ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa"

Transkriptio

1 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina kello Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet Leena Aarikka Terhi Pettersson Erja Salminen kunnanhallituksen edustaja, kunnanjohtaja Jari Kesäniemi kunnanhallituksen pj. Heikki Tuominen Esittelijänä kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Pöytäkirjanpitäjänä kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Laillisuus: Todetaan kokous laillisuus ja päätösvaltaisuus. 1 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan lautakunnan jäsenet Matti Tausa ja Leena Aarikka.

2 2 Vuoden 2013 talousarvion perustuva käyttösuunnitelma Kosken Tl elinkeinolautakunta Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus pyytää lautakunnalta ehdotusta vuoden 2013 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi syyskuun 1012 aikana. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnanhallitus edellyttää, että muut käyttötalousmäärärahat, kuin palkkamäärärahat, pysyvät enintään vuoden 2011 talousarvion tasolla. Tehtäväalueen toimintakulujen suurempaan kasvuun tulee olla toiminnan laajenemiseen tai laatuun perustuva taikka muu perusteltu syy. Lautakunta ehdottaa lautakunnan talousarvioksi 2013 ja taloussuunnitelmaksi seuraavaa: Lautakunnan toimintamuotona ovat kunnan ja elinkeinoelämän yhdyselimenä toimiminen; tavoitteena kunnan työpaikkaomavaraisuuden parantaminen; keinoina hyvin hoidettu tonttipolitiikka, yritysneuvonta ja - koulutus. Kunta tarjoaa 10-tien parhaat edellytykset yritystoiminnalle. Hallinto: 4 kokousta/vuosi. Kirjallisuusmääräraha ( ) varataan Kunta-lehden tilausmaksuun jäsenille, 3 vuosikertaa, 200. Markkinointi: Mainosilmoitukset yms. markkinointi Osallistuminen Kosken Kohauksen järjestämiseen, Kehittämistoiminta (005103), Kaksi kunnan ja paikallisen yritystoiminnan yhteistapaamista Osuudet kunnan ja paikallisen elinkeinotoiminnan tai järjestöjen ja yritysten elinkeinotoimen yhteishankkeisiin, Pienyritystoiminnan kehittämisavustukset, kuntakohtaisten yritystoimintaa palvelevien hankkeiden tukeminen, Lautakunnan Kehittämistoiminnan :n määrärahalla voidaan toteuttaa kuntakohtaisia kehittämistoimia ja hankkeita. Sisältö täsmennetään käyttösuunnitelmassa v

3 Ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi: Vastuualue Hallinto (005101) Markkinointi (005102) Kehittämistoiminta (005103) Lautakunta hyväksyi ylläkerrotun talousarvioehdotuksen vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille yksimielisesti Kunnanvaltuusto on hyväksynyt elinkeinolautakunnan ulkoisen talousarvion ja taloussuunnitelman seuraavasti: Vastuualue Hallinto (005101) Markkinointi (005102) Kehittämistoiminta (005103) Elinkeinolautakunta hyväksyy vuoden 2013 käyttösuunnitelman ehdotuksen mukaisesti. Lautakunta pidättää itsellään mahdollisuuden tehdä sisäisiä siirtoja käyttösuunnitelman sisällä.

4 3 Toimintakertomus 2012 Lautakuntien on annettava kunnanhallitukselle kertomus edellisen vuoden toiminnastaan. Toimintakertomuksessa esitetään osallistuminen kokouksiin, määrärahojen käyttö ja vertailu talousarvioon sekä vertailu asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Elinkeinolautakunta hyväksyy liitteenä toimintakertomuksen.

5 4 Kunnan osallistuminen yritystoimintaa tukeviin tapahtumiin vuonna 2013 Kosken Tl kunta ei ole osallistunut omalla osastolla messuille. Kunta on ollut mukana Loimaan seudun Yrityskolmion osastolla Turun Messuilla vuonna Vuonna 2013 Turun messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään Alihankintamessut. Juhlavuoden teema on muotoilu ja kilpailukyky. Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi-, ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT- ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Loimaan Seudun Yrityskolmiolla on vuoden 2013 messuille varattu kaksi osastoa 32 m2 ja 60 m2. Lautakunta keskustelee kunnan mahdollisesta osallistumisesta vuoden 2013 messutapahtumiin.

