoehtoiset kuntarakenteet. Selvityshenkilöt suosittelivat toteutettavaksi mallia Vahvat peruskunnat ja vaaleilla valittu metropolihallinto. Vaihtoehdot tehtiin ottaen huomioon metropolialueen kehityksen ennusteet vuoteen Vaihtoehtojen perusteluina olivat mm. seudun kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen, yhdyskuntarakenteen eheyttämistarve, arjen sujuvuuden turvaaminen (työssäkäynti, asiointi ja liikkuminen), asuntomarkkinoiden ja asumisen toimivuus, maahanmuuton hallinta ja työvoiman varmistaminen sekä segregaation ja alueen eriytymisen estäminen. Valtiovarainministeriö pyysi lausuntoa metropolialueen esiselvityksen loppuraportista klo 16 mennessä. Kahdeksan kunnan, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan, kesken arvioitiin

2 esitettyjä vaihtoehtoisia malleja ja todettiin, että esitetyistä malleista ei mikään sellaisenaan sovellu tai ole tarkoituksenmukainen toteuttaa metropolialueen kokonaisedun näkökulmasta eikä jatkovalmistelu esitettyjen mallien (1-3) pohjalta ole mahdollista. Kaikki edellä mainitut kunnat antoivat valtiovarainministeriölle lausunnon, jossa perusteltiin ja esitettiin enintään kahdeksan kunnan, eli Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan, muodostamaa yhteistä kuntarakennelakiluonnoksen mukaista selvitysaluetta. Yhdistymisselvityksen tavoitteet Enintään kahdeksan kunnan, eli Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan, yhdistymisselvityksen tavoitteena on aikaansaada esitys kuntien yhdistymisestä sekä siihen liittyvä yhdistymissopimus. Yhdistymisselvitys pohjautuu laajaan valmisteluun ja tuo esille kuntien päätöksenteon pohjaksi erityisesti kuntien yhdistymisellä saavutettavat edut ja haitat. Yhdistymisselvitys sisältää kuntarakennelakiesityksen mukaisesti 1. suunnitelman hallinnon ja palvelujen järjestämisestä ja palvelujen tuottamisesta selvitysalueella 2. selvityksen yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteistoimintaan 3. selvityksen taloudellisesta tilanteesta 4. arvion asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien ja lähidemokratian toteutumisesta 5. yksityiskohtaisen arvion kuntien yhdistymisen eduista ja haitoista 6. arvion kielellisten oikeuksien toteutumisesta kaksikielistä kuntaa koskevassa selvityksessä 7. arvion kuntien yhdistymisen suhteesta metropolihallinnon tarpeeseen, erityisesti yhdyskuntarakenteen eheyttämisen, joukkoliikenteen ja sosiaalisen asuntotuotannon näkökulmasta. Yhdistymisselvityksen organisoiminen Yhdistymisselvitystä ohjaa poliittinen ohjausryhmä. Sen jäseninä ovat Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan edustajat KUUMA-johtokunnassa, eli kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat sekä yhteensä neljä ns. lisäjäsentä. Ohjausryhmän jäsenten henkilökohtaiset

3 varajäsenet ovat samat kuin KUUMA-johtokunnassa. Ohjausryhmä ottaa työssään huomioon valtioneuvoston mahdolliset yhdistymisselvitykseen liittyvät päätökset. Selvityksen johtoryhmä muodostuu Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan kuntajohtajista. Johtoryhmä käsittelee ohjausryhmälle esiteltävät asiat. Teemakohtaiset työryhmät valmistelevat yhdistymisselvitystä kuntarakennelakiesityksen edellyttämällä tavalla. Lisäksi yhdistymisselvityksen valmistelu edellyttää projektinjohtajaa. Ohjausryhmä hyväksyy yhdistymisselvityksen työsuunnitelman, jossa määrätään tarkemmin ohjausryhmän, johtoryhmän, työryhmien sekä selvitysprojektin johtajan tehtävistä sekä yhdistymisselvityksen aikataulusta. Yhdistymisselvityksen aikataulu Kunnilta pyydetään lausunnot joulukuussa 2013 yhdistymisselvityksen väliraportista, jonka perusteella selvitystä jatketaan. Selvitys valmistuu maaliskuussa 2014 siten, että valtuustot voivat käsitellä esityksen kuntien yhdistymisestä sekä siihen liittyvän yhdistymissopimuksen kesäkuussa Kuntia informoidaan yhdistymisselvityksen etenemisestä myös työn aikana. Yhdistymisesityksen valmistelussa kunnat huolehtivat kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä yhteistoiminnasta henkilöstön edustajien kanssa. Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus päättää - käynnistää enintään kahdeksan kunnan, eli Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan, yhdistymisselvityksen - nimetä yhdistymisselvityksen ohjausryhmään KUUMA-johtokunnan jäsenet Christel Liljeströmin ja Ari Oksasen sekä heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen KUUMA-johtokunnan varajäsenet Heikki Vestmanin ja Kaj Lindqvistin. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. KH 280 Kunnanhallitus

4 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti muuttaa :n kohdalla tekemäänsä päätöstä yhdistymisselvityksen ohjausryhmän varajäsenten valintaa koskevalta osin niin, että Kaj Lindqvist toimii Christel Liljeströmin henkilökohtaisena varajäsenenä ja Heikki Vestman Ari Oksasen henkilökohtaisena varajäsenenä. Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi. KH Kunnanhallitus Valmistelija: vs. kunnansihteeri Heidi Träskelin Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportti on valmistunut. Yhdistymisselvityksen poliittinen ohjausryhmä on pyytänyt kunnilta lausuntoa väliraportista. Lausuntopyyntö, jossa kuntia pyydetään vastaamaan esitettyihin kysymyksiin on yhdistymisselvityksen väliraportissa (liite 1, luku 7). Sipoon kunnan lausuntoa on valmisteltu kunnan johtoryhmässä sekä valtuustolle järjestetyssä seminaarissa Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto antaa Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista liitteen 2 mukaisen lausunnon. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Liitteet 1-2/15. KV 4 Valtuusto Henkilöstön lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista merkittiin tiedoksi. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen ja merkitsi henkilöstön antaman lausunnon tiedoksi. tarkastettiin välittömästi. Liitteet 1-3/4.

5

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista Valtuusto 6 06.10.2014 6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista 63/00.04.01/2013 KH 243 Kunnanhallitus 23.9.2014 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

1 (6) VM079:00/2012. Lausuntopyyntö. Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013. Jakelussa mainituille. Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä

1 (6) VM079:00/2012. Lausuntopyyntö. Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013. Jakelussa mainituille. Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä Lausuntopyyntö VM079:00/2012 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013 Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Kaupunginvaltuusto 61 29.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja:

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot

Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Kuulemisraportti 11.1.2013 Selvityshenkilöt Jarmo Asikainen, Rolf Paqvalin, Kirsi

Lisätiedot

Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot

Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Kuulemisraportti Espoon kaupunginvaltuusto 28.1.2013 Selvityshenkilöt Jarmo Asikainen,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 2/2014 Aika Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.00- Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia

Lisätiedot

MUISTIO 5/2014 Aika 5.6.2014 klo 17.30-19.15 Paikka Nikkilän uusi terveysasema, Jussaksentie 14, Sipoo, iso kokoustila, 3. kerros

MUISTIO 5/2014 Aika 5.6.2014 klo 17.30-19.15 Paikka Nikkilän uusi terveysasema, Jussaksentie 14, Sipoo, iso kokoustila, 3. kerros ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 5/2014 5.6.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ MUISTIO 5/2014 Aika

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 7/2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 13.00 Paikka Kallio-Kuninkala, kokoustila Navetta Ristinummentie 6, 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 3 4 YHTEENVETO KUNTIEN LAUSUNNOISTA 3

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 3 4 YHTEENVETO KUNTIEN LAUSUNNOISTA 3 ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 5/2014 5.6.2014 Esityslista ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ ESITYSLISTA

Lisätiedot

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kunta- ja palvelurakenneratkaisut Keskustelutilaisuus 17.4.2013 Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen Kuntauudistuksen kokonaisuus ja eteneminen

Lisätiedot

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus Kunnanhallitus 250 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 78 06.10.2014 Kunnanhallitus 226 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 90 28.09.2015 Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 7/2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 13.00-16.15 Paikka Kallio-Kuninkala, kokoustila Navetta Ristinummentie 6, 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

18.9.2013. Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA. Tausta ja tavoitteet

18.9.2013. Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA. Tausta ja tavoitteet 18.9.2013 Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA Tausta ja tavoitteet Selvityksen lähtökohtana on kuntauudistus, kuntarakennelaki ja metropolialueen esiselvitys. Kuntarakennelaki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 4386/00.01.00/2013 304 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Metropolialueen esiselvitys Selvityshenkilöiden ehdotukset vaihtoehdoista ja suositus 05 03 2013

Metropolialueen esiselvitys Selvityshenkilöiden ehdotukset vaihtoehdoista ja suositus 05 03 2013 Metropolialueen esiselvitys Selvityshenkilöiden ehdotukset vaihtoehdoista ja suositus 05 03 2013 Jarmo Asikainen, Rolf Paqvalin, Kirsi Mononen, Pekka Myllyniemi, Aija Tuimala ja Juhani Turunen Selvityksen

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittisen ohjausryhmän kokous 25.9.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 26.9.2013 Page 1 Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 6/2014 Aika Torstai 23.10.2014 klo 18.00-20.10 Paikka Mäntsälän kunnantalo Valtuustosali, 2.krs Heikinkuja 4, Mäntsälä 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 6/2013 Aika Keskiviikko 11.12.2013 klo 15.00-17.30 Paikka Taide- ja museokeskus Sinkka Kultasepänkatu 2, Kerava 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntauudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012

Ajankohtaista kuntauudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012 Ajankohtaista kuntauudistuksesta Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa vahvoille peruskunnille

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Maankäyttölautakunta 143 03.12.2014 Kunnanhallitus 350 15.12.2014 Kunnanhallitus 145 25.05.2015 Ehdotus Mäntsälän kunnan lausunnoksi Helsingin seudun yhteisestä maankäyttösuunnitelma 2050 -luonnoksesta,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 5/2015 Aika Keskiviikko 28.10.2015 klo 18.00 Paikka Pornaisten kunnantalo Valtuustosali Kirkkotie 176, Pornainen 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Henkilöstöseurantaryhmä 23.4.2009 Kehittämisjohtaja Tarja Lumijärvi Valtuustojen hyväksymä uusi yhteistyösopimus 2009-2012 -korvaa yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuntajakoselvitys Kotkan-Haminan seudulla

Kuntajakoselvitys Kotkan-Haminan seudulla Kuntajakoselvitys Kotkan-Haminan seudulla 163/07.071/2012 Kh 135 Kuntarakennelaki on astunut voimaan 1.7.2013. Kuntien selvitysvelvollisuus alkaa heti lain voimaan tultua. Selvitysten ja yhdistymisesitysten

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 118 Kunnanhallitus 25.02.2013 Aika 25.02.2013 klo 17:30-19:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN KAUPUNKI (selvitysalue)

KESKI-UUDENMAAN KAUPUNKI (selvitysalue) KESKI-UUDENMAAN KAUPUNKI (selvitysalue) Vahvuus kykenee järjestämään kaikki palvelut väestöpohjaltaan Suomen 3.suurin kaupunki valtakunnan tasolla taloudellisesti vahva merkittävä toimija rakennettaessa

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 14/2013. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 14/2013. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 14/2013 Kokousaika 23.9.2013 klo 18.00 20.16 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa

Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Maaliskuu 18.3. valtuustossa kaupunginjohtajan info (19.3. SOTE uudistuksen selvityshenkilöiden määräaika päättyy) (21.3. hallituksen budjettiriihi) Huhtikuu

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 12.03.2012 131 Kunnanhallitus 26.03.2012 149 Kunnanvaltuusto 10.4.2012 15 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

46 KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN PÄIVITETTY LOPPURAPORTTI, YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS JA KUNTALAISTEN KUULEMINEN YHDISTYMISESTÄ

46 KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN PÄIVITETTY LOPPURAPORTTI, YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS JA KUNTALAISTEN KUULEMINEN YHDISTYMISESTÄ Dnro 202/00.021/2012 46 KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN PÄIVITETTY LOPPURAPORTTI, YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS JA KUNTALAISTEN KUULEMINEN YHDISTYMISESTÄ dnro KH 202/2012 (00.021) Kh 29.9.2014

Lisätiedot

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 114 13.06.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 346 01.11.2016 sen Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7127/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7127/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2013 1 (1) 314 Asianro 7127/00.01.00/2013 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisselvityksen toteuttamisen periaatteet ja toteuttamistapa Kehittämisjohtaja Heikki

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Metropolialueen kuntajakoselvitys Metropolområdets kommununtredning Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMA

ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMA ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMA Ohjausryhmä hyväksynyt työsuunnitelman

Lisätiedot

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Kh 19.1.2015 25 KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Joulukuussa 2014 julkistetun sote-järjestämislakiluonnoksen mukaan kuntayhtymien on ilmoitettava

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja Juha Majalahti,

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 1/2010 Aika Torstai 14.1.2010, klo 18.00-19.15 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 10/2011. Aika Perjantai klo Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 10/2011. Aika Perjantai klo Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 10/2011 Aika Perjantai 16.12.2011 klo 14.00-15.30 Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 4/2011. Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 4/2011. Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00 KUUMA-HALLITUS Esityslista 4/2011 Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20, Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2015 Aika Keskiviikko 3.6.2015 klo 16.00-18.30 Paikka Mäntsälän kunnantalo Valtuustosali Heikinkuja 4, Mäntsälä 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat Henna Virkkunen Hallinto ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2008 arvio 47,3 47,0 48,2 48,6 48,4 48,5

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/ Valtuusto. Aika , Klo 18:00-19:05 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8. Osallistujat.

Pöytäkirja 2/ Valtuusto. Aika , Klo 18:00-19:05 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8. Osallistujat. Pöytäkirja 2/2015 1 Valtuusto Aika 04.03.2015, Klo 18:00-19:05 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8 Osallistujat Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Liljeström Christel 18:00-19:05 valt. pj. Vestman Heikki 18:00-19:05

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Henkilöstötyöryhmän I kokous

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Henkilöstötyöryhmän I kokous Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmän I kokous 27.3.2014 www.metropoliselvitys.fi www.metropolutredningen.fi Asialista: Kokouksen avaus Henkilöstötyöryhmän kokoonpano

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1. Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.2011 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2014 Aika Keskiviikko 26.2.2014 klo 14.00-16.00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, valtuustosali Ervastintie 2, Kirkkonummi 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT 1. Selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä 4 a Kuntarakenneuudistuksen

Lisätiedot

3 Kunnan lausunto Ely-keskuksen lausuntopyyntöön 28.5.2013; Tolsan maantien 11246 kevyen liikenteen väylä

3 Kunnan lausunto Ely-keskuksen lausuntopyyntöön 28.5.2013; Tolsan maantien 11246 kevyen liikenteen väylä 3..03 tiedote (5) 5.8.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 5.8.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ (1 KAUPUNKI) NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA)

TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ (1 KAUPUNKI) NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) Johtoryhmä 8.11.2013 21.11.2013 Päivitetty 23.4. Prosessi ja kokousajat NYKYTILA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TALOUDEN JA PALVELUVERKON NÄKÖKULMASTA (8 ERILLISTÄ KUNTAA) TULEVAISUUS TYÖRYHMÄN MIELESTÄ

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 24.3.2015. Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 24.3.2015. Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika kello 17.00 17.55 Kokouspaikka Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnä Helsinki Espoo Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Valtuustoinfo, Espoo

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Valtuustoinfo, Espoo Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Valtuustoinfo, Espoo 14.4.2014 www.metropoliselvitys.fi www.metropolutredningen.fi Selvityksen tarkoitus Tehtävänä on arvioida edellytyksiä yhdistää

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Keskiviikko klo PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 73 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 2

Keskiviikko klo PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 73 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 2 KERAVAN KAUPUNKI ESITYSLISTA N:o 7/2016 KUUMA-johtokunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 2.11.2016 klo 18.00 Paikka Sipoon Kuntala KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA NO PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2015 Aika Torstai 5.2.2015 klo 16.30-17.35 Paikka Tuusulan kunnantalo Valtuustosali Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 5074/03.00.00/2012 65 Lausunto luonnoksesta kuntarakennelaiksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Takala Markku, puh. (09) 816 22069 Immonen Mari, puh. (09) 816

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2014 1. Valtuusto. Aika 10.02.2014, klo 18:00-20:30 Paikka Wessman-sali, Iso kylätie 8. Osallistujat.

Pöytäkirja 1/2014 1. Valtuusto. Aika 10.02.2014, klo 18:00-20:30 Paikka Wessman-sali, Iso kylätie 8. Osallistujat. Pöytäkirja 1/2014 1 Valtuusto Aika 10.02.2014, klo 18:00-20:30 Paikka Wessman-sali, Iso kylätie 8 Osallistujat Nimi klo Tehtä vä Läsnä Abrahamsson Anna 18:00-20:30 jäsen Alaterä Mandi 18:00-20:30 jäsen

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2011. Aika Tiistai klo Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2011. Aika Tiistai klo Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 2/2011 Aika Tiistai 1.3.2011 klo 16.30-17.30 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 9, 10, 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 9 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 67 * 112 Pornaisten kunnan lausunto metropolialueen esiselvityksestä

Kunnanvaltuusto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 67 * 112 Pornaisten kunnan lausunto metropolialueen esiselvityksestä PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2013 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 20.5.2013 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu Kunnanvaltuuston istuntosali 66 111 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2013 1 (1) 315 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien yhdistymisselvityksen toteuttamisen periaatteet ja toteutamistapa Kehittämisjohtaja Heikki Helve

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2011 Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00 Paikka Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 5

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. VALT, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. VALT, :00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO VALT, 21.9.2015 18:00, Pöytäkirja 121 KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN PÄIVITETTY LOPPURAPORTTI JA YHDISTYMISSOPIMUS... 1 Pykälän liite: Keski-Uudenmaan kuntien paivitetty

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Projektisuunnitelma

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Projektisuunnitelma Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Projektisuunnitelma www.metropoliselvitys.fi www.metropolutredningen.fi Metropoliselvitys Erityinen kuntajakoselvitys toteutetaan Espoon, Helsingin,

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Viranhaltijoiden työpaja Säätytalolla

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys. Viranhaltijoiden työpaja Säätytalolla Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Viranhaltijoiden työpaja Säätytalolla 14.2.2014 Työpajan aikataulu Klo 08.45 tarjolla hedelmiä Klo 09.00 09.20 Metropolialueen 9 kunnan erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.03.2014 Sivu 1 / 1 4085/00.01.00/2013 71 Lausunnon antaminen Vantaan kaupungille vantaalaisen Hämeenkylän Omakotiyhdistys r.y:n esitykseen osittaisesta kuntaliitoksesta (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 5/2011 Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2013 1 Kunnanhallitus Aika 05.03.2013 klo 9:00-10:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 73 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 3/2014 Aika Keskiviikko 11.6.2014 klo 18.00 - Paikka Hotelli Pasila, kabinetti 8 (2.krs) Maistraatinportti 3, Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 4/2015 Aika Perjantai 14.8.2015 klo 8.00 13.30 (lounas 11.30-12.30) Paikka Hyvinkään villatehdas Kokoushuone Nosturi Kankurinkatu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 4386/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 304 28.10.2013 154 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 KATSAUS LÄNSI-TURUNMAAN YHDISTYMISSELVITYKSEEN 3 4 YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMALUONNOS 4

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 KATSAUS LÄNSI-TURUNMAAN YHDISTYMISSELVITYKSEEN 3 4 YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMALUONNOS 4 ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ MUISTIO 1/2013 Aika 10.10.2013 klo 17.00-18.30 Paikka Palvelutalo Elsien kabinetti, Jussaksentie 18 K, Sipoo SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN AVAUS 2

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot