Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Sivu / 030/ /05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle ) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola, puh ehdotus hintaan 000 euroa ja päättää, että osakkeen hinta maksetaan v. 05 talousarviossa kohdassa 96 osakkeet ja osuudet/yleishallinto varatusta Käsittely Särkijärvi Lehtolan kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: " poistaa aiheettomana merkinnän, jonka mukaan asiakirja olisi lain perusteella salassa pidettävä." Lehtola Bymanin kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: " kehottaa kaupunginjohtajaa aloittamaan neuvottelut muiden osakkaiden kanssa osakassopimuksen salaamispykälän poistamiseksi. Kaupunki ei tavoittele voittoa Asioimistulkkikeskus Oy:n kautta, joten liiketoiminnallista sopimuksen salausperustetta ei ole." Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Särkijärven ja Bymanin ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen ne.

2 Sivu / : hintaan 000 euroa ja päättää, että osakkeen hinta maksetaan v. 05 talousarviossa kohdassa 96 osakkeet ja osuudet/yleishallinto varatusta hyväksyi liitteenä olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa rahoitusjohtajan poistaa aiheettomana merkinnän, jonka mukaan asiakirja olisi lain perusteella salassa pidettävä. 3 kehottaa kaupunginjohtajaa aloittamaan neuvottelut muiden osakkaiden kanssa osakassopimuksen salaamispykälän poistamiseksi. Kaupunki ei tavoittele voittoa Asioimistulkkikeskus Oy:n kautta, joten liiketoiminnallista sopimuksen salausperustetta ei ole. Liite Selostus Osakassopimus Vantaan kaupunki on perustanut yhtiön hoitamaan tulkkipalvelujen välittämistä ja siirtänyt tulkkaustoiminnot organisaatiostaan Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy -nimisen osakeyhtiön tehtäväksi siten, että yhtiö on vastannut liiketoiminnasta..05 lukien. Aiemmin tätä palvelua on hoidettu Vantaan kaupungin peruskaupunkiorganisaatioon kuuluneen toiminnan kautta. Espoon tulkkipalveluista noin kolmannes on ostettu Vantaalta. Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkaita ovat Vantaan kaupunki 008 osaketta, Helsingin kaupunki osake, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä osake. Nyt Vantaan kaupunki tarjoaa Espoon kaupungille osakkuutta yhtiössä, yksi osake maksaa 000 euroa. Tällä järjestelyllä Espoon kaupunki voisi käyttää Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:ta inhouse-yhtiönä. Osakkuus ei kuitenkaan sitouta mihinkään tiettyyn hankintamäärään. Osakassopimukseen on tehty tekninen korjaus konsernijaoston käsittelyn jälkeen kohtaan 3, koska hallituspaikasta päättäminen on Helsingin Seudun Asioimistulkkikeskus Oy:n yhtiökokoukselle kuuluva asia, eikä päätöstä Espoon osalta ole vielä tehty.

3 Sivu 3 / 3 historia Kaupunginhallituksen konsernijaosto ehdotus Kaupunginhallituksen konsernijaosto ehdottaa, että kaupunginhallitus hintaan 000 euroa ja päättää että osakkeen hinta maksetaan v. 05 talousarviossa kohdassa 96 osakkeet ja osuudet/yleishallinto varatusta 3 lisäksi kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osalta toimiohjeet antaa ja edustajat nimeää kaupunginjohtaja. Kaupunginhallituksen konsernijaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ehdotus hintaan 000 euroa ja päättää, että osakkeen hinta maksetaan v. 05 talousarviossa kohdassa 96 osakkeet ja osuudet/yleishallinto varatusta Käsittely Lehtola ehdotti, että asia palautetaan kohdan osalta. Sopimuksen salaus ja tiedonluovutuksen rajaukseen liittyvät kohdat poistetaan. Hyrkkö Bymanin kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

4 Sivu 4 / 4 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Hyrkön pöydällepanoehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen. Tiedoksi : jätti asian yksimielisesti pöydälle. - Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 21.11.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 21.11.2016 maanantai klo 8:00-9:55 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 179/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 50 4.2.2013 73 Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano vuosille 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Nordling

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1857/00.04.01/2014 75 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 19.12.2014 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 6291/00.00.01/2011 Rakennuslautakunta 221 11.12.2012 4 Kaupunkikuvatoimikunnan asiantuntijajäsenestä määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Mäkelä Solja, puh.

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.09.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 12.09.2016 maanantai klo 8:00-10:10 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta)

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) 1.2. Helsingin kaupunki (1 osake) 1.3. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.03.2014 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 17.03.2014 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Kaupunginhallituksen tila- ja Pöytäkirja 25.03.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 25.03.2013 maanantai klo 9:00-10:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää, että

Ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää, että Kunnanhallitus 177 25.05.2015 Kunnanhallitus 200 01.06.2015 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen (kv) 788/00.04.02/2014, 526/00.01.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 177 Helsingin, Vantaan ja

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.09.2016 Sivu 1 / 1 1441/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 177 30.5.2016 Valtuusto 83 13.6.2016 Tekninen lautakunta 85 21.9.2016 85 Esteetön Espoo 2020, Espoon kaupungin esteettömyysohjelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 158/2016 02.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 25.1.2016 62 Medi-It Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 16.03.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 20 Oikaisuvaatimukset Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä tilahallinnan yksiköstä talonrakennuttamisen yksikköön ja tilapalvelupäällikön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 15.05.2017 Sivu 1 / 1 2060/2017 00.04.02.00 32 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 278/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 48 4.2.2013 72 Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 162 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.10.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 278 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4031/2015 02.08.00 115 Vesihuollon rakentamisen palvelusopimuksen liitteen "Vesihuollon rakentamisen erityispiireet, Espoo" hyväksyminen Espoon kaupungin ja Helsingin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 1.6.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 1.6.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) 2 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen HEL 2015-005879 T 00 00 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 328 7.11.2016 209 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 10.03.2014 Sivu 1 / 1 984/02.07.00/2014 27 Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 349 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 9.11.2015 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 2936/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 251 27.8.2012 125 Valtuustokysymys Espoo Cateringin perimistä maksuista Valmistelijat / lisätiedot: Ahola Minna, puh. (09) 816 22270

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 140 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 3602/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 5 18.1.2017 Kaupunginhallitus 35 30.1.2017 25 Valtuustoaloite ekologisesti kestävän matkailukohteen "Rakkauden metsän" perustamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 10 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh. 046 877 2749 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 4468/06.00.00/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 116 22.11.2012 Kaupunginhallitus 375 17.12.2012 24 Valtuustokysymys reumapotilaiden hoidon turvaamisesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi 6.10.015 Sivu 1 / 1 1340/0.07.00/015 3 16.3.015 69 Träskändan kartanon vuokraaminen Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 113 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 25.2.2013 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 Kaupunginhallitus 134 7.5.2012 Valtuusto 68 21.5.2012 83 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 20.10.2014 Sivu 1 / 1 3939/00.04.01/2014 64 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle konserniohjeesta sekä jätteen käsittely- ja energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavien yhtiöiden perustamisesta

Lisätiedot