6 5 Elinkeinostrategia Kosken Tl elinkeinolautakunta Yrittäjiltä ja maaseutuyrittäjiltä ei ole saatu lausuntoa uuteen elinkeinostrategiaan. Strategian päivittäminen on yksi lautakunnan vuoden 2012 toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Päätös: Keskustellaan ja päätetään kuinka uusi elinkeinostrategia tehdään vuoden 2012 aikana. Käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen asia päätettiin jättää pöydälle. keskustelun kuluessa esille nostettiin seuraavat tärkeät asiat: - omiin yrittäjiin panostaminen - teollisuustonttien hankkimisen tärkeys - hankkeet - ohjelma voisi olla lyhyt ja ns. työkalunomainen - käytön korostaminen ja jatkuva kehittäminen (mainonta ja kuvat) Loimaan seudun Yrityskolmioon kuuluvien kuntien kesken on käyty neuvotteluja Yrityskolmion uuden strategian laadinnasta. Nykyinen hankekausi päättyy vuoden 2013 lopussa. Ajankohtaista onkin miettiä mitkä kunnan sitoutuvat uuden strategian laadintaan tulevalle hankekaudelle. Seutukunnan kunnilla on valmisteilla useita erilaisia vaihtoehtoja elinkeinopolitiikan hoitamiseksi. Tulevat ratkaisut vaikuttavat ratkaisevasti myös uuden elinkeinostrategian valmisteluun. Päätös: Kuullaan kunnanjohtajan katsaus valmistelutilanteesta. Lautakunta merkitsi kunnanjohtajan katsauksen tiedoksi. Asian valmistelu jatkuu vuoden 2013 uuden kuntastrategian yhteydessä Elinkeino ltk Loimaan Seudun Yrityskolmion hallituksessa on neuvoteltu Yrityskolmion jatkosta seuraavalla hankekaudella alkaen. Auran ja Pöytyän kunnat ovat ilmoittaneet viranhaltijoiden kertomana, että kunnilla olisivat irtautumassa Yrityskolmiosta vuoden 2013 loppuun mennessä. Asia tulee em. kuntien hallitusten käsiteltäviksi kevään 2013 aikana. Kosken Tl kuntaan laaditaan uusi kuntastrategia vuoden 2013 aikana. Elinkeinostrategia on osa tätä. Kuullaan kunnanjohtajan selvitys Yrityskolmion tilanteesta ja elinkeinostrategian laadinnasta.

7 6 Muut asiat

8 Pöytäkirjan nähtävänäpito: Kosken Tl kunnantalo Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus Kuntalain 89, 92 ja 93 :ien mukaisesti. Puheenjohtaja Pertti Kujala Pöytäkirjanpitäjä Jari Kesäniemi Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Torstaina 20.3.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 Aika: Maanantaina 25.8.2014 kello 18.00 18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika: Torstaina 27.9.2012 kello 18.00 19.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: torstaina 23.2.2012 kello 18.00 19.20 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011 Aika: keskiviikko 24.8.2011 kello 18.00-19.35 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 Aika: torstaina 3.3.2011 kello 18.00-19.15 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013. Saapuvilla: läsnä poissa. Varapuheenjohtaja Matti Tausa. Terhi Pettersson Erja Salminen

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013. Saapuvilla: läsnä poissa. Varapuheenjohtaja Matti Tausa. Terhi Pettersson Erja Salminen ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2013 Aika: Torstaina 16.5.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2013 Aika: Keskiviikkona 28.8.2013 kello 18.30 19.40 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: Torstaina 18.2.2016 kello 18.00-18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala - Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 Aika: Torstaina 30.10.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk.

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk. Elinvoimalautakunta 2/2018 Kokousaika Torstai 13.3.2018 klo 18.30-19.55 Kokouspaikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet:

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet: KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 29.4.2015 18 Kokousaika 29.4.2015 klo 19.00-20.12 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku Iitin kunta Pöytäkirja 2/2013 1 Tarkastuslautakunta 27.05.2013 Aika Maanantai 27.05.2013 klo 18:00-19.50 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 21 Kokousaika Keskiviikko 5.3.2014 klo 18-19.40 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj.

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta KOKOUSKUTSU AIKA 15.11.2017 kello 14:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 15.3.2017 15 Kokousaika 15.3.2017 klo 19.00-20.36 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 12 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 12 / 12 / 2012 113 Kokousaika Torstai 22.11.2012 klo 18.30 21.05 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 8.5.2018 kello 14:00 16.28 Koulutuskeskus JEDU Piippola neuvotteluhuone, Siikalatva Saapuvilla: Seppälä Tuomo, puheenjohtaja Niemelä Helinä, jäsen Piippo Sirpa, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÖYTÄKIRJA 6/2012 1 (7) KEHITTÄMISKESKUS Hallitus

LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÖYTÄKIRJA 6/2012 1 (7) KEHITTÄMISKESKUS Hallitus LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÖYTÄKIRJA 6/2012 1 (7) Aika maanantaina 17.12.2012 kello 9:00 11:10 Kokouksen jälkeen n. 11:30 joululounas Seurahuoneella Paikka Yrityskolmio, os. Vareliuksenkatu 2 B, 32200 LOIMAA

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.2.2011 klo 9.00 13.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 1/2017 20.2.2017 Asiat VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 3 VAMN 4 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 14.12.2017 klo 09.00 11.41 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Risto Oinonen varapuheenjohtaja Aira Hakkarainen

Lisätiedot

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Aika 11.08.2015, klo 17:30-18:16 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Talouden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 6/2012 73 Kokousaika Keskiviikko 31.10.2012 klo 18-19.37 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2013 27.2.2013 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VANH 4 VANH 5 VANH 6 VANH 7 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2013 81 Kokousaika Keskiviikko 11.9.2013 klo 18 20.21 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. syyskuuta 2014 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011 6 KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011 KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika: Maanantaina 21. päivänä maaliskuuta 2011 kello 19.00-19.35 Paikka: Kosken Tl kunnantalo, kunnanvaltuuston istuntosali 7 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 12.35 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27 A-rakennus, kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman jäsen POISSA

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. syyskuuta 2014 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 1. syyskuuta 2016 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 19.20 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 31.1.2012, kello 09.00 9.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelinkokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala Salme Knuuttila

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x Kokousaika Maanantaina 27. helmikuuta 2012 kello 10.00-10.50 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä Timo Vähätalo pj x Kalle Mikkola vpj x Riina Paju

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 19.12.2016 kello 17.00 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti, l

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 23. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 23.2.2015 klo 18.30-21.10 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot